Uusi tuttavuus.

Anonyymi-ap

Olipa mukava tutustua Alastonsuomi sivuston kautta uuteen nuoreenmieheen joka taitaa olla melko kyltymätön panopuu. Tavattiin alkuun tuossa Helsingin keskustassa ihan kahvin merkeissä ja juteltiin tovi kumpikin itsestään mutta samalla oli jo selvää mihin homma etenee. Poika on noin 165cm hoikka ja todella seksikäs kropaltaan. Hypättiin mun autoon ja poika kertoi että kiirettä ei sitten ole. Ajeltiin minun sukumökille Kirkkonummelle missä alettiin heti lämmittää saunaa, poika toi minulle puita saunalle ja kun sai laskettua puut sylistään aloin puhdistaa etumusta puiden moskista, erityisen hyvin puhdistin kalun alueelta koska tunsin että siellä ollaan jo jäykkänä. Availin vetoketjua ja kaivoin pojan kalun esiin sepaluksesta, se oli kyllä kiihoittava näky. Jäykkä paksu kalu sojotti ylöspäin ja aloin nuuhkia tuon miehekkäön kalun vartta sekä hiukan kielellä hyväilin tyveä ja kärkeä, poika nautti suunnattomasti mutga sanoin että nyt pidetään tauko ja saunotaan ensin. Sauna lämpesi valmiiksi ja aloimme riisua vaatteita pois.ä, sain itseni ensin ilkosilleen kunnes poika tarttui minua pakaroista kiinni ja veti lähemmäs imeäkseem kaluani, sain kieltämättä hyvää suuhoitoa mutta taas toppuutelin ja sanoin että nyt saunaan. Noustiin lauteille ja käskin pojan nostaa myös jalkansa ylälauteille että näen kun kalu roikkuu jalkojen välistä kiimaisena. Aloin hyväillä pojan kiveksiä ja samalla hieroin varovasti pyörittäen pojan pyllyreikää ja poika ynisi kiimoissaan kunnes taas keskeytin sanomalla että odotellaan, otan sut mökissä kunnolla. Poika hymyili ja sanoi myöntävösti että se sopii. Saunottiin vielä tovi ja juteltiin omista haluista yms kunnes päätettiin mennä pesuille ja sisälle mökkiin. Mökkiin päästyä ohjailin pojan suoraan makkariin ja pudotin molemmilta pyyhkeet pois, käskin pojan pysähtyä ja jäin itse taakse hyväilemään tuota komeaa nuorenmiehen kroppaa, suutelin kaulaa ja jatkoin siitä hiljalleen alemmas kunnes olin pojan kiimaisen pepun kohdalla, pyysin että poika kumartuisi hiukan sängylle ja työnsin samalla kieleni tuolle ihanalle peppureijälle, nuolin ahnaasti ja otin pojan kullin jalkojen välistä taaksepäin että sain myös sen suuhun. Hyväilin kielellä terskaa ja pojan jalat värisivät kiimasta. Nousin ylös ja kaadoin pijan sängylle seljälleen, itse menin polvilleni siten että pojan pää oli jalkojeni välissä mistä tarjosin kullini imettäväksi. Poika sai kullini hetkessä täyteen seisokkiin ja pyysi että olisin nussinut häntä suuhun. Tein työtä käskettyä ja otin poikaa niskan takaa kiinni kun aloin työnnellä kullia pojan suuhun.. imu oli mahtavaa mutta keskeytin jälleen ja sanoin että näytäppä sedälle pyllyä. Poika kääntyi polvilleen ja pyllisti suoraan minua kohti pyllyreikä jo vähän avautuneena, nousin sängyltä ja otin laatikosta liukkaripurkin mitä levitin tuolle ihanalle kiimareijälle samalla kun hiukan sormetin ja lopuksi läpsyttelin reikää kunnolla että sebrentoutuisi ja olisi valmis ottmaan kullini sisälle. Levitin liukkaria myös kullini varteen ja aloin hiljalleen työntää sitä pijan kiimareikään mikä oli kuin tarjottimella edessäni. Poika puserti pään tyynyn sisälle kun itse pidin pientä taukoa että reikä tottuu kullilleni, aloin hiljalleen työntämään tahdissa kullia sisään ulos kunnes poika halusi lisää vauhtia ja alkoi itse työnnellä vastaan. Nussin itseni laukeamispisteeseen jabvedin kalun ulos pojan kiimareijästä ja samalla käänisn pojan selälleen sängyllä, nostin jalat hartioilleni jabsovitin kullin uudestaan reikään, nyt nussin todella voimmakkailla työnnöillä poikaa joka ähisi kiimasta kunnes tunsin laukeavani, poika tuli altani pois ja imaisi kullini todella syvälle nieluun imien koko lastin suuhunsa. Puuhat oli ohi sillä kerralla mutta viikonlopun aikan otettiin vielä 2 uusintaa asunnollani ja ollaan päästy sopuun että aina saa ottaa yhteyttä. Harvemmin osuu kohdalle tällaista nuortamiestä mikä antaa peppua peräkkäisinä päivinä ja on vielä hyvä siinä mitä haluaa tehdä.

3

1773

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lotto voitto sulle kun löytänyt tollaisen namun.

    • Anonyymi

      Onnenpoika

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2368
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      33
      1297
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    4. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      634
      952
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      88
      818
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      686
    9. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      676
    Aihe