Mikä sut sai

Sun kauneus. Hiukset, povi, sääret.. sinä ❤️

Polvet ja takaraivo oli enemmän kuin ikinä olisin voinut toivoa.

Olemus, puhetyyli, ja sosiaalisuus...

Erikoista. Kalastelet kehuja täällä itsellesi sen sijaan, että kertoisit omasta kaipuustasi.

Tuskin olet hän mutta siis näkisit hänet. Ei hänestä saa silmiä irti. Siihen päälle ihana outo luonne. Mutta ei hän kuulu mun elämään silti millään tavalla. En haluaisi häntä ikinä miettiä kun alan voimaan fyysisesti huonosti. Se halu hänen iholle oli jotain mitä en ole koskaan kokenut.

Samankaltaisuus, olen vähän itserakas

Ai sillon? Jotenki oli hyvä olla sun lähellä, koin jotain yhteyttä, tuntu niin luonnolliselta, mut kaikki olikin vain valhetta ja p askaa.

Liian hyvää ollakseen totta. Kiitollinen kuitenkin joka hetkestä.

Se asia, jonka sinulle joskus sanoinkin. En toki sanonut mihin se johti. Toki sen jälkeen moni muu asia vielä syvensi tunnetta.

Silloin kun kaikki tapahtui täydessä sielun ja ruumiin voimissa ja mitä sen jälkeen tapahtui, siitä ei ole muistikuvia vaan jokin tunne menneisyydessä. Käytiin kyllä monissa paikoissa ja oltiin nuoria.

Yhteen naiseen vaan tullut rakastuttua, mutta hänessä oli ihanaa aivan kaikki. Häntä saattoi vaan katsoa hymyillen höpöttämässä tunnista toiseen. Nykyään sitä ei uskalla enää tehdä, kun hajottaisi vaan itsensä yksipuolisten tunteiden kanssa. Muutenkin vaikea saada pois mielestä. Luonne, jutut, hymy ja kaikki tekevät vieläkin välittömästi lämpimän tunteen sydämeen.

Miettisin pitkään vastausta ja luonne on se juttu,siihen rakastuin❤️Jotain tuttua ärsyttävän ihanaa,näinköhän jotain itsestäni..hyvä huumorintaju,intohimoinen ja hieman hullu mies.

Se tapahtui syvällä sisimmässäni. Mitkään sanat tai järkeilyt ei voi sitä selittää. Ei mikään yksittäinen ominaisuus, vaan vahva sanoinkuvaamaton tunne.

Vaikee sanoa. Koko paketti🩷🤍

jos minulle, en minä sinua rakasta. miksi et voi sitä ymmärtää? rakastin toista ihmistä. En edes tiedä miten me ollaan oltu yhdessä jos ollaan oltu. olin silloin burnoutissa ja tosi heikko. niitä kohtia ihmiset käyttää hyväksi. joka paikassa ja joka hetkessä. mutta useimmiten saavat siitä joskus itse takaisin. ja, ei kovin hyviä juttuja.

joku tai jotkut sinua, rakastaa, se en ole minä. Minä rakastin joskus heillä, joka teki töitä, oli ylpeä työstään, auttoi siinä työn lomassa, muitakin. Ei meistä johtuvista syistä, näimme myös henkilökohtaisia juttuja. pidin hänen lämmöstä, päättäväisyydestä, ja miten kohteli ja, arvosti minua. meidän suunnitelmista, huumorista, myös peiton alla jutuista. Hän sai uskomaan luottamaan ja janoamaan tulevaa, arvostamaan itseäni naisena, äitinä, ammattilaisena ja tykkäsi kaikesta. Hän oli hyvä mies. En ikinä tuntenut itseäni uhrattavaksi, itsekkääksi, arvottomaksi. Kesti 6 kk hänen kuolemansa jälkeen ennen kuin itkin. en heti ymmärtänyt että hän oli se joka kuoli. ihmettelin miksi oli paha olla, oksensin aamusta, tein vain jutut, odotin ja odotin. ja joku aave heitti aina puhelimen lattialle. Tein matkan pohjoiseen, en siksi, en ymmärtänyt miksi sinne halusin. Sitten ymmärsin että toin jotakin mukanani. Se oli aamu, siellä oli pimeää. se oli parveke, ja yhtäkkiä tunsin jotain tuttua itsessäni. sitten myöhemmin oli rauhaa. toki sitten asunnossa ja muualla, alkoi tapahtua.

Kokonaisvaltainen tunne ensimmäistä kertaa elämässä siitä kuuluisasta oikeasta. Samanlaisuus luonteissa ja ajatuksissa, ymmärrys toisesta. Uskoisin myös että elämäntavassa, vaikka hän ei sitä minusta välttämättä heti uskoisi. Tunne syntyi ihan itsestään, kertoo kaiken.

Energia

Sun luonne ja sun kauneus ☺️❤️ Koti 🤗

Ei mikään en mä anna itseni tuntea toista kohtaan yhtään enempää kuin mitä tämä tuntee mua kohtaan miksi turhaan ja sääliä mä en kykene tuntemaan vaikka toisinaan saatan kokea syytä sääliä jotain usein ihmiset joita oletetusti pitäisi sääliä ovat itse omilla toimillaan ajaneet itsensä siiheen tilaan jossa kokevat ettäkö heitä pitäisi sääliä

Luonne. Se, että viihtyi mun seurassa, vaikka en ollut mitään enkä tehnyt mitään järkevää ja kun oma itsetunto oli pohjamudissa. Meillä oli kivaa yhdessä ja aika kului kuin siivillä. Hän oli lähellä, kun kaipasin tukea, vaikka en osannut sitä silloin sanoin toivoakaan. Järjesti aikaa mulle. Jaettiin henkilökohtaisiakin asioita, oli luotettava ja ei mikään joo joo -tyyppi, vaan hänellä oli omiakin mielipiteitä. Hyvä kuuntelemaan ja muutenkin miellyttävää seuraa. Rauhallinen olemus ja aitous, mitkä saivat mut laskemaan suojakuoren. En mä tiedä, yhtäkkiä huomasin, et oon ihan umpirakastunut häneen.

Se oli vain joku selittämätön hänessä, joka sai minut ajattelemaan, että hänet oli minulle tarkoitettu.