Ammattinyrkkeily.net myönsi Professori Psychotic Augustinille postuumisti Kunniasoturin arvon!

Kunniataulun kuvassa Psych. Augustin piikkaa vaimoaan eteisessä pikkutakki päällä soittaen toisella kädellä hattuhyllyllä olevaa gongia salkku toisessa kädessään.

Seuraavana aamuna Pasi heräsi toimiston sohvalta, kaikkialla oli tyhjiä punaviinipulloja ja pizzalaatikoita. Hienoinen päänsärky oli herättänyt Pasin, hän alkoi vaistomaisesti hamuta pulloja etsien sellaista jossa olisi vielä tilkka.

"Kenelleköhän se eilinen diplomi meni" Pasi pohti ja avasi tietokoneelta omat sivunsa. Ei mitään mainintaa, jotain sekavaa hän oli kirjoitellut muiden toimituksen juoppojen kanssa koskien edellisen yön matseja.

"Kuka on Turo Mitchellin poika?" apupoika "Gepardi" kysyi hämmentyneenä. Alkoi jokasunnuntainen toimituspalaveri jossa koitettiin saada selville mitä yöllä oli kirjoitettu nettiin.

"En tiedä mutta kenelle se viimeisin diplomi meni?" Pasi tuskastui.

Rene päätti pyhästi vaieta koko asiasta. Koko tilanne ja hänen matkalaukussaan lepäävä kunniakirja oli niin järjetön ettei sitä voinut päivänvalossa ymmärtää edes vitsinä.

"Tänään on taas matseja!" Joku huudahti ilahtuneena. "Punnituksista on tullut kuvia, voidaan taas kirjoittaa!"

Pasi pakkasi tyhjät pullot jätesäkkiin ja soitti kontaktilleen joka oli ajokunnossa.

"Kolme hanapakkausta punaista Tangoa, neljä kuivaa valkkaria, laatikko Karhun nelosta ja toinen laatikko ananaslonkeroa" Pasi lateli tilauksen. Uusi päivä ammattinyrkkeily.netin toimituksessa alkoi.

Samalla hetkellä ovikello soi. Oven takana seisoi kaksi humalaisen näköistä miestä, molemmilla Ikean kehykset käsissä ja sisällä mitä sattuu: toisessa Aku Ankka -lehti, toisessa käsiohjelma Oulun Kihlström-Bendl MM-illasta 90-luvulta.

"Meille luvattiin myös kunniakirjat," toinen sanoi vakavana. "Me ollaan ammattinyrkkeilijöitä".

Pasi kaivoi toimiston sohvan alta vanhan tulostimen, mutta värikasetti oli kuiva ja paperi vino. Hän yritti alkaa pelaamaan aikaa.

"Sen Nikitinin kanssa silloin 1998... tais tulla vedettyä aika mukavasti skodeja sinne pyttyynkin?", Pasi imarteli silmää iskien. "Mutta joku sanoi että kuntoa oli saatava lisää.".

"Aika harvahan sitä matsia oikeasti näki. Suurin osa yleisöstä nukkui.", kuittasi toinen ex-nyrkkeilijä.

"En mä edes otellut siinä! Se oli Jukkis.", totesi toinen napakasti.

Pasi venytti kaulustaan ja alkoi manata: "No, oli kuka oli, mutta kun isot miehet lyö pienillä kintailla, niin ne lyö todella tuhmasti. Ja tästä peli kovenee armottomasti huippua kohden. Meillä on tulossa vähän virvokkeita tänne pian. Jos ensin pidetään palaveri siitä, millaiset nimikkeet teille tulisi laatia diplomeihin. Meillä on kunniasoturia, on elämäntyösoturia, vuoden soturia ja vuoden kunniasoturia..."

"Mulle se sama mikä Asikaiselle meni", totesi toinen päättäväisesti. "Mäkin voitin kerran ulkomailla, kun vastustajalta hajos olkapää. Se oli se Puolalainen olympiaedustaja, oli joskus ollut kovakin kaveri ennen kuin meni tulipalossa kaikki ja alkoi vetämään viivoja".

"Ai niin joo. One-Round-Pasasen ainoa vieraskehävoitto 328 ottelussa", mumisi toinen.

Pasi oli sillä välin imaissut ison huikan El Tiempon pohjia ja ilahtui: "Jumalauta, sehän oli historiallista sitten! Laitetaan siihen lappuun että historiallinen vieraskehäsoturi! Tai vaikka maailmojen soturi. Tai maailmojen ajokoira. Tai Führer tai Titanic. Kivinyrkki..."

Virvoketoimitus ei olisi voinut saapua tarpeeksi pian.

Virvoketoimitus oli tullut ja mennyt. Samoin uusi nyrkkeilyviikonloppu.

Osa toimituksen juopoista oli paennut katsomaan laittomia pakettiautojen kiihdytyskisoja, sillä kukaan muu kuin Pasi ei kykene tänä päivänä seuraamaan pelkkää nyrkkeilyä.

Kunniadiplomeja oli rivissä pöydällä jo kahdeksan kappaletta, Pasi oli pukemassa P3-tallin baseballtakkia ylleen ja lähdössä kierrokselle jakamaan niitä. Lisäksi Avensiksen takakonttiin oli pakattu 20kpl Ammattinyrkkeily.net t-paitoja, polaroid-kamera ja 12-unssiset hanskat joihin Pasi keräili nimmareita.

Puhelin alkoi hälyttää!

"Ei nyt!" Pasi tuskastui. Piti olla kisahallilla jakamassa diplomia tunnin päästä.

"Baltic Boxing Uncle Augustin on lähtenyt ylittämään Kokemäenjokea" tuntematon ääni sanoi. "Huhu kertoo että hänellä on pussillinen Professorin chilipaprikoita mukana."

Puhelu katkesi. Pasi jäi mykistyneenä tuijottamaan puhelinta. Ja lähti kisahallille.

Ou nou. Kukahan tänä viikonloppuna saa kunniakirjan. Ja kuka muistaa aamulla kenelle se meni ja miksi?
Onko toimitus Keravan Citysalin yhteydessä? Joku Bat-cave? To the Pasi-Cave

Onko Robinin trikoot liian tiukat?

Samassa Pasin puhelin pirisi uudelleen. Baltic Unclen käheä ääni sähisi luuriin, hänen ollessaan munasillaan Koillisväylän stopilla suu tulessa ja puoliksi täynnä chiliä.

"Ala laittaan sitä diplomia tänne, kolmikulmasissa kehyksissä, tai katotaan todisteet sille että sutenööräsit sitä Kunta-Kinteä pitkin hesaria! Tämä käpy ei postuumisti ota enää muuta kuin ukonputkea päällensä!"

Pasi käänsi välittömästi autonsa kohti tiimaria, ja kisahalli sai jäädä.

"Vitut täällä ole kun nelikulmasia kehyksiä", kirosi Pasi Itäkeskuksen tiimarissa. Hän menikin Lanternan K-rautaan hakemaan sahan, gorillateippiä ja maalia.

"Sahataan koko paska paloihin, teipataan kolmioksi ja maalataan vauriot!", järkeili Pasi. Itse tulosteen leikkaaminen kolmioksi olisi helppoa: riittää kun printtaa keskelle ja leikkelee reunat. Urakan aikana Pasi kiskaisi yhden tetrallisen laivalta tuotua Camden Parkia. "Ei ne puhalluta Porinteillä", unelmoi Pasi.

Samalla Baltic Uncle oli jo saapumassa perille...

Pasi lähti paahtamaan kohti Poria, mittarissa 180km/h. Pasi siemaili Camden Parkia ja auto heittelehti kaistalta toiselle. Lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi jäi pysähtyä linnatuuleen ja anoa lisäaikaa.

"Mulla on suu täynnä chiliä, oon ihan tulessa, ja sinä sanot olevasi puolimatkassa!?!?!?"

"Joo, matka kohti huippua on todella kova ja pitkä, vaikka ajais kuinka tuhmasti, ja kyllä me joku päivä vielä ollaan siellä. Ei Roomaakaan rakennettu päivässä!"

"Perkele!", äyskäisi Augustin ja löi luurin korvaan.

Samalla Pasi vilkaisi Hesburgeria ja huolto-asemaa vastapäiseen baariin sisälle. Siellä istui eräs tunnettu autokauppias...

Pasi astui sisään kahvioon juuri parahiksi nähdäkseen, kuinka J-P Järvinen riiteli myyjän kanssa. MasterCard Gold ei ollutkaan kelvannut maksuvälineeksi, kun yhteyttä pankkiin ei löytynytkään.

Pasi makseli Järvisen 4-packin Sandels Pinttiä, ja pestasi tämän kuskikseen. Jos 4-pack jaettaisi, saattaisi Järvinen hyvinkin jäädä alle 0,5 promilleen. Pasi oli jo avaamassa J-P:lle Nissaninsa ovea, mutta tämä naurahti: "Mulla on kuule Lexus. Mennään sillä."

Kyseessä oli sama Lexus, jonka takapenkillä aikanaan Rene ja Arvo kikattivat kehätyttöjen kera Arvon huutaessa: "FULL POINTS FOR BREDA! Maailma on taas vähän parempi paikka elää!" ennen kehätyttöjen naputtamista ja pakenemista paikalta palotikkaita pitkin aamulla.

J-P nosti vauhdin nopeasti 170km/h tuntumaan. Pasi kiskoi Camden Parkin jämiä. Järvinen ohitteli autoja ottaen välillä Sandelsia. Lopulta Pasi tajusi unohtaneensa itse tulosteen sahaillessaan kehyksiä kasaan. "Voi jumalauta! Ansaitsisin muutaman skoden pyttyyn kyllä nyt! Voiskohan vaikka Robbe tulla lyömään?".

"Ei se voi tehdä sellasta. Se on uskovainen." tuumasi Järvinen.

"Mutta ei hätää, mä en ole! Tästä saat!", karjui autokauppias ja iski puolitäydellä Sandels Pintillä Pasia palleaan, niin että Pasi paskansi housuunsa samalla
Irwin Goodman soi Radio Suomessa.

Matka jatkui...

Pestessään auton paskaista pelkääjänpuolen penkkiä Porin ABC:llä, miehet huomasivat märän ja alastoman hahmon hortoilevan ohi kadulla.

"BBU!" huusi Pasi, osoittaen aataminasuista Väinämöistä sormella.

"Kokemäenjoen kuohut eivät ole mitään Augustinien rinnalla", julisti hahmo.

"Ja katsokaapas tätä, kun kello on tasan KOLME iltapäivällä!", hän sanoi ottaen selkänsä takaa esiin pienen saippuarasian.

"Niin, eihän toi oikeasti mikään pommi ole. Psycho sanoi niille aboriginaaleille niin, että pääsisivät pakoon sieltä Australian viljelmiltä. Ja sai myöhemmin slaagin toi kädessään."

J-P vilkaisi Pasia. Hänen nyrkkeilytietämyksensä näytti ensimmäistä kertaa nousevan uudelle tasolle.

"Ne ghoulit, väestönsuoja, se hormiboxingistä mutiseva talkkari... kyllä mä tiedän."

Kaikki vaikenivat. Ja samassa Porin poliisin järjestyspartio 23 korjasi n. 75-vuotiaan itsensäpaljastajan talteen.

"Hakekaa Peksiltä se Krystonin Kallo! Sillä taipuu kalteritkin! Ja laittakaa lasku siitä BBU World-vyönä! 750 euroa plus postikulut! Tämä ei jää tähän!".

Pasi raapi päätään. Oli kai aika järjestää P3:sen prospekteille taas lehdistötreenit.

Samalla kun Peksi päivitteli saamaansa 750 euron laskua, pääsi Baltic Uncle vapaaksi Porin poliisilaitoksen putkasta. Asia etenisi myöhemmin oikeuteen itsensäpaljasteluna, mutta juuri se ei BBU Augustinia haitannut.

Hän marssi Järvisen asemalle tuomissa pikkutakissaan ja khakihousuissaan suoraan matkahuoltoon, ja hyppäsi Helsingin bussiin. Samalla lähti puhelu Pasille:

"Onko lehdistötreenit kasassa? Ja lasku lähetetty. Vyö on saatava aikaan jotenkin. Ota se Puolan armeijan vanha nahkanen lähettilaukku ja leikellään siitä. Keskelle tarvitaan joku pyöreä solki johon gorillaliimalla voi rakentaa helmistä kirjaimet."

Ammattinyrkkeily.net otsikoi:

BBU-LIITON MAAILMANMESTARUUSOTTELU

PENTTI NAMUR KEITA VS. JAMIL ELO

Lehdistötreenit olivat kovassa käynnissä. Krynstonin kallo oli laitettu kunniapaikalle salin seinälle vitriiniin. Lisensiaatti Selesmaa skoolaili Baltic Unclen kanssa varmana Keitan voitosta. Kohta Angolalla olisi uusi ylpeydenaihe.

Pasi kiskoi punkkua urheilujuomapullosta ja saneli puhelimeensa jotain sekavaa skodeista pytyssä ja nousuista IBO:n tietokonepohjaisille maailmanlistoille. Monni ja Halvar ihmettelivät salin nurkassa miksi heidät oli kutsuttu paikalle. Halvar huitaisi kepillään Pasin hanapakkauksen vahingossa kumoon, tajuamatta että kourien ulottuvilla oli Camden Parkia.

Yhtäkkiä Nordean Pakilan konttorin johtaja pamahti paikalle, osoitellen sormella Peksiä ja Järvistä:

"Te kaksi - takahuoneeseen. Lainaneuvottelut alkaa nyt."

Neuvottelut on käyty.

Järvinen hankki suurimittaiselle nyrkkeilybisnekselleen rahoitusta Pakilan Nordeasta. Järvinen osti useita nyrkkeilytalleja, joiden todellisen arvon määrittely oli erittäin vaikeaa. Pankki saatiin uskomaan, että Järvisen liiketoiminta on kannattavaa. Vähän ennen tulevaa konkurssia Järvinen myy nostokalustoa ohi kirjanpidon 700.000 euron arvosta.

Pankille lainojen vakuutena jäänyt nyrkkeilykehä ja nostokalusto on vanhaa ja lähes arvotonta ja pankille kertyy luottotappiota miljoona euroa.

Pankki ei kuitenkaan tule katsomaan tulleensa erehdytetyksi eikä vaadi syytettä. Järvistä miljoonalla lainoittanut pankinjohtaja siirtyy myöhemmin nyrkkeilyliittoon töihin.

Punnitustilaisuus saapuu. Siellä se lava hohtaa kylmää valoa. Takahuoneessa Pasi seisoo muinaisen tuomarin ryhdillä, vaikka silmät vilkuttelevat pientä välkettä, joka ei tule LED-valoista vaan jostain aivan muusta. Baltic Uncle Augustin puolestaan näyttää siltä kuin olisi paininut sekä merenkävijän että pullopanimon kanssa – ja voittanut molemmat väsyneellä karismalla.

Kun ottelijat astuvat vuorollaan vaa’alle, Pasi ja Augustin nyökkäilevät asiantuntevasti, välillä täysin synkronissa, välillä sen rytmin ulkopuolella, joka on varattu vain miehille, jotka ovat “vähän ottaneet mutta eivät liikaa”. Pasi kirjaa lukemat ylös vanhalle clipboardille, johon on kuivunut sekä hieltä että elämänfilosofialta näyttäviä roiskeita.

Sitten koittaa hetki, jota Augustin on odottanut vuosikaudet, ehkä jopa sukupolvia. Pasi ottaa repustaan kehystetyn, kiiltäväpaperisen diplomin:
ELÄMÄNTAPASOTURI – virallinen titteli, vihdoin myönnetty.

Diplomissa on sinetti, joka näyttää siltä kuin sen olisi suunnitellut sekä antiikin Spartalainen että satunnainen baarimikko. Augustin nostaa sen ylös kuin pyhän reliikin. Kansa – eli paikalle eksyneet toimittajat, harjoittelijat ja yksi humaltunut sponsoriedustaja – puhkeaa spontaaniin, hieman epävireiseen hurraukseen.

Augustin horjahtaa taaksepäin, muttei kaadu; elämäntapasoturit eivät kaadu. He vain muuttavat painopistettä salamannopeasti. Pasi taputtaa häntä olkapäälle sillä vakavuudella, joka tulee mieheltä, joka tietää juuri todistaneensa jotain merkittävää.

Illan ilmapiiri on kevyt, mutta siihen on sekoittunut ripaus sitä outoa, viihdyttävää kosmista farssia, joka syntyy, kun ihmiset ottavat elämänsä vakavasti ja itsensä juuri sopivasti vähemmän vakavasti.

Jos haluat, tästä voisi rakentaa kokonaisen kohtauksen, jossa punnitusvalvojaiset muuttuvat pieneksi urheiluelämän mytologiaksi – vähän niin kuin suomalaiset Homeroksen runot, mutta enemmän oluenhajuisia ja huomattavasti todennäköisempiä.

Sinä sanoit:
Joo, ja punkkua hanapakkauksessa!
ChatGPT sanoi:
Hanapakkauspunkku on tämän universumin todellinen deus ex machina. Se ilmestyy paikalle hetkeä ennen kuin kaikki hajoaisi ja pelastaa tilanteen juuri sillä tavalla, joka ei varsinaisesti paranna mitään, mutta saa kaiken tuntumaan erittäin siedettävältä.

Pasi avaa hanapakkauksen sillä arvokkuudella, jolla hovimestari avaisi vuoden 1897 Châteaun. Ainoa ero on, että Pasi tekee sen peukalolla, näyttää siltä kuin olisi tehnyt niin koko elämänsä, ja pussin kyljestä roikkuu yhä kaupan keltainen alennustarra. Augustin katsoo vierestä kuninkaan tyytyväisyydellä, diplomi kainalossa, silmissä se loiste, joka syntyy vain miehestä, joka on tänään voittanut oman elämänsä.

Kun hana naksahtaa auki, se pitää pienen, pehmeän äänen. Ääni on kuin punaviinin huokaus: taas me mennään. Viini virtaa muovimukiin, joka on taittunut kulmasta, koska joku istui sen päälle matkalla punnitukseen. Aromit ovat… no, ne ovat. Mutta juuri tuossa hetkessä kaikki ympärillä muuttuu nätiksi sumuksi, ja jokainen hörppy lisää tarinaan hienoisen kohtalokkuuden.

Kohta Pasi selittää ottelijoille taktiikkaa, jota he eivät koskaan tule noudattamaan. Augustin esittelee diplomiaan kaikille kuin olisi saanut ritarin arvon. Ja hanapakkaus hiljaisesti, kärsivällisesti, pitää koko shown kasassa.

Kun seuraavan päivän tuloksia ihmetellään, kukaan ei enää muista, kuka voitti ottelut. Kaikki muistavat hanapakkauksen ja sen oudon, vapauttavan vaikutuksen ilmapiiriin. Se on kuin universumin pieni sisäpiirivitsi: vakava laji, vakavat miehet, ja keskellä pöytää punaviinipussi kuin galaksien välinen maskotti.

Lisäksi kaikki muistavat sen hetken kun Monni ja Halvar kaappasivat taksin joka heille oli tilattu. Juhlakansa katsoi parhaaksi poistaa KymenGymin edustuksen mutta tämä ei sopinut veljeksille sellaisenaan.

"Istu sä ukko sinne taakke ni Halvar ajaa!" Monni mesosi kun tunki kuljettajaa takapenkille. Halvar haparoi käsihallintalaitteita ja nosti kytkimen: Taksi ajoi ojaan. Kuski karkasi juosten ja Elitestä pyttipannun ääreltä hälytetty Von Weltheim ajoi veljekset jonnekin.

Järvinen tinkasi puhelimessa vielä lainan taksin liisaukseen loppuvuodeksi.