Juorutädit terveyskeskuksessa

Anonyymi-ap

Kiteen terveyskeskukseen (vai mikä nimi lienee) on kuskattu VAPAAEHTOISIA AULA-AVUSTAJIA. Siis porukkaa, jolla ei ole virkavastuuta, eikä,salassapitovelvollisuutta. Jos pystyvät auttamaan, niin heille on henkilökunnan kerrottava homman kulusta. Ja asiaakidensairauksistaan. Eli salassapito kuplii. Ja perusteellisesti.
Opastukseen ko. asemalla on riittävästi henkilöstöä. Siellä kerran vierailleena jouduin todistamaan, kuinka iäkäs henkilökunta tramppasi käytäviä pitkin, poikkesi tyhjiin huoneisiin ja tramppasi odottamani tunnin ajan tekemättä mitään muuta. Yksi näytti poliitikolta.
Eli vastaanotto ja opastus on äärettömän tarpeellista. Mutta sen tulee tapahtua virkavastuulla. Säästöt siihen löytyvät heittämällä käytävillä tramppaavat tarpeettomat pois. Ja vapaaehtoiset ovat pelkkiä juoruämmiä, vaikka sakassapitovelvoitetta.

20

829

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uutisen mukaan neuvovat ilmoittautumislaitetta ja ehkä palvelujen sijaintia. Luulisi soten tietävän ja hoitavan vastuullisesti potilaan oikeudet. Kunnes toisin todistetaan.

    • Anonyymi

      Ketä siellä opastetaan, aikoja ei saa eikä soittoon vastata. Opastetaanko henkilökuntaa kahvi huoneisiin.

    • Anonyymi

      Outoa, että fyysinen, soten ammoinen sairaanhoitaja-ilmopiste katosi kaikkialta. Netissä ja puhelimen takana asiantuntija on tavoittamattomissa. On helppo väistää vastuuta.

      Ihme, että tk pärjää ilman mm vartijoita, kun käytävät kumisee tyhjyyttään.
      Uskomaton toive, että vapaaehtoiset hoitaisivat sankoin joukoin, kahvipalkalla, edes ilmo-neuvontaa. Joku kunta on ostanut lekuri ja sh-palvelut, kun niitä ei enää siellä ollut. Säästääkö valtio väen aiempaa nopeammin hautaan?

    • Anonyymi

      Enää ei ole edes kahvilaa. Sai lounasta, kun pitkän matkan takia tuli syömättä verikokeisiin. Tiedän että voi ottaa eväät mukaan. Saattajalle olis hyvä viettää aikaa kahvilassa. Myös henkilöstö sai syödä lämpimän ruuan.

      • Anonyymi

        Tämä ehkä faktaa: rakennus on kunnan ja sote vuokrasi/vuokraa siitä osan (?) tiloja max 3 v. Tuo ylimenokausi loppuu kohta. Tilassa lienee vain lämmitys-/ jakelukeittiö, joka ei soveltune ruokala/kahvilan tarpeisiin. Kunta ei saa harjoittaa mm kilpailevaa toimintaa yksitysten yritysten kanssa, jos niitä on. Jos kunnalla olisi nyt tai jatkossa tuossa tarjolla vuokralle sopiva tila, yrittäjän toiminta tuskin olisi kannattavaa.

    • Anonyymi

      POIS nämä aula-avustajat terveyskeskuksesta!

      Pyörivät siellä vaan asiakkaiden jaloissa. Seuraavat ja tarkkailevat, keitä käy terveyskeskuksessa ja juoruavat heistä kylällä. Onko tämä oikein???

      • Anonyymi

        Jep, mitä helvettiä ne siviilit tekevät notkumassa siellä työpaikalla!!!

    • Anonyymi

      Ois vinkkiä kunnillekin, kun kassan rahhoo tupsutellaan muualle eikä mm työllistetä. Vappaaehtosii ilimassii avustajjii sinne hallintoon ja eri toimialoille. Nyt kunnilla taitaa olla kumppanuussoppareita yhistyksien kanssa, pieni korvaus kai tulee niille.

    • Anonyymi

      Tyhjä odotushuone, yksi odotti pääsyä lekurille. Akat juoksi ravia, yhdestä huoneesta kuului naurun remakka, kahvihuoneessa oli hauskaa, potilaat ei häirinneet hauskanpitoa.

    • Anonyymi

      Asiakkaat häiritsee juoruilua ja kahvittelua virman piikkiin.

    • Anonyymi

      Täysin tyhjänpäiväisille, vainoharhaisille ränkyttäjille tiedoksi että tulette saamaan juuri sitä mitä olette tälläkin palstalla tilanneet, joten nyt se on sitten orgasmin paikka: Pohjois-Karjalan hyvinvointialue Siun sote aikoo vähentää työntekijöitään merkittävästi. Ei ole sitten niin paljon ketään kiusananne, joten voitte olla onnellisia ja huutaa hallelujaa!

      • Anonyymi

        130 työpaikan vähennys on suunnitelmissa ja toivottavasti kaikki mahdolliset niistä sattuu Kiteelle! 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        130 työpaikan vähennys on suunnitelmissa ja toivottavasti kaikki mahdolliset niistä sattuu Kiteelle! 👍

        ..ṣitten on hyvä ränkyttäjien mielestä! 🤣

      • Anonyymi

        No sitten sinne varmaan haetaan myös vappaaehtoisii hoitsuja ja lekureita, osa-aikaisii ovat aula-avustajattii.

        Sinne vuan ilimottautumisjonnoon ja digi-pikakurssille, tekoälyllähän suap nyt varmaan helposti suht oikeen diagnoosin ja hoito-ohjeet, eikö?

        Siitä vaan sitten sinä ja kaikki muut kaltaisesi hoitelemaan itseänne tekoälyn ohjeistuksella. Turhaa sitä on minnekäään enää vastaaotolle mennä. Varmasti saatte juuri sellaista hoitoa kuin haluatte, eikä maksa paljon. Minä yritän vielä toistaiseksi turvautua normaaliin käytäntöön, sillä rohkeuteni ei riitä omahoitoon. Sen verran on kuitenkin mm. sydän vaurioitunut ja eräitä muita ruumiillisia sairauksia joiden hoitamiseen kuutta eri lääkettä.
        Minulla ei muutenkaan olisi lääketieteellistä ongelmanratkaisukykyä, ja vielä vähemmän usko omaan kaikkitietävyyteeni sekä kaikkien alojen erikoisosaavuuteen, kuten Kiteen palstalla näyttää eräillä kykyjä riittävän. Jopa tässä viestiketjussa.

        Tekoäly ei pysty ohjeistamaan rakuttajien mielenterveyden hoitoa, sillä niin vaikeista tapauksista on kyse ettei niihin auta vahvinkaan lääkitys. Sitäpaitsi rakuttajat ei ymmärrä omaa latvalahoisuuttaan, mikä olisi ensimmäinen askel mahdolliseen, edes jonkin tasoiseen kuntoutumiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä vaan sitten sinä ja kaikki muut kaltaisesi hoitelemaan itseänne tekoälyn ohjeistuksella. Turhaa sitä on minnekäään enää vastaaotolle mennä. Varmasti saatte juuri sellaista hoitoa kuin haluatte, eikä maksa paljon. Minä yritän vielä toistaiseksi turvautua normaaliin käytäntöön, sillä rohkeuteni ei riitä omahoitoon. Sen verran on kuitenkin mm. sydän vaurioitunut ja eräitä muita ruumiillisia sairauksia joiden hoitamiseen kuutta eri lääkettä.
        Minulla ei muutenkaan olisi lääketieteellistä ongelmanratkaisukykyä, ja vielä vähemmän usko omaan kaikkitietävyyteeni sekä kaikkien alojen erikoisosaavuuteen, kuten Kiteen palstalla näyttää eräillä kykyjä riittävän. Jopa tässä viestiketjussa.

        Netin kautta pitäisi hoitua monet asiat ilman asiointikäyntiä, Siun soten toimipaikoista voi valita minkä tahansa ja kai johonkin pääsee.

        Jos on rahaa, lähimpänä, Joensuussa on edullistakin yksityistä vastaanottotarjontaa, ks. uutinen (vain tilaajille?)

        https://www.karjalainen.fi/paikalliset/8958481

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ..ṣitten on hyvä ränkyttäjien mielestä! 🤣

        Sotkulle tais tulla ekana Suomessa operaatioiden jononpurkuun rahhoo 2 milj, onhan se pieni rikka rokassa. Vaikuttaneeko se hlöstövähennyksiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä vaan sitten sinä ja kaikki muut kaltaisesi hoitelemaan itseänne tekoälyn ohjeistuksella. Turhaa sitä on minnekäään enää vastaaotolle mennä. Varmasti saatte juuri sellaista hoitoa kuin haluatte, eikä maksa paljon. Minä yritän vielä toistaiseksi turvautua normaaliin käytäntöön, sillä rohkeuteni ei riitä omahoitoon. Sen verran on kuitenkin mm. sydän vaurioitunut ja eräitä muita ruumiillisia sairauksia joiden hoitamiseen kuutta eri lääkettä.
        Minulla ei muutenkaan olisi lääketieteellistä ongelmanratkaisukykyä, ja vielä vähemmän usko omaan kaikkitietävyyteeni sekä kaikkien alojen erikoisosaavuuteen, kuten Kiteen palstalla näyttää eräillä kykyjä riittävän. Jopa tässä viestiketjussa.

        Jos on sairauksia, eikö seuranta ym hoidu sotkun hoiviin pääsyn jälkeen enää ns viran puolesta ja sieltä aktiivisesti hoidettuna? Vai onko asiakkaan silti oltava aloitteellinen ja jonoteltava sinne tänne, otettava selvää jne?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      974
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      835
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      625
    Aihe