siltä että asiat ovat sujuneet liian hyvin, ja että minusta on tullut itsetyytyväinen ja varomaton. Silloin moitiskelen itseäni, kunnes muistan taas oman paikkani. Joskus täytyy kyllä olla aika ilkeä. Onneksi useimmiten päiviin mahtuu sen verran epäonnistumisia että mieli pysyy matalalla muutenkin.
Aina välillä tuntuu
Anonyymi-ap
19312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olet siis sekä itsesi paras vihollinen ja pahin ystävä.
Välttäisin superlatiivien käyttöä, muutenkin jo itseriittoista.
Varman päälle ei auta pelata. Riskejä kun ottaa niin onni ei aina ole myötä. Omat rajat saa selville jos ei muuta.
Voi omata sekä kuntoisuutta että kaikkia vaadittavia tunteita muttei kykene käyttämään kumpiakaan lahjojaan täysin hyväkseen jos ei oikein luota itseen eikä liioin jatkuvaan onneensa, ja antaa sen kaiken kalvaa itsensä lopulta pois koko kuviosta.
Niinhän se tahtoo mennä. Ajan myötä on edessä vaihtoehtojen väistyminen, kaiken sellaisen ehtyminen, jonka olisi voinut rakentaa omin voimin. Hiljainen mutta vaarallinen aika jolloin tyytyväisyys alkoi laskeutua, kaiken hyväksyntä, joka sekin mätäni pois kuin tauti. Alkaa kuluttaa kaiken ympäriltään. On kuin musta aukko.
Niin paljon voi mennä pieleen silloinkin kun kaikki menee oikein. Aina jää varaa parantaa ja tehdä yhä pahempia virheitä.
Tarkkana saa olla, helpostihan noi asiat lipuu ja menee huonoks. Ne ei ainoastaan mene huonoks, vaan olokin sitten viipyy ja alkaa ottamaan syvyyttä.
Et saa olla noin ankara itsellesi ap. Salli itsellesi kaikki se hyvä, minkä ansaitset.
Epäilen, ansaitseeko kukaan yhtään mitään. Ehkä toiset vain ojentavat ahneet kätensä helpommin ja ottavat sen mitä haluavat, ja luulevat että se oli niin tarkoitettu.
En niinkään ajatellut materiaalista asioita. Vaan sellaista, että osaa höllätä ja vähän nauttia elämästä. Enkä nyt tarkoita mitään hedonistista nautintoa. Yleisesti rennompaa ja iloista meininkiä.
Edelleen, olen sen verran fatalistinen (?) että vierastan ajatusta _ansaitsemisesta_.
"..Kun sitä tuskin edes
Voi aavistaa unissaan
Kuka saa ja kenelle annetaan
Ja miten raukkamaisesti onnen anti täällä jaetaan..
"
"..joka aamu, joka yö, jonkun sydän riemuin lyö, jonkun sydän riemuin lyö, jonkun osa ikiyö"
Tiedän mistä puhut mutta samaan aikaan en voi sanoa täysin ymmärtäväni sillä ei ole mitään tapaa verrata kokemusta. Rutiinimaiset ja ennustettavat päivät ovat kyllä itsetyytyväisyyden kasvualusta. Ja haasteet pettymysten kautta tuovat mukanaan tervettä itse-epäilyä. Toivon perusta voi olla yksinkertaisesti se, ettei tiedä tulevaa, ja että epätodennäköinen ja käsittämätön kuitenkin tapahtuu melko säännöllisesti saa siitä voimia jatkaa saavuttaakseen jotain.
Voi tehdä rauhan itsensä kanssa, eikä pyydä muita rikkomaan illuusioitaan.
En halua rauhaa enkä mitään paapomista, jokainen moite on varmasti ansaittu ja tarpeellinen. Mutta olen väsynyt, vaikka olen laiska, ehkä olen nukkunut huonosti - ehkä välirauhaa voisi harkita. Ihan lyhyttä vain.
Itseään on hyvä toistaa, oppiiipahan olemaan oma itsensä eikä mikään satunnainen vierailija.
No nimenomaan, mihin muuhun tässä elämässä voi luottaa? Surkeaa jos oman elämän päänäyttelijäkin on välillä se ja välillä tuo, pelkkiä kiertävän sirkuksen sijaisuuksia.
Maan suola vai pelkkää tomua kun maailma ei tyydytä. Entäpä se kun jokainen otettu askel alkaa johdattaa kauemmas paikasta, jossa kerran tai pari on saattanut tuntea tiensä valaistuneeksi hetken ja tämän tosiasian tunnustaminen, kun vainylittää sen ensimmäisen tuskan, herättää kielteisen helpotuksen tunteen.
Kohtuus kaikessa. Saavutuksista on aina ripaus tai enemmän onnea ja epäonnistumisissa epäonnea.
Kunnianhimon voi yrittää suunnata onnellisuuden tavoitteluun. Voittaa itsensä puolet jotka nakertaa mielenrauhaa, puolet jotka ahneuksissaan hamuaa kaikkea sitä mitä ei ole oikeastaan tarkoitettu. Tasapainon mennessä jokin antaa aina periksi. Asioissa voi mennä nautinnon rajoille mutta ei tuskaan asti.