Orpon väite korona-aikana, että ”hallitus on hylännyt yrittäjät”, oli röyhkeä ja populistinen pölhöyteen asti. Kokoomus oli itse ollut eduskunnassa keväästä
2020 asti säätämässä yrityksille monenlaisia tukitoimia.
Koronakriisin aikana suojeltiin yrittäjiä ja yrityksiä monin tavoin. Niin estettiin konkursseja ja pidettiin työllisyyttä yllä.
Suomen työllisyyaste oli ennätystasolla, mikä harmittaa kokoomusta, koska saavutus oli syntynyt ilman leikkauksia.
Lisäksi velkaantuminen on hidastunut nopeammin kuin ennustettiin.
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen laski, että hallitus oli myöntänyt suoria yritystukia yli neljä miljardia euroa sekä miljardien eurojen lainamuotoista tukea muun muassa Finnveran, Business Finlandin ja Teollisuussijoituksen kautta.
Yrityksiä tuettiin myös laajentamalla yrittäjien työttömyysturvaa sekä muuttamalla vuoden 2020 ajaksi lomautuskäytäntöjä ja alentamalla TyEL-maksuja.
Varmasti asiat olisivat voineet mennä paremminkin, mutta ainakin yrityksiä
tuettiin ennätysmäisesti – niin kuin pitikin.
Sellaista vaihtoehtoa ei ole ollut, että rajoituksia ei olisi tehty, vaikka niistä tiedettiin olevan monenlaisia haittoja. Orpokin vaati jopa tiukempaa linjaa,
liikkumista olisi rajoitettava.
Hallitus otti elvytysvelkaa yrityksille, josta Orpo totesi eduskunnan
kyselytunnilla: "Tätä velkaa minäkin kannatan."
Nyt Orpo (ja Purra) syyttää edellistä hallitusta velkaantumista, vaikka Orpo
itse halusi velkaa yritysten tukemiseen.
Orpo ja pölhöpopulismin houkutus, näitä riittää ja Ps pesua
3
<50
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
rilliensankojen tanakana lymyävä talouspedofiili,
- AnonyymiUUSI
IL selvitti: Fazer soitti suoraan pääministerille – Näin karkkivero kaatui
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) ilmoitti maaliskuussa 2025, että hallitus luopuu makeisten veron korotuksesta ja poistaa sen sijaan datakeskusten ja kaivosten sähkönkäyttöön liittyvät verotuet. Tällä tavoin oli tarkoitus saada kompensoitua makeisten veronkorotuksen perumisesta aiheutuneet verotulojen menetykset. - AnonyymiUUSI
Orpo peräänkuuluttaa vahvempaa solidaarisuutta Ukrainalle.
Pääministeri Petteri Orpon mukaan maiden välillä on suuria eroja
Ukrainan auttamisessa.
Miten olisi Sekoomus solidaarisuus Suomessa, olemmeko sodassa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv4323644Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k1172692Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,32411Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll422259Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne162192Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv232039Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1941627Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k491574Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel751559Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne
niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,541455