Hyvä lakimuutos hallitukselta.

Anonyymi-ap

Hallitus on päättänyt, ettei se enää maksa valtiontukia kolmansista maista tuleville opiskjelijoille ja lisäksi heille määrätään lukukausimaksut. Koskee kaikkea toisen asteen koulutusta. Eli nyt loppuu lukioissa loisiminen venäläisiltä, mikä on äärettömän hyvä asia.

20

423

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jo oli aikakin! Erittäin hyvä ja kannatettava asia, mikä olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten ja alusta asti!

    • Anonyymi

      Tää koskee pääasiassa Intialaisia, kiinalaisia, Thaimaalaisia ja Nepalialaisia joiden tulevaisuus ja työelämä ovat pilalla. Samalla tämä lakimuutos kertoo myös miten valtio tuhlaa budjettia kaikenlaiseen paskaan, ruiskutetaan mielummin kemikaaleja ja rakennetaan 5G verkkoa ja jotain pimeitä ja epätoivottuja datakeskuksia joista ei oo hyötyä kenellekkään ja jotka tarvitsevat äärettömiä summia ylläpitoon! Lopputuloksena joko ei toimi mitään tai toimii paskasti ja homma pysähtyy. Ja yllämainituille ei jää mitään muuta kun tulla kausityöntekijöiksi poimimaan marjoja metsästä, varastaa kaikenmallista polttoainetta ja ryöstää tyhjillään tai ei tyhjillään olevia mökkejä ja omakotitaloja. Tätäkö olemme toivoneet?

    • Anonyymi

      Samalla katoaa nuorten koulutkin syrjästä noppeemmin. Vähintään lähin isompi kaupunki on suuntana lukio/toisella asteella. Tuskin takaisin tulevat. Sitä tavoiteltaneen myös.

      • Anonyymi

        Näinhän asiat oli silloinkin kun oli suuret ikäluokat. Ei ammattikouluja ollut jossain Kiteellä eikä olisi koskaan pitänyt tullakkaan sillä sieltä ei ole ikinä ammattimiehiä tai naisia valmistunut. Opetuksen taso on luokatonta ja sama koskee näitä tekohengitettyjä lukioita. Eli kaikki toisenasteen opetus tulisi keskittää Joensuuhun Pohjois-KArjalassa ja opettajille kunnon pätevyysvaatimukset. Tällä hetkellähän opettajaienkaan ammattitaito ei riitä siihen että sillä työllistyisi sille alalle jota muka opettavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin oli ennen. Sitten syrjäseuduillekin tuli lähipalveluja kaikille ikäryhmille. Nyt väki ja palvelut keskitetää, on mm halvempaa yhteiskunnalle. Kun ruuankin viljelijät katoaa, riippuvaisia ollaan ja tyhjentyvät alueet on löytäneet ottajansa, historiassakin.

        Nykyisin ei edes tiedetä, millä aloilla on ylipäänsä työtä ja missä. Aivoja ja käsiä tarvitaan vielä. Oli mm sotelaisten ja nörttien "pula" tulossa, nyt työttöminä. Yrittäjiksi houkutellaan monia, vaikka kuluttajatkin säästää. Osa uupuu jo opiskeluvaiheessa, alanvaihtoa ei tueta ym.

        Akateemisen tutkinnon tärkeyttä lähes kaikille? painotettiin. Ei vaan saa silläkään normitöitäkään. Sen jälkeinen amk/yamk saattoi auttaa, ehkä enää ei. Kaikki firmatkin vähentää, eläkepoistuma on suuri ja tilalle ei oteta, Mistä veronmaksajat, kuluttajat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin oli ennen. Sitten syrjäseuduillekin tuli lähipalveluja kaikille ikäryhmille. Nyt väki ja palvelut keskitetää, on mm halvempaa yhteiskunnalle. Kun ruuankin viljelijät katoaa, riippuvaisia ollaan ja tyhjentyvät alueet on löytäneet ottajansa, historiassakin.

        Palvelut kadonnut, verot nousee!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palvelut kadonnut, verot nousee!!

        Eihän siellä asu ketään palveltaviakaan. Mistä se raha palveluihin tulisi kunsiellä ei ole verotulojakaan. Nämä käsi toisen taskussa eläjät sasi pikku hiljaa opetella elämään omillaan. Vaaditaan kaikenmaailman palveluita, mutta veroja ei haluta maksaa, jokaista maaseudulla asuvaa tuetaan jo nyt sietämättömillä summilla, joka tappaa kaiken elinkeinotoiminnan koko Pohjois-Karjalasta. Hyvämnä esimerkkinä PKS. Täysin sietämättömät siirtohinnat kun joka mökkiin pitää saada sähköt samalla hinnalla, muut maksaa ja toiset vaan nauttii.
        Koulujahan on pakko lakkauttaa, kun syntyvyys on niin alhaalla, parempi ajoissa kun liian myöhään.

        Koulukkaat kuluttavat palveluja, mm syövät kuten muutkln. Nuorista kunta saa valtionapuja, vanhoista enää ei. Perheelliset miettivät muuttaessaan koulujakin. Pks on osin kuntien omistama. Kierre ruokkii itseään, kun asukkien ikärakenne muuttuu ja vähenee. Sitä halutaan?

    • Anonyymi

      Venäjäläiset eivät ole ”kolmansista maista” vaan ovat eurooppalaisia niin kuin mekin.

      • Anonyymi

        Venäläiset on nimenomaan kolmansista maista eivät Eu tai ETA alueelta tämän on hallituskin ilmoittanut lakia tehdessään. Nyt loppuu venäläisten hyysääminen verorahoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläiset on nimenomaan kolmansista maista eivät Eu tai ETA alueelta tämän on hallituskin ilmoittanut lakia tehdessään. Nyt loppuu venäläisten hyysääminen verorahoilla.

        Kiteellä on jo muutenkin ryssälän trolleja / ryssälän mielisiä enemmän kuin tarpeeksi. Itseasiassa taitaa suuri osa tämänkin palstan käyttäjistä lukeutuvan tuohon rottalan sukuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiteellä on jo muutenkin ryssälän trolleja / ryssälän mielisiä enemmän kuin tarpeeksi. Itseasiassa taitaa suuri osa tämänkin palstan käyttäjistä lukeutuvan tuohon rottalan sukuun.

        Sinähän melkoinen jeesus olet kun pystyt tuomitsemaan koko kansakunnan vaikkei mitään oikeudenkäyntejä ole vielä käyty, sota on vielä kesken vaikka voittaja olisikin jo tiedossa.

      • Anonyymi

        Kehitysmaan viinavenkuloita joka iikka, ei mitään hyötyä Suomelle! Viinansakin hakevat virosta ja laivoilta verottomana, tahi keittävät itse..👎

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kehitysmaan viinavenkuloita joka iikka, ei mitään hyötyä Suomelle! Viinansakin hakevat virosta ja laivoilta verottomana, tahi keittävät itse..👎

        En kyllä suomalaisena paljoa henkseleitä paukuttaisi viinankäytön suhteen, kyllä sitä kuluu meilläkin väkilukuun nähden melkoisen paljon.

      • Anonyymi

        Venäläiset ovat kolmansista maista ja venäläinen kulttuuri on ihan yhtä kaukana suomalaisesta kulttuurista kuin esim. somalialainen kulttuuri.

    • Anonyymi

      Näin on kyykkypaskaporukoita liikaa.Yksikin on liikaa.

      • Anonyymi

        Suomalaiset eivät edes kykene kyykkyasentoon, niin huonoon kuntoon on päässyt meidän kansakunnan terveys.

    • Anonyymi

      Helvetin loisrotat laitettava maksamaan kuten muissakin maissa on tehty.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      153
      1373
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      122
      1095
    3. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      33
      872
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      839
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      792
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      762
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      143
      754
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      47
      696
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      632
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      63
      593
    Aihe