vanhemmilta utelen, että onko teidän kaksosilla ollut painonnousun kanssa ongelmia?
Olen tätä jo aikaisemminkin kysellyt täällä, mutta nyt rupesi todella mieltä vaivaamaan, kun meillä toinen kaksosista joutuu seurantaan pieni painoisuutensa vuoksi.
Vaavi on koko ajan kasvanut -10 käyrällä, mutta tasaiseen tahtiin kuitenkin. Nyt oli kolmessa kuukaudessa painoa tullut niin vähän, että käyrä lähti hurjaan alamäkeen. Lapset ovat keskenään saman pituisia, mutta painoeroa on koko ajan vaan enemmän. Molemmat liikkuvat hurjasti, lapsista painavampi jopa enemmän.
Tiedän, että lapset ovat yksilöitä, meidän kaksoset ovat eri munaisia..ja voihan olla, että neuvolassakin kiinnittävät enemmän tuplien painoeroihin huomiota, kun on vieressä toinen johon verrata...mutta nyt huolenaiheena onkin se painon nousun hurja hidastuminen..

Vastaukset 6
Vanhimmat
Meilläkin neiti mennyt koko ajan -10 käyrällä...itse olen sitä mieltä että nuo neuvolan käyrät ovat ihan huuhaata. Sinä itse äitinä tiedät miten lapsesi syö ja minkälainen hänen vointinsa on! Joten maalaisjärkeä peliin!
Hetkellistä se vaan on, kyllä se paino siitä taas alkaa nousta. Kyllä sen huomaa jos lapsi on nälässä tai voi hyvin. Tietysti neuvolassa seuraavat ettei ole jokin sairaus ettei ruoka vaikka imeydy tai jotain... mutta varmaan energia menee liikkumiseen ja kasvamiseen niin tarkkaan ettei paino ole noussut. Meillä kaksosista toinen kävi pari kertaa painokontrollissa kun sairasteli niin paino ei oikein noussut. Meni sitten ohi ja kiri taas siskoaan kiinni.
painokontrollissa ei ilmeisesti tehdä muuta kuin punnitaan ja katsotaan onko paino noussut vai ei?????
Kuinkahan monta kertaa kontrollia tehdään ennekuin sitten tutkimaan aletaan ja mitenkähän sitä tutkitaan?
Ei tullut neuvolassa tälläisiä kysyttyä, kun se käynti kahden lapsen kanssa on sellaista hulinaa ja sattui vielä kesälomittaja olemaan jonka kanssa ei tehnyt mielä jäädä sen pidemmäksi aikaa juttelemaan. Noh, ensi kuussahan se selviää, mutta jos joku tietää niin vastauksesta kiitollisena:
tuplen äiti
Meillä ainakin tilanne korjaantui muutamassa viikossa. Muistaakseni kerettiin 2 tai 3 kertaa käydä painokontrollissa jolloin kasvu jatkui normaalisti ja niistä luovuttiin.
Niin etten oikein varmasti tiedä mihin toimiin sitten ryhdyttäisiin jos paino ei alkaisi nousta. Veikkaan että aloitettaisiin verikokeilla, joissa suljettaisiin pois joitain imeytymishäiriöitä, kilpirauhasvaivoja ja allergioita...?
meillä meni aivan samoin... tyttö meni suloista nolla linjaa neuvolan käyrissä ja poika - kympissä... nykyään kaksoset ovat jo syksyllä toista vuotta koulua aloittamassa ja hoikka on poika kyllä vieläkin vaan luokkansa paras jalkapalloilja sekä muutenkin täysin normaali pikku poika tosin hoikka, eli eikä niitä käyriä ole turhaan tuijottaminen!
Meidän tuplat ovat kouluun mennessäkin -10 käyrällä. Terveydenhoitajan mielestä asia ok, pituuskäyrän mukaan ylipitkiä (kun isä on todella pitkä mies). Ovat olleet koko ajan tuollaisia (paitsi syntyessään keskosia ja enemmän rajojen alapuolella), joten kasvu on heidän oman mittapuunsa mukaan normaalia. Paino on meidän hoikemmalla lapsella välillä jopa laskenut, mutta kyllä se "kasvupyrähdys" on aina ruokahalut palauttanut. Onnea kasvatukseen!