En ole ainut tässä jamassa. Kirjoitin jo pidemmän itkuraapustuksen tänne, mutta siinä syvennyin enemmänkin Jumalan hyvään olemukseen. Tämän kirjoituksen pointti heiluu meissä pimahtaneissa.
Okei, moni ei halua mieltää itseään pimahtaneeksi. Voisin käyttää nimitystä mielen jämähtyneisyys tms. Eli aivot eivät toimi ja siten niiden kautta tulee ihan älytöntä älämölöä eetteriin. Joillain voi tulla ihan älytöntä sepustusta vailla järjen häivää. Eli toisinsanoen siansaksaa. Toisella voi tulla niin älyvapaata settiä, että terveempiä hirvittää. Minun kirjoituksistani taas puuttuu monesti punainen valo. Eli asian ydin jää keikkumaan kahden vaiheelle. Eli ymmärtääkö sitä vai ei.
Me mieleltään heilahtaneet emme usein pysy uskomassa. En minäkään. Ja ne, jotka keikkuu uskomisen akseleilla, ne menevät yleensä kaksilla rattailla. Eli elää yhtäaikaa epäuskoista ja yhtäaikaa vl-yhteisölle kelpaavaa uskovaista elämää. Tällainen kaksijakoisuus ei tee ihmisen mielelle pidemmällä tähtäimellä hyvää. Itsekin menin vuosikausia kaksilla rattailla. Uskoin, että kun riipun edes toisella kädellä isien uskossa kii, Jumala lupaa kuulla rukoukseni ja auttaa minua haasteissani. Lopulta repesinkin kahdeksi. Tuli ns. dissosiatiivinen häiriönpoikanen ja mun vanha osa irtosi uudesta osasta kokonaan. Tämä johti siihen, että jakomielistyin ja ongelmani paheni entisestään. Toisin sanoen pimahdin. Ja tässä tilassa mun on vaikeaa taivaltaa ennen uskoneiden jalanjäljillä. Saatika uskoa, että nää ennen uskoneetkaan ovat olleet ehjiä ja kaikin puolin uskovaisa ihmisiä. Tätä rataa!
Mieleni valo sammui ja pimahdin.
7
137
Vastaukset
- Anonyymi
Hei, uskon asioiden vatvominen saattaa olla pahasta, jos et saa terapiaa. Syö lääkkeesi, yritä päästä terapiaan ja ottaa asiat niin rennosti kuin voit.
On itselle ikävä tunne jos on sekava olo. Mutta moni on myös siitä parantunut. Tsemppiä!- Anonyymi
Mulle on kokeiltu jos mitäkin lääkkeitä. Kontrolli on vähän niin ja näin. Enkä pääse jaksoille, vaikka haluaisin. Avohoidolla mennään, jos nyt tätä sellaseksi voi kutsua. Avohoito on käytännössä lääkkeitä ilman riittävää terapiaa.
- Anonyymi
Sinun tulee uudestisyntyä Ylhäältä.
Olet olut nk. ankarasti uskonnollinen ihminen ja lihallinen psyykkesi ei enää kestänyt tätä lihan kaksijakoisuutta. Tämä ei ole mitenkään sinun omaa "syytäsi". "Yritit parhaasi" ja voimat meni.
Rukoile Jumalalta hengen uudestisyntymää! Kun Jumala tekee tämän ihmeen kohdallasi, voit vihdoin hengittää vapaasti. Uskosi ei ole enää rajua, ihmisvoimaista yrittämistä, vaan Jeesus tekee kaiken puolestasi, sinä vain pidät Hänestä kiinni, seuraat kuin pieni, hyppelehtivä karitsa ja kuuntelet Häntä. 🫠- Anonyymi
Kaverini luuli syntyvän ylhäältä uudestaan, kun pipipäissään paikalliseen vapaaseurakuntaan päätyi. Hän otti kasteen ja luuli päässeensä vaivoistaan. Mutta ei. Hänen ajatuksenjuoksu sakeni entisestään ja lopulta luuli saaneensa kielillä puhumisen armolahjan. Mun korviin se kuulosti sekavalta siansaksalta. Missä tää kaverini nyt on? No tuuttipiireissä. Hän hakee siis hengen lohtua pössyttelystä ja on enemmän sekaisin, kuin koskaan. Uudesti syntynyt?
- Anonyymi
Sinuakin rakastetaan ei vain ystävät täällä mutta
Jumala taivaassa,
Harva meistä on ylen viisaita ja kaikki me olemme kaksiosaisia, toinen osa maasta mutta toinen osa kantaa Jumalan rakkauden he nkeä. - Anonyymi
Aikaisemmin niuva ei ole ollut täällä kovassa huudossa, mutta jos kerran kansanmurhakin on, niin oikeastaan aivan luonnollinen sekä tavallinen asia siitä lähdökohdasta ajatellen.
- Anonyymi00007UUSI
Jutellaanko salaa? 😏 Tsekkaa täältä https://Veronica.hoty.lat/Veronica#/?/?/cne51bvlp
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1765027- 151670
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1221470Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91353Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491080Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297942- 190915
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7760