Kyllä susta pääsee

Yli pikkuhiljaa. Välillä tulee rakkauskohtauksia ja välillä inhoa. Vuorotellen. Koko ajan kuitenkin niin että pääsee eteenpäin.
8313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onpa ikävästi sanottu 😞

Äänestä
  • Mitä sitten odotat? Haluan eroon näistä haavoista

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Mitä sitten odotat? Haluan eroon näistä haavoista

    Sä kirjoitat varmaan miehelle, joten en odota sulta mitään.

    Äänestä

Riittää kun miettii touhujaan, vtuttaa ja unohtaa.

Äänestä

Ei kuulosta terveeltä. Itse en ainakaan haluaisi olla osa tuollaista kuviota.

1Äänestä

Mä tunnen vaan lähinnä surua enää.

Äänestä

Mä olen ymmärtänyt, että traumakemiasuhteissa ne ihmiset jotka siihen liittyy, on oikeastaan objekteja. Yritän korjata jotain asiaa ihmissuhteissa, jota ei voi korjata sen ihmisen kanssa, jonka sen trauman alun pitäen aiheutti. Se ihminen on kuollut ja kuopattu ja eläessäänkin eli niin suuressa elämänvalheessa, että oli pakko pimittää totuus jotenkin itse selviytyäkseen. Puhun nyt omasta äidistäni.

Olen asian johdosta koittanut ratkaista ongelmaani lähes joka ainoassa ihmissuhteessani. Kyllä on tehnyt kipeää. Ihmiset satuttaneet. Olen itkenyt, parkunu, kokenut epäoikeudenmukaisuutta. Ja lopulta ymmärtänyt että olen toistanut aina samaa kaavaa, kun se äidinrakkauden kaipuu vaan on niin kova. Miettinyt miksi aina hakeudun satuttaviin suhteisiin.

Jotenkin vähän noloa, kun sen ymmärtää. Mutta enemmän kai traagista ja surullista. Helpottavaa. Tästä sitten lähdetään tällaisena pikkuriepuna eteenpäin. Edelleen kyynelehtien, mutten aio hakeutua enää suhteisiin, missä saan kylmyyttä, kovuutta ja vähintään henkisesti turpiin. Ja suutun siitä. Kun ei mun enää tarvitse, kun nyt mä tiedän.

Tiedän mikä on totta ja mikä valhetta. Ja että mä olen ihan hyvä ja riittävä näin ja ansaitsen saada rakkautta sekä opettelen sitä myös itse antamaan. Pikkuhiljaa, aloittaen omasta itsestäni. Ihan lähipiiristä. Vähän kerrallaan, en vielä osaa kuin ihan vähän. Täytyy olla vaan kärsivällinen, elämä kyllä jatkuu. Ei se vaan ole sitä hohtavaa, mitä ehkä joskus haki, vaan se on välillä vähän tylsääkin.

Ja ymmärrän äitiä, mitä hän oli joutunut kokemaan itse. Annan vähän anteeksi ja huomenna taas lisää. Ja lopulta kaiken anteeksi. Äiti on aina äiti ja hirvittävän rakas, vaikka ei olisi osannut olla sellainen, mitä olisin joskus tarvinnut ♥️

-sivusta

Äänestä

Nää on näitä traumaside juttuja, youtubessa on hyviä videoita. Siihen liittyy se narsismi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yli pikkuhiljaa. Välillä tulee rakkauskohtauksia ja välillä inhoa. Vuorotellen. Koko ajan kuitenkin niin että pääsee eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu