Heikko markkinatilanne keskeytti mittavan aurinkovoimalahankkeen Ulvilassa
Matalalla pysytellyt sähkön hinta sai IBV Suomen lyömään hanskat tiskiin Ulvilan Kaasmarkkuun suunnitellun aurinkovoimalan kanssa.
Saksalaisomisteinen IBV Suomi on keskeyttänyt aurinkovoimalahankkeensa Ulvilassa.
Yhtiö totesi Ulvilan Kaasmarkkuun suunnitellun aurinkovoimalan taloudellisesti kannattamattomaksi.
– Ulvilan hanke käynnistettiin jo vuonna 2021, jolloin teollisen mittaluokan aurinkovoimaloita ei ollut vielä toteutettu Suomessa. Sittemmin markkinatilanne on muuttunut, ja esimerkiksi sähkön hinta on pysynyt matalana, kertoo IBV Suomen projekti-integraatiopäällikkö Erja Cedercreutz sähköpostivastauksessaan Ylelle.
Lisäksi alueen maapohja on Cedercreutzin mukaan hankala aurinkovoimalan rakentamiseen.
– Kyseessä on metsäalue, mikä jo itsessään lisää tasoitustöiden tarvetta verrattuna teolliseen tai maatalousalueeseen. Maa on pehmeää ja vaihtelevaa, mikä hankaloittaa perustustöiden tekemistä.
Ulvilalle kiitosta
Ulvilan kaupunki ehti laatia alueelle noin 450 hehtaarin osayleiskaavan, josta voimala-alueen osuus olisi ollut noin 270 hehtaaria. Ulvila on keskeyttänyt osayleiskaavan käsittelyn.
IBV Suomi toivoisi ketterämpiä viranomaisprosesseja, jotta aurinkoenergia-ala voisi olla jatkossa kannattavampi. Ulvilan kaupunki kumppanina saa kuitenkin kiitosta.
– Ulvilan kaupunki oli erinomainen yhteistyökumppani ja teki oman osansa hankkeen mahdollistamiseksi, mistä olemme erittäin kiitollisia, sanoo Cedercreutz.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ulvilan Seutu.
https://yle.fi/a/74-20185910
Aurinkovoima liian huokeaa?
14
271
Vastaukset
- Anonyymi
Tuuli myös huokeaa väliin halpaakin!
- Anonyymi
Nyt se ei voi uhata harvinaisia koiperhosia eikä lepakoita!
- Anonyymi
Akkusäiliötä suunnittelevat sinne pukkaa
- Anonyymi
Harmi!
- Anonyymi
Sähkö käy ajoittain varsin alhaalla. Väliin köyhälle se on liian kallista.
- Anonyymi
Se on ikävää jos sähköt käy alhaalla. Johtuu säätämään kaikki kellot uudestaan kodinkoneisiin.
- Anonyymi
Vasuri -Eskolta kannattaa kysyä aurinkosähkön tuotoista. . YLE ei niitä vaan tiedä .
- Anonyymi
Aurniovoima on huikeaa!!
- Anonyymi
Varttihinnoittelu muuttaa tilannetta. Se on enempi reaktiivinen kuin tunti.
- Anonyymi
Reaalihinnat on parempi , kuin jyrkästi nousevat,syöksyvät hinnat.Kiinteän on paras jos semmoisen saa !
- Anonyymi
Saa kiinteän hinnan.
Nämä epävarmat sähköt tekevät siirtolinjoille hallaa. Pitäisi olla tasaisesti tuottoa
- Anonyymi
Sähkö on siitä vekkuli tuote että sen kulutus ja tuotanto tulee jatkuvasti olla tasapainossa. Siis jatkuvasti… !
- Anonyymi
Varttitunti on niin lyhyt väli ettei kahvia kummempaa kerkeen tehä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761219
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47644Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305562Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t232557- 51539
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7510