Peräsuolen esiinluiskahdus

Apua

Olen vähän päälle 20-vuotias nainen ja välillä on ollut sellainen vaiva että peräsuoli työntyy hieman ulos varsinkin vessassa käynnin jälkeen. Yleensä sitä jatkuu jonkin aikaa ja välillä ei taas pitkään aikaan ole mitään ongelmia. Tietääkö joku millaista hoitoa tähän vaivaan olisi saatavissa ja onko sitä tarpeellista hakea?

69

48781

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juuri synnyttänyt

      Hei! Minä olen vähän aikaa sitten synnyttänyt kolmannen lapsemme, ja siitä sain riesaksi kohdunlaskeuman. Kun keskustelimme vaivastani terveydenhoitajan kanssa, puheeksi tuli myös peräsuolen laskeuma, joka kuulemma on usein kohdunlaskeuman seuralaisena. Se voidaan kuulemma korjata niin kuin kohdunlaskeumakin. Kyseessä on leikkaus, jossa peräsuolelle laitetaan ikään kuin henkselit, jolloin suoli ei pääse luiskahtamaan esiin. En pistä päätäni pantiksi esittämieni "tietojen" oikeellisuudesta, sillä saatoin silloisessa mielentilassa ymmärtää asiat väärinkin!

      • Anonyymi

        Ihan oikeaa tietoa se on


    • Hanna71

      Mene lääkäriin kertomaan ongelmastasi. Pidä huoli että vatsa ei ole kovalla, jos on niin osta apteekista jotain ulostetta pehmentävää esim (duphalac) Kun ulos tuleva tavara on pehmeää ei suoli tule ulos niin helposti.
      Lääkärissä kannattaa silti käydä ettei tapahdu kuten yhdelle tutulle. Se oli p....lla ja koko peräsuoli rysähti pyttyyn. Huom tää ei oo vitsi. joten käy ihmeessä lääkärissä.

    • anon1010
    • prolapsi

      Sama vaiva täällä. Se on kestänyt jo vuosia. Siihen on kokeiltu kumilenkkihoitoa, jota käytetään peräpukamissakin. Tuo hoito auttaa hetken, mutta oireet palaavat takaisin. Lääkärit ei oikein ota tosissaan, kun tästä vaivasta puhuu. Tämä vaiva kuitenkin vaikuttaa tosi moneen asiaan.Olisi mukava tietää, onko muitakin samasta vaivasta kärsiviä, jotka pärjäävät tämän vaivan kanssa.

      • Mars

        Peräsuolen esiin luiskahdus korjataan peräsuolen typistys leikauksella tai ripustus leikauksella.Sain läheteen.Pelotaa kun koko vatsa avataan navan yli ja suolesta leikataan pala pois.Välillä tulee kakkaa housuun.Tosi kelju vaiva.Odotan vielä en uskaltanut mennä leikaukseen.Miten on muille käynyt.


    • vastaus luiskahteluun

      itse olen 20 v nainen ja viime vuonna näihin aikoihin huomasin saman ongelman, peräsuoli luiskahti ulos aina ulostuksen yhteydessä... yksityisellä minuty otettiin vakavasti, lähete tähystykseen ja tammikuussa olin leikkauksessa. siin' siis peräsuoli leikataan irti ja ommellaan uudestaan luuhun kiinni. asia siis korjattavissa. jos mitään ei tee niin vaiva vaan pahenee ja pahenee ja lopulta peräsuoli voi luiskahtaa esiin vaikka vaan seistessä ja seuraa pidätysvaikeuksia... äkkiä siis lääkäriin!!!!

      • suolisto

        Olen 26-vuotias nainen ja kyseinen vaiva on ollut minulla n. 10 vuotta. En ole synnyttänyt, mutta nuorempana kärsinyt stressivatsasta, joten vessakäynnit olivat tiheitä. Peräsuolen esiinluiskahtavaa limakalvoa on slingattu, eli ammuttu kuminauhoja, jotka puristavat liiallisen limakalvon kuolioon. Slingausta käytetään myös peräpukamiin ja se pitäisi olla suht. kivutonta ja yksinkertaista. Slingaus on minulle tehty n. 3-4 kertaa ja se auttoi aina joksikin aikaa. Vaiva oli pahempi ennen slingausta.

        Vaiva on minulla vielä, mutta ei ole muuttunut. Pidätyskyky ei ole muuttunut.

        Lääkärissä ei vaivaani ole otettu oikein koskaan tosissaan ja en ole löytänyt tästä asiasta edes tarpeeksi tietoa mistään. Ilmeisesti tästä asiasta ei paljon puhuta. Kuinkahan moni tästä kärsii?

        Ja oikeastaan eniten pelkään synnyttämistä, jos saan lapsen, miten se onnistuu tämän vaivan kanssa? Jos joku synnyttänyt nainen tietää, niin voisiko vastata, että voiko tämän vaivan kanssa synnyttää, vai suosiollako keisarinleikkaukseen?


      • p.d.dp
        suolisto kirjoitti:

        Olen 26-vuotias nainen ja kyseinen vaiva on ollut minulla n. 10 vuotta. En ole synnyttänyt, mutta nuorempana kärsinyt stressivatsasta, joten vessakäynnit olivat tiheitä. Peräsuolen esiinluiskahtavaa limakalvoa on slingattu, eli ammuttu kuminauhoja, jotka puristavat liiallisen limakalvon kuolioon. Slingausta käytetään myös peräpukamiin ja se pitäisi olla suht. kivutonta ja yksinkertaista. Slingaus on minulle tehty n. 3-4 kertaa ja se auttoi aina joksikin aikaa. Vaiva oli pahempi ennen slingausta.

        Vaiva on minulla vielä, mutta ei ole muuttunut. Pidätyskyky ei ole muuttunut.

        Lääkärissä ei vaivaani ole otettu oikein koskaan tosissaan ja en ole löytänyt tästä asiasta edes tarpeeksi tietoa mistään. Ilmeisesti tästä asiasta ei paljon puhuta. Kuinkahan moni tästä kärsii?

        Ja oikeastaan eniten pelkään synnyttämistä, jos saan lapsen, miten se onnistuu tämän vaivan kanssa? Jos joku synnyttänyt nainen tietää, niin voisiko vastata, että voiko tämän vaivan kanssa synnyttää, vai suosiollako keisarinleikkaukseen?

        Teille joka kärsitte vaivasta,(niinkuin 26-vuotias nainen) vaihtakaa vaikka lääkäriä jos teitä ei oteta vakavasti. Vaiva tosiaan kuulemma pahenee iän myötä. Itsekin odotan nyt leikkausta. Teiltä leikatuilta haluaisin kysyä että oliko tillä leikkauksen jälkeen kipuja. Ja kuinka kauan? Kauanko saitte s-lomaa ja minkälaist arvet siitä jäivät? Kiitos vastauksista jo etukäteen=)


      • 26-vuotias nainen
        p.d.dp kirjoitti:

        Teille joka kärsitte vaivasta,(niinkuin 26-vuotias nainen) vaihtakaa vaikka lääkäriä jos teitä ei oteta vakavasti. Vaiva tosiaan kuulemma pahenee iän myötä. Itsekin odotan nyt leikkausta. Teiltä leikatuilta haluaisin kysyä että oliko tillä leikkauksen jälkeen kipuja. Ja kuinka kauan? Kauanko saitte s-lomaa ja minkälaist arvet siitä jäivät? Kiitos vastauksista jo etukäteen=)

        Leikkauksen kannattavuus riippuu prolapsin vaikeusasteesta, itselläni pysynyt samana monta vuotta.


      • sh espoo
        p.d.dp kirjoitti:

        Teille joka kärsitte vaivasta,(niinkuin 26-vuotias nainen) vaihtakaa vaikka lääkäriä jos teitä ei oteta vakavasti. Vaiva tosiaan kuulemma pahenee iän myötä. Itsekin odotan nyt leikkausta. Teiltä leikatuilta haluaisin kysyä että oliko tillä leikkauksen jälkeen kipuja. Ja kuinka kauan? Kauanko saitte s-lomaa ja minkälaist arvet siitä jäivät? Kiitos vastauksista jo etukäteen=)

        Prolapsi korjataan kiristämällä paksusuolta hieman. Tämä toimenpide voidaan tehdä tähysyksessä ja avoimesti. Tähystyksellä tehtynä vatsalle tulee 4 pientä noin 1cm mittaista haavaa, jotka ommellaan 2-3 tikillä kiinni toimenpiteen lopussa. Tähystyksessä vatsaan viedään kapea kamera jonka avulla kiristys suoritetaan. Avoimesti tehtynä vaaditaan vatsan avaamista pystysuunnassa pitkältä matkalta jotta suoli voidaan nostaa ulos ja kiristää. Avoimessa toimenpiteessä toipumisaika on pitkä, tähystyksellisessä paljon lyhyempi. Johtuu leikkaus haavoista.


      • juupsis
        sh espoo kirjoitti:

        Prolapsi korjataan kiristämällä paksusuolta hieman. Tämä toimenpide voidaan tehdä tähysyksessä ja avoimesti. Tähystyksellä tehtynä vatsalle tulee 4 pientä noin 1cm mittaista haavaa, jotka ommellaan 2-3 tikillä kiinni toimenpiteen lopussa. Tähystyksessä vatsaan viedään kapea kamera jonka avulla kiristys suoritetaan. Avoimesti tehtynä vaaditaan vatsan avaamista pystysuunnassa pitkältä matkalta jotta suoli voidaan nostaa ulos ja kiristää. Avoimessa toimenpiteessä toipumisaika on pitkä, tähystyksellisessä paljon lyhyempi. Johtuu leikkaus haavoista.

        No voiko tämä vaiva parantua itsekseen ilman leikkausta?
        Mulla tulee joka kerta suoli ulos vessassa käydessäni ja todella ikävää.
        Ei siihen ole kukaan vatsalääkäri apua antanut joiden luona olen käynyt :(
        Todella ikävää ja kivuliasta olla aina työntämässä suolta takaisin.


      • 24 v nainen
        juupsis kirjoitti:

        No voiko tämä vaiva parantua itsekseen ilman leikkausta?
        Mulla tulee joka kerta suoli ulos vessassa käydessäni ja todella ikävää.
        Ei siihen ole kukaan vatsalääkäri apua antanut joiden luona olen käynyt :(
        Todella ikävää ja kivuliasta olla aina työntämässä suolta takaisin.

        Olen 24-vuotias nuori nainen ja minulla samoja vaivoja ollut jo vuoden verran. Peräsuoli tulee ulos jonkun verran ulostaessa ja sen takia ulostetta jää peräsuoleen joka kerta sillä ulos tulee lopussa vain tuo suoli, ei itse uloste. En ole varma onko kyseessä limakalvoprolapsi vai kokonaan ulos tuleva totaaliprolapsi (eli lihaksia tulee myös mukana). Minulla todettiin ja nyt leikattiin 4 viikkoa sitten myös rectocele eli peräsuolen laskeuma (peräsuolta työntyi emättimen puolelle). Tämän luulisi korjaavan vaivaa joka siis oli että joutuu vessassa ravaamaan useamman kerran sillä suoli ei tyhjentynyt kunnolla vaan uloste jäi ns. pussiin ja tyhjentyi sieltä omia aikojaan (todella rasittava vaiva), aina jäi tunne, että suoli ei ole tyhjä vaan kohta taas pitää päästä vessaan, sellainen paineen tunne suolessa. Uloste on siis löysempää, ei kovaa, eli ummetusta minulla ei ole. Enkä ole synnyttänyt. Itse kävin yksityisellä hyvällä lääkärillä korjauttamassa recotcelen, sekä sieltä gastroenterologi myös kertoi ettei nuorella iällä kannata peräsuolen leikkauksia vielä tehdä.

        Mietinkin nyt tätä prolapsi vaivaa eli tuota esiinluiskahdusta että onko nuorehkoilla ihmisillä siitä kokemusta? Kannattaako korjausleikkaus näin nuorella iällä? Ja kuinka vaiva pahanee jos ei korjaa? Ja tosiaan, kuinka toipuminen tuosta leikkauksesta jos ns. henkeleillä kiristetään suoli takaisin paikoilleen tähystyksessä, sairasloma kuinka pitkä?

        Olisi kiva käydä joskus vessassa normaalisti ilman vippaskonsteja :)


      • skylae
        suolisto kirjoitti:

        Olen 26-vuotias nainen ja kyseinen vaiva on ollut minulla n. 10 vuotta. En ole synnyttänyt, mutta nuorempana kärsinyt stressivatsasta, joten vessakäynnit olivat tiheitä. Peräsuolen esiinluiskahtavaa limakalvoa on slingattu, eli ammuttu kuminauhoja, jotka puristavat liiallisen limakalvon kuolioon. Slingausta käytetään myös peräpukamiin ja se pitäisi olla suht. kivutonta ja yksinkertaista. Slingaus on minulle tehty n. 3-4 kertaa ja se auttoi aina joksikin aikaa. Vaiva oli pahempi ennen slingausta.

        Vaiva on minulla vielä, mutta ei ole muuttunut. Pidätyskyky ei ole muuttunut.

        Lääkärissä ei vaivaani ole otettu oikein koskaan tosissaan ja en ole löytänyt tästä asiasta edes tarpeeksi tietoa mistään. Ilmeisesti tästä asiasta ei paljon puhuta. Kuinkahan moni tästä kärsii?

        Ja oikeastaan eniten pelkään synnyttämistä, jos saan lapsen, miten se onnistuu tämän vaivan kanssa? Jos joku synnyttänyt nainen tietää, niin voisiko vastata, että voiko tämän vaivan kanssa synnyttää, vai suosiollako keisarinleikkaukseen?

        hei olen 27v juuri 2 kk sitten sain toisen lapsen ja kärsin tästä samasta vaivasta ajoittain..mietin juuri pitäisikö käydä näyttämässä mutta joo ei oo mitään synnyttäminen tehnyt asialle...eli ei mennyt huonommaksi.


    • Juupsis

      Hei voisivatko leikkauksen kokeneet kertoa kuinka ovat parantuneet ja onko tarvittu uusintaleikkausta?
      Onko pidätyskyvyttömyys parantunut?

      • gfirus

        Ei parane itsekseen voi vain huonontua. Mulla on ollut vaivaa 18 vuotta ja nyt on pahentunut että kävellessäkin tulee ulos ja kaasuvaivoja ja limaa. Pelkään mennä leikaukseen mutta on varmaan pakko mennä kun alkaa ikää tulla niin ei ole kiva kun on höperö niitä kakkaleikkejaä tehdä.Peräsuolen typisysleikaus nukutuksessa tairipustusleikaus kumpi on parempi paljonko maksaa yksityisellä ja missä hyvä lääkäri asun helsingissä. Vai ossvatko leikata kunnallisessa. Kuukausi sairista ja monta kuukautta että vatsa rauhoituu.


    • asdjjjjsjs

      Itse olen vasta 18 vuotias ja tuo vaiva.. Turhaa varmaan mennä lääkäriin kun eivät varmaan asialle mitään tee?

    • kamalavaiva

      Kannattaa! Ja mee mielellään heti yksityiselle gastroenterologille niin ottaa kanssa tosissaan. :(

    • gyne01

      Ja kannattaa myös jättää ne peppupanot vähemmälle, niin ei tarvi mitään ripustella myöhemmin.

      • htty

        Ei se peppupanoista tule. Vaan jos synnyttää ja ponnistaa niin että tuntuu tai vatsa on pitkään kovalla.


    • desik

      Minulla on peräsuoili monesti ulkona tulee jopa kävellessä ulos ja limaa paljon. WC käynti on tuskaa 10 cm ulos tulee suoli välillä tulee vertakin. Täytyy kaivaa käsin kun ei tule muuten. Minut määrätiin leikaukseen mutta pelkään. Onko yksityinen parempi vaihtoehto.Mietitytää toi ripustus leikaus naruilla outoa. ja kuulema kymmenen vuoden välein joutuu uusimaan. Miten teille on käynyt leikauksessa. Kipuja ei mulla oo. mutta kaasuvaivoja.

      • nasarh

        Olen 27v nainen ja huomasin kans et mulla tulee suolta kans ulos ku istun pöntöllä..saan vielä ainakin ihan lihaksilla vedettyä suolen sisään,ei tartte kädellä avittaa,onneksi. Pelottava vaiva,pelottaa et joku kerta suoli tulee kokonaa ulos eikä mene sisään. Huomasin vaivan n. Kk sitten mutta ajattelin et se on normaalia,en aiemmin ollut katsellut miten toi peräpää toimii,mut aloin ajattelee et ei voi olla normaalia..aiemmmin tullut jotain limaa peräaukosta ulostaessa,mutta senkin ajattelin oevan normaalia. Lääkäriin menen parin viikon päästä. Kellää kokemukisa miten lääkäri tutkii tuon vaivan? Ja muitakin kokemuksia,kiitos.


      • ptsi
        nasarh kirjoitti:

        Olen 27v nainen ja huomasin kans et mulla tulee suolta kans ulos ku istun pöntöllä..saan vielä ainakin ihan lihaksilla vedettyä suolen sisään,ei tartte kädellä avittaa,onneksi. Pelottava vaiva,pelottaa et joku kerta suoli tulee kokonaa ulos eikä mene sisään. Huomasin vaivan n. Kk sitten mutta ajattelin et se on normaalia,en aiemmin ollut katsellut miten toi peräpää toimii,mut aloin ajattelee et ei voi olla normaalia..aiemmmin tullut jotain limaa peräaukosta ulostaessa,mutta senkin ajattelin oevan normaalia. Lääkäriin menen parin viikon päästä. Kellää kokemukisa miten lääkäri tutkii tuon vaivan? Ja muitakin kokemuksia,kiitos.

        Tutkii tähystimellä, ja voi määtätä paksunsuoli tähystykseen.


      • -nainen 24 v.
        nasarh kirjoitti:

        Olen 27v nainen ja huomasin kans et mulla tulee suolta kans ulos ku istun pöntöllä..saan vielä ainakin ihan lihaksilla vedettyä suolen sisään,ei tartte kädellä avittaa,onneksi. Pelottava vaiva,pelottaa et joku kerta suoli tulee kokonaa ulos eikä mene sisään. Huomasin vaivan n. Kk sitten mutta ajattelin et se on normaalia,en aiemmin ollut katsellut miten toi peräpää toimii,mut aloin ajattelee et ei voi olla normaalia..aiemmmin tullut jotain limaa peräaukosta ulostaessa,mutta senkin ajattelin oevan normaalia. Lääkäriin menen parin viikon päästä. Kellää kokemukisa miten lääkäri tutkii tuon vaivan? Ja muitakin kokemuksia,kiitos.

        Lääkäri siis tutkii vaivan peräsuolen tähystyksellä, sigmoidoskopia muistaakseni nimeltään, siinä mennään tähystimellä sigma suoleen asti, eli heti peräsuolen jälkeen. Voit pyytää lääkitystä tutkimuksen ajaksi, voi sattua tuolla sigma suolen kohdalla kovinkin paljon. Defekografiassa (röntgen) tutkitaan suolen toiminta, jossa näkyy miten tuo suoli toimii ulostustilanteessa. Nämä tutkimukset kannattaa tehdä, joten kerro lääkärille totuuden mukaisesti tilanne (itse en ensin kehdannut, mutta kannatti kertoa). Olen itse käynyt Helsingissä Ilari Airo nimisellä gastrokirurgilla Diacor Ruoholahden lääkärikeskuksella....osaa asiansa ainakin hän hyvin! En asu pääkaupunkiseudulla, mutta matkustan hänen luokseen, vakuutus onneksi on. Oletko synnyttänyt? Synnytys voi altistaa tämän syntymiselle.


    • rouvapukama

      Mulla tuli raskausaikana peräpukamien perässä suolta 10 cm ulos, pariksi päiväksi ottivat kirurgiselle, mutta ei tietenkään mitään voineet tehdä raskausaikana, kuin hoitaa pahimman turvotuksen jakivun pukamista ja yrittivät kyllä jokainen lääkäri vuorollaan tunkea tavaraa takaisin sisälle, mutta eipä ne siellä minuuttiakaan pysyneet (ja sattui ihan kamalasti). Kirurgi sanoi että normaalistikin kakatessa suolta tulee aina hieman ulos, mutta menee sisään samantien. Sitten tuollanen joka ei mene takasin, on se ongelmallinen. Toistaseks laitan lääkärin ohjeistuksen mukaan bepanthenia ettei suoli ärtyisi ulkopuolella ollessaan ja sain särkylääkettä ja puuduketta kakkaamista auttamaan (kun se just sattui niin että huh huh). Vähän pelottaa, ettei pahene loppuraskausaikana. Miten yleistä lie ulkonaolevan suolen kuolio, tai pukamien trombosoituminen (nyt jo olivat osittain)?

    • perätyrä

      Nyt rupeaa vituttamaan niin ankarasti tämä että heteromiehen nuoruus menee peräreikää ajatellessa (vieläpä omaa sellaista), että jotain tarviis tehä. Eli olen siis 17v poika ja kärsin ilmeisesti juurikin tuosta peräsuolen esiinluiskahduksesta. Suoli tulee ulos todella vähän verrattuna joihinkin aiempiin kommentoijiin, pahimmillaankin vain sentin verran, mutta olo on kyllä täysin sietämätön. Vuoden ajan olen koettanut oppia elämään tämän kanssa mutta nyt olen tullut siihen tulokseen ettei sen kanssa opi elämään. Elämä kuluu kotona nyhjätessä kun kotoa poistuessa ajatukset pyörii jatkuvasti peräsuolessa ja olon epämukavuudessa. Koulussa olo on jossei sietämätöntä niin ainakin aika lähellä. Nekö eivät näin nuorilta leikkaa vielä tuota? Pitääkö siis vuosikausia vielä koittaa kituuttaa? Ei huvittaisi huvinvuoksi lääkäriin mennä tökittäväksi jos eivät mitään tee? Voiko mitään muuta koettaa tehdä asialle jossei leikkaus käy päinsä?

      • -nainen 25 v.

        Mitä oireita sinulla on? Mene ihmeessä lääkäriin, on muitakin hoitotapoa kuin leikkaus jotka helpottavat. Asia kannattaa kuitenkin tutkia miksi näin tapahtuu.


    • apuaaaaaaaaa

      Kaksi kertaa on käynyt niin että peräsuolta on vähän luiskahtanut ja olen joutunut änkemään takaisin.... nyt pelottaa että itsellänikin on tämmöinen ja joudun leikkaukseen tms!! tarviikohan vielä huolestua jos on vain harvoin noin käynyt? pitäisi varmaan ostaa jotain laxoberonia ja ähkiä pöntöllä vähemmän.... (20v nainen)

      • -kokemusta on

        Mene ihmeessä lääkäriin tutkituttamaan asia. Takaan etteivät ne heti leikkaukseen laita, on muitakin hoitokeinoja. Tuo asia on sellainen, ettei se itsestään parane, ja ajan myötä usein pahenee. Onko oireita että suoli ei tyhjene kunnolla ym? On tunne että sinne jotain jää? Ei saa tosiaan liikaa ponnistaa, se pahentaa vaivaa...mutta en suosittele noita laxoberoneitakaan käytettäväksi, sillä suoli tottuu helposti siihen, että käytetään lääkettä suolen tyhjentämiseen, ja laiskistuu. Käytä kuituvalmisteita, saa apteekista, Vi Siblin, tai Agiocur...tai luontaistuotekaupoista ihan psyllium jauhetta ym...Kysy rohkeasti, ne tietävät! Mutta suosittelen joka tapauksesa lääkäriin menoa. Tässä linkki, josta voi olla apua. Mutta sinulla ei varmastikaan niin paha tuo vaiva, joten helpompia hoitokeinoja on, tosiaan, mitä varhaisempi diagnoosi, sen parempi, myös jatkoa ajatellen. Äläkä häpeile lääkärissä kertoa vaivastasi, pysy tiukkana, ne eivät helposti usko että nuorella ihmisellä tuollainen vaiva.

        http://www.medidia.fi/ilari/2001/01/01/kun-ulostus-on-tuskaa/


    • hake

      Ripustus leikaus. verkko laitetaan. 2-viikoo sairista. tähystyksessä. 4-5 viiltoa

      • -kokemusta on

        Aina ei näin tehdä, nuorelle ihmiselle ei lähdetä helposti laittamaan tuota verkkoa. Kaikki muut keinot yritetään ensin.


    • apuaaaaaaa

      Minkä alan lääkärille kannattaisi varailla aikaa...? Yleislääketieteen erikoislääkäri?

      • -nainen 25 v.

        Jos sinulla on vakuutus tai muuten taloudellisesti mahdollista, niin varaa gastroenterologille tai gastrokirurgille. Yleislääkäri ei näistä tiedä niin. Peräsuolen tähystys tulee tehdä sekä defekografiassa (röntgenissä) selviää tarkemmin. Tosin ensimmäisellä kerralla lääkäri ei tietenkään näitä tee. Kerro rohkeasti vaivastasi, häpeilemättä. Mistä päin Suomea olet? Voin suositella Helsingistä hyvää lääkäriä.


      • nainen 25 v.

        ..ja tosiaan yksityiselle!


    • apuaaaaaaa

      Kiitos avusta. Nyt on aika yksityiselle yleislääkärille, ei ollut vaihtoehtona gastroenterologia.

      • -nainen 25 v.

        Hyvä sekin. Mihin lääkäriasemalle varasit? Kyllä jokaisesta pitäisi löytyä melkeimpä. Voi olla gastroenterologi, tai gastrokirurgi nimellä. Kannattaisi vaan mennä suoraan alan lääkärille, ettet joudu turhaan maksamaan yleislääkäristä. Tsemppiä Sinulle!


    • apuaaaaaaa

      Paikkakuntaa ens viitsi sanoa, koska melko pieni, mutta ihan terveysasema ja yleislääketieteen erikoislääkärin valitsin. Onneksi on vakuutus, ettei tarvitse kaikkea maksaa itse! Sen verran lähellä tuo lääkäriasema että sinne on helppo mennä. Varmaan ohjaa jollekin erikoislääkärille sitten jos ei vaivaan löydy selitystä.

    • apuaaaaaaaa

      Tulipas sitten aamulla käytyä lääkärissä. laboratoriossa otettiin mm. keliakia ja kilpirauhastesti .Sain myös ajan peräsuolen tähystykseen.

      Tuntui että lääkäri ei ottanut kauhean vakavasti ongelmiani, epäili kuitenkin että saattaa olla ärtynyt suoli. Onneksi sain tuon tähystysajan niin jos siinä selviää jotain.

      Ehdotin itse että kokeilen jättää e-pillerit pois, koska jos ne aiheuttavat mahavaivoja.

      myös tuo, että peräsuolta on luiskahtanut esiin kaksi kertaa ja olen laittanut sormelola takaisin. Ensin lääkäri mutisi jotain peräpukamista, mutta sanoin että kyllä se oli suolta eikä peräpukamia.

      Eli tätä suolen esiinluiskahdusta on nyt sattunut kaksi kertaa. Kovan punnertamisen takia vessassa. Olenkohan aiheuttanut itselleni pysyvää vauriota, vai voiko näin käydä tavalliselle ihmiselle jolla ei ole mitään vakavaa suolistosairautta?

      • -nainen 25 v.

        Onneksi pääsit tähystykseen. Toivoen on asianmukainen lääkäri. Painota tuota peräsuolen esiinluiskahdusta lääkärille, niin pystyy keskittymään myös siihen. Normaalisti pyytää ponnistamaan tähystyksessä, että näkyykö se. Peräsuolen esiinluiskahtaminen näkyy varmimmin ainoastaan defekografiassa, röntgenissä. Ja sanon nyt tämän kokemuksen äänellä...ÄLÄ NIELE TUOTA ÄRTYNEEN SUOLEN OIREYHTYMÄÄ tyytymällä vain siihen diagnoosiin. Tietämätön lääkäri vetoaa tuohon kun ei tiedä muutakaan syytä. Sen takia menisin erikoislääkärille. Ärtyneen suolen oireyhtymään luokitellaan kaikki ns. "selittämättömät vatsavaivat".,.kun ei viitsitä selvittää kunnolla. Kun sinulla on vakuutus, voit vaatia tutkimuksia. Älä anna periksi jos vaivaa on. Ja jos vetoavat siihen, etteivät usko että näin nuorella voi olla tuota peräsuolen esiintyöntymää...niin se on todellista ja tosiaan nuorella voi hyvinkin olla. Nimimerkillä kokemusta on. Itsellä onneksi nyt asiantunteva lääkäri, ja asia on diagnisoitu ja hoidetaan. Ja tosiaan...ihan tavalliselle ihmiselle voi näin käydä. Itselle tuli pitkittyneiden vatsavaivojen takia tuo ulostyöntymä vaiva, mutta se voi olla ihan ihmisen rakenteissa heikkous tai perinnöllinen / synnynnäinen vika...ei ihminen itse välttämättä voi siihen vaikuttaa. Tosin kannattaa kovaa ponnistelua välttää vessassa. Tsemppiä sinne, ilmottele miten meni tähystys! Vaivassa ei mitään hävettävää.


    • as

      Onko kellään kokemusta tai tietoa mistä voi johtua kun ulostuksen jälkeen joutuu käymään vessassa useita kertoja pyyhkimässä uudelleen kun tuntuu että ulostetta on vielä jäänyt jäljelle ja niin aina onkin?

      • ..

        Mene lääkäriin. Vaikea sanoa noin suoraan.


      • a
        .. kirjoitti:

        Mene lääkäriin. Vaikea sanoa noin suoraan.

        No eipä ollu paljon apua sun vastauksesta


      • ..
        a kirjoitti:

        No eipä ollu paljon apua sun vastauksesta

        Ei voi oikein muuta vastata, kun että varmasti sitä on jäänytkin. Sen takia mentävä lääkäriin tutkituttamaan asia jos häiritsee.


    • apuaaaaaaa

      Olen miettinyt että jos sittenkin se esiinluiskahtanut, jota peräsuoleksi epäilin, olisikin ollut todella suuri peräpukama.... mutta voikohan niin suurta peräpukamaa edes olla, ja toisekseen voiko se jäädä ulkopuolelle niin pahasti että se pitää sormella avittaa takaisin sisään...?

      • -nainen 25 v.

        Vaikea tuohon mennä sanomaan, voi toki olla peräpukamakin. Mutta lääkäri sen parhaiten tietää tähystyksessä. Jos tulee verta joskus, niin viittaisi peräpukamaan. Itsellä ei ole ollut peräpukamia, niin en osaa niistä sanoa kokemusta. Kertoilehan terveisiä mitä lääkäri sanoi!


    • apuaaaaaa

      Epäilen että itsellänikin saattaa olla tuo limakalvon prolapsia. Mitenhän sen pystyy hoitamaan? Onkohan pitkä sairasloma? Mahdolliset riskit?
      Tähystys muutaman viikon päästä, siihen asti yritän itse tulkita mikä on vaivana.

      • -nainen 25 v.

        Siihen on erilaisia hoitovaihtoehtoja, ensin yleensä korjataan kumilenkkihoidolla ylimääräistä limakalvoa. Samalla tavalla kuin peräpukamia, tästä ei aiheudu sairaslomaa, korkeintaan pari päivää. Limakalvon prolapsi pitää kuitenkin todeta röntgenissä (defekografia), tähystyksessä harvemmin tekevät varsinaista diagnoosia. Pahemmissa tapauksissa on leikkaus vaihtoehto, mutta niitäkin on erilaisia. En kuitenkaan usko että heti aloitetaan leikkauksella. Mene vain tähystykseen ja vaadi sitä röntgeniä, mikäli ei siinä tutkimuksessa näy.


      • gsas
        -nainen 25 v. kirjoitti:

        Siihen on erilaisia hoitovaihtoehtoja, ensin yleensä korjataan kumilenkkihoidolla ylimääräistä limakalvoa. Samalla tavalla kuin peräpukamia, tästä ei aiheudu sairaslomaa, korkeintaan pari päivää. Limakalvon prolapsi pitää kuitenkin todeta röntgenissä (defekografia), tähystyksessä harvemmin tekevät varsinaista diagnoosia. Pahemmissa tapauksissa on leikkaus vaihtoehto, mutta niitäkin on erilaisia. En kuitenkaan usko että heti aloitetaan leikkauksella. Mene vain tähystykseen ja vaadi sitä röntgeniä, mikäli ei siinä tutkimuksessa näy.

        Tähystyksellä tekevät kunnallisessa titanium verkolla paikilaan.Onko kelään tietoa miten onnistui leikaus. menen syksyllä tähystys leikaukseen päästä. tuntuuko se verkko siellä sisällä ja totuuko elimistö siihen.


    • apuaaaaaa

      Kolonoskopiasta selvitty! 20min meni, kovasti kyllä sattui, mutta tyytyväinen olen kun uskalsin mennä.

      Lääkärin mielestä hyvännäköinen suoli. Otti kuitenkin koepaloja, joista tulokset 2-3vk päästä. Sain reseptin vi-siblin lääkkeelle. Käski myös välttää viljoja, tärkkelystä ja raakoja kasviksia. Mitähän tässä sitten söisi? :D

      tuosta esiinluiskahduksestakin kerroin, sanoi että niin voi tapahtua joskus. limakalvo voi olla sen verran löysä. pitäisi välttää liikaa punnertamista pöntöllä. ja että tuo visiblin voisi auttaa että ulostaminen olisi säännöllisempää.

      siitä en muistanut kertoa että suoli ei tyhjene aina kerralla.. eli joutuu joskus jopa tunnin päästä käydä isommalla hädällä...

      • -nainen 26 v.

        Hyvä juttu että meni hyvin! Ihan hyvät ohjeet nuo että nältä viljoja (tai käytä gluteenittomia vaihtoehtoisesti), tärkkelystä ja raakoja kasviksia. Kasvikset kannattaa keittää tai höyryttää, näin kannattaa jatkaa muutaman viikon ajan, sitten voit kokeilla myös raakoja kasviksia. Tuo Vi-Siblin ihan hyvää, itsellä auttoi todella hyvin noin kuukauden ajan, kunnes vaikutus lakkasi. Suoli tottui siihen siis. Sen jälkeen olen kokeillut muita kuituvalmisteita, tällä hetkellä otan iltaisin psylliumia 1 tl veteen sekoitettuna, auttaa vähän.

        Tuo suolen esiinluiskahdus homma on sellanen ettei lääkärit ota oikein tosissaan aluksi, oireet saavat olla aika pahat ja niistä täytyy kertoa mikäli ovat, jotta ottavat tosissaan. Toivotaan että sinulla helpottaa vaiva, mutta jos tuntuu että tuota esiinluiskahdusta on enemmänkin ja asia vaivaa sinua, ja sen vuoksi suoli ei tyhjene kunnolla, niin mene rohkeasti lääkäriin uudestaan.

        Itsellä pahimpina aikoina meni jopa tunti vessassa että pääsin lähtemään, kun suoli ei toiminut kunnolla. Peräsuoli menee ns. "tuppeen" eli itsensä sisään eikä suoli pääse kunnolla toimimaan. Kouristelee vain ja on kipeä.

        Toivotaan että sinulla helpottaa :)


    • apuaaaaaa

      Nyt ainakin selvisi että ei ole divertikkeleitä jne. Eli onneksi kävin kolonoskopiassa. Suosittelen muitakin käymään niin ei tarvitse arvuutella.

      nainen 26v: millaista ruokaa sinä yleensä syöt? Nyt kun pitää viljoja vähentää niin sopiiko yleensä silti riisi ja gluteenittomat tuotteet?

      • -nainen 25 v.

        Riisi (täysjyvä) sopii hyvin, sekä gluteenittomat tuotteet parempia vaihtoehtoja kyllä (tarkista ettei tuote sisäll silti vehnätärkkelystä, jotkin gluteenittomat sisältävät), valitse siis luontaisesti gluteenittomia. On olemassa mm. myös täysjyväriisistä tehtyä spagettia ja makaroonia myös, jos haluaa joskus myös niitä syödä, maistuvat todella hyviltä. Perunaa kannattaa vähentää huomattavasti. Kasviksia, aluksi keitettynä tai höyrytettynä. Salaattia jos vatsa kestää. Maito kannattaa jättää vähäksi aikaa kokonaan pois, mutta hapanmaitotuotteita voi syödä (maustamattomina), jugurtit, juustot ym. Pähkinöitä kannattaa myös syödä välipalana ( ei suolapähkinöitä). Vähennä myös sokeria niin paljon kuin pystyt. Mahdollisimman puhdasta ruokaa. Einesruuat voit unohtaa. Vaatii pitkäjänteisyyttä, mutta palkitsee varmasti, ja kaikkeen tottuu. Gluteenitonta leipääkin pystyt tekemään itse NOPEASTI, Viljatuotteella on hyvä gluteeniton leipäjauho, josta taikinan tekee 10 minuutissa. Ja takaan että hyvää on. Ei maistu perinteiselle gluteenittomalle ja mauttomalle korpulle.

        http://www.virtasalmenviljatuote.fi/vgjauhoseos.html

        Toivottavasti näillä ohjeilla pääset alkuun :) Nimimerkissä oli virhe, olen siis 25 v :)


    • apuaaaaaa

      Kiitos vastauksestasi.:) Ajattelin että oletko täyttänyt vuosia tässä vastauksen välissä, mutta ilmeisesti olikin vain kirjoitusvirhe :D

      Valmisruokien ystävä en ole koskaan ollutkaan ja mitään sokerista en ole syönyt. Mutta täytyypä nyt alkaa korvaamaan viljoja tuolla riisillä ja kokeilla gluteenittomia vaihtoehtoja.

      Tämä päivä meni mahan kanssa erittäin hyvin. Ei yhtään ilmavaivoja, kurinoita, ummetusta, turvotusta tms. Jos tuo visiblin ei muuten auta, niin ainakin vahva psykologinen vaikutus sillä on! Vähentää myös stressiä tietenkin kun uskoo lääkkeen tehoon, vaikka sitä ei välttämättä olisikaan. Ostin myös ProbiMage proobiootteja.

      • -nainen 25 v.

        Kannattaa kokeilla juu niillä! Ja tosiaan, monella voi olla tuo psykologinen vaikutuskin ;) Kun itse uskoo jonkin vaikutukseen, niin se myös toimii paremmin. Mutta kyllä tuo ViSiblin auttaakin varmasti, sitten kun sen vaikutus tuntuu että heikkenee, niin vaihda valmistetta, se auttaa aina myös vähän aikaa.

        Itse olen menossa leikkaukseen (pienimuotoiseen) parin kk sisään tuo peräsuolen ulostulon takia. Leikkauspäivä pitäisi selvitä lähiaikoina :) Kunpa vaan auttaisi vaivaan, nyt taas ollut muutaman viikon niin huono.

        Mutta tsemppiä Sinulle!! :)


    • hany

      Onko kenelekään tehty ripustus leikausta menen siihen kohta. Miten on parantunut.
      Laitetaan verkko ja langoilla kiinitetään emätimeen. Onko pitkään kipeä. Miten nukutuksesta selvisitte.Tuntuuko se suolessa se verkko ja langat. Miten seksin käy.

    • Medina

      MOI. Olen 60 jatkuvasti hankala ulostaa ,tänään oli tavalliustakin hankalampaa ,kuullosti että on patti takapuolessa , otin peilin ja katsoin , peräsuoli oli työntynyt ulos noin 8 sm ,olen koko ikäni tehnyt raskasta työtä .pöllimetsästä .hellan ja nykin väliin .sekä vieläkin hoidan lysykarjaa nuorikarja .Kuullostaa ,että nyt on kaikki vomavarat käytetty loppuun .aina väsyttää .ei jaksa muuta hoitaa kuin lehmät ja vähän taloutta ,vatsa on aina kipeä .Antakaa suositus mitä pitäisi tehdä ,sasi elämän ilonsa takaisin

      • korjaantunut

        Ota yhteyttä lääkäriin...minulla sama vaiva n.3vuotta sitten....peräsuoleen laitettiin verkko sairaalassa päiväkirurgiassa,ja sillä korjaantui,ei tuk.le enää peräsuolta ulos...


    • 62 ja eläkkeellä

      Minulla tuli peräsuoli ulos jo lapsena, eikä sille tehty mitään. Kaikki oli kunnossa 55 vuotta. Nyt on taas ruvennut suoli tulemaan ulos joka kerta vessassa käynnin jälkeen se on työnnettävä sisään. Soitin just lääkärille ja hän kehoitti varaamaan ajan. Varaan ajan terveyskeskuksen lääkärille ja saan häneltä lähetteen erikoislääkärille. Kun toimii näin, niin ei tarvitse maksaa, kun normaalit poli ja sairaalapäivä maksut. Siis ei ole kallista. Toimin näin aina, niin hinta ei ole hoidon esteenä.

    • Pelokas00

      hei olen 13-vuotias ja epäilen että minulla on tuo sama vaiva. sitä on ollut jo aika kauan,enkä uskalla kertoa kellekkään tästä. Alkoi pelottamaan ajatus että peräsuoli tippuisi kokonaan pois sillä jos näin nuorille ei mitää leikkauksia tehdä..

      • Bebanthenia pyllyyn

        Peräsuolen kokonaan ulosluiskahtaminen on varmaankin harvinaista, ei sitä kannata pelätä. Nyt vaan rohkeasti lääkäriin! Edellinen kommentoija on sen verran vanha, että sitäkin on turha miettiä, etteikö asialle tehtäisi mitään. Lääketiede on kehittynyt 50 vuodessa huimasti!

        Itselläni tämä samainen vaiva alkoi noin 20-vuotiaana ja samaan aikaan alkoi myös mahakipuilu. Asiaa tutkittiin ahkerasti (keliakia- ja laktoositestit, tähystys...), mutta mitään syytä ei oireille löytynyt. Suolta tuli ulos aika vähän, herneen kokoinen paukura ja sain tämän ongelman hallintaan ruokavalion muutoksella: jätin pois suurimmaksi osaksi perunan, pastan, riisin, sokerin ja leivät. Eli vähähiilihydraattisella ruokavaliolla pärjäsin yli 10 vuotta, niin että ongelma pysyi aisoissa. Lisäksi olen käyttänyt kuituvalmiste Vi-Sibliniä (apteekin käsikaupasta saa) aina tähän päivään asti.
        Nyt painiskelen yli 30-vuotiaana jälleen saman asian kanssa :( tulin raskaaksi ja vanhat ruokatottumukset unohtuivat jatkuvan nälän takia. Nyt on tullut syötyä kaikkia noita edellämainittuja ruoka-aineita ja kas kas, ongelma palasi entistä pahempana! Nyt sitten oottelen mitä synnytys minulle tekee....?!


    • Sinika

      Miltä tuo näyttää teillä? On siis jonkinlainen pallura/ pahkura? Onko se väritön vai puna/sinertävä?

    • Eelia

      Täällä myös yksi, joka kärsii samasta ongelmasta. Vaikeita synnytyksiä takana, mutta myös ummetusta jne. Olen menossa tutkimuksiin, toivon leikkausta, mutta olen vielä melko nuori, joten en tiedä leikataanko. Kärsin vaivasta valtavasti ja tämä rajoittaa elämää tosi paljon. Sinikalle tiedoksi, että googlen kuvahaulla löytyy kuvia kun laittaa hakusanaksi rektumprolapsi.

      • tietämätönnn

        vielkö joitain, jotka kärsivät kyseisestä vaivasta? mitä tutkimuksia tehty? onko leikattu ja jos on niin minkä ikäisnä leikkaus on tehty? pitääkö lapset olla tehtynä ennen leikkausta?


    • hopsansaa11

      Minua myös kiinnostaa, että miltä tuo suoli siellä peräaukolla näyttää? voiko se näyttää palluralta, sinertävältä?

    • Eelia

      suoli on ihan normaalin vaaleanpunainen tai vaaleanpunertava, ei sininen tms. varmaan samanvärinen, kun peräpukamat, siksi menee niiden kanssa usein sekaisin tämä sairaus vaikka on ihan eri juttu.

    • suoliulos

      onko muilla kokemuksia leikkauksesta? Kauanko kestää toipuminen ja onko tullut helpotusta oireisiin? Millä tekniikalla leikkaus tehty? olen menossa itse pian leikkaukseen.

    • Anonyymi

      Mulla ei ollut mitään ongelmaa ennen kuin jouduin teettämään abortin. Sen jälkeen peräsuolessa pussi. Epäilen, että jollain instrumentilla on aiheutettu suoleen tämä trauma.

    • Anonyymi

      Synnytyksessä tulee. Raskaassa fyysisessä ponnistelussa tulee. Kiusallinen vuosien myötä, hajuhaittakin. A3-voide apteekista, suolen lihasten supisteluvoimistelu, gluteiiniton, luiskahduksen työntäminen takaisin, näillä pärjää mutta pahenee ajan kanssa. Terveyskeskus-Lääkärit arastelee tutkia potilaan takapuolta niin vaikea saada todellista hoitoa, ei edes ohjeistusta.

    • Anonyymi

      Kokemuksia.
      Vaimolla oli täydellinen esiinluiskahdus. Oli kuin "appelsiini"takapuolessa. Lääkärit laittoi heti jonoon. Ja jono toimi 2 kk kuluttua Leikkaus.
      Lääkärit sano myös että kiusallinen , mutta ei ole vaarallista eikä pahene. Aina oli tyyny ala jossa reikä keskellä, kun istui.

      Sairaalaan mentiin klo 9, leikattiinn ja 15.00 heräämässä sanottiin etä illalla saa lähteä kotiin. Pyysi kuitenkin olemaan yön. Kaikki hyvin. Ei syönyt mitään kipulääkkeitä leikkauksen jälkeen. Hämeenlinnan , kunnallinen. Kyseltiin yksityisiäkin, mutta sitä tietäkää ei saanut pian leikkausta, vaan jonon.

      Nyt tuntuu olevan 5 v jälkeen pieni uusiutuminen. Sen takia täällä lukemassa.
      Vaimo alussa 70v nyt 75v.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7464
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2156
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1220
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1151
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe