mun tarina on ehkä hieman erikoinen...en ole sata prosenttisen varma olenko raskaana, mutta 99,9 prosenttisesti kuitenkin...olen miettinyt mitä pitäisi tehdä...olen töissä vakituisesti ja opiskelen sen lisäksi ammattikorkeassa, taloudellisesti ei olisi vaikeuksia pitää lasta. Asun myös omistamassani asunnossa poikakaverini kanssa!Ongelmana tässä on se, että tiedän poikakaverini haluavan abortin, mutta itse tiedän, että en pysty siihen sillä pidän lapsista todella paljon. Pelkään kuitenkin, että jos ja kun päätän pitää lapsen, poikakaverini ei halua olla kanssani missään tekemisissä...enkä tosiaankaan halua menettää häntä, sillä olen saanut hänet takasin omien hölmöilyjeni jälkeen...mitä ihmettä pitöisi tehdä...Olen pian 24 vee, eli en edes mikään lapsi enää...Kertokaa mielipiteitänne...
abortti vai ei?!
minä vaan
121383
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hei,
Jos poikaystäväsi on noin lapsellinen, anna kyytiä hänelle ja anna lapsen syntyä maailmaan. Voihan olla, että abortin tehtyäsi et ehkä voikaan enää saada lapsia
isoäiti 52 v
Mieti, pystyisitkö antamaan itsellesi anteeksi abortin jälkeen. Miltä kuvittelet itsestäsi tuntuvan? Kumpi on tärkeämpi: poikaystäväsi vai lapsi? Rakastaako poikaystäväsi sinua todella, jos hän olisi valmis jättämään sinut synnyttäessäsi lapsen? Mikä hänellä on lastentekoa vastaan? Haluaako hän ehkä joskus lapsia, mutta ei vain sinun kanssasi?
Itse olen yksinhuoltajan lapsi ja olisin ollut sitä mieltä, että hänen olisi pitänyt tehdä abortti, koska olin epätoivottu ja äitini köyhä ja itsekäs. Sinun tilanteessasi taas tuntuu, että lapsi olisi toivottu ja taloudellisestikin tulet toimeen. Mutta päätös on sinun, eikä kenenkään muun!
..omasta elämästäsi. Millainen isä ei ole valmis haluamaan lastaan? Ja aikuisten ihmisten, myös miesten ;-), pitäisi tietää, mitä seuraamuksia seksistä voi olla. Keskustelkaa asiasta, miettikää! Jos mies ei ole valmis sitoutumaan saamaan lasta kanssasi, niin onko hän sitoutunut sinuun lainkaan. Lapset tulevat, jos ovat tullakseen. Ehkä tällä sielulla oli pakko päästä maailmaan?
Missä vaiheessa raskautta olet?
olen vasta kuudennella viikolla...olen ajatellutkin, että hän edes tuskin haluaa kanssani olla, vaikka ei lasta olisikaan tulossa...
lapsi olisi minulle todella toivottu, mutta en kuitenkaan haluaisi kasvattaa häntä yksin, ilman isää...Lapsen isä on kyllä vielä aivan liian lapsi, vaikka onkin samanikäinen kuin minä. Hänelle on vain kaverit ja baarissa juokseminen tärkeetä, eikä pysty mistään asioista tekemään päätöksiä, kaikkeen vastaus on aina vain en tiedä...Pakko mun on kuitenkin itseäni ajatella ja antaa lapsen syntyä, koska en ikinä voisii antaa sitä itselleni anteeksi jos hänet tappaisin...olen liian lapsirakas siihen!Ja eihän sitä koskaan tiedä voiko enää ikinä sen jälkeen saada lapsia...se vasta kauheaa olisi, kun sen ainoankin olisi tappanut turhaan...
Hei,
ystäväni (mies) sai lapsen, kun oli itse vasta ihan kersa. Silloin ystäväni käyttäytyi huonosti ja jätti lapsen äidin ja teki varmaan kaikkea mahdollista kamalaa. Lapsen äiti suuttui niin, että ystäväni on myöhemmin saanut käydä jo kolme oikeudenkäyntiä lapsen tapaamisista, että saisi edes nähdä tytärtään. Hän on kyllä katunut lapsellista käytöstään enemmän kuin mitään elämässä. Hänelle oma tytär on elämässä tärkein, vaikka hän silloin oli pieni paskiainen, kun lapsi syntyi. Tyttären kanssa hänellä on aina ollut hyvät välit, vaikka äiti vihaakin häntä.
Oikea päätös taitaa olla synnyttää lapsi. Harmi, että miehet ovat vielä meidänkin ikäisinä niin vastuuttomia! Mutta ehkä hän vielä joskus alkaa ajattelemaan muitakin kuin vain itseään ja elämänarvot menevät uusiksi.
Onko sinulla muuten turvaverkostoa eli ystäviä tai sukulaisia, jotka ovat valmiita tukemaan sinua päätöksessäsi ja auttamaan välillä lapsen kanssa? Sellainen auttaisi todella paljon. Oletko vielä kertonut lapsen isälle tai muille raskaudestasi?
En ole kertonut asiasta vielä lapsen isälle, ainoastaan kahdelle hyvälle ystävälle?!Vanhemmilleni asia saattaa olla aika järkytys aluksi, mutta uskon, että lopulta he kuitenkin ovat tukenani ja hoitoapuna!Lapsen isän vanhemmat haluavat varmasti olla myös osa lapsen elämää ja tuskin hyväksyvät sitä jos isä meidät jättää...toivottavasti kaikki järjestyy parhain päin...asioidenhan on yleensä tapana järjestyä...
Moi!
Näin se luonto toimii.
Itse tulin raskaaksi 18 vuotiaana. Päätin pitää lapsen ja menetin poikaystäväni. Päivääkään en ole katunut. Tyttäreni on nyt 11 vuotias, reipas, taiteellinen, iloinen neiti. Mulla ei taloudellisesti mennyt silloin kovinkaan hyvin, mut ruokaa lapselta ei oo ikinä puuttunut. Rakkautta ja hellyyttä lapsi on saanut minun lisäkseni vanhemmiltani ja kummeiltaan aivan valtavasti. Lapsen isä, silloinen poikaystäväni ei ole pitänyt yhteyttä, enkä minäkään sitten häntä ole kaipaillut... Joskus toki olen miettinyt, että, hän jää paljosta paitsi, kun ei ole lapsen elämässä mukana.
Nykyään olen naimisissa ja meillä on kaksi muutakin lasta. Mieheni pitää tyttäreni kuin omansa. Kaikki on siis vallan mainiosti, vaikka lapsen ensimmäiset vuodet olinkin yskin.
Toivon sulle voimia, sillä niitä tarvitset. Mutta muista että kun lapsesi on sylissäsi, voit vain kiittää itseäsi siitä että pidit hänet. :)
tarvitsee eniten. Pieni lapsi tuntee myös olevansa turvassa, kun saa ajallaan ruokaa, ja saa nukkua tarpeeksi ja kun ei joudu palelemaan ollessaan ulkona. Se on sitä rakkautta, että pitää hyvää huolta lapsestaan. Ei äitinä oleminen ole sen kummempaa. Sinä pärjäät äitinä varmasti loistavasti!
Et ole vielä kertonut? Kyllä tuollaisesta asiasta pitäisi kertoa heti, kyseessä on kuitenkin lapsen isä. Jos sinun pitää salata noin iso asia, tai et uskalla kertoa(?), niin millainen suhde teillä on. Ei kuulosta kovin luottamukselliselta.
Kannattaisikohan jo jutella miehen kanssa.
Oletko käynyt neuvolassa juttelemassa?
Tsemppiä ratkaisuusi ja voimia eteenpäin :->
15 vuotta sitten kerroin silloiselle poikaystävälleni että olen kai raskaana... hän ei kommentoinut ensin mitään, sitten kun mietin että mitähän pitäisi tehdä.. hän totesi että eipä sitä taida olla kuin yksi vaihtoehto.. abortti..
aloitin myöhemmin keskustelun uudelleen että jos en haluakaan tehdä aborttia... hän alkoi mietiskelemään että mitähän elatusmaksut tulisivat maksamaan ! *argh*
En ollut silloin vielä edes täysi-ikäinen. Taivuin painostukseen, koska tunsin että lapsen pitäminen olisi mahdottomuus.
Olen katunut sitä päätöstä monta monta kertaa ja katkerasti. Enpä tiedä olisiko minusta silloin ollut äidiksi sen paremmin kuin nyttenkään, mutta jos pahat epäilykseni pitävät paikkansa niin tällä kertaa lapsi saa syntyä.
Suhdettamme ei se että tein abortin pelastanut, en voinut antaa anteeksi julmia sanoja enkä tekoja.
En osaa sanoa mitä sinun pitäisi tehdä, mutta jos poikaystäväsi vaatisi sinua tekemään abortin ei hän ole kiinni pitämisen arvoinen!