Jos kuvattua käytöstä ikinä koskaan havaittaisiin hyvinvointialueella työntekijöiden taholta niin olisiko se
A normaalia, niin kuin kotona, aina ollut näin
B ei tapahtunut "työajalla" niin ei voi mitään
C potilailta kiellettyä, työntekijöille sallittua?
A normaalia, niin kuin kotona, aina ollut näin
B ei tapahtunut "työajalla" niin ei voi mitään
C potilailta kiellettyä, työntekijöille sallittua?
Vastaukset 11
Vanhimmat
On moineen kerennyt kun toiminut myös kokopäiväisesti ja ylikin autokuskina.
Olen osallistunut Reserviläisten kokouksiin ja koulutukseen, ja luennoinut vapaaehtoisesta maanpulustuksesta myös Nivalassa (Keskuskoulu?).
Kutsuntavääpelini kolmen vuoden ajan oli eräs Kersantti Kaarto Nivalasta. Silloinen kehityskelpoinen, ja huumorintajuinen "poika".
Kevennys: Matti sanoi olleensa koulupoikana, ennen armeijaa, kesäduunissa Nivalan kaupungilla: "Tärkein tehtäväni oli tarkastaa, ja täyttää päivittäin "Kylväjä"- patsaan vakka jyvillä. MOT
Terve täältä Maliskylältä. Muistan kuinka kanssasi kutsunnoissa vertailimme ja katselimme tulevien varusmiesten sukuelimiä. Se oli mukavaa aikaa ja nyt joudumme vastaavan elämyksen saadaksemme katsomaan videoita.
Ressu on arvostettu ympäri Suomen!
Yhden puutarhajutun edestä ollut kirjoituksen tapaista.
Mie en yhtään ymmärrä, että nainen voi olla ylempänä kuin mies millään tavalla. En vaan käsitä. Mikäköhän siinä on?
Älä muuta sano. Ihmettelen yhä, ettei Suomessa ole jo naiskenraalia. Korkein naisen omaava sotilasarvo lienee ilmavoimien everstiluutnantti. Ja minä kun ennustin 30 vuotta sitten, että ensimmäinen naiskenraali on Suomessa vuonna 2022. Huonosti ovat maame upseerinaiset edenneet sotilasurallaan, vai mitä. MOT
Nivalaan tulee eeppiset ohjeet viiden vuoden päästä ja ohjeet häiritsevään käyttäytymiseen puuttumiseen.
Pitäisi vain mennä oman epämukavuusalueen ulkopuolelle, kehittää resilienssiä ja kaikkien kanssa pitää pystyä työskentelemään, eikö vaan??
Vähän outside of the box ja muistaa että tiimi on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.
Näin on varmasti taas johdettu niin kauan kuin tästä Nivalan ongelmasta on tiedetty.
Ja ei kukaan varmasti ole käynyt kertomassa edes niin ei ole voitu tietää, vaikka vieressä on seisty ja omin silmin todistettu ja ovi on kulunut saranoista, kun porukka on käynyt "kertomassa".
"Kaikkien kanssa pitää pystyä työskennellä", on täälläkin varmasti sanottu, kun työkalut on puuttuneet kummallisuuksiin ha eriskummallisuuksiin.
#soite # eeppiset ohjeet #kehityskeskustelut