Tällainen on varmaankin kirjattava konserniohjesääntöön- tai muuallekin, että loppuu tämä nälviminen.
Alle 80-vuotias ei voi ottaa kantaa Pyhäjärven asioista
Anonyymi-ap
52644
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Vain lukutaidoton idiootti kävelee hiihtoladulla.
75-vuotias horisko on eniten äänessä.
Elä viitsi loukata meidän kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa, elä tulevaa tarkastuslautakunnan puheenjohtajaa, elä kaupunginhallituksen varpuheenjohtajaa.
Suuri loukkaus, joten nyt ryhdistäydy ja pyydä anteeksi niin menee jotenkin
asia hoitoon.
"75-vuotias Horisko!"
Huh.huh!
Olen sitä mieltä, että torille on laitettava jousilla oleva "heppa"- tai kaksi,
toivoi tarkastuslautakunnan puheenjohtaja jättäen oman puumerkkinsä aloitteeseen.
Lapset tykkäävät, kun käyvät maalikylissä. Hän olisi voinut ihka oikeasti antaa mielipiteensä
haluaisiko hän tori-ilmettä rakentaa lapsiystävällisesti. Mutta, kun ei...
Muutoin voidaan tehty aloite hylätä!! tämän äiteen mielestä! Rouva kai oli "horisko", en
tunne tätä rouvaa, enkä hänen ikäänsä, mutta isoäiti kuiteskin.
Voi kamalaa, onko tämä mennyt jo pelkäksi hymiöksi.
Mihin tämä kyläpahanen on luiskahtanut, eikö olisi aika hakea isommat rahkeet.
Puut ovat ihmeellisiä havupuut sen kun vahvistuvat iän myötä sen sijaan esim. haapaan tule latvaan lahoa ja reikiä, missä vain tuuli ulvoo.
Haavistossa viheltää👅👅👅🌰🌰🌰
On viisaitakin vanhoja ja viisaitakin kuten esim:Hannu Hoskonen,Mauri Pekkarinen,Paavo Väyrynen..nämä kolme Miestä pystyisivät kolmestaan laittamaan tämän maan asiat kuntoon🌈💦💦💦
Meillä Pyhäjärvelläkin on fiksuja aikuisia naisia, jotka kykenevät ajattelemaan ja
tekemään oikeita asioita ja ihan oikein.
Tuskin löytyy naisista näitä tänne kirjoittavia "hörhöjä". Eppäillä soppii. Naisilla
on sydämensivistystä ja he kykenevät ottamaan huomioon erilaisia näkökohtia.
Tietysti on niitäkin, jotka on sidottu "liekaan" ja laulavat niitä lauluja, joita on
velvoitettu toistelemaan.
Missä ovat fiksut miehet? Peräänkuulutetaan !!
Tekeekö juovuksissa autoilu viisaaksi? Entä vastuunpakoilu?🌈💦💦💦
Kepun mopo rotkoon vaalituvalla:11 loukkaantui.
Missäs ne pedofiilit kuikuilee, ajeleeko raamattu kainalossa, huomisesta parempaa toivoen.
Ralli se on mun rattoni....
Eikös ex demari ole lehtien palstoilla?
Emojipelle herää taas hirnumaan.
Siis alle 80 vuotias ei voi tänne kirjoittaa mielipiteitään.
Mikä oivallus tämä on? En ymmärrä.
Asiaan mennäkseni. Usein taitaa kuitenkin täällä kirjoittaa sellaiset, jotka
vähiten tuntevat asioita, mihin ottavat kantaa, jopa asiatomasti,
kiihkeästi ilman järjenhäivää.
Onko Pyhäjärvi- nimisessä kaupungissa aihetta puuttua tällätavoin
ikäkysymykseen. Taitaa olla, että useammassa torpassa asustaa juurikin
hänen mainitsemia henkilöitä. Ja taitaa tolkkkuakin olla enemmän kuin
kirjoittajalla.
Tuli niin epäasiallinen kirjoitus, että taitaa kirjoittaja olla itse täysin
sekopää "horisko".
Joten, ei kuin kirjoittamisiin. Onko niin, että Sinunlaisille "tieto luo tuskaa".
Etkö kärsi kuulla totuuksia kaupungin asioiden hoidosta. Ajatuksia siitä
miten väärällä tavalla asioita hoidetaan ja kuulla "miten asioita Kuntalain mukaan
tulee hoitaa." Nyt odotellaan reippailta nuorilta valtuutetuilta ryhtiä vaatia
koulutusta tehtäviensä hoitamiseen. ....Eikä sitten muuta...... (kerro mihin karsinaan
me kuusikymppiset joudamme!)
Näin on esim. on muutettu Siikajoelta ja halutaan vain sotkea asioita katkerana, kun hameen alus on joutunut lähtemään.
Taisi aloittajalla aloitus hieman siks sakata, aivotyö ei tulostanut sitä, mitä yritti ulostaa.
Jättäkä omaan nahkaansa.
"Narasisti syyttää aina toista ihmistä josta puhuu hän AINA itsestäänNartistin maaimaan ei mahdu kuin hän itse.Kiukuttelun takana on usein PELKO!!"Tämä tunnettu Kärsämäkinen Kepu on hyvä esimerkki narsistin toiminnastaEli pelkää jotain aivan hirveästi!!12.00
Kepuvasuri on henkipatto kunnallispolitiikassa.
Aivan,aivan... hyvin sanottu"alle 80-vuotias ei voi ottaa kantaa..." alle" sana tietysti voisi
olla jopa , että "yli" jne... On olemassa sellainenkin sanonta, että "virhe on pieni kolo komiassa".
Näinpä näin.
Tilintarkastuskertomuksesta poimittua sanatarkkaan:"Lisätietona toteamme, etä kuten tilinpäätöksestä ilmenee, kaupungilla on kokonaan omistamaltaan tytäryhtiöltä Kiinteisto Oy Rillankivi saatavaa yhteensä 1.2 miljoonaa euroa sekä yhtiölle myönnettyä omavelkaisia takauksia yhteensä 5,4 miljoonaa euroa. Yhtiön toiminta on tilinpäätöstietojen mukaan ollut kannattamatonta. Kaupungin saataviin tytäryhtiöltään ja myönnettyihin takauksiin sisältyy kohonnut taloudellinen riski. Lausuntojamme ei ole mukautettu tämän seikan johdosta."
Lisäksi:" Kuntalain 110 pykälän mukaan taloussuunnitelman tulee olla tasapainossa tai ylijäämäinen. Kaupunginvaltuuston 10.12.2024 hyväksymä talousarvio 2025 ja taloussuunnitelma vuosille 2026-2027 eivät ole kuntalain tarkoittamalla tavalla tasapainossa. Tilikauden 2024 alijäämä huomioiden talousarvio ja taloussuunnitelmakaudet 2025-2027 osoittavat yhteensä 0.8 miljoonan euron kumulatiivista alijäämää."
Revi siitä!
Harras toivomus, että lopetatte , te vastuunkantajat, revittelemästä PERUSsuomalaisia ja KD:läisiä . - Ei tätä jaksa ymmärtää,....... Melkeinpä menee yöuniin tämä katastrofinen tilanne. Älyttömät jaksavat päivästä ja viikosta toiseen suoltaa typerää potaskaa.
Tässä kaupungin taloudellisessa ja henkisessä tilassa olisi ollut vähintä löytää yhteinen
sävel vaalien jälkeisessä toiminnassa. Näkeehän tuon sokea reetukin, että asiat ovat
todella huonosti .Katsotaanpa kaupungin rahavirtoja ja vastaavasti velkamäärää ja
vastuita myöskin kaupungin 100 prosenttisesti omistamien yhtiöiden kohdalta.
Sanonta"hyökkäys on paras puolustus". Että kehtaattekin , mutta näköjään kehtaatte ja käyttää ymmärtämättömiä leuan louskuttajia näillä palstoilla. Kenen on vastuu?
Todellakin tarvitaan erityistilintarkastus sekä ohjeistusta ylempää, miten tästä selvitään.
Omat voimat eivät riitä näin on ymmärrettävä.
Tässä taitaa olla ongelma ymmärtämisessä.
Kaupunginjohtaja yms puhuvat miljardien edestä vihreää energiaa. ( En muista sanatarkasti , taisi olla jossain vaiheessa kolme miljardia)
Osalle tullut mielikuva, että kaupunkiin tulee miljardi rahaa. Näistä miljardiluokan hankkeista ei montaa työpaikkaa edes tule kaupungille vaan kaupunki on ns kahtia jaettu nyt.
Kahtia jako: Asialliset vastuunsa kantavat päättäjät ja raukkamaiset käpykaaritlaist. hih hih
PHJ:n heikoin aines (kepuvasuridemut) ovat hoitaneet kaupungin talouden syvälle suohon. Tulos 0 - 0, eli vielä vähemmän, kuin ei mitään.
Parannusehdotus: Kepulivasuridemut sivuun(Oppositioon) ja Kepulainen/Kepulaiset - Reunaehto/Reunaehdot pois jarruttamasta kaikenlaista kehitystä ja uudistumista.
Siinäpä aluksi.
Milloin tyhmin ja isosuisin muuttaa vai onko pelkkä tyhjänmölisijä?
Kahvipannuharjalla on hyvä puhdistaa pyllynsilmä puhtaaksi.
Jos joku on TYHJÄNMÖLISIJÄ niin se olet sinä samojen asioiden toistaja Se on tyhjää mölinää jos mikä."aina kun narsisti syyttää toista ihmistä jostain hän oikeasti syyttää itseään.Narsistin maailmaan ei muuta mahdu kuin hän.Kiukuttelun takana on usein pelko." olet se kuuluisa emojin käyttäjä .Se todistaa sinun lapsellisuutesi. Milloin muutat ??
No niin herra viisas.
Kerrohan miten kaupungin talous saadaan kohennettua entisiin lukemiin. Eli velkamäärä minimi.
Nuoleskelija toistaa aina samoja, joten on narsisti.
Milloin isosuisin muuten pitää sanansa ja muuttaa? Vai onko sekin hänelle tyyppillistä tyhjää louskutusta?
No käpykaartilainen auttaako äänestäjien pettäminen ja vastuunpakoilu asiassa?
Hävettääkö äänestäjien pettäminen?
Persut tiedettiin etukäteen tyhjäksi sakiksi, mutta KD:n porukan alleen laskeminen oli yllättävä petos.
No milloin vastaus tulee sinulta herra viisas.
Miten kaupungin talous parannetaan .? En ihmettele vaikkei porukat voineet jäädä ns vastuuseen. Samaa mölinää sielläkin. Kai sinä olet vastuussa itse, kun huutelet muiden vastuusta?
Milloin kerro, miksi pakenette vastuuta? Meinaan vitisin pitäjäläisten puehissa ei liene hauskaa olla? No kukin kykyjensä mukaisest. Toiset vievät asioita eteenpäiin ja toset mölisevät rintamakarkureina?
Hävettääkö? 0=0
PHJ:n heikoin aines (kepuvasuridemut) ovat hoitaneet kaupungin talouden syvälle suohon. Tulos 0 - 0, eli vielä vähemmän, kuin ei mitään.
Parannusehdotus: Kepulivasuridemut sivuun(Oppositioon) ja Kepulainen/Kepulaiset - Reunaehto/Reunaehdot pois jarruttamasta kaikenlaista kehitystä ja uudistumista.
Siinäpä aluksi.
Onko Kd-mies ylpeä itsestään? Peseekö äiti alushousut lirahduksen jälkeen?
PHJ:n heikoin aines (kepuvasuridemut) ovat hoitaneet kaupungin talouden syvälle suohon. Tulos 0 - 0, eli vielä vähemmän, kuin ei mitään.
Parannusehdotus: Kepulivasuridemut sivuun(Oppositioon) ja Kepulainen/Kepulaiset - Reunaehto/Reunaehdot pois jarruttamasta kaikenlaista kehitystä ja uudistumista.
Siinäpä aluksi.
Eikö teitä isosuisia, kovaäänisiä ole ollut Tikkalanmäki puolillaan, ajallisesti, edellinen vuosikymmen.
Pysykäähän asiassa.
Miksi sinä riekut koko ajan joissain persujen kannuksissa, taitaa olla itselläsi iso ratas löysällä.
Vaihda säveltä, yritä edes vähän fiksumpaa sävellystä.
Tollon tohinaa, ei mitään järkeä tuossa ulostulossa.
Suositeltavaa on, että luette ja ymmärrätte tässä toisaalla esilleoltettuja
hallinnossa tapahtuneita "kämmejä". Itsevaltiaalle valtaa. Pyhäjärvi ei ole
enää kansanvallalla rakennettu ja johdettu yhteisö.
Oletko kenties isosuisin? Milloin muutat?
Vaaleissa valitut vastuulliset päättäjät tekevät päätöksiä. Raukkamaisilla käpykaartilaisilla ei ole mitään merkitystä nyt eikä tulevaisuudessa.
Persut tiedettiin jo ennen vaaleja, mutta KD:n miehen paljastuminen raukaksi oli monelle yllätys.
Ei tämä osaa muuta. Ilmeisesti on Kepun palkkaama . Ei kovin hyvää hommaa Kepun hommasta anna.
Anteeksi jos sanon näin niin ehkä valtuuston PJ on jo hiukan menettänyt otettaan asioihin. Joskus muutaman kommentin kuullut niin miettinyt elääkö hän missä maailmassa
Oletko Puntia palvoja metsätalouskoijari? Ennen Venäjän hyökkäystä kehuit MV-lehteä ja Putinia. Nyt olet siinäkin suhteessa piilossa.
Vihaamasi mies ei tänne kirjoita. Muuten hän sentään on mies. Sinä et ole kuin pelkkä nuoleskelija!
En ole, mutta tiedän hänen olevan tosin kuin sinä täysipäisen. Muuttaisiko hullu takaisin sinne mistä olet tullut. Kiitos
Lisäys olet todellakin pahainen rakki.
Olipa "hienovaraista" arvostelua valtuuston puheenjohtajaa kohtaan. Liekö ihan
lähipiiristä, että anteeksi vain "ehkä valtuuston PJ on hiukan menettänyt otettaan asioihin."
tässä sinulle myötäelämistä kirjoittaja 2025-10-07 15:37:16
Hienovarainen on kuunnellut kokouksia.
Samoin on ollut joissain tilaisuuksissa missä kyseinen henkilö on puhunut.
Ehkä se tuntuu pahalta vaan tuossa asemassa joutuu enemmän tarkkailun alaiseksi. Ja kritiikkiä pitää pystyä ottaa vastaan.
Toisekseen jos mietitään Pyhäjärven kaupungin touhua niin ei täällä johtajat ole oikein ajan tasalla, jos kaikki valta on annettu kaupunginjohtajalla.
En liity mitenkään poliittisiin piireihin vaan sivusta seurannut.
Hyvä on, että olet sivustaseurannut ja ymmärrät tilanteen.
En myöskään ole poliittisesti missään puolueessa, en jäsen.
Otan kantaa, jos otan, ihan asioita seuraavana.
Turhaa tässä on todistella ja "kenelle" sitten , mitä olen, mitä en.
Voin kirjoittaa ihan mitä haluan. Voin nähdä asiat oikeina tai vääränä. Ihan miten haluan.
Jokainen lukija voi sitten tulla omiin johtopäätöksiinsä. Meitä kaikkia tarvitaan.
Eikä tämä foorumi ole sitä varten, että yritetään "hampaita kiristellen" heittää
lokaa toisinajattelijoille. Itseään voi kehua ja olla "sammoo mieltä", mutta ala-arvoinen, jopa henkilöön kohdistuvalla loukkauksella ei saada mitään aikaan. Pienellä maaseutukunnassa
lähes kaikki tuntevat toisensa. Kadulla vastaantuleminen taitaa olla vaikeaa tervehtimisestä puhumattakaan.
Että eletään ihmisiksi ja puhalletaan yhteenhiileen. Nyt on se aika.
Muutos alkaa tosiasiat tunnustamalla!!, vaikka se kuinka koskee!
Aloite on kuntakentällä lähdettävä siltä sisäpiiriltä, joka on aikanaan
hyväksynyt tämän konserni- ja hallintosääntömuutosesityksen kaupunginjohtajan
toimenkuvaan tehtäväksi ja hyväksyttänyt sen enemmistöllä valtuustossa.
Olet siis Marisija!
Milloin olet ajatellut?
Toisin hih hih "ajattelijat" hih hih lähtivät pakoon vastuutaan. 0=0
Saatanpa olla niitä, jotka eivät käyneet vaaliuurnilla!. Että revipä siitä!
Kualepille myös terveisiä, että en ole , (mainitsemasi Marisija) enkä teitä äänestänyt!
Lue tarkkaan ja ymmärrä, vaikka ikä on Sinulla esteenä esteenä , mitä täällä
yritetään teille kepun housunlahkeissa roikkuville selittää tästä kaupungin
taloustilanteesta.
Ymmärtänet , vaikka oletkin vanha, mitä säännöt velvoittavat ja mitä
oikeuksia sääntöjen hyväksymisellä annetaan, kun julkista valtaa käytetään.
Että, elä kehtaa puolustella, nimittelemällä kirjoittajia, jotka kykenevät
ymmärtämään kaupungin surkeaakin surkeamman tilanteen.
Ei heitä olekaan nimitelty vaan sinua. Ymmärrätkö Marisija?