Uupumukselle loppu, kuntoremontti alussa.

Oma aktiivisuus hiipuu, jos nukkuu huonosti ja kärsii kivuista.
Olin muutaman päivän kuin savimudassa köllöttelevä sianporsas.
Jaksoin tuskin ruokaa hakea suuhuni, pyykkipussi odotti pesukoneeseen pääsyä, jääkaapissa oli ruokaa mutta mikään ei maistunut, postilaatikkoon kolahti mainoksia, nostin ne paperijätekoriin, ja nukuin minkä unta sain.

Sitten innostuin, menin pienelle lenkille, katselin lintujen muuttoparvia ja mietin, ne tulivat keväällä, elivät perhe elämää kesän, nyt ovat poikasetkin lähdössä talvilomalle, pakoon kylmää talvea.
Pysähdyin oman velttouteni eteen ja rukoilin itseäni;
- Älä hyvä ihminen jää jalkojesi sijalle seisomaan, liiku, mene la kävele vaikka sata metriä kerrallaan, kunhan et makaa, tai istu. Anna Jumala minulle sisua ja tahtoa, onhan minulla vielä sen verran voimia, että tästä masentavasta viikosta nousen ja lennän uusiin päiviin.

Kuin nuo ensimmäiselle muuttomatkalle valmistautuvat linnut. Niillä on edessä vain omiin voimiin, ja taitoihin turvautumalla matka, joka on tehtävä, matka jonka varrella on useampia vaaroja kuin niiden tähänastisessa turvallisessa pesäympäristössä ovat kohdanneet.
Miksi ihminen, joka on ollut kuin höyryveturi aina liikkeessä, aina menossa ja tekemässä, ei nyt saa itseänsä heräämään.

Tähyilin isommaksi koostuvaa parvea, joka häipyi näköpiiristäni yhä kauemmaksi, korkeammalle, ja korkeammalle.
Tuuli kannatteli niitä, mutta aikoi kaataa minut.
Minun siipeni eivät kanna, mutta jalkani toimivat, kivuista huolimatta minulla on mahdollisuus ottaa elämä haltuuni, kerätä uutta voimaa ja löytää ilo ja sisu. -

Tähyilin isommaksi koostuvaa parvea, joka häipyi näköpiiristäni yhä kauemmaksi, korkeammalle, ja korkeammalle.
Tuuli kannatteli niitä, mutta aikoi kaataa minut.
Minun siipeni eivät kanna, mutta jalkani toimivat, kivuista huolimatta minulla on mahdollisuus ottaa elämä haltuuni, kerätä uutta voimaa ja löytää ilo ja sisu. -

Seisoin lähellä rantaa, aallot hakkasivat kiviä ja pohjakasvit keinuivat veden liikkeen mukana.
Jossain taustalla kuului joutsenten ilmoitusääniä, ja kolme sinisorsaa uiskenteli välillä sukeltaen ruokaa etsiessään.
Minulla on ruokaa, en jaksa edes ajatella mitä vaikutuksia väsymyksellä on elämässä, ja kun väsymystä ei aiheuta työn tekeminen, vaan valvominen ja kivuissa kieriskely.
Käyttämättömät lihakset kärsivät ja särkevät, sitä enemmän, mitä vähemmän me saavat työtä ja verenkierto elpyisi.
Jalat minua kantavat, niistä pitää ottaa nyt tosi iso vastuu.
Kävelen kotiin, avaan jääkaapin, pari purkkia maitoa, (onko minulla hiivaa) leipoisinko pullaa ja sämpylöitä, (vielähän tätä voi juoda, ei ole niin vanhaa) vai keitänkö riisipuuroa.

Laiskottaa, en jaksa, Istun lukemaan lehteä olohuoneen ikkunan ääreen, näen ison lintuparven liitelevän tuulen mukana. Ei hemmetti, tässä istun ja nuokun, tämä ei vetele.
Kun tuo lintuparvi keväällä saapuu, ole taas kuin ennenkin, menevä ja tekevä.
Sen takaan kirveen ja kannon kautta, ihan tervaskannon, josta olen jo syttyjä takkaani hakannut!
Sitä tietä kuljen, vielä on kevääseen aikaa!

Nousin, tein puolikas litrasta pullaa, toinen puolikas ja se täysi litra riisipuuroksi uuniin ja pakasteesta pakastekalaa pannulle, + sipulia ja kermaa, söin suurella halulla, kuin viikon paastonnut (ja sain vatsakivun), mutta olin kylläinen ja väsynyt.
Nukuin seuraavan yön, jalkakipu herätti, asennon vaihto ja taas nukuin, näin unta vanha äitini huusi minulle; "Ota Tästä Juotavaa Toin Sinulle Jaffaa, pitää juoda kun lenkkeilee" ja hän nauroi unessani. ( Kiitos äiti, kiitos kun aina kuljet rinnallani ja sieltä atmosfääristä näet kaikki heikkouteni.)
Painotti jokaista sanaa, koska tiesi, että en koskaan juonut jaffaa.
Näin unessani, että äitini oli iloinen kun olin uuvuttanut itseni eilen janoiseksi.
Kiitos unimaailma, muistan juoda, ja menen lenkille, tänäänkin.
Tapoin uupumuksen ja tylsän mielen.

Kun äitikin minulle nauroi, löysin virtaa ja jaksoin taas jopa naapurille sanoa; "Unohdit autoosi valot päälle," ja hän palasi sammuttamaan ne.


Aamutuntien mietteitä, kun vanhuus ei ole vaihtoehto, vaan olotila jossa elämme, omista tuntemuksistaan tässä kertoo rekisteröimätön, nimimerkitön a.n.o. Hän ei rakasta riitelevää ja sotaista maailmaa.