Minä en tiedä, olenko hetero, bikseksuaalinen vai lesbo. Joku voisi ajatella, että miten ihminen ei muka itse tiedä, mutta minä en todellakaan tiedä. Ongelman tekee mutkikkaaksi se, että olen jo keski-ikäinen, kun kyllähän tämän ikäisen kuulemma jo pitäisi tuntea itsensä niin hyvin, että olisi sinut oman seksuaalisuutensa kanssa.
Joskus epäilen, että "vika" onkin toisissa, että he eivät ole hyväksyneet minua, joten olen jäänyt yksin enkä siksi ole voinut elää normaalia elämää, johon kuuluu/voi kuulua rakkaussuhde.
Minä olen ikuinen luonnonlapsi. Olen mikä olen, mitä pitääkin. Lohduttaudun nyt tällä ajatuksella, mutta se ei taida auttaa minua itse ongelman ratkaisussa, jos se nyt edes on mikään ongelma. Elää voi näinkin. Joskus olen ihan onnellinen.
Joskus epäilen, että "vika" onkin toisissa, että he eivät ole hyväksyneet minua, joten olen jäänyt yksin enkä siksi ole voinut elää normaalia elämää, johon kuuluu/voi kuulua rakkaussuhde.
Minä olen ikuinen luonnonlapsi. Olen mikä olen, mitä pitääkin. Lohduttaudun nyt tällä ajatuksella, mutta se ei taida auttaa minua itse ongelman ratkaisussa, jos se nyt edes on mikään ongelma. Elää voi näinkin. Joskus olen ihan onnellinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
se on sitten liian myöhäistä, siis löytää rakkaus?
Ei se käsittääkseni ole vain tietyn ikäryhmän saavutettavissa.
Joten jos sä tyydyt nyt olemaan vieläkin yksin ja etsimään hyväksyntää tai lokeroa mihin itsesi laittaa,,,
Mikset vain laita koukut järveen ja katso mitä saat ja miten asiat menee? Jos et edes tiedä mitä etsiä. Ei kannata nyt olla niinkuin olisi jo haudassa.
"Mikset vain laita koukut järveen ja katso mitä saat ja miten asiat menee? Jos et edes tiedä mitä etsiä. Ei kannata nyt olla niinkuin olisi jo haudassa."
Niin, hieno neuvo mutta vaikeampi toteuttaa käytännössä. Oikeastaan minä olen antanut itselleni (ja muillekin) mahdollisuuden, mutta ei vain ole tärpännyt vielä. Onko syöttini vääränlainen?
Voi että tämä elämä on vaikeata... Minä ihastun aina vääriin ihmisiin. Kaikilla on jo joku tai kohta tulee, mutta se en ole koskaan minä. Ehkä minä en ole sittenkään ihan niin kuin pitäisi.
Onneksi toisilla menee vähän paremmin, mutta mikä nyt on paremmin... Rakkaudessa voi myös sählätä tosi pahasti. Joskus tuntuu, ettei se ole enää rakkautta vaan jotakin muuta... elämäntapa.
ihan päinvastaisesti, eli sanot itsellesi että sinkkuna tulet viettämään lopun elämäsi.
JA unohdat kaiken hömpötyksen mikä liittyy seksuaalisuuteen ja siihen mitä on.
Ja aivan sata varma silloin kun saat kaiken tasapainoon, mielesi, elämäsi, yms niin se rakkaus putkahtaa eteesi.
Älä ajattele ihmisistä että oiskohan tuo mulle hyvä ja voi kun on taas ikävä kömpiä yksin peiton alle. Vaan oikeasti, löydä se ilo niistäkin asioista.
Kyllä se rakkaus lopulta löytää sinut, älä turhaan siitä murehdi, elele nyt sitä sinkkukauttasi vaikka se olisikin kestänyt vaikka kuinka.
Mikäs kiire tässä on, valmiissa maailmassa.
Tähän on tultu. Olen juuri oivaltamassa tämän asian syvimmässä merkityksessään. Ajatuksia tulee ja menee, kuten ihmisiäkin. Meillä voi olla annettavaa toisillemme, vaikka emme kaikkien kanssa olisikaan rakkaussuhteessa.
Rakkauden voi löytää vaikkapa nelikymppisenä, ensimmäisen kerran ja astua siihen parisuhteen auvoiseen maailmaan. Näin kävi eräälle hyvälle ystävälleni. "Ehti" elää ikisinkkuna vailla mitään suhteita tai edes yhdenyönjuttuja nelikymppiseksi. Nyt on elänyt sen saman naisen kanssa jo 10 vuotta ja kuullostaa ihan onnelliselta.
Hieno ja rohkaiseva tarina, minkä kerroit.
Aika harva taitaa elää elämänsä ilman mitään kokemuksia rakkaudesta, kaikille ei vain käy yhtä hyvin. Toivon jatkuvaa onnea kaikille rakastaville pareille ja myös ikisinkuille!
Hyvää kannattaa odottaa, mutta ei liian pitkään. Tunteillehan ei aina mitään voi. Joskus kannattaisi kuitenkin ottaa järki käteen ja miettiä, kannattaako yksin odotella sitä yhtä ja oikeata, kun ja jos ketään ei kuitenkaan kuulu... Voihan niitä oikeita olla todellakin useampiakin, mitä minun on vaikeata hyväksyä, vaikka se taitaa olla totuus useimpien ihmisten kohdalla.
Aika harva elää samassa suhteessa saman ihmisen kanssa koko ikänsä, kuten ennen, kun ei ole pakko. Nykyäään taitaa pakkona olla onnellisuus. En tiedä sitten, solmitaanko nykyisin suhteita liian nopeasti liian hatarilla perusteilla, kun suhteet eivät tunnu kestävän mitään, ja sellaista minä en kestäisi.
Olen vanhanaikainen, vaikka saatankin ihastua nopeasti ja olen silloin tunteideni vietävissä. Tunteeni eivät tällöinkään ole helppoja vaan voin olla epäilevä ja mustasukkainen, mutta onhan siihen ollut aihettakin. Ehkä sen sitten tietää, kun oikea ihminen tulee vastaan, jos on tullakseen.
Otsikko suomeksi: Pakko Olla Jonkun Kanssa. Tuota tuntuu olevan nykyisin paljonkin liikkellä, erotaan entisestä ja seuraavalla viikolla on jo uusi käsipuolessa, kun ei osata olla yksin. Ja sellaiset suhteetko kestävät ja tuovat onnellisuutta (vaikka eihän kukaan toinen voi tuoda mukanaan onnellisuutta, jos sitä ei itsessä ole)?!
Minäkin olen sen verran vanhanaikainen, että en ymmärrä kyseistä toimintaa. Yksin on ihan hyvä olla, niin kauan kuin on tarkoitettu. Uskon kyllä että jos sen oikean on tarkoitus vastaan tulla, se tulee. Jos alkaa tosissaan etsimään niin ei varmasti saa mitään, tai ainakaan sitä mitä loppujen lopuksi haluaisi. Ainakin minulle on aikaisemmat suhteet tulleet aika yllättäen, kun ei mitään edes kuvitellut niin kuinkas kävikään! Ja ne suhteet kestivät useita vuosia, ei siis mitään kuukauden juttuja.
Kyllä se oikea vielä kohdalle sattuu, usko pois. Eiköhän kaikki sinkut (ainakin minä) kamppaile joskus tämän saman asian kanssa, että et ole yksin. Mutta nauti kuitenkin elämästäsi, sillä se on sinun ja se on ainutlaatuinen - ilman toistakin ihmistä. :)
Minä olen kuitenkin oikeasti tykännyt niistä ihmisistä, joihin olen ihastunut, vaikka muut väittäisivät mitä! Ehkä se ei merkitse näille ihmisille itselleen mitään, vaikka minulle myös minun omat tunteeni ovat tärkeitä, tietysti. Pakkohan minun on sopeutua siihen, jos toiset eivät tunne samoin minua kohtaan, joten olen järkiintynyt ja lakannut haaveilemasta liikoja. Joskus vihaan heitäkin, joista välitän, mutta sille on syynsä; mitäs eivät ota minua vakavasti! No, enhän voi pakottaa ketään mihinkään enkä tietysti haluaisikaan. Kuulostaa ehkä pelottavalta, mutta ei minussa ole pelättävää, sillä olen hyvin kiltti, kohtelias ja rehellinenkin vielä. En minä pidä aina itsestänikään, mutta siitähän se kaikki tietysti alkaa... Ei kaikkien tarvitse tykätä kaikista kaiken aikaa. Saa olla valikoivakin. Ihan vapaasti. Ikävää vain, että jotkut jäävät aina yksin.
samat pohdinnat ei mitään uutta...
Piti palata tänne keskustelemaan kanssanne, että henkinen kehitykseni voisi mennä eteenpäin. Ehkä nämä keskustelut selkiyttävät minun ajatuksiani ja voihan tästä olla hyötyä toisillekin. Voihan se tietysti olla, että jään tällaiseksi... Ihan hyvä vaihtoehto sekin - paremman puutteessa.
saavuttaa paljon oikeassa elämässä, koska se yleensä johtaa johonkin... elämällä ja keskustemalla savuttaa loppujen lopuksi tasapanon itsensä kanssa....
virtuaali pohdinnoila on yleensä tapana jäädä vain turhaksi asioden pyörittelyksi...
mut onnea valitsemallasi tiellä
rekatulla nikilläsi, jos kerran muka olet oikea Putkiratio. Et tosin ole.
Tässä sivussa myös ihan oikea elämä.
Tänään on ensimmäiset treffit lesbon kanssa, jonka kanssa ollaan pidetty yhteyttä netin kautta jo kaksi vuotta, nyt on muutama kerta soiteltukin. Jännittää, vaikka varmaan ihan suotta. Toivon, että meistä tulee hyvät ystävät! Hän on pitänyt ainakin minun kirjeistäni ja minusta hän vaikuttaa hyvin miellyttävältä ihmiseltä.
Pelkään vain, että tässä käy taas kuten aina ennenkin: minä ihastun, hän ei. Toivon, että tämä suhde voisi säilyä silti, kävi miten kävi.
Minä olen saanut paljon näistä keskusteluista tälläkin palstalla, mikä johtunee paljon varmaan siitä, että olen myös antanut itsestäni paljon. Enempää en ehkä voisi eikä taida olla tarpeenkaan.
Onnea sinullekin hiiru, teitpä sitä tai tätä. Ei sinun onnesi ole minulta pois eikä päin vastoin. Maailmaan mahtuu niin iloja kuin surujakin. Yhteyttä voidaan pitää ja asioita voidaan jakaa niin monin eri tavoin. Tämä on nykyaikaa. Elämä on käsillä tässäkin hetkessä, vaikka olemme täällä vain virtuaalisesti.
Minä poistin sen jo ajat sitten. Sitä ei voi ottaa käyttöön eikä rekisteröidä uudestaan. Kysy vaikka ylläpidolta, jos et muuten usko. Ei kai tällä nyt niin suurta merkitystä ole. Putkiratiota (IP-osoitettani) ei ole bannattu, joten voin jatkaa kirjoitteluani. Seriffi itse sanoi, ettei minun aiemmat kirjotukseni ole mitenkään epäsopivia tälle palstalle, vaikkei kaikki minusta pidäkään. No, sehän olisikin mahdottomuus enkä siihen pyrikään.
On siinä kanssa yksi epäilijä. No ei tuossa vielä mitään. Minä epäilen täällä melkein kaikkia keskustelijoita miehiksi.
Olipa mukava ihminen. Toivottavasti tapaamme uudestaan... monta kertaa vielä, tai edes kerran pari.
Tunnustus, jonka tein vuonna -91 ystävälleni, kerroin hänelle olevani lesbo. Silloin mietin niitä, nyt näitä.
Eräs lesbo ihmettelee, miten voi tietää olevansa lesbo, ellei ole koskaan seurustellut naisen kanssa. Kaipa sen voi tietää, minä ainakin tiesin silloin, tai olin tietävinäni.
ihan rauhassa kuten Setan bileissä. Eipä minua oikein edes noteerata. Voisin olla melkein vaivautunut saamastani "huomiosta"... Tunnelma on jotenkin pysähtynyt. Odotatte varmaan, että hiivin hiljaa pois sinne mistä tulinkin.