Ootko sä yksinäinen?

Aina!

Mieheltä

Jos olet nainen, niin älä huoli... Kyllä noi miehet saa sitä nappia vielä painettua 😁😉

Oon joskus, vaikka yksinolosta pidänkin, turinaseuraa naapurustossa... ;-))

Olen usein yksinäisin juuri ihmisten keskellä. Tuntuu kuin katselisi elämää lasin läpi, mukana mutta silti erillään, ilman todellisia yhteyksiä.

ALOITTAJALLE,

en minä yksinäinen ole, kylläkin yksin , etsin tyttökaveria, tätä Mildrediä.

-00

Minä tahtoisin olla yhdelle naiselle loputtoman rakas. Että hän pitäisi nytkin halauksessaan ja lohduttaisi kun on tuskaa ja ahdistusta elämässä. Mutta en pysty ilmaisemaan rakkautta ja kiintymystä. Siksi olen yksin. En tiedä naisen välittämisistä mitään. Mieheltä.

Tänään mietin, miten mukava olis tehdä asioita yhdessä, nauraa yhteisille asioille, kiusata toista ja valittaa toiselle :(
Vaikka onkin hyvä, kun pystyy asioita tekemään yksin, mutta kaksin aina parempi

Olen. Sen oikean tarvitsen. K nainen

Olen, ei kai tänne muut kirjoittele. Yhteys hyvään ystävään tai vielä parempaan seurustelukumppaniin on tärkeä ihmiselle. Ihminen kaipaa toista ihmistä kertoakseen kuinka elämässä sujuu, kuinka on joskus iloinen hetki tai kuinka tuntui kurjalta kun epäkohtelias ihminen tölväisi täysin asiattoman kommentin. Toista ihmistä voi käyttää hellyyden kaipuuseen, kosketella ja nauttia lämmöstä joka sulattaa sydämen ja varpaat. Toisen ihmisen kanssa voi tehdä lähes mitä tahansa, olla alasti saunassa ja aian luontevasti taikka istua elokuvateatterin penkillä ja suudella pitkäveteisen jakson aikana, tai muuten vai kun tuntui olo yksinäiseltä. Se että tietää toisen välittävän ja tykkäävän, luo turvaa ja saa voimaan paremmin.

No kyllä. Varsinkin jos ystäväkentässä tapahtuu muutoksia tai muuta isoa tapahtuu

Olen hyvin usein, mutta siihen on myös tottunut. Aina välistä tajuaa, että taas on vierähtänyt kuukausi tai vuosi ja olen vieläkin yksin. Ei ole omaa rakasta elämässä, eikä tarpeeksi jaksamista tai motivaatiota etsiä häntä. Tulee mietittyä erästä ihan liikaa, vaikka tiedän sen olevan toivotonta.

Koen yksinäisyyttä ajoittain. Ja kaipaan ikäistäni miestä, johon haluan tutustua. Jostain syystä lyhyet tummatukkaiset ikäiseni miehet koen ihaniksi ja sellaiseen mieheen haluan tutustua. Ja jos kunnolla ns. kolahtaa niin haluan parisuhteen!

Olen joo…mutta tieto hänestä pitää minut onnellisena

Joo olen.

Toisinaan ehkä mutta siltikään en edes yksin ollessani ole koskaan ollu niin yksinäinen kuin mitä parisuhteessa jossa toinen ei ole ainakaan ollu samassa parisuhteessa kanssani vielä yksinäisempi mahtaa olla parisuhteissa ne jotka/joiden kumppani kaipaa jotain toista

Yksinäisyydessä on omat hyvät puolensa.
Lähden yleensä ihmisten ilmoille jos alkaa tuntumaan,että on liikaa tätä oloa.

Miesten yksinäisyys epidemia

Miesten yksinäisyysepidemia on monisyinen ilmiö, eikä siihen ole yhtä syytä, vaan usean tekijän risteys. Kyse on sekä kulttuurisesta muutoksesta että biologisista ja psykologisista mekanismeista, jotka vetävät miestä hiljalleen erilleen muista.

Ensimmäinen ja näkyvin syy on sosiaalisen rakenteen murros. Aiemmin miehen paikka ja merkitys oli selkeämpi: perhe, työ, yhteisö ja selvä rooli elättäjänä tai tekijänä. Nyt perinteiset rakenteet ovat hajonneet, eikä miehelle ole yhtä yhteisesti jaettua mallia siitä, mitä hänen kuuluu olla. Työ ei enää määritä identiteettiä, yhteisöt ovat pirstaloituneet ja yhteys muihin ihmisiin tapahtuu ruudun kautta eikä kasvokkain.

Toinen iso tekijä on emotionaalinen lukkiutuminen, jota monissa kulttuureissa opetetaan pojille jo varhain. Miehet oppivat, että tunteiden näyttäminen on heikkoutta, vaikka juuri tunteiden kautta syntyy yhteys muihin. Kun yhteys puuttuu, mies jää helposti kuoreensa, ja kun yksinäisyys pitkittyy, siitä tulee itseään ruokkiva kierre: mitä kauemmin on yksin, sitä vaikeampi on avata itseään uudelleen.

Kolmas syy on digitaalinen eriytyminen ja kilpailullinen deittikulttuuri. Sosiaalinen media, Tinder ja jatkuva näkyvyyden vaatimus suosivat ulospäinsuuntautuneita, itsevarmoja ja usein nuorempia miehiä. Monet miehet taas jäävät huomaamattaan pelin ulkopuolelle, ei siksi että heissä olisi vikaa, vaan koska algoritmit ja pinnalliset ensivaikutelmat jyräävät aidon yhteyden.

Lisäksi miesten ystävyyssuhteet eroavat usein naisten suhteista. Miehet rakentavat siteitä tekemisen kautta, eivät niinkään puhumisen. Kun elämään tulee vähemmän yhteistä tekemistä, ei enää bändejä, urheilua tai työporukoita, kaverisuhteet kuihtuvat. Harva mies osaa sanoa toiselle, että on ollut yksinäinen.

Ja vielä yksi syvempi kerros on merkityksen katoaminen. Jos mies ei löydä elämälleen tarkoitusta, ei paikkaa jossa tuntee olevansa hyödyksi tai rakastettu, yksinäisyys ei ole enää vain sosiaalinen ongelma, vaan eksistentiaalinen.

Tässä mielessä miesten yksinäisyysepidemia ei ole vain yksilöiden kriisi, vaan yhteiskunnan peili. Se kertoo, miten huonosti nykyinen maailma on varustautunut hoitamaan sielun ja yhteyden puutetta.

Ratkaisu ei löydy miehen korjaamisesta, vaan yhteyden palauttamisesta: rehellisten keskustelujen, yhteisten projektien ja tunneälyn normalisoinnin kautta. Kun mies saa luvan olla ihminen eikä pelkkä rooli, yksinäisyys alkaa murtua.

Nyt kun on päässyt kokemaan pitkästä aikaa tunteita, niin kaipaa kyllä vierelle sä toista.

Olen välillä. Kaipaan samanikäisten seuraa ja että voi laskea leikkiä ja tehdä yhdessä kaikkea kivaa. Olen paljon itseäni vanhempien kanssa tekemisissä ja koen uupumusta.

Neljä vuotta yksin asuneena sanon, että olen.
Suoraan sanottuna mieli ja keho huutavat toisen ihmisen läsnäoloa.
Aikuisen ihmisen.

Ehkä jonakin päivänä kohtaan jonkun. Huonommassa tapauksessa en.
Olen paljon "tuolla ulkona" erilaisissa yhteyksissä, joten siitä ei pitäisi olla kiinni, että roikkuisin jossain Tindereissä odottamassa ihmettä tapahtuvaksi.

Tiedättekö tunteen, kun joskus tuntemattoman vastakkaisen sukupuolen edustajan kohdatessa ja siinä kenties jonkin aikaa arkipäiväisiä jutellessa tuntee yhtäkkiä kuuman aallon nousevan rintakehästä, syke kiihtyy ja päässä alkaa kohista?

En tiedä sille vieläkään selitystä, mutta muutaman kerran olen moisen kokenut.
Feromonit tai jotakin? "Sielunkumppanuus"?

En tiedä, mistä noissa on kyse. Harvakseltaan noin kuitenkin on käynyt, viimeksi tällä viikolla, kun juttelin muuan nelikymppisen naapurini kanssa (varatun).

Tuli yhtäkkiä tunne, että "olen tullut kotiin", vaikka toinen on varattu, käytännössä tuntematon eikä tilanteessa ollut mitään muuta kuin arkista jutustelua harrastuksista ja jokapäiväisistä asioista...

Voi olla, että olen herkistynyt jotenkin, mutta eipä perjantain yökerhoreissullani sattunut ainuttakaan vastaavaa kohdalle.
Tosin lavalla ollut Petri Nygård jatkuvan vitun huutamisensa kanssa ei kyllä vetänyt paikalle muutenkaan "omaa viiteryhmääni", vaan lähinnä myöhäisteini-ikäisiä. En tiennyt ko. hemmon olevan esiintymässä perjantaina, vaan lähdin randomisti katsomaan ihmisiä ja menoa.

Ei ollut hyvä reissu, mutta ei aina voi voittaa.
Ravintoloista ja yökerhoista usein löytyy joku alkolla estonsa kadottanut, mutta kun on selvinpäin tavattu, käyty syömässä tms. on käynyt ilmi, ettei aineksia syvällisempään kuitenkaan ole.

Luulen, että ravintoloista löytyy ehkä hetken hurmaa, mutta se oikea kenties kuitenkin tosielämästä?

Häntä etsiskellessä, katselen naisoletettuja, katselen elämää, hymyilen, aloitan keskusteluja ja toivon (salaa että joku kiinnostuisi minusta enemmän).

En siis ole missään umpiossa, mutta myönnän kärsiväni yksinäisyydestä ajoittain ja kaipaavani toista ihmistä nauramaan, syliini istumaan, hellittäväksi, jotakuta josta pitää huolta ja joka pitäisi huolta minusta.

Koiraa en enää ota, sen kuolema on liian raskas tapahtuma.

Joskus. On mulla koti mutta silti oon koditon.

joooo

En ole yksinäinen enkä halua miestä.

Forever alone.

Yksinolo tekee välillä hyvää.

Samaa mieltä olen ap:n kanssa, että koiran kuolema on todella raskas asia. :(
Kissani kuolivat jo vuosia sitten, enkä aio ottaa enää uusia lemmikkejä...
Rakkaan kotieläimen menetys koskee aina yhtälailla kuin ihmisenkin.

Hänelle olen sanonut että en tuntenut olevani yksin hänen kanssaan. Ymmärrettiin täysin toisiamme. Se on kai liikaa hänellle.