Ajan sävel on tämä. Moni valmistuu työttömäksi. Osa ei edes tiedä, mihin itestä on.
Sitten on niitä, joiden lahjat eivät vain riitä mihinkään.
Jumala on kaikkivaltias ja ihana Isä taivaissa, joka on luvannut kaikille oman paikkansa. Näin minäkin uskoin. Mutta enää näin 30-vuoden jälkeen en kykene tähän. Miksi?
Tuntuu, että tähän liikkeeseen ja vastaaviin muihin yhtä tiiviisiin liikkeisiin syntyneet ovat huomanneet, ettei kaikki luvatut asiat olekaan pitäneet paikkaansa. Moni rämpii rikkinäisenä täällä. Jumala ei kuuntele. Viime aikoina moni onkin lähtenyt etsii totuutta muualta. Kuka New Agesta, kuka omasta sydämestä jne. Ja tämä näkyy siinä, että yhä useammat jättää liikkeen, johon ovat syntyneet.
Itse olin vankkumaton uskovainen ja kristillisyytemme puolesta puhuja pitkään. Myös siinä vaiheessa, kun lähipiiristä useat olivat jo lähteneet "harhapoluille". Ajattelin sen johtuvan vain lopun ajoista. Pikkuhiljaa aloin näkee pointteja poislähteneiden puheissa. Näin ne aiemmin katkeruutena elävää uskoa kohtaan. Aloin tajuamaan, että olen itsekin rikkinäinen. Ja olen rämpinyt. Ehkä siksi, kun olen kieltänyt ison osan minusta. Ehkä siksi kieltäydyin kaikista niistä poluista, jonne veri olisi vetänyt. Minusta ei tullut hyvää perheenvanhempaa. Ei iso perheen pyörittäjää. Perhe hajosi. Ja nykyisin isänikin asuu eri osoitteessa, mitä äiti. Olen rikkinäinen ja monella tapaa hyvin repaleinen ihmisriepu.
Koska ihminen on useiden tekijöiden summa, en voi tietää, mitkä ongelmistani johtuu synnynnäisistä syistä, mitkä taas erilaisista traumoista, joita ennen turvallisena pitämäni liike on minussa saanut aikaan. Yhtä kaikki. Olen riepu, jolla on vakavia ongelmia monella eri elämän osa-alueella. Ennen rukoilin Jumalalta voimia pärjäämiseen, mutta vuodet ovat osoittaneet sen, ettei mitään kuuntelevaa ja auttavaa Jumalaa ole olekaan. Jos Jumala on, hän on täysin välinpitämätön kaveri. Vai miksi hän haluaa hyväksyä sen, että valtaosa ihmisistä eksyy ja joutuu helvetin pahaan paikkaan?
Minunlaisia rikkinäisiä ja monella tavalla tärähtäneitä kavereita on ihan riittämiin. Kun elämä kolhii ja mikään ei suju ja samaa rataa mennään vuosikymmenestä toiseen, niin miten tällaisessa tilanteessa enää edes kykenee turvaamaan mihinkään ikiaikojen Jumalaan?
Usko hyvään Jumalaan on romahtanut.
71
613
Vastaukset
- Anonyymi
Ulosantini on sekavaa, ku haminan pyssy, tai miten se sanonta menikään.
Oma perheeni hajosi ensin. Talous kaatui toki ennen sitä ja sitten minulta meni mielenterveys lopullisesti ja lopulta usko.
Sittemmin oma isäni erosi äidistäni. Tuossa vaiheessa vanhempien kodissa asui vain nuorin ja sekin lähes täysikäinen.
Mieleni on sekaisin, kuin haminan pyssy, mutta niin se on monella muullakin vl-taustaisella. VL-liikkeessä pärjää vain hyväosaiset ja hyvillä mielennystyröillä varustetut kaverit, joilla ei ole näistä asioista johtuen taloudellisia ongelmia. Tai jos onkin, niin heillä on eväät ratkaista kulloisetkin ongelmat.
Itse en kyennyt. Siksi lopulta talous kaatui totaalisesti ja lopulta paloi mieleni sulakkeet ja niinsanotusti tärähdin. Eli aivoni ei pelitä enää eikä ole pelittänyt enää aikakausiin. Hyvä, kun riittää anonyyminä täällä itkemiseen. Toki teen tätä myös FB:ssä omalla seinälläni, mutta valtaosa onkin itse poistuneet ystävistäni, koska kuka nyt tärähtäneen kanssa jaksaa fb-kaveri olla. Ja ymmärrän sen täysin. Siellä itkuni kaikuukin tyhjille seinille. Ei niitä kukaan kuule.- Anonyymi
Joko huomaat ei se ole oikein uskovien lauma
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joko huomaat ei se ole oikein uskovien lauma
Mikä se oikea lauma on?
Kaikissa kuiteski vl-piirteitä.Mm vain me. - Anonyymi
Hei, hae apua ongelmiisi yhteiskunnalta, älä taivaasta tai uskovilta. Mene terveysaseman kautta terapiaan, hae talousongelmiin apua kunnan talous- ja velkaneuvonnasta, käänny järjestöjen puoleen kuten Mieli ry jne.
Apua saa vieläkin, vaikka nykyinen hallitus on leikannut näistä kaikista edellämainituista.
- Anonyymi
En pyri vastaamaan kysymyksiisi. Sinä olet kuulunut suureen herätysliikkeeseen. Kerron oman uskonpolkuni ( 49 vuotta ). Tulin uskoon 49 vuotta sitten ollessani laivakokkina Etelä-Ameriikassa. Koin, että Jumala voimakkaasti veti minua puoleensa. Luin hengellistä kirjallisuutta. Viimeisin niistä oli Billy Grahamin kirja Vartijan Huuto. Siinä nuori Billy Grahan puhui 10 saarnaa. Ne oli aikoinaan nauhoitettu ja lähetetty 30 Amerikkalaiseen tv -asemaan. ja 60 ulkolaiseen tv. asemaan. Luin tuon kirjan.
Satoksen ja Buenos Airesin välisellä merimatkalla tulin uskoon. Jumala alkoi puhua minulle suoraan. Niinkuin rautakoura olisi puristanut minua rinnasta ja Jumala alkoi puhua. Se oli miehen ääni, mutta se oli Jumalan ääni. Olin kuin sähkövoiman alla kolme vuorokautta. Jumala puhui käyttäen niitä asioita, mitä oli siinä kirjassa Vartijan Huuto. Hän puhui muutakin : " Lakkaa pakenemasta todellisuutta ja ala etsimään totuutta. Minulta vaadittiin vastaus. Minä lupasin. Yliluonnollinen Jumalan vaikutus loppui siihen.
"Mitä se oli?.Miten selitän tämän laivan porukalle. Olin puhunut ympäri laivaa, että Jumala puhuu minulle. Sitten muistin. Olin luvannut etsiä totuutta.
Minulta meni vatsahermot, enkä päässyt kävelemään. En ollut syönyt kolmeen vuorokauteen. Olin päivän pois töistä. Hain "täkki-kakkoselta jotain pillereitä.
Esimieheni huolestui. En ollut koskaan ollut pois töistä. Hän tuli hyttiini ja toi kahvia. Siinä kun hän istui, kerroin hänelle ,mitä oli tapahtunut. Sanoin. "Minä haluan olla uskovainen." " Et sinä ole ensimmäinen, etkä viimeinen, joka on herätyksen saanut", virkkoi esimieheni.
Kun Reima, esimieheni, poistui hytistä, mietin siinä maatessani: "On tämä kummallinen tilanne, Ei ole edessä mitään, ei ole takana mitään, sama kun kuolisi tähän. Nousin istumaan ja uudestisynnyin siinä. Minulle annettiin sanat: " Kun sinä suullasi tunnustat...." Olin äsken tunnustanut Reimalle haluavani olla uskovainen.
Luin jälkeenpäin Raamatusta Room 10 : 10
"Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan." Kokemukseni oli siis raamatullinen.
Valtava ilo täytti sydämeni. Koin heti olevani vapaa alkoholista. Sain heti sellaisen itsetunnon, että kykenin puhumaan ihmisille ilman alkoholia. Olin ollut niin sulkeutunut, että selvinpäin en tahtonut saada sanaa suustani.
Pääsimme Suomeen Buenos Airesista. Minulla oli oma osake ,johon mennä. Puoliksi lainarahoilla ostettu. Luulin, että minun pitää luopua siitä. Jumala oli viisaampi kuin minä. Sain paikan Merenkulkuhallituksen laivasta. Viikko töitä- viikko vapaata. Maksoin osakkeeni velattomaksi ja jäin maihin.
Tein miltei koko työ-elämäni töitä Helsingissä. Kova kriisi koetteli minua ollessani noin 34-ikäinen. Jumala auttoi. Minulla oli aina ammattini töitä, lama-aikanakin.
Juuri työssäni ja ammatissani koin eniten ja turvallisesti Jumalan apua. Usein vein kirjoitetun rukouspyynnön seurakuntaan ja Jumala vastasi.
Miksi minä olin poikkeus ? Ihmiset yleensä tulevat uskoon kokouksessa?
Minun lapsuudenkotini hajosi , kun olin 6-vuotias. Isä katosi. Hän löytyi vuoden kuluttua . Oli ollut lumen alla talven. Äiti odotti keskeneräisessä talossamme kolmen lapsen kanssa. Isän piti syksyllä laittaa eristykset taloon, mutta häntä ei ollut enää. Talo kylmeni. Äidin hermot menivät lopullisesti, kun keväällä poliisit tulivat ja kertoivat isän kuolleen. " Ei hän ole kuollut", oli äidin vastaus. Hän ei kyennyt uskomaan, että se oli totta. Hän joutui sairaalaan. Lapset vieraisiin paikkoihin kasvateiksi.
Elin hylättynä, kahdessa eri paikassa sijoitettuna. Ei ollut yhtään aikuista ihmistä, josta olisi saanut turvaa. Kun olin 16-vuotias, lähdin ammattikouluun. Itsetuntoa ei ollut yhtään. Kaikki hyvä ,ja itsetunto, sain sen opettajilta ja esimiehiltäni.
Sellaiselle ihmiselle oli pakko antaa uskoontulokokemus siten, että se ei ollut ihmisten välittämää. Olisin silloin jäänyt tuijottamaan niihin IHMISIIN.
Sama on ollut hengellisellä puolella. Jumala käytti kyllä minun kohdallani ihmisiäkin, erikoisesti kriisin aikana. Mutta Hän teki sen siten, että ensimmäisenä elämässäni on Jeesus.
Sama tilanne on nytkin. Herätysliike, johon olen kuulunut, ei ole enää yhtenäinen. Pidän kyllä niiden rippeisiin yhteyttä. Kyllä niissä varmaan väkeä on, mutta miten lie heidän uskonsa laita kaiken luopumuksen keskellä. Aivan varmasti on ainoastaan yksi asia. Jeesus on elämässäni ja haluan kilvoitella loppuun asti.
Kirjoitin tämän, koska meidän elämässämme on jotakin samankaltaisuutta. Toivon, että saisit tästä rohkaisua. Et ole yksin, Siunausta.- Anonyymi
Kirjoituksesi on, kuin raamattu. Jäätävästi sanoja pötkössä, mutta uni tulee silmään jo ensi lehdiltä. Yritin toki lukea ajatuksen kanssa, mutta minkäs tekee, ku pistää nukuttamaan…
- Anonyymi
Kirjoitusjonosi siis lähentelee raamattua. Kamalattomasti sanoja pötkössä. Hankala lukea, ku mieli karkaa asiasta pois. Ja uni pyrkii tulemaan tilalle. Yritin ainakin kolmesti lukea tekstisi. Sama homma aina. Alkulehdillä tulee uni silmään ja mitään ei jää lopulta mieleen.
- Anonyymi
Mielenkiintoinen kertomus. Toivon, että löydät kuitenkin toiset uskovaiset rinnallesi
- Anonyymi
Kiitos psalmisi jakamisesta. Hyvä Jumala on epäilemättä sinua auttanut. Jumalalla voi olla enemmänkin annettavaa, jos löydät elävän seurakunnan, jossa saarnataan Pyhän Hengen voimasta syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ehkä sinut saavutti Jumalan edeltävä armo tuoden lämpimän taivaallisen kosketuksen, mutta jolloin pysähdyit matkallasi luullen jo löytäneesi sen, mitä etsit. Mene kotiin asti ja anna palvelijoiden pukea sinut parhaimpiin vaatteisiin, se he tekevät Isän toimeksiannosta mielellään.
- Anonyymi
Elämäntilanteesi kuulostaa vaikealta, ihmissuhde- ja taloushuolet painavat ja se suurin turva kaiken vaikean keskellä on mennyt. Risti silti kädet ja pyydä, että lupauksesi mukaan, älä Herra muserra särkynyttä ruokoa ja nöyrästi: jos tieni on vaivaan vievä, johdata minut oikealle tielle. Hyvä Paimen etsii kadonnutta lammastaan. Itsensä opetuslastensa jalkojen pesijäksi alentanut orjantappurakruunuinen kuningas on kivun ja sairauden tuttava, joka ihmisen muodon ottaneena kyllä tietää, millaista tekoa Jumalan luoma ihminen on. Jumala ei moiti kotiin palaavia tuhlaajapoikiaan, vaikka siltä tuntuisi. Jumalan valtakunnassa hoidetaan kuitenkin lähinnä sielun haavoja. Rukousten vastauksia talousongelmiin voi saada velkaneuvonnasta ja mielenterveyden ongelmiin terapiasta ja mielialalääkkeistä. Meitä on täällä muitakin, jotka mennään mielialalääkkeiden varassa, minulla tosin voinee jo kohta jo ruveta vähentämään annoksia. Elämä voi kääntyä paremmaksi, vaikka ahdistuksen painaessa rintaa toivoa paremmasta ei näe. Onneksi sinne Pandoran lippaaseen jäi toivo, olisivat ne pahuudet saaneet jäädä karkaamatta.
- Anonyymi
No niitä mieliala lääkkeitä nyt syö vain seurakuntiin kuuluvat ja he jotka eivät vielä ole sydämiään repineet irti seurakunta uskosta Kristuksen Jeesuksen uskoon ja tulleet sisälle ahtaan portin Jeesuksen Kristuksen kautta sisälle lammas laumaan. He syövät mieli ala lääkkeitä ja valittavat pitkistä pötköistä ja uni silmistä kun sydämessä asuu Kristuksen sijaan perkele ja maailma ja maailman huoli ja murhe katoovasta rahasta.
- Anonyymi
Jaksamis- ja muista mielialaongelmista kärsivien ei kannata uskoa, että johonkin henkipallouskoon humpsahdus poistaisi ongelmat. Niissä uskotellaan monia muitakin asioita, esim. ihmeparantumisia syövästä, jossa on siirrytty saattohoitoon. Rukouksella on kyllä terapian tapaisia vaikutuksia, mutta vaikeaa uskoa, että helluntailaisen rukous olisi terapeuttisesti tehokkaampi kuin vl:n tai katolilaisen.

Henkipallousko on petollista uskoa. Tuttavani, entinen vl vaihtoi uskonsa vaikeuksien keskellä paikalliseen helluntaiseurakuntaan. Hän uskoi parantuneensa täysin sairauksistaan. Jätti lääkkeet kokonaan ja hyvin alkaneen terapiankin. Hän oli karismaattisessa liikkeessä kaksi vuotta, kunnes hän romahti lopullisesti. Alkoi puhua sekavia ja oli kipujen murtama. Yritimme tarjota hänelle evankeliumia jota hän ei enää kyennyt vastaanottamaan. Hän luuli itseään rikkinäiseksi Herra Sebaotin enkeliksi, jonka tehtävänä on soittaa rikkinäistä basuunaa sille, ettei Jeesus tulekaan hakemaan ketään. Hänellä diagnosoitiin vaikea skitsofrenia ja on nyt laitoshoidossa. Tämä on osoitus siitä, ettei henkipallouskot mitään ihmeparantumisia saa aikaan. Edesvastuutonta edes lupailla sellaista!

Tähän sanomme aamen!

Kaikkein järkyttävintä näissä on se, jos sairastanut vielä syyllistetään: et uskonut tarpeeksi, siksi sinulle kävi noin.
- Anonyymi
Kristus kyllä antaa jokaiselle joka janoo Kristuksen tykönä rauhansa Hän antaa Jumalan rauhan sillä Hän on ainoan Jumalan Poika, sela.
Mutta te olette sydämistänne kääntyneet seurakuntien tykö, ihmisten tykö jotka ovat lihalliset ja eivät tunne Herraa. Ja vaikka siellä seurakunnassa olisi yksi oikea saarnaaja joka tuntee Herran niin eipä hänenkään uskonsa auta teitä sillä te muut ette tahdo tuntea Herraa niin kuin kirjoitettu on kun raamattu sanoo näin, Henki todistaa meidän henkemme kanssa että me olemme Jumalan lapset. Ja jos te tällä tavalla tahtoisitte tuntea Herraa niin mitamax eli mahdollisesti teidän murheenne otettaisiin pois ja lääkkeen tilalle tulisi Kristuksen rauha Pyhän Hengen kautta!- Anonyymi
17. II. Mutta Zionin vuorella pitää vapaus oleman, ja heidän pitää pyhät oleman, ja Jakobin huoneen pitää perintönsä omistaman.
18. Ja Jakobin huone pitää tuli oleman, ja Josephin huone tulen liekki, mutta Esaun huone kortena, jonka heidän pitää sytyttämän ja kuluttaman, niin ettei Esaun huoneesta pidä mitään jäämän; sillä Herra on sen puhunut.
19. Ja heidän pitää perimän koko etelänpuolisen maan, ynnä Esaun vuoren kanssa, ja lakeuden Philistealaisten kanssa, ja heidän pitää myös Ephraimin ja Samarian kedon omistaman, ja Benjaminin Gileadin.
20. Ja ne viedyt pois Israelin lasten sotaväestä, jotka Kanaanealaisten seassa hamaan Sarpatiin asti ovat, ja ne viedyt pois Jerusalemin kaupungista, jotka Sepharadissa ovat, pitää kaupungit etelään päin omistaman.
21. Ja vapahtajat pitää Zionin vuorelle tuleman* tuomitsemaan Esaun vuorta; ja niin pitää valtakunta Herran oleman+.
Obadjan Kirjan loppu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
17. II. Mutta Zionin vuorella pitää vapaus oleman, ja heidän pitää pyhät oleman, ja Jakobin huoneen pitää perintönsä omistaman.
18. Ja Jakobin huone pitää tuli oleman, ja Josephin huone tulen liekki, mutta Esaun huone kortena, jonka heidän pitää sytyttämän ja kuluttaman, niin ettei Esaun huoneesta pidä mitään jäämän; sillä Herra on sen puhunut.
19. Ja heidän pitää perimän koko etelänpuolisen maan, ynnä Esaun vuoren kanssa, ja lakeuden Philistealaisten kanssa, ja heidän pitää myös Ephraimin ja Samarian kedon omistaman, ja Benjaminin Gileadin.
20. Ja ne viedyt pois Israelin lasten sotaväestä, jotka Kanaanealaisten seassa hamaan Sarpatiin asti ovat, ja ne viedyt pois Jerusalemin kaupungista, jotka Sepharadissa ovat, pitää kaupungit etelään päin omistaman.
21. Ja vapahtajat pitää Zionin vuorelle tuleman* tuomitsemaan Esaun vuorta; ja niin pitää valtakunta Herran oleman .
Obadjan Kirjan loppu.Ja niin vielä tämä yksi Jae tälle nukkuvalle miehelle jos hän joskus heräisi ja alkaisi unihiekkaa hieromaan silmistään ennen kuin tulee liian myöhä. Niin että silmät aukeisivat näkemään Jumalansanaa ilman unihiekkaa.
Apt. 2
21. Ja pitää tapahtuman, että jokainen, joka avuksi huutaa Herran nimeä, se tulee autuaaksi.
22. Te Israelin miehet! kuulkaat näitä sanoja: Jesuksen Natsarelaisen, sen miehen, joka teidän tykönänne on Jumalalta vahvistettu* voimallisten tekoin, ihmetten ja merkkein kanssa, jotka Jumala hänen kauttansa teidän keskellänne teki, niinkuin te itsekin tiedätte,
23. Sen, joka Jumalan aivotun neuvon ja säännön jälkeen oli annettu ulos, te otitte ja vääräin miesten kätten kautta ristiinnaulitsitte ja surmasitte,
24. Jonka Jumala herätti ylös* ja päästi kuoleman kivuista, että se oli mahdotoin, että hän piti siltä pidettämän.
25. Sillä David sanoo hänestä: minä olen aina Herran minun kasvoini eteen pannut, sillä hän on minun oikialla puolellani, etten minä horjahtaisi.
26. Sentähden iloitsi minun sydämeni, ja minun kieleni riemuitsi, ja minun lihani on myös lepäävä toivossa.
27. Sillä et sinä anna ylön minun sieluani helvetissä, etkä salli sinun pyhäs näkevän turmelusta.
28. Sinä olet minulle tiettäväksi tehnyt elämän tiet, sinä täytät minun ilolla sinun kasvois edessä.
29. Te miehet, rakkaat veljet, olkoon lupa rohkiasti teille puhua patriarkasta Davidista! hän on sekä kuollut että haudattu* ja hänen hautansa on meidän tykönämme hamaan tähän päivään asti:
30. Että hän siis oli propheta ja tiesi Jumalan hänelle valalla vannoneen, että hän oli hänen kupeensa hedelmästä lihan jälkeen herättävä Kristuksen hänen istuimellansa istumaan,
31. Näki hän ennen ja puhui Kristuksen ylösnousemisesta, ettei hänen sieluansa annettu ylön helvetissä, eikä hänen lihansa nähnyt turmelusta.
32. Tämän Jesuksen on Jumala herättänyt*, jonka todistajat me kaikki olemme.
33. Hän on siis Jumalan oikialle kädelle korotettu ja on Isältä saanut lupauksen Pyhästä Hengestä: hän on tämän vuodattanut, kuin te nyt näette ja kuulette.
34. Sillä ei David ole taivaaseen astunut, vaan hän sanoo: Herra sanoi minun Herralleni: istu minun oikialle kädelleni,
35. Siihenasti kuin minä panen sinun vihollises sinun jalkais astinlaudaksi.
36. Niin pitää siis totisesti kaiken Israelin huoneen tietämän, että Jumala on tämän Jesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte, Herraksi ja Kristukseksi tehnyt.
37. Mutta kuin he nämät kuulivat, kävi se läpi* heidän sydämensä, ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: te miehet, rakkaat veljet! mitä meidän pitää tekemän?
38. Vaan Pietari sanoi heille: tehkäät parannus, ja antakaan jokainen itsensä kastaa Jesuksen Kristuksen nimeen, syntein anteeksi antamiseksi*; niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39. Sillä teille ja teidän lapsillenne on tämä lupaus annettu*, ja kaikille, jotka taampana ovat, kutka ikänä Herra meidän Jumalamme kutsuu+.
40. Ja monilla muillakin sanoilla todisti hän, ja neuvoi heitä, sanoen: antakaat teitänne autettaa tästä pahanilkisestä suvusta.
41. Jotka siis mielellänsä hänen sanansa ottivat vastaan, ne kastettiin; ja sinä päivänä lisääntyi lähes kolmetuhatta sielua.
42. III. Ja he pysyivät alati apostolien opissa ja osallisuudessa, ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
43. Mutta jokaiselle sielulle tuli pelko; ja tehtiin apostolien kautta monta ihmettä ja merkkiä.
44. Mutta kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikki yhteisenä.
45. Ja he myivät hyvyytensä ja tavaransa, ja jakoivat ne kaikille, sen jälkeen kuin kukin tarvitsi.
46. Ja he pysyivät joka päivä yksimielisesti templissä, ja mursivat joka huoneessa leipää*, ja ottivat ruokaa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47. Ja kiittäin Jumalaa olivat kaiken kansan suosiossa*. Ja Herra lisäsi joka päivä autuaaksi tulevaisia seurakunnalle.
Room. 10
"13. Sillä jokainen, joka Herran nimeä avuksensa huutaa, tulee autuaaksi."
Ps. 50
15. Ja avukses huuda minua hädässäs, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.
Jer. 33
2. Näin sanoo Herra, joka sen tekee, Herra, joka sen päättää ja toimittaa, Herra on hänen nimensä:
3. Huuda minua, niin minä tahdon kuulla sinua, ja tahdon ilmoittaa sinulle suuria ja voimallisia asioita, niitä, joita et tiedäkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja niin vielä tämä yksi Jae tälle nukkuvalle miehelle jos hän joskus heräisi ja alkaisi unihiekkaa hieromaan silmistään ennen kuin tulee liian myöhä. Niin että silmät aukeisivat näkemään Jumalansanaa ilman unihiekkaa.
Apt. 2
21. Ja pitää tapahtuman, että jokainen, joka avuksi huutaa Herran nimeä, se tulee autuaaksi.
22. Te Israelin miehet! kuulkaat näitä sanoja: Jesuksen Natsarelaisen, sen miehen, joka teidän tykönänne on Jumalalta vahvistettu* voimallisten tekoin, ihmetten ja merkkein kanssa, jotka Jumala hänen kauttansa teidän keskellänne teki, niinkuin te itsekin tiedätte,
23. Sen, joka Jumalan aivotun neuvon ja säännön jälkeen oli annettu ulos, te otitte ja vääräin miesten kätten kautta ristiinnaulitsitte ja surmasitte,
24. Jonka Jumala herätti ylös* ja päästi kuoleman kivuista, että se oli mahdotoin, että hän piti siltä pidettämän.
25. Sillä David sanoo hänestä: minä olen aina Herran minun kasvoini eteen pannut, sillä hän on minun oikialla puolellani, etten minä horjahtaisi.
26. Sentähden iloitsi minun sydämeni, ja minun kieleni riemuitsi, ja minun lihani on myös lepäävä toivossa.
27. Sillä et sinä anna ylön minun sieluani helvetissä, etkä salli sinun pyhäs näkevän turmelusta.
28. Sinä olet minulle tiettäväksi tehnyt elämän tiet, sinä täytät minun ilolla sinun kasvois edessä.
29. Te miehet, rakkaat veljet, olkoon lupa rohkiasti teille puhua patriarkasta Davidista! hän on sekä kuollut että haudattu* ja hänen hautansa on meidän tykönämme hamaan tähän päivään asti:
30. Että hän siis oli propheta ja tiesi Jumalan hänelle valalla vannoneen, että hän oli hänen kupeensa hedelmästä lihan jälkeen herättävä Kristuksen hänen istuimellansa istumaan,
31. Näki hän ennen ja puhui Kristuksen ylösnousemisesta, ettei hänen sieluansa annettu ylön helvetissä, eikä hänen lihansa nähnyt turmelusta.
32. Tämän Jesuksen on Jumala herättänyt*, jonka todistajat me kaikki olemme.
33. Hän on siis Jumalan oikialle kädelle korotettu ja on Isältä saanut lupauksen Pyhästä Hengestä: hän on tämän vuodattanut, kuin te nyt näette ja kuulette.
34. Sillä ei David ole taivaaseen astunut, vaan hän sanoo: Herra sanoi minun Herralleni: istu minun oikialle kädelleni,
35. Siihenasti kuin minä panen sinun vihollises sinun jalkais astinlaudaksi.
36. Niin pitää siis totisesti kaiken Israelin huoneen tietämän, että Jumala on tämän Jesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte, Herraksi ja Kristukseksi tehnyt.
37. Mutta kuin he nämät kuulivat, kävi se läpi* heidän sydämensä, ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: te miehet, rakkaat veljet! mitä meidän pitää tekemän?
38. Vaan Pietari sanoi heille: tehkäät parannus, ja antakaan jokainen itsensä kastaa Jesuksen Kristuksen nimeen, syntein anteeksi antamiseksi*; niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39. Sillä teille ja teidän lapsillenne on tämä lupaus annettu*, ja kaikille, jotka taampana ovat, kutka ikänä Herra meidän Jumalamme kutsuu .
40. Ja monilla muillakin sanoilla todisti hän, ja neuvoi heitä, sanoen: antakaat teitänne autettaa tästä pahanilkisestä suvusta.
41. Jotka siis mielellänsä hänen sanansa ottivat vastaan, ne kastettiin; ja sinä päivänä lisääntyi lähes kolmetuhatta sielua.
42. III. Ja he pysyivät alati apostolien opissa ja osallisuudessa, ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
43. Mutta jokaiselle sielulle tuli pelko; ja tehtiin apostolien kautta monta ihmettä ja merkkiä.
44. Mutta kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikki yhteisenä.
45. Ja he myivät hyvyytensä ja tavaransa, ja jakoivat ne kaikille, sen jälkeen kuin kukin tarvitsi.
46. Ja he pysyivät joka päivä yksimielisesti templissä, ja mursivat joka huoneessa leipää*, ja ottivat ruokaa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47. Ja kiittäin Jumalaa olivat kaiken kansan suosiossa*. Ja Herra lisäsi joka päivä autuaaksi tulevaisia seurakunnalle.
Room. 10
"13. Sillä jokainen, joka Herran nimeä avuksensa huutaa, tulee autuaaksi."
Ps. 50
15. Ja avukses huuda minua hädässäs, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.
Jer. 33
2. Näin sanoo Herra, joka sen tekee, Herra, joka sen päättää ja toimittaa, Herra on hänen nimensä:
3. Huuda minua, niin minä tahdon kuulla sinua, ja tahdon ilmoittaa sinulle suuria ja voimallisia asioita, niitä, joita et tiedäkään.I. Jakob, Jumalan ja Herran Jesuksen Kristuksen palvelia, kahdelletoistakymmenelle sukukunnalle, jotka hajalla ovat*, toivottaa terveyttä!
2. Minun rakkaat veljeni, pitäkäät se sulana riemuna, kuin te moninaisiin kiusauksiin lankeatte,
3. Tietäen, että teidän uskonne koettelemus vaikuttaa kärsivällisyyden.
4. Mutta olkoon kärsivällisyydellä täydellinen työ, että te täydelliset ja kokonaiset olisitte ja ei missään puuttuvaiset.
5. Mutta jos joltain teistä viisautta puuttuis, hän anokaan sitä Jumalalta, joka hänelle antaa yksinkertaisesti, ja ei soimaa, ja se hänelle annetaan.
6. Mutta anokaan uskossa* epäilemättä; sillä joka epäilee, se on meren aallon kaltainen, joka tuulelta ajetaan ja liikutetaan,
7. Älkään se ihminen luulko jotakin Herralta saavansa.
8. Epäileväinen mies horjuu kaikissa teissänsä.
9. Mutta veli, joka nöyrä on, kehukaan korotuksestansa;
10. Ja taas, joka rikas on*, (se kehukaan) alentamisestansa; sillä niinkuin ruohon kukoistus pitää hänen katooman pois.
11. Sillä aurinko nousi helteen kanssa ja kuivasi ruohon, ja sen kukkanen varisi, ja hänen kauneutensa katosi; niin myös rikkaan pitää teissänsä lakastuman.
12. II. Autuas on se mies, joka kiusauksen kärsii*; sillä koska hän koeteltu on, niin hänen pitää elämän kruunun saaman+, jonka Herra niille luvannut on, jotka häntä rakastavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
I. Jakob, Jumalan ja Herran Jesuksen Kristuksen palvelia, kahdelletoistakymmenelle sukukunnalle, jotka hajalla ovat*, toivottaa terveyttä!
2. Minun rakkaat veljeni, pitäkäät se sulana riemuna, kuin te moninaisiin kiusauksiin lankeatte,
3. Tietäen, että teidän uskonne koettelemus vaikuttaa kärsivällisyyden.
4. Mutta olkoon kärsivällisyydellä täydellinen työ, että te täydelliset ja kokonaiset olisitte ja ei missään puuttuvaiset.
5. Mutta jos joltain teistä viisautta puuttuis, hän anokaan sitä Jumalalta, joka hänelle antaa yksinkertaisesti, ja ei soimaa, ja se hänelle annetaan.
6. Mutta anokaan uskossa* epäilemättä; sillä joka epäilee, se on meren aallon kaltainen, joka tuulelta ajetaan ja liikutetaan,
7. Älkään se ihminen luulko jotakin Herralta saavansa.
8. Epäileväinen mies horjuu kaikissa teissänsä.
9. Mutta veli, joka nöyrä on, kehukaan korotuksestansa;
10. Ja taas, joka rikas on*, (se kehukaan) alentamisestansa; sillä niinkuin ruohon kukoistus pitää hänen katooman pois.
11. Sillä aurinko nousi helteen kanssa ja kuivasi ruohon, ja sen kukkanen varisi, ja hänen kauneutensa katosi; niin myös rikkaan pitää teissänsä lakastuman.
12. II. Autuas on se mies, joka kiusauksen kärsii*; sillä koska hän koeteltu on, niin hänen pitää elämän kruunun saaman , jonka Herra niille luvannut on, jotka häntä rakastavat.Älä tästä edes sano minä olen rukoillut ja ei Herra kuullut minua, sillä Hän sanoo nyt että Hän kuulee jokaista jotka häntä avuksensa huutavat mutta Johanneksen evankeliumi jatkaa näillä sanoilla:
4luvusta
23. Mutta hetki tulee, ja jo nyt on, että totiset rukoiliat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä Isä tahtoo myös senkaltaisia, jotka häntä rukoilevat.
24. Jumala on Henki*, ja jotka häntä rukoilevat, niiden pitää hengessä ja totuudessa häntä rukoileman. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä tästä edes sano minä olen rukoillut ja ei Herra kuullut minua, sillä Hän sanoo nyt että Hän kuulee jokaista jotka häntä avuksensa huutavat mutta Johanneksen evankeliumi jatkaa näillä sanoilla:
4luvusta
23. Mutta hetki tulee, ja jo nyt on, että totiset rukoiliat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä Isä tahtoo myös senkaltaisia, jotka häntä rukoilevat.
24. Jumala on Henki*, ja jotka häntä rukoilevat, niiden pitää hengessä ja totuudessa häntä rukoileman.Sentakia teille on opetettu tässä taannoin että kun te avuksenne Herran Jeesuksen Kristuksen nimeä huudatte niin huutakaa siihen asti kunnes hengessä saatte jonkun pienen tai suuren vastauksen että te tiedätte nyt Herra Jeesus Kristus Hän kuuli minun hädän huutoni. Mutta siihen asti kun tätä pientä vahvistusta tai suurta kun sitä ei tule niin teitä ei vielä olla kuultu, sentähden jatka huutamista siihen asti kunne Hän kuulee ja auttaa.
- Anonyymi
"murheenne otettaisiin pois ja lääkkeen tilalle tulisi Kristuksen rauha Pyhän Hengen kautta"
Masennus tai ahdistuneisuus eivät lähde pelkällä Pyhällä Hengellä. Masennuksen keskelläkin lohdutti se, että nimi on elämän kirjassa, välillä sekin tosin tuntui olevan ykshailee. Masentuneena toivoi pikaista kuolemaa tai Jeesuksen toista tulemista.
- Anonyymi
Hyvään kannattaa silti uskoa. Ei se ole uskonnosta kiinni. Uskonnottomissa on paljon hyviä ihmisiä. Vapaana pakana voi tehdä hyviä asioita helpommin.
- Anonyymi
Mm ryypätä kuunnella rokkia ja kahtoa pornoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mm ryypätä kuunnella rokkia ja kahtoa pornoa.
Lihan himojen tyydytys tuo hetken hekuman, mutta sen jälkeen voi tulla entistäkin huonompi olo - en ainakaan ole kuullut kenenkään ylistävän krapulaa. Mielialaongelmista kärsivien kannattaa kyllä tehdä hyvää oloa tuottavia asioita siimä missä terveidenkin, se stimuloi aivojen mielihyvähormonien ja -reseptoreiden toimintaa. Esim. lenkkeily, luonnossa liikkuminen, klassinen musiikki, virret, Siionin laulut.
- Anonyymi
Voiko? Aika haastavaa varmaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voiko? Aika haastavaa varmaan
Joku, eikä edes täysin pakana on aikalailla lukenut hlö ja sellainen perhe-elåmään kykenemätön, kun tiedepuoii kiinnostaaa..juurisyyt. mitä ne on, elämän haasteisiin yleensä? Toivotaan toivotaan että ihmiset vapautuvat niistä selvittämänkin, itselleen ainakin, jos muutoin on boikotissa.
- Anonyymi
Turvaa itseesi ja nouse suosta.riippuu itsestäsi kaikki.
- Anonyymi
"....... Mielialaongelmista kärsivien kannattaa kyllä tehdä hyvää oloa tuottavia asioita siimä missä terveidenkin, se stimuloi aivojen mielihyvähormonien ja -reseptoreiden toimintaa. Esim. lenkkeily, luonnossa liikkuminen, klassinen musiikki, virret, Siionin laulut."
En lainannut viestin alkuosaa koska siinä oli täyttä asiaa.
Mutta jos me ajattelemme sotilasta keneltä on räjähtänyt jalka irti kun hän käveli maa miinaan. Niin me voimme kyllä sanoa hänelle ystäväni katso kuinka aurinko paistaa suloisesti ja kauniisti, että mielialasi virkoisi. Ja se on kyllä itsessään totta että mieliala virkoaa erilaisista asioista mutta ei se poista itse ongelman juurisyytä että tällä miehellä on jalka repeytynyt raajoista irti ja se vuotaa verta.
Ja niin ensin täytyisi tyrehdyttää verenvuoto eli tunnistaa oikea ongelma ja sitten vasta osoittaa auringon paistetta!- Anonyymi
"....... Mielialaongelmista kärsivien kannattaa kyllä tehdä hyvää oloa tuottavia asioita siimä missä terveidenkin, se stimuloi aivojen mielihyvähormonien ja -reseptoreiden toimintaa. Esim. lenkkeily, luonnossa liikkuminen, klassinen musiikki, virret, Siionin laulut."
Masennus kun on oikeen syvä niin nämä ei auta mitään.Tai ei ainakaan minulla auttanut.Ei mistään saanut yhtään mielihyvää. - Anonyymi
Selitän tämän nyt juurta jaksain jos jaksatte odottaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"....... Mielialaongelmista kärsivien kannattaa kyllä tehdä hyvää oloa tuottavia asioita siimä missä terveidenkin, se stimuloi aivojen mielihyvähormonien ja -reseptoreiden toimintaa. Esim. lenkkeily, luonnossa liikkuminen, klassinen musiikki, virret, Siionin laulut."
Masennus kun on oikeen syvä niin nämä ei auta mitään.Tai ei ainakaan minulla auttanut.Ei mistään saanut yhtään mielihyvää.Niin sitä minä juuri vastasin hänelle että se ei poista juuri syytä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin sitä minä juuri vastasin hänelle että se ei poista juuri syytä
Ei niin.Mutta ei se kyllä lievittänyt oloakaan.Siis minulla ainakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selitän tämän nyt juurta jaksain jos jaksatte odottaa
Tätä ei ehkä perus psykologi ymmärrä tai mistä minä tiedän ehkäpä hän ymmärtää tai terapeutti en tiedä näitä virallisia nimiä näille mielen asiantuntijoille mutta riittää kun lukija ymmärtää mistä puhutaan.
Niin kun ajattelet nyrkkeilijää hän on ammattilainen lajissaan eli hän on tottunut eli harjaantunut ottamaan iskuja vastaan ja hän ei tule tyrmätyksi niin nopeasti. Hän on ammattilainen.
Mutta jos taas laitat aloittelijan nyrkkeily kehään niin hän voi tulla tyrmätyksi yhdestä iskusta.
Ja tässä on juuri syy ynnä hengellisyyden kanssa jossa Jumalan tahtoo kutsua heräyksen kautta ihmistä huutamaan Daavidin tavoin koettelemuksen kautta Kristusta avuksi elämäänsä että tämä ihminen saisi elämän kruunun mutta jos nyt unohdamme hetkeksi hengellisen katsonnan eli näkökulman ja keskitymme maalliseen näkökulmaan eli tähän ammattinyrkkeilijään joka on tottunut ottamaan iskuja vastaan.
Niin ongelman juuri syy on maallisesta näkökulmasta se että ensimmäinen ongelma on siinä että ehkä ei tunnisteta oikein mistä on kysymys.
Ensimmäinen asia mieliala oire ajattellaan lähes aina synnynnäiseksi sairaudeksi eikä ymmärretä että kysymys on damagesta eli hitistä eli osumasta että tämä ihminen on saanut osumaa ja paljon ja hän on nyt tullut tyrmätyksi hän ei kestä enään sitä kuormaa joka hänen päälleen tulee tai on tullut vrt tämä ihminen jonka jalka räjähti osuessaan jalkaväki miinaan ja hän ei kykene nyt iloitsemaan mutta nyt tämä osuma on tullut pään sisälle ja ehkä sitä on jatkunut niin kauan että ei enään edes muista mistä nämä ensimmäiset osumat tulivat voidaan puhua vuosikausien kuormituksesta.
Ja tämä juuri syy on sitten helppo kääntää mielen ongelmaksi ja tarjota masennuslääkettä mutta me voisimme ennen lääkettä kysyä kaksi kysymystä mikä mieltäsi raskauttaa on ensimmäinen kysymys ja toinen kysymys voisi olla että minkä takia ne ovat niin raskaita osumia jotka lamaannuttavat täysin eli vrt ammattinyrkkeilijä joka kestää osumat vs ei ammattilainen joka ei kestä osumaa eli voisimmeko mitenkään harjoittaa tätä osuman sieto kykyä eli harjaantua kova nahkaiseksi? Ei kuitenkaan niin että vääryys ja rikokset pitäisi hyväksyä huomioiden se että ne osuttamat saattavat sisältää lain edessä raskaitakin rikoksia joissa rikosoikeudellinen vastuu....... edessä.
Eli kun sinä ajattelet se mielensairaudeksi kun sinun rakas ystävä tai rakas vaimosi tai rakas ihastuksesi päätti ottaa toisen ihmisen elämäänsä ja tämä oli niin suuri isku yhdessä muitten maallisten ongelmien kanssa että sinun pienet aivot eivät kestä tällaista damagea eli iskua päin kasvoja niin sinä sorruit tämän iskun alla ja tulit tyrmätyksi mielestä!
Ja niin nyt me voimme psykologilta kysyä niin onko kysymys nyt synnynnäisestä mielisairaudesta vai onko tällä ihmisellä ehkä joitakin koettelemuksia jos me vielä ajattelemme ettei hänellä ole yhtään ystävääkään maan päällä joka voisi vaikeina aikoina olla tukena psyykkisesti ja henkisesti.
Niin missä on tämä ongelman juurisyy? Onko se auringon paisteessa tai liikunnan puutteessa tai itsetyydytyksen vähäisyydessä tai päihteettömyydessä? Tai liiallisessa raamatun lukemisessa niin kuin siskoni kerran sanoi kenen rippi isä on Risto esikoislestaadiolaisesta seurakunnasta että sinä luet liikaa Raamattua tiedätkö sinun pääsi menee sekaisin liiasta lukemisesta jne.. Mutta minä tahdon nyt kysyä onko raamattu syypää näihin edellä mainittuihin ongelmiin että joku ihminen on syrjitty, hänellä ei ole ystäviä, hänestä ei välitä kukaan mies tai nainen eli hänellä ei ole elämänkumppania vaikka hän tahtoisi rakastaa jotakin, hänellä ei ole oikein mukavaa työtäkään josta hän haaveili koko lapsuuden ja suunnitteli tulevaisuutta pitkälle hamaan kuoleman päivään asti ja kuitenkin kaikki tämä otettiin hänen käsistään pois ja hän jäi ilman mitään toteutunutta haavetta ja unelmaansa niin missä on ongelman juurisyy?
Ja nyt minä tahdon kysyä sinulta ystävä joka murehdit Jeesuksen nimeen, missä on unelmasi ja sinun haavesi, ja voi minä toivon jos se olisi ankkuroina kunnian katoamattomaan taivaaseen eikä tänne maan päälle jossa koi syö ja ruoste raiskaa ja kaikki ihmisen kunnia on niin kuin ruoho ja ihmisen työt niin kuin ruohon kukkanen niin että ruoho kuivettuu ja sen kukkainen lakaistuu mutta meidän Jumalamme sana se pysyy nyt ja niin iankaikkisesta iankaikkiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä ei ehkä perus psykologi ymmärrä tai mistä minä tiedän ehkäpä hän ymmärtää tai terapeutti en tiedä näitä virallisia nimiä näille mielen asiantuntijoille mutta riittää kun lukija ymmärtää mistä puhutaan.
Niin kun ajattelet nyrkkeilijää hän on ammattilainen lajissaan eli hän on tottunut eli harjaantunut ottamaan iskuja vastaan ja hän ei tule tyrmätyksi niin nopeasti. Hän on ammattilainen.
Mutta jos taas laitat aloittelijan nyrkkeily kehään niin hän voi tulla tyrmätyksi yhdestä iskusta.
Ja tässä on juuri syy ynnä hengellisyyden kanssa jossa Jumalan tahtoo kutsua heräyksen kautta ihmistä huutamaan Daavidin tavoin koettelemuksen kautta Kristusta avuksi elämäänsä että tämä ihminen saisi elämän kruunun mutta jos nyt unohdamme hetkeksi hengellisen katsonnan eli näkökulman ja keskitymme maalliseen näkökulmaan eli tähän ammattinyrkkeilijään joka on tottunut ottamaan iskuja vastaan.
Niin ongelman juuri syy on maallisesta näkökulmasta se että ensimmäinen ongelma on siinä että ehkä ei tunnisteta oikein mistä on kysymys.
Ensimmäinen asia mieliala oire ajattellaan lähes aina synnynnäiseksi sairaudeksi eikä ymmärretä että kysymys on damagesta eli hitistä eli osumasta että tämä ihminen on saanut osumaa ja paljon ja hän on nyt tullut tyrmätyksi hän ei kestä enään sitä kuormaa joka hänen päälleen tulee tai on tullut vrt tämä ihminen jonka jalka räjähti osuessaan jalkaväki miinaan ja hän ei kykene nyt iloitsemaan mutta nyt tämä osuma on tullut pään sisälle ja ehkä sitä on jatkunut niin kauan että ei enään edes muista mistä nämä ensimmäiset osumat tulivat voidaan puhua vuosikausien kuormituksesta.
Ja tämä juuri syy on sitten helppo kääntää mielen ongelmaksi ja tarjota masennuslääkettä mutta me voisimme ennen lääkettä kysyä kaksi kysymystä mikä mieltäsi raskauttaa on ensimmäinen kysymys ja toinen kysymys voisi olla että minkä takia ne ovat niin raskaita osumia jotka lamaannuttavat täysin eli vrt ammattinyrkkeilijä joka kestää osumat vs ei ammattilainen joka ei kestä osumaa eli voisimmeko mitenkään harjoittaa tätä osuman sieto kykyä eli harjaantua kova nahkaiseksi? Ei kuitenkaan niin että vääryys ja rikokset pitäisi hyväksyä huomioiden se että ne osuttamat saattavat sisältää lain edessä raskaitakin rikoksia joissa rikosoikeudellinen vastuu....... edessä.
Eli kun sinä ajattelet se mielensairaudeksi kun sinun rakas ystävä tai rakas vaimosi tai rakas ihastuksesi päätti ottaa toisen ihmisen elämäänsä ja tämä oli niin suuri isku yhdessä muitten maallisten ongelmien kanssa että sinun pienet aivot eivät kestä tällaista damagea eli iskua päin kasvoja niin sinä sorruit tämän iskun alla ja tulit tyrmätyksi mielestä!
Ja niin nyt me voimme psykologilta kysyä niin onko kysymys nyt synnynnäisestä mielisairaudesta vai onko tällä ihmisellä ehkä joitakin koettelemuksia jos me vielä ajattelemme ettei hänellä ole yhtään ystävääkään maan päällä joka voisi vaikeina aikoina olla tukena psyykkisesti ja henkisesti.
Niin missä on tämä ongelman juurisyy? Onko se auringon paisteessa tai liikunnan puutteessa tai itsetyydytyksen vähäisyydessä tai päihteettömyydessä? Tai liiallisessa raamatun lukemisessa niin kuin siskoni kerran sanoi kenen rippi isä on Risto esikoislestaadiolaisesta seurakunnasta että sinä luet liikaa Raamattua tiedätkö sinun pääsi menee sekaisin liiasta lukemisesta jne.. Mutta minä tahdon nyt kysyä onko raamattu syypää näihin edellä mainittuihin ongelmiin että joku ihminen on syrjitty, hänellä ei ole ystäviä, hänestä ei välitä kukaan mies tai nainen eli hänellä ei ole elämänkumppania vaikka hän tahtoisi rakastaa jotakin, hänellä ei ole oikein mukavaa työtäkään josta hän haaveili koko lapsuuden ja suunnitteli tulevaisuutta pitkälle hamaan kuoleman päivään asti ja kuitenkin kaikki tämä otettiin hänen käsistään pois ja hän jäi ilman mitään toteutunutta haavetta ja unelmaansa niin missä on ongelman juurisyy?
Ja nyt minä tahdon kysyä sinulta ystävä joka murehdit Jeesuksen nimeen, missä on unelmasi ja sinun haavesi, ja voi minä toivon jos se olisi ankkuroina kunnian katoamattomaan taivaaseen eikä tänne maan päälle jossa koi syö ja ruoste raiskaa ja kaikki ihmisen kunnia on niin kuin ruoho ja ihmisen työt niin kuin ruohon kukkanen niin että ruoho kuivettuu ja sen kukkainen lakaistuu mutta meidän Jumalamme sana se pysyy nyt ja niin iankaikkisesta iankaikkiseen."voisimme ennen lääkettä kysyä kaksi kysymystä mikä mieltäsi raskauttaa on ensimmäinen kysymys ja toinen kysymys voisi olla että minkä takia ne ovat niin raskaita osumia"
Nuo ovat tärkeitä kysymyksiä aina toipumisessa, mutta omien kokemusteni perusteella väitän, että lääkkeiden aloittamista ei kannata vitkuttaa, kuten itse tein. Pysyvästi alentunut mieliala, jossa mikään ei tunnu miltään, on pitkäaikaisen kuormituksen tuottama aivokemiallinen häiriö. Syyt ovat usein monisyisiä ja sairauden muodostumismekanismi monimutkainen, joten tärkeintä olisi saada lääkkeistä ensihoitoa. Sen jälkeen kannattaa lähteä terapian kautta etsimään niitä syitä ja paranemiskeinoja.
Yritän välttää sairauksien liikaa hengellistämistä, mutta silti väitän, että jokaisen kannattaisi pitää rukouslinja yläkertaan auki tai avata se uudelleen, jos on päässyt sulkeutumaan. Niin kannattaisi tehdä siitäkin huolimatta, että tuntuu, ettei sieltä mitään vastata. Voi tulla tilanteita, joissa kirkastuu, että nyt vastattiin tai muistaa tilanteen, että tuo saattoi olla vastaus.
Aina ensimmäisenä kannattaisi muistaa: etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan. Sen ohessa teille kaikki muukin annetaan. Niin se vain on, vaikka se "kaikki muu" ei välttämättä ole mitään ihan mieletöntä menestystä eikä onnellisuutta. Se voi olla melko tavallista arkea, mutta edessä kaukana loistaa kirkkaana se päämäärä, jota kohti kuljetaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"....... Mielialaongelmista kärsivien kannattaa kyllä tehdä hyvää oloa tuottavia asioita siimä missä terveidenkin, se stimuloi aivojen mielihyvähormonien ja -reseptoreiden toimintaa. Esim. lenkkeily, luonnossa liikkuminen, klassinen musiikki, virret, Siionin laulut."
Masennus kun on oikeen syvä niin nämä ei auta mitään.Tai ei ainakaan minulla auttanut.Ei mistään saanut yhtään mielihyvää.Syvimmässä masennuksen vaiheessa kieltämättä oikein mistään ei meinaa saada hirveästi irti. Se on sellaista aamusta iltaan rämpimistä, toivoisi, että saisi vain nukkua eikä tarvitsisi ikinä herätä. Silloin on kiitollinen ohi kiitävistä edes vähän paremman olon hetkistä. Tuntuu uskomattomalle, että miten jalkeilla on nyt, kun eihän siitä ole kuin muutama vuosi, että oli lähes psykakamaa. Jumala on auttanut, ja tahtoo auttaa muitakin, mutta Jumala antaa apunsa monesti luonnollisia kanavia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"voisimme ennen lääkettä kysyä kaksi kysymystä mikä mieltäsi raskauttaa on ensimmäinen kysymys ja toinen kysymys voisi olla että minkä takia ne ovat niin raskaita osumia"
Nuo ovat tärkeitä kysymyksiä aina toipumisessa, mutta omien kokemusteni perusteella väitän, että lääkkeiden aloittamista ei kannata vitkuttaa, kuten itse tein. Pysyvästi alentunut mieliala, jossa mikään ei tunnu miltään, on pitkäaikaisen kuormituksen tuottama aivokemiallinen häiriö. Syyt ovat usein monisyisiä ja sairauden muodostumismekanismi monimutkainen, joten tärkeintä olisi saada lääkkeistä ensihoitoa. Sen jälkeen kannattaa lähteä terapian kautta etsimään niitä syitä ja paranemiskeinoja.
Yritän välttää sairauksien liikaa hengellistämistä, mutta silti väitän, että jokaisen kannattaisi pitää rukouslinja yläkertaan auki tai avata se uudelleen, jos on päässyt sulkeutumaan. Niin kannattaisi tehdä siitäkin huolimatta, että tuntuu, ettei sieltä mitään vastata. Voi tulla tilanteita, joissa kirkastuu, että nyt vastattiin tai muistaa tilanteen, että tuo saattoi olla vastaus.
Aina ensimmäisenä kannattaisi muistaa: etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan. Sen ohessa teille kaikki muukin annetaan. Niin se vain on, vaikka se "kaikki muu" ei välttämättä ole mitään ihan mieletöntä menestystä eikä onnellisuutta. Se voi olla melko tavallista arkea, mutta edessä kaukana loistaa kirkkaana se päämäärä, jota kohti kuljetaan.Hyviä ajatuksia.
- Anonyymi
pahaan paikkaan ei tarvise mennä jos luo toive ajattelun tuottavan tuskaa mielen ilma piirissä jonka tosi asiallinen sisältö vaikuttaa intiimin ajattelun vastaavan odotuksia joista kaukana pysyminen on elämän ehto markkuna kojun tuoksu pyörryttää ilmoille hajun jonka varten emmevoi lähteä maaiman tuulia myötä elämäön jos siitä tulee vaikka pää kipeäksi sen tähden meillä on samoja piirteitä kuin edes tulkoon samat laumat jauhavissa myllyissä jotka eivät aiheuta sopivalla tuulahduksella itse oiketettuja määräys vallan juonittelun osa uhreja veisaavia kansan joukon miehiä joista lähtemätön pysähdys edes auttoi piirtämään todellisuus kuvia seinälle piirtyi muisti kuvaa vaikka kaksitoista seuraavaa mantteli pukua lähtivät päältäni heijastaen todellisuus kuvaa muistin menetyksen uhrille vankkumaton edellyrys ihmis ololle tajusi sen olevan vain harha kuva joista ei tarvinnut huomuoida koteloa missä ne katsoivat toisiaan epä uskon ilme kasvin päätös vallan sijaan rakentaen toista mahdollisuutta edetä kaiken kansan muistoissa tien poskea leväten josta unikin tuli tarpeelliseksi kauhoa elämän vasta virtaa kauhea kankkunen toi krapulan tullessaan tarttumatta eväkkäisiin ilman sitä meillä olisi muukin irvi kuva kuin monet kasvot jotka peilin läpi haamuna etenevät aamun sarastaessa niemen notkoon kotkan tullessa piha koivun yllä ruokaa etsimään lauman parasta ajatellen
- Anonyymi
Vl-liikkeessä on paljon mielenterveyden ongelmia, suviseuroissa pyydetään esirukouksia.
Apu onkin tarpeeseen, toivottavasti lähipiiri ymmärtää, että sairastunut ihminen tarvitsee ammattiapua.
Mt-ongelmat eivät ole mikään läpihuutojuttu, ne voi johtaa pahimmillaan itsemurhaan, varsinkin jos lähipiiri ei osaa suhtautua oikein sairastuneeseen.- Anonyymi
minä oon harkinnut itse murhaa koska hoito miehiä pullottaa ryllä
- Anonyymi
Mä luin 2006-2011 raamatun ja koraanin läpi kerran vuodessa, mutta sitten elin maailmassa 2012-2025 yli kymmenen vuoden ajan. Maailmassa eläminen viehettää ja koukuttaa eikä siitä ole helppo irtaantua. Mutta Jeesus sanoi: ÄLKÄÄ RAKASTAKO MAAILMAA JA SITÄ MIKÄ MAAILMASSA ON TAI JUMALAN RAKKAUDELLA EI OLE SIJAA TEISSÄ.
Joka ei ota ristiään ja seuraa minua ei kelpaa minulle! En todellisuudessa tiedä onko teidänkin ongelmanne maailman viehätysvoima vai jokin muu? Kuitenkin on selvää, että evankeliumin mukaan ja evankeliumia noudattamalla ajautuu melko paljon eroon maailmasta. Ei elämän silti tarvitse olla jatkuvaa tuskatilaa, vaan voi esim. lukea raamattua, mutta siltikin on kieltäymyksellinen elämä ainoa vaihtoehto sille joka seuraa Kristusta.
Paavalin seuraajien laita asia on toisin. Paavali kirjoitti Kolossan seurakunnalle: TEILLÄ EI SAA OLLA MITÄÄN KIELTÄYMYKSIÄ. Paavali oli Daniel 7 kuningas joka muutti lain ja ajat, jotta kaikkien elämä olisi helpompaa eikä tarvitsisi olla niin vanhurskas kuin lakia noudattava pakostakin on.
Jos sä oot liian paljon viehättynyt Kristuksesta ja et ole selkeästi valinnut Paavalin puoluetta? - Anonyymi
Mun vähäinenkin usko loppui kun tein töitä lestatiolaisessa firmassa.
- Anonyymi
eikö se nosta itse tuntoa kun jollakin ei ole ammattia saa retostella tuopa onkin taukki kun sillä ei ole ammattia muista että ne luvatut asiat ovat kanssa veljesi vieneet ja leuhkivat niillä mukamas oikeassa olemisellaan ja porskuttavat elämässä eteen päin mukamas siunattuina sitten ne repsahtelevat ja selittävät olevansa helvetissä tuhoavat lähimmöisen elämän ja porukka uskovaisena yrittävät kelvata niille muille jotka vielä porskuttavat eteen päin ja kadehtivat niitä joita eivät saaneet sorrettua ja esittävät kovasti huolissaan olijaa että pisteet kasvaisivat muiden silmissä tämä joukko mukamas "oikeat uskovaiset" et ole sen kummemmin päästäsi vialla kuin ennenkään olet valistunut yksilö
- Anonyymi
Seonneen lestan pitkä sepitys pilaa tämänkin aloituksen.
- Anonyymi
olet vain kateellinen kun et ole alottaja se ei halua että kirjoittelet täällä pitkiä sepustuksia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
olet vain kateellinen kun et ole alottaja se ei halua että kirjoittelet täällä pitkiä sepustuksia
koska pitkä osottaa sun olevan sekaisin
- Anonyymi
Kaikki lahkouskovaisuus aiheuttaa pahaa oloa ja ahdistusta. Sen läpi täytyy kulkea,herätäkseen henkilököhtaiseen uskomiseen,vailla yhdenkään uskonsuunnan asettamia oikeassaolemisia.kaikki uskonsuunnat on omasta mielestään oikeassa ja manipuloi. Kun löydät oman oikeassa olemisesija pääset irti /vapaaksi niistä,tulet tietoiseksi omasta sydämmentotuudestasi,ei ahdista enään yhtään mikään🤷♀️
- Anonyymi
Lahkouskot on herätyksiä ajattelemaan omalla sydämmellä rehellisesti.Mitä lahkouskot ovat? Sotaisia/riitaisia/itseään oikeaksi toitottavia/muita polkevia. Rakkaudesta ei ole tietoakaan. Ole onnekas että olet sen ymmärtänyt.🤷♀️
- Anonyymi
"tulet tietoiseksi omasta sydämmentotuudestasi,ei ahdista enään yhtään mikään"
Sinunkin uskomusjärjestelmäsi on näköjään samanlainen kuin henkipalloilla: jos et usko näin, saat mielenterveydellisiä ongelmia, mutta jos saavutat sellaisen uskomustason, jossa et tuomitse muita kuin lahkouskovaisia, niin kuuluu vain poks, kun masennus ja ahdistuneisuus katoavat. Ei kannata kenenkään sairaan uskoa tällaisiin lupauksiin ja lopettaa lääkkeitä kuvitellen jonkinlaisen valaistumisen tason korvaavan lääkkeet. Kukaan ei maksa vahingonkorvauksia, jos uskoo ja päätyy psykalle, eikä kukaan tule herättämään kuolleista, jos lääkkeiden lopettaminen vie kuntoon, jossa päätyy itsemurhaan. Älköön kukaan uskoko tarinoita, että kun näin uskotte, niin mielenterveydelliset ongelmat ovat taakse jäänyttä elämää. Se on valhetta, mielenterveydellisiä ongelmia voi olla, olipa vakaumus mikä hyvänsä. Oman vakaumuksensa paremmuutta korostaakseen joku voi muuta väittää, mutta näyttö jää puuttumaan aina.
- Anonyymi
on kyllä sun laisia tärähtäneitä riittämiin et kyllä ole poikkeus mee hoitoon
- Anonyymi
ilman hoitoa et selviä muuta kun herjaamaan suvi seuroihin homoja
- Anonyymi
sun vuodet on hävinny kyin pieru saharaan ei jumala niitä muistele saat luottaa siihen
Pieni korjaus. Kirjoitat, että kaikkivaltias Jumala?
Ei se niin ole, kaikkivaltias on Uuden Testamentin aikaan Messias Jeesus.
Matt; 28; 18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. [Dan. 7:14; Matt. 11:27+]
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen [Mark. 13:10+ | 2. Kor. 13:13; 1. Piet. 1:2]
20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
Eikä Hänen valatnsa koskaan katoa.- Anonyymi
Sinä se taas löysit olennaisimman asiasta. Jeesusta ei kutsuta yhdessäkään kohdassa Raamattua arvonimellä kaikkivaltias, mutta ko. asialla ei liene mitään merkitystä avauksessa selostettujen asioiden kannalta. Henkipallouskoissa tosin saatetaan uskoa, että jos ei usko juuri niin kuin se kaikkein suurin henkipallo, saa rangaistuksena mielenterveydellisiä ongelmia. Sellainen käsitys poikeaa Jeesuksen opetuksesta: ei hän eikä hänen vanhempansa tehnyt syntiä, vaan että Jumalan työt hänessä tulisivat ilmi.
Eikö?
Eikö sinull riitä, että Hän sanoo Matt 28 luvussa 18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
- Eikö tämä tarkoita kaikkea Valtaa universaalissa? Jos ei, niin mitä se tarkoittaa?
Hän myös antaa Käskyn kaikelle kansalle, pitäein sisällään jopa lestadiolisetkin, vaikka Teille ei Jumala ole koskaan sanonut sanaakaan, kuten ei yhdellekään pakanallekaan.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
Oletko Sinä totellut tätä kaikkivaltiaan käskyä, minulle se on ollut aina selvä ja olen myös toiminut.
20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
Vain niiden kanssa Jeesus on ja pelastaa, joka tottelee tätä käskyä ja ottaa päällensä Upotuskasteen.- Anonyymi
Se tarkoittaa, että Raamatussa kaikkivaltiaan arvonimeä kantava Isä on valtuuttanut Poikansa Jeesuksen Kristuksen tuomitsemaan maailman puolestaan, mutta Raamatussa Poika ei kanna kaikkivaltiaan arvonimeä. Athanasioksen uskontunnustuksessa myös Poikaa ja Pyhää Henkeä kunnioitetaan kaikkivaltiaan arvonimellä.
Olen kunnioittanut kastekäskyä viemällä lapseni kasteelle. Kastettuja kyllä riennät kastamaan, mutta veitkö omat lapsesi kastekäskyn mukaisesti kasteelle?
Jumala on Raamatussa puhunut esim. Bileamille. Anonyymi kirjoitti:
Se tarkoittaa, että Raamatussa kaikkivaltiaan arvonimeä kantava Isä on valtuuttanut Poikansa Jeesuksen Kristuksen tuomitsemaan maailman puolestaan, mutta Raamatussa Poika ei kanna kaikkivaltiaan arvonimeä. Athanasioksen uskontunnustuksessa myös Poikaa ja Pyhää Henkeä kunnioitetaan kaikkivaltiaan arvonimellä.
Olen kunnioittanut kastekäskyä viemällä lapseni kasteelle. Kastettuja kyllä riennät kastamaan, mutta veitkö omat lapsesi kastekäskyn mukaisesti kasteelle?
Jumala on Raamatussa puhunut esim. Bileamille.Athanasioksen uskontkäsitykset ovat täyttä ihmisuskon oppeja sekä liian pitkä ulkoa opetella ja väärä, ennen Jeeuksen syntymistä, jossa vääräoppisesti käsketään palvomaan Jumalaa?
Käytännössä se on pakanoille yksiomaan tarkoitettu juttu.- Anonyymi
pinnasänky kirjoitti:
Athanasioksen uskontkäsitykset ovat täyttä ihmisuskon oppeja sekä liian pitkä ulkoa opetella ja väärä, ennen Jeeuksen syntymistä, jossa vääräoppisesti käsketään palvomaan Jumalaa?
Käytännössä se on pakanoille yksiomaan tarkoitettu juttu.Menee sekavaksi, kun arvostelet Athanasiosta tällaisessa yhteydessä. Kumpaa siis uskot: a) Raamattua, joka ei käytä Jeesuksesta kaikkivaltiaan majesteetillista arvonimeä, vai b) Athanasiosta, joka käyttää Jeesuksesta kaikkivaltiaan arvonimeä?
Anonyymi kirjoitti:
Menee sekavaksi, kun arvostelet Athanasiosta tällaisessa yhteydessä. Kumpaa siis uskot: a) Raamattua, joka ei käytä Jeesuksesta kaikkivaltiaan majesteetillista arvonimeä, vai b) Athanasiosta, joka käyttää Jeesuksesta kaikkivaltiaan arvonimeä?
Mielenkiitoinen näkökulma, kiitos.
- Anonyymi
Lestayrittäjät vie varmasti lestatiolaisuudesta uskottavuuden. Ihmisille sanasta lestatiolaisuus tulee mieleen röyhkeä häpeilemätön uskonliike.
- Anonyymi
Ei kaikki lestadiolaisfirmat ole häikäilemättömiä koijareita. Näitä vl-taustaisia koijarifirmoja on kyllä paljon, mutta edelleen korostan, ettei kaikki vl-taustaiset firmat ole koijareita. Itseasiassa suurin osa on rehellisiä ja niiden toiminta kestää kriittisemmänkin tarkastelun. On aika perseestä, että muutamat koijarifirmat pilaa rehellistenkin firmojen maineen. Oli nimittäin *ttumaista olla rehellinen yrittäjä ja sai niin paljon lokaa ja vihakampanjat päälle, että firmani meni lopulta nurin ja minulta, rehelliseltä yrittäjältä mielenterveys ja talous.

No sen rehellisyyden takia se meni nurin. Yritys maailma on tarkoituksella suunniteltu niin että vain epärehelliset menestyy. En nyt avaudu syistä sen enempää. Sana kommunismi varmaan selittää jotakin.

Jos puolet työkaluista on työmaalta varastettu ja rakennusmateriaaleista esim korkipalot varastat työmaalta niin pelkästään lapuistakin säästää pienikin yritys 500 kuukaudessa plus muut huijaukset
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sen rehellisyyden takia se meni nurin. Yritys maailma on tarkoituksella suunniteltu niin että vain epärehelliset menestyy. En nyt avaudu syistä sen enempää. Sana kommunismi varmaan selittää jotakin.
"Yritys maailma on tarkoituksella suunniteltu niin että vain epärehelliset menestyy."
Markkinoita ei ole suunniteltu, toisin kuin epäonnistuneita suunnitelmatalouksia. Markkinoita yritetään suitsia lainsäädännöllä ja valvonnalla, mutta markkinat toimivat itsenäisesti ja ovat toimineet aina sieltä oravannahkakaupasta lähtien. Olet havainnossasi tavallaan oikeassa: usein etsitään edullisinta hintaa, jonka pystyy tarjoamaan helpommin vilpillä kuin rehellisesti. Kuitenkin pitkällä aikavälillä toimijan on osoittauduttava luotettavaksi - jos brändi kärsii, menee asiakkaat, vaikka kuinka tekisi edullisimman tarjouksen. - Anonyymi
Onkohan nämä röyhkeät lestayrittäjät sijoittuneet jotenkin maantieteellisesti? Itse tiedän monia vl-yrittäjiä, mutta vaikeaa olisi uskoa heidän olevan mitään härskejä toimijoita. Vähän pohdin, että meneeköhän exien yritystoimintaa vl:ten piikkiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yritys maailma on tarkoituksella suunniteltu niin että vain epärehelliset menestyy."
Markkinoita ei ole suunniteltu, toisin kuin epäonnistuneita suunnitelmatalouksia. Markkinoita yritetään suitsia lainsäädännöllä ja valvonnalla, mutta markkinat toimivat itsenäisesti ja ovat toimineet aina sieltä oravannahkakaupasta lähtien. Olet havainnossasi tavallaan oikeassa: usein etsitään edullisinta hintaa, jonka pystyy tarjoamaan helpommin vilpillä kuin rehellisesti. Kuitenkin pitkällä aikavälillä toimijan on osoittauduttava luotettavaksi - jos brändi kärsii, menee asiakkaat, vaikka kuinka tekisi edullisimman tarjouksen.Se ei pidä paikkaansa. Tiedän erään yrittäjän Lahdesta kuka saa aina työmaata vaikka tekee pelkkää paskaa. Tekee vaan halvemmalla ja on varten suomen osaston johtajien sauna kaveri. Ei saisi töitä ikipäivänä mistään rehellisesti. Työnjälki hävyttömän paskaa.
Isot toimijat kusettaa ihan samalla tavalla niin ei niitä kiinnosta välttämättä jos niitten aliurakoitsija on yhtä rikollinen jos vaan hinnasta ja saunakaljoista päästään sopuun.
Mm varte rakentaa taloja 1800 tekniikalla kyllähän sitä voittoa tekee. En tiedä onko Suomessa yhtäkään rehellisesti rakentavaa isoon toimijaa jos on niin todennäköisesti ei tee voittoa vaan tappiota.
Voittoa tekevät yritykset tekee voittoa juuri siitä syystä että rakentaa halvalla paskaa.
Tämä rakennus alasta ja muilla aloilla pätee sama homma. T2h ei välttämättä rakenna halvasta Huom välttämättä todennäköisesti rakentaa mutta jos T2h ei saa säästettyä materiaaleista niin se säästää sillä ettei maksa aliurakoitsijoille kuin 2/3 osan sovitusta hinnasta.
Joskus harvoin saattaa olla pätevä vastaava mutta se ei sinänsä liity rakennusliikkeeseen. Jos vaikka jonkun liikkeen yksi työmaa on hyvin tehty johtuu vastaavasta ei liikkeestä. Erittäin harvinaista kun Suomessa on alle 5pätevää ja asiantuntevaa vastaavaa mestaria rakennusalalla jos olisin ilkeä sanoisin korkeintaan 3. 1tunnen ja olettaisin että niitä saattaa olla 2 lisääkin perustuen matemaattiseen päättelykykyyn.
Nämä edellä mainitut liikkeet ei ole sen huonompia kuin muutkaan annoin vaan esimerkkejä jos mietin rehellisiä liikkeitä ei tuu yhtäkään mieleen.
Yit llä ja skanskalla on aika tarkka erilainen valvonta työmailla vs muut työmaat se sinänsä mahdollistaa paremman laadun mutta siinäkin on ongelma kohta se että vaikka työmaalla olisi 1000 valvojaa niin ei se itsessään tarkoita mitään jos 1000 valvojaa ei kukaan ymmärrä rakentamisesta mitään. Puitteet työmaakohtaisen "lain" säädännön puolelta on ainakin paremmat joissakin yrityksissä. Sen näkee sitten tuloksessakin kun yit tekee pelkkää tappiota. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei pidä paikkaansa. Tiedän erään yrittäjän Lahdesta kuka saa aina työmaata vaikka tekee pelkkää paskaa. Tekee vaan halvemmalla ja on varten suomen osaston johtajien sauna kaveri. Ei saisi töitä ikipäivänä mistään rehellisesti. Työnjälki hävyttömän paskaa.
Isot toimijat kusettaa ihan samalla tavalla niin ei niitä kiinnosta välttämättä jos niitten aliurakoitsija on yhtä rikollinen jos vaan hinnasta ja saunakaljoista päästään sopuun.
Mm varte rakentaa taloja 1800 tekniikalla kyllähän sitä voittoa tekee. En tiedä onko Suomessa yhtäkään rehellisesti rakentavaa isoon toimijaa jos on niin todennäköisesti ei tee voittoa vaan tappiota.
Voittoa tekevät yritykset tekee voittoa juuri siitä syystä että rakentaa halvalla paskaa.
Tämä rakennus alasta ja muilla aloilla pätee sama homma. T2h ei välttämättä rakenna halvasta Huom välttämättä todennäköisesti rakentaa mutta jos T2h ei saa säästettyä materiaaleista niin se säästää sillä ettei maksa aliurakoitsijoille kuin 2/3 osan sovitusta hinnasta.
Joskus harvoin saattaa olla pätevä vastaava mutta se ei sinänsä liity rakennusliikkeeseen. Jos vaikka jonkun liikkeen yksi työmaa on hyvin tehty johtuu vastaavasta ei liikkeestä. Erittäin harvinaista kun Suomessa on alle 5pätevää ja asiantuntevaa vastaavaa mestaria rakennusalalla jos olisin ilkeä sanoisin korkeintaan 3. 1tunnen ja olettaisin että niitä saattaa olla 2 lisääkin perustuen matemaattiseen päättelykykyyn.
Nämä edellä mainitut liikkeet ei ole sen huonompia kuin muutkaan annoin vaan esimerkkejä jos mietin rehellisiä liikkeitä ei tuu yhtäkään mieleen.
Yit llä ja skanskalla on aika tarkka erilainen valvonta työmailla vs muut työmaat se sinänsä mahdollistaa paremman laadun mutta siinäkin on ongelma kohta se että vaikka työmaalla olisi 1000 valvojaa niin ei se itsessään tarkoita mitään jos 1000 valvojaa ei kukaan ymmärrä rakentamisesta mitään. Puitteet työmaakohtaisen "lain" säädännön puolelta on ainakin paremmat joissakin yrityksissä. Sen näkee sitten tuloksessakin kun yit tekee pelkkää tappiota.Ja esimerkiksi se peabin työmaa kalasatamassa mikä oli uutisissa joskus useamman kerran nosturit kaatuili yms ei se Jimin työmaa vaan se viereinen niin ei se johtunut peabista vaan siitä vastaavasta. Se oli täysin idiootti. En muista sen nimeä enään.
Täysin pässi koko mies ja keskittyi ihan epäoleellisiin asioihin samaan aikaan kun vieressä oli oikeita ongelmia. Ihmettelen syvästi jos ko mies jatkaa hommissa vieläkin. Olin varma että joku kuolee sinne työmaalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja esimerkiksi se peabin työmaa kalasatamassa mikä oli uutisissa joskus useamman kerran nosturit kaatuili yms ei se Jimin työmaa vaan se viereinen niin ei se johtunut peabista vaan siitä vastaavasta. Se oli täysin idiootti. En muista sen nimeä enään.
Täysin pässi koko mies ja keskittyi ihan epäoleellisiin asioihin samaan aikaan kun vieressä oli oikeita ongelmia. Ihmettelen syvästi jos ko mies jatkaa hommissa vieläkin. Olin varma että joku kuolee sinne työmaalle.Mutta se nyt suoraan liittynyt epärehellisyyteen tarkoitin vain että kaikki maineen mustaus ei liity aina rakennus liikkeeseen joskus sen sisällä työskentelevät yksilöt ovat vain idiootteja
- Anonyymi
Harvinaisen epärehellistä porukkaa lestatiolaiset. Liikkeen sisälläkin tiedetään ja hiljaisesti hyväksytään koiruuden kunhan vain työllistetään uskonveljiä.
- Anonyymi
Miljoonien ihmissielujen ahdistukset johtuu uskonlahkoista. Ne ovat myrkkyä mielenterveydelle.
- Anonyymi
Kylläpä se rosvon maine on jo suurella osaa yhteiskuntaa tiedossa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 585040
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai544552Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1214482Mikä on vaikeinta siinä, että menetti yhteyden kaivattuun, jota vielä ajattelee?
Mikä jäi kaihertamaan? Jos jokin olisi voinut mennä toisin, mitä se olisi ollut? Mitä olisit toivonut vielä ehtiväsi san2931617- 811301
- 2281298
- 681255
- 305988
- 199930
Pääsit koskettamaan
Sellaista osaa minussa jota kukaan ei ole ennen koskettanut. Siksi on hyvin vaikea unohtaa sinut kokonaan.50810