Uusi Tarina Alkaa: KRYNSTONIN KALLON SALAISUUS (also known as "Pummeista Pelottomia")

Ringside Gym – seuraava päivä

Ilmassa on vielä edellisen yön sinertävää pölyä. Sali humisee oudosti, kuin jokin näkymätön voima värisisi ilmassa.
Kolme miestä — Jamil Elo, Joonatan Jouhki ja Kristian Asula — lämmittelevät kehässä. Heidän liikkeensä ovat erilaisia kuin ennen: nopeampia, sulavampia, mutta niissä on myös jotakin... eläimellistä.

Nurkkapenkillä Peksi ureskelee purkkaa nuuska huulessa krapulaisena kuin komentaja, joka odottaa taistelun alkua. Kallon sinertävä hehku pulppuaa vielä sen lasisista silmistä kehän vieressä pöydällä — kuin se tarkkailisi kaikkea.

Peksi lyö kädet yhteen ja karjuu:
“Sparri alkaa! Lyökää skodeja pyttyyn!”

Ja silloin — ovi revähtää auki.
Sisään tulee Pasi Ammattinyrkkeily.netistä, kaulassaan vanha Olympus-kamera ja kädessään puolityhjä punkkupullo.
Hieman punakka, mutta innokas.

Pasi:
“Nonii, nonii, täällä sitä taas ollaan! Peksi, onko tää nyt se uusi projekti, mistä puhuit Messengerissä?”

Hän alkaa ottaa kuvia horjahdellen, ja samalla mumisee sanelukoneeseen:

“Harjoitusraportti... pojat lyö tänään kyllä... todella tuh-masti... äh, kirjoitetaan se yhteen... tuhmasti, joo. Asulan koukut... hyvät... vaikka nokka vuotaa kuin kevättulva... Mutta hienoo nähdä tätä kipinää, kyllä! Peksi on loihtinut taas jotain ihmeellistä…”

Hän hörppää punkkua ja jatkaa, puhe alkaa puuroutua:

“Jamil Elon liike... semmonen pantterimainen vibraatio... vibraatio kirjoitetaan kahdella i:llä vai yhdellä, vittu sama... Jouhki taas nopee ku kissa bensassa... homma kovenee tästä huippua kohden. Kaikki näistä pystyis parhaana päivänään seisomaan täydet erät melkeen kenen kanssa vaan, jos on onni myötä... kyllä on pojat... lyöny hanskoillaan tuh-masti!”

Hän horjahtaa, painaa “lähetä”-nappia kännykässään ja raportti julkaistaan välittömästi.
Sivusto täyttyy kommenteista:

“Hieno raportti, Pasi! Vaikka vähän epäselvä.”
“Oliko punaviiniä vai punttitreeniä?”
“Missä Kelo?"

Mihin Pasi kadotti patongin?

Krynstonin kallo selvästi tekee ottelijoita eläimiä, mutta mitä eläimiä? Onko miehistä tulossa hamstereita?

Hampurin satama, maaliskuu 1962.
Ilta oli raskas ja pimeä, meri hengitti sumua kuin savuavaa piippua. Filmikelan rakeinen mustavalkoisuus sai aallot näyttämään metallilta. Kameran kohteena oli augustinien isä Harald Augustin, kalpea mies, joka seisoi troolarin kannella soutuverkkojen yllä. Hän oli tunnettu sataman hiljaisissa piireissä — papiksi liian merellinen, merimieheksi liian harras.

Verkko nousi ylös, raskas kuin synti. Sen mukana nousi jokin, mitä miehet eivät ensin tunnistaneet: ihmisen kallo, suolaisen lietteen ja simpukankuorien ympäröimä. Augustin tarttui siihen paljain käsin. Kamera tärisi. Veden valuessa poskipäiltä kallo näytti hetken elävältä, aivan kuin se olisi yrittänyt sanoa jotain suoraan linssiin.

Augustin nosti katseensa. Hänen silmänsä, filmille yhä näkyvästi hohtavat, hehkuivat vihreinä — kuin joku olisi sytyttänyt kynttilät hänen pääkallonsa sisään. Hän lausui jotakin latinaksi, sanat epäselviä tuulessa, mutta viimeinen rivi kuului selvästi:
"Omnia per tria divido." — Kaiken jaan kolmella.

Sitten hän kastoi kallon uudelleen veteen. Kolme kertaa.
Ensimmäisellä aalto muuttui hiljaiseksi.
Toisella laivan lamput välähtivät.
Kolmannella filmikelan kuva paloi puhki, kuin valo olisi tullut sisältäpäin.

Kun valkokangas pimeni, kuultiin vain ääni: Harald Augustinin rauhallinen hengitys, ja sen jälkeen hänen äänensä, melkein kuiskauksena:
"Kallo ei ole kuollut. Hän vain nukkuu."

Filmistä ei ole myöhemmin löytynyt alkuperäistä kopiota. Vain tämä katkelma jäi elämään — tallenne, joka herättää yhä kysymyksen, mitä Augustin todella nosti merestä sinä iltana.