Kokemus hoitoonpääsystä

Anonyymi-ap

Gynekologini teki minulle lähetteen rintatutkimuksiin pattiepäilyn vuoksi. Kuulin, että lähete on mennyt HYKSiin ja jäin odottamaan kutsua. Kului yli 2 kk, kun rupesin ihmetellä ja tiedustelin asiaa. HYKS kertoi, että "tänne pitää itse varata aika tutkimukseen". Eli olisin saanut odottaa kuolemaani asti kutsua, kukaan ei ollut kertonut minulle asiasta. No onneksi mitään ei löytynyt kuitenkaan, tai patti ehti jo mennä poiskin odotellessa.

Samassa kuulin gynekokogilta, että vanhempien naisten limakalvoihin iskee atrofia, ja se aiheuttaa jatkuvaa pissavaivaa, painontunnetta ym. vähemmän kivaa olotilaa. Ja että minun pitää alkaa käyttää hormoniemätinpuikkoja. Jotka sitten korjasivat olotilani. Kiitokset siitä, ei tarvitse enää käyttää pissasuojia, kun kroppa hoitaa asiansa. Mutta en ollut kuullut sellaisestakaan asiasta ikinä, kun en ollut käynyt gynekologilla neljännesvuosisataan. Voi meitä vanhenevia naisparkoja!

12

673

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Odota, että saat estrogeeni positiivisen syövän ja tule sitten kertomaan!

      • Anonyymi

        Ei sellaista kaikille tule.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sellaista kaikille tule.

        Ei.
        Enemmän kuin joka neljäs sairastuu syöpään ja tulevaisuudessa yhä useampi ja nuorempana.

        Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä. Yksi kahdeksasta sairastuu elinaikanaan. Yli 90 % rintasyövistä on estrogeeni positiivisia.


    • Anonyymi

      Jos sinulla on ollut oireita niin kyllä sinä olisit voinut ottaa yhteyttä gynekologiin etkä odottaa 25 vuotta. Miten naiselle voi tulla vaihdevuodet yllätyksenä? Olet siis jotain 85 tai yli jos et ole 25 vuoteen käynyt gynekologilla.

      • Anonyymi

        Ei nyt ole enää kyse vaihdevuosista, vaan ikään liittyvästä atrofiasta, josta en ollut kuullut mitään, vaikka olen lukenut naistenvaivoista oman osani, Sitä vain hoidetaan pissavaivoina. Eli turhaan vääriä lääkekuureja ja pissankarkailua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nyt ole enää kyse vaihdevuosista, vaan ikään liittyvästä atrofiasta, josta en ollut kuullut mitään, vaikka olen lukenut naistenvaivoista oman osani, Sitä vain hoidetaan pissavaivoina. Eli turhaan vääriä lääkekuureja ja pissankarkailua.

        Eli silloin kun sinulla alkoi vaihdevuodet niin sinulla ei ollut oireita joita hoidetaan emätinpuikoilla ja sinun ainoa oire nuo pissavaivat ?


      • Anonyymi

        Ei ole ollut oireita, vaihdevuodet on jo aikaa onnellisesti takanapäin. Nyt on kyse vanhuuden riesasta. Vaihdevuosien aikaan käytin muutaman vuoden hormonilääkitystä.


    • Anonyymi

      AI

      Yleistä atrofiaasta
      Määritelmä: Solun koon pieneneminen solunrakenteiden vähenemisen vuoksi. Solun rakenneproteiinien hajotus on nopeampaa kuin niiden synteesi.

      Syy: Atrofian taustalla voi olla monia syitä, kuten sairaudet, vähäinen ravinto, huono verenkierto, hermotuksen puute, hormonaalisen tuen väheneminen ja vähäinen tai olematon käyttö. Syy: Atrofian taustalla voi olla monia syitä, kuten sairaudet, vähäinen ravinto, huono verenkierto, hermotuksen puute, hormonaalisen tuen väheneminen ja vähäinen tai olematon käyttö.

    • Anonyymi

      Jokaisen naisen sukupuolielimet atrofioituvat vaihdevuosien jälkeen, ellei käytössä ole estrogeenilääkitystä joko suun kautta tai paikallisesti.

      Atrofioitumisen huomaa itsekin esim häpyhuulten kutistumisesta. Ennen suuret tummat roikot kutistuvat vaaleiksi ja pieniksi kuin lapsella. Tämä tuskin kuitenkaan ketään haittaa.

      • Anonyymi

        sinulle ei sitten tullut mitään vaihdevuosioireita kun ei tarvinnut hormonikorvaushoitoa? Olet päässyt todella helpolla : ei kuumia aaltoja, ei kipuja ja särkyjä, ei genitaalialueen oireita. Onnittelut sinulle . olet päässyt vaihdevuosissa todella helpolla.


      • Anonyymi

        aiheuttaen kirvelyä, kutinaa, kipua yhdynnässä ja lisäten tulehdusriskiä. Ja tämän kestät kuhan sulla on lapsen häpyhuulet.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      251
      2274
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1339
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      836
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      820
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      800
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      766
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe