Bändiläisten omaisuudet

Anonyymi-ap

Mietimpä vain, että kuinkahan rikkaita tyypit oikeasti on?
Kitaristi Emppu ja tietysti Holopainen varmaan ns. tulokärjessä kun ovat urakoineet bändihommaa jo teini-iästä asti.
Tuomas Holopainen on tienannut n. 200 000 euroa vuosittain jostain vuodesta 2005 asti, mutta haastatteluiden mukaan laittoi ison osan säästöistään Imaginaerum-leffaan. Leffan budjetti taisi lopulta olla jotain 3-4 miljoonaa.

Emppu tuskin on kaukana perässä, Tuomaksen päätettyä, että rahat ajetaan tasan, kun asiasta tuli ruutaa. Tarja Turunen kuitenkin taisi aika pahasti sössiä omansa kun otti ukkonsa mukaan rahakuvioihin, mutta kai Yävissu häntäkin vielä elättää Epsnajan aurinkorannalla veroja karussa.
Marko Hietala mainitsi lähtönsä jälkimainingeissa, että bändin taustayhtiöstä tulee palkkaa tasaiseen tahtiin tekipä bändi hommia aktiivisesti tai ei. Jostain syystä hänkin on livennyt veroparatiisiin "kausimasennusta" karkuun.

Ex-rumpali Jukka Nevalainenkin kai tienaa ihan hyvin bändin taustajoukoissa ja pyörittämällä EMP-nettikauppaa(?).

Varmaan jokainen heistä jonkun asteinen miljonääri on tai ainakin lähellä sitä. Ja kovalla työllähän tuo on ansaittu, aikana ennen somea ja tiktokkeja ja muuta humpuukia, joten arvostan.

25

891

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      mut tuskinpa tekkee tuota duunia rahasta että intohimo on monella syy tehä tuota duunia.

      • Anonyymi

        Olen vähän toista mieltä, mutta ahneus ei ole se syy. Hommia tehdään, että sadaan rahaa toteuttaa seuraavia projekteja ja että on vara maksaa kavereille (bändin taustajoukoille) palkkaa.

        Nightwish on siitä hieno bändi, että kaikista ihmisuhdenahinoista huolimatta jokainen jäsen entinen ja nykyinen rakastaa musiikkia. Julkisuus, henkilöbrändit ja muu kohkaaminen on sivutuotetta.

    • Anonyymi

      Hevosmiesten tietotoimisto tietää, että Epsanjaan mennään veroja pakoon.

      • Anonyymi

        Tarjahan siellä on ollut vuosia. Tuomas maksaa Kiteellä Suomen korkeinta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarjahan siellä on ollut vuosia. Tuomas maksaa Kiteellä Suomen korkeinta

        Muistelen että Tuomas se karkoitti Tarjan Suomesta 2005.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistelen että Tuomas se karkoitti Tarjan Suomesta 2005.

        Kyllä se lähti ihan omin jaloin eikä kenenkään painostuksesta. Asuivat pitkään Argentiinassa.

    • Anonyymi

      Jos oli Floorin pesti Nightwishille onnen kantamoinen se oli myös Floorille. Tyypillisesti ladyn ex-bändi After Forever tahkosi räimettä ja talous oli kuralla. Nightwish on taannut Floorille perusleivän ja muut esiintymiset ovat tuonneet särvintä pöytään. Hanneksen kanssa heidän pikku ranchillaan pyyhkii hyvin, eikä Ruotsin verotus hirvitä.

      • Anonyymi

        Emppu tietääkseni ei touhaile tällä hetkellä mitään näkyvää joten rahulia varmaan sen verran ainakin on sukan varressa ettei pakko ole. Nevalainen taitaa pyörittää myös backstage rockshoppia vai olenko väärässä? Uusista jäsenistä Jukkis varmasti tienaa vähiten (siis jos kyse Nightwishin rahoista) kun ei ole mukana muuta kuin Yesterwyndellä. Mitähän uusin levy on striimannut? Ilman radiohittejä tuskin hirveästi.

        Kultaa myi näemmä juuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kultaa myi näemmä juuri.

        Vain kultaa? Eikö ole Hahdolla platinalevy käsissä. Kaikki edelliset ovat myyneet platinaa

    • Anonyymi

      Köyhiä poikia ovat maailmanluokan bändeihin esim. Metallica verrattuna.

      • Anonyymi

        Niin, ja paljonkohan Rollarit ovat uransa aikana tienanneet, Eipä taida Keith poika kaikkia varojansa tietää. Ilman yhtään keikkaa rojalteja varmasti tulee melkoisesti. Mutta un sitä varallisuutta varmasti vuosien saatossa myöskin tuhottu, Ei siinä mitään, Ei raha ole tarkoitettu seisomaan jossakin vaan sen pitää kiertää kulutuksessa,

        vanhoilla Rollareilla kaikilla n. 300 milj. euron omaisuus.

        Paul McCartneyn omaisuus huitelee jo yli 900milj. eurossa.

        Mutta ei pärjää kukaan Taylor Swiftille. Omaisuutta on 1,45 miljardia euroa tällä hetkellä.

        kaukana on suomipoijjaat.

      • Anonyymi

        Juu, tarhakin rikkaampi, ainakin 30 miljoonaa omaisuus.

    • Anonyymi

      Nightwishin nykyisistä ja entisistä jäsenistä tulokuningas oli Marko Hietala. Mahtaa Nightwishilta tulla hyvin liksaa vieläkin vaikka bändin jättikin. Lisäksi hänen ja Tarjan yhteiskeikoista varmasti saanut hyvin rahaa.

      • Anonyymi

        Eipä löydy Markoa yli 120k tienanneista. Tuomas tienasi taas yli 200k

        Valheella on lyhyet jäljet...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä löydy Markoa yli 120k tienanneista. Tuomas tienasi taas yli 200k

        Valheella on lyhyet jäljet...

        Myönnän virheeni, kyseinen Marko Hietala ei ollutkaan sama Marko. Oli kaima. Voitte ruoskia torilla.

        Liekö Markon raha-asiat nykyään Espanjassa?

    • Anonyymi

      Tuomas Holopaisen ansiotulo vuodelta 2024 oli \(221160\) ja pääomatulo \(33388\) euroa. Hänen kokonaisveroprosenttinsa oli \(35\%\). Ansiotulo: \(221160€\)Pääomatulo: \(33388€\)Kokonaisveroaste: \(35\%\)

    • Anonyymi

      Mistä rahaa tulee elleivät keikkaile? Ei suomalaisesta radiosoitosta tule niin paljon tuloja, että sillä elättäisi kaikki jäsenet. Enkä tiedä miten muualla maailmassa radiosoitosta maksetaan korvauksia.

      • Anonyymi

        Paitakauppa tuo osansa. Lisäksi Nightwishilla noin 2,7milj. spotify kuuntelijaa kuukaudessa keskimäärin. Vaikka korvaukset onkin pieniä niin nuilla määrillä jo jotain jää. Tarja+Marko ja näköjään Anettekin kuulostaa käyttävän Nightwishin taustanauhoja. Niistä luultavasti pitää maksaa Nightwishille korvauksia?

      • Anonyymi

        Tuomas saa säveltäjänä royaltit radiosoitosta ympäri maailman

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitakauppa tuo osansa. Lisäksi Nightwishilla noin 2,7milj. spotify kuuntelijaa kuukaudessa keskimäärin. Vaikka korvaukset onkin pieniä niin nuilla määrillä jo jotain jää. Tarja Marko ja näköjään Anettekin kuulostaa käyttävän Nightwishin taustanauhoja. Niistä luultavasti pitää maksaa Nightwishille korvauksia?

        Anssi Kela kertoi spotify tuloistaan kappaleella Levoton tyttö. Kappaletta kuunneltiin streaming-palveluissa vuoden 2013 aikana kaikkiaan 1 253 640 kertaa joten Levottomalla tytöllä tuli streaming-palveluista kaikkiaan 4 400 euroa. (Streaming-palveluita on Spotifyn lisäksi muitakin, mutta Spotify oli ainakin tuolloin niin ylivoimainen ykkönen, että käytännössä streamingistä puhuttaessa voidaan puhua Spotifysta.)

        Tästä jos lähdetään laskemaan. 2.7 miljoonaa kuuntelua on noin 2,2 kertaa levoton tuhkimo määrä.

        4400 euroa x 2,2=9680€/kk Eli ei kauheasti tule kun tästä lähtee verot, kulut ja jakajiakin riittää.
        Tietenkin tämä on vuoden 2013 lukuja ja sopimuksia on varmasti erilaisia, mutta en usko silti spotifyn olevan mitään rahanroisketta.

        Minkähänlaista tuottoa youtube tuo tänä päivänä? Siellä näyttäs olevan Nightwishilla 1 201 845 387 katselukertaa koko historian ajalta. Lisäksi epävirallisista julkaisuista joutunee maksamaan Nightwishille tietyn prosentin mikäli niillä rahaa tekee?

        Lisäystä edelliseen, ChatGPT (luotettava lähde) laski, että Nightwishin youtube tulot ovat tuottaneet 0,6-3,6 milj. euroa. Todennäköinen haarukka on jossain 1-3miljoonan euron välissä.

        Nämä tosiaan vain tekoälyn laskelmia eli ei mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      399
      1651
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1071
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1036
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      87
      1035
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      92
      940
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      136
      753
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      721
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      659
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      634
    Aihe