petankkiliiga

oisko kellään kiinostusta opettaa mua pelaamaan petankia voitais sitten aloittaa petankiliiga kuusamossa esim niin että olisi piirisarjat esim alueittain tolpanniemi kirkonkylä nilo ruka jne. alueita joissa pelattaisiin sisäisesti ensin ja siten valittaisin alueen edustaja sitten kilpailuun jossa alueiden edustajat voisivat keskenään mittelöidä petankkipelin merkeisä ja voitaja saisi aina palkinnon joka olisi alueen palkinto seuraavaan turnaukseen asti miltä kuulostaa ajatus petankkiliigasta ps tarvitsen apua pelin opeteluun ensin
9620
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

vastauksia!

Äänestä

Ei oo vastustajia niin eipä kiinnosta

4Äänestä
  • luodaan petankkiliiga. otetaan selvää kiinnostuneista osallistujista ja pisteteään homma käyntiin. olen kiinostus.

    Äänestä

pistetäään pystyyn. tulkaa auttamaan,

Äänestä

no!

Äänestä

En periaatteessa ostanut kauppiaalta imuria koska ei osannut käyttäytyä niin kuin noissa hommissa pitäisi. Pyöri täällä viikolla 45 vuonna 2016 141cm lippa pystyssä lihavahko poika. Löin oven kiinni pulleron edestä ja sanoin et opettelee ensin käytöstapoja ennen kuin tulee meitin ovelle kauppaamaan yhtään mitään.

3Äänestä

häh

Äänestä

Täällä ei osaa kukaan pelata mitään

Äänestä

Petankkiahan tuo haluais

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

oisko kellään kiinostusta opettaa mua pelaamaan petankia voitais sitten aloittaa petankiliiga kuusamossa esim niin että olisi piirisarjat esim alueittain tolpanniemi kirkonkylä nilo ruka jne. alueita joissa pelattaisiin sisäisesti ensin ja siten valittaisin alueen edustaja sitten kilpailuun jossa alueiden edustajat voisivat keskenään mittelöidä petankkipelin merkeisä ja voitaja saisi aina palkinnon joka olisi alueen palkinto seuraavaan turnaukseen asti miltä kuulostaa ajatus petankkiliigasta ps tarvitsen apua pelin opeteluun ensin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu