Olipa unohtuneina syrjäseuduilla kuihtumiskierteen kuntia ja perikuntia, elivät kädestä suuhun ja velalla torjuttiin vilua. Yhteistä kaikessa oli, että tiedossa ja taloudessa oli osaamattomuutta monin tavoin. Mutta se mitä taidettiin, sitä hyödynnettiin pakkotilanteissa, elikkä apuun kutsuttiin kulkumiehiä. Tarinoiden syntysanat vapautettiin tuulen mukaan, näin uudenkarhea ammattilaisuus julisti päivännousun, syrjäseutujen ihmisten luottamus panostettiin pelimerkeiksi, näin syntyi onnellisten heimo, helpolle houkuttelijat sekä silmäkulman varjossa viekkaat pelurit.
Kelopuussa oli haikaran pesä. Tuulilobbari meni pesän alle ja sanoi: ”Minä kaadan tämän puun ja teen siitä veistoksen.” Haikara sanoi: ”Älä kaada, minulla on täällä viisi poikasta ja ne putoavat, jos puu kaatuu.” Lobbari sanoi: ”Jos annat minulle yhden pojistasi, niin jätän kaatamisen sikseen.”
Haikara antoi yhden pojistaan.
Lobbari meni jälleen toisena päivänä ja sanoi: ”En ole löytänyt yhtään näin hyvää komeaa puuta.” Haikara hätääntyi: ”Jos sinä tämän puun kuitenkin jättäisit” Ja antoi taas yhden pojistaan.
Haikaran hyvä ystävä pöllö tuli käymään ja kysyi: ”Mihin poikasesi ovat joutuneet?” Haikara sanoi: ”Tuulilobbari tässä kävi kahtena päivänä ja vei; olisi muuten kaatanut koko puun.” Pöllö sanoi: ” Olet sinä aika pöhkö. Millä hän yhtään puuta täällä kaataa, ei hän omista yhtään puuta eikä edes näitä hehtaareja.”
Kolmannen kerran kun tuulilobbari tuli, niin rupesi jälleen puhumaan: ”En ole löytänyt vieläkään näin komeaa puuta, kyllä minä tämän nyt kuitenkin kaadan, ellet anna minulle vielä yhtä pojistasi .” Haikara rupesi nauraa räkättämään ja sanoi: ”Millä oikeudella sinä pesäpuun kaadat? Ei sinulla ole yhtään omaa puuta täällä, ei oikeutta, etkä omista yhtään näistä metsähehtaareista.”
Tuulilobbari kysyi: ”Kuka sinut on tehnyt noin viisaaksi, idiootti luonnonsuojelija kai? Kyllä minä vielä hänetkin petän.”
Tuulilobbari meni aukealle ja pisti kielensä ulos suusta. Se makasi sitten kuin kuollut. Pöllö tulee ja kiertelee lobbaria, se menee viimein lobbarin päälle ja nokkaisee sitä silmään. Nokkaisi, nokkaisi vielä toisenkin kerran, ja silloin lobbari ottikin pöllön kiinni ja aikoi kyniä sen. Pöllö sanoi: ”Mennään tuonne risukkoon, sillä kylän ihmisetkin nauravat, jos sinä tässä alat pöllöä elävänä syömään.”
Lobbari kantaa roikottaa pöllöä sopimussalkussaan. Pöllö sanoi: ”Hellitä minusta, kyllä minä pääsen itsekin.” Lobbari ei enää muistanutkaan, että pöllö osasi lentää, kun päästi sen irti. Silloin pöllö oli jo ilmassa, ja lobbari sai huomata, ettei kaikki viekkaus ollutkaan hänen omassa päässään. --
Tarina on todellinen, paitsi että se onkin MAAKOTKAN pesäpuu, paikkakunta Pyhäjärvi ja tuulilobbarina toimii ylin yritystoimari virastolta.
Phj elinkeinopolitiikka on vaalikausi toisensa perään on maksettu kallis vitsi
52
384
Vastaukset
- Anonyymi
Aika on tiimassa, uskottelut ryöppyävistä miljoonista ja muusta pöhinästä energian ympärillä- ei uskottavaa! Kunniakkaampaa on tunnustaa tosiasiat -Tikkalanmäen instituutio- hän joka uskoo talouden nousuun, on omalla asiallaan, maksoi sitten vaikka mitä-unelmansa edessä!
Pitkäaikaiset juurisyyt eivät ole kadonneet, joten ne tulevat eteen joka päivä vaalikauden ajan, elinvoimaisuuden näytöt hönksöttää, konkreettinen väestön lisääntyminen kunnalle muutttovoittoisesti , kunnan keskustan kehittyminen vetovoimaiseksi on puhetta, ilmaan ympyröiden piirtelyä ym.
Ostovoimaisen, paikallisesti rahaa kuluttavan väen vähentyminen ei ole tarjontaa, tyhjästäkö tempaistaan työpaikkoja? Todellisuuden tunnustamisessa voi olla vakaampi tulevan alku, se ei vain istu ihmeiden keskellä elävien sapluunaan. Kyllästyttää yleishymähtely että "kaikissa kunnissa on samaa, jopa huonommin"-ja juuri tätä hys hys näkökulmaa puolustelevat johtavat.- Anonyymi
Jäiköhän turvesoiden työkoneita romuttaamiselta. nimittäin näitä tullaan pian huutamaan turpeen nostoon.
Suomi pyristelee eroon hiilidioksidipäästöjä aiheuttavasta energiaturpeesta. Ukrainan kriisi ja energiatoimitusten mahdollinen keskeytyminen Venäjältä ovat kuitenkin tuomassa turpeen takaisin parrasvaloihin.
Energiaturpeen käyttö on romahtanut Suomessa. Syynä on ilmastopolitiikka ja päästökauppa. Koska turpeen polttaminen aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä, eivät turpeella tuotettu sähkö ja lämpö pärjää energiamarkkinoilla. Politiikkaosastolla taas hallitus haluaa puolittaa energiaturpeen käytön vuoteen 2030 mennessä.
Energiaturpeen käyttöä ei ole kielletty Suomessa, kuten kivihiilen kieltolaki lopettaa hiilen polttamisen vuoteen 2029 mennessä. Energiaturve jyrätään markkinaehtoisesti, kun kalliit päästöoikeudet syövät turve-energian kilpailukyvyn.
Miksi energiaturve on tekemässä paluuta juuri nyt? Syynä on Venäjän energiatoimitusten mahdollinen keskeytyminen ja energiariippuvuuden vähentäminen Venäjästä. Jos Venäjältä ei saada metsähaketta tai energiapuuta, on yksi tapa korvata menetys kotimaisella turpeella. - Anonyymi
Minä myönnän. Käpykaartilaiset saavat itkeä. Heillä ei ole mitään merkitystä. Laittaa naurattamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä myönnän. Käpykaartilaiset saavat itkeä. Heillä ei ole mitään merkitystä. Laittaa naurattamaan.
Keput eivät osaa muuta kuin maalittaa.Ilkeitä "ihmisiä"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keput eivät osaa muuta kuin maalittaa.Ilkeitä "ihmisiä"
Mitä tarkoittaa komu?
Komu voi viitata eri yhteisöjen tai kulttuurien edustajiin, jotka jakavat samanlaisia elintapoja, arvoja tai kiinnostuksen kohteita. Termiä voidaan käyttää myös kuvaamaan ihmisiä, jotka osallistuvat tiettyyn sosiaaliseen liikkeeseen tai kulttuuriseen ilmiöön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tarkoittaa komu?
Komu voi viitata eri yhteisöjen tai kulttuurien edustajiin, jotka jakavat samanlaisia elintapoja, arvoja tai kiinnostuksen kohteita. Termiä voidaan käyttää myös kuvaamaan ihmisiä, jotka osallistuvat tiettyyn sosiaaliseen liikkeeseen tai kulttuuriseen ilmiöön."Komu myös tarkoittaa hölmöä,tyhmää ,vanhaa roinaa ja rihkamaa. Tietyillä alueilla myös sukunimenä käytetty"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Komu myös tarkoittaa hölmöä,tyhmää ,vanhaa roinaa ja rihkamaa. Tietyillä alueilla myös sukunimenä käytetty"
Haavisto tarkoittaa metsää, joka tunnetusti vanhetessa lahoo ja eteenkin latvaan tule reikiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keput eivät osaa muuta kuin maalittaa.Ilkeitä "ihmisiä"
Totuus on maalittamista: Muuten mitä persumme aikovat tehdä meinaan muuta kuin itkeä ja valehdella?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus on maalittamista: Muuten mitä persumme aikovat tehdä meinaan muuta kuin itkeä ja valehdella?
Joko taas tulit räkimään .Et pidä lupauksiasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joko taas tulit räkimään .Et pidä lupauksiasi.
Mitä lupausta? Meidän heikoin aines näyttää olevan epätoivoista. Kai vähitellen tajuavat olevan myös kunnan asioiden hoidossa täysin turhia. He ovat kovia valehtelmaan ja huijamaan. mutta siihen se jää.
; - Anonyymi

;Muuten kuntalaisia kiinnostaa milloin isosuisin muuttaa vai ovatko nekin puheet hänelle niin tyypillistä turhaa leukojen louskusta? Voisi lähtiessään pyytää anteeksi Oulaskankaasta valehteluaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuten kuntalaisia kiinnostaa milloin isosuisin muuttaa vai ovatko nekin puheet hänelle niin tyypillistä turhaa leukojen louskusta? Voisi lähtiessään pyytää anteeksi Oulaskankaasta valehteluaan!
Lapsellista ..olet kehittynyt alaspäin...raakkuja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuten kuntalaisia kiinnostaa milloin isosuisin muuttaa vai ovatko nekin puheet hänelle niin tyypillistä turhaa leukojen louskusta? Voisi lähtiessään pyytää anteeksi Oulaskankaasta valehteluaan!
Kannattaa nautiskella vähemmän, että muistaa lupauksensa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa nautiskella vähemmän, että muistaa lupauksensa.
Totta puhut, jos väittää, että Pyhäjärvi on niin vasemmistolainen, että täältä pitää päästä pois niin on pidettävä kiinni lupauksestaan jamuutettava . Muuten on tyhjänpuhuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta puhut, jos väittää, että Pyhäjärvi on niin vasemmistolainen, että täältä pitää päästä pois niin on pidettävä kiinni lupauksestaan jamuutettava . Muuten on tyhjänpuhuja.
Josta olet malliesimerkki,tyhjänhokija
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta puhut, jos väittää, että Pyhäjärvi on niin vasemmistolainen, että täältä pitää päästä pois niin on pidettävä kiinni lupauksestaan jamuutettava . Muuten on tyhjänpuhuja.
Sinusta ei ole asioita hoitamaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinusta ei ole asioita hoitamaan
Heh heh Käpykaartilaiset käyvät kuumana. Isot suut ovat levällään, mutta teot puuttuvat. Eikö olisi parempi muuttaa kuin elää kuntalaisten naurekelemana tyhjän puhujana. Vitsinä eläminen lienee rakankkaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh heh Käpykaartilaiset käyvät kuumana. Isot suut ovat levällään, mutta teot puuttuvat. Eikö olisi parempi muuttaa kuin elää kuntalaisten naurekelemana tyhjän puhujana. Vitsinä eläminen lienee rakankkaa?
Sinä itse hihat tulessa vakiokliseinesi..kasvata munaas
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä itse hihat tulessa vakiokliseinesi..kasvata munaas
Valehteleva nainen on normaaliakin rumempi, vaikka kuinka tuntisi mutnat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehteleva nainen on normaaliakin rumempi, vaikka kuinka tuntisi mutnat.
PHJ:n heikoin aines (kepuvasuridemut) ovat hoitaneet kaupungin talouden syvälle suohon. Tulos 0 - 0, eli vielä vähemmän, kuin ei mitään.
Parannusehdotus: Kepulivasuridemut sivuun(Oppositioon) ja Kepulainen/Kepulaiset - Reunaehto/Reunaehdot pois jarruttamasta kaikenlaista kehitystä ja uudistumista.
Siinäpä aluksi.
Iloisesti tuulivoimaa odotellen, sillä Laguna-Hiukkanen säikähti kepulaisi reunaehtoja ja kurvasi perävalot vilkkuen rapakon taakse.
Keskipohjanmaakin kirjoitti, ettei ensi vuonna(2026) rakenneta yhtään uutta tuulivoimalaa maalle. Kuinkas meidän(PHJ:n) Kj:n ja valtuuston Pj:n visio oli vuoden 2027 kiinteistöverotuotoista(5 miljoonaa euroa) kaupungille. Oliko taas ilmassa Lagunamaista vedätystä kaupunkilaisia kohtaan kepevasuridemuilla?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehteleva nainen on normaaliakin rumempi, vaikka kuinka tuntisi mutnat.
Näin ja kauheampaa on valehteleva mies, joka ei edes pidä puheitaan.
Saati osaa asiaa kirjoittaa. Pelkät haukkumiset eivät ole asiaa.
Et osaa yhteenkään kysymykseen vastata eli Kepun on palkannut sinut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin ja kauheampaa on valehteleva mies, joka ei edes pidä puheitaan.
Saati osaa asiaa kirjoittaa. Pelkät haukkumiset eivät ole asiaa.
Et osaa yhteenkään kysymykseen vastata eli Kepun on palkannut sinut.Kepu on tosiaan palkannut minut vit.....maan!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepu on tosiaan palkannut minut vit.....maan!!
Olet nähtävästi persujen palkkaama valehtelija. Kuten sanottu sinullakaan ei ole mitään merkitystä.
- Anonyymi
Ensimmäinen epäonnistunut suuri tarina , Laguna-unelma oli virhe , toinen uusioleikkiminen oli epäoonistumista enstisin vaalivedätyksin ja tavoilla, kolmas-vihreä siirtymä-data- ja tuulivoimateollisuus, on tarkoitettu alusta asti tarinan kertojille ajan -ja rahan kuluttamiseen. Harkittu,"geissi" jatkettuna yhä huijareiden pelialustana.
"Geissi" on slangisana, joka tarkoittaa joko keisaria tai henkilöä, jota pidetään jengin keskipisteenä,Keisari tai jengin johtohahmo: Sanan yleisin merkitys on keisari tai sellainen henkilö, joka nähdään ryhmän keskipisteenä.
Tunnistetaanko, kuka on hallitseva, pyhäjärvisten keskipiste eli keisari,? Kyllä pitäisi vai mitä.- Anonyymi
Välineellistävä , hyväksikäyttävä tyyppi manipuloi hyväuskoisia apureita kiusantekoon, irvailuun, syyllistämiseen, yksinkertaisia uskottuja saavuttaakseen jonkin tavoitteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Välineellistävä , hyväksikäyttävä tyyppi manipuloi hyväuskoisia apureita kiusantekoon, irvailuun, syyllistämiseen, yksinkertaisia uskottuja saavuttaakseen jonkin tavoitteen.
Hyökkää päättäjien kimppuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyökkää päättäjien kimppuun.
ai niinkö, johan tuon voi noinkin päin-väärinpäin- olettaa! Kun otetaan taaksepäin , niin uusimmatkaan päättäjät eivät liene syyttömyyden eikä siveyden kukkasia, ei alkuunkaan eikä kenkään..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ai niinkö, johan tuon voi noinkin päin-väärinpäin- olettaa! Kun otetaan taaksepäin , niin uusimmatkaan päättäjät eivät liene syyttömyyden eikä siveyden kukkasia, ei alkuunkaan eikä kenkään..
Puhutko metsäkaupoilla koijaroineista? Eivät he päättä mistään. 0=0
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhutko metsäkaupoilla koijaroineista? Eivät he päättä mistään. 0=0
Miksi sinun pitää AINA vääristellä toisten kirjoituksia?????????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sinun pitää AINA vääristellä toisten kirjoituksia?????????
Ei ole vääristelyä vaan suora toteamus sinun kirjoitukseen:" ...eivät liene syyttömyyden eikä siveyden kukkasia..." Mistä muusta voi olla kysymys?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole vääristelyä vaan suora toteamus sinun kirjoitukseen:" ...eivät liene syyttömyyden eikä siveyden kukkasia..." Mistä muusta voi olla kysymys?
Mukaan kaikin luettuna, ei erilleen nostettuna, niin kuin sulla on vimmattu kiima vainota yksiä ja hokea samoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mukaan kaikin luettuna, ei erilleen nostettuna, niin kuin sulla on vimmattu kiima vainota yksiä ja hokea samoja.
Heh heh hyökkäät koko ajan yksityisten esim. kapunginjohtajan kimppuun perusteettomasti, mutta et kestä minuun kovaan faktaan perustavaa kirjoitusta koijareista.
Milloin muuten isosuisin muuttaa? Meinaan yleisenä vitsinä oleminen tuskin on mukavaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh heh hyökkäät koko ajan yksityisten esim. kapunginjohtajan kimppuun perusteettomasti, mutta et kestä minuun kovaan faktaan perustavaa kirjoitusta koijareista.
Milloin muuten isosuisin muuttaa? Meinaan yleisenä vitsinä oleminen tuskin on mukavaa?PHJ:n heikoin aines (kepuvasuridemut) ovat hoitaneet kaupungin talouden syvälle suohon. Tulos 0 - 0, eli vielä vähemmän, kuin ei mitään.
Parannusehdotus: Kepulivasuridemut sivuun(Oppositioon) ja Kepulainen/Kepulaiset - Reunaehto/Reunaehdot pois jarruttamasta kaikenlaista kehitystä ja uudistumista.
Siinäpä aluksi.
Iloisesti tuulivoimaa odotellen, sillä Laguna-Hiukkanen säikähti kepulaisi reunaehtoja ja kurvasi perävalot vilkkuen rapakon taakse.
Keskipohjanmaakin kirjoitti, ettei ensi vuonna(2026) rakenneta yhtään uutta tuulivoimalaa maalle. Kuinkas meidän(PHJ:n) Kj:n ja valtuuston Pj:n visio oli vuoden 2027 kiinteistöverotuotoista(5 miljoonaa euroa) kaupungille. Oliko taas ilmassa Lagunamaista vedätystä kaupunkilaisia kohtaan kepevasuridemuilla?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PHJ:n heikoin aines (kepuvasuridemut) ovat hoitaneet kaupungin talouden syvälle suohon. Tulos 0 - 0, eli vielä vähemmän, kuin ei mitään.
Parannusehdotus: Kepulivasuridemut sivuun(Oppositioon) ja Kepulainen/Kepulaiset - Reunaehto/Reunaehdot pois jarruttamasta kaikenlaista kehitystä ja uudistumista.
Siinäpä aluksi.
Iloisesti tuulivoimaa odotellen, sillä Laguna-Hiukkanen säikähti kepulaisi reunaehtoja ja kurvasi perävalot vilkkuen rapakon taakse.
Keskipohjanmaakin kirjoitti, ettei ensi vuonna(2026) rakenneta yhtään uutta tuulivoimalaa maalle. Kuinkas meidän(PHJ:n) Kj:n ja valtuuston Pj:n visio oli vuoden 2027 kiinteistöverotuotoista(5 miljoonaa euroa) kaupungille. Oliko taas ilmassa Lagunamaista vedätystä kaupunkilaisia kohtaan kepevasuridemuilla??Kun ei-miehestä tulee yli 75-vuotias niin hän dementiassa ja narsismissa toistaa samoja juttuja. Hänet tunnetaan myös Marisija ja Jankuttajana. Toisaalta jokainen paikka tarvitsee kylähullunsa mille nauraa.
- Anonyymi
Manian hoito on monipuolista ja vaatii lääkitystä sekä psykososiaalisia keinoja, joilla pyritään tasapainottamaan mielialaa ja ehkäisemään uusia sairausjaksoja.
Hoidon keskeisimpiä osia ovat mielialaa tasaavat lääkkeet (kuten litium ja tietyt psykoosilääkkeet) sekä psykososiaalinen kuntoutus (kuten terapia, mielialapäiväkirja ja elämäntapojen säätely).
Hoito toteutetaan sairaalahoidon ja avohoidon (poliklinikka, mielenterveyspalvelut) yhdistelmänä riippuen oireiden vaikeusasteesta. - Anonyymi
Heh heh En ole sinä, joten en ole hullu. Kai ymmärrät terveen ja sinun eron?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh heh En ole sinä, joten en ole hullu. Kai ymmärrät terveen ja sinun eron?
Olet sen lisäksi, että olet hullu, olet "Niljakas ihminen", lue tästä profilointisi
Niljakas tarkoittaa kuvainnollisesti ihmistä, joka on epärehellinen ja välttelee vastuuta tai on inhottava ja iljettävä.
Sanalla voidaan kuvata myös henkilöä, josta on vaikea saada otetta, kuten fyysisesti limainen tai liukas asia, mutta tämä merkitys on harvemmin käytössä ihmisestä puhuttaessa, poikkeuksen teet sinä.
Joko kohta sanot että lopetat kommentoinnin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet sen lisäksi, että olet hullu, olet "Niljakas ihminen", lue tästä profilointisi
Niljakas tarkoittaa kuvainnollisesti ihmistä, joka on epärehellinen ja välttelee vastuuta tai on inhottava ja iljettävä.
Sanalla voidaan kuvata myös henkilöä, josta on vaikea saada otetta, kuten fyysisesti limainen tai liukas asia, mutta tämä merkitys on harvemmin käytössä ihmisestä puhuttaessa, poikkeuksen teet sinä.
Joko kohta sanot että lopetat kommentoinnin?En edelleenkä ole sinä Sinä aloitat aina toisten nimittelyn, mutta tyhmyyttäsi et pärjää siinäkään.
Miksi lopettaisin? Hetken taukoja olen aina pitänyt, mutta se ei estä sinua -hullu- jatkamasta epäasiallista kirjoitteluasi. Mutta häviät aina minulle faktoissa ja se taitaa tuntua ja heikolle itsetunnollesi pahalle..
Sama koskee vähän meidän persuja. He kuvittelevat olevansa jotain tajuamatta kaupunkilaisten nauravan heille. 0=0 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En edelleenkä ole sinä Sinä aloitat aina toisten nimittelyn, mutta tyhmyyttäsi et pärjää siinäkään.
Miksi lopettaisin? Hetken taukoja olen aina pitänyt, mutta se ei estä sinua -hullu- jatkamasta epäasiallista kirjoitteluasi. Mutta häviät aina minulle faktoissa ja se taitaa tuntua ja heikolle itsetunnollesi pahalle..
Sama koskee vähän meidän persuja. He kuvittelevat olevansa jotain tajuamatta kaupunkilaisten nauravan heille. 0=0Nyt sinulla on liitu, anna tulla, missä olet minua viisaampi ?
sekä miten et huomaa eroa, koska heittämällä kirjoituksistasi paistaa läpi tyyppi, se että olet yksinkertainen, vähä-älyinen hullu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt sinulla on liitu, anna tulla, missä olet minua viisaampi ?
sekä miten et huomaa eroa, koska heittämällä kirjoituksistasi paistaa läpi tyyppi, se että olet yksinkertainen, vähä-älyinen hullu?Kaikessa. Kai olet nähtyt, että häviät aina järjenkäytössä ja faktoissa?
Minä en olekaan kylän heikointa ainesta kääpykaartilaisia. Minä en vihaa vaan kaupunkilaisten tavoin nauran teille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En edelleenkä ole sinä Sinä aloitat aina toisten nimittelyn, mutta tyhmyyttäsi et pärjää siinäkään.
Miksi lopettaisin? Hetken taukoja olen aina pitänyt, mutta se ei estä sinua -hullu- jatkamasta epäasiallista kirjoitteluasi. Mutta häviät aina minulle faktoissa ja se taitaa tuntua ja heikolle itsetunnollesi pahalle..
Sama koskee vähän meidän persuja. He kuvittelevat olevansa jotain tajuamatta kaupunkilaisten nauravan heille. 0=0Sinä lupasit pitää taukoa.
Vaan missä ne suuret tuulivoimalat ovat.? Niitä pitäisi olla jo rakenteilla . Vai ups eikö niitä tulekaan.
- Anonyymi
Jos omistaa pari moottorisahaa kuvittelee olevansa kova kapitalisti. No huh huh
- Anonyymi
Eläimet erovat ihmisistä siinä,etteivät he kosjaam anna tyhmimmän johtaa laumas.
- Anonyymi
Aika kovaa väittää meidän käpykaartilaisia eläimiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika kovaa väittää meidän käpykaartilaisia eläimiksi.
Ehei.menitpä omaan sudenkuoppaasi..puheenjohtajat ja yrityspäällikkö..siinäpä on etumiehet
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehei.menitpä omaan sudenkuoppaasi..puheenjohtajat ja yrityspäällikkö..siinäpä on etumiehet
Rattijuoppo ja änkyrä siinä samassa persoonassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rattijuoppo ja änkyrä siinä samassa persoonassa.
Onko peejiit ja pomo rattijuoppoja..ostivat ittesä syyttömiksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko peejiit ja pomo rattijuoppoja..ostivat ittesä syyttömiksi
heh heh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
heh heh
Hyh hyh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyh hyh
Olen täällä outo, joten kuka on puhuttu henkilö Känniharju?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen täällä outo, joten kuka on puhuttu henkilö Känniharju?
Älä viitsi olla naiivi enemmän kuin olet
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitsi olla naiivi enemmän kuin olet
PHJ:n heikoin aines (kepuvasuridemut) ovat hoitaneet kaupungin talouden syvälle suohon. Tulos 0 - 0, eli vielä vähemmän, kuin ei mitään.
Parannusehdotus: Kepulivasuridemut sivuun(Oppositioon) ja Kepulainen/Kepulaiset - Reunaehto/Reunaehdot pois jarruttamasta kaikenlaista kehitystä ja uudistumista.
Siinäpä aluksi.
Iloisesti tuulivoimaa odotellen, sillä Laguna-Hiukkanen säikähti kepulaisi reunaehtoja ja kurvasi perävalot vilkkuen rapakon taakse.
Keskipohjanmaakin kirjoitti, ettei ensi vuonna(2026) rakenneta yhtään uutta tuulivoimalaa maalle. Kuinkas meidän(PHJ:n) Kj:n ja valtuuston Pj:n visio oli vuoden 2027 kiinteistöverotuotoista(5 miljoonaa euroa) kaupungille. Oliko taas ilmassa Lagunamaista vedätystä kaupunkilaisia kohtaan kepevasuridemuilla??
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 924040
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.613339Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1603032Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,662980SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.772484Suomalainen lähti ilman takkia sotaan
Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.52306Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a282004Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.1811995Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s641969- 931368