Tutkimus paljastaa korona-rokotusten kasvattavan tiettyjen syöpien riskiä.

Anonyymi-ap

Nyt on myös Daily Mail uutisoinut asiasta. Alkaa karmea totuus paljastua kokonaisuudessaan. Ja valitettavasti en ollut itse niin viisas, että olisin jättänyt piikit välistä...ennen kuin joku tulee taas rokotevastaiseksi sanomaan.

32

204

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Persupölö ja englantilainen hömppälehti. Samanlainen kuin Suomen Uutiset.

    • Anonyymi

      Oletko kuullut että aurinkokin aiheuttaa syöpää?
      Myös kvartsi jota on maaperässä ja erityisesti rakennustyömailla joissa käsitellään betonia aiheuttaa syöpää.
      Alumiini aiheuttaa syöpää ja kuitenkin huulet ovat lähes kaikilla kiinni juomatölkeissä ( itse inhoan niitä).
      Tupakasta ja nikotiinituotteista puhumattakaan.

      Tällä tuon esille sitä että lähes kaikki aiheuttaa syöpää ja mikä se todennäköisyys on että itse sairastuu syöpään.

      Itse olen altistunut auringonvalolle viimeeksi viime kesänä ja lapsena ei ollut tietoakaan auringolta suojautumiseen.
      Lisäksi olen altistunut kvartille ja todennäköisesti asbestille.
      Olen myös työstänyt alumiinia ja ollut tekemisissä useiden kemikalien kanssa ja tietenkin otin 3 rokotusta.
      En kuitenkaan epäile että sairastuisin syöpään.
      Syöpään tarvitaan muutakin kuin epäilys syöpävaarallisudesta.

      Niin ja syöpään on kuoltu vuosisatojen ajan jo ennen kuin on keksitty syöpävaarallisia aineita.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        ...Miksi ette halua uskoa?

        Samoin kuin muutkin virukset, kuten ihmisen papilloomavirus ja Epstein-Barrin virus, SARS-CoV-2:lla on onkogeeninen potentiaali, jota on hypoteettisesti ehdotettu sen vaikutusmekanismien, kuten reniini-angiotensiini-aldosteronijärjestelmän, viruksen mutageenisuuden ja tulehduskaskadin, perusteella [ 7 ]. Yhteisten rakenteiden, kuten COVID-19-rokotteiden piikkiproteiinin, vuoksi oletimme edelleen, että COVID-19-rokotteet saattavat olla yhteydessä syöpäriskeihin; todelliset tiedot ovat kuitenkin riittämättömiä [ 8 ]. Tässä väestöpohjaisessa retrospektiivisessa tutkimuksessa arvioimme syöpien kumulatiivisia ilmaantuvuuksia ja riskejä vuoden kuluttua COVID-19-rokotuksen jälkeen. Etelä-Korean 8 407 849 henkilön kohorttiin vuosina 2021–2023 otimme lopulta mukaan 595 007 ja 2 380 028 henkilöä 1:4 propensity score matching (PSM) -menetelmän jälkeen. Rokotetusta väestöstä tehosteannostuksen ulkopuolella oleviin ryhmiin ja tehosteannostuksen ryhmiin otettiin 355 896 ja 711 792 henkilöä 1:2-PSM-rokotteen jälkeen. Mitattuja tuloksia olivat syöpien kumulatiiviset ilmaantuvuudet ja vastaavat riskit vuoden kuluttua COVID-19-rokotuksen jälkeen, ja ne jaoteltiin myös rokotetyypin, sukupuolen ja iän mukaan (lisätiedosto 1 ).

        Datamme osoittivat yhteyden COVID-19-rokotuksen ja kuuden syöpätyypin lisääntyneen riskin välillä. Nämä syövät ovat kilpirauhassyövän (riskisuhde [HR] 1,35; 95 %:n luottamusväli [LV] 1,21–1,51), mahalaukun syövän (HR 1,34; 95 %:n LV 1,13–1,58), paksusuolen syövän (HR 1,28; 95 %:n LV 1,12–1,47), keuhkosyövän (HR 1,533; 95 %:n LV 1,25–1,87), rintasyövän (HR 1,20; 95 %:n LV 1,07–1,34) ja eturauhassyövän (HR 1,69; 95 %:n LV 1,35–2,11) syövän riskin lisääntyminen (kuva 1 ja lisätiedosto 2 ). Rokotetyypin mukaan cDNA-rokotteet liittyivät kilpirauhassyövän, mahalaukun syövän, paksusuolen syövän, keuhko- ja eturauhassyövän lisääntyneeseen riskiin; mRNA-rokotteet yhdistettiin kilpirauhas-, paksusuolen-, keuhko- ja rintasyövän lisääntyneeseen riskiin, ja heterologinen rokotus liittyi kilpirauhas- ja rintasyövän lisääntyneeseen riskiin. Rokotetut miehet olivat puolestaan ​​alttiimpia maha- ja keuhkosyöville, kun taas rokotetut naiset olivat alttiimpia kilpirauhas- ja paksusuolensyöville. Ikäjakauman osalta suhteellisen nuorempi väestö (alle 65-vuotiaat) oli alttiimpi kilpirauhas- ja rintasyöville, kun taas vanhempi väestö (75-vuotiaat ja vanhemmat) oli alttiimpi eturauhassyövälle (lisätiedosto 3 ). Tehosteannokset vaikuttivat merkittävästi kolmen syöpätyypin riskiin rokotetussa väestössä: maha- ja haimasyövän (taulukko 1 ). Tuloksemme korostivat erilaisia ​​syöpäriskejä, jotka liittyvät eri COVID-19-rokotetyyppeihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan kiva kertomus.
        Otettiinko tutkimuksessa huomioon ketkä hakeutuivat rokotuksiin ja ketkä jättivät rokotukset väliin?
        Tuo tieto on oleellinen kun tehdään vertailua.
        Eli jättivätkö rokotukset väliin henkilöt jotka olivat elämänsä kunnossa ja joilla oli muutenkin pirun hyvä vastustuskyky ja hakeutuiko rokotuksiin keskimääräsitä huonompikuntoiset joilla oli ongelmia vastustuskyvyn kanssa?

        Eli karrikoiden, tehdään testi jokun vaikka nyt suolaliuoksen tappavuudesta antamalla sitä kuolemansairaille vanhuksille ja vertailukohtana käyetään 30 vuotiaita elämänsä kunnossa olevia.
        Tulos on 100% varma että se suolaliuos tappaa ja kuolleisuus on takuu varmasti 100 kertainen verrokkiryhmään.

        Moni tutkimus on jälkikäteen tarkastelussa kaatunut kun ei ole otettu riittävästi huomioon muita tekijöitä.

        Rokotteiden ottaminen on juuri sellainen voimakkaasti porukkaa jakava, hyvällä vastustuskyvyn omaava terve nuori ei edes ajattele rokotusta, kuten en minäkään influenssarokotusta ole edes harkinnut koskaan.

        Tiedän että tuo asia ei vain sovi teidän agendaan mutta se nyt on kuitenkin fakta.

        Onko tuo tutkimus tehty erityisesti sopimaan jonkun agendaan?

        Eiköhän siinä vaan todeta, että syöpäriski on lisääntynyt. Ilmeisesti niiden heikkojen luusereiden keskuudessa, joihin sinä et täydellisen immuniteetin omaavana, elämänsä kunnossa olevana pullistelijana lukeudu.

        Jos syöpien absoluuttinen määrä on lisääntynyt väestössä yhtäkkiä niin jokin uusi tekijä tai useampi on astunut kuvaan.

        Tuotahan olen yrittänyt tuoda esille.
        Mitä on ihmisissä ja ihmisten elämässä muuttunut viime vuosina?
        Yksi ihan kiistaton fakta on että väestö ikääntyy vai väittääkö joku vastaan.
        Myös kiistaton tosiasia on että ihiset läskistyy, eli ylipainoisia on yhä enemmän populatiosta.
        Kiistatonta on myös että ihmiset ovat yhä huonompikuntoisia, liikuntaa aivan liian vähän.
        Rokote on vain yksi muuttuja kymmenien vai pitääkö puhua satojen muuttujien joukossa.

        Jotta saataisiin selvyys aiheuttaako rokote ongelmia tulisi tutkimus tehdä tarkalleen samanlaisesti käyttäytyvillä vertailuryhmillä ja samanlaisella perintötekijöillä varystetuilla henkilöillä.

        Tästä syystä natsit suosivat tutkimuksissa kaksosia ja nimenomaan identtisiä kaksosia.

        Tuollainen laput silmillä vain yhden muuttujan syyttämistä kaikista ongelmista on vain tarkoituksenhakuista toimintaa.

        Sinulla on laput silmillä. Nythän epäillään, että lihavuus on infektiotauti.

        https://www.duodecimlehti.fi/duo13309

        Kun tieto lisääntyy, niin menee aina vaan monimutkaisemmaksi.

        Suoliston mikrobiston tasapaino hillitsee ja epätasapaino - dysbioosi - kasvattaa tulehdusvasteita, jotka liitetään kroonisten sairauksien patogeneesiin, mukaan lukien maailman yleisin ravitsemusongelma eli lihavuus. Mikrobikytkennän syysuhdetta vahvistavat tuoreet epidemiologiset, kliiniset ja kokeelliset tutkimukset. Mikrobiston poikkeava profiili on liitetty lihavuuteen sekä lihomiseen, ja se korjautuu laihtumisessa. Tekijät, jotka aiheuttavat mikrobiston epätasapainon, suurentavat lihavuuden riskiä. Lihavan yksilön suoliston mikrobiston siirto normaalipainoiselle johtaa lihomiseen ilman muutosta ruokavaliossa. Toisaalta taas runsasenergiainen ruokavalio ohjaa mikrobistoa suuremman energiamäärän varastoimiseen ja tulehdusvasteeseen, joka on edellytys tai mekanismi sille, että epäterveellinen ruokavalio lihottaa. Yhteiset mekanismit ja signalointireitit tulehdusvasteen synnyssä selittävät suoliston mikrobiston ja ravitsemuksen kytkeytymisen toisiinsa. Tutkimustyön painopiste on ehkäisevien yksilöllisten ravitsemusinterventioiden kehittämisessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan kiva kertomus.
        Otettiinko tutkimuksessa huomioon ketkä hakeutuivat rokotuksiin ja ketkä jättivät rokotukset väliin?
        Tuo tieto on oleellinen kun tehdään vertailua.
        Eli jättivätkö rokotukset väliin henkilöt jotka olivat elämänsä kunnossa ja joilla oli muutenkin pirun hyvä vastustuskyky ja hakeutuiko rokotuksiin keskimääräsitä huonompikuntoiset joilla oli ongelmia vastustuskyvyn kanssa?

        Eli karrikoiden, tehdään testi jokun vaikka nyt suolaliuoksen tappavuudesta antamalla sitä kuolemansairaille vanhuksille ja vertailukohtana käyetään 30 vuotiaita elämänsä kunnossa olevia.
        Tulos on 100% varma että se suolaliuos tappaa ja kuolleisuus on takuu varmasti 100 kertainen verrokkiryhmään.

        Moni tutkimus on jälkikäteen tarkastelussa kaatunut kun ei ole otettu riittävästi huomioon muita tekijöitä.

        Rokotteiden ottaminen on juuri sellainen voimakkaasti porukkaa jakava, hyvällä vastustuskyvyn omaava terve nuori ei edes ajattele rokotusta, kuten en minäkään influenssarokotusta ole edes harkinnut koskaan.

        Tiedän että tuo asia ei vain sovi teidän agendaan mutta se nyt on kuitenkin fakta.

        Juurikin näin.
        Jotkut pelkäävät rokotteita, jotkut taas sairauksia, joita vastaan rokotteita käytetään.
        Jotkut myös saattavat pelätä elämää, koska se johtaa joka tapauksessa jossain vaiheessa kuolemaan ihan meillä jokaisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tuo tutkimus tehty erityisesti sopimaan jonkun agendaan?

        Eiköhän siinä vaan todeta, että syöpäriski on lisääntynyt. Ilmeisesti niiden heikkojen luusereiden keskuudessa, joihin sinä et täydellisen immuniteetin omaavana, elämänsä kunnossa olevana pullistelijana lukeudu.

        Ihmisellä, joka ei ole luuseri, on hänelläkin riski sairastua syöpään.
        Ei syöpäkasvaimet katso, onko joku luuseri vai ei.
        Miksi ylipäänsä sanoa ketään luuseriksi, me olemme vain erilaisia, omanlaisiamme ihmisiä, jokaisella on lupa olla sellainen kuin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuotahan olen yrittänyt tuoda esille.
        Mitä on ihmisissä ja ihmisten elämässä muuttunut viime vuosina?
        Yksi ihan kiistaton fakta on että väestö ikääntyy vai väittääkö joku vastaan.
        Myös kiistaton tosiasia on että ihiset läskistyy, eli ylipainoisia on yhä enemmän populatiosta.
        Kiistatonta on myös että ihmiset ovat yhä huonompikuntoisia, liikuntaa aivan liian vähän.
        Rokote on vain yksi muuttuja kymmenien vai pitääkö puhua satojen muuttujien joukossa.

        Jotta saataisiin selvyys aiheuttaako rokote ongelmia tulisi tutkimus tehdä tarkalleen samanlaisesti käyttäytyvillä vertailuryhmillä ja samanlaisella perintötekijöillä varystetuilla henkilöillä.

        Tästä syystä natsit suosivat tutkimuksissa kaksosia ja nimenomaan identtisiä kaksosia.

        Tuollainen laput silmillä vain yhden muuttujan syyttämistä kaikista ongelmista on vain tarkoituksenhakuista toimintaa.

        Kiistaton asia on myös ruokailutottumukset, roskaruokaa, ym.
        Ei se paljoa vaadi, että ihminen saa itsensä sairaaksi, jos haluaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun tieto lisääntyy, niin menee aina vaan monimutkaisemmaksi.

        Suoliston mikrobiston tasapaino hillitsee ja epätasapaino - dysbioosi - kasvattaa tulehdusvasteita, jotka liitetään kroonisten sairauksien patogeneesiin, mukaan lukien maailman yleisin ravitsemusongelma eli lihavuus. Mikrobikytkennän syysuhdetta vahvistavat tuoreet epidemiologiset, kliiniset ja kokeelliset tutkimukset. Mikrobiston poikkeava profiili on liitetty lihavuuteen sekä lihomiseen, ja se korjautuu laihtumisessa. Tekijät, jotka aiheuttavat mikrobiston epätasapainon, suurentavat lihavuuden riskiä. Lihavan yksilön suoliston mikrobiston siirto normaalipainoiselle johtaa lihomiseen ilman muutosta ruokavaliossa. Toisaalta taas runsasenergiainen ruokavalio ohjaa mikrobistoa suuremman energiamäärän varastoimiseen ja tulehdusvasteeseen, joka on edellytys tai mekanismi sille, että epäterveellinen ruokavalio lihottaa. Yhteiset mekanismit ja signalointireitit tulehdusvasteen synnyssä selittävät suoliston mikrobiston ja ravitsemuksen kytkeytymisen toisiinsa. Tutkimustyön painopiste on ehkäisevien yksilöllisten ravitsemusinterventioiden kehittämisessä.

        Kun tieto lisääntyy.
        Mitä enemmän lääketiede kehittyy, sitä sairaammaksi ihmiset tulevat. Kun koko ajan löydetään jotain uutta.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on laput silmillä. Nythän epäillään, että lihavuus on infektiotauti.

        https://www.duodecimlehti.fi/duo13309

        Juu se infektiohan pistää ihmisen syömään rasvaisia pikaruokia ja herkkuja.
        Infektio pistää myö syömään järjettömiä määriä.
        Infektio myös vähentää ihmisen liikkumista.

        Kyllä nykyään on mukava elää kun itse ei ole missään vastuussa tekemisistään.

        Onko tullut mieleen että jos in joku infektio joka altistaa lihavuudelle niin itse voi tehdä aika paljon hillitäkseen lihavuutta?

        En minäkään aja autolla 200km/h vaikka autolla pääsisi sitä vauhtia, hillitsen kaasujalkaa ja ajan nopeusrajoitusten muukaan.

    • Anonyymi

      Viime talvena arvatenkin korona vei lattialla konttaajaksi ja olisin tukehtunut keuhkoryönään ellen olisi höyryttänyt ryönää ohuemmaksi! Oblivion stout...

    • Anonyymi

      Kuolemat ovat korjanneet suuren sadon piikitetyistä, osa vammautunut ja osa saa tauteja kun elimet eivät kestä.
      Englannissahan todettiin jo 2021 keväällä syövän syttyneen uudelleen jo parantuneillekin ja turbosyöpääkin tullut, osa muhii ja iskee hiljaa myös nuoriin aikuisiin. USA on tästä edellä, katsokaa jenkkejä vaikka Youtubesta.

      • Anonyymi

        Vetäisenkö tähän nyt 100-200 ihmistä tuttaviani, en ole kuullut, että kukaan olisi sairastunut tai kuollut rokotteiden takia. Jotkut ovat jopa välttäneet sairastumasta vakavasti.
        Kai se johtuu sitten jostain turboelämästä, eikä mistään turbosyövästä.
        Kaasu pohjaan turboa käyttäen, ja elämää elämään, niin se menee eteenpäin.

    • Anonyymi

      Australia

      ---Vuosien 2000 ja 2024 välillä – 30–39-vuotiailla – varhain alkaneen eturauhassyövän esiintyvyys lisääntyi 500 prosenttia, haimasyöpä 200 prosenttia, maksasyöpä 150 prosenttia, kohtusyöpä 138 prosenttia ja munuaissyöpä 85 prosenttia.

      https://www.abc.net.au/news/2025-07-07/cancer-diagnosis-rates-under-50s-rising-causes-four-corners/105495620

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        UUSI

        Kannattaisi vaikka kääntäjällä kääntää tuo linkkisi juttu.
        Tutkijat arvelevat että ympäristömyrkyt ovat aktivoineet tiettyjä geenejä jotka sitten altistavat syövälle.
        Tutkijat luettelivat, ympäristömyrkyt, mikromuovit, einekset, yms. yms.
        En löytänyt mitään joka viittasi rokotteisiin vaan tutkijat puhuivat jopa 20 vuoden kehityksestä jonnka aikana tietyt geenit aktivoituvat.
        Sama keskustelu pitäisi käydä myös suomessa, mikään yksittäinen tapahtuma ei aiheuta kuolemia tai syöpiä yms. vaan monen tekijän summa.

        Eikö se ole yksittäinen tekijä, kun jotkut luupäät väittää syövän tulevan rokotteesta ?
        Itse en usko tuota lainkaan. Kun alkaa miettiä, niin koko elämä/elämänkaari voi altistaa syövälle, elää millä tavalla tahansa. Riskit toki voi olla pienempiä, jos elää ns. terveellisesti.

        Sitähän minä olen yrittänyt tuoda esille jo useita vuosia.
        Syövät ja sydän ja verisunitaudit eivät viain kehity muutamassa tunnissa.
        Nämä sairaudet kehittyvät pikku hiljaa vuosien saatossa ja joillakin on joku geeni joka altistaa mutta myös ilman tuollaista geeniä voi sairastua kun elää epäterveesti.
        Äitini puolella jyllää alzheimer.
        3 tätiäni ja enoni on kuollut alzheimeriin ja 3 on diagnosi alzheimeristä.
        Eli äitini puolelta 9 on todettu tai kuollut jo 7 alzheimeriin ja yksi on kuollut jo aiemmin (en tiedä mihin kuoli).
        Onneksi minun geenejä on vähän sekotettu kun isäni toi karjalasta uusia geenejä pohjoispohjanmaan geeneihin.

        Alzheimeriäkin yritettiin pakottaa muottiin että se olisi puhtaasti elintasosairaus mutta vahvasti vaikuttaa kulkevan suvussa.

        Moni myös ihmettelee urheilijoiden sydänkohtauksia mutta rahan takia lähtevät kilpailemaan puolikuntoisina, noni sanooa että lähti kokeilemaan ja sitten ihmetellään miksi urheilijoilla sydänvaivoja.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaisi vaikka kääntäjällä kääntää tuo linkkisi juttu.
        Tutkijat arvelevat että ympäristömyrkyt ovat aktivoineet tiettyjä geenejä jotka sitten altistavat syövälle.
        Tutkijat luettelivat, ympäristömyrkyt, mikromuovit, einekset, yms. yms.
        En löytänyt mitään joka viittasi rokotteisiin vaan tutkijat puhuivat jopa 20 vuoden kehityksestä jonnka aikana tietyt geenit aktivoituvat.
        Sama keskustelu pitäisi käydä myös suomessa, mikään yksittäinen tapahtuma ei aiheuta kuolemia tai syöpiä yms. vaan monen tekijän summa.

        No miksei voi ajatella että se rokotus on se viimeinen pisara. Kun keho nuoresta asti kokenut kovia. Niin reservi on jo käytetty.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        No miksei voi ajatella että se rokotus on se viimeinen pisara. Kun keho nuoresta asti kokenut kovia. Niin reservi on jo käytetty.

        Tulehdus on monien sairauksien takana. Sitä mikromuovikin elimistössä. Ja piikkiproteiini.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulehdus on monien sairauksien takana. Sitä mikromuovikin elimistössä. Ja piikkiproteiini.

        Juu, kamalaa..... Mistä sitä tietäisikään, mitä kaikkea meiltä elimistöstä voisi löytyäkään ?...
        Siitä huolimatta en elää pyristeltävä eteenpäin niin kauan kuin luoja suo.

    • Anonyymi
      UUSI

      ---löydökset korostavat SARS-CoV-2-proteiinien, tulehduksen ja syövän välistä keskinäistä yhteyttä. Virusproteiinien kyky indusoida sytokiinimyrskyjä ja aktivoida solujen selviytymiseen, lisääntymiseen ja tulehdukseen liittyviä keskeisiä signalointireittejä viittaa mahdolliseen yhteyteen COVID-19-infektion ja syövän kehittymisen välillä. Lisätutkimuksia kuitenkin tarvitaan, jotta syöpäriskin taustalla olevat mekanismit ja vaikutukset ymmärretään täysin.

      https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC11426004/

      • Anonyymi
        UUSI

        ---piikkiproteiinin pysyvyys veressä akuutin COVID-19: n jälkeen herättää huolta pitkäaikaisista komplikaatioista, sillä jatkuva läsnäolo voi ylläpitää kroonista tulehdusta, joka on keskeinen kasvaimen kasvun ajuri [ 116 , 117 ]

        Näyttää tosissaan huoli olevan, kun näitä asioita pähkäilee vielä tuohon aikaan yöstä.
        Unen puutekin voi aiheuttaa kaikenlaista, onko tullut sitä mietittyä ? Ei ne rokotteet ainoita ole, jotka saattavat aiheuttaa jotain haittaa elimistölle, niin voi tehdä unen puute, tai melkein mikä tahansa muu asia.
        Ja täytyy laittaa paino sanoille " saattaa " , tai " voi aiheuttaa ", koska mitäänhän ei kuitenkaan välttämättä tule.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      212
      23080
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      99
      16651
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      297
      15486
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      151
      10677
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      118
      9610
    6. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      35
      8208
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      31
      8182
    8. 237
      6742
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      200
      6385
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      36
      5973
    Aihe