Pohjois-Karjalan väkiluku vähenee

Anonyymi-ap

Pohjois-Karjalan väkiluku vähenee ennusteen mukaan seuraavan 25 vuoden aikana kuudesosalla. Ennusteen tehnyt tutkija Rasmus Aro kannustaa kuntien päättäjiä reagoimaan ajoissa tosiasioihin.

27

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi hyvinkin olla että vähenee pienemmiltä paikkakunnilta, mikäli "korjaavia toimenpiteitä" ei tehdä ja mitä ne sitten ovatkaan, mutta tiivistyy mm. Joensuun kaupungin alueelle. Sama suuntaus tapahtuu suurimmassa osassa Suomea.
      "Ennusteen mukaan väkimäärä kasvaa vuoteen 2040 mennessä ainoastaan 52 kunnassa ja vähenee 259 kunnassa. Väestönkasvua tapahtuu lähinnä suurimmissa kaupungeissa ja niiden kehyskunnissa." Kuntaliitto 2019
      Tarkempia tilastoja: https://stat.fi/tilasto/vaenn

    • Anonyymi

      Paniikki jos väki vähenee, paniikki jos väki lisääntyy, paniikki jos väkimäärä pysyy samana. Pääasia että on paniikki.

      • Anonyymi

        Itä-Suomea on tuhottu takoituksellisesti (ei sitä muuten voi ymmärtää), viime vuodikymmenillä on ollut yrityksiä ja onnistumisa liikenneyhteyksien tuhomisessa.
        Lajoitettiin Karjala saimaankanavineen venäläisille, vaikka sitä tarjottiin Suomelle takaisin, Joensuussa oli vilkas syväsatama joka nyt, kun ei ole Suomella omalla maalla kanavaa sattuneesta syystä, on satama varsin hiljainen.
        Rautatieuhteys Joensuuhun meinattiin laittaa poikki pariksi vuodeksi, kun ei muka osata tehdä siltaa toisen viereen vanhaa särkemättä.
        Joensuun Onttolan lentokenttätoiminta matkustajaliikenteen osalta oli liipasimella.
        Teiden kunto Pohjois-Karjalassa on vähintäänkin arveluttava.
        Yhdistelemällä erillaisia hallinnolisia, ym. toimintoja Savolaisten kanssa on aina käynyt niin, että Karjala kärsii, vaikka yliopisto.
        Joensuussa on ollut Suomen tehokkaimpiin kuuluva, ehkä kustannustehokkain yliopisto ja Keskussairaala. Saa nähdä jatkossa.
        Joensuulla 80000 asukkaan kaupungissa ei ole teurastamoa, ei suutempaa lihanjalostuslaitosta, vaan karja kyyditetään länsirannikolle teurastettavaksi ja jalostettavaksi, sittem valmiit tuotteet Pohjois-karjalaan takaisin myytäväksi. Onko ekologisesti ja eläimien kannalta hyvä ratkaisu.
        Pohjois-Karjalasta lopetettiim kaksi perinteikästä ja toimivaa varuskuntaa, Ylämyllyn ja Kontiolahden varuskunnat, sillä pelastettiin joku lopetusuhan alla oleva tarpeeton kaatuva ruotsinkielisten suosima varuskunta.
        Joensuu oli aikoinaan Suomen vilkkain varustamokaupunki, sitä Länsi-Suomessa ihmeteltiin. Joensuussa lopetettiin saha (aikoinaan ainakin Suomen suurin) maailman parhaalta sahan paikalta. Oli osaava työvoima, niille asunnot, hyvät vesikuljetus mahdollisuudet, rautatie ja maantie perille ja syväsatama maailmalle vieressä ja loputtomat raaka-ainevarannot.
        Joensuussa oli Pohjoismaiden suuri meijeri.
        Pohjois-Karjalaa on tuhottu tahallaan. Täytyy kysyä, että miksi paikallinen SDP ja Kokoomus vain katselee sivusta, ovat katselleet jo vuosikymmemet.
        Oliko se niin, että Joensuussa ei ole enää verotoimistoakaan, ainakaan Joensuulla 80000 asukkaan kaupungilla ei ole postileimaa, vaan postimerkin päälle lyödään Kuopio.
        Karjalaiset ova todella tehokkaita ja toimeliaita, kum sitä toimeliaisuutta ei valtiovallan puolelta tahallaan tärvellä.
        Lukekaa vaikka Seppo Simosen kirja Paluu Karjalaan, miten karjalaiset laittoivat heti toimeksi välirauhan aikana kaikilla elämän alueilla, kun alkoivat rakentaa tuhottua Karjalaa elinkelpoiseksi. Muutamat karkasivat rakentamaan entistä kotiaan ennen kuin olivat saaneet siihen vaadittua lupaakaan.
        Kysymys kuuluu, miksi toimelias karjalaisuus rikas ja kaunis Karjala halutaan menettää ja tuhota ja keidenkä toimesta?

    • Anonyymi

      Näinhän se on. Nuoret muuttavat opiskeluiden/töiden perässä isompiin kaupunkeihin.

      • Anonyymi

        Kyllähän tässä jo vanhempikin joutaisi muuttamaan ihmisten ilmoille, mutta kun ei vaan tule sitä tehtyä. Tahtoo tämä muutaman tuhannen asukkaan kunnassa eläminen olla siinäkin suhteessa ikävää että lähtipä mihin suuntaan tahansa, niin kaikkialle on pitkä matka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihinpä sitä kotoaan lähtisi. Hyvinhän täällä viihtyy.

    • Anonyymi

      Pienet maalaiskunnat kutistuvat vauhdilla. Kuolleisuus vie ihmisiä, vähäiset nuoret muuttavat pois, syntyvyys laskee.. Viimeinen sammuttaa valot..

      Joensuun keskustaajama ehkä säilyy ennallaan ainakin toistaiseksi..

      • Anonyymi

        Näillä näkymillä väkiluku ei tule vähenemään niin paljon, etteikö varsinainen Joensuun kaupunki säilyisi kartalla! Se on sitten kokonaan toinen asia mitä tapahtuu ympäröivälle alueelle -Eno, Kiihtelysvaara, Pyhäselkä ja Tuupovaara - mitkä lasketaan kuuluvan Joensuuhun.
        Sama ongelma ja sama kohtalo on suurimmassa osassa muutakin Suomea, mutta sen näkee sitten ketkä ovat näkemässä.

        Kunhan naapureiden määrä käy täälläkin sietämättömäksi niin edellä mainutut paikat tulevat saamaan paljon lisää asukkaita.

    • Anonyymi

      Kovat jonot kaupungin vuokra-asuntoihin? Eno, Hammaslahti, Heinävaara, Kiihtelysvaara, Tuupovaara ja Uimaharju.

    • Anonyymi

      Uskon että saamme runsaasti lisää elinvoimaa mm. ukrainalaisista sotapakolaisista. Heistä osa on raavaita miehiä jotka osaa hitsata, rakentaa ja tehdä muuta duunia. Ja naisia toki sekä lapsia joista aikanaan tulee virkeitä pohjoiskarjalaisia!

      • Anonyymi

        Kyllä, ukrainalaiset ovat reippain mielin ja mahdollisuuksien mukaan hankkiutuneet töihin.
        Täällä Joensuun ulkopuolella olevalla paikkakunnallakin asuu heistä monia jopa perheineen ja ovat saaneet kehuja juuri sopeutumisensa sekä työteliäisyytensä ansiosta. Ovat myös hankkineet tyhjilleen jääneitä taloja joita kunnostavat, joten kaikesta päätellen aikomus on asettua paikoilleen ja tulla osaksi suomalaista yhteiskuntaa.👍 Hyvä ja kannatettava ajatus!

        Korjaan: "monia jopa perheineen" ei, vaan pääasiassa juuri perheellisiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, ukrainalaiset ovat reippain mielin ja mahdollisuuksien mukaan hankkiutuneet töihin.
        Täällä Joensuun ulkopuolella olevalla paikkakunnallakin asuu heistä monia jopa perheineen ja ovat saaneet kehuja juuri sopeutumisensa sekä työteliäisyytensä ansiosta. Ovat myös hankkineet tyhjilleen jääneitä taloja joita kunnostavat, joten kaikesta päätellen aikomus on asettua paikoilleen ja tulla osaksi suomalaista yhteiskuntaa.👍 Hyvä ja kannatettava ajatus!

        Miksi valehtelet? ukrainalaisten työttömyys on suurta tyytymättömyys Suomeen myös. Monet istuvat laukun päällä ja odottavat kotiin pääsyä tekemättä mitään. Naapurissa asuu kaksi perhettä kukaan ei tee mitään mutta lapset sentään käy koulussa.

        Vai niin. Ehkäpä sinä tiedät paremmin kuin minä itse mistä kirjoitin, joten mitäpä väittelemistä tässä enää silloin on. Luovutan suosiolla. Kiitos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, ukrainalaiset ovat reippain mielin ja mahdollisuuksien mukaan hankkiutuneet töihin.
        Täällä Joensuun ulkopuolella olevalla paikkakunnallakin asuu heistä monia jopa perheineen ja ovat saaneet kehuja juuri sopeutumisensa sekä työteliäisyytensä ansiosta. Ovat myös hankkineet tyhjilleen jääneitä taloja joita kunnostavat, joten kaikesta päätellen aikomus on asettua paikoilleen ja tulla osaksi suomalaista yhteiskuntaa.👍 Hyvä ja kannatettava ajatus!

        Sisäministeriön teettämässä selvityksessä haastateltiin noin 1 300 ukrainalaista marraskuussa 2023.
        Kysely jatkoi kesällä 2022 tehtyä vastaavaa tutkimusta.
        Korkea tyytyväisyys: Yli 90 prosenttia kyselyyn vastanneista ukrainalaisista on tyytyväisiä elämäänsä Suomessa.
        Lisääntynyt kiinnostus pysyä: Kiinnostus jäädä Suomeen pysyvästi on kasvanut sodan pitkittyessä. Vuoden 2022 lopulla vain neljännes ukrainalaisista sanoi, ettei aikonut palata, kun taas vuoden 2023 lopussa jo noin puolet sanoi niin.
        "Suomeen tulleet ukrainalaiset eivät halua palata takaisin – tutkijan mukaan sillä on vaikutusta jopa jälleen­rakentamiseen
        Paikalliset kotouttajat arvelevat, että nuoret ja työikäiset jäävät todennäköisesti Suomeen sodan loputtua." https://yle.fi/a/74-20166547
        Voi olla, että Ukrainaan saadaan rauha tavalla tai toisella jo lähitulevaisuudessa. Kaikki sotaa paenneet eivät kuitenkaan enää halua palata.
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010992550.html

        "Ukrainalaisten työllistyminen Suomessa on vaihdellut; noin puolet Suomeen saapuneista ukrainalaisista oli työllistynyt alkuvuoteen 2024 mennessä, ja työllistymistä on edistetty erilaisilla osaamispalveluilla ja toimenpiteillä. Työllistymistä on tapahtunut erityisesti rakennus-, palvelu- ja metallialoilla. Muiden ammattien, kuten lääkäreiden ja sairaanhoitajien, ammattien laillistaminen Suomessa vaatii usein pitkiä prosesseja tutkinnon hyväksymisestä harjoittelun kautta."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai niin. Ehkäpä sinä tiedät paremmin kuin minä itse mistä kirjoitin, joten mitäpä väittelemistä tässä enää silloin on. Luovutan suosiolla. Kiitos.

        Hienoa uhriutumista mutta tilastot ei valehtele.

    • Anonyymi

      Ihmisiä onkin liikaa monessa paikassa. Luonto ml. ihmiset itse kärsivät.

    • Anonyymi

      Kyllähän Pohjois- Karjala on kouluttanut vähistä varoistaan huolimatta ison määrän työvoimaa esimerkiksi pääkaupunkiseudulle.

    • Anonyymi

      Minusta Joensuu on sopivan kokoinen kaupunki vaikka pienenisi kymmenenteen osaan. Helsinkikin on sopivan kaukana.

    • Anonyymi

      Itseaiheutettu tilanne.

      • Anonyymi

        Jokainen ajattelee asian omalle kohdalleen eli itseaiheutettu tilanne tosiaankin.

      • Anonyymi

        Hey jude

    • Anonyymi

      Maakuntaa riittää kolme kuntaa. Joensuun kaupunki, Kolin kaupunki ja Kiteen kaupunki. Muu on turhoo kepulaista kulunkia.

      • Anonyymi

        Mie oon karjalainen vaik miul ei o ees lehmiä tai muuta karjaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mie oon karjalainen vaik miul ei o ees lehmiä tai muuta karjaa.

        Huono

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 186
      4155
    2. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      99
      3448
    3. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      100
      2766
    4. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      301
      2694
    5. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      39
      2376
    6. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      168
      2143
    7. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      2070
    8. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      37
      1782
    9. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      8
      1611
    10. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      45
      1153
    Aihe