Oma aktiivisuus hiipuu, jos nukkuu huonosti ja kärsii kivuista.
Olin muutaman päivän kuin savimudassa köllöttelevä sianporsas.
Jaksoin tuskin ruokaa hakea suuhuni, pyykkipussi odotti pesukoneeseen pääsyä, jääkaapissa oli ruokaa mutta mikään ei maistunut, postilaatikkoon kolahti mainoksia, nostin ne paperijätekoriin, ja nukuin minkä unta sain.
Sitten innostuin, menin pienelle lenkille, katselin lintujen muuttoparvia ja mietin, ne tulivat keväällä, elivät perhe elämää kesän, nyt ovat poikasetkin lähdössä talvilomalle, pakoon kylmää talvea.
Pysähdyin oman velttouteni eteen ja rukoilin itseäni;
- Älä hyvä ihminen jää jalkojesi sijalle seisomaan, liiku, mene la kävele vaikka sata metriä kerrallaan, kunhan et makaa, tai istu. Anna Jumala minulle sisua ja tahtoa, onhan minulla vielä sen verran voimia, että tästä masentavasta viikosta nousen ja lennän uusiin päiviin.
Kuin nuo ensimmäiselle muuttomatkalle valmistautuvat linnut. Niillä on edessä vain omiin voimiin, ja taitoihin turvautumalla matka, joka on tehtävä, matka jonka varrella on useampia vaaroja kuin niiden tähänastisessa turvallisessa pesäympäristössä ovat kohdanneet.
Miksi ihminen, joka on ollut kuin höyryveturi aina liikkeessä, aina menossa ja tekemässä, ei nyt saa itseänsä heräämään.
Tähyilin isommaksi koostuvaa parvea, joka häipyi näköpiiristäni yhä kauemmaksi, korkeammalle, ja korkeammalle.
Tuuli kannatteli niitä, mutta aikoi kaataa minut.
Minun siipeni eivät kanna, mutta jalkani toimivat, kivuista huolimatta minulla on mahdollisuus ottaa elämä haltuuni, kerätä uutta voimaa ja löytää ilo ja sisu. -
Tähyilin isommaksi koostuvaa parvea, joka häipyi näköpiiristäni yhä kauemmaksi, korkeammalle, ja korkeammalle.
Tuuli kannatteli niitä, mutta aikoi kaataa minut.
Minun siipeni eivät kanna, mutta jalkani toimivat, kivuista huolimatta minulla on mahdollisuus ottaa elämä haltuuni, kerätä uutta voimaa ja löytää ilo ja sisu. -
Seisoin lähellä rantaa, aallot hakkasivat kiviä ja pohjakasvit keinuivat veden liikkeen mukana.
Jossain taustalla kuului joutsenten ilmoitusääniä, ja kolme sinisorsaa uiskenteli välillä sukeltaen ruokaa etsiessään.
Minulla on ruokaa, en jaksa edes ajatella mitä vaikutuksia väsymyksellä on elämässä, ja kun väsymystä ei aiheuta työn tekeminen, vaan valvominen ja kivuissa kieriskely.
Käyttämättömät lihakset kärsivät ja särkevät, sitä enemmän, mitä vähemmän me saavat työtä ja verenkierto elpyisi.
Jalat minua kantavat, niistä pitää ottaa nyt tosi iso vastuu.
Kävelen kotiin, avaan jääkaapin, pari purkkia maitoa, (onko minulla hiivaa) leipoisinko pullaa ja sämpylöitä, (vielähän tätä voi juoda, ei ole niin vanhaa) vai keitänkö riisipuuroa.
Laiskottaa, en jaksa, Istun lukemaan lehteä olohuoneen ikkunan ääreen, näen ison lintuparven liitelevän tuulen mukana. Ei hemmetti, tässä istun ja nuokun, tämä ei vetele.
Kun tuo lintuparvi keväällä saapuu, ole taas kuin ennenkin, menevä ja tekevä.
Sen takaan kirveen ja kannon kautta, ihan tervaskannon, josta olen jo syttyjä takkaani hakannut!
Sitä tietä kuljen, vielä on kevääseen aikaa!
Nousin, tein puolikas litrasta pullaa, toinen puolikas ja se täysi litra riisipuuroksi uuniin ja pakasteesta pakastekalaa pannulle, + sipulia ja kermaa, söin suurella halulla, kuin viikon paastonnut (ja sain vatsakivun), mutta olin kylläinen ja väsynyt.
Nukuin seuraavan yön, jalkakipu herätti, asennon vaihto ja taas nukuin, näin unta vanha äitini huusi minulle; "Ota Tästä Juotavaa Toin Sinulle Jaffaa, pitää juoda kun lenkkeilee" ja hän nauroi unessani. ( Kiitos äiti, kiitos kun aina kuljet rinnallani ja sieltä atmosfääristä näet kaikki heikkouteni.)
Painotti jokaista sanaa, koska tiesi, että en koskaan juonut jaffaa.
Näin unessani, että äitini oli iloinen kun olin uuvuttanut itseni eilen janoiseksi.
Kiitos unimaailma, muistan juoda, ja menen lenkille, tänäänkin.
Tapoin uupumuksen ja tylsän mielen.
Kun äitikin minulle nauroi, löysin virtaa ja jaksoin taas jopa naapurille sanoa; "Unohdit autoosi valot päälle," ja hän palasi sammuttamaan ne.
Aamutuntien mietteitä, kun vanhuus ei ole vaihtoehto, vaan olotila jossa elämme, omista tuntemuksistaan tässä kertoo rekisteröimätön, nimimerkitön a.n.o. Hän ei rakasta riitelevää ja sotaista maailmaa.
Olin muutaman päivän kuin savimudassa köllöttelevä sianporsas.
Jaksoin tuskin ruokaa hakea suuhuni, pyykkipussi odotti pesukoneeseen pääsyä, jääkaapissa oli ruokaa mutta mikään ei maistunut, postilaatikkoon kolahti mainoksia, nostin ne paperijätekoriin, ja nukuin minkä unta sain.
Sitten innostuin, menin pienelle lenkille, katselin lintujen muuttoparvia ja mietin, ne tulivat keväällä, elivät perhe elämää kesän, nyt ovat poikasetkin lähdössä talvilomalle, pakoon kylmää talvea.
Pysähdyin oman velttouteni eteen ja rukoilin itseäni;
- Älä hyvä ihminen jää jalkojesi sijalle seisomaan, liiku, mene la kävele vaikka sata metriä kerrallaan, kunhan et makaa, tai istu. Anna Jumala minulle sisua ja tahtoa, onhan minulla vielä sen verran voimia, että tästä masentavasta viikosta nousen ja lennän uusiin päiviin.
Kuin nuo ensimmäiselle muuttomatkalle valmistautuvat linnut. Niillä on edessä vain omiin voimiin, ja taitoihin turvautumalla matka, joka on tehtävä, matka jonka varrella on useampia vaaroja kuin niiden tähänastisessa turvallisessa pesäympäristössä ovat kohdanneet.
Miksi ihminen, joka on ollut kuin höyryveturi aina liikkeessä, aina menossa ja tekemässä, ei nyt saa itseänsä heräämään.
Tähyilin isommaksi koostuvaa parvea, joka häipyi näköpiiristäni yhä kauemmaksi, korkeammalle, ja korkeammalle.
Tuuli kannatteli niitä, mutta aikoi kaataa minut.
Minun siipeni eivät kanna, mutta jalkani toimivat, kivuista huolimatta minulla on mahdollisuus ottaa elämä haltuuni, kerätä uutta voimaa ja löytää ilo ja sisu. -
Tähyilin isommaksi koostuvaa parvea, joka häipyi näköpiiristäni yhä kauemmaksi, korkeammalle, ja korkeammalle.
Tuuli kannatteli niitä, mutta aikoi kaataa minut.
Minun siipeni eivät kanna, mutta jalkani toimivat, kivuista huolimatta minulla on mahdollisuus ottaa elämä haltuuni, kerätä uutta voimaa ja löytää ilo ja sisu. -
Seisoin lähellä rantaa, aallot hakkasivat kiviä ja pohjakasvit keinuivat veden liikkeen mukana.
Jossain taustalla kuului joutsenten ilmoitusääniä, ja kolme sinisorsaa uiskenteli välillä sukeltaen ruokaa etsiessään.
Minulla on ruokaa, en jaksa edes ajatella mitä vaikutuksia väsymyksellä on elämässä, ja kun väsymystä ei aiheuta työn tekeminen, vaan valvominen ja kivuissa kieriskely.
Käyttämättömät lihakset kärsivät ja särkevät, sitä enemmän, mitä vähemmän me saavat työtä ja verenkierto elpyisi.
Jalat minua kantavat, niistä pitää ottaa nyt tosi iso vastuu.
Kävelen kotiin, avaan jääkaapin, pari purkkia maitoa, (onko minulla hiivaa) leipoisinko pullaa ja sämpylöitä, (vielähän tätä voi juoda, ei ole niin vanhaa) vai keitänkö riisipuuroa.
Laiskottaa, en jaksa, Istun lukemaan lehteä olohuoneen ikkunan ääreen, näen ison lintuparven liitelevän tuulen mukana. Ei hemmetti, tässä istun ja nuokun, tämä ei vetele.
Kun tuo lintuparvi keväällä saapuu, ole taas kuin ennenkin, menevä ja tekevä.
Sen takaan kirveen ja kannon kautta, ihan tervaskannon, josta olen jo syttyjä takkaani hakannut!
Sitä tietä kuljen, vielä on kevääseen aikaa!
Nousin, tein puolikas litrasta pullaa, toinen puolikas ja se täysi litra riisipuuroksi uuniin ja pakasteesta pakastekalaa pannulle, + sipulia ja kermaa, söin suurella halulla, kuin viikon paastonnut (ja sain vatsakivun), mutta olin kylläinen ja väsynyt.
Nukuin seuraavan yön, jalkakipu herätti, asennon vaihto ja taas nukuin, näin unta vanha äitini huusi minulle; "Ota Tästä Juotavaa Toin Sinulle Jaffaa, pitää juoda kun lenkkeilee" ja hän nauroi unessani. ( Kiitos äiti, kiitos kun aina kuljet rinnallani ja sieltä atmosfääristä näet kaikki heikkouteni.)
Painotti jokaista sanaa, koska tiesi, että en koskaan juonut jaffaa.
Näin unessani, että äitini oli iloinen kun olin uuvuttanut itseni eilen janoiseksi.
Kiitos unimaailma, muistan juoda, ja menen lenkille, tänäänkin.
Tapoin uupumuksen ja tylsän mielen.
Kun äitikin minulle nauroi, löysin virtaa ja jaksoin taas jopa naapurille sanoa; "Unohdit autoosi valot päälle," ja hän palasi sammuttamaan ne.
Aamutuntien mietteitä, kun vanhuus ei ole vaihtoehto, vaan olotila jossa elämme, omista tuntemuksistaan tässä kertoo rekisteröimätön, nimimerkitön a.n.o. Hän ei rakasta riitelevää ja sotaista maailmaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hieno ihmeparaneminen ! Se ei ole kaikille mahdollista enää.
Kamppailua vaatinut tämäkin.
PäiväKirjan aloituspäivää kun ei ole kerrottu, on mahdotonta puhua ihmeestä.
Koottu "pätkistä" kerrotaan yllä
Anteeksi.
Teksti on osa pitkästä päivätekstistäni, josta olen kopioinut vain osan, mutta kuten tavallista, aina sattuu ja tapahtuu. Peniä paloja, liikaa niitäkin, mutta näin tämä nyt meni tänne sivulle.
Mukana on pieni tekstipätkä kahteen kertaan. Oma moka!
a.n.o.
Aktiivisuutta vaatii pysyä mukana sinä minä me ja ne muut jutuissa.
Yritän.
Kuka näkee jos olet pimeässä huoneessa,
kuka kuulee, jos puhut yksinäisyydessä?
Auttaako kukaan, jos et käy terapiassa, mutta mitä on terapia, josta
Elämäni biisissä tänä iltana, ainakin kaksi mukana olijaa puhui?
Kuinka moni on nytkin yksin ja
odottaa vain kuolemaa, voimattomana ja väsyneenä.
Hyvin sanottu, sanoi lukija!
Usein kuntoremontin ohittaminen vaatii laihdutusleikkauksen, tai niitä ihmepillereitä joilla uskotaan laihtuvan terveellisesti ja turvallisesti.
Naapurille tehtiin se laihdutuskeikkaus, kun ei viitsinyt kuntoremonttia jatkaa, vaikka ihan lepokodissa sen aloitti.
Laihtui, liika nahka roikkui kauttaaltaan, teetti liian nahkan poiston.
Ei tykännyt kuntoilusta, ei kävelystä, ei uinnista, mutta pullaa rakasti.
Rakastaa muutakin, on taas melkein leikkauksen tarpeessa!
Lääkärin kertoi sanoneen; että harva eläin lihottamatta noin lihoo.
Sikakin pitää lihottaa, ihminen syö appeensa itse.
Kumpi esimerkki olisi terveellisempi, ja kivuttomampi.
Herkkujen syöntikö on ilo elämässä?
Koskaan ei ole myöhäistä. Ensin tarvitaan motivaatio. Motivaatio
ei yksin riitä, vaan siihen tarvitaan kovaa itsekuria. Se on kaiken A ja O.
Voi tehdä ensi alkuun pieniä positiivisia muutoksia, joita tuskin huomaa.
Esim. päivittäiset lenkit.
Ei kannata lähteä kauhean pitkille lenkeille, eikä matkaa kannata laskea
kilometreissä, vaan ajassa. Pääasia, että sen päättämänsä liikkumisajan
toistaa jokaikinen päivä. Minulle riittää 30 minutin aamulenkki.
Lenkille lähden heti herättyäni, tyhjällä vatsalla, koska silloin on askel kevyt.
Jos lonkkaa särkee, niin kipu häviää jo 10 minuutin päästä. Koskaan ei kadu
lenkille lähtöä. Liike antaa energiaa on totta, eikä mikään mainoslause.
Pääasia on että saat itsesi liikkeelle, kaikki muu järjestyy sitä mukaa kun
kunto ja mieliala alkaa kohota! Tsemppiä!
On yllättävää, kuinka hyvän mielen saa lenkillä kävellen tai hölkätäten.
Metsäpoluilla on tilaa vaikka kuinka, useimpia ihmisiä ei näe ikinä poluilla.
Ilmaista ja terveellistä hupia!
Itse en ole vielä jaksanut erikseen ulkoilla, mutta nyt kun isomman puoleinen talvi-/ joulusiivoukseni on loppusuoralla ja koti adventtikunnossa, voisin tuohon pieneen pakkasilmaan jonain päivänä lähteäkin.
Maanantaina on taas sairaanhoidollinen hoitokäynti, eli sillä reissulla myös nk. pakkoulkoilua jonkin verran ja vielä lisäksi pitäisi jonain päivänä jaksaa ajaa bussilla ja metrolla ja viedä näyte labraan.