Jossain on paljon mätää

Anonyymi-ap

Moni pitkän työuran tehnyt taivastelee eläkkeen niukkuutta. Osa pohtii kitkeränä, olisiko saman saanut tekemättä mitään – elämällä pelkillä tuilla.
65-vuotias nainen Hämeenlinnasta on työskennellyt kaupassa 48 vuotta. Hänen eläkkeensä on alle 1 400 euroa.
Samanikäinen nainen Keravalta jäi viime vuonna eläkkeelle 40 työvuoden jälkeen. Hänellä on yo-merkonomin paperit ja matkailualan koulutus ja hän taitaa kahdeksaa kieltä. Eläkkeestä jää käteen 1 443 euroa kuukaudessa.
On suuri vääryys, että vaikka olisi ikänsä elänyt yhteiskunnan loisena tekemättä mitään, eläke on sama kuin ikänsä työssä olleella.
Kun näillä pientä työeläkettä saavilla on oma asunto, he eivät saa asumistukia ym joita nämä yhteiskunnan loiset saavat.
Tiedän lähipiiristä parikin sellaista, jotka ovat tykästyneet alkohooliin ja juhlimiseen, niin ovat hommanneet itselleen hullun paperit, ettei tarvitse työhön vaivautua.
Yhteiskunta maksaa viulut.

18

641

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Asiaa puhut, kansaneläkkeen, 789€, saat vaikket oo päivääkään työtä tehnyt vaan tukien varassa elänyt, kansaneläkkeen lisäksi saa vielä muita tukia jolloin ikäsä pienellä palkalla työtä tehneen hyöty vs. ei koskaan työskennellyt on olematon.

    • Anonyymi

      Tämä! Yhteiskunta ei velvoita ketään tekemään töitä. Ja nykyään tuntuu, että työssä käyvillä pienemmät tulot mitä etuuksien saajilla. En yhtään ihmettele, että työvoimapula vaivaa. Hullujahan me työssä käyvät ollaan, koska moni saisi saman rahan kotona maatessa. En tiedä kauanko on varaa tämmöiseen pelleilyyn.

      • Anonyymi

        Toivottavasti persut pitää huolen jotta loisiminen loppuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti persut pitää huolen jotta loisiminen loppuu.

        Persut pitää huolen siitä, että 1400 euroa käteen on tulevaisuudessa huippupalkka duunarille.


    • Anonyymi

      Jos valtiovalta velvoittaisi työhön,niin joutuisi järjestämään jokaiselle työttömälle työpaikan.

      • Anonyymi

        Olihan niitä ennenkin noita velvoitetöitä, tännekin teitä rakennettiin, valtio voisi määrätä monenlaista hommaa josta maksettaisiin sama kuin perusturva ja perusturva pois kokonaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan niitä ennenkin noita velvoitetöitä, tännekin teitä rakennettiin, valtio voisi määrätä monenlaista hommaa josta maksettaisiin sama kuin perusturva ja perusturva pois kokonaan.

        Sulle ei mistään työstä tarttis maksaa edes perusturvaa, kun oot niin äärettömän tyhmä. Varmasti tollontöitä tehny koko elämäsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulle ei mistään työstä tarttis maksaa edes perusturvaa, kun oot niin äärettömän tyhmä. Varmasti tollontöitä tehny koko elämäsi.

        Töitä mitä töitä mutta eläkkeeni on vähintäänkin hyvä.


    • Anonyymi

      Missään nähty kitkerää viisasta sitten. Niinkö.

    • Anonyymi

      Tiedän myös pariskunnan, joka elää täysin lainalla. Jotain vakuutta ilmeisesti on vielä. Laina maksetaan lainalla.
      On siinä lapsilla muistelemista..... Velathsn eivät kai kuitenkaan kuoleman jälkeen periydy.

      • Anonyymi

        Vainajan velat maksetaan kuolinpesän varoista, ei perillisten omista varoista. Velat maksetaan ennen perinnönjakoa, ja jos pesän varat eivät riitä kaikkien velkojen kattamiseen, jäljelle jäävä velka jää velkojien vahingoksi.


    • Anonyymi

      ...oma on syymme , aivan oma ...mitä uskoimme vaalilupauksiin ja vappupuheisiin ...
      nämä koko maailmaa parantavat suvakkimme luovuttivat toivottoman urakkansa "erään kansallisen vähemmistömme " kanssa mutta hoivavietti sai sitten nämä kutsumaan , hakemaan ja houkuttelemaan kaikki Päiväntasaajan maankiertäjät tänne "maidon ja hunajan maahan" , omista eläkeläisistä ja vähäosaisista ei ollut eikä näytä olevan mitään väliä .. ja kutsu on kuultu , jopa paremmin kuin kutsujatkaan osasivat toivoa ... velaksi elävä yhteiskuntamme vain on kohta pakotettu katsomaan totuutta silmiin kun rahahanat ovat sulkeutumassa , entisten vippien korot lankeavat maksuun ja maahantunkijoita lappaa entiseen tahtiin , viesti "Pohjolan Hölmölästä" alkaa saavuttaa syrjäisimmätkin Afrikan ja Aasian kolkat .. joten näinhän se näyttää menevän kuten ennenkin ; köyhiltä ja vähäosaisilta on helpointa ottaa ja heidän osuuttaan yhteisestä kakusta ohentaa , hehän ovat jo tottuneet kiristämään vyötä ..

      • Anonyymi

        Ja saatiin sinimusta hallitus, joka pistää jokaisen suomalaisen työtä tekevän kärsimään. Poislukien miljonäärit, mutta nehän ei työtä teekkään.


    • Anonyymi

      Mättää ja pahasti! On suuri häpeä että esim Suomessa on työssä käyviä jotka ovat asunnottomia! On paljon muitakin pahoja ongelmia, rikkaat rikastuu ja muut kärsii. Hyvinvointi alueet ovat pahoinvointi alueet, kaikista karsitaan ja tehdään älyttömän vaikeaksi. Jokainen, jos ei nyt sairastu, niin vanhenee- silloin moni asia muuttuu, myös päättäjien kohdalla, ja kaikkea ei saa edes rahalla. Voi tietysti paksulla lompsalla lähteä muille maille, vierahille..
      Itse olen eläkkeellä, saan hyvin pienen eläkkeen lisäksi kansaneläkettä 180€, pärjään kun ei ole velkaa eikä ole vuokramenoja. Monella on pahemmin, jopa lapsiperheillä.
      90-luvullakin oli asiat paremmin. Prkl!

    • Anonyymi

      Suomessa näyttää olevan huonoimmassa asemassa sellainen ihminen, joka on hoitanut asiansa niin hyvin kuin on pystynyt pienistä tuloistaan huolimatta.
      Sellainen ihminen, joka on elänyt holtitonta elämää, näyttää olevan eräiden tahojen erityissuojelussa.

    • Anonyymi

      Onkohan asia ihan noin?

      • Anonyymi

        Kyllä se vain on noin!
        Moni pienipalkkainen saa vähemmän eläkettä kuin ikänsä tuilla elänyt loisija.
        Sossu kun katsoo, mitä ihminen tarvitsee tullakseen toimeen ja maksaa sen mukaan. Sadat tuhannet eläkeläiset kituuttavat pikku eläkkeellään, eivätkä saa mitään etuutta, jos sattuvat omistamaan sen pikku asuntonsa.


    • Anonyymi

      Lisäksi nyt tapahtui massiivinen 99.9% varallisuuden siirto koronan varjolla, 90-luku oli lastenleikkiä tämän päivän tilanteeseen, kun silloin yrittäjien varallisuus siirrettiin pankkien taseisiin, että saatiin ne Euro kuntoon! Koiviston konklaavin, paperit salattu 50-vuodeksi, vastuulliset ovat turvallisesti mullissa, kun asiakirjat saadaan avata. Mutta kuka sen estää, jos avattaisiin nyt? Eihän täällä valtio noudata mitään lakeja enää, poliitikot mellastaa kuin siat pellossa ja media komppaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      225
      4117
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2325
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      98
      1327
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1047
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      923
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      906
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe