Mitä hittoa

yhä kerrotte niitä samoja tietoja, mitä olette kertoneet seitsemän vuoden ajan! Hei haloo, en ole tyhmä enkä ymmärtämätön! Olen mielestäni tehnyt selväksi sen, että en voi koskaan olla missään tekemisissä yhdenkään oman lapseni ikäisen kanssa!Ja bussissakin oli kautta rantain kertomista, mikä oli täysin tarpeetonta, käytettiin äiti ja mother sanaa! Sekin on ymmärretty jo monia vuosia sitten ja tuollainen kokemus on todella ärsyttävää ja se pilaa hyvän olon välittömästi! Sellaista päivää ette tule näkemään, että alkaisin oman lapseni ikäisen varaäidiksi! Projektia ei olisi koskaan saanut aloittaa siinä muodossa kuin se aloitettiin. Citykani tehköön elämässään mitä tahansa, mutta minulta hän ei tule koskaan kuulemaan yhtään hyvää sanaa! Ei ole hiljaisuutta se samoja asioita toistetaan vuodesta toiseen, ihan kuin olisin dementiaa sairastava! Hyi teitä jotka veitte minulta minulle äärimmäisen tärkeän vakituisen työpaikan! Minulta olisi pitänyt kysyä lupa projektin aloitukseen, se oli suuri virhe ja siksi se on saanut vain pelkkää pahaa aikaan! Ihan kaiken kautta rantain kertomisen koen kiusaamiseksi, joten lopettakaa se viimeinkin! Oksettaa kaikki se mitä kerrotte tiettyyn häirikköön liittyen!
098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

yhä kerrotte niitä samoja tietoja, mitä olette kertoneet seitsemän vuoden ajan! Hei haloo, en ole tyhmä enkä ymmärtämätön! Olen mielestäni tehnyt selväksi sen, että en voi koskaan olla missään tekemisissä yhdenkään oman lapseni ikäisen kanssa!Ja bussissakin oli kautta rantain kertomista, mikä oli täysin tarpeetonta, käytettiin äiti ja mother sanaa! Sekin on ymmärretty jo monia vuosia sitten ja tuollainen kokemus on todella ärsyttävää ja se pilaa hyvän olon välittömästi! Sellaista päivää ette tule näkemään, että alkaisin oman lapseni ikäisen varaäidiksi! Projektia ei olisi koskaan saanut aloittaa siinä muodossa kuin se aloitettiin. Citykani tehköön elämässään mitä tahansa, mutta minulta hän ei tule koskaan kuulemaan yhtään hyvää sanaa! Ei ole hiljaisuutta se samoja asioita toistetaan vuodesta toiseen, ihan kuin olisin dementiaa sairastava! Hyi teitä jotka veitte minulta minulle äärimmäisen tärkeän vakituisen työpaikan! Minulta olisi pitänyt kysyä lupa projektin aloitukseen, se oli suuri virhe ja siksi se on saanut vain pelkkää pahaa aikaan! Ihan kaiken kautta rantain kertomisen koen kiusaamiseksi, joten lopettakaa se viimeinkin! Oksettaa kaikki se mitä kerrotte tiettyyn häirikköön liittyen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu