Mitä mieltä olette, jos alakoulu ikäinen lapsi riehuu ja ja käyttäytyy väkivaltaisesti luokassa toisia kohtaan.
Oppilas kiusaa toisia
7
373
Vastaukset
- Anonyymi
Sehän riippuu lapsen perheestä. Meillä Sievissä on ainakin kolme parempiosaisen lasta, joiden käytös ei onnistuisi jos ei olisins. parempiosaisia. Muilla on selvät säännöt ja jos tekee jotain tulee sanktioita. Lait eivät ole tasapuolisia kaikkia kohtaan.
- Anonyymi
Eipä oikeastaan voi tehdä mitään. Sitä on vaan kärsittävä.
- Anonyymi
No se on tosi hauska juttu.
- Anonyymi
Nykyään lapset ovat tosi sairaita. On kaikenlaisia neurologisia sairauksia.
Olen miettinyt johtuuko ruuan lisäaineita, älypuhelimen käytöstä vai äidin elämäntavoista raskauden aikana.
Pikkulapset ovat usein tosi sietämättömiä ja käytös on suorastaan järkyttävää.
Yksi syy vähäiseen lapsimäärään voi olla, kun katsoo toisten lapsia, niin itse ei halua yhtään lasta riesaksi.- Anonyymi
Pahimmat lapset, siis oikeat kiusanhenget löytyy juurikin monilapsisista perheistä. Toinen syy lienee, ettei nykyään enää lapsilla ole mitään sääntöjä, ei heitä komenneta kotona eikä varhaiskasvatuksessa. Kerran erehdyin kieltään toisen lasta, kun hän hakkasi pienempää kepillä. No sainpahan kuulla lapsen äidiltä: " millainen hullu akka tulee kieltään hänen kullannuppuaan."
- Anonyymi
Normi nivalainen.
- Anonyymi
kerran työssäni näin miten uskovan perheen alle kouluikäiset lapset hakkasivat elävän eläimen kappaleiksi. pari hakkasi kepeillä ja kivillä. loput seisoivat silmät leimuten tapahtuman ympärillä ja huusivat kuorossa : tapa,tapa,tapa.....
lasten äiti vaan nuokkui portailla tuijotellen puhelinta ja vetäen savuja...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1183858Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma463331Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest322644- 2032577
Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!
Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem272499Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu441835- 1141501
Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja341429Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1591425Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt721182