Että oikein kiertotalouspuistoa pukkaa :D

Anonyymi-ap

Äänekosken kaupunki on saanut yli 256 000 euron rahoituksen uuden kiertotalouspuiston suunnitteluun ja toteutuksen valmisteluun.

Äänekosken kiertotalouden kasvualusta – Koukkuniemi -nimisen hankkeen tavoitteena on luoda vahva pohja uusille kiertotalousinnovaatioille ja elinkeinojen kasvulle. Suunnitteilla oleva kiertotalouspuisto kokoaisi yhteen yrityksiä ja uusia toimijoita, jotka rakentavat liiketoimintaansa jätteiden, kierrätysmateriaalien ja biopohjaisten raaka-aineiden varaan.

- On hienoa, että saamme alueelle hankerahoitusta, jolla voidaan rakentaa konkreettisia edellytyksiä uudelle liiketoiminnalle ja uusille työpaikoille. Kiertotalouspuisto vahvistaa Äänekosken asemaa kiertotalouden edelläkävijänä ja luo pohjan uudenlaisille innovaatioille ja yhteistyölle, Äänekosken kaupungin elinvoimajohtaja Sari Åkerlund sanoo tiedotteessa.



Siis kuka oikeasti haluaa perustaa liiketoimintaa Äänekoskelle? Työpaikkoja? Kenelle, hyrrämiehellekö. Eipä täällä kohta enää työntekijöitä ole kun kansa vaihtaa maisemaa kyllästyttyään vasureiden säätöihin.
Jippiaijee ja hyrrä pyörii.

10

421

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jyväskyläkin alkaa olla kohta kateellinen Äkille, täältä alkaa löytymään kaikki ja vetää ihmisiä ostoksille.

    • Anonyymi

      Yritykset tuo ideoita ja kaupunki kaappaa ne ja perustaa lisää tytäryhtiöitä vai miten se menee.

    • Anonyymi

      Paskomispuisto ltn portinvartija pitää. No kohta sielläkin on hyvät hajut.

    • Anonyymi

      Mäntiin kerran Suolahteen
      Kansaa nostattamaan
      Siellä torin laetalla
      Liput liehuvaa
      Liput liehuvaa
      Ja kaikuu laulu
      Työväen voimaa
      Työväen voimaa

      Jälleen ensi viikolla
      Järjestö kokkaa soppaa
      Kaekki kutsutaan
      Suolahteen marssimaan
      Suolahteen marssimaan
      Siellä jaetaan
      Yhteistä rahhaa
      Yhteistä rahhaa

      Alako kansa laulamaan
      Solidaarisuuttaan
      Pankki herroilta pois
      ja valta kansalle vaan
      Valta kansalle vaan
      Ja poltellaan
      Rauhantupakkaa
      Rauhantupakkaa

      Kesken vappukulkueen
      Konstaapeli pysäyttää
      ”Hilkkaa, pojat, liput alas
      ja torvet hiljentäkää!”
      Torvet hiljentäkää!
      Mut kansa huutaa:
      ”Ei me luovuteta!”
      ”Ei me luovuteta!”

      Rautarannan taakse
      Siemen itämään
      Kohta kansa sua maestaa
      parempaa aikaa
      parempaa aikaa
      Työläisen iloksi
      Rauhantupakkaa
      Rauhantupakkaa

      • Anonyymi

        Paska runo kun lakoista ei puhuttu mitään.


    • Anonyymi

      Miksi tuohon piti tuollaista hankerahoitusta erikseen hakea? Eikö oli voitu myöntää 350 000 hätälaina jotta olisi nopeammin valmistunut? Eikös tämä ole se kaupunginhallituksen tapa hoitaa kannattamattomat asiat kuntoon? Ai niin mutta tässähän ei taida pyöriä kenenkään suojatyöpaikka. Siksi siis rahoitus haettu muualta kuin kaupungin kassasta suoraan.

    • Anonyymi

      Onkohan vanha lt kakkakassivahti perustamassa omaa kiertotalousyksikköä. Sillä asiakaspalvelulla tulee varmaan kauempaakin jätesäkit Koukkuniemeen.

      • Anonyymi

        Se voi olla. Naama norsunkärsällä part rehottaa.


    • Anonyymi

      Siinä oli kyllä oikein perseennuolijoiden aatelinen. Rahvas kun tuli asioimaan, asenne oli lähinnä vittuilua, mutta anna olla kun joku silmäätekevä sattui paikalle, oltiin niin imelää että. Saatiinhan siinä seurata teatteria samalla.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      44
      948
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      545
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      483
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      470
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      437
    Aihe