Olet luullut minua, eli sinun vastenmielistä vainoajaa

Sinun kaivatuksi. Ironista. En ilku, mutta onhan se aika hassua.
26518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Tiedoksesi muuten, etten ole yhtään vastenmielinen millään tavoin. Olen hyvä ja kiva ihminen. 😇

Äänestä
  • Et olekaan, olen sen tiennyt, mutta kaikki se jatkuva kertominen kautta rantain sai minut voimaan huonosti. Olit aika hädissään olevan näköinen ohi mennessäsi. Sekin että niitä kohtaamisia oli jo silloin, kun en ymmärtänyt mistään mitään ahdisti minua.

    Äänestä

Ja ihan söpökin 😇🥹

Äänestä

Joo

Äänestä
  • ooJ

    Äänestä

Tykkään itsestäni. Olen kiltti ja söpö. 😇🥹 Aloittaja

Äänestä
  • 🖐️🤩☝️

    Äänestä

Se on totta!

Äänestä
  • Totta mooses se on totta. Ihmetyttää vain, että miksi luulit?

    Äänestä

Mä luulen niin paljon!

Äänestä

En ole luullut häntä kaivatukseni, koska en kaipaa ketään.

1Äänestä

Kiva tavata silloin ennen.....

Äänestä

Sinusta en tiedä mutta se joka tänne kirjoittaa reaaliajallisesti minun tekemiset kotonani on joku joka tietää,kuulee,näkee.
Oikeastaan nyt selvittelyn tuloksena se henkilö on seurannut ja mustamaalannut kavereineen jo vuodesta 2012 ainakin siihen asti on saatu selvittelyt tehtyä voupi olla jo aikasemmin.Liittyy vahvasti ulosteeseen ja kusipainotteisesti haukkumiset ja naisten lisääntymisekin biologiaan muutenkin.

Äänestä

Onko nyt niin, että Sinä tiedät kuka on toisen vainoaja?

Kuinka ihmeessä? mitä ajattelit ns kaipaaja tehdä asian estämiseksi? Pidät ns normaalina toisen vainoamista? nautitko siitä että toista vainotaan ja sinä saat sitä kautta tietoosi jotain ns "tietoja" eli kuvitelmia ja pääset tuolla tavalla ylenkatsomaan ja tuntemaan ylemmyyttä toista kohtaan, senkö takia alistut myös itse samalla tapaan tunkeilemaan, nyt kun ns latu on avattu, etkä osaa pienessä päässäsi muuta ajatella?

Esitätkö että vainoaja on yksin aineistonsa kanssa puuhassa? mitä sitten pelkäät, etkö uskalla ilmiantaa häntä?

Äänestä
  • Että mainostaa olevansa vainoaja ja ylentää sillä itsensä, ja leuhkii tietävänsä kuka ketäkin kaipaa kun on ns linjoilla, vai?

    Miksi olet linjoilla? Miksi tunkeilet toisten asioihin, voisitko ilmiantaa itsestäsi tarkempia tuntomerkkejä, niin tullaan ns kylään? mitä pelkäät, oletko vain selän takana rääppijä, joka leuhkii pikkutyttöjen kanssa ns kaveraadeten että nyt on elämän huippukohta, ja tällaiset "kaverit" täällä haluaa ylläpitää hovia, kun samalla tapaan uskottelevat, että nyt ovat liki ihmisiä ns oikealla tavalla kun saavat kytätä ja salanauhoitella, tirkistellä muita ja leuhkia leuhkimistaan päästyään, että tulkaa tänne ns yhteyksiin heidän kanssaan, heillä on aineistoa, missä saatte kiimailla ja ajautua seuraan, missä kohtalonne on osoittaa sitä tiedotomattoman pikkutyttömäistä alistuneisuutta.

    Uskotella, että olette kaikki toisillenne nyt ns tuttuja, ja tuttujen kesken kerrotaan leimaten ym asioita, jotta muodostatte päässänne pikkutyttöringin, ajaudutte toisia ihmisiä tuota kautta "läheisyyteen" ja alistuneisuuteen, ettekä siten voi irtaantua "tuttavienne" teoista, muuten teiltä menee ns turvallinen seura alta.

    Ajaudutte ko.tahoja liian lähelle, näkemättä enää mitään miten toimitaan, halutessanne olla tiedostamattomia pikkutyttöjä leikkimässä, uskottelette että nyt tekin voitte tunkeilla ko.tavalla ja ko kanavan kautta.

    Todellisuudessa haluatte alistua, koska omaatta vain tiedostomattoman pikkutytön psyykkeen, missä elämänne muodostuu alistumisesta miehille, heidän palvelemiseen, perseenne myymiseen. Ajattelette olevanne nyt jotakin?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Että mainostaa olevansa vainoaja ja ylentää sillä itsensä, ja leuhkii tietävänsä kuka ketäkin kaipaa kun on ns linjoilla, vai?

    Miksi olet linjoilla? Miksi tunkeilet toisten asioihin, voisitko ilmiantaa itsestäsi tarkempia tuntomerkkejä, niin tullaan ns kylään? mitä pelkäät, oletko vain selän takana rääppijä, joka leuhkii pikkutyttöjen kanssa ns kaveraadeten että nyt on elämän huippukohta, ja tällaiset "kaverit" täällä haluaa ylläpitää hovia, kun samalla tapaan uskottelevat, että nyt ovat liki ihmisiä ns oikealla tavalla kun saavat kytätä ja salanauhoitella, tirkistellä muita ja leuhkia leuhkimistaan päästyään, että tulkaa tänne ns yhteyksiin heidän kanssaan, heillä on aineistoa, missä saatte kiimailla ja ajautua seuraan, missä kohtalonne on osoittaa sitä tiedotomattoman pikkutyttömäistä alistuneisuutta.

    Uskotella, että olette kaikki toisillenne nyt ns tuttuja, ja tuttujen kesken kerrotaan leimaten ym asioita, jotta muodostatte päässänne pikkutyttöringin, ajaudutte toisia ihmisiä tuota kautta "läheisyyteen" ja alistuneisuuteen, ettekä siten voi irtaantua "tuttavienne" teoista, muuten teiltä menee ns turvallinen seura alta.

    Ajaudutte ko.tahoja liian lähelle, näkemättä enää mitään miten toimitaan, halutessanne olla tiedostamattomia pikkutyttöjä leikkimässä, uskottelette että nyt tekin voitte tunkeilla ko.tavalla ja ko kanavan kautta.

    Todellisuudessa haluatte alistua, koska omaatta vain tiedostomattoman pikkutytön psyykkeen, missä elämänne muodostuu alistumisesta miehille, heidän palvelemiseen, perseenne myymiseen. Ajattelette olevanne nyt jotakin?

    Kyttäätte pikkutyttöringissä toisia teille hakkeroiden kerättyjen aineistojen parissa ja kiimailette, uskotellen sitä kautta muodostaneen "yhteyden" ja läsnäolon ihmiseen, pyrkien uskottelemaan olevanne "seurassa" ja halutessanne alistua ko.toimijoille, leikkien heidän "tuttujaan" koska pelkäätte irtaantua ko.seurasta, alistutte mieluummin hoviin liekanaru kaulassa omaksumaan heidän ajatusmallejaan, pystymättä elämään itsenäistä, ajatuksellista elämää ja kuvittelette että tuota alistumalla ylemmyydentuntoa hakien teistä tulisi haluttuja? varmaan jossain pick me kulttuurin tyngässänne.

    Kaikessa tiedostomattomassa pikkutyttöpsyykkeessänne kiellätte tapahtumia ja toimia, haluatte kieltää toisten elämän tapahtumia, uskotellen että teidän pitää elää "tuttujen" muodostamassa pikkutyttöringissä, missä vain ns sanotaan "tutuista" asioita, kiihotutte liian silmin nähden, jotta teitä voisi ottaa missään asiassa vakavasti, olette sekoittaneet päänne kyttäysringin kautta ja elätte sen vaikutuspiirin kautta alisteisina, mitä aina tietysti olette olleet, nyt se on vain saanut alustan, jotta teidän tyhmyys kulminoituisi ja pysyisi piilossa kun voitte käyttää henkisen kapasiteettinne ko.toiminnan alla ja suojelemiseen.

    Yritätte kovasti uskotella, että olette kaikki vain ns "tuttuja" ja turvallisessa seurassa, mihin muidenkin tulisi mukautua, saavanne ko.kautta tunkeilla toisten elämään, siinä luulossa, että olette tulleet "tutuiksi" kun olette antaantuneet mukaan vainoamisen mekanismeihin.

    Uskaltamatta irtaantua. Teillä mitään sellaista ole, ketä kukaan tuollaisen ulkopuolella oleva pitäisi kiinnostavana. Senhän takia te siellä niin epätoivoisesti olette ja pidätte kiinni aivopesun tuomien ajatusmallien oikeutuksesta ko.toimintatapaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Luulevat, että se heidän järjetön ja loputon tyhmyys, missä seuraavat valeprofiilin kaltaisen paikan kautta ns toisia, ajautuen ko.toimijoiden kanssa "tuttuuteen", loisi oikeaa yhteyttä ja läheisyydessä oloa, mikä oikeuttaisi heidänkin samankaltaiset tunkeilut ja puheet, vaateet ihmistä kohtaan ko. ns "seuran" kautta, kun uskottelevat että nyt he ns vain puhuvat toisesta "tuttujen" kautta?

    Haluavat uskotella, että heillä olisi oikeutus ko.toimintamalliin, kun alistuneisuus ja kiimaan meneminen vetoaa enemmän kuin kyvykkyys itsenäiseen ajatteluun.

    Pyrkivät uskottelemaan itselleen, että heidän täytyy uskotella, että hekin ovat nyt jotain kun alistuvat tiedostomattomaan pikkutyttöpsyykkeeseen ja pikkutyttöringiä leikkimään, mennessään "tuttuuteen" leikkimään ko.tahojen kanssa, haluten tosissaan uskoa sitä kautta muodostaneen "yhteyden" ihmiseen seuraten laittomasti hankittujen, hakkeroiden saatuja mielipiteitä ja salanauhoituksia, kuvitellen että ihminen siihen seuraan siten ilmestyisi, totena, läsnäolevana?

    Ihmettelevät sitten, miksei reakoi mihinkään? jollette tässä vaiheessa ole ymmärtäneet ettei hlöt tuolla tavalla oikeasti läsnä ole ja siellä heidän kanssaan.

    Tuollaista tyhmyyttä on vaikea käsittää ja tuollaista halua vetäytyä pikkytyttöpsyykkeen turvaan. Itsepintaisesti haluavat uskotella, että mutta heistä tuntuu että kun keskenään puhuvat ja rääppivät että olisi siellä, ja siten he ovat kaikki nyt "tuttuja" jotka vain puhuvat leimaten "tuttujen" kesken asioita. Kovin suurta vaikutusta tuollainen tyhmyys tee.

    Haluavat niin kovasti eläytyä tuollaiseen ja elää vain tuollaisen toiminnan kautta, yhteyttä ihmiseen hakien, ajautuen vainoamisen mekanismeihin ja niiden suojelemiseen.

    Kieltävät todellisuuden ja näkemästä massiivisuutta, mitä kaikkea siellä ko.toiminnan takana tapahtuu, kun ovat niin kovin tärkeinä leikkimässä oman preiän ympärillä asioita hahmottaen.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Istuvat kyttäämässä luodun valeprofiilin kautta, mihin on kerätty tietoa laittomasti hakkeroiden eri keskusteluista mielipiteitä ja salanauhoituksia, ja ihmiset paljastavat suunnattoman tyhmyytensä luulevansa siten olevansa siellä yhteyksissä ihmisen kanssa jossakin live-tilassa, sellaisten asioiden äärellä missä he eivät tiedä alkuperäistä kontekstia, rupeavat vain luulemaan, että heille on siellä esitetty asioita, mitkä ovat joko huisin jänniä tai heitä "loukkaavia" kun menevät tunkeiluissaan toisen elämään ääripäähän, niitä ihmisiä, jotka kiihottuvat katsomassa kuin toinen ns "käy paskalla".

    Menevät ko.toimintaan mukaan ja uskottelevat että toinen on "näkyvillä" sillä tavalla kuin oikea ihminen live tilassa olisi, luovat vihan toista kohtaan kun ovat niin heikkoja että heidän pitää alistua ko.mekanismien alle, luullen silti olevansa tuon toiminnan ulkopuolella jotakin, sen takia haluavat pidättäytyä tuossa pick me kulttuurin vängässä äärimmäisillä toimilla sitä ajaen.

    Osoittavat tyhmyytensä luomalla "yhteyttä" ko toiminnan kautta ja leikkivät "tuttavuutta" ko.tahojen kanssa uskotellen että heidät on hyväksytty seuraan, lähinnä liekanaruun alisteiseksi, olemaan hovissa toimijoita.

    Pelkäävät kuitenkin niin paljon, etteivät kykene edes enää itsenäiseen ajatteluun, vaan mukautuminen ko.esittäjiin vie mukanaan, antavat hyväksikäyttää itseään, lapsiaan, henkisen kapasiteetin väärinkäyttöä ja hysteerikkoina eivät muuta tajua, kaipaakaan. Pelkäävät ilmiantaa ja todeta mitään, uskottelevat vain että heidän pitää alistua seurakuvitelmiin, kun "leikkisä" miespoika heille sellaisia ehdottelee, johdatellen heidät pysymään liekanarussa ja ko. seuran alla.

    Luulevat oikeasti saavansa tuollaisen turvin tunkeilla toisen elämään, uskotellen että heistä olisi tuota kautta tullut "tuttavia" varhaisteinityttöjä ringissä, sallien toisen vainoamisen, koska se sopii heidän tarpeeseensa hakea ylemmyydentuntoa toista kohtaan, niin säälittävän läpinäkyvästi pyrkien uskottelemaan että hehän ovat vain "tuttujen" kesken puhumassa leimaten toista, luoden mielikuvaa että toinenkin olisi ihan siinä vieressä haluten tulla tuollaiseen varhaisteinityttötason psyykkeen omaavien seuraan.

    Niin läpinäkyvän tyhmiä ja peloissaan, kun "tutut" tekevät ko.toimia, uskotellen että hehän vain siellä niin "tuttujen" kesken puhuvat toisesta "hälle", vaikkei toinen olisi läsnä. Jaksavat niin kuitenkin kuvitella ja se jos mikä kertoo siitä mihin älylliseen tasoon ovat elämässään tottuneet, mitkä ovat ne elämän pilarit mihin nojaavat ja noinkin aikuiset ihmiset jaksavat viehättyä pick me kulttuurin tuotoksista, niin ajattelematta, että olisivat niitä, joita ne miehet siellä haluaisivat, mutta ainahan sitä voi kovasti toivoa.

    Vaikea sanoa, kuinka kovasti pitäisi potkia järkeä päähän, että ymmärtäisivät vähääkään mitä heille todetaan, yrittävät itsepintaisesti jatkaa ko.tavalla toisen elämään tunkeilua, ja asioihin puuttumattomuutta, luoden itselleen turvaa uskomuksesta, että heille on tehty pahasti kun heille ei olla oltu myötämielisiä. Uskomattomia ihmisinä, ei mitään sellaista tasoa ihmisinä, ja todellakin jos tulisivat lähemmäksi ns toteamaan ko.asioita, niin ei hyvin kävisi, hyvä se on siellä selän takana rääppiä alistuneiden seuran kanssa.

    Äänestä

Nyt äitin viekkuun tutimaan köyhän miehen ed gein ja peukku suuhun

Äänestä

Joitain viestejä kyllä. Ajattelin tosin, että hänet on pakotettu vetämään jotain roolia palstalla ja olen niin hajalla kaikesta kiusaamisesta, että viestittelin täällä välillä sinun kanssasi toivoen että olisit hän. Mutta esim. mitään ällöttäviä pervoiluja en täällä ole kirjoitellut, ne on olleet joiltain muita.

Äänestä

Se ei muuten ole hassua, se on vastenmielistä ja toimit hyvin kyseenalaisesti kirjoittaessasi täällä minulle (kun ottaa huomioon minun kuntoni ja se missä asemassa olet minuun nähden). Etenkin kun yritin usein laittaa tunnisteita ja silti jatkoit kirjoittelua, vaikkeivat tunnisteet osuneet sinuun.

Äänestä

"IT-Guru" :::

Äänestä
  • "Asetukset"X1 "Kirjaudu❌" "Näkymätön "mies""

    Äänestä

Hahhah! Kävipäs sitten kömmähdys! Hupsista! Arvaa mitä minulle kävi? Luulin että minun vainoajani kirjoittelee täällä minulle mutta se olikin kaivattuni joka osoittautui vainoajaksi. Jäi kiinni mutta samalla selvisi että vainoaa ensisijaisesti eri ihmistä! Kyllä on koomista tämä! Onneksi hän on kasvotusten niin hömelö puheissaan. Möläytteli kasvotusten kaikki palstan asiat. Tämähän meni hyvin! Uusia pettymyksiä kohti nyt sitten rohkeasti kaikki!

Äänestä

Baitti oli joskus uskottavaa

Äänestä

Nope.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Sinun kaivatuksi. Ironista. En ilku, mutta onhan se aika hassua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu