Saako paha lopulta palkkansa?

Anonyymi-ap

Jotkut tekee vääryyttä toisille vailla omatunnon tuskia ja porskuttavat menemään tyytyväisinä ja menestyvät.

Olen miettinyt, että tuleekohan vääryyden tekijöille milloinkaan maksun aika?

Kohteeksi joutuneella saattaa olla vaikea todentaa tai todistaa pahoja tekoja. Väkivaltaakin kun on monenlaista ja fyysinen saattaa olla helpoimmasta päästä kokea. Moni tekijä pääsee kuin koira veräjästä kaiken tekemänsä paskan jälkeen.

Teoista aiheutuva viha, suru ja katkeruus jää taakaksi sille ketä on kohdeltu väärin. Miten sitä käsittelee kun sokea luterilainen anteeksianto ei onnistu eikä aina ole paikallaankaan, vaikka sitä aina tarjotaan vakioratkaisuksi? Vaikka kuinka hoet, että annan anteeksi, ei se poista tuskaa ja katkeruutta. Eikä se korjaa asioita eikä vapauta oikeutetuista vihan tunteista.

Kostaa eli paljastaa julkisesti tätä ihmispaskaa et voi, ellet halua kunnianloukkaussyytettä.

Eikä ihmiset uskoisikaan kun henkilö on niin mukava ja yhteistyökykyinen muille että syypääksi kääntyisi epäilemättä se ketä kohdeltiin väärin. Kun täytyyhän hänessä olla vikaa kun se ja se on niin hyvä tyyppi, auttavainen ja myötäelävä.
Todellisuudessa hyvän tyypin imago on vain naamio, pintaa, esitystä ja todelliset kasvot ovat päinvastaiset. Hänhän tietysti itsekin uskoo olevansa hyvä tyyppi ja oikeuttaa pahat tekonsa milloin mitenkin itselleen edullisesti ja hyväksyttävänä. Usein miten uhriutuu ja syyttää pahoista teoistaan uhria.

He, ketkä tietävät, sanovat neuvoksi, juokse! Mutta saako karkuun juoksija oikeutta? Ja mikä on oikeus ja kohtuus? Saako paha milloinkaan palkkansa?

22

1003

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuusamossa on firmoja missä on huono työilmapiiri

      • Anonyymi

        Niitä on ympäri suomea.


      • Anonyymi

        On niitä täälläkin. Organisaatiokulttuuri perustuu joissain paikoissa henkiseen väkivaltaan ynnä vallan väärinkäyttöön. Vuosikymmenet sitten sitä samaa karmeutta. Tietty osa ymmärtää vaihtaa työpaikkaa.


    • Anonyymi

      Edustan pimeitä voimia ja luokittelen itseni äärimmäiseksi pahuudeksi. Ei tosiaan ole palkkaa näkynyt saatana

      • Anonyymi

        Palkkaturvakeskuksesta voit alkaa kysellä.


    • Anonyymi

      Kyllä saa.

    • Anonyymi

      Ei saa jos et ole tekijä, ja entinen kaupungintyöntekijä

    • Anonyymi

      Mikähän vääryys tuo on nyt tapahtunut?
      Asiat tulisi selvittää siellä, missä ongelmat on syntyneet..

      • Anonyymi

        Mitenpä selvität kun toinen osapuoli ei halua selvittää mitään. Kokee oikeudekseen tehdä mitä huvittaa.


    • Anonyymi

      Nyrkki silmään

      • Anonyymi

        Oikein, turpiin että tukka lähtee


    • Anonyymi

      Silmä silmästä.

    • Anonyymi

      Vihreiden mielestä jos ajat autolla tai syöt terveellisesti lihaa, teet vääryyttä ja siitä on sinua rangaistava verolla, jonka tuotto lähetetään ulkomaille, että saadaan enemmän ongelmia.

    • Anonyymi

      Sitten lyö kirkonkellot

    • Anonyymi

      Ei saa paha palkkaansa. Se on pelkkä uskomus, joka helpottaa kärsivien elämää. Aina jollekulle pahaa tehneelle voi sattua jotain, minkä voi tulkita ansaituksi kärsimykseksi, mutta yleisellä tasolla ei ole olemassa mitään sanktiomekanismia pahoille teoille.

      • Anonyymi

        Ikävä kyllä näin.


    • Anonyymi

      Aloituksesta tuli mieleeni. Niitä on muun muassa kaheleja ukkoja jotka pettää ja päälle syyllistää ja pieksää akkansa siitä hyvästä kun itse pettivät. Nämähän kulkee sukupolvelta toiselle nämä kieroontuneet tavat. Kaiken päälle vielä uhriutuvat että vittu ku oli paska akka että hänen poloisen oli pakko pettää ja löytää uusi onni joka kestää max 2 vuotta ja välissä jo haeskellaan uutta tilalle. Toki akkoissa on samalaisia sekopäitä, huor@@vat minkä kerkiävät ja syyttävät jokaista ex ukkoa hulluksi. Tämmöset petolliset puolisot saavat aikaan hirveää sotkua. On oikein erityisenlaatuinen pahuus vai liekö jo sairaus näillä kieroilla pettäjillä. Suurin rangaistus on lienee olla tuommonen sekopää yksilö. Sääli niitäjotka höynähtävät tuommosiin ja lapsia jos sellaisia on.

      • Anonyymi

        Aamen. Lessuperheistä tulee näitä vitopääpettäjäukkoja. Naisen kunnioittaminen nolla. Akka on yhtä kuin tavaransa. Sitte on nämä naistennaurattajat jotka päällepäin on muka niin kohteliaita, hyvätapaisia ja hurmaavia mutta pettävät akkaasa kylmän viileästi minkä kerkiävät. Kuvottavaa toimintaa. Pittää olla melko paljon päässä vikaa että kykenee kylmästi pettämään.


    • Anonyymi

      Toivottavasti saa palkkansa ja kyllä sen vielä joku päivä eestä löytää mitä tuli tehtyä. Meidänkin työpaikassa on sellainen, oikea narsisti. Hänen tekemättä jättämiset ovat aina toisten syytä. Ei arvosta ollenkaan toisia työkavereita, valehteleekin päin naamaa. Ja vielä oikea laiska, jota ei kiinnosta tehdä muuta kuin vetelehtiä töissä ja näytellä pomoa, vaikkei sitä olekaan. Suoraan sanottuna hirveä ihminen, jota ei haluttaisi nähdä ollenkaan koskaan

    • Anonyymi

      Ota lopputili niin helpommalla päästään sinustakin eroon,

    • Anonyymi

      Toivon että alkaisi jo palkka näkymään tilillä. Jo 6kk ilman tuloja. Terv äärimmäinen pahuus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      89
      2523
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1403
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      103
      799
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe