kutisee ja koskee..ilmeisesti lopun elämää

Kirjoitelkaahan kokemuksistanne, jos on samanlaista vaivaa..
Mulla jo kohta kolme vuotta kestänyttä virtsaoiretta.. välillä tulehdus, yleensä ei. Oireet vaan päällä. Nyt vihdoin ja viimein pääsen rakon laajennushoitoon elokuussa. Tähystys tehty eikä mitään erikoisempaa, paitsi ärtymystä ja rakon tilavuus vain n. 2-3 dl. 3dl:n kohdalla sattuu jo paljon!
Kaikki kokeet on otettu mitä mieleen voi tulla. Lisäksi koko ajan, joka v..n sekuntti kutinaa ulkosynnyttimissä, mikä alkoi samoihin aikoihin kun rakkko oireet.. ei näkyviä muutoksia, vain punoitusta kun raapii ja repii ja tekee mitä vaan.. mikä vttu voi kutittaa? voiteisiin kaikenlaisiin mahd. olen käyttänyt kaikki rahani. Mikään ei auta. Pesuaineetkin on vajhdettu hajusteettomiin. Olen lukenut naistentaudeista niin paljon, että voisin mielestäni suurinta osaa vaivaisista auttaa jo ihan vaan siksi että itse kärsin joka v..n sekuntti!!! Interstitielli kystiitti?? Venytyshoitoa nyt kuitenkin annetaan seuraavaks.. Mutta kutina?? Voiko liittyä IC:iin? En tunne ketään jolla ois ic.. kutinakin on nyt kuitenkin ymmärrettävä jo mahd. myös erillisenä rakko- oireesta, voihan se olla jotain muutakin. Onko joltain otettu rapsutusnäyte, ihosoluja muutamia ulkosynnyttimistä? Löytyykö kutinan syy?? Tavallisimmat taudit ja tulehdukset on poissuljettu. Jos jaksoit lukea, kiitos! Välillä on purettava tuntoja.. Vielä se, että tällainen katkeroittaa ja invalidisoi ihmisen.. Vaikuttaa mielenterveyteen..eristää.. v..ttaa kaikki naiset, jotka onnellisina kulkevat stringeissään ja tiukoissa pöksyissään.. Mä oon katkera.. miks vitussa just minä?? Miks?? Ikinä en ois uskonu, että jopa itsari voi tulla mieleen vain ja ainoastaan pillun vaivojen takia, mutta eihän tätä h..vettiä jaksa koko elämää.. ja ikää on 20!!
63401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

en ole asiantuntija, mutta vestibuliitti voi käsittääkseni aiheuttaa myös virtsaoireita ja kutinaa.

Äänestä

Tervehdys! Ja täydet sympatiat sinua kohtaan, voin vaan kuvitella fiiliksesi.

Itselläni myös jos jonkinlaista vaivaa; litteä kondylooma, bakteeri- ja hiivatulehduksia, ja ehkäpä jopa herpes (tulokset pitäisi tulla huomenna).

Tälläkin hetkellä jatkuvaa oiretta; punoitusta, turvotusta, kuumotusta, tykytystä ja välillä kutinaakin. Jo 3 kuukautta kärsinyt tästä yhtä jaksoisesti.

Ainahan näitä vaivoja on ollut, mutta nyt viimeiset 3 kuukautta ovat olleet yhtä tuskaa. Kaikki alkoi herpes epäilyksestä, ja minä hullu menin ottamaan antibioottikuurin siihen, joka laukaisi sekabakteeritulehduksen, ja se taas edelleen hiivan.

3 antibioottikuuria, hiivalääkkeitä, maitohappobakteereita, rasvoja, ym ym...

Juuri viime viikolla todettiin hiiva kahdella plussalla, ja sain siihen suun kautta otettavan tabun. Eipä ole auttanut, joten hain apteekista Canesten puikon. No, ei ole sekään auttanut, joten pitänee huomenna häiritä lekuria, ja keksiä joku ratkaisu tähän hommaan.

Täysin kypsä olen jo koko elämääni! Mitäköhän pahaa olen tehnyt ansaitakseni nämä ikuiset vaivat...

Kondyloomakin tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta 11 v seurustelun jälkeen. Minulla ei ollut meitä aikaisempaa elämää, eikä suhteemme aikaista, joten eipä paljon jäänyt vaihtoehtoja. Jotenka lopetin suhteemme tämän takia 2,5 sitten.

Kaikesta huolimatta toivotan sulle hyvää jatkoa, vaikka tällä hetkellä elämämme tuntuvatkin vaikeilta. Toivotaan että saamme mahdollisimman pian itsemme kuntoon!

Äänestä

Heips!

Mulla on sama sairaus diagnosoitu eli interstitalis cystitis.

Olen jo 40 v ja tämä sairaus diagnosoitiin viisi vuotta sitten (about).

Sitä ennen kävin jos jonkilaisissa testeissä ja jossain vaiheessa jo luulin, että olen ns.luulosairas. Onneksi apu/tieto löytyi.

No, valitettavasti tähän sairauteen ei ole mitään selkeää hoitoa.
Olen ollut jo usean kerran dilataatiossa eli rakon laajennuksessa, mutta nyt viimeisestä kerrasta on jo kohta vuosi ja pidän sitä tosi upeana asiana.

Käyn sairaalassa kerran kuussa DMSO-huuhtelussa ja se ainakin minulle on antanut jonkilaisen avun.

Tällä hetkellä jostain syystä on taas vähän pahempia oireita, mutta tuo huutelu on ensi viikolla, joten katson sen jälkeen, auttoiko ja jos ei, niin tilan ajan rakon laajennukseen.

Nokkospuristeet ja se karpalojuoma ovat kyllä kokeilun arvoisia. Ne ovat meidänkin vaivaan ihan hyviä.

Liikaa stressiä tulisi välttää. Aina se ei onnistu, tiedän, mutta yrittää pitäisi.

Ja se kutina. Oletko kokeillut emättimeen laitettavaa kapselia nimeltä Vivag? Minulla on ollut myös tuota kutinaa ja tuo on auttanut. Käytän myös estrogenrasvaa ja se tuo myös helpotusta.
Jos limakalvot ovatoikein kuivat, niin suosittelen noiden kahden yhteiskäyttöä.

Yritä jaksaa!

Äänestä
  • onko tollaset estrogeenivoiteet todella auttaneet, minulle on kirjoitettu mm. pausanolia, mutta en ole hakenut sitä, kun rahaa on jo mennyt tarpeeksi kaikkiin putkiloihin.. minulla on ollut jossain vaiheessa emättimeen laitettavia estrogeeni"tabletteja", jotka ei ole ainakaan auttaneet.. Entäs nää vivag kapselit? mulla on ollut vastaavaa, gynophilus kapseleita, eikä ne auta.. onko rakon hoito tuonut apua myös kutinaan? jos liika pissaaminen ärsyttää limakalvoja? joku näillä palstoilla kehui ecovag nimistä tuotetta parhaaksi kaikista maitohappobakteeri valmisteista, tiedäpä sitten.. se on tosi kallis, lähemmäs pari kymppiä, kymmenen kapselia..mut siinä taitaa olla enemmän hyviä bakteereja kuin missään.. onko sinulla rakon laajennusten, huuhtelujen jälkeen ollut täysin oireettomia kausia.. sellaisia odottelen..3 vuoteen ei ole ollut oireetonta päivää. mitäs mieltä sä oisit ehkäisyn suhteen. nyt mulla käytössä ollu viimeks ehkäisyrengas, mutta 2 viikkoo ollu kokonaan ilman hormonaalista ehkäsyä..ehkäisypillereillä aloitin jo 14 vuotiaana..teini- ikä oli aika kauheeta seksi asioiden suhteen.. paljon seksisuhteita.. onko sinulla mahd. ollut omilla elämäntavoilla yhteyttä oireisiin? syytän niin paljon itseäni hölmöilyistäni..

    Äänestä

  • haidi kirjoitti:

    onko tollaset estrogeenivoiteet todella auttaneet, minulle on kirjoitettu mm. pausanolia, mutta en ole hakenut sitä, kun rahaa on jo mennyt tarpeeksi kaikkiin putkiloihin.. minulla on ollut jossain vaiheessa emättimeen laitettavia estrogeeni"tabletteja", jotka ei ole ainakaan auttaneet.. Entäs nää vivag kapselit? mulla on ollut vastaavaa, gynophilus kapseleita, eikä ne auta.. onko rakon hoito tuonut apua myös kutinaan? jos liika pissaaminen ärsyttää limakalvoja? joku näillä palstoilla kehui ecovag nimistä tuotetta parhaaksi kaikista maitohappobakteeri valmisteista, tiedäpä sitten.. se on tosi kallis, lähemmäs pari kymppiä, kymmenen kapselia..mut siinä taitaa olla enemmän hyviä bakteereja kuin missään.. onko sinulla rakon laajennusten, huuhtelujen jälkeen ollut täysin oireettomia kausia.. sellaisia odottelen..3 vuoteen ei ole ollut oireetonta päivää. mitäs mieltä sä oisit ehkäisyn suhteen. nyt mulla käytössä ollu viimeks ehkäisyrengas, mutta 2 viikkoo ollu kokonaan ilman hormonaalista ehkäsyä..ehkäisypillereillä aloitin jo 14 vuotiaana..teini- ikä oli aika kauheeta seksi asioiden suhteen.. paljon seksisuhteita.. onko sinulla mahd. ollut omilla elämäntavoilla yhteyttä oireisiin? syytän niin paljon itseäni hölmöilyistäni..

    Heips!

    Mulle on nuo estrogeenivoiteet ihan oikeasti auttaneet kutinaan, sillä limakalvojen kuivuus on ollut mulla sen kutinan pääaiheuttaja.

    Ja tietojeni mukaan tuo ecovag ja vivag ovat hyvin samanlaisia. Itse en vielä ole ecovagia kokeillut, mutta ensi kerralla kun ostan kuurin, niin kokeilen ecovagia.

    Ja minusta vivag on gynophilusta tehokkaampi, mutta sekin voit olla ns. henkilökohtaista, että mikä auttaa.

    Ja laajennuksen huuhtelujen yhteisvaikutuksen jälkeen olen todella ollut useammin oireeton kuin oireellinen :) eli toivoa sulla kyllä on, usko pois!
    Nyt mulla on n. vuosi viimeisestä laajennuksesta ja on alkanut pientä vaivan poikasta esiintyä. Jos tämä tästä pahenee, niin pitää mennä uudelleen laajennukseen, mutta jos pärjään yhdellä laajennukselle/vuosi huuhteluilla, niin katson olevani hyvinkin onnekas.

    Ja usko minua, että millään käytökselläsi ei ole tähän sairauteen mitään yhteyttä!
    Tämä valitettavasti joillain on ja joillain ei ja ehkä se on joku ns. rakenne- tai lihas"vamma" tai muutos tai ehkä jopa geneettinen juttu.

    Tästä tiedetään vielä niin vähän, että kukaan lääkäri ei osaa sanoa, mistä tauti oikeasti johtuu ja siksi siihen ei mitään perustavaalaatua olevaa lääkettä/hoitoa olekaan.

    Ehkäisystä en osaa sanoa, sillä mulla on kahden lapsen jälkeen laitettu "piuhat kiinni" eli ehkäisyä en tarvitse (=olen naimisissa).

    Sun kannattaa keskustella ehkä sun lääkärin kanssa siitä, että onko sillä ehkäisyllä tähän sairauteen jotain vaikutusta.

    Ja älä tosiaan syytä itseäsi! Kyllä sut kuntoon saadaan :)

    Äänestä

Hei! Itselläni on noin 20 vuotta sitten diagnosoitu IC (interstitielli kystiitti) eli parikymppisenä, mutta oireet ovat lähinnä olleet samantyyppisiä kuin virtsarakontulehduksessa. Bakteeritulehduksia ollut vain hyvin harvoin, mutta oireilua sitäkin useammin. Kutinaa minulla ei - onneksi - ole ollut näiden muiden vaivojen lisäksi.

Nyt olen saanut lääkityksen, jolla kivut on saatu kuriin. Tuossa pari kuukautta sitten söin vielä 4 antibioottikuuria vti:hin - turhaan - koska virtsassa ei ollut bakteerikasvua. Kuuri tuntui auttavan aina aluksi, mutta oireet palasivat takaisin muutaman päivän päästä.

Lopulta kävin yksityisellä urologilla, sillä en olisi enää kestänyt niitä kipuja (kävin pari kertaa aluesairaalan päivityksessä, turhaan) ja julkisen puolen urologille olisi pitänyt odottaa lähes 2 kuukautta. Tehtiin rakkotähystys, rakon vetoisuus vain noin 3 dl mutta joissakin tilanteissa jopa 7 dl! Kuuluu siis taudin kuvaan.

Nyt olen saanut lääkityksen, jolla ainakin minun kohdallani kivut on saatu kuriin, joten sairauteen on olemassa muukin hoito kuin rakkolaajennukset ja -huuhtelut. Tavalliset tulehduskipulääkkeet eivät tähän tautiin tepsi, ja itse asiassa ruokavalion tulisi olla täysin päinvastainen (kaikki hapan, joka saattaa ärsyttää rakkoa, pois ruokavaliosta) kuin virtsatietulehduksessa. Itse jätin ruokavaliostani pois sitrukset, tomaatit, alkoholin (muutenkin kielletty tuon lääkityksen kanssa), suklaan, voimakkaat mausteet ja vähensin kahvin juontia. Onneksi en myöskään polta. Nyt olen oireeton, jippii!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haidi kirjoitti:

Kirjoitelkaahan kokemuksistanne, jos on samanlaista vaivaa..
Mulla jo kohta kolme vuotta kestänyttä virtsaoiretta.. välillä tulehdus, yleensä ei. Oireet vaan päällä. Nyt vihdoin ja viimein pääsen rakon laajennushoitoon elokuussa. Tähystys tehty eikä mitään erikoisempaa, paitsi ärtymystä ja rakon tilavuus vain n. 2-3 dl. 3dl:n kohdalla sattuu jo paljon!
Kaikki kokeet on otettu mitä mieleen voi tulla. Lisäksi koko ajan, joka v..n sekuntti kutinaa ulkosynnyttimissä, mikä alkoi samoihin aikoihin kun rakkko oireet.. ei näkyviä muutoksia, vain punoitusta kun raapii ja repii ja tekee mitä vaan.. mikä vttu voi kutittaa? voiteisiin kaikenlaisiin mahd. olen käyttänyt kaikki rahani. Mikään ei auta. Pesuaineetkin on vajhdettu hajusteettomiin. Olen lukenut naistentaudeista niin paljon, että voisin mielestäni suurinta osaa vaivaisista auttaa jo ihan vaan siksi että itse kärsin joka v..n sekuntti!!! Interstitielli kystiitti?? Venytyshoitoa nyt kuitenkin annetaan seuraavaks.. Mutta kutina?? Voiko liittyä IC:iin? En tunne ketään jolla ois ic.. kutinakin on nyt kuitenkin ymmärrettävä jo mahd. myös erillisenä rakko- oireesta, voihan se olla jotain muutakin. Onko joltain otettu rapsutusnäyte, ihosoluja muutamia ulkosynnyttimistä? Löytyykö kutinan syy?? Tavallisimmat taudit ja tulehdukset on poissuljettu. Jos jaksoit lukea, kiitos! Välillä on purettava tuntoja.. Vielä se, että tällainen katkeroittaa ja invalidisoi ihmisen.. Vaikuttaa mielenterveyteen..eristää.. v..ttaa kaikki naiset, jotka onnellisina kulkevat stringeissään ja tiukoissa pöksyissään.. Mä oon katkera.. miks vitussa just minä?? Miks?? Ikinä en ois uskonu, että jopa itsari voi tulla mieleen vain ja ainoastaan pillun vaivojen takia, mutta eihän tätä h..vettiä jaksa koko elämää.. ja ikää on 20!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu