Reijo Kivelän lempipaikka puutarhassa on etelänpuoleinen terassi. Se on mieluinen paikka etenkin aurinkoisena päivänä. Riippumattokin kutsuu isäntää joskus loikoilemaan.
Kivelät ovat tehneet paljon työtä puutarhansa eteen. Talon ostohetkellä piha oli alkutekijöissään. Kaupanteosta oli aikaa yli 20 vuotta, talo oli silloin lähes uusi.
- Piha oli aivan luonnotilassa. Kukkapenkit vaativat valtavasti työtä, selittää Reijo Kivelä.
Konevoimaa ei ole käytetty oikeastaan kuin suihkulähteen altaan kaivamiseen. 4,5 metriä pitkä ja kolme metriä leveä allas oli suurityöinen kaivettava jopa koneelle. Syvyyttäkin altaalla on melkoisesti, talon isäntää vyötärölle saakka.
Allas on koristeltu kivin ja siinä solisee suihkulähde. Kiviä Reijo Kivelä arvioi olevan ehkä kymmeniä tuhansia ja kaikki ovat itse valittuja. Aiemmin altaalla oli muutakin käyttöä.
- Kun lapset olivat pieniä, se oli uimalammikkona.
Allas on saanut ympärilleen veden läheisyydessä viihtyviä kasveja. Niistä voidaan mainita muun muassa siperian kurjenmiekka, saniaisia, iiriksiä ja konnantatar.
Perinnekasvit kunniaan
Kivelät ovat tietoisesti valinneet puutarhaansa perinnekasveja. Syykin on selvä. Perinnekasvit viihtyvät näissä oloissa, kestävät hyvin ja selviävät talvesta. Uuttakin he toki mielellään kokeilevat.
- Tänä vuonna uusin on seinustalla oleva viiniköynnös, esittelee Reijo Kivelä.
Lämpöinen kesä on ollut Kivelän puutarhalle hyvä. Puutarhaa ei isännän mukaan ole tarvinnut kastella, eikä lannoittaa. Multaa kyllä on keväällä vaihdettu. Ruusut oli keväällä vaikea saada kasvamaan. Nyt nekin ovat hyvässä kasvuvauhdissa. Reijo Kivelä harmittelee vain kukkien puutetta ruusupensaissa.
- Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään.
Koko kesän kukkaloisto
Reijo ja Marja-Liisa Kivelän puutarhassa tavoitteena on se, että kukkivia kasveja riittää keväästä myöhäiseen syksyyn. Tavoitteen saavuttaminen vaatii miettimistä ja suunnittelua. Yhdessä penkissä on jopa 30-40 kasvia.
- Joka penkissä on aina muutama kukka kukassa, sanoo Reijo Kivelä.
Keväällä Kivelöiden puutarhassa ihastellaan pihan eteläpuolella muun muassa sinivuokkojen kukkimista. Samassa penkissä myöhemmin kukkaan puhkeavat muun muassa kiurunkannus, mukulaleinikit, jumaltenkukka ja pionit. Nyt kukassa ovat muun muassa köynnösruusut ja kärhö. Syksyllä kukkaloisto jatkuu esimerkiksi ruskopäivänliljan voimin.
Talon pohjoispuolelle on istutettu erilaista kasvillisuutta. Sieltä löytyy myös kiven päällä oleva huvimaja, joka toimii ruoanlaittopaikkana. Kasveista pohjoispuolella viihtyy muun muassa köynnöshortensia, joka on ollut jo vuosikymmenet kiipimäjuurillaan kivessä tiukasti kiinni.
Hortensian ei oikeastaan pitäisi menestyä paikassa ollenkaan. Yhtä kikkaa kasvatuksen onnistumiseksi ei tietenkään ole, mutta pienen vinkin kasvien piristämiseksi Reijo Kivelä paljastaa.
- Huuhtelen piimäpurkin ja kaadan huuhteluveden juuristoon, niin a´vot, kyllä kukat tykkäävät.
Mullan kalkitsemista tai tuhkaa Reijo Kivelä ei hortensialle suosittele.
Aiheesta enemmän Suomi24kokkola palstalla
Tunnetuin maakunnanmies Kokkolassa
10
153
Vastaukset
- Anonyymi
Me Kokkolan tuhkamunaiset kaupparatsut ry:ssä olemme tunnetuimpia olemattoman lisääntymiskykymme takia. Kukaan ei ole pamahtanut paksuksi meidän ansiostamme.
- Anonyymi
A'vot ja kyllä kukat kyykkäävät ja sen tosiaan huomaa. Haravoisi edes hiukan sitä ryteikköä
- Anonyymi
Jos tarkoitat samaa törkypihaa, mitä me muutkin täällä olemme siunailleet, niin ainoastaan puskutraktorille olisi töitä siellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tarkoitat samaa törkypihaa, mitä me muutkin täällä olemme siunailleet, niin ainoastaan puskutraktorille olisi töitä siellä.
Ressu on luonnon- ja eläinystävä. Ei käpyjen tarvitse olla pohjois-etelä -suunnassa, eikä luonnonnurmikon kuin golfkentän greeni... MOT
- Anonyymi
Valtavan aidan suojissa on ties mitä.
- Anonyymi
Ressuhan vapautettiin työtehtävistään täysin ja kaikista vastuista toiminnadtaan työpaikalla koska pihaa ja taloa oli kohdannut hirveä katastrofi, josta ei tosin ikänä saatu faktoja.
- Anonyymi
Ressu oli, on ja tulee olemaan kaikkien rakas.
- Anonyymi
Jalmiinakodilla on todella rakastavat hoitajat ja odottavat jo Perhon omaa kasvattia.
- Anonyymi
sormia jo notkistellaan kivesten muljauttelemista vartomaan
- Anonyymi
Perhojokilaakson toimittaja ja kuvaaja paikalle kun Reijo tuodaan Jalmaanakotiin tai myydään huutokaupalla halvimmalle huolehtijalle syytingille.
MOT
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 924040
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.613339Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1603032Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,662980SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.772484Suomalainen lähti ilman takkia sotaan
Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.52306Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a282004Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.1811995Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s641969- 931368