Että kumpikaan ei koskaan eroa kumppanistaan, niin mitä meille jää? Sitä tässä oon miettinyt.
Jos lähtöasetelma on se
Anonyymi-ap
14323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
No minä mies ainakin eroan jos rakastat minua.
Samoin minä. Naiselta
❤️miehelle
🫴🏻
Tämä oli naiselta
Eli toisin sanoa minä nainen eroan…. Jos sinut saan elämääni. ❤️
Vaikka miten päin asettelet niin voi tulkita tämän asian eri lailla 😂
Huhheijaa. Oon tässä tilanteessa joskus ollut. Oikeesti erotkaa ensin pliis. Kyllä niitä vapaitakin löytyy maailmasta, mut jos se sun elämän ainoa sosiaalinen kontakti on se kahvipöydän pera joka sattuu oleen jo varattu, niin sitten lopputulos on tämä.
Se kun joku on niin ainutlaatuinen ettei ketään toista samanlaista ole, niin ei voi ajatella ketään muuta tilalle. Tiedätkö että sitä kutsutaan rakkaudeksi. Tosi rakkaudeksi ❤️
Se on todella syvää. Sen tietää vain sitten kun itse on sen kokenut. 😔
Tämä oli hyvin kiteytetty. Sitähän nämä virtuaali maailmassa elämänsä viettäneet eivät tule ikinä ymmärtämään. Rakkautta ei voi käsikirjoittaa. Paitsi sen, että voi jäädä yksin ja alkaa saarnaamaan nettisivuilla muille asioista jotka eivät kuulu mitenkään.
Siinä tapauksessa yritä saada olemassa oleva suhde toimimaan. Muuten et jätä itsellesi tosiaan muita vaihtoehtoja, jos kerran et lähde ei-rakkaussuhteesta kävelemään.
Kun joutuu jälkiistuntoon, ei siinä selittelyt auta, jos opettaja on määrännyt ja muut lähti jo kotiin sama jos lähtee suhteesta niin menee toiselle🤷♀️
Molemmat ovat jo rakkaussuhteessa ennestään.
Oliko aloitus miehelle?
Jäljelle ei jää kuin ikuinen ikävä. 😢
Tänään juuri mietin, että ehkä me ei tosiaan ikinä enää nähdä. Että se "sitten kun" aika, jos sitä edes tulee, se on niin kaukana, että ketähän silloin on enää edes elossa. Mä en voi uskoa että se menee niin, mutta en näe vaihtoehtojakaan. Onkohan tämä nyt se surun viimeinen vaihe, eli asian hyväksyminen..