Tässä talossa

asuessa olen kokenut valtavaa turvattomuuden tunnetta ja vuosi vuodelta se on vain pahentunut! Enää en pysty nukkumaan öisin kuin vain pieniä jaksoja kerrallaan. Pimeys pelottaa minua ja sisin on äärimmilleen virittynyt siihen, minkälaisia ääniä joudun ehkä taas kuulemaan yläkerrasta tai samalta käytävältä. Jos näin jatkuu vielä kauan, se vie minulta hengen. Olen ollut projektin alusta asti yhä enenevässä määrin kauhuissani. En ole koskaan aikaisemmin ennen projektia kokenut mitään vastaavaa tunnetta, kuin mitä olen kokenut useamman viimeisen vuoden aikana. Olen mennyt syvästi rikki ja olen myös täynnä syvää surua siitä, miten huonosti minua on kohdeltu vuosien ajan esittämällä kautta rantain, mikä ei ole koskaan sopinut minun sisäiselle maailmalle. Tarvitsen elämääni ikäiseni miehen joko vain ystäväksi, tai parisuhteeseen, jotta voin kokea olevani turvassa. Ystävyys olisi helpompi toteuttaa, koska minun ei ole helppoa löytää sellaista miestä johon rakastuisin. Luulen ettei kukaan ole koskaan ymmärtänyt sitä, kuinka kauheilta kaikki ne vuodet projektin ollessa ovat tuntuneet. En koe olevani turvassa ennen kuin minulla on sellainen ikäiseni uusi ystävä, jonka kanssa koen turvallisuuden tunteita. Kotiin eristäytyminen on ollut pakollista, koska muuten olisin voinut vielä huonommin. Harmittaa se kun tämän asunnon ilmapiiri pilattiin toistuvalla häirinnällä. Haluan että palkkojen menetys korvattaisiin, se olisi inhimillinen teko kaikkien syvästi minua vahingoittaneiden vuosien jälkeen. Tärkeintä ikäiseni uuden ystävän löytymisessä olisi saada kokea olevansa turvassa ja halattavana. Lenkkeily uuden ikäiseni ystävän kanssa tuntuisi turvallisemmalta.
2195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuomo syö omaa paskaas

Äänestä

Tuomo Rotanraato

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

asuessa olen kokenut valtavaa turvattomuuden tunnetta ja vuosi vuodelta se on vain pahentunut! Enää en pysty nukkumaan öisin kuin vain pieniä jaksoja kerrallaan. Pimeys pelottaa minua ja sisin on äärimmilleen virittynyt siihen, minkälaisia ääniä joudun ehkä taas kuulemaan yläkerrasta tai samalta käytävältä. Jos näin jatkuu vielä kauan, se vie minulta hengen. Olen ollut projektin alusta asti yhä enenevässä määrin kauhuissani. En ole koskaan aikaisemmin ennen projektia kokenut mitään vastaavaa tunnetta, kuin mitä olen kokenut useamman viimeisen vuoden aikana. Olen mennyt syvästi rikki ja olen myös täynnä syvää surua siitä, miten huonosti minua on kohdeltu vuosien ajan esittämällä kautta rantain, mikä ei ole koskaan sopinut minun sisäiselle maailmalle. Tarvitsen elämääni ikäiseni miehen joko vain ystäväksi, tai parisuhteeseen, jotta voin kokea olevani turvassa. Ystävyys olisi helpompi toteuttaa, koska minun ei ole helppoa löytää sellaista miestä johon rakastuisin. Luulen ettei kukaan ole koskaan ymmärtänyt sitä, kuinka kauheilta kaikki ne vuodet projektin ollessa ovat tuntuneet. En koe olevani turvassa ennen kuin minulla on sellainen ikäiseni uusi ystävä, jonka kanssa koen turvallisuuden tunteita. Kotiin eristäytyminen on ollut pakollista, koska muuten olisin voinut vielä huonommin. Harmittaa se kun tämän asunnon ilmapiiri pilattiin toistuvalla häirinnällä. Haluan että palkkojen menetys korvattaisiin, se olisi inhimillinen teko kaikkien syvästi minua vahingoittaneiden vuosien jälkeen. Tärkeintä ikäiseni uuden ystävän löytymisessä olisi saada kokea olevansa turvassa ja halattavana. Lenkkeily uuden ikäiseni ystävän kanssa tuntuisi turvallisemmalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu