YLE kertoo
"Rääkkylän ja Liperin välillä liikennöivä Arvinsalmen lossi siirtyy aikataulun mukaiseen liikennöintiin marraskuun alussa, eikä se miellytä vaikutusalueella olevien kuntien johtoa. Myös paikallinen kehittämisyhdistys otti jo aiemmin tyrmäävän kannan kokeiluun.
Muutos tarkoittaa, että lossi liikennöi jatkossa ennalta määrättyjen aikataulujen mukaisesti. Tähän saakka lossi on kulkenut reitillään ympäri vuorokauden aina tarvittaessa. Kyseessä on vuoden 2026 loppuun jatkuva kokeilu.
Kunnissa pelätään kauempaa tulevan liikenteen ohjautuvan lossin aikataulujen vuoksi muualle, vaikka Liperin ja Rääkkylän reitti olisi lyhin."
Ihan käsittämätöntä vastaan venkoilua ja pelottelua.
Lossi kulkee 20 minuutin välein, eli ei juurikaan paljon hitaammin kuin nyt.
Parasta aikataulussa on se, että kun tulet rantaan 08:19, niin lossi lähtee minuutin päästä.
Arvinsalmen lossi siirtyy marraskuun alussa liikkumaan aikataulujen mukaan
Anonyymi-ap
1
154
Vastaukset
- Anonyymi
onneksi tulee aika taulutus nyt menee hermo kun lossi lähtee nenän edestä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä20911934- 298228
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.596343Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1775267- 584990
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai514523Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1194441- 1193946
- 833442
- 551995