Laitetaanpa valinkauhaan tämä taistelupari Lulu ja Sari.
Lulu on kolutukseltaan diblomi-insinööri ja omaa siis ylemmän korkeakolulu-tutkinnon.
Sarihan on koulutukseltaa merkonomi, eli opistotason tutkinto.
Lulu on kansanedustaja ja ministeri, kun taas Sari on Hämeenlinnan valtuuston ns. rivivaltuutettu.
Lululla on virka ELY keskuksessa, josta hän on virkavapaalla luottemustoimien ajan. Sari ei ole ansityössä, eikä ole tehnyt oikeita koskaan.
Lulun vuositulot ovat n. 150 000 euroa, kun taas Sarin vuositulot ovat n. 6000 euroa. Lulu sai 2025 kuntavaaleissa 1 149 ääntä, kun taas Sari sai puolestaan 453 ääntä.
Lulu valittiin heittäen eduskuntaan v. 2019 8000 äänellä ja vuonna 2023 Lulu oli jo ylivoimainen äänikuningatar koko maakunnassa huikealla yli 10 000 äänellään. Sari yritti eduskuntaan peräti neljä kertaa, mutta jäi aina valitsematta.
Lopputulemaksi on pakko todeta, että Lulu on onnistunut kaikessa ja Sari ei oikein missään.
Lulu vs Sari
141
1295
Vastaukset
- Anonyymi
60 ilman ammattia ja koulutusta
- Anonyymi
Melkein 60
- Anonyymi
Sinä taasen vaalityöntekijä. Teit hyvää työtä vaaleissa Raution suhteen ja ansiostasi voitti kahdet vaalit ja on nyt johtava poliitikko. Kiitos paljon ja vielä teit kaiken ilmaiseksi. Pidä edelleen Rautio esillä mm. Täällä kuten taasen teit !
- Anonyymi
Sari on luuseri,vaikka voissa paistais
- Anonyymi
Kylläpä Lulu on sitten hyvä ja kaunis ministeri, ai että!
- Anonyymi
Näin on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on
Suuret teot näin on.
- Anonyymi
Tietääkö Lulu edes miten verkostoidutaan?
- Anonyymi
Kertoo Rautiosta aika paljon, että jättää opintonsa kesken, ja jää verokirstun reunaan roikkumaan vuosikymmeneksi, ja hups yhtäkkiä huomaa ettei ole työtä eikä toimeentuloa. Rautio jäi selvästi kotiin, kun luoja jakoi järkeä ihmisille.
- Anonyymi
Riikka Purra ei ole tehnyt päivääkään oikeita töitä, yhteiskunnan loinen.
- Anonyymi
Onhan sarilla mairea hymy, no siihen se sitten kyllä jääkin
- Anonyymi
Persut on huijareita.
- Anonyymi
Sari on huonoksi havaittu
- Anonyymi
Poliitikon tehtäviin ei mitään koulutusta tarvita vaikka se auktoriteettiuskovaisille olisikin tärkeää. Koulutus kun ei takaa mitään oikeassa olemista juuri mistään asiasta esim. virologia on täyttä potaskaa oletuksiin perustuvaa mielikuvitusta. Kuka vain ajattelemaan pystyvä ihminen voi kysymyksiä esittämällä kyseenalaistaa virologian kunhan tuntee siinä käytetyt menetelmät. Toisaalta yhteiskunnallisiin asioihin ei voi soveltaa moottoritekniikkaa kovinkaan menestyksellisesti tai mitään muutakaan fysiikan tai kemian alaa.
Onko jonkun asian tekninen toteuttaminen mahdollista näiden insinöörien ja kemistien asiantuntemuksen mukaan auttaa tietenkin poliitikkoja tekemään päätöksiä, mutta sekään ei takaa juuri mitään kuten lääketieteessä on nähty, kun asioita on alettu tarkemmin perkaamaan.
https://www.youtube.com/watch?v=7omQiZj_JpU- Anonyymi
Et ymmärrä lääketieteestä mitään ja tuskin sinulla on edes siivoojan koulutusta jotta älä ollenkaan ajattele suuria jo ihan itsesi takia.
- Anonyymi
Rautio, miten meni para-para -tukien haun kanssa? Tuli vähän mokailtua, vai mitä?
- Anonyymi
Persut on huijareita.
- Anonyymi
Sari on sarjamokaaja
- Anonyymi
Kiitos vaalityöntekijälle. Ansiostaan Rautio voitti kaksi vaalia ja on nyt johtava poliitikko. Teit vaalityötä ilmaiseksi ja siitä kiitos.
- Anonyymi
PersGäry on Levin pulkka.
- Anonyymi
PersGäryn alamäki alkoi Leviltä, hehehee.
- Anonyymi
Sartsa Kerhon miestennielijä.
- Anonyymi
Eihän sarilla ole kaikki himassa
- Anonyymi
https://www.hameensanomat.fi/urheilu/5661008
Osaamisen huipentuma. ;-)- Anonyymi
Tärkeä havainto. Raution tehtävä ei todellakaan ollut lähettää hakemusta kuten artikkelissa todetaan. Muuta väitetään kun halutaan valehdella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tärkeä havainto. Raution tehtävä ei todellakaan ollut lähettää hakemusta kuten artikkelissa todetaan. Muuta väitetään kun halutaan valehdella.
Persut on valehtelijoita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tärkeä havainto. Raution tehtävä ei todellakaan ollut lähettää hakemusta kuten artikkelissa todetaan. Muuta väitetään kun halutaan valehdella.
Järkevä pomo varmistaa itsekin asian, kun kyse on niin suurista summista. Mutta Rautio nyt ei ollutkaan järkevä pomo.
- Anonyymi
Artikkeli kertoo juurikin että ei hakemuksen lähettäminen ollut Raution tehtävä. Tärkeä huomio sinulta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Artikkeli kertoo juurikin että ei hakemuksen lähettäminen ollut Raution tehtävä. Tärkeä huomio sinulta!
Moi Sari. Pomo ei pääse sen taakse piiloon, että joku alainen tyri homman. Itse pomon pitäisi varmistaa se, että homma on hoidettu. Tärkein rahoittaja ryssittiin totaalisesti. Tämän osaamistason pomoa ei kaivata minnekään, ei edes Humppilaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moi Sari. Pomo ei pääse sen taakse piiloon, että joku alainen tyri homman. Itse pomon pitäisi varmistaa se, että homma on hoidettu. Tärkein rahoittaja ryssittiin totaalisesti. Tämän osaamistason pomoa ei kaivata minnekään, ei edes Humppilaan.
Morjensta Gäry! Keskity lukemaan suopon lausuntoa ja muistelemaan tuomiota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Morjensta Gäry! Keskity lukemaan suopon lausuntoa ja muistelemaan tuomiota.
En ole Gary tai Kari, mutta kiitos kysymästä. Nauran sun jutuillesi, Sari.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole Gary tai Kari, mutta kiitos kysymästä. Nauran sun jutuillesi, Sari.
Muistele Gäry suopon lausuntoa eikä naurata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistele Gäry suopon lausuntoa eikä naurata.
Suopo? Tosi vanha nimitys. Taidat olla vanha kääkkä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suopo? Tosi vanha nimitys. Taidat olla vanha kääkkä.
Ohrana sitten jonne.
- Anonyymi
Lulu vs. Sari: tilanne nyt Lulu johtaa 10 - 0.
- Anonyymi
Kysynpä vain, että mitä tyydytystä saatte, kun jatkuvasti haukutte ihmisiä täällä viestiketjuissa?
Oma päätelmäni on, että teillä on ollut lapsuudessa kiree pipo ja vähän leluja. 🤔- Anonyymi
En ole Lulua haukkunut ollenkaan, kehunut vaan?
- Anonyymi
En ole haukkunut ja kehunut ja kiittänyt Rautiolle ilmaiseksi vaalityötä tehnyttä. Kiitos vieläkin.
- Anonyymi
Ei yhteisölleen pahaa tehneen poliitikon kritisoiminen ole haukkumista, sillä pyritään ehkäisemään tulevat mahdolliset lisävahingot - siis ei saria jatkoon
- Anonyymi
Oli hyvä, että Kari joutui muuttamaan Hämeenlinnasta.
- Anonyymi
Rautio kirjoittaa tämän päivän lehdessä, kuinka tärkeää on avoin tiedotus kansalaisille, ja varoittaa väärän tiedon jakamisesta. Tällä samalla mielipidepalstalla Rautio muutama vuosi sitten kuitenkin valehteli aivan pokkana, että Markku Rimpelää koskeva uutisointi oli ollut virheellistä. Kun jutun kirjoittanut Jarno Liski tivasi , missä oli virhe moneen kertaan, ei Rautio enää vastannut mitään. On tällä rouvalla todellakin pokkaa.
- Anonyymi
Samainen rouva salasi aidosti ja avoimesti ,joskin kuntalakia rikkoen poliisille annetun lausunnon Rimpelää koskien niin ikään. Raution hallituksen puheenjohtaja kaudella salattiin muuten kaupunkilaisista kaikki päätökset yleensäkin, no tietysti aidosti ja avoimesti 😂
- Anonyymi
Sinä taasen. Kiitos ilmaisesta vaalityöstä Raution suhteen ja yksin ansiostasi voitti kahdet vaalit ja on johtava poliitikko. Kiitos teit hyvää työtä ja jatka samallatavalla vaalityöntekijä.
- Anonyymi
Lulu😍😍😍osaava ministeri, DI🧑🔧🛤️🛣️
- Anonyymi
On se kaunis ja suuret teot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se kaunis ja suuret teot.
Ei muuta suurta kuin tissit!
- Anonyymi
"Diblomi" 🤣
Tänään olen taas asiantuntija! - Anonyymi
Rautio on melkoisen kaksinaamainen, tekee toista ja opettaa ihan päinvastaista
- Anonyymi
Persu-Kari sai tuomion ja se osoittaa, että Suomi on oikeusvaltio.
- Anonyymi
Suopokin muisti lausunnolla.
- Anonyymi
Sari valehteli olevansa opettaja
- Anonyymi
Lulu on diplomi-insinööri, joten ei valehtele lainkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lulu on diplomi-insinööri, joten ei valehtele lainkaan.
Saristapa tulee kohta asianajuri ja varatuomari ja laittaa sitten lakipykälillä Lulun kyllä kuriin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saristapa tulee kohta asianajuri ja varatuomari ja laittaa sitten lakipykälillä Lulun kyllä kuriin.
Kuulin, että sari on keskeyttänyt opintonsa, niinkuin muuten teki jo aiemminkin, ei hermo kestänyt
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulin, että sari on keskeyttänyt opintonsa, niinkuin muuten teki jo aiemminkin, ei hermo kestänyt
Ikimuistoisa Muottihuoneen mainoskuva KU:n etusivulla malli-Sarista ulkoportaille kellahtaneena taitaa olla kyseisen mallinuran ainut? Vai onko tehnyt käsimallitöitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lulu on diplomi-insinööri, joten ei valehtele lainkaan.
Lulu vaan laukoo suustaan niitä totuuksia, mitä ministeriön virkamiehet ovat hänelle sanelleet.
- Anonyymi
Lulu tekee ja nyt maantiet on huippukunnossa. Toista oli ennen Lulua.
- Anonyymi
Paskat, ne maantiet on entistä huonommassa kunnossa.
- Anonyymi
Jos jompikumpi pitäisi valita uudeksi kaupunginjohtajaksi, niin ehdottomasti Sari. Lululla ei ole mitään näyttöä omasta osaamisestaan. Nykyinen virkansa on pelkästään poliittinen, kun muut persut ovat täysiä toopeja. Työt Lulun puolesta ovat tehneet ministeriön virkahenkilöt. Lulu vaan poseeraa kuvissa ja olevinaan tietävä ja tekevä. Kunta-asioista päättävä tomera ja viisas Sari on ihan ylivoimaisesti osaavampi.
- Anonyymi
Vai viisas sari!!!! sarin hallituskaudella kaupungin velat lähes tuplattiin 170 miljoonasta 320 miljoonaan ja samalla veroprosenttia piti nostaa 2%:lla. Kaupunki säästyi kriisikunta kriteeleiltä ainoastaa sähkölaitoksen myynnistä saaduilla rahoilla.
Viisas sari ajoi myöskin innolla asfalttiasemaa siiriin asukkaiden riesaksi, ja oli ajamassa huikeita hankkeita kaupunkiin, joista joka ainoa kaatui omaan mahdottomuuteensa. Jos sari valittaisiin kaupungin johtoon, saisimme kaiken toivon heittää
- Anonyymi
Älyä sarilla olla, mutta viisaus puuttuu kokonaan, ja se näkyy nyt hyvin hänen työelämässä olemattomuutena ja surkeassa taloudellisessa tilanteessa - omien sanojensa mukaan 1000 euroa kuussa -saria voisi hyvin luonnehtia Hämeenlinnan Paavo väyryseksi
- Anonyymi
Kaksi kirjoitusta Raution suhteen vaalityötä tehneeltä. Ansiostasi Rautio voitti kahdet vaalit ja johtava poliitikko. Kiitos ilmaisesta vaalityöstä todella paljon. Jatka saman lailla.
- Anonyymi
Luuseri Sari tuhosi paitsi oman tulevaisuutensa, mutta myös kaupungin talouden, tämä on faktaa
- Anonyymi
Lulu on heikkolaatuisten persujen terävintä kärkeä.
- Anonyymi
Mää niin ihailen teiden kuntoo kiitos Lulu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mää niin ihailen teiden kuntoo kiitos Lulu.
Mitäs ihailemista niissä kuopissa on? Vai oliko mielipiteesi sarkasmia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs ihailemista niissä kuopissa on? Vai oliko mielipiteesi sarkasmia?
Niistä tulee lämpimästi pulu mieleen.
- Anonyymi
En suostu vieläkään uskomaan, että oikean ihmisen nimi voi olla "Lulu Ranne". Täysin virtuaalinen hahmo, nimi kehitetty yhdestä Irwinin kappaleesta trollimielellä.
- Anonyymi
Kiitos Sarille kun puolustaa vahvasti Evon luonnonpuistoa!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos Sarille kun puolustaa vahvasti Evon luonnonpuistoa!!
Kyllä!
- Anonyymi
Naurattaa kyllä makeasti tuo Lulu-nimi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naurattaa kyllä makeasti tuo Lulu-nimi!
Miten vanhemmät voivat päättää lapselleen tuollaisen nimen? Ei uskoisi, että meillä on Lulu-niminen ministeri. Suorastaan nautettavaa. Hekotellaan aina kun nähdään pärstänsä tv:ssä ja kuullaan tärkeilevän totiset vinkunansa. Olevinaan niin päteväää, vaikka ministeriön virkahenkilöt tekevät hänen puolestaan kaikki oikeat työt. En arvosta Lulu-pulua yhtään!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten vanhemmät voivat päättää lapselleen tuollaisen nimen? Ei uskoisi, että meillä on Lulu-niminen ministeri. Suorastaan nautettavaa. Hekotellaan aina kun nähdään pärstänsä tv:ssä ja kuullaan tärkeilevän totiset vinkunansa. Olevinaan niin päteväää, vaikka ministeriön virkahenkilöt tekevät hänen puolestaan kaikki oikeat työt. En arvosta Lulu-pulua yhtään!!!
Korkeintaan jollekin lemmikkieläimelle voisi kuvitella jonkun antavan nimeksi Lulu - minä en edes lemmikilleni antaisi noin typerää nimeä!
- Anonyymi
Lulu on aivan ihana ministeri ja DI!
- Anonyymi
Ihana ja suuret teot ja hallituksen paras. Katsokaa missä kunnossa on maantiet !!!!!!!!!
- Anonyymi
Kun on valtuuston videoilta katsellut näiden henkilöiden käytöstä, Rautio on kuin koulukiusaaja iso ryhmä takanaan ja Lulu viileä ja asiallinen. Tiedämme ketä äänestämme
- Anonyymi
Kyllä. Ääni kokoomukselle, persut on pohjasakkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Ääni kokoomukselle, persut on pohjasakkaa.
Vaalityöntekijä avaaja keräsi äänet kahdessa vaalissa Rautiolle ja nyt johtava poliitikko.
- Anonyymi
Olkoon vaan Lulu ministeri (sattuman kauppaa), mutta hänen lisäkseen kaikki persut ovat perseestä.
- Anonyymi
Lulu taas niin nättinä parasta aikaa telkkarissa kolmosella👍.
- Anonyymi
Puolustaa ihanasti tunnin junaa !
- Anonyymi
Hyvä Lulu kiitos tunnin junasta.
- Anonyymi
Kannatan Lulua ja tunnin junaa.
- Anonyymi
Lulu teki tunnin junasta totta. Ilman Lulua olisi jäänyt rakentamatta! Kova nainen kertakaikkiaan.
- Anonyymi
No juu , onhan se niin hieno diddeli se diblomi- , on on .. ei semmoiset mergonomit mitään ole siihen verrattuna ..
- Anonyymi
Rantasen ämmi on elämäm koululainen
- Anonyymi
Lulu on kaikkien junien äiti. Sari ei olisi tunnin rataa rakentanut ikuna.
- Anonyymi
Niin Sari-Lulu 0-100.
- Anonyymi
Ensimmäinen suuri päätös Lululta. Taidan äänestää ensi vaaleissa.
- Anonyymi
Tunnin juna lämmittää minuakin.
- Anonyymi
Voisi sanoa, että samaan aikaan kun Lulu pelaa SM tasolla, Sari pelaa korttelisarjassa
- Anonyymi
Hienosti pelasi Lulu tunnin junan.
- Anonyymi
Kiitos Lulu. ❤️
- Anonyymi
Tunnin junaan tarvittiin Lulua!
- Anonyymi
Lulu teki sen mikä oli mahdotonta ja tunnin juna tulee.
- Anonyymi
Ilman perussuomalaisia ei olisi tullut tunnin junaa. Hyvä Lulu!
- Anonyymi
Turku kiittää. Iso asia koko alueelle elikkä kehitystä.
- Anonyymi
Voimme taasen olla ylpeitä Lulusta !
- Anonyymi
Kiitos Kari, kiitos Lulu. Meillä on hyvä hallitus.
- Anonyymi
Tämä on siis ironiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on siis ironiaa.
Mitä oikein tarkoitat? Lulu teki tunnin junasta totta ei ironiaa. Hyvä Lulu.
- Anonyymi
Ilman Lulua ei olisi tunnin junaa!
- Anonyymi
Tunnin myöhässä oleva juna siitä tulee.
- Anonyymi
Lulu petti äänestäjät ja Orpo saa tunnin junan.
- Anonyymi
Sari ei olisi pettänyt.
- Anonyymi
Hyvä Lulu juna tuli !
- Anonyymi
Lulu teki ison teon!
- Anonyymi
Lulu ei ole koskaan saanut näin paljo kehuja.
- Anonyymi
Hyvä Lulu
- Anonyymi
Niin samalta Jarilta, joka ei lakkaa ihailemasta tuota noita-akkaa. Keski-iän hullaantumista!
- Anonyymi
Kerrankin syytä kehua Lulua.
- Anonyymi
Lulu on niin ihana!
- Anonyymi
Lulu on paitsi ihana, kaikilla mittareilla parempi kuin sari
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lulu on paitsi ihana, kaikilla mittareilla parempi kuin sari
Ihana vaan Jarin mielestä.
- Anonyymi
Niinkö Jari?
- Anonyymi
Onks sillä sytyttävä seksi, Jari?
- Anonyymi
Tunnin junan jälkeen arvostan Lulua.
- Anonyymi
Harmittaako sari
- Anonyymi
Nyt on aika keskittyä juurisyihin eli mksi sarista tuli köyhä luuseri, ja miksi Lulu onnistui kaikessa
- Anonyymi
Lulu onnistui vaan tunnin junassa jos totuudessa pysytään mutta hyvä alku.
- Anonyymi
Persut on vastenmielisiä.
- Anonyymi
Tunnin juna todisti Lulu on paras ministeri.
- Anonyymi
Lulu laittaa junat kulkemaan tunnissa pitkiäkin matkoja, on tosi hyvä ministeri.
- Anonyymi
Paras ministeri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paras ministeri.
Tunninjuna ministeri. Hyvä Lulu!!!!!!
- Anonyymi
Seuraavaksi vesitetään taksiuudistus.
- Anonyymi
Lulua epäiltiin mutta tunnin juna todisti mikä on ministerinä
- Anonyymi
Seuraavaksi Assi nurin lisäsäästöjä tarvitaan kun edelliset ei riitäkään. Taysin päivystys on ihan lähellä.
- Anonyymi
Saria taitaa hävettää vanhoissa vaatteissaan
- Anonyymi
Sari varmasti iloitsee Lulun tunnin junasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sari varmasti iloitsee Lulun tunnin junasta.
Tunnin juna on silkkaa korruptiota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnin juna on silkkaa korruptiota.
Lulu mukana korruptiossa? Sitäkö tarkoitat. Huh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lulu mukana korruptiossa? Sitäkö tarkoitat. Huh
Väärä väite. Lulu on ihana.
- Anonyymi
Me perussuomalaiset vastustamme sukulaisten palkkaamista eduskunta-avutajiksi ja poliittista korruptiota.
- Anonyymi
Lulu teki tunnista junan.
- Anonyymi
Oikeasti se on kahden tunnin juna, mutta persut puhuvat tässäkin asiassa valetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeasti se on kahden tunnin juna, mutta persut puhuvat tässäkin asiassa valetta.
Lulu teki todeksi.
- Anonyymi
Mikähän ihme taistelupari? Taitaa aloittaja olla hieman tööt tööt.
- Anonyymi
Lulu taisteli tunnin junan.
- Anonyymi
Pakko todeta Lulu on kehittynyt.
- Anonyymi
Lulusta tulee vielä Hämeenlinnan pormestari tai ainakin YK:n pääsihteeri.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834443Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243158Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392864Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162655Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172509Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432407- 132304
Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132265MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142035Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717