Napaljuunin korvakorut

Ostin Napelleni korvakorut.
Ne varastettiin museosta.
Ostin sitten sille sanakirjan.
Se kähvellettiin lukiosta.
Sitä paitsi kieli oli kuollut.
Sanskriittia muinaistunkiosta.

Ostamalla Nappea en saa
hihnan päässä tiellä kuljettaa.
Joku toinen ehtii väliin aina.
Rakkaus on hänellekin laina.
Kuin nahkahihnat roikkuvat
kuolleet kielet, ennen kipakat.

Ehkä lippalakki riittäis Napelleni?
Vähemmän tuskaa toisi sapelleni.
Jos sen veisi joku muu kuin tuuli,
luimukorvin nuokkuisin kuin muuli
enkä välittäisi mitä Nappe sanoo,
kun ei siltä tipu vaikka miten anoo.

Tätä vartenkohan ihminen on luotu,
korvakorut, sanakirjat esiin tuotu,
muttei rakkautta koskaan ole suotu,
annettu vain yksinäisten pitkä ruotu,
jossa huojua kuin kaisla kulottunut,
tuonilmaisiinsa sentään ulottunut.