Nuoruuteni ensimmäinen tyttöystävä oli silloin 19, nyt 59. Vajaan vuoden sitä onnea kesti aikanaan. Vaikka olin myöhemmin naimisissa, kaipaan silti enemmän ensirakkauttani. Hän lähti sanomatta sanaakaan ja kieltäytyi myöhemmin vastaamasta edes puhelimeen. Hän palasi opiskelupaikkakunnalta takaisin asumaan vanhempiensa luokse pieneen mökkiin syrjäkylän kaukaisimpaan nurkkaan, jonne minulla ei ollut autottomana pääsyä mitenkään. Hänen ylihuolehtivainen äitinsä vihasi minua ja varmaan esti yhteydenpidon.
ATK. MJ. 85.
Anonyymi-ap
5144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin sitä rakkautta estetään. Tietävät sen voiman
Niin. Todennäköisesti tytön äiti pelkäsi menettävänsä vanhuutensa tuen ja turvan, jos tyttö muuttaisi minun luokseni kauas pois.
Ei mitenkään vaikea uskoa😑
Voiko olla käynyt silloin joskus niin että äiti on hävittänyt kirjeen tai ei ole kertonut että sulle soitettiin äsken tai joku kävi kysymässä tai muuta sellasta?
Ei voinut käydä. Kun soitin tytön kotiin ensimmäisen (ja viimeisen) kerran siellä oli hänen äitinsä vastaamassa. Sain kuulla, että jos vielä kerrankin soitan, hän pistää poliisit perään kotirauhan häirinnästä. Sitten löi luurin korvaan. Nousi tietysti mieleen kaikenlaista, kuten raskaus ja abortti. Joka tapauksessa se äiti ei kyllä pitänyt minusta silloinkaan, kun muutaman harvan kerran hakivat minut kylään. Tytön isä taas oli hiljainen ja arka mies, hän ei paljon puhunut.