Täytyisi löytää yksi kanava, jota jatkossa kuunnella. Radio Suomi pelasi nyt itsensä ulos ja Yle1 on ihme friikkikanava. Molemmilta kanavilta tulee suunnilleen yksi tunnin ohjelma viikossa, jota vielä voisi kuunnella.
Auran Aallot vaikuttaa siedettävältä kuunneltavalta. Jotain ohjelmavirtaa kuitenkin moni haluaa kuunnella taustalla päivän aikana.
Itselläni on yksi kriteeri, että toimituksessa ei tarvita kahta hölöttävää toimittajaa puhumassa tyhjänpäiväisiä. Siihen riittää yksi.
Auran Aaltojen lähetys kuuluu vaihtelevan huonosti vähänkin kauempana Turusta. Mutta muuten tutuu olevan ok? Mitä mieltä muut kuuntelijat?
Mitä mieltä kanava Auran Aallosta
11
283
Vastaukset 11
- Anonyymi
Yle on tosiaan pelannut itsensä ulos myös minun suosiostani. Haluan joskus kuunnella ihan vaan puhettakin, ja sitä ei enää paljoa tule. Onnekseni ymmärrän ruotsia kohtalaisesti niin kuuntelen Yle Vegaa. Sieltä tulee edelleen puheohjelmaa paikallisista asioista. Auran Aallot on sitten seuraava vaihtoehtoni, vaikkei sieltäkään juuri puheohjelmaa tule, mutta muuten sopii makuuni.
- Anonyymi
Nuo Ylen ruotsinkieliset kanavat on lähetystehoiltaan aika vahvoja, kun kuuluvat sinne, missä muilta jo kuuluvuus loppuu. Itse en tuota toista kotimaista niin hyvin ymmärrä, että voisin seurata. Mutta Auran Aalloissa musiikki on ihan mukavaa ja kuunneltavaa hieman varttuneemmalle, ja se paikallisuuden korostaminen on minulle hyvä asia. Pahin virhe, minkä Yle tässä teki, oli Radio Suomen paikallislähetysten lopettaminen. Entisenä kohtuullisen tyytyväisenä Yle veron maksajana en anna sitä helpolla anteeksi. Vielä kun ohjelmavirta tehdään suunnilleen yksinkertaisimpien kuuntelijoiden tarpeita ajatellen. Mihin unohtui kansansivistystyön merkitys.
Kyllä Yle1 kanavalla tulee jotain keskusteluohjelmia, joita voisi kuunnella enemmän, kuin sen tunnin viikossa. Mutta jos Ruben Stiller on parasta, mitä sieltä tulee, niin huonoksi on mennyt. Kohta jää myös Ruben eläkkeelle.
- Anonyymi
Yle 1-kanavaa kuuntelen silloin kun tulee klassista musiikkia. Sitä tyypillistä Ylen toimittajien höpinää sen sijaan en kuuntele koskaan.
Radio Classic soittaa hyvää musiikkia. ja mitään turhia "mukaviisaita" keskusteluja ei ole. Sopivasti mainoksia, hauskojakin.- Anonyymi
Ok boomer
- Anonyymi
Klassinen musiikki toimii minulla myös sopivina annoksina, mutta Yle1 kanavalla sitä tulee vähän liikaa. Tai jotain klassisen musiikin genreen laskettavaa musiikkia. Jos kanava on auki pidempään, huomaa, että tyhjät kohdat täytetään jollain klassisella musiikilla, josta pidemmän päälle voi tulla synkkä ja ahdistunut olo. Onko se sitten tekijänoikeusmaksuiltaan halvempaa soitettavaa. Radio Suomi taas on turhan kevyttä ja näiden kanavien väliin olisi mukava löytää jotain, jossa on molempia siltä väliltä. Tuo höpinä on nykyään radiossa sitä, että tuotetaan paljon sujuvalta ja sanavalmiilta kuulostavaa puhetta, ilman sen kummempaa asiasisältöä. Laadukasta keskustelua on aina mukava kuunnella, kun keskustelijat tuntevat asiansa, artikuloivat ja argumentoivat
selkeästä. Älykästä keskustelua on ilo kuunnella ja siinä tulee itsellekin vähän viisaampi olo.
Radiokanavia on nykyään liikaa ja taajuudet liian lähellä toisiaan. Jostain vanhemmista radioista niitä ei saa kuulumaan kaikkia tai kaikkialla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok boomer
Boomer!?
Minulla on kolme alle 30-vuotiasta sukulaisnaista ja kaikki tykkäävät kuunnella Yle Radio 1:ltä klassista musiikkia, jatsia ja bluesia!
Ja Classic radio-kanavalta myös esim. Mozartin ooppera-aarioita - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Boomer!?
Minulla on kolme alle 30-vuotiasta sukulaisnaista ja kaikki tykkäävät kuunnella Yle Radio 1:ltä klassista musiikkia, jatsia ja bluesia!
Ja Classic radio-kanavalta myös esim. Mozartin ooppera-aarioitaJoo, sitä voi myös nuori ihminen olla aika moniruokainen musiikin suhteen. Kaikki käy klassisesta iskelmään ja poppiin. Joskus myös raskaampaa rockia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, sitä voi myös nuori ihminen olla aika moniruokainen musiikin suhteen. Kaikki käy klassisesta iskelmään ja poppiin. Joskus myös raskaampaa rockia.
Yes, välillä on mukava laittaa Black Sabbathia jytäämään! Naapureiden takia vain ennen klo 18! :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yes, välillä on mukava laittaa Black Sabbathia jytäämään! Naapureiden takia vain ennen klo 18! :)
Juu, ja joskus vinyyliltä Vivaldin neljä vuodenaikaa. ;-) Joskus nuorena, ihan vähän aikaa sitten, nauhoitin sen levyn c-kasetille ja kuuntelin myös autossa. Kerran kaveri ihmetteli, että mitä tämä on??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, ja joskus vinyyliltä Vivaldin neljä vuodenaikaa. ;-) Joskus nuorena, ihan vähän aikaa sitten, nauhoitin sen levyn c-kasetille ja kuuntelin myös autossa. Kerran kaveri ihmetteli, että mitä tämä on??
Ketä kiinnostaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi345977- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591