Keskustapuolue ja kokoomus sulki osan yksi keskustelun heille liian kiusallisena ja likaa totuutta esiintuovana 9073 lukukerran jälkeen. Kunnan jäsenten oikeusturvaksi ja demokratiaksi avataan tässäkin keskustelussa keskustan ja kokoomuksen pyynnöstä osa II.
Erikoinen on keskustapuolueen syytettyinä olevien kellokkaiden henkilökohtaisten etuuksien kunnan jäsenten varoista ja varoilla perustettu yhtiö. https://www.finder.fi/Energiapalvelut+energian+tuotanto/Honkainfra+Oy/Puolanka/yhteystiedot/3347278
Liikevaihto ja tulos on juuri samanlainen kuin keskustapuolueen ja kokoomuksen kuntatalouspelastaja idoliyhteistyökumppaneillaan. Tulos laskee jyrkemmin kun roikkuva pormestarin lehmän häntä. Liikevaihtoa pidetään yllä kieroudella ja kunnan jäsenten varoilla.
Konkreettista työtä vaativalla keskustaelättien turvaksi kunnan jäsenten varoilla ja takauksilla perustetulla firmalla ei ole yhtään työntekijää toimialalla joka ei voi toimia ilman työntekoa.
Samaan aikaan tarkastuslautakunta puuttuu ja huomauttaa kunnan teknisen toimialan huomattavista talousarvioylityksistä ja talousarvioylityksistä huolimatta teknisen toimialan peruspalvelut kunnan jäsenille ontuu ja laahaa.
Kopio teknisen pöytäkirjasta ja tarkastuslautakunnan lausumasta.
Tarkastuslautakunta on huolissaan kolmen tappiollisen laitoksen tilanteesta.
https://puolanka10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2025356-10 pykälä 57.
Eli tyhmempikin hoksaa, että kunnan jäsenten peruspalveluiden turvaamiseen tarkoitettua ja kunnan jäsenten kustantamaa teknisen toimialan henkilöstöä käytetäänkin keskusta syytettyjen elämän turvaamiseksi perustetun tappiota tekevän osakeyhtiön töihin. Näin toimii keskustapuolueen ja kokoomuksen unelmien toteuttaminen.
Keput päätti Puolangalla -lakia ei ole olemassa II
136
1863
Vastaukset
- Anonyymi
Voi voi missä kommentit
- Anonyymi
Minkä heletin takia sinun pitää kommentoida aloitusta. Olisi annettu kuolla pois.
- Anonyymi
Tulee mieleen jopa sellainen, että toistat itseäsi.
- Anonyymi
Vitsillä on aikansa ja pölvästillä mielensä. Olen samaa mieltä, että keput ovat roistoja, mutta täytyykö mölöpään toitottaa omaa typeryyttään taukoamatta niin tuskinpa. Uusi aihe niin minäkin olen mukana.
- Anonyymi
Ei anna keskusta- ja kokoomusjäsenkirjaiset uutta pääaihetta, koska toteuttavat taukoamatta toitottaen samaa pormestarinsa rikollisorjuuteen perustuvan ideologiansa ja orjuutensa uskontonsa autuuden ihanuuttaan mistään laista, hyvistä toimintatavoista, saati muista elävistä ihmisistä, mitään piittaamatta.
- Anonyymi
Sikalanpitäjä suolijärveltä uhoili HS jutussa 13.10.2024.
Missä teot? Kun sikalanpitäjä uhoili ryhtyvän pikaisiin toimiin?
Luuleeko sikailija aikuisten oikeasti, että kaikilla yhtä huono muisti ja vähän järkeä kuin kepuilla on? Erehdys.
Sikailija tuikkasi lehmänlannalle haisevan kätensä ja allekirjoitti 30 v. vuokrasopimuksen. Siinä todellinen syy, jolla sikailija tuhosi kunnan strategiassa mainitun keihäänkärjen. Ja tuhosi kunnan matkailubisneksen. Syyllinen tiedetään, eikä kepulit saa projisoitua syyllisiksi muita -koska me tiedämme, niin sinäkin tiedät!
https://www.hs.fi/alueet/art-2000010715711.html
Mikään pikkumäki Paljakka ei ole. Rinteitä on 15 ja ne ovat profiililtaan monipuolisia.
Seutu on yksi Suomen lumisimpia, ja ympärillä avautuu Euroopan vanhin aarnimetsäalue.
Puitteet matkailua varten ovat hulppeat.
Upouusi keilahalli on Paljakan ydinalueen erikoisin yksityiskohta. Hand rakennutti sen
Paljakkataloon satojen tuhansien eurojen hankkeessa, johon osallistui isona rahoittajana
myös valtio Ely-keskuksen kautta. Keilaradat ovat olleet auki vain muutamana päivänä.
Peltolan mielestä Handilla on kaikki valta ryhtyä Paljakassa toimiin. Jos hiljaisuus jatkuu, mitä
kunta voi tehdä?
”Koska vuokrasopimus on hänellä, siihen tilanteeseen pitää yrittää saada muutosta jossain
vaiheessa. Jos joku ei toimi vuokrasopimuksen mukaan, sopimus pitää purkaa ja tehdä uusi.”
Sopimus on Peltolan mukaan ”normaali maanvuokrasopimus”, 30 vuoden ajaksi tehty. Se
siirtyi Handin haltuun suoraan edelliseltä yrittäjältä. Varsinaista liiketoimintaehtoa siihen ei
sisälly, vaikka lähtökohtana selvästi onkin hiihtokeskuksen pyörittäminen.
Vuokrakin on sidottu liikevaihtoon, mutta koska sitä ei nyt ole, kunta perii vuosivuokrana
noin 6000 euroa. Sen Hand on maksanut viimeksi vuodelta 2022.
https://substack.com/home/post/p-163609953
https://substack.com/home/post/p-165994520- Anonyymi
On se kumma kun sama valittaja saa joka paikasta kenkää mihin sotkeutuu. Ja samaan aikaan pormestarin kannatus vaan kasvaa kuntalaisten keskuudessa.
.
- Anonyymi
Koy vuokratalojen raha asioissa kymmenisen vuotta sitten epäselvyyttä. Oliko kavaltaja kepulainen?
- Anonyymi
Keput varastaa, valehtelee ja tekee virkarikoksia.
Kun persauskylän pormestari tunnusti KS- lehdessä tehneen Poavon kanssa ennen vaaleja vaalipetoksen, persauskylän pormestarin oli erottava valtuustosta.
Poavon otettiin kepujen suojaan, kun osasi niin hyvin valehdella. Poavolle palkkioksi 2. Varapj: n paikka kepuleirissä.
Kepujen pääsyvaatimuksena on valehtelu ja varastaminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keput varastaa, valehtelee ja tekee virkarikoksia.
Kun persauskylän pormestari tunnusti KS- lehdessä tehneen Poavon kanssa ennen vaaleja vaalipetoksen, persauskylän pormestarin oli erottava valtuustosta.
Poavon otettiin kepujen suojaan, kun osasi niin hyvin valehdella. Poavolle palkkioksi 2. Varapj: n paikka kepuleirissä.
Kepujen pääsyvaatimuksena on valehtelu ja varastaminen.Ja valittajan valituksia ei oteta edes käsittelyyn ?
- Anonyymi
Mitä epäselvyyttä raha asioissa oli silloin?
- Anonyymi
Oli se hyvä että tein rikosilmoituksen siitä laittomuuden todistaneesta päätöksestä P-S HaO 529/2025 14.4.2025.
Jossa kepulainen Teemu H. syyllistyi suosintaa ja syrjintään. Yhdessä kepulaisen Marko V:n kanssa. Teemu H:a loppuu lenteleminen kun tuomio vahvistetaan sillä Traficon ja FinnHems valvoo asiaa...ja minä edesautan heitä tietämään asianlaidasta.
https://kuntalehti.fi/uutiset/laki/hankintakarajille-paatyminen-on-harvinaista-mutta-ei-ihan-tavatonta/- Anonyymi
Mitenkä ne valitukset etenee srk-puolella ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitenkä ne valitukset etenee srk-puolella ?
enpä tiiä. mutta tätä rikosilmoitusta minä valvon. ja virkarikoksissa on 5v. kanneaika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
enpä tiiä. mutta tätä rikosilmoitusta minä valvon. ja virkarikoksissa on 5v. kanneaika.
Siinähän ne "eläkepäivät" kuluvat. Onko tuttua?
- Anonyymi
Keput varastaa, valehtelee ja tekee virkarikoksia.
Kun persauskylän pormestari tunnusti KS- lehdessä tehneen Poavon kanssa ennen vaaleja vaalipetoksen, persauskylän pormestarin oli erottava valtuustosta.
Poavon otettiin kepujen suojaan, kun osasi niin hyvin valehdella. Poavolle palkkioksi 2. Varapj: n paikka kepuleirissä.
Kepujen pääsyvaatimuksena on valehtelu ja varastaminen. - Anonyymi
https://varjokirjuri.substack.com/p/asiakirjavaarennyksen-anatomia-a
Tee rikosilmoitus – on sinun aikasi, kuntalainen
Jos kunnan laillisuutta valvovat tahot vaikenevat, jää jäljelle vain yksi tie: kansalaisen oikeus ja velvollisuus toimia.
Rikoslaki, hallintolaki ja kuntalaki antavat jokaiselle kuntalaiselle mahdollisuuden tehdä rikosilmoitus, jos epäilee virkarikosta, väärää lausumaa tai julkisen asiakirjan väärentämistä.
Tämä ei ole uhka – tämä on demokratian ydin.
Kun virkamies tai luottamushenkilö ei toimi lain mukaan, valvontavastuu siirtyy kuntalaiselle.
Älä odota, että joku muu tekee sen puolestasi.
Tee rikosilmoitus.
On sinun aikasi, kuntalainen.- Anonyymi
Raivo, ota lääkkeesi
- Anonyymi
Esan valitus hylätty
- Anonyymi
Puolangalla toteutuu Kainuun versio Kittilän mallista.
Erona vain se, että täällä tekijät kutsuvat sitä 'kuntakehitykseksi' - Anonyymi
Tekeekö ne kunnan työntekijät hommia honkainfralle? Maksaako se tytäryhtiö niistä töistä vai onko se kunnan piilotukea yhtiölle?
Onko maanviljelijät hyötyjiä honkainfran kannattavuudesta? Käsitelläänkö siellä lantaa, joka olisi ongelmajätettä maanviljelijöille? Ketkä oli touhuamassa laitoksen perustamista? - Anonyymi
Kun kunnan työntekijöitä käytetään Honkainfran töihin ilman korvausta, kyse voi olla piilotetusta tuesta (EU:n valtiontukisääntely, SEUT 107 §), kuntatalouden varojen väärinkäytöstä tai jopa virkarikoksesta, kun päättäjät ovat tienneet mitä tekevät.
Honkainfra on 100 % kuntalaisten, ei kepulaisten yhtiö.
Jos se tekee voittoa, sen pitäisi näkyä kuntalaisille – esimerkiksi alempina kaukolämpöhintoina, ei puolueväen hallituspalkkioina.
Kun yhtiötä käytetään poliittiseen palkitsemiseen, se rikkoo hallintolain 6 §:n puolueettomuus- ja tarkoitussidonnaisuusperiaatteita. - Anonyymi
26.9.2025 suolijärven lammaspaimen kirjoitti hallinto-oikeudelle näin. Lukekaahan, sillä kukaan valtuustosta tai kunnanhallituksesta ei tiedä, mitä lammaspaimen kirjoittanut, mutta oikeudessa paperi on. Eli kunta rakennutti ja maksoi ja nyt 3000000 euron omavelkaiseen takauksen alla kaikki kuntalaiset.
Ja viimeisessä lauseessa lammaspaimen tunnustaa, ettei koko laitosta ole olemassa vaan siihen haetaan Kainuun Elyltä parhaillaan YVA päätöstä.
Väite on perusteeton, johon perusteluina seuraavaa. Puolangan kunta on rakennuttanut biokaasulaitoksen, mihin rakentamiseen on saatu tukea Karelia CBC- hankkeesta. Biokaasulaitos on valmistunut vuoden 2023 aikana ja on yhtiöittämisen kautta siirretty Honkainfra Oy:n taseeseen toukokuussa 2025.
Kaasulaitoksen käsittelykapasiteetti on n. 4 000 tonnia yhdyskuntalietteitä, minkä käsittelystä on tehty hankintasopimukset. Laitoksella on toistaiseksi voimassa oleva lupa käsitellä 19.500 tn yhdyskuntalietettä, minkä perusteella biokaasulaitoksen laajennusinvestointi on tarkoitus toteuttaa.
Meneillään oleva YVA-menettely ei ole sidoksissa millään tavalla tähän investointiin. Lainoituksella sen noston myötä myös biokaasulaitoksen laajennuksen samalla valmistuessa nykyisen biokaasulaitoksen vakuusarvoa korottava vaikutus investoinnin edetessä.- Anonyymi
https://www.ymparisto.fi/fi/osallistu-ja-vaikuta/ymparistovaikutusten-arviointi/puolangan-biokaasulaitos-puolanka
Ensimmäinen lause kuuluu näin: "Honkainfra Oy, joka on Puolangan kunnan omistama osakeyhtiö, suunnittelee Puolangalle uutta biokaasulaitosta".
Sitten kepujen sikalanpitäjälle ja muille keputollukoille kysmys. Onko laitosta olemassa, jos sitä suunnitellaan ja haetaan lupaa?
- Anonyymi
Lisää Esan hylättyjä valituksia
- Anonyymi
Minä toivon että kävis leuto tuulahdus ja siten lankakylään tulisi ryhtiä?!
- Anonyymi
Tämän YVA -teoksen sivulla 11. on kuva jossa suunniteltu laitos kasvaa sekametsää tällä hetkellä. ELI Peltola valehteli Hallinto-oikeudelle sepitteessään 26.9.2025 ja minä teen siitä rikosilmoituksen täydennyksen edellisiin ilmoituksiin.
chrome-extension://efaidnbmnnnibpcajpcglclefindmkaj/https://www.ymparisto.fi/sites/default/files/documents/Arviointiohjelma Puolangan biokaasulaitos.pdf
"1.1 Hankkeen sijainti ja yhteys muihin hankkeisiin Hanke sijoittuu Puolangan kunnan asemakaava-alueelle ja sen lievealueelle, n. 1,5 km:n päässä taajamakeskuksesta luoteeseen (Kuva 1 ja Kuva 2). Hankealueen pinta-ala on noin 8 hehtaaria. Tällä hetkellä hankealueella sijaitsee pilottilaitos sekä jätevedenpuhdistamo ja uutta biokaasulaitosta suunnitellaan näiden pohjoispuolelle. Hankealueella on lisäksi aiemmin sijainnut jäteasema: näin ollen alue on ihmisen muokkaamaa. Puolangalla asui vuoden 2024 loppuun mennessä Tilastokeskuksen mukaan 2345 asukasta."- Anonyymi
Mites ne kirkollisen puolen yhtä aiheettomat valitukset etenevät ? Eivät taida ottaa edes käsittelyyn kun näkevät, että kuka on jälleen kerran valittamassa.
Joko se uusi kuntosali on saatu purettua, sehän oli pari neliöä srk:n puolella ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites ne kirkollisen puolen yhtä aiheettomat valitukset etenevät ? Eivät taida ottaa edes käsittelyyn kun näkevät, että kuka on jälleen kerran valittamassa.
Joko se uusi kuntosali on saatu purettua, sehän oli pari neliöä srk:n puolella ?Miks pitäis hyväksyä toisen puolelle rakentaminen? Ei kai sitä edes yhtä neliötä saa rakentaa naapurin puolelle. Sovittava siitäkin, jos omalla tontilla rakentaa liian lähelle rajaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miks pitäis hyväksyä toisen puolelle rakentaminen? Ei kai sitä edes yhtä neliötä saa rakentaa naapurin puolelle. Sovittava siitäkin, jos omalla tontilla rakentaa liian lähelle rajaa.
Älä työnnä nokkaas joka paikkaan ja lopera se puun takana pilkistely.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites ne kirkollisen puolen yhtä aiheettomat valitukset etenevät ? Eivät taida ottaa edes käsittelyyn kun näkevät, että kuka on jälleen kerran valittamassa.
Joko se uusi kuntosali on saatu purettua, sehän oli pari neliöä srk:n puolella ?Häh? Onko tuo totta ? Mitä torveloita teillä on siellä töissä ? Eihän nyt toisen puolelle rakenneta.
- Anonyymi
Hölmöläisten talousmalli
Puolangalla on eletty kuin hölmöläiset sadussa:
leikattu peittoa toisesta päästä ja ommeltu toiseen.
Kun putki pamahtaa tammikuun pakkasessa,
paikalle hälytetään hätäapuun ulkopuolinen urakoitsija,
joka piikkaa routaa -40 asteen yössä.
Kunnassa taputellaan selkään: “Hyvin selvittiin!”
Mutta todellisuudessa se oli vain seuraava velkakirja –
maa- ja vesirakenteiden korjausvelka, jota kepujen hallinto ei koskaan kirjannut.
https://varjokirjuri.substack.com/p/puolangan-maanalainen-petos- Anonyymi
Varjokirjuri ei tunnista edes omaa varjoaan.
- Anonyymi
Asiakirjaväärennyksen anatomia à la Puolangan kunta & keput
Ingressi:
Puolangan kunnassa totuus ja aika eivät kulje samassa tahdissa.
Kesäkuussa 2025 valtuuston pöytäkirja “tarkastettiin” ennen kuin valtuusto sitä edes hyväksyi.
Syyskuussa pormestari Harri Peltola (kesk.) antoi 26.9.2025 Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle virallisen lausuman, jossa hän myöntää pöytäkirjan olevan tarkastamatta, mutta väittää päätöksen olevan “asianmukaisesti valmisteltu ja lainmukainen”.
Tämä ei ole mielipide. Tämä on Rikoslaki 33 luvun 1 §:n ja 16 luvun 8 §:n tunnusmerkistön täyttävä teko – viranomaisasiakirjan väärentäminen ja väärän todistuksen antaminen viranomaiselle.
https://varjokirjuri.substack.com/p/asiakirjavaarennyksen-anatomia-a- Anonyymi
Miten ne srk:sta tehdyt valitukset etenee ? Ottavatko edes käsittelyyn ?
- Anonyymi
"Keput päättää" , koska ammattivalittajat ajoivat koko aikaisemman opposition alas. Ammattivalittajien kannattaisi katsoa peiliin.
Pienen kunnan vahvuus on kyllä yksituumaisuus, siitä kiittäkäämme kahta ammattivalittajaa.- Anonyymi
"keput päättää", mutta minä kaadan kaikki päätökset oikeudessa. Ja lisäksi saatan nämä kaksi häpeämätöntä kepulärviä uudelleen rikosvastuuseen. Uusintarikoksista lävähtää linnaa.
Tervakangas, 3 millin petos, laiton urakkakilpailutus, Honkainfan asiakirjasallaminen ilman laissa määrättyä salaamispäätöstä valitusosoituksineen, jne. Tässä on ainesta uudesta virkarikostutkinnasta.
Siksi annan "kepujen päättää" koska silloin minulle on lasten leikkiä pyytää keput taparikollisuudesta rikosvastuuseen.
Näin toimii vaon vastuullisimmat kuntalaiset, jota ei anna lahjoittaa kuntalaisten omaisuutta huijareille, eikä lappaa miljoonavelkoja kepurovojen hyväksi ja laittomilla päätöksillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"keput päättää", mutta minä kaadan kaikki päätökset oikeudessa. Ja lisäksi saatan nämä kaksi häpeämätöntä kepulärviä uudelleen rikosvastuuseen. Uusintarikoksista lävähtää linnaa.
Tervakangas, 3 millin petos, laiton urakkakilpailutus, Honkainfan asiakirjasallaminen ilman laissa määrättyä salaamispäätöstä valitusosoituksineen, jne. Tässä on ainesta uudesta virkarikostutkinnasta.
Siksi annan "kepujen päättää" koska silloin minulle on lasten leikkiä pyytää keput taparikollisuudesta rikosvastuuseen.
Näin toimii vaon vastuullisimmat kuntalaiset, jota ei anna lahjoittaa kuntalaisten omaisuutta huijareille, eikä lappaa miljoonavelkoja kepurovojen hyväksi ja laittomilla päätöksillä.Taidat olla kunnan vastuuttomin kuntalainen ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat olla kunnan vastuuttomin kuntalainen ?
Arvatenkin kepujen mielestä. Kun estää kepuja leikkimästä diktaattorin. Ja lahjoittamasta sekä luovuttamasta meidän kuntalaisten yhteistä omaisuutta. Laittomasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arvatenkin kepujen mielestä. Kun estää kepuja leikkimästä diktaattorin. Ja lahjoittamasta sekä luovuttamasta meidän kuntalaisten yhteistä omaisuutta. Laittomasti.
Mene kepun listalle ehdolle seuraavissa kuntavaaleissa, niin tuskin kepukaan saa ensimmäistäkään läpi. Käy kuten vasureille viime vaaleissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mene kepun listalle ehdolle seuraavissa kuntavaaleissa, niin tuskin kepukaan saa ensimmäistäkään läpi. Käy kuten vasureille viime vaaleissa.
En mene listalle, jossa virkarikollisia tai sellaisiksi epäiltyjä. Mielekkäämpää on olla lain ja oikeuden puolella, sillä sen puolella ei tarvitse vilkuilla lattiaan kun kuntalainen puhuu, kuten suolijärvisellä eläinten.....
KOKO SUOMI TIETÄÄ:
Puolanka on tällä hetkellä Suomen ainoa kunta, jossa sekä kunnanhallituksen puheenjohtaja (pormestari Harri Peltola, kesk.) että valtuuston puheenjohtaja (Mari Haapalainen, kesk.) ovat syytettyinä virkarikoksista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En mene listalle, jossa virkarikollisia tai sellaisiksi epäiltyjä. Mielekkäämpää on olla lain ja oikeuden puolella, sillä sen puolella ei tarvitse vilkuilla lattiaan kun kuntalainen puhuu, kuten suolijärvisellä eläinten.....
KOKO SUOMI TIETÄÄ:
Puolanka on tällä hetkellä Suomen ainoa kunta, jossa sekä kunnanhallituksen puheenjohtaja (pormestari Harri Peltola, kesk.) että valtuuston puheenjohtaja (Mari Haapalainen, kesk.) ovat syytettyinä virkarikoksista.KOKO SUOMI TIETÄÄ:
Puolanka on tällä hetkellä ainoa kunta, jossa ammattivalittajan ehdokkuus vei kaikki aikaisemman opposition paikat nollaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KOKO SUOMI TIETÄÄ:
Puolanka on tällä hetkellä ainoa kunta, jossa ammattivalittajan ehdokkuus vei kaikki aikaisemman opposition paikat nollaan.KOKO SUOMI TIETÄÄ:
Puolanka on tällä hetkellä ainoa kunta, jossa pormestari, valtuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtaja ovat syytteessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KOKO SUOMI TIETÄÄ:
Puolanka on tällä hetkellä ainoa kunta, jossa pormestari, valtuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtaja ovat syytteessä.Syy; Kaksi ammattivalittajaa jotka valittavat kaikesta.
Seurakuntaa koskevia valituksia ei oteta edes käsittelyyn.
- Anonyymi
Tämä on tärkeää! Myös kepuloisille.
KOKO SUOMI TIETÄÄ:
Puolanka on tällä hetkellä ainoa kunta, jossa pormestari, valtuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtaja ovat syytteessä.- Anonyymi
Koko Suomi tietää että Puolangalla on 2 ammattivalittajaa ja Tampereella 1.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koko Suomi tietää että Puolangalla on 2 ammattivalittajaa ja Tampereella 1.
Koko Suomi tietää, että Puolangalla on 11 keskustavaltuutettua seitsemästätoista ja Tampereella on 3 keskustavaltuutettua kuudestakymmenestäseitsemästä. Koko Suomi tietää, että Tampere on Puolankaa demokraattisempi ja sen myötä kehittyneempi.
- Anonyymi
Kepujen peltola teki 30v. vuokrasopimuksen rinnekeskuksen kanssa, joka meni konkurssiin. Ennen konkkaa sopimus siirrettiin Mäkinäköala Oy:e. Peltola hyväksyi sopimuksen, jossa kuntaa kuulematta sopimuksen voi siirtää vaikka Valko-Venäjällä.
Nyt Mäkinäköala Oy:n toiminta näyttää loppuneen. Ei kepulainen maanviljelijä pysy sopimuksen perässä, jonka itse allekirjoitti (ja syyttelee muita siitä).
https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/makinakoala-oy/30930815/yleiskuva- Anonyymi
Tuommoinen mäkinäköala Oy on keskustapuolueelle Puolangan kunnan unelmayhteistyökumppani ja kaiken verorahatuen sijoittamisen autuus Puolangan kunnan ja kuntatalouden turvaajana ja takaajana.
- Anonyymi
Unelmayritys maanviljelijä Peltolalle (kepuilija).
Kehui maakunnan päälehdessä "ottavan vastuuta". Puheet on puheita ja todellisuus on toisenlaista! Kepuille kelpaa valhe, mutta tavankansalaiset vaatii reaalitodellisuutta.
https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/makinakoala-ottaa-vastuun-paljakasta-rinteet-pysyvat-kiinni-taman-talven - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unelmayritys maanviljelijä Peltolalle (kepuilija).
Kehui maakunnan päälehdessä "ottavan vastuuta". Puheet on puheita ja todellisuus on toisenlaista! Kepuille kelpaa valhe, mutta tavankansalaiset vaatii reaalitodellisuutta.
https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/makinakoala-ottaa-vastuun-paljakasta-rinteet-pysyvat-kiinni-taman-talvenTavankansalaiset äänestivät kuntavaalissa Peltolaa. Ammattivalittaja sai tavankansalaisilta pari ääntä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tavankansalaiset äänestivät kuntavaalissa Peltolaa. Ammattivalittaja sai tavankansalaisilta pari ääntä.
Tampereen sarjavalittajasta tehdään poliisitutkinta,ehkä Puolangan ammattivalittaja kokee saman kohtalon.
- Anonyymi
Puolangan kepuilijat tehneet virkarikoksissa maailmanennätyksen? Syytteessä neljä kepulaista ja lisää kuulemma tulossa.
Tampereen sosialisti -puppeli pormestari, eikä kukaan muukaan ole syytteessä virkarikoksista.
Tampereella asukkaita 261000
Puolangalla 2300
Minä ainakin tee rikosilmoituksia näistä kepukoijareista. Ei he ole rikosvastuun ulko- tai yläpuolella. - Anonyymi
Kunnan logo ilmestyi Varjokirjurin otsikon ylle.
Se näyttää, kuka omistaa tarinan nyt.
https://varjokirjuri.substack.com/p/puolangan-syndikaation-kolmikaari- Anonyymi
Kunta antoi logonsa Varjokirjurille. Ilmeisesti ensimmäinen päätös vuosiin, joka syntyi ilman virhettä.
- Anonyymi
Kunnan vaakuna ilmestyi tarinan ylle. Se varmaan ajatteli, että jos ei voi estää totuutta, voi ainakin poseerata sen kanssa.
- Anonyymi
Mari Haapalainen – alkaako Ainon tapaus painaa jo mielessä?
Ensi viikolla sinun on tehtävä siitä päätös.
Jos et tee, laki tekee sen puolestasi ja kutsuu sitä virkarikokseksi.
Syrjintää ei voi lakaista maton alle vain siksi, että uhri ei ole kepulainen.- Anonyymi
Mari Haapalainen (kepu), sinähän tiedät itsekin, miten esitutkinta etenee:
ensin kuulustelut, sitten syyteharkinta ja lopulta virkarikosasia käräjäsalissa.
Sitä polkua olet itse kulkenut.
Ja yksi asia on nyt kaikille kuntalaisille täysin selvä: Se, joka kannustaa sinua peittämään, piilottamaan ja salaamaan eli jättämään unohduksiin Ainon syrjinnän, kannustaa samalla kunnan työntekijän mielivaltaiseen sortamiseen ja työpaikkakiusaamiseen – jos hän ei ole kepulainen.
Tätä järjestelmää ei enää hyväksytä. Siksi seuraava vaihe meillä vastuullisilla kuntalaisilla on tehdä sinusta rikosilmoitus -epäilystä uusintarikollisuudesta.
- Anonyymi
Yhteisöllisyys Mari-malliin: Jos et ole kepu, et kuulu yhteisöön. Olet syrjinnän ja mustamaalaamisen ja erottamisen kohde "meidän kepuyhteisössä".
https://vaalit.yle.fi/vaalikone/kuntavaalit2025/175/ehdokkaat/17078- Anonyymi
Mari arvostaa omien sanojensa mukaan sivistystä.
Mutta Puolangalla näyttää siltä, että Marin käsityksen mukaan
sivistyksen ulkoinen esiintymistapa on:
– virkarikollisuus,
– syrjintä,
– laittomin perustein tehty erottaminen luottamustoimesta,
– ja päätöksenteko, jossa laki on vain koriste-esine.
Jos tämä on ‘sivistystä’, mitä Mari kutsuu barbaarisuudeksi? - Anonyymi
Honkainfran hallituksen puheenjohtaja kommentoi kansalaisen kysymykseen facebookissa seuraavasti. Ensin kysymys.
Joko Puolangan vastaavan laitoksen harjakaisia tai peräti avajaisia on juhlittu?
Sitten vastaus.
21 t
Vastaa
Muokattu
Markku Nivakoski
Tekijä
Paikalliseen tyyliin - matalalla profiililla, vaatimattomasti ja riittävästi... tekemisen merkeissä.
Analyysi ja miten oikeasti olisi pitänyt vastata.
Paikalliseen tyyliin-hankkeella ei ole rahoitusta, ei yhteistyökumppaneita, ei vakuuksia, ei mitään lupia, ei suunnitelmaa. Hanketta viedään eteenpäin paikalliseen tyyliin rötöstelyn merkeissä ja veronmaksajien kustannuksella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Honkainfran hallituksen puheenjohtaja kommentoi kansalaisen kysymykseen facebookissa seuraavasti. Ensin kysymys.
Joko Puolangan vastaavan laitoksen harjakaisia tai peräti avajaisia on juhlittu?
Sitten vastaus.
21 t
Vastaa
Muokattu
Markku Nivakoski
Tekijä
Paikalliseen tyyliin - matalalla profiililla, vaatimattomasti ja riittävästi... tekemisen merkeissä.
Analyysi ja miten oikeasti olisi pitänyt vastata.
Paikalliseen tyyliin-hankkeella ei ole rahoitusta, ei yhteistyökumppaneita, ei vakuuksia, ei mitään lupia, ei suunnitelmaa. Hanketta viedään eteenpäin paikalliseen tyyliin rötöstelyn merkeissä ja veronmaksajien kustannuksella.Niinpä.
Mutta minä pysäytin senkin rötöstelyn kuin betoniin. Kuntalaiset säästi sillä 3 miljoonaa + korkokulut. Ajatelkaa tase n. 1,6 milliä ja liikevaihto 1 milli ja tuottaa tappiota kaiken aikaa ja tälle kepukyhäelmälle 3 millin luotto kuntalaistena takaamana!!! Vain täysin sekopää esittää tällaista, mutta kepuilla näitä sekopäitä riittää.
Hain täytäntöönpanokieltoa oikeudelta. Suolijärven lankasan kukko antoi oikeudelle vastauksen, että ei uskalleta laittaa täytäntöön, ennen kuin oikeus päättä... koska pelätään uutta rikoskierrettä ja täytäntöönpano osoittaa tahallisuuden (kuten Kittilä-tapauksessa ennakkopäätös osoittaa).
Lantakasan kukko valehteli oikeudelle, että "laitos on olemassa". Kun liitin todisteen, että kukko puhuu pas..aa, oikeus totesi kuvainnollisesti kukon olevan loppuunpalanut ja höppänä....mutta keput ihailee loppunpalanutta kukkoa, jonka osaaminen on niin naurettavan mitätön, että koen siitä myötähäpeää.
Tässä kaikille todiste, kukon valehtelusta ja oikeasta totuudesta -JOTA KEPUT EI KESTÄ!
https://www.ymparisto.fi/fi/osallistu-ja-vaikuta/ymparistovaikutusten-arviointi/puolangan-biokaasulaitos-puolanka
chrome-extension://efaidnbmnnnibpcajpcglclefindmkaj/https://www.ymparisto.fi/sites/default/files/documents/Arviointiohjelma Puolangan biokaasulaitos.pdf - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Honkainfran hallituksen puheenjohtaja kommentoi kansalaisen kysymykseen facebookissa seuraavasti. Ensin kysymys.
Joko Puolangan vastaavan laitoksen harjakaisia tai peräti avajaisia on juhlittu?
Sitten vastaus.
21 t
Vastaa
Muokattu
Markku Nivakoski
Tekijä
Paikalliseen tyyliin - matalalla profiililla, vaatimattomasti ja riittävästi... tekemisen merkeissä.
Analyysi ja miten oikeasti olisi pitänyt vastata.
Paikalliseen tyyliin-hankkeella ei ole rahoitusta, ei yhteistyökumppaneita, ei vakuuksia, ei mitään lupia, ei suunnitelmaa. Hanketta viedään eteenpäin paikalliseen tyyliin rötöstelyn merkeissä ja veronmaksajien kustannuksella.Vaatimattomia ovat Honkainfran hallituksen puheenjohtajan esiintuomat tekemisen merkit. Biokaasuttamon tontiksi kuvitellusta paikasta on vesakko raivaamatta eli on ihmiskulkukelvotonta ryteikköä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä.
Mutta minä pysäytin senkin rötöstelyn kuin betoniin. Kuntalaiset säästi sillä 3 miljoonaa korkokulut. Ajatelkaa tase n. 1,6 milliä ja liikevaihto 1 milli ja tuottaa tappiota kaiken aikaa ja tälle kepukyhäelmälle 3 millin luotto kuntalaistena takaamana!!! Vain täysin sekopää esittää tällaista, mutta kepuilla näitä sekopäitä riittää.
Hain täytäntöönpanokieltoa oikeudelta. Suolijärven lankasan kukko antoi oikeudelle vastauksen, että ei uskalleta laittaa täytäntöön, ennen kuin oikeus päättä... koska pelätään uutta rikoskierrettä ja täytäntöönpano osoittaa tahallisuuden (kuten Kittilä-tapauksessa ennakkopäätös osoittaa).
Lantakasan kukko valehteli oikeudelle, että "laitos on olemassa". Kun liitin todisteen, että kukko puhuu pas..aa, oikeus totesi kuvainnollisesti kukon olevan loppuunpalanut ja höppänä....mutta keput ihailee loppunpalanutta kukkoa, jonka osaaminen on niin naurettavan mitätön, että koen siitä myötähäpeää.
Tässä kaikille todiste, kukon valehtelusta ja oikeasta totuudesta -JOTA KEPUT EI KESTÄ!
https://www.ymparisto.fi/fi/osallistu-ja-vaikuta/ymparistovaikutusten-arviointi/puolangan-biokaasulaitos-puolanka
chrome-extension://efaidnbmnnnibpcajpcglclefindmkaj/https://www.ymparisto.fi/sites/default/files/documents/Arviointiohjelma Puolangan biokaasulaitos.pdfMutta Mari on sivistynyt. Omakehun mukaan!
Osaa syrjiä, erottaa laittomasti luottamustoimesta -jos et ole kepu.
MIKSI näitä virkarikosyytettyjä esitellään kuntamme edustajina?
Kävikö virkarikossyytetty 13.11. kuntapäivillä Marina kongress keskuksessa Katajanokalla?
Esittelikö siellä: Olen Puolangan kunnasta, olen kepu, olen virkarikossyytetty Rovaniemen hovioikeudessa. Syyttäjänä maan tunnetuin virkarikoksiin erikoistunut syyttäjä.
Nimittäin molemmat valitut edustajat kuntapäiville ovat virkarikossyytettyjä ja kepuhuijareita. Valehtelijoita, joita kepupuupäät seuraa. Me tunnemme heistä pelkkää häpeää ja saatamme kaikki rikokset tutkittaviksi. Koska olemme vastuullisia kuntalaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta Mari on sivistynyt. Omakehun mukaan!
Osaa syrjiä, erottaa laittomasti luottamustoimesta -jos et ole kepu.
MIKSI näitä virkarikosyytettyjä esitellään kuntamme edustajina?
Kävikö virkarikossyytetty 13.11. kuntapäivillä Marina kongress keskuksessa Katajanokalla?
Esittelikö siellä: Olen Puolangan kunnasta, olen kepu, olen virkarikossyytetty Rovaniemen hovioikeudessa. Syyttäjänä maan tunnetuin virkarikoksiin erikoistunut syyttäjä.
Nimittäin molemmat valitut edustajat kuntapäiville ovat virkarikossyytettyjä ja kepuhuijareita. Valehtelijoita, joita kepupuupäät seuraa. Me tunnemme heistä pelkkää häpeää ja saatamme kaikki rikokset tutkittaviksi. Koska olemme vastuullisia kuntalaisia.Puolangan johtajat on valittu vaaleilla ja parhaat on saatu valittua. Ja sehän ammattivalittajia harmittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä.
Mutta minä pysäytin senkin rötöstelyn kuin betoniin. Kuntalaiset säästi sillä 3 miljoonaa korkokulut. Ajatelkaa tase n. 1,6 milliä ja liikevaihto 1 milli ja tuottaa tappiota kaiken aikaa ja tälle kepukyhäelmälle 3 millin luotto kuntalaistena takaamana!!! Vain täysin sekopää esittää tällaista, mutta kepuilla näitä sekopäitä riittää.
Hain täytäntöönpanokieltoa oikeudelta. Suolijärven lankasan kukko antoi oikeudelle vastauksen, että ei uskalleta laittaa täytäntöön, ennen kuin oikeus päättä... koska pelätään uutta rikoskierrettä ja täytäntöönpano osoittaa tahallisuuden (kuten Kittilä-tapauksessa ennakkopäätös osoittaa).
Lantakasan kukko valehteli oikeudelle, että "laitos on olemassa". Kun liitin todisteen, että kukko puhuu pas..aa, oikeus totesi kuvainnollisesti kukon olevan loppuunpalanut ja höppänä....mutta keput ihailee loppunpalanutta kukkoa, jonka osaaminen on niin naurettavan mitätön, että koen siitä myötähäpeää.
Tässä kaikille todiste, kukon valehtelusta ja oikeasta totuudesta -JOTA KEPUT EI KESTÄ!
https://www.ymparisto.fi/fi/osallistu-ja-vaikuta/ymparistovaikutusten-arviointi/puolangan-biokaasulaitos-puolanka
chrome-extension://efaidnbmnnnibpcajpcglclefindmkaj/https://www.ymparisto.fi/sites/default/files/documents/Arviointiohjelma Puolangan biokaasulaitos.pdfKuulostaa ihan valmiilta. Ainakin kepuista. Kun otsikko kertoo näin: "Honkainfra Oy suunnittelee biokaasulaitosta Puolangalle". Ja virallinen Elyn asiakirja päivitetty 30.6.2025.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä.
Mutta minä pysäytin senkin rötöstelyn kuin betoniin. Kuntalaiset säästi sillä 3 miljoonaa korkokulut. Ajatelkaa tase n. 1,6 milliä ja liikevaihto 1 milli ja tuottaa tappiota kaiken aikaa ja tälle kepukyhäelmälle 3 millin luotto kuntalaistena takaamana!!! Vain täysin sekopää esittää tällaista, mutta kepuilla näitä sekopäitä riittää.
Hain täytäntöönpanokieltoa oikeudelta. Suolijärven lankasan kukko antoi oikeudelle vastauksen, että ei uskalleta laittaa täytäntöön, ennen kuin oikeus päättä... koska pelätään uutta rikoskierrettä ja täytäntöönpano osoittaa tahallisuuden (kuten Kittilä-tapauksessa ennakkopäätös osoittaa).
Lantakasan kukko valehteli oikeudelle, että "laitos on olemassa". Kun liitin todisteen, että kukko puhuu pas..aa, oikeus totesi kuvainnollisesti kukon olevan loppuunpalanut ja höppänä....mutta keput ihailee loppunpalanutta kukkoa, jonka osaaminen on niin naurettavan mitätön, että koen siitä myötähäpeää.
Tässä kaikille todiste, kukon valehtelusta ja oikeasta totuudesta -JOTA KEPUT EI KESTÄ!
https://www.ymparisto.fi/fi/osallistu-ja-vaikuta/ymparistovaikutusten-arviointi/puolangan-biokaasulaitos-puolanka
chrome-extension://efaidnbmnnnibpcajpcglclefindmkaj/https://www.ymparisto.fi/sites/default/files/documents/Arviointiohjelma Puolangan biokaasulaitos.pdfJa mistä tase koostuu?
Kerrotaan se kuntalaisille, koska senkin keput valehtelee mielellään.
Apporttiomaosuudesta. Eli lahjana kuntalaisten omistama lämpölaitos + muu infra.
Apportti = kuntalaisten omaisuuden lahjoitus yhtiölle.
Valta pois kuntalaisilta, omaisuus pois kunnan kirjanpidosta. Jotta keput voi jatkaa rikollisen mielen toteuttamista.
- Anonyymi
Jotta kepurikollisuuden reaalitodellisuus ei unohtuisi kepupuupäiltä, tuotakoon esille tämä:
Mari Haapalainen (kepu), sinähän tiedät itsekin, miten esitutkinta etenee:
ensin kuulustelut, sitten syyteharkinta ja lopulta virkarikosasia käräjäsalissa.
Sitä polkua olet itse kulkenut.
Ja yksi asia on nyt kaikille kuntalaisille täysin selvä: Se, joka kannustaa sinua peittämään, piilottamaan ja salaamaan eli jättämään unohduksiin Ainon syrjinnän, kannustaa samalla kunnan työntekijän mielivaltaiseen sortamiseen ja työpaikkakiusaamiseen – jos hän ei ole kepulainen.
Tätä järjestelmää ei enää hyväksytä. Siksi seuraava vaihe meillä vastuullisilla kuntalaisilla on tehdä sinusta rikosilmoitus -epäilystä uusintarikollisuudesta. - Anonyymi
Muistanette sen 74-vuotiaan kepuseniilin, jolle kepulaiset joutuivat perustamaan osakeyhtiön, koska miehellä ei ollut uskallusta tai kykyä perustaa sitä omalla riskillä. Kuntalaisten rahoilla ja vastuulla rakennettu keinotteluyhtiö nimeltä Honkainfra.
Sama seniili kirjoitti aikanaan Maaseudun Tulevaisuuteen -yleisönosastolle-kuuluisat sanansa:
“Puolangan kunnassa ei ole milloinkaan tehty rikoksia.”
Niin — ja nyt sama seniili istuu itse virkarikossyytettynä.
Joten kysymys kuuluu:
ehtiikö ensimmäisenä viikatemies vai hovioikeuden tuomio?- Anonyymi
Yhden kepujen virkarikossyytetyn viikatemies jo nouti Joukokylästä. Ennen käräjäkäsittelyä.
- Anonyymi
Kepu joutuu lähes yksin päättämään Puolangalla, koska ammattivalittajat sekaantuivat politiikkaan ja pudottivat aikaisemmalta oppositiolta kaikki paikat kuntavaalissa.
Vasurit, KD, PS sekä demarit nolla edustajaa.- Anonyymi
Keskustaryhmä, eli keskusta ja kokoomus, on valittajien ansiosta entistä yhtenäisempi.
Kaikki keskustaryhmän valtuutetut ovat täysin, puolue- ja ryhmäsitoumuksin, sitoutuneet lähtemään ammattitaidollaan ja osaamisellaan käräjille pormestarin ja valtuuston puheenjohtajan yksiselitteiseksi tueksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustaryhmä, eli keskusta ja kokoomus, on valittajien ansiosta entistä yhtenäisempi.
Kaikki keskustaryhmän valtuutetut ovat täysin, puolue- ja ryhmäsitoumuksin, sitoutuneet lähtemään ammattitaidollaan ja osaamisellaan käräjille pormestarin ja valtuuston puheenjohtajan yksiselitteiseksi tueksi.Myöskin kaikki kuntalaiset paria lukuun ottamatta.
- Anonyymi
Vasureilla on yksi paikka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasureilla on yksi paikka.
Sitoutumattomana vasurien listalla ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myöskin kaikki kuntalaiset paria lukuun ottamatta.
Tämä oli aivan valtavan hyvä ja tärkeä, mutta laiton, tunnustus kaikkien keskusta ja kokoomusjäsenkirjaisten ja kahta mukaan lukemattomasti kaikkien kunnan jäsenten puolesta keskustan ja kokoomuksen ylimmältä päättävältä taholta.
Itse en usko, että kahta henkilöä lukuun ottamatta on kaikki kunnan jäsenet valmiita lähtemään pormestarin ja valtuuston puheenjohtajan tueksi valehtelemaan käräjille. Aika näyttää lähteekö kaikki Puolangan kunnan äänioikeutetut miinus kaksi keskustan ja kokoomuksen ylimmän päättäjän mukaisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä oli aivan valtavan hyvä ja tärkeä, mutta laiton, tunnustus kaikkien keskusta ja kokoomusjäsenkirjaisten ja kahta mukaan lukemattomasti kaikkien kunnan jäsenten puolesta keskustan ja kokoomuksen ylimmältä päättävältä taholta.
Itse en usko, että kahta henkilöä lukuun ottamatta on kaikki kunnan jäsenet valmiita lähtemään pormestarin ja valtuuston puheenjohtajan tueksi valehtelemaan käräjille. Aika näyttää lähteekö kaikki Puolangan kunnan äänioikeutetut miinus kaksi keskustan ja kokoomuksen ylimmän päättäjän mukaisesti.Voi valtava mitkä käräjät kokoomus ja keskusta lupaa. Näillä puolueilla sitoutuneesti lupaamansa on 2334 sitoutunutta Puolangan kunnan äänioikeutettua puhumassa todistajana käräjillä pormestarin ja valtuuston puheenjohtajan sekä muiden keskusta ja kokoomuspäättäjien puolesta. Aivan unelma lupaus ja 2334 kuntalaisen allekirjoittama sitoumus. Keskusta ja kokoomus on tuonut esille, että vain kahdella Puolangan kunnan kunniakansalaisella on oikeus kieltäytyä todistusaitioon lähtemästä. Arvostan näitä vapauden saaneita ja taistelen myös oman vapauteni puolesta. En vielä luovuta. Jos olisin kolmas todistusaitoon menemisestä vapautuksen saanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi valtava mitkä käräjät kokoomus ja keskusta lupaa. Näillä puolueilla sitoutuneesti lupaamansa on 2334 sitoutunutta Puolangan kunnan äänioikeutettua puhumassa todistajana käräjillä pormestarin ja valtuuston puheenjohtajan sekä muiden keskusta ja kokoomuspäättäjien puolesta. Aivan unelma lupaus ja 2334 kuntalaisen allekirjoittama sitoumus. Keskusta ja kokoomus on tuonut esille, että vain kahdella Puolangan kunnan kunniakansalaisella on oikeus kieltäytyä todistusaitioon lähtemästä. Arvostan näitä vapauden saaneita ja taistelen myös oman vapauteni puolesta. En vielä luovuta. Jos olisin kolmas todistusaitoon menemisestä vapautuksen saanut.
Toivottavasti käräjät ja hovioikeuden käsittelyt tulee mahdollisimman nopeasti, että kaikki 2334 sitoutunutta pääsee näyttelemään oikeussaliin, ettei kenellekään kerkeäisi käydä sitä ennen kuten näyttelemisen valitettavasti lopettamaan joutuneelle Olga Temoselle.
- Anonyymi
Kyllä Puolangalla yksi asia on nyt kristallinkirkasta:
Aktiiviset ja osaavat kuntalaiset pitävät laillisuuden pystyssä – eivät kepuryhmän kumileimasimet.
Kevään jälkeen pöydällä on jo toistakymmentä lainvastaista kunnanhallituksen ja valtuuston päätöstä, joista jokainen tulee kaatumaan hallinto-oikeudessa.
Ja törkein kaikista?
Annin laiton savustaminen pois luottamuspaikalta. Kunnan työntekijän. Kuka on seuraava uhri, jos mielivalta ja laittomuus tällä tasolla?
Honkainfra Oy – tuo kuntalaisten rahoilla rakennettu, riskit ja vastuut kuntalaisten niskassa pitävä keinotteluyhtiö.
Ja kuka olikaan sen kummisetä?
Sama 74-vuotias kepuseniili, joka kirjoitti aikanaan Maaseudun Tulevaisuuden yleisönosastoon kuuluisat sanansa:
“Puolangan kunnassa ei ole milloinkaan tehty rikoksia.”
Niinpä.
Ja nyt hän istuu itse virkarikossyytettynä.
Joten oikeutettu kysymys kuuluu:
Kumpi ehtii ensin – viikatemies vai hovioikeuden tuomio?
Sivuroolina vielä tämä:
Kepu täällä väittää ryhmänsä olevan yhtenäisempi kuin koskaan.
Kyllä – yhtenäisiä he ovat.
Yhtenäinen Venäjä -tasoa.
Kaikki sitoutuneet marssimaan käräjille pormestarin ja valtuuston pj:n tueksi, vaikka päätökset ovat niin laittomia, että niillä voisi päällystää koko keskustan torin.
Ja lopuksi:
Kun joku täällä jaksaa hokemalla hokea, että “kaikki kuntalaiset tukevat kepuryhmää paria lukuun ottamatta”, niin muistakaa:
Totuus ei äänestä.
Totuus vain odottaa – ja kaataa jokaisen lainvastaisen päätöksen yksi kerrallaan.- Anonyymi
Puolangalla lähes kaikki tukee kunnan johtoa.
- Anonyymi
https://varjokirjuri.substack.com/publish/posts/detail/165994520?referrer=/publish/posts/published
Tällaista rikollisuuden muotoa keput kehuu porukalla kannattavansa. Ja lisäksi Annin päähän potkimista, kun hän ei kykene laillisesti puolustamaan oikeuksiaan puuttuvan juridiikan osaamisen vuoksi. Mutta muutama kuntalainen pystyy. Ja siksi heidän toimestaan laittomuus saatettu jo toimivaltaiseen oikeuteen. Tällä viikolla sieltä tulee kunnanhallitukselle vaatimus vastata tähän syrjintään ja laittomuuteen. Ei mielipiteellä vaan lainkohdilla.
Tätä on Marin "yhteisöllisyys" -kuntalaisen ja naisen päähän potkimista!
https://keskusta.fi/kuntavaalit-2025/ehdokkaat/puolanka/mari-haapalainen/
"Sivistys" taas tarkoittaa Marin kohdalla, ettei hän ymmärrä mitään kuntalaisen hänelle toimittamasta juridisesta vireille panosta. Kun ei vastaa siihen, se lähetetään toimivaltaiseen oikeuteen, joka vaatii Mari-riepua vastaamaan, vaikka ei ymmärrä edelleenkään. Kun ei vastaa ja viivyttelee -tehdään rikosilmoitus, kuten Kittälä- tapauksessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://varjokirjuri.substack.com/publish/posts/detail/165994520?referrer=/publish/posts/published
Tällaista rikollisuuden muotoa keput kehuu porukalla kannattavansa. Ja lisäksi Annin päähän potkimista, kun hän ei kykene laillisesti puolustamaan oikeuksiaan puuttuvan juridiikan osaamisen vuoksi. Mutta muutama kuntalainen pystyy. Ja siksi heidän toimestaan laittomuus saatettu jo toimivaltaiseen oikeuteen. Tällä viikolla sieltä tulee kunnanhallitukselle vaatimus vastata tähän syrjintään ja laittomuuteen. Ei mielipiteellä vaan lainkohdilla.
Tätä on Marin "yhteisöllisyys" -kuntalaisen ja naisen päähän potkimista!
https://keskusta.fi/kuntavaalit-2025/ehdokkaat/puolanka/mari-haapalainen/
"Sivistys" taas tarkoittaa Marin kohdalla, ettei hän ymmärrä mitään kuntalaisen hänelle toimittamasta juridisesta vireille panosta. Kun ei vastaa siihen, se lähetetään toimivaltaiseen oikeuteen, joka vaatii Mari-riepua vastaamaan, vaikka ei ymmärrä edelleenkään. Kun ei vastaa ja viivyttelee -tehdään rikosilmoitus, kuten Kittälä- tapauksessa.Kaikki kuntalaiset ovat Marin ja Harrin tukena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki kuntalaiset ovat Marin ja Harrin tukena.
Mt ongelmainen huutaa Kaikkea vastaan. Itse tuomittu niin paha olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki kuntalaiset ovat Marin ja Harrin tukena.
Tukekaa heikot saikkukeput kahta virakrikoksesta tuomittua.
Tukea he tarvitsevat, kun eivät osaa yhtään mitään.
Eivät edes vastata kuntalaisten vireillepanoihin ja siitä tulossa uusi rikostutkinta.
Lantalan kukko loppuunpalanut, jota keputollukat ei huomaa, mutta me huomaamme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolangalla lähes kaikki tukee kunnan johtoa.
Miten saa keskustan ja kokoomuksen ilmoittaman kahden henkilön lisäksi vapautuksen oikeuteen kunnan johdon puolesta näyttelemiseen joutumisesta.
Riittääkö jonkun muun puolueen kuin keskusta tai kokoomus jäsenkirja vai pitääkö vapautus anoa kunnasta jotenkin. En kehtaa enkä koppeennu lähtemään.
- Anonyymi
Sivistynyt” ja “yhteisöllinen” – Mari Haapalaisen (kesk) sanakirjassa nämä tarkoittavat yhtä asiaa: kuntalaisen, kunnantyöntekijä Annin laitonta syrjintää ja julkista mustamaalaamista.
Hallinto-oikeus tulee toteamaan, ettei opettajan työ ja pääluottamustoimi ammattiliitossa estä teknisen lautakunnan jäsenyyttä.
Sen jälkeen on meidän aktiivisten kuntalaisten vuoro hoitaa loppu: rikosilmoitus kepu-Marista ja lantalan kukosta. - Anonyymi
Moraalitesti kepuille:
Kun sanotte seisovanne Marin ja Harrin takana heidän potkiessaan Annia maassa, missä teidän moraalinne raja oikeasti kulkee?
Kun rikos, virka-aseman väärinkäyttö, syrjintä ja vastuuvelvollisuuden pakoilu eivät ole teille ongelmia, niin missä vaiheessa teidän “arvojohtaminen” katkeaa?
Onko yhtään rajaa, jota ette puolueuskollisuuden nimissä ylittäisi?
Tähän saakka käytös kertoo vain yhdestä:
minkäänlainen laittomuus ei ole ollut teille este – kunhan tekijä on kepulainen.
-lapsen hyväxikäyttö? Ok, kepuille, jos tekijä kepuhuijari? Vai missä raja kulkee?- Anonyymi
Ja ennen kuin yksikään kepu yrittää ohjata keskustelua sivuraiteille:
tämä ei ole “liioittelua” eikä “retoriikkaa”, vaan paljastus.
Se paljastaa sen, minkä te itse olette jo osoittaneet teoillanne:
teillä ei ole moraalista rajaa.
Ei syrjinnässä.
Ei lainvastaisessa toiminnassa.
Ei virka-aseman käytössä omien suojeluun.
Ei kuntalaisten oikeuksien polkemisessa.
Ei valvontavelvollisuuden laiminlyönnissä.
Ei salailussa, ei valehtelussa, ei väistelyssä.
Ja juuri siksi kysymys on välttämätön: mikä teidät pysäyttää?
Mikä on se teko, jonka kohdalla sanotte “ei enää”?
Koska tähän asti vastaus on ollut: ei mikään.
Se on teidän oma toimintanne, kirjoitettuna auki. Näiltä palstoilta sen voi aivan kaikki lukea.
- Anonyymi
Kaikki kuntalaiset seisovat Marin ja Harrin tukena. Sille tosiasialle eivät ammattivalittajat mahda mitään.
- Anonyymi
Jos haluaa kannattaa rikollisuutta, sittenhän voi tukea.
Mutta sille tosiasialle kepuhuijarit eivät voi mitään, että me laillisuusvalvojat teemme rikosilmoituksia silloin kun on aihetta. Keput laiminlyö laillisuusvalvonnan, vaikka laki velvoittaa.
Siksi Mari ja Harri ovat syytteessä Rovaniemen hovioikeudessa.
Ei siksi, että joku “valittaa”, vaan siksi, että laki sanoo niin.
Ja lisää on tulossa –ei siksi että me haluamme,
vaan siksi että heidän tekonsa tekevät siitä väistämätöntä.
- Anonyymi
Kysymys: Miten saa vapautuksen kunnan johdon puolesta näyttelemisestä oikeudessa?
Lyhyt vastaus: olemalla syyllistymättä samoihin tekoihin kuin he.
Puolangalla homma menee näin:
– Keskustan tai kokoomuksen jäsen saa roolin vain, jos on itse mukana peittelyssä.
– Tavallinen kuntalainen ei tarvitse anomusta eikä jäsenkirjaa – jos et peittele rikosta, et joudu lavalle.
Hovioikeudessa istuvat nyt ne, joiden teot sinne veivät. Eivät "ammattivalittajat".
Me muut olemme vain katsomossa. - Anonyymi
Onko Mari Tuulia Haapalainen (os. Veijola) saanut kotikasvatuksessa taitonsa – valehtelun, varastamisen, kepulaisten rikostensuojelun ja oman kanssasisaren -kuntalaisen- (Annin) mustamaalaamisen?
Jokainen lukija saa tehdä johtopäätöksensä.
Katsotaan faktoja.
Ärmätti Oy:n yhteystiedoissa esiintyy Tuomo Seppänen, mutta samalta sivulta löytyy kuva Mari Tuulian isästä, Veijolasta:
kotisivut kertovat yhden tarinan – rekisterit aivan toisen.
https://www.armatti.fi/yritys
Kesällä 2019 yhtiön hallitukseen tulivat Tuomo Seppänen ja kunnantalon H. Kanniainen:
https://tietopalvelu.ytj.fi/yritys/0973949-3
Mutta heinäkuussa 2025 hallitukseen jäi enää yksi mies – virkarikossyytetyn Mari Tuulian isä, Matti Veijola.
Miksi Tuomo ja Heikki lensivät ulos suolijärvisestä pesästä?
Finder antaa vastauksen:
https://www.finder.fi/Kaupungit+ja+kunnat/Ärmätti+Oy/Puolanka/yhteystiedot/424217
Tilikausi 12/2024 meni miinukselle. Käyttökate negatiivinen.
Kysymys nousi ilmaan:
“Rahoittaako hallitus yhtiötä, kun tulot eivät kata edes menoja – palkoista puhumattakaan?”
Kuultuaan tämän Heikki ja Tuomo ottivat ritolat.
Hallitukseen jäi vain yksi jäsen – täysin lainvastainen tilanne, koska varajäsen puuttuu.
Ja kun kotisivut väittävät yhtä ja kaupparekisteri toista, ollaan jo sillä rajalla, jossa totuus ja harha alkavat mennä tahallisesti sekaisin.
Tästä päästään alkuperäiseen kysymykseen.
Onko valehtelu, sumutus ja vastuusta luikertelu opittu jo Siikajärventien ja Suolijärven kotikasvatuksessa?
Lukija vastaa itse.
Samalla ehkä avautuu sekin, miksi
Mari Tuulia Haapalainen on virkarikossyytteessä – ja miksi esitutkinnan uudet kysymykset odottavat aivan nurkan takana.
Mutta niistä – ei vielä tässä vaiheessa enempää.- Anonyymi
Keskustaryhmäkorruptio ja siihen liittyvä rötöstely pitää Puolangan perän pitäjänä.
Keskusta korruptiolla, asioiden pimittämisellä ja oman edun tavoittelulla ei kunta kehity vaan kuihtuu.
Sotkamo on Kainuun elinvoimaisin kunta, Puolanka pitää perää.
https://yle.fi/a/74-20194663
- Anonyymi
Kepuhuijarit ovat paskoneet Puolangan maineen lokaan.
Seuraavaksi nämä samat huijarit joutuvat median eteen rikoksestaan – yli kymmenen vuoden ajan laittomasti perityistä maksuista.
Minä pysäytän huijarit jälleen.
Kuin betoniin valetun paalun.
MALLI – PYYNTÖ VALTIONOSUUKSIEN SELVITYKSEN ALOITTAMISESTA
(vapaa käytettäväksi)
Vastaanottaja:
Valtiovarainministeriö
Kuntatalousyksikkö
Asia:
Pyyntö valtionosuuksiin liittyvästä laillisuus- ja velvoiteselvityksestä
Kuntalaisena pyydän Valtiovarainministeriötä selvittämään, onko Puolangan kunta toteuttanut sille maankäyttö- ja rakennuslain 13a luvun mukaiset hulevesitehtävät vuodesta 2014 alkaen.
Selvitettäviä asioita vuosilta 2014–2025 ovat muun muassa:
– onko hulevesisuunnitelma laadittu lain edellyttämällä tavalla
– onko hulevesisuunnitelmaa päivitetty 2–3 vuoden välein (kuten tekninen suunnittelu ja investointisuunnittelu edellyttävät), ja jos ei, millä perusteella
– onko hulevesitoiminnan erilliskirjanpito laadittu (tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma)
– miten kustannusvastaavuus ja sisäinen valvonta on toteutettu vuosittain
– onko jätevesimaksuilla katettu myös hulevesikustannuksia, mikä on vesihuoltolain 3a luvun vastaista
– ja jos näin on, onko jätevesimaksuja peritty liikaa, jolloin ne tulee palauttaa vesihuoltolain ja hallintolain mukaisesti
Jos lakisääteisiä tehtäviä ei ole toteutettu, pyydän arvioimaan, täyttyvätkö valtionosuuslain mukaiset tarkastuksen tai takaisinperinnän edellytykset.
Pyyntö perustuu valtionosuuslakiin, hallintolakiin ja MRL 13a-lukuun.
Allekirjoitus:
Kunnassa asuva kuntalainen - Anonyymi
Puolangan keput päätti – lakia ei täällä ole, eikä sitä kunnioiteta
Puolangan keput: “Kaavoitus on meille vain mielipide.”
Puolanka-lehti seuraavaksi: “Miksi Puolangan valtapuolue ei saa rakentaa laittomasti?” tai “Valittajat kaatoivat kunnan laittoman rakennushankkeen.”
Kun muualla Suomessa noudatetaan lakia, Puolangalla rakennetaan biolaitos M1-metsätalousalueelle – täysin ilman lupaa ja ilman kaavaa.
308 muuta kuntaa säästää kuntalaisensa tältä pelleilyltä, koska ne toimivat lain mukaan. Puolanka on ainoa, joka ei edes yritä.
30.6.2025 Kainuun ELY – virallinen YVA-lausunto (KAIELY/157/2025)
Lausunto, joka tuhoaa Kepun selittelyn juuriltaan:
– Hanke on puutteellinen.
– Kaava ei ole kohdallaan.
– Sijoituspaikka väärä.
– Luvat eivät ole haettavissa tällaisilla tiedoilla.
– Kemikaalit, mädäte, riskit, jätevedet, hajut ja varastointi arvioitu puutteellisesti.
– Suunnittelun taso: “epäselvä”, “virheellinen”, “täsmennettävä merkittävästi”.
– Voimajohdot, liikenne, vaarallisten aineiden kuljetukset ja Tukesin vaatimukset puuttuvat.
– T/Kem-kemikaalialue edellyttää kaavaa, jota ei ole – eikä tämän jälkeen enää tule.
ELY ei voisi sanoa tätä selvemmin: Tällä aineistolla lupaa ei tule. Ei edes vahingossa.
Kaikkia viranomaisia ei kuseteta kepukortilla.
Katsotaanpa Puolangan keputodellisuutta:
1. Miljoonilla rakennettu biolaitos – ilman lupaa
MRL 171 §:n räikein rikkomus Kainuussa vuosikymmeniin.
Laitos seisoo pystyssä ennen kuin YVA on edes puolivälissä.
2. Kaavan laatija: Tmi Kimmo Kaava (Kuusamo)
Ei ongelmaa sinänsä.
Mutta varsinainen ongelma piilee täällä:
3. Esittelijänä kunnanhallituksessa: väliaikainen Kalevi Huovinen
– Puuttuu rakennusasetuksen vaatima suunnittelukokemus.
– HaO on kahdesti, lainvoimaisilla päätöksillä, todennut hänet epäpäteväksi rakennustarkastajan virkaan.
– Siitä huolimatta hän esittelee T/Kem-kaavaa, jonka pitäisi perustua vaarallisten kemikaalien turvalliseen sijoittamiseen. Tukes valvoo, jolta ei lupaa.
Veronmaksaja: Asutko lähellä? Jos asut – osanottoni.
4. Kaksi kepujäsentä poistuu yhteisöjäävin vuoksi
Silti päätös runnotaan läpi kuin viimeistä päivää – kunhan kuntalaisten rahat ehtii polttaa ja kylän maine viedä mukanaan.
308 muuta kuntaa toimisi näin:
Ensin YVA → sitten kaava → sitten lupa → vasta lopuksi rakentaminen.
Puolanka toimii näin:
Ensin rakennetaan.
Sitten selitetään.
Sitten kaavoitetaan.
Sitten toivotaan, ettei kukaan huomaa.
Vinkki: kaikki huomasivat.
– ELY huomasi.
– Tukes huomasi.
– Väylävirasto huomasi.
– Kainuun museo huomasi.
– Luke huomasi.
– Valveutuneet kuntalaiset huomasivat.
– Hallinto-oikeus huomaa seuraavaksi.
Hallinto-oikeus kaataa tämän varmuudella.
Mikään oikeusjärjestelmä ei hyväksy:
– laitonta rakentamista
– väärää kaavaa
– puutteellista YVA:a
– pätemätöntä esittelijää
– eikä kemikaalilaitosta metsäalueelle (asuinalueen viereen) ilman lupajärjestelmää
Puolangan kunnan ainoa puolustus on: “Emme tienneet, että Suomessa on lait.”
Mutta älkää säikähtäkö.
Puolangalla kepujen perinne on kristallinkirkas: Kun rikos tehdään, se tehdään niin suurena, että se näkyy kartalta – ja maksajana on aina yksi: kuntalainen.
Maine meni jo.
Laki seuraa perässä – mutta vain Puolangalla.- Anonyymi
Puolanka teki taas tempun, josta yksikään muu 308 kunnasta ei edes haaveile.
Kaavoittaja (Tmi Kimmo Kaava) laati OAS:n, jonka mukaan kaavan tarkoitus on “mahdollistaa biolaitoksen merkittävä laajentaminen”.
Tiedoksi kaikille:
Kyllä – kaavoittaja voi tehdä OAS:n. Mutta ei näin.
OAS:n pitäisi olla puolueeton suunnitelma, joka arvioi vaihtoehdot ja vaikutukset.
Puolangalla OAS on kirjoitettu kuin Honkainfran mainoslehtinen, ei kaavoitusasiakirja:
– Kaavan lopputulos päätetty jo etukäteen
– Vaihtoehtoja ei laadita lainkaan (lain vastaista)
– Laiton rakentaminen pyritään pelastamaan jälkikäteen
– Esittelijänä pätemätön Huovinen (HaO kahdesti todennut)
– YVA on kesken, mutta kaava “päättää” laajennuksesta jo nyt
ELY totesi 30.6.2025: tällä aineistolla lupaa ei tule – ei vahingossakaan.
Silti Puolanka yrittää väkisin runnoa kasaan kemikaaliteollisuuden T/Kem-kaavaa metsään, ilman yleiskaavaa, ilman lupaa ja ilman puolueetonta arviointia.
Summa:
Voiko kaavoittaja laatia OAS:n?
Voi.
Mutta Puolangalla OAS ei ole laillinen eikä puolueeton – vaan tilaajan ja kepujohdon tilaama pelastusrengas luvattomalle rakentamiselle.
Hallinto-oikeus kaataa tämän aivan varmasti. 308 muuta kuntaa noudattaa lakia.
Puolanka ei edes yritä.
- Anonyymi
PUOLANGAN KEPUT YRITTÄVÄT NYT PEITELLÄ RIKOKSEN – ASEMAKAAVA EI OLE KEHITYSTÄ, VAAN RIKOSPAIKAN SIIVOAMISTA
Puolangan veronmaksajien on nyt syytä tietää totuus, jota kunnan johto ja kepu eivät uskalla sanoa ääneen: Asemakaava ei ole “kehittämistä”.
Asemakaavaa käytetään nyt paniikissa peittämään se, että biolaitos rakennettiin LUVATTA.
Tämä on ainutlaatuista koko Suomessa.
1. Laitos rakennettiin väärään paikkaan, ilman lupaa ja ennen YVA:a – tämä on Peltolan elämän pahin virhe
YVA-lain mukaan hanke pitää arvioida ennen rakentamista.
Mutta Puolangalla tehtiin näin:
- laitos rakennettiin ensin
-miljoonia käytettiin ilman lupaa
-YVA aloitettiin vasta jälkikäteen
-kaavaa ei ollut eikä ole vieläkään
- rakennusvalvonta ei valvonut mitään
Tämä on suora MRL 171 § -rikkomus.
308 muuta kuntaa osaa noudattaa lakia. Puolanka ei.
2. Miksi asemakaava yritetään nyt runnoa läpi?
Vastaus: Peltola yrittää pelastaa itsensä. Rikos- ja vahingonkorvausvastuulta. Mutta ei pelastu.
Tämä “kaava” ei ole suunnittelua. Se on vahinkojen paikkausta, jota yritetään ottaa käyttöön liian myöhään.
Peltolan tavoitteet:
A) Peittää jälkikäteen se, että rakentaminen oli laitonta.
Kaava tehdään sillä toiveella, että joku heikompikykyinen “uskoisi”, että rakentaminen olisi ollut luvallista.
B) Suojata kunnan yhtiö (= veronmaksajien) Honkainfra romahdukselta.
Jos hanke kaatuu, Honkainfra on konkurssissa. Tiesithän, että Honkainfra on kepujen luomus, joka aiemmin tuotti kunnalle 70 keur voittoa vuodessa. Nyt 40keur tappiota, kun kepuseniili Nivakoskelle piti saada kuntalaisten varoilla leikkipaikka.
C) Pienentää omaa virkavastuuriskiään.
Jos YVA ja TUKES eivät anna lupaa, Peltola tietää joutuvansa vastaamaan miljoonien eurojen vahingosta. Media kiinnostuu aiheesta.
D) Pelastaa yksityisten lantavirrat veronmaksajien rahoilla.
Tämä ei ole “vihreä energiainvestointi”, vaan lannan, jätevesilietteen, rasvakaivolietteen ja kalajätteen poistohanke, joka naamioitiin energiaksi. Äly puuttuu, kun keput mukana.
3. ELY sanoi lausumassaan jo suoraan 30.6.2025: tällä aineistolla lupaa EI tule
ELY:n lausunto KAIELY/157/2025:
– hanke puutteellinen
– kaava väärä
– sijoituspaikka väärä
– riskit arvioitu väärin
– kemikaaliturvallisuus puuttuu
– mädätteiden käsittely puutteellinen
– Tukesin edellytykset puuttuvat
– vaikutusarviot epäselvät
– T/Kem-alue ei sovi paikkaan, eikä kaavaa voi hyväksyä
ELY käytännössä totesi: lupaa ei tule.
Viranomaiset eivät anna lupaa vain siksi, että kepu haluaa.
4. Kaava ei laillista jo tapahtunutta rikosta
Peltola, kepu (ja paikallinen kepulehti)koettavat nyt uskotella, että: “Kunhan kaava saadaan valtuuston läpi, kaikki on kunnossa.”
Ei ole.
Asemakaava ei koskaan tee lailliseksi sitä, mikä on tehty ilman lupaa ennen kaavaa.
Tämä hanke on ollut laiton siitä hetkestä, kun ensimmäinen kaivinkone tuli tontille.
5. Mikä on totuus?
Tämä kaava kaadetaan hallinto-oikeudessa 100 % varmuudella.**
Perusteet:
– laitonta rakentamista ei voi laillistaa jälkikäteen
– YVA on puutteellinen
– sijoituspaikka on väärä
– Kemikaaliriskit tekevät alueen kelvottomaksi
– Huovinen on epäpätevänä esittelijänä (HaO:n tuomiot)
– kaava on esteellisesti valmisteltu
– virheellinen kaavamerkintä T/Kem
– ristiriita maakuntakaavan kanssa
– viranomaiset vastustavat hanketta
– veronmaksajien rahoja on hukattu jo nyt
- Kuntalaisten ja lähiasukkaiden turvallisuus ja terveys on etusijalla -ei kepujen itsensä kiillottaminen
6. Peltola ja kumppanit eivät rakenna tulevaisuutta – he yrittävät siivota rikospaikkaa
Kun rikos on tarpeeksi suuri, kepu yrittää piirtää sen kaavakartalle. Mutta kartta ei muuta todellisuutta.
7. Veronmaksajat: te maksatte tämän hölmöilyn.
– miljoonat on jo poltettu
– luvattomasti rakennettu laitos on arvoton
– vastuu siirtyy kunnalle
– Honkainfra kaatuu veronmaksajien syliin
– oikeudenkäynnit kestävät vuosia
– maine on mennyt
– laillistumista ei tule
PUOLANGAN KEPUT EIVÄT KEHITÄ KUNTAA – HE YRITTÄVÄT PEITTÄÄ JÄLKIKÄTEEN SEN, MINKÄ EIVÄT OLE IKINÄ SAANEET LUVALLA LÄPI.
Ja kun tämä kaatuu hallinto-oikeudessa (ja kaatuu), syy ei ole “valittajissa”.
Syy on siinä, että laki on Suomessa sama kaikille muille – paitsi Puolangalle, kepujen mielestä. Lähiasuinalueen turvallisuus luvattomasti rakennetussa kaasukeskittymässä ei ole kunnan kehittämistä vaan kunnan itsemurhaa. Ja tämä on opetettava kepuilla oikeuden ja rikostutkinnan kautta, kun muuten eivät ymmärrä. - Anonyymi
LIITE 2 – KAAVAKARTAN ONGELMAT (Puolangan kemikaaliteollisuuden kaava)
chrome-extension://efaidnbmnnnibpcajpcglclefindmkaj/https://puolanka10.oncloudos.com/kokous/2025370-6-3199.PDF
Tässä on se kaavakartta, jota Puolangan kunta yrittää väkisin runnoa läpi – vaikka kaikki valvontaviranomaiset jo tietävät, että hanke kaatuu hallinto-oikeudessa.
Kaavakartasta näkyy suoraan seuraavat lainvastaisuudet:
T/Kem-alue (kemikaaliteollisuus) on piirretty metsätalousalueelle (M1), jossa ei ole yleiskaavaa.
Maankäyttö- ja rakennuslaki 9 § ja 39 § rikkoutuu heti: ei kaavaa → ei kemikaaliteollisuutta.
Kaava ei vastaa todellista maankäyttöä. Kaavassa esitetään laajat teollisuusalueet, joita ei ole perusteltu yhdelläkään selvityksellä. YVA-konsultti itse totesi: vaihtoehtoja ei ole arvioitu lainkaan.
Kaava on piirretty suojaetäisyyksien vastaisesti. Tukesin mukaan 100 m minimisuojaetäisyys nesteytetylle metaanille → kaavassa etäisyydet ovat 20–40 m.
Tämä on suora turvallisuusriski.
Kaavassa on laajoja T/Kem-alueita aivan asutuksen ja virkistysalueiden kyljessä.
Luonnonvarakeskus ja ELY varoittivat tästä jo kesäkuussa 2025.
Tieyhteys Pudasjärventielle on piirretty ilman liikenneselvitystä. Pohjois-Pohjanmaan ELY vaati selvitystä → sitä ei tehty. Kaava ei voi mennä läpi ilman sitä.
Kaavassa näkyy selvästi se, mitä kunta yrittää salata:
– nykyinen biokaasulaitos on jo rakenneltu luvattomasti
– laajennus on piirretty karttaan ennen yhtään lupaa
– kunta yrittää jälkikäteen legalisoida päätetyn kemikaaliteollisuusklusterin
Kaavasta puuttuu täysin MRL:n vaatima vaihtoehtovertailu.
Kaavoittaja itse myöntää: “Toisistaan merkittävästi poikkeavia vaihtoehtoja ei laadita.”→ suora lainrikkomus.
Kaavassa näkyvä harmaa T/Kem-massa on suurempi kuin YVA:n tarkastelualue – eli kaava ohittaa YVA-lain.
Huovinen on allekirjoittajana — vaikka hänellä ei ole pätevyyttä rakennustarkastajan virkaan (rakennusasetuksen vaatimus).
→ esittelijäkelpoisuus puuttuu → koko kaava voidaan mitätöidä.
Kaava on laadittu Hankevastaavan (Honkainfra Oy) ehdoilla – ei kunnallisessa eikä puolueettomassa prosessissa. - Anonyymi
LIITE 3 — PUOLANGAN KEPUT PÄÄTTI: “PUOLANGALLA EI OLE LAKIA” – TÄSSÄ KAAVASELOSTUS JOKA KAAUU HALLINTO-OIKEUDESSA
Tässä on pöytäkirjan liite 3, eli itse kaavaselostus Kirkonkylän asemakaavan muutoksesta ja “uusiutuvan energian alueesta”. Kun tämän lukee (tai edes selaa), ymmärtää heti, miksi kaava ei tule koskaan lainvoimaiseksi.
Tässä lyhyt Suomi24-versio selostuksen olennaisista seikoista:
1. Kaava on lähtenyt liikkeelle Honkainfra Oy:n tilauksesta – ei kunnasta
Selostus sanoo sen suoraan: “Kaavatyö on lähtenyt liikkeelle Honkainfra Oy:n aloitteesta.” Eli yhtiö tilasi kaavan itselleen, kunta toimii vain leimasimena.
2. Alueella ei ole yleiskaavaa – mutta kaava yrittää mahduttaa kemikaaliteollisuuden (T/kem) metsätalousalueelle (M1)
MRL 9 § ja 39 § → vaaditaan yleiskaavan selvitykset ennen asemakaavaa.
Selostus itse myöntää, että alue on:
-metsäalue
-osittain pohjavesialuetta
-täynnä serpentiinikalliota (Lsl 65 §: tiukasti suojeltu)
-norouoma (Vesilaki 11 §: luonnontilan muutos kielletty)
Silti kunta piirtää T/Kem-korttelit näiden päälle.
Täysin mahdotonta hyväksyä.
3. Kaava EI voi mennä läpi suojeltujen luontotyyppien vuoksi – silti keput jatkavat kuin mitään ei olisi
Selostuksen omat sanat: “Serpentiinikalliot, tiukasti suojeltu luontotyyppi Lsl 65 §”
“Noro, vesilain suojaama luonnontilainen uoma – luonnontilan muuttaminen kielletty”
Nämä yksinään riittävät kaatamaan kaavan.
Mutta keput rusikoivat kaavaa kuin velvoittavaa lainsäädäntöä ei olisi olemassakaan.
4. Kaava tunnustaa itse, että alueen lähellä on Natura 2000 – mutta väittää ettei vaikutuksia ole
-Natura 2000: Kivarinjärvi 140 m päässä.
Kaava väittää, että: “hanke ei todennäköisesti heikennä suojeluarvoja.”
Mihin tämä perustuu?
Ei mihinkään – alueella ei ole edes tehty Natura-arvion mukaista luonnontila-analyysiä.
5. ELY kesäkuussa 2025: “Näillä tiedoilla lupaa ei voida myöntää”
Tämä ei lue selostuksessa, mutta tämä tieto on kirjallinen ja viranomainen lausui sen kesällä 2025.
Kaava yrittää silti harhauttaa kuntalaisia, että hanke voisi edetä → ei voi.
6. Kaava perustuu virheelliseen väitteeseen, että biokaasulaitos voisi laajentua 180 000 tonnin teollisuuskompleksiksi
Mutta:
YVA on kesken (MRL 30 § estää rakentamisen)
Laitoksella ei ole lupia
Laitoksella ei ole raaka-aineketjua
Laitoksella ei ole sijoituspaikkaa
Suojaetäisyydet ovat väärin
Pohjaveden vuoksi alue ei ole soveltuva
Silti kaavassa puhutaan “uusiutuvan energian klusterista”. Se on paperifiktio. Kummeli-vitsi.
7. Kaava yrittää laillistaa jo rakennetun LUVATTOMAN pilottilaitoksen
Selostuksen rivit: “Pilottilaitos on jo olemassa biolaitosalueella.”
Mutta:
sillä ei ole lainvoimaista sijoituslupaa
se on rakennettu ilman MRL:n 125 § mukaista lupaa
sitä käytetään “kaavapohjana”
Kaavoitus ei saa toimia luvattoman rakentamisen jälkikäteisenä puhdistuksena (vrt. KHO:n ennakkopäätökset)
8. Liikenneselvitys: ei täytä ELY:n vaatimuksia
Kaava väittää, että liikenneselvitys on kunnossa.
Mutta selostus myöntää: “Uusi tieyhteys Pudasjärventielle muuttaa liikennevirtoja.
Liittymään tulee harkita kanavointia.”
Ei harkita. Vaan vaaditaan.
9. Esittelijänä on ollut henkilö ilman rakennusvalvonnan kelpoisuutta
Huovinen on esitellyt kaavaa kunnanhallitukselle.
Rakennusasetuksen mukaan kaavaa esittelevällä tulee olla:
-rakennusvalvonnan kelpoisuus
-suunnittelukokemus
-virkakelpoisuus
Näistä yksikään ei täyty. Menettelyvirhe tekee päätöksestä kumottavan.
10. Kaavaselostuksen laajuus ei poista faktaa: kaavaa ei voida hyväksyä laillisesti
Selostus on 40+ sivua pitkää liibalaabaa, mutta siitä ei löydy seuraavia:
-vaihtoehtotarkastelua (pakollinen MRL 9 §)
-vaikutusten vertailua
-pohjaveden riskimallinnusta
-suojaetäisyyslaskelmia
-Natura-arviota
-toteuttamiskelpoisuutta
Ilman näitä kaavaa ei voi viedä hyväksyttäväksi – eikä viedäkkään.
Yhteenveto liitteestä 3
Tämä ei ole kaava. Tämä on yritys kirjoittaa laki syrjään paperilla, jotta kunta ja Honkainfra voisivat jatkaa laittomia toimiaan. Hallinto-oikeudessa tämä kaatuu poikkeuksellisen nopeasti. Kaikki keskeiset MRL:n ja ympäristölainsäädännön edellytykset puuttuvat. - Anonyymi
Liite 4 – mitä "seurantalomake" oikeasti paljastaa
Asemakaavan seurantalomake on virallinen asiakirja, jonka tarkoitus on kertoa mitä kaava muuttaa:
– paljonko rakennusoikeutta lisätään
– kuinka suuri alue muuttuu teollisuudeksi
– mitä vaikutuksia tällä on kokonaisuuteen.
Se on siis kaavan “tilinpäätös”.
Tässä lomakkeessa (liite 4) on muutama valtava ongelma, jotka ovat sekä maallikon että tuomarin silmään punaisia varoitusvaloja.
1. Rakennusoikeuden lisäys on valtava – mutta mitään yleiskaavaa ei ole
Lomake näyttää, että kaava nostaa rakennusoikeutta yli 160 000 kerrosneliömetriä.
Se on koko pienen kunnan kokoinen teollisuusalue.
Laki vaatii tällaisiin muutoksiin yleiskaavan, laajat selvitykset ja vaikutusarviot (MRL 9 §, 39 §). Mutta Puolangalla ei ole minkäänlaista yleiskaavaa alueelle. → Kaava on lainvastainen jo tämän takia.
2. Kaava-alue kasvaa 85 hehtaarista 93 hehtaariin — ilman että kunnalla on oikeutta ohittaa luontoselvityksiä
Seurantalomake kertoo suoraan, että kaava-alueen pinta-ala kasvaa merkittävästi.
Mutta luontotyyppiselvitykset (serpentiinikalliot, noro) eivät kata uusia alueita.
Se on suora rikkomus luontokartoitusvelvoitteen (MRL 9 §, LSL 65 §) suhteen.
→ Kaavaa ei saa hyväksyä, koska vaikutusarviot ovat virheellisiä ja puutteellisia.
3. Lähes kaikki teollisuusalueet merkitty T/Kem – vaarallisten kemikaalien valmistukseen
Seurantalomake ei kerro tätä suoraan tekstinä, mutta kaava-alueen pinta-aloista näkee, että suuri osa alueesta on “T/Kem”. Tämä tarkoittaa teollisuusaluetta, jossa käsitellään vaarallisia kemikaaleja.
Kemikaalilaitos vaatii:
– Tukesin hyväksynnän
– riskiselvitykset
– suojaetäisyydet
– viranomaiskuulemiset
– luokituslaskelmat.
Näitä ei ole tehty, eikä niitä mainita liitteessä. → Kaava ei voi mennä läpi ilman kemikaaliturvallisuuden selvityksiä.
4. Rakennusoikeutta vähennetään yhdestä kohtaa −1885 k-m²
Seurantalomake näyttää, että yhden alueen rakennusoikeus pienenee 1885 k-m².
Tämä kuulostaa pieneltä yksityiskohdalta, mutta se paljastaa suuren ongelman:
Kaava on yritetty laatia jälkikäteen tukemaan jo rakennettuja, laittomia rakenteita – ei etukäteen suunnitelman mukaan. → Kaava ei ole ennakoivaa, vaan jälkikäteistä laittoman rakentamisen peittelyä.
5. Kaavan merkittävä laajennus ilman oikeusvaikutteista yleiskaavaa = suora lainvastaisuus
Kun rakennusmaata lisätään useilla hehtaareilla (tässä lisäys n. 8 ha),
lain mukaan täytyy tehdä:
– yleiskaava
– vaikutustarkastelu
– vaihtoehtojen vertailu
– YVA-yhteensovitus.
Mikään näistä ei ole tehtynä tai mainittuna liitteessä. → Kaava ei täytä maankäyttö- ja rakennuslain perusvaatimuksia.
6. Kaava pyrkii “oikaisemaan” jo tehdyn virheen: biolaitos on rakennettu ilman lupaa
Seurantalomake kertoo vain lopputuloksen luvut, mutta maallikko huomaa yhden asian:
Kaava ei perustu siihen, mitä kunta aikoo tehdä, vaan siihen, mitä kunta on jo laittomasti tehnyt. → Kaavalla yritetään laillistaa jälkikäteen rakennus, jota ei olisi koskaan saanut rakentaa.
Tämä on oikeudessa selvä: MRL 171 § estää laittoman rakentamisen jälkikäteisen hyväksymisen asemakaavalla.
Hallinto-oikeus ei voi hyväksyä tällaista.
Tiivistetty johtopäätös maallikolle
Liite 4 paljastaa:
rakennusoikeuden massiivinen lisäys ilman yleiskaavaa
laittoman laitoksen jälkikäteinen “paikkaaminen”
luonto- ja suojelukohteiden sivuuttaminen
virheellinen prosessi
kaavaratkaisu, jota laki ei salli
teollisuus- ja kemikaalialue ilman vaadittavia selvityksiä
Siksi kaava kaatuu. Ei poliittisesti, vaan lain pakottavien säännösten takia. - Anonyymi
Puolangan keput jäivät kiinni – Laiton tie, laiton laitos, väärä kaava ja miljoonariski (liite 5 paljastaa kaiken)
Puolangalla tehdään nyt sellaista, mitä ei tapahdu yhdessäkään Suomen 308 kunnasta.
Liite 5 – “Puolangan kadut, hankekohtainen työselostus” (8.8.2025) paljastaa:
kunnanhallitus rakentaa uutta tietä biolaitokselle ilman kaavaa, ilman lupaa, ilman YVA:a ja ilman pohjatutkimuksia.
Sama biolaitos on rakennettu M1-metsäalueelle täysin luvatta.
Kaavaa ei ole. Lupia ei tule. ELY totesi kesäkuussa suoraan, että “nykyisillä tiedoilla lupaa ei voida myöntää”.
Silti Puolanka tekee näin:
Rakentaa laittoman laitoksen
Suunnittelee laittoman kaavan jälkikäteen
Rakentaa tietä laittomalle laitokselle ilman kaavaa
Varasi talousarvioon 200 000 € tielle, jota ei saa edes rakentaa
Ja pahin paljastus:
Liitteessä 5 lukee suoraan: “kohteeseen ei ole tehty pohjatutkimuksia”
Alue on tunnettu pehmeikkö.
Tämä tarkoittaa, että todellinen kustannus voi olla
600 000–1 200 000 €,
kun kunta on budjetoinut vain 200 000 €.
Eli budjetti on vilpillinen ja koko hanke on kaikin tavoin laiton.
Tie rakennetaan:
– kaavoittamattomalle alueelle
– palvelemaan laitonta laitosta
– ennen kaavan valmistumista (ehkä 2026)
– vaikka YVA on puutteellinen
– vaikka sijoituspaikka on väärä
– vaikka luonnonsuojelukohteet estävät kaavan
– vaikka esittelijä on epäpätevä (HaO:n päätökset)
Muu Suomi toimii näin:
YVA → kaava → lupa → rakentaminen.
Puolanka toimii näin:
Rakennetaan ensin kaikki.
Sitten selitellään.
Sitten kaavoitetaan.
Sitten toivotaan, ettei kukaan huomaa.
Jokainen huomasi jo:
ELY, Tukes, Kainuun museo, Luke, Väylävirasto — ja nyt myös liite 5.
Lopputulos: Tämä hanke kaatuu hallinto-oikeudessa yhtä varmasti kuin kevät sulattaa jääkuoren. Ja laskun maksaa taas vain yksi: kuntalainen. - Anonyymi
MITÄ LIITE 6 KERTOO : PUOLANGAN KAAVA ON LAITON JA KAATUU AINA HALLINTO-OIKEUDESSA
Liite 6 on virallinen luontoselvitys (87 ha), joka paljastaa koko kaavahankkeen suurimman ongelman:
Alueella on useita tiukasti suojeltuja luontotyyppejä, joita EI SAA RIKKOA. Ei edes kaavalla. Ei edes kunnanhallituksen ”päätöksellä”.
Mitä löytyi?
1. Serpentiinikalliot (Luonnonsuojelulaki 65 § – TIUKASTI suojeltu luontotyyppi)
– Näitä ei saa heikentää eikä hävittää
– Ei rakennuksia
– Ei teitä
– Ei maansiirtoja
– Ei louhintaa
– Ei kaatopaikkakemikaaleja
– Eikä mitään muuta, mikä koskee maata
Jo pelkkä koneen ajaminen alueella on lainvastainen toimenpide.
Lisäksi löytyi: äärimmäisen uhanalainen haavanlimijäkälä (CR) → Tämä on erityisesti suojeltava laji, joka yksinään kaataa kaavan (LSL 47 §).
2. Uhanalaisia luontotyyppejä:
– ruoho- ja heinäkorpia (VU / EN)
– luonnontilaisia puroja (NT / VU)
– norouoma (Vesilaki 11 § – luonnontilan heikentäminen kielletty)
– luonnontilaisen kaltaisia metsiä (NT / VU)
– kalvakkarämettä (NT)
Nämä muodostavat laillisesti suojatun kokonaisuuden, jota ei voi kaavoittaa teollisuudeksi.
3. Uhanalaisia ja silmälläpidettäviä linnustolajeja
– Hömötiainen (EN), useita reviirejä
– Pajusirkku (VU)
– pohjansirkku (NT)
– taivaanvuohi ja valkoviklo (NT)
Lintujen lisääntymisalueen heikentäminen = kielletty (LSL 70 §).
4. Ekologiset yhteydet
Alue on osa laajoja yhtenäisiä luontoalueita ja ydinalueita (SYKE 2018).
→ Ei voi muuttaa teollisuusalueeksi ilman YVA:n hylkäämistä.
Miksi tämä kaatuu 100 % varmasti hallinto-oikeudessa?
Koska:
Serpentiinikallioiden heikentäminen on SUORA kielto laissa (LSL 65 §).
Kaavalla ei voi kumota lakia.
Kunta ei voi kumota lakia.
Kunnanhallitus ei voi kumota lakia.
Lisäksi:
• Uhanalaisten luontotyyppien tuhoaminen on kielletty riippumatta kaavasta
• Vesilain norokielto estää tien rakentamisen
• Rievunpuron luonnontila estää maansiirrot
• Pajusirkun elinympäristöä ei saa muuttaa
• Viitasammakko on kartoitettu – mutta potentiaali on olemassa
• Ekologisen yhteyden katkaiseminen on kielletty
Tässä on viisi eri lakia, jotka kukin TORPPAA hankkeen omalla pykälällään.
Lyhyt maallikkoyhteenveto:
Alueella on valtakunnallisesti harvinainen serpentiinikallio.
Se on tiukasti suojeltu luonnonsuojelulailla.
Sitä ei saa rakentaa.
Kunta yrittää rakentaa sinne teollisuuslaitoksen.
Selvitys osoittaa useita muitakin suojelukohteita.
KHO kaataisi kaavan jo pelkän serpentiinikallion perusteella.
Kunnanhallitus tiesi tämän – ja yritti silti.
Summa: kaava ei tule koskaan voimaan. Ei ole juridista mahdollisuutta. - Anonyymi
Liite 7 näyttää paperilla tekniseltä liikenneselvitykseltä, mutta kun sen lukee kunnolla, se paljastaa yhden ison asian:
Kaavaan ollaan piirtämässä uutta tietä ilman lupaa, ilman pohjatutkimuksia ja ilman, että kukaan tietää mihin se tie oikeasti tulee.
Selvityksen omat sanat: ”Suunnitteilla olevan tieyhteyden täsmällinen sijainti ei ole tiedossa.”
Siis: kunta tekee miljoonahanketta, mutta tien paikka, kantavuus, maaperä, korkeudet, linjaus – mikään ei ole tiedossa.
1. Kunta väittää rakentavansa uuden tien 200 000 eurolla (TA2025).
Todellisuus:
– Alue on tuntuvasti pehmeikköä (sama näkyy jo luontoselvityksessä).
– Pohjatutkimuksia ei ole tehty.
– Geotekniikkaa ei tunneta.
– Laitos tarvitsee HCT-yhdistelmien (70 tn) tien → kantavuusluokka nousee.
Hinta ei ole 200 000 €. Se on miljoonaluokka.
Tätä ei ole kerrottu valtuustolle.
2. Tiesuunnitelma puuttuu – mutta kaava etenee silti
Liikenneselvitys myöntää suoraan: ”Tieyhteys ei ole tiedossa.”
Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tieyhteys pitää ratkaista kaavan selostuksessa ja kartassa, ei “katso myöhemmin”.
Kunta yrittää siis hyväksyttää kaavan ilman, että kaavan tärkeintä liikennejärjestelyä on olemassa. Tämä on kaavan mitättömyysperuste (MRL 54 § + HL 50 §).
3. Selvitys perustuu oletuksiin – ei dataan
Selvityksen tekijät toteavat:
Kuljetusten määrät arvioitu, koska todellisia kuljetusreittejä ei tunneta
Lähtevä liikenne: arvio
Biomassojen todelliset matkat: ei tietoa
Nykyiset kuljetukset: ei tietoa
Tyhjien paluukuormien määrä: arvio
Eli koko selvitys on laskettu olettamuksilla, ei tiedoilla. Hallinto-oikeudet kaatavat tällaiset selvitykset joka kerta.
4. Pudasjärventien liittymä EI täytä HCT-vaatimuksia
Ja tämä on iso juttu.
Selvityksessä lukee: “Avoin liittymä ei sovellu HCT-ajoneuvoyhdistelmille.”
Biokaasulaitoksen kuljetukset ovat lähes kaikki HCT-yhdistelmiä.
Siksi liittymä vaatii väistötilan ja mittavat maansiirrot.
Mutta:
Tätä ei ole suunniteltu.
Tätä ei ole kustannettu.
Tätä ei ole kaavassa.
Tätä ei ole budjetissa.
Kaava ei voi mennä läpi ilman tien toteuttamiskelpoisuutta.
5. Selvitys myöntää: liikenneturvallisuus on riski
Lause, joka tuhoaa kaavan: ”Tulee harkita kanavointia, koska avoin liittymä ei sovellu HCT-ajoneuvoyhdistelmille.”
Jos “tulee harkita” → tie ei täytä liikenneturvallisuusmääräyksiä.
MRL 54 §: kunnallinen kaava on lainvastainen, jos se ei ota huomioon turvallisuutta.
6. Selvitys itsekin toteaa, että ratkaisut ovat “vaiheessa”
Lopun tiivistelmä myöntää: ”Uudesta liittymästä tulee harkita kanavointia…”
”Ratkaisut tarkentuvat myöhemmin…”
”Tieyhteys ei ole tiedossa…”
Kaava etenee ilman perussuunnitelmaa.
Tämä ei menisi läpi missään muussa Suomen 308 kunnassa.
MAALLIKON YHTEENVETO: MITÄ LAITONTA TÄSSÄ ON?
Kaavaa ei voi hyväksyä ilman tarkkaa tieyhteyttä.
Tieyhteydestä ei ole piirustuksia, kustannuksia, eikä paikkaa.
Kunta väittää tien maksavan 200 000 €, vaikka hinta on 1–2 miljoonaa.
Alue on pehmeikköä – pohjatutkimukset puuttuvat kokonaan.
HCT-liittymä on pakollinen, mutta sitä ei ole suunniteltu.
Liikenneselvitys perustuu arvauksiin eikä tietoon.
Kaava ei täytä liikenneturvallisuusmääräyksiä.
Kaava on lainvastainen ja mitätön (MRL 54 § ja HL 50 §). - Anonyymi
LIITE 8 – MIKÄ TÄSSÄ TIEPIIRUSTUKSESSA ON LAITONTA? (Selitys maallikolle ilman teknistä jargonia)
Liite 8 näyttää siltä kuin kaikki olisi kunnossa: viivoja, mittoja, tien kaarre, poikkileikkaus. Mutta todellisuudessa tämä paljastaa kolme isoa ongelmaa, jotka kaatavat koko kaavan ja tien rakentamisen.
1. Tie on piirretty ilman yhtäkään pohjatutkimusta. Tämä näkyy suoraan piirustuksen puuttuvista tiedoista:
Ei ole yhtään kairauspistettä
Ei ole maanpinnan kantavuusluokkia
Ei ole pohjaveden korkeutta
Ei ole pehmeikkömerkintöjä, vaikka alue tunnetaan pehmeänä
Se tarkoittaa: tietä on piirretty kuin arpapeliä pelaten. Normaalisti tien rakentamisen ehto on:
-pohjatutkimukset ennen linjauksen hyväksymistä.
Nyt ne on tehty nollalla tutkimuksella.
Se on vastoin:
-MRL 54 § (toteuttamiskelpoisuus)
-Väyläviraston tieohjeita
-InfraRYL-laatuvaatimuksia
Tie on piirretty "tyhjän päälle”.
2. Tie ylittää yksityisiä tontteja ilman maanomistajien suostumuksia
Piirustus näyttää selvästi:
-Uusi kaava tie leikkautuu usean kiinteistön läpi.
-Maanomistajien suostumuksia ei ole.
-Lunastuspäätöstä ei ole.
-Tiealueen rajausta ei ole laillisesti tehty.
Maankäyttö- ja rakennuslaki ei salli tällaista. Kaava voidaan kumota jo tällä perusteella.
3. Liittymä Pudasjärventielle ei täytä HCT-vaatimuksia – eikä voi täyttääkään tällä suunnitelmalla
Biokaasulaitos käyttää raskaita yhdistelmiä (HCT 60–70 tonnia). Mutta liittymä on piirretty tavallisen pikkutien liittymäksi, jossa:
-ei ole väistötilaa
-ei ole kääntymissäteitä
-ei ole kanavointia
-ei ole tilavarausta
Väylävirasto kieltää HCT-liikenteen tällaisissa liittymissä. Jo tämä yksinään tekee suunnitelmasta lainvastaisen.
4. Korkeusasemat eivät täsmää nykymaaston kanssa
Piirustuksessa on pakkomaisesti annettu:
taso +118,50…120,00 m
Mutta maastossa korkeuserot ovat suurempia → tämä tarkoittaa:
Tie vaatii massiivisia maansiirtoja
…joita ei ole kustannettu eikä esitetty.
Tie maksaa kertaluokkaa enemmän kuin talousarvion 200 000 € voi kattaa.
Todellinen hinta: 1,0–2,5 miljoonaa. SINÄ MAKSAT -KUN KEPUT KUSETTAA!
5. Piirustus ei täytä edes minimivaatimuksia kaavatielle
Puuttuu:
-hulevesien reitit
-rummun kapasiteettitarkastelu
-meluselvitys
-routasuojaus
-pohjarakennesuunnitelma
-liittymän näkemäkolmiot
-liikenneturvallisuusriskit
-maanvaihtotarpeiden mitoitus
-maaperän kantavuusluokka
Tämä ei ole suunnitelma – tämä on luonnos, jota on yritetty myydä valtuustolle toteuttamiskelpoisena tienä.
6. Tie sijoittuu suoraan pehmeikkövyöhykkeelle (tämä näkyy kaaresta ja pituusleikkauksesta)
Sitowise on piirtänyt tien pitkällä kaarella, joka on tyypillistä silloin, kun pyritään kiertämään korkeuseroja.
Mutta tämä kaarirakenne paljastaa yhden asian:
-Tie lepää pehmeikön päällä (turve + siltti).
Pohjatutkimusten puuttuminen tekee tästä täydellisen geoteknisen riskin.
7. Kaava ei voi mennä läpi, koska tie ei ole toteuttamiskelpoinen
MRL 54 § vaatii: Kaavan tulee olla toteuttamiskelpoinen.
Mutta:
-tie ei täytä liikennemäärävaatimuksia
-tie ei täytä turvallisuusvaatimuksia
-tie ei täytä geoteknisiä vaatimuksia
-tie ei täytä rahoitusvaatimuksia
-tie ei täytä maanomistusvaatimuksia
Kaava on mitätön.
MAALLIKON YHTEENVETO
Liite 8 paljastaa, että Puolangan kunta yrittää hyväksyttää kaavan tien linjauksella, jota EI voi rakentaa.
– Pohjatutkimuksia ei ole tehty
– Tie kulkee yksityisten maiden läpi ilman lupaa
– Liittymä ei sovi raskaalle liikenteelle
– Pehmeikkö tekee tien hinnaksi miljoonia (TA varaa 200 000 €)
– Tie ei ole toteuttamiskelpoinen → kaava on lainvastainen
Tätä voidaan kutsua vain yhdellä sanalla: harhauttaminen.- Anonyymi
Totta kai keput päättävät kaikesta kun ajoit itse, osallistumalla politiikkaan, koko opposition alas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai keput päättävät kaikesta kun ajoit itse, osallistumalla politiikkaan, koko opposition alas.
Kepuvaltuutetut ovat pormestarin ja virkahenkilöiden työmäärän riittävyyden takaamisen korruptoituneita hiljaisia kiviä. Lainvastaisilla päätöksillä keskustavaltuutetut on pormestari sitonut turvaamaan kunnan operatiivisen hallinnon henkilöstölle optimaalisen työmäärän ja tulorakenteen. Kerro minulle ja keskustapuoluelaisille miten osallistuin tai osallistun politiikkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepuvaltuutetut ovat pormestarin ja virkahenkilöiden työmäärän riittävyyden takaamisen korruptoituneita hiljaisia kiviä. Lainvastaisilla päätöksillä keskustavaltuutetut on pormestari sitonut turvaamaan kunnan operatiivisen hallinnon henkilöstölle optimaalisen työmäärän ja tulorakenteen. Kerro minulle ja keskustapuoluelaisille miten osallistuin tai osallistun politiikkaan.
Sairaat "kirjoittajat" voi vaihtaa paikkakuntaa jos mikään ei kelpaa. Hae sossusta muutto avustusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sairaat "kirjoittajat" voi vaihtaa paikkakuntaa jos mikään ei kelpaa. Hae sossusta muutto avustusta.
Epätietoinen kysyy. Voiko muuttoavustusta hakea keskustan Puolangan kuntayhdistykseltä.
- Anonyymi
Puolangan ongelma ei ole yksikään kriittinen kuntalainen.
Puolangan ongelma on se, että kepulaiset on mädäntynyt saman piirin ympärille niin pahasti, että koko kunta kantaa jo rikollisleimaa.
Jos jonkun tarvitsee lähteä, se on se sisäsiittoinen kepurakenne, joka on tehnyt Puolangasta naurunaiheen – ei ne, jotka uskaltavat sanoa sen ääneen.- Anonyymi
Itsehän sinä ajoit opposition alas kun aloit räkyttämään ja rienaamaan kunnan johtohenkilöitä . Kaikki kuntalaiset asettuivat vaaleissa tukemaan kunnan johtoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsehän sinä ajoit opposition alas kun aloit räkyttämään ja rienaamaan kunnan johtohenkilöitä . Kaikki kuntalaiset asettuivat vaaleissa tukemaan kunnan johtoa.
Vai valtavaa keskustauskovaisten valehtelua. Seuraavista virallisista dokumenteista voi myös keskustauskovaiset katsoa tuki kaikki kuntalaiset heille uskotetun mukaisesti kunnan johtohenkilöitä ja heidän alaisiaan.
https://puolanka.fi/vaalitulokset-puolangan-kunta/
Kepulaisten ja kokoomuslaisten syytettynä oleva pormestari pääsi jatkamaan vain neljän opetuslapsensa äänen turvin rikollista ja kuntalaisille kallista toimintaansa.
https://puolanka.fi/vaalitulokset-puolangan-kunta/
https://yle.fi/a/74-20131880 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai valtavaa keskustauskovaisten valehtelua. Seuraavista virallisista dokumenteista voi myös keskustauskovaiset katsoa tuki kaikki kuntalaiset heille uskotetun mukaisesti kunnan johtohenkilöitä ja heidän alaisiaan.
https://puolanka.fi/vaalitulokset-puolangan-kunta/
Kepulaisten ja kokoomuslaisten syytettynä oleva pormestari pääsi jatkamaan vain neljän opetuslapsensa äänen turvin rikollista ja kuntalaisille kallista toimintaansa.
https://puolanka.fi/vaalitulokset-puolangan-kunta/
https://yle.fi/a/74-20131880Perinteinen oppositio menetti kaikki valtuustopaikat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perinteinen oppositio menetti kaikki valtuustopaikat.
Voi valtava mitä keskustauskovaisille syötettyä valehtelua. Tarkistahan vielä pitääkö sinulle pormestarisi ja keskustaprofeettojen syöttämä tieto paikkansa. Tyypillinen keskustauskonnon uhrina oleva tietämätön valehtelija olet. Voi voi mihin elämän tehtävään olet alistunut. https://puolanka.fi/vaalitulokset-puolangan-kunta/
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perinteinen oppositio menetti kaikki valtuustopaikat.
Nämä keput on putinisteja. Uskovat kaikki Seppäsen ja Solovjovin propagandat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä keput on putinisteja. Uskovat kaikki Seppäsen ja Solovjovin propagandat.
Eikö tuo pormestari ole enempi kun esteellinen kaikkeen biokaasulaitoksen päätöksentekoon liittyen, kun se palvelisi hänen omaa yritystoimintaansa ja kunnan muutenkin rahoittamaa elinkeinoaan. Pöytäkirjojen mukaan aina ollut päätöksenteossa mukana.
- Anonyymi
Kertokaa nyt keput mielenliikkeet.
Minä teen palveluksen Nurkkasuon asukeille (ja persauskylän pormestari, joka erosi kepulaisuudesta). Kaadan tämän kepujen mielipuolisen ja jo farssiksi kääntyneen rahanhaaskauksen. Koska keput valitsi sijaintipaikasi kaasuräjähdyksiin ja lehmänlannanhajuun täysin sopimattoman paikan.
Nyt persauskylän pormestarikin on minun kannalla. Vasta nyt kun erosi paikallisten allahien lahkosta.
Vahingonkorvausvastuuseen joutuva lantakasan kukko ei piittaa lehmänpaskanhajusta kun on ikänsä siinä elänyt. Koululaiset vihaavat sitä hajua ruokalassa, kun lihava kepukukko käy siellä lehmänlannalle haiskahtavana syömässä kuntalaisten ruokakupilta, kuin kulkukoira. - Anonyymi
Miksi “persauskylän pormestari” lähti – ja miksi kepuille selvisi se vasta nyt
Puolangalla on meneillään erikoinen valaistumisjakso. Kepuryhmä ei ole valaistunut siksi, että olisi lukenut lakia. Eikä siksi, että olisi avannut yhden ainoankaan liitteen.
Vaan siksi, että heille selvisi vihdoin miksi “persauskylän pormestari” karkasi ensimmäisessä valtuuston järjestäytymiskokouksessa kuin heinätäyteinen jänis.
Kepujen mielestä hän “petti ryhmän”. Todellisuudessa hän pelasti henkensä – poliittisen ja juridisen.
Silloin kesäkuussa kepu mietti: “Miksi PP lähtee?” “Eikö hän jaksa neljää vuotta?”
“Eikö politiikka kiinnosta?” Nyt, vuoden 2025 lopussa, sama kepuryhmä laskee otsahiuksiaan ja ymmärtää: PP ei paennut vastuuta – hän pakeni rikosta.
Ja tämä avautui heille vasta sen jälkeen, kun joka ikinen biokaasuhankkeen liite oli perattu läpi kuin veroilmoitus konkurssikypsän maatalousyrittäjän pöydällä.
Nyt kepuryhmälle selvisi totuus:
Että kaava on mahdoton.
Että laitos on rakennettu ilman lupaa.
Että YVA on puutteellinen kuin köyhän kepulaisen tilinpäätös.
Että esittelijä on epäpätevä kahdella HaO:n päätöksellä ja toinen yhteyshenkilö virkarikoksesta tuomittu.
Että hulevesi- ja jätevesimaksut ovat laittomia 10 vuoden ajalta.
Että valtionosuusriski on todellinen. Se peritään kunnalta takaisin, koska petollisesti hankittu.
Että hallinto-oikeus kaataa tämän kuin pihlajan navetantakaiseen risukasassa.
Ja ennen kaikkea:
Että he itse ovat nyt vastuussa.
Että he eivät voi enää teeskennellä, etteivät tienneet.
Että pöytäkirjoja lukee pian muukin kuin pitkä ja pätkä.
PP tiesi tämän jo kesäkuussa.
Hän katsoi ympärilleen järjestäytymiskokouksessa, näki Peltolan, näki kaavapaperit, näki tulevan myrskyn – ja tajusi:
“Tänne jää vain uhri. Ja minä en aio olla se.”
Ja PP teki sen, mitä yksikään kepulainen ei ollut ennen tehnyt:
Hän käytti järkeä.
Hän lähti.
Nyt kepuryhmä ymmärtää:
PP ei ollut petturi.
Hän oli ennustaja.
Hän näki, että Puolangan seuraava valtuustokausi on juridinen romuralli, jossa voittaja on se, joka ehti hypätä pois ennen kuin ensimmäinen MRL 171 § räjähti käsiin.
Kepuryhmä tajusi tämän vasta nyt, kun joku selosti heille jokaisen laittomuuden yksitellen, pykälä pykälältä, liite liitteeltä.
PP tiesi sen jo silloin, kun muut vielä taputtivat käsiään, että nyt “kehitetään kuntaa”.
Todellisuudessa kehitettiin vain rikosilmoituksen pohjaa. Nyt se pohja on pitävä, kun todisteet löytyy kunnan pöytäkirjoina. - Anonyymi
Tämä on todellakin käsittämätöntä!
Kunnan fiksuimpien ja viisaimpien väitetään olevan päättämässä asioista. Ja he sijoittavat lietesäiliön pohjavesialueelle!?
Kaavoitusalueen lähellä on kuulopuheiden mukaan kirkonkylän varavedenottamo, jonka vesien kertymäalue biolaitoksen ja vaarallisten aineiden käsittelyn sallivalla alueella. Jos vahingossa pilataan maa, voidaan joutua tilanteeseen, ettei kirkonkylällä saa hanasta juomakelpoista vettä. Voi verrata tilanteeseen, että talon oman juomavesikaivon viereen laittaa ulkovessan. Vesi ei maistu pahalle, jos vessan jätesaavi pysyy ehyenä.
Peltol ja nivakosk tietävät tämän aivan varmasti.
Kaavassa on e=0,4. Siis rakennusten pinta-alaksi sallitaan 40% tontin pinta-alasta. Hulppeat on rakentamisen mahdollisuudet. Käytännössä ei mitään rajoitusta. Tavanomainen rakennusoikeus on 10-20%.
Ja kyllä, tämän kokoluokan asiat pitää olla yleiskaavassa. - Anonyymi
Biolaitoksen ideana taitaa olla lietelanta, joka maanviljelijöille ongelmajätettä. Näppärä keino muuttaa ongelma tuloksi. Ja vielä parempaa, kun pääsee tekemään sen kuntalaisten rahoilla.
- Anonyymi
Puolangan kehittämisen kannalta yksi tärkeimmistä, ellei tärkein hanke on saada lietelanta pois pelloilta, jolla pelastetaan kunnan puhtaat vesisistöt.
Tampereen sarjavalittaja aloitti valituskierteen kostoksi kun kaupunki ei suostunut hänelle kumartelemaan.
Mitä edellinen, kolmeen kertaan pois potkittu kunnanjohtaja, ehti kenties luvata valittajalle, josta Puolangan järjetön valitus-ja oikaisukierre alkoi ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolangan kehittämisen kannalta yksi tärkeimmistä, ellei tärkein hanke on saada lietelanta pois pelloilta, jolla pelastetaan kunnan puhtaat vesisistöt.
Tampereen sarjavalittaja aloitti valituskierteen kostoksi kun kaupunki ei suostunut hänelle kumartelemaan.
Mitä edellinen, kolmeen kertaan pois potkittu kunnanjohtaja, ehti kenties luvata valittajalle, josta Puolangan järjetön valitus-ja oikaisukierre alkoi ?Hyvä kun paljastat avoimesti itsesi. Haluat että keput saa jatkaa laitonta rakentamista. Ja miljoonamenoja köyhään kuntaan.
Kepujen biomiljoonalikakaivo on heidän uusi Mycofood Oy (konkurssissa). Senkin piti aikoinaan nostaa kunta maailmankartalle.
Keput nostanut kunnan rikollispääkaupungin asemaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolangan kehittämisen kannalta yksi tärkeimmistä, ellei tärkein hanke on saada lietelanta pois pelloilta, jolla pelastetaan kunnan puhtaat vesisistöt.
Tampereen sarjavalittaja aloitti valituskierteen kostoksi kun kaupunki ei suostunut hänelle kumartelemaan.
Mitä edellinen, kolmeen kertaan pois potkittu kunnanjohtaja, ehti kenties luvata valittajalle, josta Puolangan järjetön valitus-ja oikaisukierre alkoi ?Kysytään nyt se ainoa olennainen asia, johon kukaan kepuryhmästä ei ole vastannut:
Miksi kunnan ja naapurikuntien lietelanta pitäisi kuskata keskustaajaman asuinalueelle, Nurkkasuolle – paikkaan, jolla ei ole ympäristölupaa?
Maatiloilla on ympäristöluvat, tarkat määräykset lantaloiden rakenteista, hajuhaitoista, pohjavesistä ja suojaetäisyyksistä. Kunnan Nurkkasuon lietevarastolla ei ole mitään näistä.
Missään muussa kunnassa Suomessa ei liikutella lietelantaa asutuksen viereen —
ei Kajaanissa, ei Kuusamossa, ei Pudasjärvellä, ei missään.
Miksi?
Koska:
Lietevarasto keskustaajamassa on laitonta ilman ympäristölupaa.
Hajuhaittojen, tautiriskien ja pohjavesiriskien vuoksi sitä ei sallita kaavoituksen eikä YVA:n näkökulmasta.
Raskas lieteliikenne asuinalueella on turvallisuus- ja terveysriski.
Lietevarastot kuuluu maatiloille, ei kunnan tontille asutuksen viereen.
Eli miksi juuri Puolanka yrittää tehdä sen, mitä mikään muu kunta ei tee?
Ainoa realistinen syy on tämä:
Kunta on aloittanut laittoman rakentamisen ilman lupia, ja nyt yritetään keksiä selityksiä jälkikäteen.
Sitten vielä väitetään, että kuntalainen, joka pysäyttää miljoonien eurojen laittoman hankkeen, olisi muka “huono”.
Kun todellisuudessa hän estää:
– kunnan konkurssia ja mainetta roisto-rikolliskuntana,
– Honkainfran kaatumisen,
– miljoonien pääomittamisen veronmaksajien rahoista,
– ja ympäristö- ja tautiriskin keskelle asuinaluetta.
Kysyn siis uudelleen: miksi lietelanta pitäisi ajaa Nurkkasuolle?
Siihen ei ole yhtään lainmukaista, taloudellista tai järjellistä perustetta. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kysytään nyt se ainoa olennainen asia, johon kukaan kepuryhmästä ei ole vastannut:
Miksi kunnan ja naapurikuntien lietelanta pitäisi kuskata keskustaajaman asuinalueelle, Nurkkasuolle – paikkaan, jolla ei ole ympäristölupaa?
Maatiloilla on ympäristöluvat, tarkat määräykset lantaloiden rakenteista, hajuhaitoista, pohjavesistä ja suojaetäisyyksistä. Kunnan Nurkkasuon lietevarastolla ei ole mitään näistä.
Missään muussa kunnassa Suomessa ei liikutella lietelantaa asutuksen viereen —
ei Kajaanissa, ei Kuusamossa, ei Pudasjärvellä, ei missään.
Miksi?
Koska:
Lietevarasto keskustaajamassa on laitonta ilman ympäristölupaa.
Hajuhaittojen, tautiriskien ja pohjavesiriskien vuoksi sitä ei sallita kaavoituksen eikä YVA:n näkökulmasta.
Raskas lieteliikenne asuinalueella on turvallisuus- ja terveysriski.
Lietevarastot kuuluu maatiloille, ei kunnan tontille asutuksen viereen.
Eli miksi juuri Puolanka yrittää tehdä sen, mitä mikään muu kunta ei tee?
Ainoa realistinen syy on tämä:
Kunta on aloittanut laittoman rakentamisen ilman lupia, ja nyt yritetään keksiä selityksiä jälkikäteen.
Sitten vielä väitetään, että kuntalainen, joka pysäyttää miljoonien eurojen laittoman hankkeen, olisi muka “huono”.
Kun todellisuudessa hän estää:
– kunnan konkurssia ja mainetta roisto-rikolliskuntana,
– Honkainfran kaatumisen,
– miljoonien pääomittamisen veronmaksajien rahoista,
– ja ympäristö- ja tautiriskin keskelle asuinaluetta.
Kysyn siis uudelleen: miksi lietelanta pitäisi ajaa Nurkkasuolle?
Siihen ei ole yhtään lainmukaista, taloudellista tai järjellistä perustetta.Miksi lietelanta Nurkkasuolle ?
Saataisiin kaikkien suurien maatilojen lietelannat pois kirkkaita luonnonvesiä sotkemasta.
Tilat sijaitsevat latvavesien alueella, suurten lähdevesivarastojen alueilla.
Haitta on murto-osa verrattuna esim. matuhautomon perustamiseen keskelle kylää olevaan vanhaan kiinteistöön.
- Anonyymi
Ehdotus KEPUILLE Nurkkasuon laittoman kaasulaitoksen johdosta
Kun Puolangan kepuryhmä haluaa rakentaa ilman lupia, ilman asemakaavaa ja ilman YVA-menettelyä räjähdysvaarallisen metaani- ja nesteytetyn kaasun varaston (lukee kunnan papereissa) Nurkkasuolle – vieläpä Tukesin 100 metrin minimivaroetäisyyden vastaisesti (kunnan piirroksessa vain 20-40 m) – esitän teille reilun ja ainoan oikeudenmukaisen ratkaisun:
Keput lunastavat (velalla kun he ovat köyhiä) kaikki vaaravyöhykkeellä sijaitsevat omakotitalot ja kiinteistöt 300 000 € kappalehintaan.
Lunastus koskee jokaista taloa ja kiinteistöä, joka:
-sijaitsee alle 100 m päässä kaasuvarastosta (Tukesin min. varoetäisyys),
-sijaitsee kunnan suunnittelemalla 20...40 metrin räjähdysalueella,
-altistuu raskaiden kuljetusten (HCT) liikennemelulle,
-altistuu liikenteen murskepölylle ja rakennuspölylle,
-altistuu lietelantalan hajuhaitalle, joka pahenee hankkeen ja huolimattomuuden myötä.
Miksi 300 000 € / talo?
– Jos hanke olisi turvallinen, keput voisivat itse muuttaa näihin taloihin.
– Jos arvo ei muka laske, kepu voi ostaa velaksi talon ja todistaa väitteensä itse.
– Jos laitoksessa ei olisi riskiä, keput voisivat asua 20...40 metrin päässä metaani- ja LNG -kaasuvarastosta ja kunnan suurimmasta lietelantalasta.
Tosiasia:
Puolanka käyttää miljoonia euroja laittoman hankkeen rakentamiseen, vaikka lupia ei ole – eikä tule. Kaavaa ei ole. YVA-menettelyä ei ole viety läpi ja laittomuuksista jo Ely huomauttanut. Turvallisuusvaatimuksia ei täytetä. Honkainfra Oy konkurssin partaalla (aiottiin pelastaa kesäkuussa 3 miljoonan kuntalaisten takauksella, mutta se pysähtyi hallinto-oikeudessa)
Ja silti kunta yrittää ajaa riskit tavallisten kuntalaisten niskoille.
Siksi esitys on reilu:
Kepuryhmä ostaa vaaravyöhykkeen talot 300 000 € kappalehintaan ja kantaa itse ne riskit, joita se on yrittänyt vierittää muille.- Anonyymi
Kannatan. Persauskylän pormestarille (ex-kepu) kans kolmesatkua. Paskanhaju ja liikennemelu tulloo persauskylälle. Nivakoski vaihtaa taloa päittäin persauskylän pormestarin kans
- Anonyymi
PP lähti valtuuston kokouksesta jo ekana iltana.
Ei siksi, että olisi nero – vaan siksi, että näki, mitä muut eivät vielä halunneet nähdä.
Jos syyttäjä joskus selvittää Nurkkasuon päätöksentekoa, PP on syyttäjän todistajana. PP:tä varmaan kysytään:
“Miksi lähdit?”
“Mitä huomasit?”
“Vaikuttiko jokin päätös poikkeavalta?”
Loput kepulaiset vastaavat sitten omalta penkiltään. Syytettyinä. - AnonyymiUUSI
ILMOITUS YMPÄRISTÖMINISTERIÖÖN
Puolangalla on rakennettu biokaasulaitosta ilman kaavaa, ilman YVA-menettelyä ja ilman lupajärjestelmää jo useiden vuosien ajan. Alue on edelleen M1-metsätalousaluetta, jonne kemikaalilaitosta ei saa sijoittaa lain mukaan. Silti rakentamista on jatkettu veronmaksajien rahoilla.
Tässä tilanteessa kaavaa ei voi enää edes hyväksyä.
Maankäyttö- ja rakennuslain 54 § vaatii, että kaava on toteuttamiskelpoinen.
Mutta kun rakennus on jo tehty väärään paikkaan, kaavaa ei voi laatia laillisesti jälkikäteen. Suomen oikeuskäytännössä kaavoitus ei saa muuttaa laitonta lailliseksi.
MRL 177 § antaa ympäristöministeriölle toimivallan puuttua asiaan.
Kun kunta laiminlyö kaavoitusvelvollisuutensa ja aloittaa rakentamisen ilman lupajärjestelmää, ministeriö voi määrätä kunnan laatimaan kaavan määräajassa ja asettaa uhkasakon. Ministeriölle tehty ilmoitus käynnistää tämän menettelyn.
Kuntalainen voi toimittaa ministeriölle selostuksen.
Tällöin ministeriö saa tiedon siitä, että Puolangalla on rakennettu vuosia täysin lainvastaisesti, eikä kaavaa voi enää laillistaa. Silloin ministeriön on lain mukaan puututtava kunnan toimintaan.
Eli: kun kemikaalilaitos rakennetaan väärään paikkaan ilman YVA:a ja ilman kaavaa, sitä ei voi jälkikäteen pelastaa. Kaava kaatuu, ja ministeriö tulee väliin.... Puolanka joutuu VM:n ohjaukseen, kuten Kittilä aikoinaan.- AnonyymiUUSI
VM-ILMOITUS
Puolangassa ollaan nyt tilanteessa, jossa kunnan oma johto ei enää pysty tai halua noudattaa lakia. Biokaasulaitosta on rakennettu vuosia ilman kaavaa, ilman YVA-menettelyä ja ilman lupajärjestelmää. Päätöksenteossa on toistuvia esteellisyyksiä, virkarikosepäilyjä, vääriä tietoja viranomaisille ja HAO:n sekä MAO:n vahvistamia lainvastaisuuksia.
Tämä ei ole enää yksittäinen virhe, vaan rakenteellinen ongelma, joka muistuttaa Kittilää ennen valtion puuttumista.
Kuntalainen voi pyytää valtiovarainministeriötä (VM) ottamaan Puolangan kunnan erityiseen valtionohjaukseen, kuten tehtiin Kittilässä.
Perusteena on, että kunnan hallinto toimii siten, että kuntalaisten oikeusturva, talous ja luottamus viranomaisiin ovat vaarantuneet.
VM:lle voidaan ilmoittaa mm.:
– laiton rakentaminen ja kaavoituksen kiertäminen
– esteellisten henkilöiden osallistuminen päätöksiin
– väärien tietojen antaminen viranomaisille
– HAO ja MAO ovat jo todenneet toistuvia lainvastaisuuksia
- virkarikossyytteet: harri, mari, markku, eija
– kunnan toiminta on ajanut itsensä umpikujaan
– kunnan johto ei itse pysty korjaamaan tilannetta
Tällöin VM voi:
avata valvontamenettelyn
määrätä arviointiryhmän
ottaa kunnan erityiseen ohjaukseen
vaatia kunnan johdolta selvityksiä ja korjaustoimia
vaatia kunnanjohtajamalliin siirtymisen
Eli: jos kunta ei enää noudata lakia, valtio voi puuttua.
Kittilässä tämä tehtiin – ja sama mekanismi on käytettävissä Puolangalla. Ja kunnassa on muutama henkilö, jotka osaa ja uskaltaa tehdä tämän.
- AnonyymiUUSI
Ketjua seuraavat viranomaiset
On selvää, että tätä ketjua lukevat muutkin kuin kuntalaiset. Kuntalaisia niin vähän.
Kun laiton rakentaminen, YVA-lain rikkominen, kaavoituksen puuttuminen ja esteellisyydet on tuotu näin tarkasti esiin, keskustelu toimii käytännössä avoimena esitutkinta-aineistona.
Tätä ketjua seuraavat:
– Kainuun ELY-keskus (YVA, MRL, rakentamisen lainmukaisuus)
– LUKE (pohjavesi-, maa- ja ympäristöriskit)
– Aluehallintovirasto (AVI) (ympäristö- ja terveysturvallisuuden valvonta)
– Ympäristöministeriö (YM) (MRL 177 § pakkokeinot)
– Valtiovarainministeriö (VM) (kuntien ohjaus, Kittilä-malli)
– Poliisi (rakentamisen, ympäristörikosten ja viranomaisasioiden esitutkinta)
– Virkarikossyyttäjät (RL 40 luku: virkavelvollisuuden rikkominen ja väärinkäyttö)
Syy on yksinkertainen: täällä esitetyt faktat ovat niin täsmällisiä, että yksikin niistä riittäisi pysäyttämään hankkeen – ja täällä niitä on kymmeniä.
Siksi kepuryhmä on hiljaa, mutta lukijamäärät kasvaa samaan aikaan.
Täällä kirjoittavat ne, jotka ymmärtävät kepurikoksista. - AnonyymiUUSI
Sinä, joka jatkuvasti puolustelet keskustalaisia joukkuetovereita ja haukut muita kuntalaisia. Kysyn sinulta: Onko koskaan tullut mieleen, että jos tekisi lain mukaisia päätöksiä? Jos edes yrittäisi toimia oikein, mitään syytä valituksille ei ehkä löytyisi? Tiedätkö, ei niinkuin antaisi tarvetta valituksen syntymiselle? Vai onko sittenkin vaan kivempaa nostattaa itseänsä, osoitella sormella ja tökkiä vastapuolella olevia? Aiheuttaa kahtiajakoisuutta, kun voisi senkin ajan käyttää yhteisen edun kehittämiseen? Yksilötasolla on varmasti itsetuntoasi nostattavaa luulla leikkivänsä samalla hiekkalaatikolla.
- AnonyymiUUSI
Olivatko srk:sta tehdyt lukuisat oikaisuvaatimukset ja valitukset perusteltuja ? Ja nehän loppuivat kerralla.
- AnonyymiUUSI
Olipa hyvä uutinen, että viranomaiset seuraa tätä aloitusta. Siksi minä jatkan. Aiheesta.
Analyysi Honkainfran taloudesta (2020–2024)
Honkainfran omavaraisuusaste näyttää tilinpäätöksissä vahvalta (noin 58–67 % vuosina 2020–2024). Tämä ei kuitenkaan anna oikeaa kuvaa yhtiön taloudellisesta tilasta, koska omavaraisuus perustuu kunnan tekemään apporttisijoitukseen: noin 1,6 miljoonan euron lämpölaitos (=kuntalaisten omistama) siirrettiin yhtiölle omaisuutena (=lahja). Tämä kasvattaa taseen loppusummaa ja omaa pääomaa, mutta ei paranna yhtiön tulorahoitusta, kassaa eikä kannattavuutta. Omavaraisuus on siis kirjanpidollinen tieto, joka syntyi kuntalaisten lahjana kepuhuijareille, eikä yrityksen omasta toiminnasta.
Kun tarkastellaan toiminnan kannattavuutta ja maksuvalmiutta, suunta on heikko:
Liikevoitto-% on laskenut voimakkaasti:
2020: 8,9 %
2021: 14,4 %
2022: 8,4 %
2023: 3,7 %
2024: -3,9 %
Vuonna 2024 yhtiö tekee tappiollisen tuloksen.
EBITDA-% on heikentynyt merkittävästi:
2020: 23,7 %
2021: 34,1 %
2022: 29,2 %
2023: 21,8 %
2024: 10 %
Tämä kertoo, että yhtiön operatiivinen kannattavuus on heikentynyt rakenteellisesti. EBITDA-% 10 %:ssa tarkoittaa, että liiketoiminnasta saatu kate ei enää riitä kattamaan poistoja ja muita kiinteitä kuluja.
Liikevaihto on kasvanut osittain, mutta kasvu ei ole tuonut kannattavuutta.
Liikevaihdon muutos:
2021: +23,6 %
2022: -4,4 %
2023: +13,6 %
2024: +9,4 %
Liikevaihto kasvaa, mutta kannattavuus heikkenee samaan aikaan. Tämä on merkki tehottomuudesta ja kustannusrakenteen hallitsemattomasta kasvusta. Leväperäisyydesta tai ylisuurista palkkiosita kepuhuijareille (tutkitaan ja ilmoitetaan myöhemmin).
Maksuvalmius (current ratio, CR) on heikentynyt:
2020: 1,5
2021: 2,8
2022: 2,5
2023: 2,7
2024: 2,0
CR 2,0 on vielä hyväksyttävä, mutta trendi osoittaa heikkenemistä. Kun CR laskee samaan aikaan, kun yrityksen tulos muuttuu tappiolliseksi, maksuvalmiusriskit kasvavat merkittävästi.
Omavaraisuusaste 66–67 % on kirjanpidollisesti hyvä, mutta sen tulkinta on ongelmallinen. Ilman kunnan tekemää 1,6 miljoonan apporttia yhtiön oma pääoma olisi huomattavasti pienempi ja tappiollinen tulos alkaisi nopeasti syödä sitä. Yhtiön todellinen vakavaraisuus ei perustu sen omaan tuloksentekokykyyn.
Yhteenveto:
Honkainfran taloudellinen kehitys vuosina 2020–2024 osoittaa selkeän kannattavuuden heikkenemisen. EBITDA-% on laskenut noin 34 prosentista 10 prosenttiin, ja liikevoitto-% on muuttunut positiivisesta negatiiviseksi. Maksuvalmius on heikentynyt. Omavaraisuusaste näyttää vahvalta vain siksi, että kunta on siirtänyt yhtiöön huomattavan omaisuuserän apporttina. Ilman tätä taseen vahvistusta yhtiön taloudellinen asema olisi huomattavasti heikompi ja lähellä kriittistä tasoa.- AnonyymiUUSI
Mistä syystä ne srk:aa koskevat lukuisat oikaisuvaatimukset ja valituksen loppuivat kerralla ?
- AnonyymiUUSI
Ja juuri kesäkuussa suolijärven kepunilkki yritti kusettaa kuntalaisia omavelkaisen takuuseen 3 miljoonasta eurosta. Kun kassa tyhjä ja laskuja pöytä täysi.
Onneksi joku pysäytti nilkin hullutuksen hallinto-oikeudessa. Kunhan ei taas nilkki joudu rikossyytteeseen yhdessä muiden kepuhuijareiden kanssa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mistä syystä ne srk:aa koskevat lukuisat oikaisuvaatimukset ja valituksen loppuivat kerralla ?
Todellisia syitä valituksille ei siis ollutkaan. Sama kuin kuntapuolella.
- AnonyymiUUSI
Onnittelut Herra Majurille!
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1124568Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu273324- 203145
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt442949Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1192779Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka492777Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172569Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132305MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142115- 71911