Kysely: Uusien työntekijöiden tarve keskimääräistä suurempi Pohjois-Karjalassa

Anonyymi-ap

Kysely: Uusien työntekijöiden tarve keskimääräistä suurempi Pohjois-Karjalassa



Pohjois-Karjalassa keskimääräistä useampi yritys aikoo palkata lisää työvoimaa lähitulevaisuudessa, käy ilmi kauppakamarien osaajakyselystä.

Kyselyyn vastanneista pohjoiskarjalaisista yrityksistä peräti 45 prosenttia sanoo, että tarve palkata uusia työntekijöitä kasvaa puolen vuoden sisällä. Valtakunnallisesti näin sanoi 37 prosenttia yrityksistä.

Elokuun puolivälissä tehtyyn kyselyyn vastasi vähän yli tuhat yritystä, joista Pohjois-Karjalassa oli 40.

Eniten osaajapulaa kokivat alle kymmenen henkeä työllistävät yritykset. Vähäisintä osaajapula oli yli 50 hengen yrityksissä.

Yrityksistä 26 prosenttia kertoi, etteivät ne saa tarpeeksi hyviä työntekijöitä. Pohjois-Karjalassa osaajapulasta raportoi 37,5 prosenttia vastanneista, kertoo Pohjois-Karjalan kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Toivanen.

Pohjois-Karjalassa viidesosa vastanneista kertoi, että osaavaa työvoimaa on saatavilla erittäin huonosti. Näin vastanneiden osuus oli suuri myös Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa.

Pohjois-Karjalassa 70 prosenttia kertoi, että osaajapula rajoittaa kasvua. Valtakunnallisesti näin sanoi 59 prosenttia yrityksistä.

Vähän yli puolet yli tuhannesta yrityksestä katsoi, että työmarkkinat ja kannustimet toimivat huonosti.

Yritykset ilmaisivat tyytymättömyytensä julkisin varoin maksetun koulutuksen kykyyn vastata tarpeisiin. Vastaajista vähän yli puolet katsoi, ettei koulutusjärjestelmä tuota riittävästi tulevaisuuden osaajia.

Vähiten ongelmia on yritysten mielestä odotettavissa kansainvälisten rekrytointien onnistumisessa, korkeakoulutettujen saatavuudessa sekä johtajien osaamisessa.

Eniten kilpailukykyä nakertavia ongelmia odotetaan nuorten osaamistasossa sekä ammattiosaajien saatavuudessa.

https://www.karjalainen.fi/paikalliset/8881425

2

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä vain! Vuoden 2023 tammi-kesäkuussa henkilöstön määrä Pohjois-Karjalassa kasvoi 3,2 %, mikä oli hieman enemmän kuin koko maan tasolla (2,9 %). Kasvu jatkui toisella vuosineljänneksellä ja oli tapahtunut kaikissa seutukunnissa.
      Työttömyysaste Pohjois-Karjalassa on ollut korkeampi kuin koko maassa. Esimerkiksi syyskuun 2025 tiedotteessa (viikko sitten) työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 13,8 % (koko maa 11,5 %). Myös työttömien määrä on kasvanut vuoden takaiseen verrattuna. Työvoimabarometrin mukaan Pohjois-Karjalassa on yleisesti ottaen ollut työvoiman ylitarjontaa (vakava) kesällä 2025. Kuitenkin samaan aikaan on pulaa tietyistä ammateista (esim. hitsaajat, koneistajat, sovellussuunnittelijat) ja tietyille aloille, kuten terveys- ja sosiaalipalveluihin, uhkaa syntyä merkittävä työvoimapula.
      Yritysten kasvun esteinä on mainittu muun muassa osaavan työvoiman saatavuus.
      Tietyillä toimialoilla, kuten kiviteollisuudessa, koneiden ja laitteiden valmistuksessa, kaivostoiminnassa, metsätaloudessa/puunkorjuussa sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnassa, on ollut vahvaa liikevaihdon kasvua, mikä voi lisätä työvoiman tarvetta. Yhteenvetona voidaan todeta, että vaikka Pohjois-Karjalassa on ollut suhteellisesti korkea työttömyys, alueen yritysten henkilöstömäärä on kasvanut maan keskiarvoa nopeammin ja tietyillä aloilla on selkeä pula osaajista. Tämä selittää osaltaan uusien työntekijöiden tarvetta, vaikka kokonaistilanne työmarkkinoilla viittaisi ylitarjontaan.

    • Anonyymi

      Osaajia 10 euroa tunti, tätä Itä-Suomessa on tarjolla, ei muuta kuin tervetuloa! Kutsumme tätä kohtaamisongelmaksi, höhöhöhöhöö.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. MIksi suurin osa persuista on alkoholisteja?

      Tätä jäin pohdiskelemaan....
      Maailman menoa
      55
      3670
    2. Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.

      Tämä asia ihmetyttää suuresti.
      Maailman menoa
      44
      3097
    3. Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia

      Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on
      Maailman menoa
      151
      2924
    4. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      21
      2700
    5. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      72
      2383
    6. Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään

      "Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s
      Yleistä autoilusta
      58
      1869
    7. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      115
      1708
    8. Mitä tarkalleen tunnet

      Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai
      Ikävä
      68
      1150
    9. Kaivattusi ominaistuoksu?

      Itse vastaan juustonaksu 😅
      Ikävä
      82
      1121
    10. Nainen, koska nähtiin viimeksi

      Mikä päivä? Tarkemminkin voit kohtaamistamme kuvailla. 🤗
      Ikävä
      51
      1096
    Aihe