väärin koko tilanteen jo yli kuuden vuoden ajan. Se että kirjoitin hänestä täällä ei tarkoittanut sitä, että haluaisin olla hänen kanssaan tekemisissä ja siitä kertoi jo se etten koskaan sanonut hänelle mitään ohi menoissa. Voin todella huonosti koska en saanut tehdä töitä itselle mieluisassa työpaikassa ja en muisskaan. Miksi se kautta rantain kertominen ei loppunut, vaikka pyysin sitä todella monta kertaa! Minusta oli raivostuttavaa se, etten saanut tehdä töitä ilman, että joku esitti olevansa kuin tietty nuorempi henkilö! Olin siksi monen vuoden ajan todella vihainen kaikesta kokemastani töissä ja töiden ulkopuolella! En halunnut että hänestä kerrotaan joka paikassa, koska en ole koskaan halunnut olla tekemisissä yhdenkään oman lapseni ikäisen kanssa! Tämän olisitte saaneet tietää, jos olisitte kysyneet minulta ennen projektia minkä ikäisistä ihmisistä pidän! Kuten jo olen kertonut todella monta kertaa, etten voi antaa nuoremmalle henkilölle koskaan anateeksi sitä, että menetin mieluisan vakituisen työpaikan! Miksi ette tätäkään ymmärtäneet ja annoitte hänen jatkaa minun kiusaamistani! Hänen takiaan jouduin kärsimään psyykkisestä, fyysisestä ja taloudellisesta ongelmista! Miten kukaan teistä ei ymmärtänyt edes sitä! Minulta olisi pitänyt kysyä lupa projektin aloitukseen! Minulle on ollut täysin yhden tekevää se, kenen kanssa hän aikaansa on viettänyt ja mitä tehnyt. koska hänen elämänsä ei ole kiinnostanut minua! Eikä tule koskaan kiinnostamaan! Kaikki se kiusaaminen ja häiriköinti talossa ja kautta rantain kertominen ovat saaneet minut ahdistumaan ja stressaantumaan aivan liian kauan! Ei ihminen niin huono vointisena jaksa kiinnostua kenestäkään! Projektia ei olisi koskaan saanut aloittaa kysymättä minulta, mitkä ovat juuri minulle tärkeitä asioita ja mistä haaveilen. Osaatteko yhtään hävetä sitä kuinka paljon pahaa jouduin kokemaan, kun ette viitsineet edes kysyä minulta muutamaa kysymystä, jotka olisivat selvittäneet sen, mikä on minulle tärkeää ja mikä saa minut voimaan hyvin! Olen yhä hauras ja rikkinäinen, koska tuntuu siltä, että minun liikkumisiani yhä seurataan ja kytätään ja se jos mikä saa voimaan todella huonosti! Sen pitää loppua välittömästi, muuten voin yhä huonommin! Osaatteko edes hävetä yhtään sitä, miten paljon vahinkoa saitte aikaan!! Jos olisin saanut tehdä töitä vakituisessa mieluisassa työpaikassa elämäni olisi ollut juuri minun näköistä hyvää elämää ja kun ihminen voi hyvin hän on onnellinen!
Olette ymmärtäneet
7
206
Vastaukset
- Anonyymi
Lisään vielä että, toivottavasti vaaditte hänen korvaavan menetettyjä palkkoja!
- Anonyymi
Olen ollut todella pettynyt siihen, että annoitte hänen jatkaa kiusaamistani ja ettei kautta rantain kertomista ole lopetettu, koska eilenkin jouduin sitä kokemaan! Voin todella pahoin välittömästi kun huomaan sitä yhä olevan! Se on ollut kuvottavin asia elämässäni ensi hetkestä alkaen ja siksi sen on loputtava!!
- Anonyymi
Olen ollut todella pettynyt siihen, että annoitte hänen jatkaa kiusaamistani ja ettei kautta rantain kertomista ole lopetettu, koska eilenkin jouduin sitä kokemaan! Voin todella pahoin välittömästi kun huomaan sitä yhä olevan! Se on ollut kuvottavin asia elämässäni ensi hetkestä alkaen ja siksi sen on loputtava!! Se on repinyt sieluni rikki totaalisesti ja mitään hyvää se ei ole koskaan saanut aikaan! Korvaukset ovat pakolliset kaiken sen aivan liian kauan jatkuneen kidutuksen jälkeen! Elämä on ollut hel..ttiä koko projektin ajan. Siksi en voi todeta muuta kuin että, voi minkä teitte minulle rauhaa rakastavalle ja sellaiselle jolta veitte hänen suurimman unelman toteutumisen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen ollut todella pettynyt siihen, että annoitte hänen jatkaa kiusaamistani ja ettei kautta rantain kertomista ole lopetettu, koska eilenkin jouduin sitä kokemaan! Voin todella pahoin välittömästi kun huomaan sitä yhä olevan! Se on ollut kuvottavin asia elämässäni ensi hetkestä alkaen ja siksi sen on loputtava!! Se on repinyt sieluni rikki totaalisesti ja mitään hyvää se ei ole koskaan saanut aikaan! Korvaukset ovat pakolliset kaiken sen aivan liian kauan jatkuneen kidutuksen jälkeen! Elämä on ollut hel..ttiä koko projektin ajan. Siksi en voi todeta muuta kuin että, voi minkä teitte minulle rauhaa rakastavalle ja sellaiselle jolta veitte hänen suurimman unelman toteutumisen!
Itku silmässä tätäkin kirjoitan, kuten usein kirjoittaessani olen tehnyt!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itku silmässä tätäkin kirjoitan, kuten usein kirjoittaessani olen tehnyt!
Projektille luvan kysymättä antaneille toivon, että viimeinkin ymmärtäisitte kuinka paljon olen vaurioitunut kaikesta kokemastani! Ja tutkisitte sisintänne, jotta todella ymmärtäisitte ettei projektia olisi saanut koskaan aloittaa siinä muodossa miten se toteutettiin, etten saanut elää rauhassa missään! Minua yritettiin pakottaa johonkin sellaiseen mitä en koskaan olisi halunnut tehdä! Ja miten monta vuotta se jatkuikaan! Hyi teitä! En anna teille koskaan anteeksi sitä, ettette kysyneet minulta mitään ja silti annoitte luvan projektille, joka tuntui kiusaamiselta ensimmäisestä päivästä lähtien!
- Anonyymi
Kuule, elämässä on asioita joille voi antaa anteeksi ja saada itselleen rauhan. Asioille voi kääntää selän. Se mikä ei ole edessä on takana. Ja se ei näy jos ei katso peilistä. Ihmiset tekevät virheitä ja asiat jatkavat kulkuaan. Joskus tuntuu, että niin on tarkoitettukin tapahtuvan, jotta me itse korkeammassa mielessämme jotain oppisimme.
- Anonyymi
…ja oppiminen voi olla sitäkin että antaa vaan anteeksi ja yrittää unohtaa. Ottaa itselleen asian rungosta ajatuksen että ”tämä oli minun oppimisen takia”.
Tms.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen1357260Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam1075037Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk753828KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!
Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa43327Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,273094Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on102866Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni592671Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,552324Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu872128Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t322017