Keskustellaan rehellisesti Teboilista

Anonyymi-ap

Teboilin omista venäläinen lukoil,

Teboilin johtoryhmästä muun muassa markkinointi- ja viestintäjohtaja Toni Flyckt on kieltänyt julkisuudessa systemaattisesti Ukrainan sodan olemassaolon alusta saakka ja pyytänyt esimerkiksi sanomalehti Kalevaa oikaisemaan lehden käyttämää termistöä Venäjälle ystävällisemmäksi.

141

841

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yhtiönä Teboil noudattaa yhä Venäjän valtion linjausta, jossa sotaa ei saa sanoa sodaksi.
TEBOILIN johtoryhmään kuuluva toimitusketjujohtaja Kari-Pekka Manni viittasi Ylen viikonloppuna julkaisemassa haastattelussa Ukrainan sotaan johdonmukaisesti edelleenkin vain ”asiana” ja ”konfliktina”, eikä käyttänyt termiä sota, kertoo Yle.

      • Anonyymi

        Menee täysin ryssien pelikirjan mukaan

      • Anonyymi
        UUSI

        Ukrainan sodan aloitti 2014 USA.
        - Venäjä neuvotteli rauhasta 8 vuotta: Minskin rauhansopimukset 2014 ja 2015. Minskin sopimukset oli lännen petos, jolla saatiin aikaa varustaa petetyt ukrainalaiset sotaan Venäjää vastaan.

        Tämä kaikki tieto on kansainvälisesti täysin yleisesti tiedettyä. Löytyy internetistä.

        Venäjä luotti rauhansopimusten toteutukseen, eikä varustautunut sotaan. Sen sijaan länsi varusti ukrainalaiset sijaiskärsijät sotaan Venäjää vastaan.

        Istanbulissa neuvoteltiin Venäjän ja Ukrainan kanssa rauhasta vuoden 2022 alussa. Sopimus oli allekirjoituksia vaille valmiina, mutta USA presidentti ja Britannian silloinen pääministeri Boris Johnson kiristivät Ukrainan presidenttiä olemaan kirjoittamatta rauhansopimusta, koska halusivat vetää Venäjän mukaan sotaan.

        Venäjä ei koskaan halunnut USA:n ja Britannian aloittamaa sisällissotaa Kiovan natsihallinnon Länsi-Ukrainan ja Itä-Ukrainan etnisesti, kulttuurisesti ja kielellellisesti täysin venäläisten ihmisten välille.

        Venäjä kokee sodan Ukrainassa suurena tragediana, jota ei olisi koskaan pitänyt tapahtua.

        Ukraina olisi säilynyt entisellään, mutta USA ja Britannia, ml. Niinistö, kok, halusivat sodan.

        Länsi tiesi, että Venäjä tulee lopulta puolustamaan Itä-Ukrainan venäläisiä ihmisiä sekä omaa kansallista turvallisuutta. Näin Venäjä saatiin sotaan NATO:a vastaan Ukrainan kautta, sama reitti kuin Hitlerillä. Tästä päätettiin jo vuonna 2008.

        Palataan vielä vuoteen 2014. USA / NATO / EU järjesti kansainvälisen oikeuden ja Ukrainan perustuslain vastaisen väkivaltaisen vallankaappauksen Kiovassa. Nostivat valtaan Itä-Ukrainan venäläisiä ja Venäjää vihaavat uusnatsit. Kiovan hallinto ja uusnatsit alkoivat sortaamaan ja murhaamaan Itä-Ukrainan venäläisiä.

        Itä-Ukrainan ja Krimin venäläiset halusivat pois lännen aseistaman Kiovan natsihallinnon sorron alta.

        YK ei järjestänyt rauhanturvaoperaatiota eikä rauhansopimukset onnistuneet:

        - Kun vuoden 2022 alussa neuvotellun rauhansopimuksen länsi esti, niin Venäjä siirsi huonosti varustetun joukon puolustamaan natsien sortamia ja murhaamia Itä-Ukrainan venäläisiä ihmisiä; SMO, Special Military Operation sotilaallinen erikoisoperaatio, joka ei ole täysi sota.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Hauska kommentti. Venäjä suuri rauhan ystävä...

      • Anonyymi
        UUSI

        RAUHA ON PAREMPI KUIN SOTA

        Venäjä ei ole uhannut Suomea eikä Kokoomuksen haluamaa sotaa Venäjää vastaan.

        Normaalit suomalaiset haluavat palata siihen 80 vuoden rauhan aikaan, joka oli ennen Kokomuksen "diktaatuurin" NATO-Niinistön valheilla valtaan nousua.

        Maanpetosrikos

        Valtiosäännön vastaisesti S. Niinistö eli Kokoomus vei Suomen sotaan Venäjää vastaan.

        Venäjä haluaa sopia rauhasta Stubbin ja Orpon hallituksen kanssa. Stubbilla ja ulkoministerillä ei ole diplomaattisia suhteita Venäjän johtajiin, mikä vahvistaa tämän tragedian ja sodan vahvaa Venäjää vastaan.

        Epänormaalit ihmiset Suomessa Kokoomuksen vallan alla YLE ja koko sanomalehdistö, ml. Etelä-Saimaan ja Uutisvuoksen toimittajat lietsovat sotaa. Normaalit ihmiset ovat järkyttyneitä tästä epänormaalien sodanlietsonnasta ja vihollisuudesta sotatilasta.

        Ei ole mitään näyttöä, että Stubb, Orpon hallitus - eduskuntapuolueet - YLE ja sanomalehdet haluaisivat rauhan Venäjän kanssa, vaan selvästi haluavat vetää suomalaiset sotaan. Rehelliset sotilasanalyytikot pitävät Kokoomuksen ja sen liittolaisten Saksan, Ranskan, Britannian ja USA:n presidenttien sotaa Venäjää vastaan täysin perustuslain vastaisten ihmisten tekona.

        Suomalaiset eivät halua S. Niinistön, kok, Stubbin, kok, Orpon, kok, hallituksen S. Marinin, sd, sotaa Venäjää vastaan.

        Tässä tuli asian ydin. Suomi ydessä monen muun eu-maan kanssa haluaa sotaa. Sota siksi, että he uskovat voittavansa Venäjän. Vielä tärkeämpi syy on se, että sota varmistaisi nykyisten johtajien vallassa pysymisen ja oikeiden onelmien lakaisun maton alle.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Hauska kommentti. Venäjä suuri rauhan ystävä...

        Juuri niin. Realiteetit, keskustelut Venäjän neuvottelemista Minskin rauhansopimuksista, Istanbulin rauhansopimuksista löytyvät internetistä. Ei YLE:ltä eikä maan sanomalehdistä.

        Mark Twein

        "On helpompi tulla huijatuksi kuin tulla vakuuttuneeksi, että on tullut aivopestyksi.".

        Realiteetit on tunnustettava.

        Mediapooli valehtelee ja sensuroi.

        Meitä on johdettu harhaan. Ei kaikki kuitenkaan uskoneet sitä väärää tietoa, propagandaa, jota Suomessa presidentit, ministerit ja heidän perustama Mediapooli syöttää jatkuvasti.

        YLE ja koko maan sanomalehdet sensuroivat, kääntävät asioita päinvastaiseksi kuin on totuus.

        Kaikesta syytetään Venäjää, vaikka syyllinen USA ja Britannia ja muut liittolaiset.

        Suomi ja koko EU, erityisesti EU:n suurin talous Saksa kärsivät valtavasti tästä USA:n presidenttien sotaisuudesta Venäjää vastaan. On ironista, että Saksa ja saksalainen EU-komission Ursula von der Leyen ovat liitossa USA:n ja Britannian kanssa.

        EU:n parlamentissa sodanlietsojaa ja EU-alueen talouden romahduttajaa Ursulaa ajetaan pois tehtävästään.

        Parlamentti vaatii Ursulaa lopettamaan Ukrainan sodan rahoittamisen ja aseiden toimittamisen.

        Saksalaiset osoittavat mieltää ja vastustavat sotaa Ukrainassa.

        Myös Ranskassa, Britanniassa, Belgiassa ja USA:ssa suuria mielenosoutuksia.

        Milloin Suomessa ? Suomessa ihmiset ovat Niinistön totalitaristisen maan Mediapoolin aivopesemiä, mikä on täysin valtiosäännön vastaista ja maanpetoksellinen sotaan mukaan vetäminen.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainan sodan aloitti 2014 USA.
        - Venäjä neuvotteli rauhasta 8 vuotta: Minskin rauhansopimukset 2014 ja 2015. Minskin sopimukset oli lännen petos, jolla saatiin aikaa varustaa petetyt ukrainalaiset sotaan Venäjää vastaan.

        Tämä kaikki tieto on kansainvälisesti täysin yleisesti tiedettyä. Löytyy internetistä.

        Venäjä luotti rauhansopimusten toteutukseen, eikä varustautunut sotaan. Sen sijaan länsi varusti ukrainalaiset sijaiskärsijät sotaan Venäjää vastaan.

        Istanbulissa neuvoteltiin Venäjän ja Ukrainan kanssa rauhasta vuoden 2022 alussa. Sopimus oli allekirjoituksia vaille valmiina, mutta USA presidentti ja Britannian silloinen pääministeri Boris Johnson kiristivät Ukrainan presidenttiä olemaan kirjoittamatta rauhansopimusta, koska halusivat vetää Venäjän mukaan sotaan.

        Venäjä ei koskaan halunnut USA:n ja Britannian aloittamaa sisällissotaa Kiovan natsihallinnon Länsi-Ukrainan ja Itä-Ukrainan etnisesti, kulttuurisesti ja kielellellisesti täysin venäläisten ihmisten välille.

        Venäjä kokee sodan Ukrainassa suurena tragediana, jota ei olisi koskaan pitänyt tapahtua.

        Ukraina olisi säilynyt entisellään, mutta USA ja Britannia, ml. Niinistö, kok, halusivat sodan.

        Länsi tiesi, että Venäjä tulee lopulta puolustamaan Itä-Ukrainan venäläisiä ihmisiä sekä omaa kansallista turvallisuutta. Näin Venäjä saatiin sotaan NATO:a vastaan Ukrainan kautta, sama reitti kuin Hitlerillä. Tästä päätettiin jo vuonna 2008.

        Palataan vielä vuoteen 2014. USA / NATO / EU järjesti kansainvälisen oikeuden ja Ukrainan perustuslain vastaisen väkivaltaisen vallankaappauksen Kiovassa. Nostivat valtaan Itä-Ukrainan venäläisiä ja Venäjää vihaavat uusnatsit. Kiovan hallinto ja uusnatsit alkoivat sortaamaan ja murhaamaan Itä-Ukrainan venäläisiä.

        Itä-Ukrainan ja Krimin venäläiset halusivat pois lännen aseistaman Kiovan natsihallinnon sorron alta.

        YK ei järjestänyt rauhanturvaoperaatiota eikä rauhansopimukset onnistuneet:

        - Kun vuoden 2022 alussa neuvotellun rauhansopimuksen länsi esti, niin Venäjä siirsi huonosti varustetun joukon puolustamaan natsien sortamia ja murhaamia Itä-Ukrainan venäläisiä ihmisiä; SMO, Special Military Operation sotilaallinen erikoisoperaatio, joka ei ole täysi sota.

        I.netistä löytyy vaikka mitä jos ymmärrät Bolshoi Turaak.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä tuli asian ydin. Suomi ydessä monen muun eu-maan kanssa haluaa sotaa. Sota siksi, että he uskovat voittavansa Venäjän. Vielä tärkeämpi syy on se, että sota varmistaisi nykyisten johtajien vallassa pysymisen ja oikeiden onelmien lakaisun maton alle.

        VARONMAKSAJIEN RAHAT SOTAAN
        OVAT UPONNEITA MILJARDEJA

        Juuri näin kuten kirjoitit.

        Lisäksi tärkeä asia on kaikkien normaalien, sotaa vastustavien ja rauhaa haluavien, ihmisten tietää:

        Miksi YLE:n ja koko maan sanomalehtien toimittajat, ml. Etelä-Saimaan ja Uutisvuoksen toimittajat, Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos SYYTTÄVÄT VENÄJÄÄ, glorifioivat lietsomalla sotaa Venäjää vastaan ?

        Vaikka todistettavasti "mafian" toimittajat itse - "mafiajohtajat" NATO- ja EU-maissa sekä Suomen "mafiajohtajat" S. Niinistö, kok, A. Stubb, kok, P. Orpo, kok, S. Marin SDP ovat syyllisiä sotaan.

        Siksi, että "mafian" narratiivilla, väärällä tiedolla, Venäjää demonisoimalla, kaikki USA:n presidentit pitkältä ajalta, NATO-maiden presidentit, liittokanslerit, pääministerit eli tosiasiallisesti "mafiajohtajat" saavat ihmiset AIVOPESTYIKSI :

        ● Hyväksymään satojen miljardien käyttämistä NATO:n suursotaan Venäjää vastaan.

        ● Hyväksymään, että nämä sadat miljardit ovat pois USA:n, NATO- ja EU-maiden normaalien ihmisten hyvinvoinista ja sosiaali- ja terveyspalveluista.

        ● Nämä valehtelevat ja demokratian kuuluvat asiat sensuroivat "mafiajohtajat" ovat tosiasiallisesti ihmisten murhaajia - ikään kuin hyväksyttävästi "sodan kaapuun kiedottuna". Sota on näiden "mafiajohtajien" ukrainalaisiin sotilaisiin kohdistunut petos ja harkittu tappo, murha.

        Nämä lännen pahat ihmiset on saatava omissa maissaan ja kansainvälisessä tuomioistuimessa tuomittaviksi.

        Tähän voisi vielä lisätä sen, että myös Ukrainan poliittinen johto pelkää sodan loppumista, toisenlaisista puheistaan huolimatta. Sodan loppu tietäisi hyvin nopeasti Zelenskin ja monen muun nyt valtaa pitävän poliittisen uran loppua. Joillekin hengen lähtöä, joillekin linnatuomiota ja joillekin maanpakoa. Ukrainan kansa on sijaissodasta niin raivoissaan, että syvien rivien reaktioita on vaikea ennustaa. Moni on menettänyt läheisiään ja kaiken omaisuutensa uskottuaan vallassa olleiden tyhjiin lupauksiin.

        Nyt höpötys seis. Aivan järjetön väite.

      • Anonyymi
        UUSI

        NIINISTÖ ITSE JA NATO ONGELMISSA
        Ks. linkki alhaalla. Kannattaa katsoa !
        - Kokoomuksen sota, ei ihmisten sota.

        Maanpetoksen tehnyt S. Niinistö, kok, teki omin päin laittoman vallankaappauksen - USA:n presidenttien ja koko kongressin johtamalle NATO:n sotilasdiktatuurille:

        - USA on aloittanut yli 200 konfliktia ja Sotaa.

        S. Niinistö poisti salassa valmistelemillaan militaristisilla sopimuksilla Suomen itsenäisyyden.

        Laittomuuksiin ja sotaan Venäjää vastan lähtenyttä Niinistöä varoittivat kaikki kotimaiset ja ulkomaiset voimapolitiikan asiantuntijat ja sotilasanalyytikot viemästä Suomea NATO:n jäseneksi.

        NIINISTÖ JA NATO - TILANNEKUVA

        Daniel Davisin Deep Divessä maailmankuulu realistisen koulukunnan analyytikko John Mearsheimer.

        Youtuben asetuksista saa automaattisen tekstityksen halutulle kielelle.

        12.10.2025

        JOHN MEARSHEIMER: NATO Picking a Fight w/Russia

        https://m.youtube.com/watch?v=tNTSA4BS3ls

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainan sodan aloitti 2014 USA.
        - Venäjä neuvotteli rauhasta 8 vuotta: Minskin rauhansopimukset 2014 ja 2015. Minskin sopimukset oli lännen petos, jolla saatiin aikaa varustaa petetyt ukrainalaiset sotaan Venäjää vastaan.

        Tämä kaikki tieto on kansainvälisesti täysin yleisesti tiedettyä. Löytyy internetistä.

        Venäjä luotti rauhansopimusten toteutukseen, eikä varustautunut sotaan. Sen sijaan länsi varusti ukrainalaiset sijaiskärsijät sotaan Venäjää vastaan.

        Istanbulissa neuvoteltiin Venäjän ja Ukrainan kanssa rauhasta vuoden 2022 alussa. Sopimus oli allekirjoituksia vaille valmiina, mutta USA presidentti ja Britannian silloinen pääministeri Boris Johnson kiristivät Ukrainan presidenttiä olemaan kirjoittamatta rauhansopimusta, koska halusivat vetää Venäjän mukaan sotaan.

        Venäjä ei koskaan halunnut USA:n ja Britannian aloittamaa sisällissotaa Kiovan natsihallinnon Länsi-Ukrainan ja Itä-Ukrainan etnisesti, kulttuurisesti ja kielellellisesti täysin venäläisten ihmisten välille.

        Venäjä kokee sodan Ukrainassa suurena tragediana, jota ei olisi koskaan pitänyt tapahtua.

        Ukraina olisi säilynyt entisellään, mutta USA ja Britannia, ml. Niinistö, kok, halusivat sodan.

        Länsi tiesi, että Venäjä tulee lopulta puolustamaan Itä-Ukrainan venäläisiä ihmisiä sekä omaa kansallista turvallisuutta. Näin Venäjä saatiin sotaan NATO:a vastaan Ukrainan kautta, sama reitti kuin Hitlerillä. Tästä päätettiin jo vuonna 2008.

        Palataan vielä vuoteen 2014. USA / NATO / EU järjesti kansainvälisen oikeuden ja Ukrainan perustuslain vastaisen väkivaltaisen vallankaappauksen Kiovassa. Nostivat valtaan Itä-Ukrainan venäläisiä ja Venäjää vihaavat uusnatsit. Kiovan hallinto ja uusnatsit alkoivat sortaamaan ja murhaamaan Itä-Ukrainan venäläisiä.

        Itä-Ukrainan ja Krimin venäläiset halusivat pois lännen aseistaman Kiovan natsihallinnon sorron alta.

        YK ei järjestänyt rauhanturvaoperaatiota eikä rauhansopimukset onnistuneet:

        - Kun vuoden 2022 alussa neuvotellun rauhansopimuksen länsi esti, niin Venäjä siirsi huonosti varustetun joukon puolustamaan natsien sortamia ja murhaamia Itä-Ukrainan venäläisiä ihmisiä; SMO, Special Military Operation sotilaallinen erikoisoperaatio, joka ei ole täysi sota.

        Ryssän kätyri osaa satuilla, turhaan jaat kremlin agendaa palstalla se ei uppoa Suomalaisiin

        Oletko Putinin trolli, vai mistä tuollainen Venäjän väkivaltaisen kansanmurhan ihailu joutuu?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        I.netistä löytyy vaikka mitä jos ymmärrät Bolshoi Turaak.

        En esittänyt "mitä tahansa" internetissä.

        Tässä pitää olla erittäin tarkkana, että on löytänyt REHELISET tutkijat, professorit, entiset diplomaatit ja sotilasanalyytikot jo pitkästi yli 4 vuotta sitten.

        Näihin on linkit Suomi24 Imatra -osion keskustelussa:

        Imatran keskustan Teboil tukee terroristi venäjää

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17867651/imatran-keskustan-teboil-tukee-terroristi-venajaa

        Ei siinä ole läheskään kaikki.

        Näitä löytyy monilta alustoilta, jota ei vielä ole julkaistu täällä.

        Kaiken aikaa, joka päivä tulee vuolaana virtana uutta rehellisesti analysoitua tietoa Venäjästä, NATO:sta, USA:sta, Britanniasta, EU-komissiosta, Nord Stremista, Ukrainan sodan tilanteesta. USA:n ja EU-maiden heikkenevästä taloudesta. Britannian MI6:n ja USA:n CIA:n tekmistä iskuista ja provokaatiosta.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainan sodan aloitti 2014 USA.
        - Venäjä neuvotteli rauhasta 8 vuotta: Minskin rauhansopimukset 2014 ja 2015. Minskin sopimukset oli lännen petos, jolla saatiin aikaa varustaa petetyt ukrainalaiset sotaan Venäjää vastaan.

        Tämä kaikki tieto on kansainvälisesti täysin yleisesti tiedettyä. Löytyy internetistä.

        Venäjä luotti rauhansopimusten toteutukseen, eikä varustautunut sotaan. Sen sijaan länsi varusti ukrainalaiset sijaiskärsijät sotaan Venäjää vastaan.

        Istanbulissa neuvoteltiin Venäjän ja Ukrainan kanssa rauhasta vuoden 2022 alussa. Sopimus oli allekirjoituksia vaille valmiina, mutta USA presidentti ja Britannian silloinen pääministeri Boris Johnson kiristivät Ukrainan presidenttiä olemaan kirjoittamatta rauhansopimusta, koska halusivat vetää Venäjän mukaan sotaan.

        Venäjä ei koskaan halunnut USA:n ja Britannian aloittamaa sisällissotaa Kiovan natsihallinnon Länsi-Ukrainan ja Itä-Ukrainan etnisesti, kulttuurisesti ja kielellellisesti täysin venäläisten ihmisten välille.

        Venäjä kokee sodan Ukrainassa suurena tragediana, jota ei olisi koskaan pitänyt tapahtua.

        Ukraina olisi säilynyt entisellään, mutta USA ja Britannia, ml. Niinistö, kok, halusivat sodan.

        Länsi tiesi, että Venäjä tulee lopulta puolustamaan Itä-Ukrainan venäläisiä ihmisiä sekä omaa kansallista turvallisuutta. Näin Venäjä saatiin sotaan NATO:a vastaan Ukrainan kautta, sama reitti kuin Hitlerillä. Tästä päätettiin jo vuonna 2008.

        Palataan vielä vuoteen 2014. USA / NATO / EU järjesti kansainvälisen oikeuden ja Ukrainan perustuslain vastaisen väkivaltaisen vallankaappauksen Kiovassa. Nostivat valtaan Itä-Ukrainan venäläisiä ja Venäjää vihaavat uusnatsit. Kiovan hallinto ja uusnatsit alkoivat sortaamaan ja murhaamaan Itä-Ukrainan venäläisiä.

        Itä-Ukrainan ja Krimin venäläiset halusivat pois lännen aseistaman Kiovan natsihallinnon sorron alta.

        YK ei järjestänyt rauhanturvaoperaatiota eikä rauhansopimukset onnistuneet:

        - Kun vuoden 2022 alussa neuvotellun rauhansopimuksen länsi esti, niin Venäjä siirsi huonosti varustetun joukon puolustamaan natsien sortamia ja murhaamia Itä-Ukrainan venäläisiä ihmisiä; SMO, Special Military Operation sotilaallinen erikoisoperaatio, joka ei ole täysi sota.

        Mistä tunnistaa Suomi24 Putinistin

Aikaisemmin putinistit oli todella helppo tunnistaa palstalla. Pienikin "väärä" sana venäjää kohtaan ja nämä hyökkäsivät kuin rakkikoirat haukkumaan älyttömyyksiä. Se oli hauskaa.
Nykyisin näitä on koulutettu. Nämä yrittää kirjoittaa älykkääksi mutta kommenteissa on aina jotakin mitä haukkua Suomessa, puolueita, politiikkaa henkilöitä jne. Joku haukuttava asia pitää kätkeä kommentteihin. He voivat jopa vaikuttaa suomalaisilta mutta eivät siihen kykyne.
Nämä tyypithän on tulleet äitinsä mukana venäjältä ja siten ovat jo nuorena oppineet suomen kielen. Työ näille ei maistu sillä "palkkaa" tulee kahdelta eri taholta, Kelasta (vastaa venäläisen kk palkkaa) ja "trollitehtaalta" toinen samanmoinen summa. Raha ei tule ilmaiseksi vaan viestejä on tehtävä todella paljon.
Tsuhna Tsuhna tsuhna! -kommentit ei enää riitä trolli tehtaalle vaan on vaadittu parempaa laatua vastikkeeksi maksetulle palkalle.
Tälläiset tyypit ovat tietenkin vieraan vallan vaikuttajia. Tehtävä on sekoittaa maata. Nämä ovat maanpettureita, otettava kiinni ja karkoitettava Suomesta.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        VARONMAKSAJIEN RAHAT SOTAAN
        OVAT UPONNEITA MILJARDEJA

        Juuri näin kuten kirjoitit.

        Lisäksi tärkeä asia on kaikkien normaalien, sotaa vastustavien ja rauhaa haluavien, ihmisten tietää:

        Miksi YLE:n ja koko maan sanomalehtien toimittajat, ml. Etelä-Saimaan ja Uutisvuoksen toimittajat, Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos SYYTTÄVÄT VENÄJÄÄ, glorifioivat lietsomalla sotaa Venäjää vastaan ?

        Vaikka todistettavasti "mafian" toimittajat itse - "mafiajohtajat" NATO- ja EU-maissa sekä Suomen "mafiajohtajat" S. Niinistö, kok, A. Stubb, kok, P. Orpo, kok, S. Marin SDP ovat syyllisiä sotaan.

        Siksi, että "mafian" narratiivilla, väärällä tiedolla, Venäjää demonisoimalla, kaikki USA:n presidentit pitkältä ajalta, NATO-maiden presidentit, liittokanslerit, pääministerit eli tosiasiallisesti "mafiajohtajat" saavat ihmiset AIVOPESTYIKSI :

        ● Hyväksymään satojen miljardien käyttämistä NATO:n suursotaan Venäjää vastaan.

        ● Hyväksymään, että nämä sadat miljardit ovat pois USA:n, NATO- ja EU-maiden normaalien ihmisten hyvinvoinista ja sosiaali- ja terveyspalveluista.

        ● Nämä valehtelevat ja demokratian kuuluvat asiat sensuroivat "mafiajohtajat" ovat tosiasiallisesti ihmisten murhaajia - ikään kuin hyväksyttävästi "sodan kaapuun kiedottuna". Sota on näiden "mafiajohtajien" ukrainalaisiin sotilaisiin kohdistunut petos ja harkittu tappo, murha.

        Nämä lännen pahat ihmiset on saatava omissa maissaan ja kansainvälisessä tuomioistuimessa tuomittaviksi.

        Ryssä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan vain kremlin pienen piirin ahneuden tähden, 3 päivän paraatimarssi on vaatinut yli 1100 000 kaatunutta vatnikkia ja teboil rahoittaa tuota fasistista sotilasjunttaa

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän voisi vielä lisätä sen, että myös Ukrainan poliittinen johto pelkää sodan loppumista, toisenlaisista puheistaan huolimatta. Sodan loppu tietäisi hyvin nopeasti Zelenskin ja monen muun nyt valtaa pitävän poliittisen uran loppua. Joillekin hengen lähtöä, joillekin linnatuomiota ja joillekin maanpakoa. Ukrainan kansa on sijaissodasta niin raivoissaan, että syvien rivien reaktioita on vaikea ennustaa. Moni on menettänyt läheisiään ja kaiken omaisuutensa uskottuaan vallassa olleiden tyhjiin lupauksiin.

        Kyllä. Juuri näin. Tämä tulee selvästi esille lukuisten toisistaan riippumattomien rehellisten analyytikkojen analyyseissä.

        Heillä on hyvä koulutus ja hyvät verkostot saada tietoa. Sodan tapahtumista kenttätiedot varmistetaan useasta lähteestä ja satelliittikuvista.

        Tällä hetkellä Venäjä etenee metodisesti hitaasti kylä kylältä omia tappioita vältellen.

        Vahvasti linnoitettu Pokrovsk on Venäjän piirittämä. Venäjä valvoo kaikkia logistisia yhteyksiä Pokrovskiin, jolloin Ukraina ei voi toimittaa joukoilleen täydennyksiä. Ukrainalaisten saaminen pois Pokrovskista lähes mahdotonta. Myös siltoja on räjäytetty. Ukrainalaiset ovat tukalassa tilanteessa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ryssän kätyri osaa satuilla, turhaan jaat kremlin agendaa palstalla se ei uppoa Suomalaisiin

        Ei mikään "Ryssä kätyri".

        Realiteetit ja tosiasiat kertovat muuta.

        EU-maat ja Suomi kärsivät tästä USA:n useiden presidenttien sodasta Ukrainassa.

        Sitä paitsi he halusivat laajentaa vihollisuudet Suomeen ja saada suomalaiset mukaan sotaan. Täytyy olla umpihullu lähteä tähän maanpetokseen mukaan !

        USA järjesti väkivaltaisen laittoman vallankaappauksen Ukrainassa Kiovassa vuonna. Siihen liittyi Maidanin mellakat, joissa kuoli paljon ihmisiä. Kukaan normaali lakeja ja kansainvälistä oikeutta kunnioittava ihminen ei voi hyväksyä näitä tekoja, jota oli järjestämässä USA:n presidentin Barack Obaman agentti Victoria Nuland.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko Putinin trolli, vai mistä tuollainen Venäjän väkivaltaisen kansanmurhan ihailu joutuu?

        Hyvä. Voin antaa sinulle ja muille asiasta liinnostuneille aluksi muutaman vinkin, josta voit löytää hyviä analyysekä ja keskusteluita. Itse suosin videoita, koska siinä ihmiset ovat läsnä.

        Hakusanoiksi:

        Glenn Diesen Youtube

        Daniel Davis Deep Dive Youtube

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tunnistaa Suomi24 Putinistin

Aikaisemmin putinistit oli todella helppo tunnistaa palstalla. Pienikin "väärä" sana venäjää kohtaan ja nämä hyökkäsivät kuin rakkikoirat haukkumaan älyttömyyksiä. Se oli hauskaa.
Nykyisin näitä on koulutettu. Nämä yrittää kirjoittaa älykkääksi mutta kommenteissa on aina jotakin mitä haukkua Suomessa, puolueita, politiikkaa henkilöitä jne. Joku haukuttava asia pitää kätkeä kommentteihin. He voivat jopa vaikuttaa suomalaisilta mutta eivät siihen kykyne.
Nämä tyypithän on tulleet äitinsä mukana venäjältä ja siten ovat jo nuorena oppineet suomen kielen. Työ näille ei maistu sillä "palkkaa" tulee kahdelta eri taholta, Kelasta (vastaa venäläisen kk palkkaa) ja "trollitehtaalta" toinen samanmoinen summa. Raha ei tule ilmaiseksi vaan viestejä on tehtävä todella paljon.
Tsuhna Tsuhna tsuhna! -kommentit ei enää riitä trolli tehtaalle vaan on vaadittu parempaa laatua vastikkeeksi maksetulle palkalle.
Tälläiset tyypit ovat tietenkin vieraan vallan vaikuttajia. Tehtävä on sekoittaa maata. Nämä ovat maanpettureita, otettava kiinni ja karkoitettava Suomesta.

        Voi voi sinun luulojasi. Tällä hetkellä totuuden tietävät aika monet kantasuomalaisetkin. Moni heistä ymmärtää, että oman elämän kallistumisella ja kurjistumisella on selkeä yhteys tään viralliseen propagandaan. Suomi on muun Euroopan ohella sitoutunut maksamaan suuria summia kohteeseen, missä rahat vain pahentavat ja pitkittävät ihmisten kärsimyksiä. Samalla Euroopan oma talous on kuilun partaalla eikä kenelläkään poliitikolla oleselvää kuvaa miten itse luodusta ansasta pääsisi kasvojaan menettämättä pois. Mediapooli yrittää parhaan taitonsa mukaan ylläpitää illuusiota ja kieltämättä onkin yllättävän hyvin siinä onnistunut. Samalla kuitenkin entistä useampi suomalainen alkaa epäillä ns. virallista totutta ja etsii tietoa miten asiat oikeasti ovat. Tämä saattaa tietää kokoomukselle vaikeita aikoja tulevaisuudessa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Oy Teboil Ab pyysi sanomalehti Kalevaa korvaamaan sota-sanat Venäjälle ystävällisemmillä termeillä

    • Anonyymi

      Trustivapaan Bensiinin Neuvostovenäjä otti itselleen maksamatta ruplaakaan. Nyt se voidaan ottaa takaisin, palauttaa entinen nimi ja jatkaa liiketoimintaa puhtaalta pöydältä.
      Mihin siinä Putinin mafian rosvoja tarvitaan?

      • Anonyymi

        Finoil vai Putoil?

      • Anonyymi

        Varastivat myös Karjalan, Petsamon , Fortumin ja Nokian renkaat, noin alkuun.
        Onneksi raja on kiinni. Lopullisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varastivat myös Karjalan, Petsamon , Fortumin ja Nokian renkaat, noin alkuun.
        Onneksi raja on kiinni. Lopullisesti.

        Ei se ole lopullisesti kiinni. Tiedät sen itsekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varastivat myös Karjalan, Petsamon , Fortumin ja Nokian renkaat, noin alkuun.
        Onneksi raja on kiinni. Lopullisesti.

        🫡🫡🫡🫡

    • Anonyymi

      Jollakin mennyt Teboil ihon alle :D

      • Anonyymi

        Joillain mennyt ryssien hyökkäyssota ihon alle, sitä on turha rahoittaa teboil ketjun avustuksella,se on fakta

      • Anonyymi

        Kolme ja puoli vuotta piti odottaa että teboil kuolee Suomesta pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolme ja puoli vuotta piti odottaa että teboil kuolee Suomesta pois.

        Monien pettymykseksi asiakkaat eivät hylänneet Teboilia vaan asiakasmäärät joillakin asemilla jopa kasvoivat. Tästä kimpaantuneina päätettiin pyytää ulkomailta apua. Jos hanke toteutuu, maksajina ovat Suomen valtio ja ennen kaikkea asemien yrittäjät. Näin Hölmölässä, toisaalta halutaan lisää yrityksiä ja toisaalta tarkoituksella tehdään lisää työpaikkoja ja konkursseja. Tämä on mahdollista vain Suomessa.

        Kiitos kokoomukselle tästäkin hulluudesta!

        Tähän on Teboilin ja yrittäjien pitänyt kyetä reagoimaan, kun 3 vuotta sitten alkoi pakotteita tulemaan. Nyt on myöhäistä, kun paskat on housussa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Monien pettymykseksi asiakkaat eivät hylänneet Teboilia vaan asiakasmäärät joillakin asemilla jopa kasvoivat. Tästä kimpaantuneina päätettiin pyytää ulkomailta apua. Jos hanke toteutuu, maksajina ovat Suomen valtio ja ennen kaikkea asemien yrittäjät. Näin Hölmölässä, toisaalta halutaan lisää yrityksiä ja toisaalta tarkoituksella tehdään lisää työpaikkoja ja konkursseja. Tämä on mahdollista vain Suomessa.

        Vuoteen 1991 valtio omisti kaiken venäjällä!!ei ollut yks yrittäjiä!eikä ollut kaukana 1945 ettei olis ollut täälläkään!saattaapi olla lähellä sama kuvio jos tuonne mätetään rahoja teboilin kautta!😆Ei ole suomea ei yrittäjiä!!

      • Anonyymi
        UUSI

        TUU TANKKAA ⬇️
        Töllillä 🤗
        Su 26.10.2025 Klo 17-21
        Tänään Ihana 🥰
        Henri Jokinen & Aallonharja
        🤠 Miehet Viihteelle vaarojen äärelle

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos kokoomukselle tästäkin hulluudesta!

        Kiitos Koiviston ja sitä seuraavien presidenttien/ hallituksien alkuun paneman toverin nuoleskelun, jos Neuvostoliitto ei olisi hajonnut olisi meillä jo päällä samatilanne kuin Ukrainalla

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos Koiviston ja sitä seuraavien presidenttien/ hallituksien alkuun paneman toverin nuoleskelun, jos Neuvostoliitto ei olisi hajonnut olisi meillä jo päällä samatilanne kuin Ukrainalla

        Eiköhän Koivisto sodan käyneenä miehenä ollut varovainen sanoissaan. Halonen oli itään kallellaan. Niinistökin yritti tasapainoilla Putinin ja Naton välissä.

        Ei tarvi mennä kuin Suomenlahden yli etelään, missä ei juuri Venäjän sympatiaa tunneta. Siellä asuu vielä paljon ihmisiä, jotka on omakohtaisesti saaneet nauttia Neuvostoliitosta ja Venäjästä. Harva sitä aikaa kaipaa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Monien pettymykseksi asiakkaat eivät hylänneet Teboilia vaan asiakasmäärät joillakin asemilla jopa kasvoivat. Tästä kimpaantuneina päätettiin pyytää ulkomailta apua. Jos hanke toteutuu, maksajina ovat Suomen valtio ja ennen kaikkea asemien yrittäjät. Näin Hölmölässä, toisaalta halutaan lisää yrityksiä ja toisaalta tarkoituksella tehdään lisää työpaikkoja ja konkursseja. Tämä on mahdollista vain Suomessa.

        Syytä sotakiimaista ryssää joka aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos Koiviston ja sitä seuraavien presidenttien/ hallituksien alkuun paneman toverin nuoleskelun, jos Neuvostoliitto ei olisi hajonnut olisi meillä jo päällä samatilanne kuin Ukrainalla

        Onneksi ollaan Natossa!

        Slava Ukraini 🇺🇦🇺🇦🇺🇦🇺🇦🇺🇦🫡🫡🫡🫡🫡🇺🇦🇺🇦🇺🇦🇺🇦🇺🇦

    • Anonyymi

      Imatralaisilla niin kuin yleensä 🤣

    • Anonyymi

      Rehellisesti sanoen, en jää kaipaamaan tuota katoavaa ketjua. Ensi kesänä tebarit ovat vain kaukainen muisto.

      • Anonyymi

        Lappeentien TB pärjää hyvin ilman bensan myyntiäkin. Tuotto on tullut tähänkin asti muusta myynnistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lappeentien TB pärjää hyvin ilman bensan myyntiäkin. Tuotto on tullut tähänkin asti muusta myynnistä.

        Näyttihän tuo Teboilin piha äskenkin aika täydeltä 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lappeentien TB pärjää hyvin ilman bensan myyntiäkin. Tuotto on tullut tähänkin asti muusta myynnistä.

        Onko tuo kiinteistö TB:n vai yrittäjän omistuksessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lappeentien TB pärjää hyvin ilman bensan myyntiäkin. Tuotto on tullut tähänkin asti muusta myynnistä.

        Lihabolleroista

      • Anonyymi
        UUSI

        St1 iskee heinäsirkan tavoin ja valtaa

    • Anonyymi

      Suomalaisen polttoasemaketjun Teboilin toimitusjohtaja Bulat Subaev palkittiin syyskuussa Venäjän Ystävyyden kunniamerkillä, selviää Kremlin sivuilla julkaistusta asetuksesta.

    • Anonyymi

      Olen aika lailla varma siitä että täällä palstalla on heitä jotka aikoinaan ramppasivat rajan takana tankkaamassa, mutta jotka nyt norsunluutorneistaan käsin moralisoivat meitä jotka asioimme tepparilla.

      Huvittavaa 😊

      • Anonyymi

        Teboil rahoittaa ryssän hyökkäyssotaa, sillä ei ole norsunluutornin kanssa mitään tekemistä, haluatko rahoittaa sotarikoksia tekevää ryssää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teboil rahoittaa ryssän hyökkäyssotaa, sillä ei ole norsunluutornin kanssa mitään tekemistä, haluatko rahoittaa sotarikoksia tekevää ryssää?

        Käyn siellä asemalla missä huvittaa. Hoida vaan omat asiasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käyn siellä asemalla missä huvittaa. Hoida vaan omat asiasi.

        Jos Teboililla haluaa köydä, niin kannattaa pitää kiirettä. Joulubensoja sieltä et tule saamaan.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Käyn siellä asemalla missä huvittaa. Hoida vaan omat asiasi.

        Käpykaartilaiset saavat käydäkin siellä!

    • Anonyymi

      Olen tilannut alkuviikosta kaksi kuutiota lämmitysöljyä Teboililta.

      Tuleekohan kuljetusta lainkaan?

      • Anonyymi

        Saamasi pitää.

      • Anonyymi

        Neste ei lantraa.

      • Anonyymi

        Tulee kylmä talvi ilman lämmityslöpöä.

      • Anonyymi

        Peruuta tilaus ja tilaa jostain muualta.

    • Anonyymi

      Taitaa jo huomenna olla lappu luukulla koska rahaliikenne lukoiliin katkeaa

    • Anonyymi

      Suurten länsivaltojen uudet pakotetoimet Venäjää vastaan näyttävät johtaneen tilanteeseen, jossa Suomen valtion osittain omistama Neste on päättänyt keskeyttää polttoaineen jakelun Teboil-huoltamoille.

    • Anonyymi

      Solangon mukaan Yhdysvaltain pakotteet koskevat yhtälailla pankkitoimintaa, kuin mitä tahansa muutakin liiketoimintaa pakotteiden alaisten yhtiöiden kanssa.

    • Anonyymi

      Teboililla ei voi enää maksaa korteilla, käteisellä ruplilla taitaa kohta kauppa käydä

    • Anonyymi

      21.11 loppuu teboilien maksuliikenne

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hs-teboilin-maksuliikenne-toimii-normaalisti-enaa-alle-kuukauden-ajan/9244550?utm_source=native_share&utm_medium=native_share&utm_campaign=share&utm_term=production,mtvuutiset

    • Anonyymi

      Kannattaa imatralaisten teboil omistajien käydä ruuvaamassa teboil kyltti pois katolta ja siirtyä jonkun toisen ketjun asemaksi, ryssien rahoitustie on nyt käyty loppuun

      • Anonyymi
        UUSI

        Johan noilla shell asemilla on puuhailtu ennakkoon… peliliikkeitä

    • Anonyymi

      Rehellisesti Terraa tankkiin ja
      koneremontti käy toteen

    • Anonyymi

      Öljyn maailmanmarkkinahinta nousee=bensan hinta nousee. Lisäksi paikkakuntakohtainen kilpailutilanne tulee heijastumaan pumppuhintoihin. Kaksi asemaa vähemmän tulee näkymään, aika näyttää kuinka paljon.

      • Anonyymi

        Ei nouse maailmanmarkkinahinta opec maat nostavat tuotantoa, homma kilahtaa putlerin nilkkaan pahasti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nouse maailmanmarkkinahinta opec maat nostavat tuotantoa, homma kilahtaa putlerin nilkkaan pahasti

        Kilahtaa kyllä.
        Markkinatalouden lait ei ole tajunnassa kommareilla lainkaan.
        Se on tälläkin sivustolla todettu joka päivä useampia vuosia.

        "Kalenojan mukaan pakotteet eivät todennäköisesti laske hintoja, vaan ne ennemminkin nousevat tai pysyvät nykyisellä tasolla. En näe mekanismia, jolla pakotteet laskisivat hintoja. Jos kilpailu vähenee, se yleensä pitää hinnat korkeampina, hän sanoo."

        https://yle.fi/a/74-20190157

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kilahtaa kyllä.
        Markkinatalouden lait ei ole tajunnassa kommareilla lainkaan.
        Se on tälläkin sivustolla todettu joka päivä useampia vuosia.

        Ihmisten nimittely on rumaa ja kertoo vain siitä minkälaista oloa nimittelijä kantaa sisällään.

      • Anonyymi

        Raumalla on ennätyshalpaa bensaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raumalla on ennätyshalpaa bensaa.

        Pitääkin lähtee tankkaamaan👍

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vain venäjänkauppa pelastaa suomen. Mutta päättäjät ei ajattele kuin omaa tulevaa EU-hillotolppaa.

      • Anonyymi

        Tuo on ryssätrollin puhetta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on ryssätrollin puhetta

        Huomaa ettet sinä osaa käydä asiallista keskustelua. Argementoi asiapohjalta äläkä mene henkilökohtaisuuksiin.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on ryssätrollin puhetta

        Slobot ne jaksaa molista ja ulista.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomaa ettet sinä osaa käydä asiallista keskustelua. Argementoi asiapohjalta äläkä mene henkilökohtaisuuksiin.

        Suomen ja Neuvostoliiton sodan päätyttyä suomi on roikkunut koko ajan venäjän lahkeessa. Olisiko jo aika laittaa omat housut jalkaan ja alkaa elämään elämää riippumatta venäjästä?? Hä, eiiii ku ruplaa tekee edelleen mieli. . .

    • Anonyymi

      Teboil on käytännössä putlerin omistuksessa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/teboilien-kohtalo-on-putinin-sormen-alla-tata-suomalaiset-voivat-venajalta-nyt-odottaa/9244988?utm_source=native_share&utm_medium=native_share&utm_campaign=share&utm_term=production,mtvuutiset

    • Anonyymi

      Ihmiset on aika naiivia jos he kuvittelevat etteikö kaikki vaikuta kaikkeen mitä maailmassa tapahtuu. Eikö korona-aika avannut silmiä tajuamaan tuota yksinkertaista asiaa? Kiinassa pääsi virus irti ja kohta Suomessa oli Uusimaa kiinni.

      • Anonyymi

        "SKAL nostaa esiin myös polttoainejakeluverkoston harventumisen. Tiedotteessa SKAL toteaa, että Itä- ja Pohjois-Suomeen on syntymässä alueita, joissa matkat seuraavalle tankkausasemalle ovat huomattavat. SKALin mukaan tankkausmatkojen pidentyminen vaikeuttaa kuljetusreittien suunnittelua ja aiheuttaa suoria kustannuksia kuljetusyrityksille sekä elinkeinoelämälle."

        Kuten sanottu, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kuljetusyrityksillä kustannukset nousevat ja sehän ei tiedä hyvää.

        Jos rahtikulut kasvavat, niin kohonneet kustannukset siirretään tietenkin hintoihin ja loppuviimeeksi se on kuluttaja joka maksaa kohonneet kustannukset.

    • Anonyymi

      Sahatkaa vain edelleen omaa oksaa, pellet itäsuomalaiset. Itä-Suomi aina ollutkin kehitysmaata ja kukoistanut kautta historian silloin kun rauha ja raja auki. Typerää vihotella naapurimaan suuntaan, joka tulee olemaan itäsuomalaisten naapurissa seuraavatkin sadat vuodet.

      • Anonyymi

        Se tässä kaikessa on kummallista kun Naton piti tuoda rauha, mutta liittymisen jälkeen sodasta vouhottaminen on vain kiihtynyt ja media pelottelee hyökkäysellä harvasen päivä.

        Mutta olet oikeassa siinä että pakotteet purevat kaikista pahiten itä-suomeen.

      • Anonyymi

        Ryssä yrittää vallata baltianmaat sekä osia suomesta niin vielä joku idiootti vaatii rajoja auki, missä helvetin kuplassa te asutte?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ryssä yrittää vallata baltianmaat sekä osia suomesta niin vielä joku idiootti vaatii rajoja auki, missä helvetin kuplassa te asutte?

        Sotaa käydään vain Ukrainassa ja Putinin aikeista kukaan ei tiedä mitään mitä se seuraavaksi tekee.

        Täytyy sanoa että media+”asiantuntijat” on hyvin onnistuneet kansan pelottelussaan. Lopettakaa se vouhottaminen kun se auta mitään eikä mihinkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se tässä kaikessa on kummallista kun Naton piti tuoda rauha, mutta liittymisen jälkeen sodasta vouhottaminen on vain kiihtynyt ja media pelottelee hyökkäysellä harvasen päivä.

        Mutta olet oikeassa siinä että pakotteet purevat kaikista pahiten itä-suomeen.

        Ryssä saa murhata Ukrainan siviilejä estotta ja varustautua teboilin rahoituksella sotaan Suomea vastaan kunhan vatnikki tuo sinulle turistina muutamia ruplia niinkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ryssä saa murhata Ukrainan siviilejä estotta ja varustautua teboilin rahoituksella sotaan Suomea vastaan kunhan vatnikki tuo sinulle turistina muutamia ruplia niinkö?

        Valtiovallan taholta on kerrottu ettei Suomeen kohdistu sotilaallista uhkaa. Mistä sinä olet saanut tietosi tästä varustautumisesta?

        Ei, vaan Natoon liittymisen piti tuoda rauha ihmisten mieliin ja lopettaa panikointi. Mutta ei se näköjään sitä tehnyt..

        Eihän täällä muut panikoi kuin kaksoiskansalaiset. Raja ei tule enää koskaan aukeamaan samalla tavalla kuin aikoinaan. Taitaa pelottaa että jos tulevaisuudessa lähtee sukuloimaan niin onko enää paluuta takaisin Suomeen. Toivottavasti ei.

        Panikoi se kantaväestökin, mutta ei täällä palstalla. Sen näkee tuolla ulkona ja kuulee jutuista.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Sotaa käydään vain Ukrainassa ja Putinin aikeista kukaan ei tiedä mitään mitä se seuraavaksi tekee.

        Täytyy sanoa että media ”asiantuntijat” on hyvin onnistuneet kansan pelottelussaan. Lopettakaa se vouhottaminen kun se auta mitään eikä mihinkään.

        Rysäänkätyrin puhetta

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtiovallan taholta on kerrottu ettei Suomeen kohdistu sotilaallista uhkaa. Mistä sinä olet saanut tietosi tästä varustautumisesta?

        Puolustusselonteko Venäjän uhasta Suomelle: Turvallisuus­tilanne on vakava
        Puolustusselonteon mukaan Venäjän muodostaa pitkäkestoisen uhkan Suomelle ja Suomen on aina varauduttava Suomeen kohdistuvaan sotilaalliseen voimankäyttöön.
        https://www.is.fi/politiikka/art-2000010915052.html

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolustusselonteko Venäjän uhasta Suomelle: Turvallisuus­tilanne on vakava
        Puolustusselonteon mukaan Venäjän muodostaa pitkäkestoisen uhkan Suomelle ja Suomen on aina varauduttava Suomeen kohdistuvaan sotilaalliseen voimankäyttöön.
        https://www.is.fi/politiikka/art-2000010915052.html

        Viro Latvia ja Liettua rakentaa panssariesteitä ja juoksuhautoja ryssän vastaiselle rajalle, sama pitäisi tehdä Suomessa

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolustusselonteko Venäjän uhasta Suomelle: Turvallisuus­tilanne on vakava
        Puolustusselonteon mukaan Venäjän muodostaa pitkäkestoisen uhkan Suomelle ja Suomen on aina varauduttava Suomeen kohdistuvaan sotilaalliseen voimankäyttöön.
        https://www.is.fi/politiikka/art-2000010915052.html

        Vuosi on kulunut tuostakin artikkelista ja kovin hiljaista on ollut. Valmiustasoa ei ole nostettu eikä ylimääräisiä kertausharjoituksiakaan ole järjestetty. Putinilla on ollut ihan riittävästi aikaa tulla tänne.

        Miksi hän olisi odottanut että liitymme ensin Natoon ennen kuin Venäjä aloittaa hyökkäyksen? Eikö hyökkäys pidä tehdä silloin kun vihollinen on heikoimmillaan? Eli ennen Natoa.

        Sodan uhka tulee monilla ihmisilläsuoraan historiallisesta muistista, etenkin vanhemman väestön keskuudessa puhutaan uhkasta enemmän kuin nuorten.

        Ei tästä tämän enempää kun aloitus käsittelee Teboilia. Pysytään aiheessa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Panikoi se kantaväestökin, mutta ei täällä palstalla. Sen näkee tuolla ulkona ja kuulee jutuista.

        Slobon horinaa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuosi on kulunut tuostakin artikkelista ja kovin hiljaista on ollut. Valmiustasoa ei ole nostettu eikä ylimääräisiä kertausharjoituksiakaan ole järjestetty. Putinilla on ollut ihan riittävästi aikaa tulla tänne.

        Miksi hän olisi odottanut että liitymme ensin Natoon ennen kuin Venäjä aloittaa hyökkäyksen? Eikö hyökkäys pidä tehdä silloin kun vihollinen on heikoimmillaan? Eli ennen Natoa.

        Sodan uhka tulee monilla ihmisilläsuoraan historiallisesta muistista, etenkin vanhemman väestön keskuudessa puhutaan uhkasta enemmän kuin nuorten.

        Ei tästä tämän enempää kun aloitus käsittelee Teboilia. Pysytään aiheessa.

        Teboil rahoittaa ryssän sotakonetta, siitä tuli nyt loppu

    • Anonyymi

      Teboilin kauppiaat saavat syyttää itseään kun ei älynneet lähteä ryssän kelkasta ajoissa pois, nyt menee huoltamot nurin ja aiheesta, sotarikoksia tehneen ryssän kanssa veljeilylle tuli nyt hintalappu

    • Anonyymi

      Polttoaineen myyntikate on pieni ja käytännössä asemilta ostetaan vain veroja, puolet polttoaineen hinnasta muodostuu veroista. Asemat tekee tilinsä ruoka-ja ravintolapalveluilla.

    • Anonyymi

      Tepparille tankkaamaan!

    • Anonyymi

      Vuoksenniskan Tebarilta loppui bensan korttimaksaminen sisälle

      • Anonyymi

        Huono homma yrittäjille mutta aikaa oli jättää teboil yli 3 vuotta, jostain kumman syystä suhde jatkui ryssävetoisen firman kanssa, lopputuloksen tulemme näkemään pian

        Yrittäjä kietoo käteiset taskuun ennen ku loppu koittaa.

        Mutta kun se yrittäjä ei saa emoyhtiöltä mitään. Raha ei liiku emoyhtiöltä yrittäjälle. Pankit eivät käsittele huoltoasemaketjun maksuja tällä hetkellä, koska pakotteet.

        Ollaan vähän tiukassa paikassa kun työntekijöille pitää maksaa palkat...

        Käteisellä voit maksaa

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ollaan vähän tiukassa paikassa kun työntekijöille pitää maksaa palkat...

        Game over

    • Anonyymi

      Kaikki Teboilin kanssa toimivat ovat vaarassa joutua pakotteiden kohteeksi, Suomen Pankki varoittaa.

    • Anonyymi

      The Ulkopolitist kehottaa siis tarkkailemaan, löytyykö itseltäsi tai lähipiirisi edustajilta seuraavia oireita:
      sinulla tai tutullasi ei ole ongelmaa leimata kaikkea länsimaista mediaa propagandakoneistoksi, mutta mielestänne RT, Press-TV sekä muut vaihtoehtomaailmankatsomukselliset mediat kuten Verkkomedia ovat täysin uskottavia tietolähteitä;
      sinun tai tuttusi mielestä sotilaallisen voiman käyttö ei missään tapauksessa ole oikeutettua, mutta korostatte ettei Krimiä valloitettu, vaan se irtaantui oma-aloitteisesti. Ja vaikka olisikin valloitettu, se olisi ollut oikein, koska Naton itälaajentuminen, Venäjän nöyryyttäminen ja/tai Irak 2003;
      vaalikoneissa sinulle tai tutuillesi sopivimmat ehdokkaat tulevat järjestään itsenäisyyspuolueen ja Suomen kommunistisen puolueen listoilta;
      sinun tai tuttusi kaapista löytyy pelkästään mustan ja oranssin värisiä huiveja tai solmioita;
      sinun tai tuttusi mielestä Venäjä-trolleista puhuminen on pitkä askel kohti ”orwellilaista yhteiskuntaa”;
      sinä tai tuttusi näette jokaisen Venäjää koskettavan konfliktin takana fasistien uhkaavan varjon, lännen näkymättömän käden sekä heidän yhteiset pahansuopaiset masinaationsa, joista valtavirtamedia hiljenee;
      sinun tai tuttusi päivät kuluvat mukavasti pyörittelemällä twitterissä ”vaalitilejä,” tarkkailemalla kuka puolustusvoimien väestä tykkää kenenkin postauksista Facebookissa, tai lähettämällä satoja twiittejä henkilö(i)lle, joka on jo blokannut teidät aikapäiviä sitten;
      sinä tai tuttusi koette palavaa tarvetta lähettää toimittajalle tai tutkijalle tulikivenkatkuista kansalaispalautetta tai suoranaisia uhkauksia, jos heidän kantansa eroaa omastanne;
      sinuun tai tuttuusi saatetaan leikkisästi viitata seuraavilla lempinimillä: päivystävä desantti, toveri Böbrikov, Böbbels, Tohtori Böbbenstein, tai Bätmän – yön punainen ritari;
      pohditte jo, paljonko Nato maksaa The Ulkopolitistille tämän artikkelin julkaisemisesta.
      Mikäli sinä tai tuttusi kärsitte kolmesta viiteen mainituista oireista, meillä on teille huonoja uutisia. Ulkopuolisille huolestuneille ja tartuntavapaille kansalaisille muistutamme kuitenkin, että Venäjä-trollin tunnistamisen jälkeen sitä tai heitä ei kannata missään tapauksessa lähestyä – ei edes sosiaalisessa mediassa! Ottakaa mielummin välittömästi yhteys Erkon mediaan. Heidän agenttinsa on koulutettu tällaisten tilanteiden varalle.
      Vaikka tilanne on huolestuttava, kaikkea ei ole vielä hävitty! The Ulkopolitistin saamien huippusalaisten tietojen mukaan tulevan hallituksen salaisessa pöytäkirjassa on korvamerkitty riittävät resurssit kasvavan trolliepidemian uhkaan vastaamiseksi. Suomen läntisimpään paikkaan Hammarlandin Märketin luodolle ollaankin perustamassa trollisanatoriota, jossa keskitytään muun muassa potilaiden medialukutaidon ja -kritiikin parantamiseen. Trollin menetettyä uskoa vapaaseen läntiseen maailmaan vahvistavat sanatoriossa saamiemme tietojen mukaan Erkko-median, Heritage Foundationin ja American Enterprise Instituten konsultit. Vahva vastalääke on siis todellakin tarpeen. Internetin hämärimmissä nurkkauksissa huhutaan myös, että sanatorioon ollaan perustamassa yksityissiipeä poliittista eliittiä edustaville tartunnan saaneille potilaille.

    • Anonyymi

      Mie en ymmärtänt tuost mittää mut samaa mieltä oon

      T:Pena

      • Anonyymi
        UUSI

        I❤️Pena

    • Anonyymi
      UUSI

      Teboilin rahaliikenne ei toimi normaalisti – Imatralla Teboil Vuoksenniska ottaa vastaan enää käteistä

      • Anonyymi
        UUSI

        Onneksi sitä saa seinästä.

      • Anonyymi
        UUSI

        Jos enemmän aikoo ostaa ja käteisellä maksaa niin tarvii esittää rahojen alkuperä... ja pankissakin taidetaan olla kiinnostuneita rahojen alkuperästä jos meinaa talletella firman tilille.
        Game over!

        Ei niitä pankkiin tarvitse viedä. Sveitsiläisen emofirman Igor tai Ivan tulee muovipussin kanssa hakemaan tilitykset.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos enemmän aikoo ostaa ja käteisellä maksaa niin tarvii esittää rahojen alkuperä... ja pankissakin taidetaan olla kiinnostuneita rahojen alkuperästä jos meinaa talletella firman tilille.
        Game over!

        No tuskin kukaan siellä käteisellä ostaa sämpylöitä kolmen tonnin edestä :)

    • Anonyymi
      UUSI

      Kävin tänään tepparilla kahvilla ja se porukka mikä siellä istui oli vahvasti yrittäjän puolella. Hyvä niin.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ja yrittäjä tekee ryssäkauppaa, no kohta loppuu kokonaan

      • Anonyymi
        UUSI

        Kaikki 3 kantaläskiä nurkkapöydässään?

      • Anonyymi
        UUSI

        Siksi suomessa on vasemmisto puolueet.

    • Anonyymi
      UUSI

      Teboil joutumassa nyt Suomessa vaikeuksiin Yhdysvaltain pakotteiden takia. Tämän myötä Teboilin aikakausi Suomessa on päättymässä ja sen mukana yksi Venäjän taloudellisen vaikutuksen kanava. Se on erinomainen uutinen Suomelle.

      • Anonyymi
        UUSI

        I♥️Finnoil

    • Anonyymi
      UUSI

      Turhaan Teboil pyytää anteeksi. Maksaa suuret korvaukset Ukrainalle ja poistuu Suomesta niin asia on sillä kuitattu.
      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/af51dbf2-5641-4f46-a2ea-206f9e2ef7c9

    • Anonyymi
      UUSI

      Elinkeinoministerin viesti
      Teboil-yrittäjille: Hakekaa
      apua työllisyyspalveluista

    • Anonyymi
      UUSI

      Markkinatalouteen ei periaatteessa kuulu sellainen poliittinen ohjaus joka hyödyttäisi vain joitain toimijoita. Markkinatalouteen ei myöskään kuulu säästöjen jäädyttäminen.
      Avoin markkinatalous toimii. Jos sitä ohjataan poliittisesti, ei siihen ohjaukseen tule loppua, ja se olisi lopun alkua.

      Vapaan markkinatalouden sijaan voidaan rakentaa myös muita talousjärjestelmiä.
      Yksi on kommunismi, jossa voidaan ajatella olevan vaara säästöjen jäädyttämisestä yhteiskunnallisiin tarpeisiin tai mielivaltaisuus jolla voitaisiin poliittisesti perustella eri yritysten toimintamahdollisuuksia markkinatalousalueella.

      Meneekö Suomi nyt lähemmäs politisoitua kommunismiä?
      Vapaa markkinatalous kun ei tuota aiheessa olevaa käyttäytymistä.

    • Anonyymi
      UUSI

      Suomen ystävä Trump asetti tavallaan pakotteita myös Suomelle josta kärsivät esim kuljetusyritykset.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ja syrjäseudun asukkaat joiden tankkausmatkat voivat nyt venyä kymmeniin kilometreihin. Pakotteet siis purevat.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja syrjäseudun asukkaat joiden tankkausmatkat voivat nyt venyä kymmeniin kilometreihin. Pakotteet siis purevat.

        Saattaapi olla ettei noilta seuduilta löydy hirveästi ymmärtäjiä tälle tilanteelle. Se oma rahapussi ja sen sisältö on kuitenkin se kaikista tärkein.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattaapi olla ettei noilta seuduilta löydy hirveästi ymmärtäjiä tälle tilanteelle. Se oma rahapussi ja sen sisältö on kuitenkin se kaikista tärkein.

        Nämä pakotteet ei venäjällä tunnu missään, mutta suomeen taas iskee rajusti.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä pakotteet ei venäjällä tunnu missään, mutta suomeen taas iskee rajusti.

        😂😂😂😂😂😂😂😂

        On tässä taas kokoomuksella ja muilla nato- ja eu-fanaatikoilla selittämistä kansalle.Toivotaan, että kokoomuksesta tulee seuraavissa vaaleissa taas marginaalipuolue, joka on pysyvästi oppositiossa. Tästä ikävästä tilanteesta ei voi syyttää pelkästään Trumpia. Suomen poliitikoilla olisi mahdollisuus saada aikaan poikkeuksia pakotteissa jos olisi tahtoa. Nyt ei tahtoa ole muuhun kuin oman valta-aseman varmistamiseen. Todellisuudessa kokoomus ei vähääkään välitä esim. syrjäseutujen tai pienyrittäjien asioista.

        😂😂😂😂😂😂

      • Anonyymi
        UUSI

        Syytä ryssän hyökkäyssotaa jota teboil rahoittaa

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä pakotteet ei venäjällä tunnu missään, mutta suomeen taas iskee rajusti.

        Ryssä ulinasta päätellen tuntuu 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    • Anonyymi
      UUSI

      Harjavallan tehdas rahoittaa Venäjää paljon enemmän kuin mikään muu. Onko jo päästy irti autoista, kun niissä veristä nikkeliä? :D

      • Anonyymi
        UUSI

        Ostaahan Ovakokin malmia sieltä. Ja ainakin osa palautuu sinne ammusten muodossa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ostaahan Ovakokin malmia sieltä. Ja ainakin osa palautuu sinne ammusten muodossa.

        Mitähän malmia Ovako mahtaa ostaa?

    • Anonyymi
      UUSI

      Jos teboil ei saa enää bensaa niin onhan muita bensiksiä imatralla. Hakekaa sieltä. Mitä sitä asiaa jauhamaan.

    • Anonyymi
      UUSI

      Sääliksi käy yrittäjiä ja henkilökuntaa!

      • Anonyymi
        UUSI

        Ei pidä rahoittaa Venäläisten tekemää kansanmurhaa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      117
      3833
    2. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      46
      3321
    3. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      27
      2621
    4. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      203
      2537
    5. Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!

      Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem
      Maailman menoa
      24
      2472
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      40
      1748
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      114
      1481
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      34
      1379
    9. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      157
      1376
    10. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      72
      1162
    Aihe