Kuis käy urosmartta klubin kun pakotteet ulottuu kaikkiin asemiin ?
Kelle kaikille tulee monosta, vaik ois saanu eilen halosta ?
Kelle kaikille tulee monosta, vaik ois saanu eilen halosta ?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 337
Vanhimmat
Kuulemma keskusteluja käyty siirtymisestä Nesteen leipiin.
Hyvä, että loppuu Teboil Kiteeltä. Aseman polttoainemyynnillä on rahoitettu ukrainalaisten surmaamista kohta neljän vuoden ajan. Onko tämä ollut oikein?
Pohjois-Karjalassa(kin) on sen verran ryssälästä muuttaneita että monenkin mielestä se on oikein, sekä hyvä ja kannatettava ajatus.
Kylläpä on hölmöä porukkaa. Miettikääpä nyt ihan itse, että millä tavalla USA:n ja Britannian Lukoil pakotteet vaikuttavat Suomeen? No ei millään tavalla. Eriasia olisi, jos EU olisi asettanut Lukoilin pakotelistalle, näin ei kuitenkaan ole EU tehnyt joten Teboil saa jatkaa vapaasti toimintaansa ja polttoaineesta saadut tulot menevät edelleen Venäjän sotakassaan 👍
.....Kylläpä on hölmöä porukkaa....
Taidat olla itse hölmö.
Jenkit (ja britit) ei katsele, jos joku pankki tai muu taho käy kauppaa Teboilin kanssa.
Mutt mutta, tokihan tuo olisi meidän Suomalaisten itse pitänyt tajuta, ettei työnnetä rahaa sotivalle venäjälle Teboilin avulla.
Niin. Jenkkien ja brittien piti tulla sanomaan meille hidasälysille, ettei Venäjälle pidä lähettää rahaa.
Kyllä. Tarvittiin amerikkalaisia häätämään ryZZän bensikset pois Suomesta, kun suomalaiset eivät itse ymmärtäneet.
Mennyt jo 50v vähintään.
Huoltoasema on suomalaisten omistuksessa. Kahvi ja pulla eivät kuulu pakotteiden piiriin. Jos Lukoilin polttoaineita ei saa, voi vaihtaa toimittajaa.
Mihin vaihdat kun ei Nestekään enää toimita?
Kuka itseään ja isänmaataan kunnioittava yrittäjä lähtee Teboilin kelkkaan ylipäättä? Kahvilla ja pullalla hän houkuttelee suomalaisia myös tankkaamaan Teboilin veribensaa.
Luin jostain, tontti ja kiinteistö olis venäläis omistuksessa. Kuka tietää onko vai ei, vai miten se menee. Onko vuokralaisilla pelko persiisså.
En tekisi mitään Teboilin kanssa, voi rahat jäädä saamatta.
Venäläiset omistavat tontin ja rakennukset Kiteen keskustassa? Jos tieto pitää paikkansa, tämä on huolestuttavaa.
Tänään just oli säiliöauto tuomassa lisää polttoainetta Teboilille ja hinta vissiin alhaisin moneen vuoteen 1.61.
Äkkiä loppuu yhen auton tuoma polttoaine. Kohta pensa loppuu.
Eipä ole pitkäkään aika kun putinin p*rseen nuolijat vakuutteli täällä ettei teboilin bensalla ole mitään tekemistä venäjän kanssa. Kappas kappas, äskettäin diktaattori onkin myöntänyt oikein kunniamitallin TB:n r*ssä toimitusjohtaja Bulat Subaeville.
Koko ketju siis h*lvettiin suomesta ja sassiin!
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/dcbba7c9-44e3-40ef-bd84-52bb85d387e0
Todennäköisesti ei siis ihan lähipäivinä putoa ikkunasta tai muuten kuole epämääräisissä olosuhteissa. Se ei tietystikään ole kuin ajankysymys.
Teboil on kokonaan puten omistuksessa. Vaikka olis rekisteröity Sveitsiin, omistus v, mäisellä varmalla.
Putin lienee maailman rikkain mies, jos on uskomista tsuhnien uutisointiin ja iltapäivälehtiin. Ainiin, milloinkohan Putin lopulta kuolee siihen parantumattomaan syöpään? Kolme vuotta sitten kuitenkin siitä(kin) uutisoitiin 🤔
Vähissä on putinistilla argumentit!🤣 Takavuosien uutisiin vetoaminen asetelmassa ettei diktatuuri uutisoi mitään tapatumiaan totuuden mukaisesti.
Miten olisi "mitä pahaa putin on tehnyt suomelle?" kokeile sitä 🦜vaihteen vuoksi..🤡😂
Niin, vastaisit vaikka edes itsellesi tuohon että mitä pahaa Venäjä tai Putin on Suomelle tehnyt niin saattaisi ahdistus helpottaa.
Suomessako sitten mielestäsi uutisoidaan aina totuudenmukaisesti? Melkoinen idiootti pitää olla jos tuohon uskoo. Aivan samalla tavalla täällä osataan propagandan salat, kuin muuallakin maailmalla. Suomessa ei myöskään pitänyt olla korruptiota ja viranomaisiin voi aina luottaa, samaan aikaan huumepoliisi kävi huumekauppaa miljoonaluokassa.
Mutta sinulle kymmenen pistettä ja papukaijan merkki, kun jaksat puolustaa mätää ja velkaista järjestelmäämme. Vaikka jokaiselle vähänkään järkevälle ihmiselle on selvää, että Suomi tulee tippumaan korkealta ja lujaa seuraavien vuosien aikana - valitettavasti 🦜
Putte uhkaili Suomea monin tavoin,vaati turvatakuita ym. Samoin ennen sotia vaativat turva takuita, mikään takuut ei kelvannut. Pöllö putte kuvittelee pienen Suomen hyökkäävän venäjän rupumaahan. Tainnu olla venäjän koronarokotteissa paskaa, kun korona aikaan alkoivat tulla vaino harhaisiksi, ja hyökkäsivät Ukrainaan. Stalin teki Hitlerin kanssa sopimuksen ,jakoivat Euroopan, hyökkäämättämyyssop7mus olikin hyökkäys sopimus, Saksa hyökkäsi Puolaan ja Venäjä Suomeen.
Nyt kyllä heräsi mielenkiinto, kerro tai laita linkki missä on edes yksi konkreettinen uhkaus jonka Putin on Suomelle tehnyt ENNEN kuin liityttiin Natoon ja asetettiin Venäjälle pakotteet?
Myös tuo turvatakuu asia kiinnostaa, minkälaisia turvatakuita on Putin Suomelta oikein vaatinut? Muuta kuin ettei liityttäisi Natoon jonka olisi pitänyt olla päivänselvä asia jo muutenkin.
Eipä paljoakaan, enemmän pahaa ukrainalaiset teki Raatteentiellä. Lueppa historiaa lapsukainen.
Stalin laittoi Ukrainalais pataljoonan kesä varusteissa raatteelle etulinjaan. Eivät he minne menneet omasta halustaan.
Kovaa touhua. Suomalaiset kävivät tankkaamassa rajan takana kymmeniä vuosia. Nyt sitten ei saisi tankata edes rajan tällä puolella, Suomessa. Teboililla.
Käytiin tankkaamassa, ennen kuin aloittivat tappamaan Ukrainan kansaa ja pommittamaan kaiken maailman tasalle.
Kyllä sitä tankkaamista jatketaan kunhan raja taas aukeaa.
Kyllä jatketaan. Meidänkin perhe säästi vuodessa tuhansia euroja käymällä Venäjällä tankkaamassa, rajan kiinnipito on tavallisten ihmisten kiusaamista.
Voipi olla, että sinua ei siihen aikaan enää ole.
Voipi olla tai olla olemattakin. Ei siinä montaa vuotta enää mene kun raja avataan ja kaupankäynti taas alkaa ihan yritysten välillä ja valtiotasollakin uudelleen. Se on vain ajan kysymys.
Nimenomaan. Venäjä pärjää ilman Suomea, mutta Suomi ei ilman Venäjää - pitkässä juoksussa.
Suomi pärjää erinomaisesti lännen yhteistyön ja kaupan varassa. Olemme maksaneet rikollisesti määrätyt sotakorvauksemme r*ssälle. Haiskaa omissa oloissanne.💩
”Suomi pärjää erinomaisesti lännen yhteistyön ja kaupan varassa. ”
Hyvin näytetään pärjäävän, talous polkee paikoillaan ja valtiovelka kasvaa edelleen. Millä logiikalla kalliimpaa energiaa ja öljyä ostamalla sekä kaupankäynnin lopettamisella Venäjän kanssa kuvittelet olevan positiivisia vaikutuksia Suomen talouteen? 🤔
”Olemme maksaneet rikollisesti määrätyt sotakorvauksemme r*ssälle.”
Eli Suomi hyökkäsi mielestäsi täysin laillisesti natsien kanssa Neuvostoliittoon jatkosodassa? 🤔 Kyllä yleensä nimenomaan häviävä osapuoli maksaa kiltisti sotakorvaukset.
”Haiskaa omissa oloissanne.💩”
Ihan kivat ”hajut” on täällä meilläkin Kiteellä kun biokaasureaktori lähtee pöhisemään. Sivistysvaltiossa kansalaiset saavat hengittää kaatopaikalta paskanhajua ja tätä on jatkunut useamman vuoden. Eli en nauraisi tuossa asiassa Venäjälle kun ei me täälläkään kovin hyvin näköjään osata.
Hyvin vastattu, osui ja upposi! 👍
Heti Ukrainan sodan 2022 alkamisen jälkeen muun muassa ammattiliitot lopettivat Teboil-yhteistyön, jolla sen jäsenet olivat saaneet alennuksia asemilla. Samoin loppui valtion ja kuntien ajoneuvojen tankkaus Teboil-asemilla.
Kovat ovat myös naapurimaan toimet Ukrainaa kohtaan, joten köysi kiristyy myös Äiti Venäjän kaulan ympärillä. Mitä munamarttoihin tulee niin jäänee enemmän aikaa vaikkapa saunomiseen ja muihin oheistoimintoihin Uusi tukikohtakin löytynee helposti lähialueella.
Samoja marttoja istunu jo pidemmän aikaa iltaisin Tolosen Nesteellä..
Rotat jättää laivan😂
Ukoilla aikaa, emäntä tekee kotona kaikki työt. Palvelu kuin hotellissa, kaikki valmiina.
Kai ne pitää kotityöt tehdä jos mies tuo rahan kotiin, ihan normaali käytäntö 👍
Kyllä naisetkin käy töissä, hoitavat kodin ja lapset, ukot loikoo sohvalla.
No aika harvassa on kuvailemasi järjestys. Kyllä terveessä perheessä mies tuo rahan kotiin, nainen huolehtii kodista ja lapsista.
Miten talouden kävisi, jos naiset jäisi kotiin. Yhden hengen palkalla ei rakenneta taloa, mökkiä osteta mökki tonttia, kahta autoa. Samoin elinkustannukset lainat ruoka, energia ja kaikki muut maksut,sähkö polttoaine ym. Kyllä naisentuloja tarvitaan talouden pyörittämiseen, samoin palkoista tulee verotuloja. Suomentlous ei pyörisi ilman naisten työssäkäyntiä.
Ei hätiä mitiä, sano, ei hätiä mitiä, sillä ko. ryhmä ajelee Joensuuhun missä Taistoa vain naurattaa! https://keskustelu.suomi24.fi/t/19133795/tb--taisto
Taistoa ei naurata pitkään, Polttoaine tankit kolisee tyhjinä.,
Taistolta ateriat, kahvit ja makeispussit kotimatkalle. Taisto saa polttoainemyynnistä Teboililta vain pienen komission ja kun se loppuu ei tilanne kovin paljon muutu.
Nyt on viimeinen taisto, tepsu asema konkassa joensuussa.
Tuskin pensis kovin kauan toimii, pullan myynnillä. Voi naurajilta hymy hyytyä. Pensaa voi riittää muutama viikko, jouluna asemalla tyhjät säiliöt.
Niin, mutta jos myisivät oikein paljon pullaa? Kävisivät ihan ovelta ovelle kauppaamassa että; "päivee, mie näitä pullia tässä myyskentelen kun ois suatava rahhoo Putlerin sotakassaa, eiku anteek kun lipsahti, tuon Tepoilin pystyssä pitämissee"
Lisäys: Nyt kyllä joutuu pullan paistajat kovasti hommiin ja ihan kolmivuorotyöhön!
Teboilien lisäksi uhkaa kaatua isoja jalostamoja sekä ainakin 250 huoltoasemaa ympäri Eurooppaa
Lukoil pakotetaan nyt Euroopassa polvilleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011585640.html?utm_source=ampparit
Hyvä! Silmukkaa kireämmälle putlerin kaulassa.
Mitähän paikallisen Teboilin parlamentin viisaat miehet, ellei peräti älyköt tuosta tuumii.
Avustuskeräys käyntiin?
Miljonäärillä on tuskin suurta ongelmaa vaikka bensanmyynti loppuisikin.
Mediassa on kerrottu tänään, että bensiini ja diesel loppuvat Teboil-asemilta viikossa. Tarkoittaa siis, että kuluvan lokakuun viimeisellä viikolla eli tällä viikolla.
Niinhän nuo uutisissa kertovat ettei Teboileilta tule Suomessa polttoaine loppumaan. Saavat lisää Ruotsin puolelta tai Norjasta. Sieltä käsin tulee jakelu Suomeen.
Ai käsin ? Sittenhän munamartat pärjää !
Kukaan ei niille myy, kun ei toimi maksut.
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/f805ce22-ba55-490b-ac21-c8e5c7c3915f
Äkkiseltään voisi ajatella, että Suomen valtio tai EU olisi tehnyt lopun Lukoilin Euroopan-bisneksistä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kuoliniskun antaa monien suomalaisten parjaama presidentti Donald Trumpin hallinto, Iltalehden Lauri Nurmi kirjoittaa.
Kohta loppuu
Lämmityssesonki alkamassa – Miten käy Teboililta tilatulle öljylle?
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011585588.html
Eipä taida enää öljy tulla Teboililta.
Käteinen toimii
Teboilin rahaliikenne ei toimi normaalisti – Imatralla Teboil Vuoksenniska ottaa vastaan enää käteistä | Paikalliset | Uutisvuoksi https://share.google/K11KvJmDqrvXx4wet
Ei kannata avata tuota linkkiä, vie pornosivuille jossa on viruksia.
SEO toimittaa lämmitysöljyä, sinne vain uutta tilausta vetämään!
Toivon täydellistä loppua Teboilin toiminnalle Suomessa! Kertarytinällä pois.
Toivon, että Circle K -liikenneasemaketju tulee tilalle. Ketju on kaikille autoilijoille tuttu juttu mm. Baltiassa, Ruotsissa ja Norjassa.
Toivottavasti Teboilin loppu vahvistaa kotimaisua ja alueellisia: SEO ja ABC.
Tepiasemat taitaa omistaa teboil. Vaikea niihin on uutta ketjua perustaa.
Jaa, kun Teboil menee konkurssiin, kaikki on kaupan ja edullisesti.
Ukrainan asia on meidän asiamme. Ukrainan puolustustaistelulla tulee olemaan järisyttävät vaikutukset tulevaisuutemme kannalta.
Taistelua tulee siis tukea kaikin keinoin. Tulee jättää ostamatta jokainen bensa-, diesel- ja polttoöljylitra sekä lounaat, pullat ja kahvit Kiteen Teboililta.
Venäjän kaasun ja öljyn ostamisen täydellinen lopettaminen on tehokas pakote. Ruohonjuuritasolla tämä tarkoittaa sitä, ettei suomalainen asioi Teboileilla = Lukoileilla. Ala toimia niin jo tänään. Täten venäläisten karkottaminen Ukrainan alueilta on yhä lähempänä.
Lisäksi on tuettava Ukrainaa sen tehdessä ohjusiskujaan venäläisiin öljynjalostamoihin. Kaikki vaan palamaan.
Puhoksen teollisuusalueellakin poltetaan Teboilin toimittamaa kaasua.
Ei voi olla totta!! Mikä firma tekee niin?
Heh heh, uskotko edes itse noihin satuihin? Suomalaisten bensa- ja dieselostot ovat kärpäsenpaskan kokoisia jopa vuositasolla.
Ei paljon pakotepolitiikat paina isommassa bisneksessä🤣🤣
Kemianteollisuus
Tarkoitako nestekaasua? Siitä ei ole tosiaan kirjoiteltu, että Teboil myy sitä ja taitaa tuoda maahan.
Nestekaasuapa hyvinkin.
Loppuu sekin
Kenen kaasua myydään Kiteen kaatiksen kaasu asemalla onko biokaasua,
Sitä en tiedä mutta myrkyttävät ja saastuttavat ainakin tehokkaasti ilmaa. Miksei kukaan puutu siihen, että hajuhaitta ja samalla myös varmasti terveyshaitta levitetään keskustaan asti?
Suomen autokanta sähköistyy vähitellen. Kohta ei kukaan autoilija eikä mikään maa tarvitse Venäjän tyrkyttämiä fossiilisia, ilmaa saatuttavia polttoaineita.
Milloin tämä sinun ”kohta” toteutuu? Pohjois-Karjalassa on autokanta keskimäärin yli 20 vuotias, vielä on pitkä taival edess ennen kuin täällä on sähköautot enemmistössä.
Kyllä se vaan niin on, että kunhan raja taas aukeaa niin mennään taaa iloisin mielin hakemaan halpaa polttoainetta ja venäläiset tulevat Suomeen kuluttamaan rahaa. Näin on hyvä olla, molemmin puolin 👍
Käyttövoimamurros on meneillään:
fossiilisista polttoaineista siirrytään sähköön.
Kasvupyrähdys ja loikka sähköön on Pohjois-Karjalassakin mahdollinen. Sähköautojen ja ladattavien hybridien hinnat ovat jatkaneet alenemistaan. Yhä useammalla on mahdollisuus vaihtaa saastuttava autonsa nollapäästöiseen autoon. Teknologia kehittyy, suuritehoisten latauspisteiden määrä kasvaa, tihentyy, jne.
Täyssähköautojen ja ladattavien hybridien määrä Suomen autokannasta oli reilut 10 prosenttia viime vuoden lopussa.
Tai biokaasuun vaihto.
On siulkii hallusinaatiot😂 Hyväkin lääkitys🤣
Viagra, sitäkin tosin tarvittaessa
Tämmöisellä alueella esimerkiksi ihmisten työkyky ja -halu, mikä vaikuttaa työmarkkinoille osallistumisen ja työnteon kautta mahdollisuuteen ostaa auto, ovat pari astetta heikompia.
Miten rahattomat ostaisi sähkö vispilän. Pankista ei saa lainaa, pienet eläkkeet eikä omaisuutta pantiksi lainaa vastaan.
Hehhhee millä rahalla työttömät, eläkeläiset ja pieni tulokset ostaa sähkö autoja, julkiset ei kulje ilman omaa autoa ei pääse mihinkään. Sähkö auto liian kallis ja korvessa kuin lelu.
Mediassa on raportoitu tänään tiistaina 28.10., että Teboilin laskuja ei pystytä enää maksamaan, koska pankit palauttavat rahat. Myöskään ketjun maksamat hyvitykset jakeluverkoston toimijoille eivät tule perille, eivät liiku.
Pankit ovat tulkinneet Yhdysvaltojen pakotepäätösasiakirjaa niin, että Lukoilia (= Teboilia) koskevat rahansiirrot pitäisi ohjata suljetulle tilille jäädytettyinä varoina. Ei siis enää pankkiin.
Näin ollen Teboilin kanssa tekemisissä olevat pankit toimivat ennakoivasti. Varsinaisesti maksuliikenteen tulee loppua 21.11. eli vajaan kuukauden kuluttua.
Nesteen päätös lopettaa myyminen Teboilille oli oikea. Olisiko pitänyt lopettaa aikaisemmin?
Väärä päätös, tulee vaikuttamaan Nesteen tulokseen.
Niin, jos päätös olisi tehty hiukan aikaisemmin, luottotappiot Teboilista olisi varmaan Nesteellä pienemmät.
Eli onko Neste toiminut riittävän aikaisessa vaiheessa varovaisuusperiaatteen mukaisesti.
Suomi ja Neste siinä mukana tulee hyötymään Teboilin loppumisesta. Voitot ovat olleet kymmeniä miljoonia, joita Teboil on siirtänyt Venäjälle. Venäjä on toki ollut tyytyväinen, saihan Teboilin toimitusjohtaja Putinilta jonkun arvomerkin.
Nyt nuokin rahat jää Suomeen.
Teboil Kitee lopetetaan ja valot sammutetaan. Näin siinä sitten kävi. Goodbye!
Neste avaa kuulemma tilalle huoltoaseman.
Normaaliin yrityselämään kuuluu sietää asioita, pettymyksiä ja alasajoa.
Siinä tarvitaan resilienssiä.
Yhteiskunnan kannalta on ihan sama, onko Teboilia olemassa vaiko ei.
Tässä tapauksessa, putiikin taustatahot (valtioterroristi) tietäen, mieluummin EI.
.....Yhteiskunnan kannalta on ihan sama, onko Teboilia olemassa vaiko ei....
No jaa, taitaa olla parempi Suomen kannalta ettei Teboilia ole. Niin on ja ovat olleet kyseenalaisia Venäjän toimet.
.....Siinä tarvitaan resilienssiä....
Niin ja jotta sitä olisi, pitäisi hiukan miettiä liiketoiminnan riskejä.
Teboil yrittäjät eivät sitä ole tehneet.
Teboilien pyyhkiytyminen kartalta vaikuttaa Suomeen ja suomalaisiin pelkästään positiivisesti.
Joo, suomalaiset pysyvät entistäkin paremmin kotonansa sisätiloissa ja kauppareissut fillarilla tai kävellen on terveydelle hyväksi...
VOI KAUUUU..HEEEE..TA! Nyt se polttoaine sitten loppuu kokonaan kun mistään muualta sitä ei enää saa kuin Teboililta! On se vaan hyvä kun edes yksi, kaltaisesi älykkö, kirjoittaa tällekin palstalle, niin tietää sitten muut mitenkä on asiat!
Nyt se on sitten hirvittävän kauhistuttava paniikki kiteeläisillä koska "Lukoil ilmoitti aikovansa myydä kansainvälisiä omistuksiaan pakotteiden vuoksi, mikä koskee myös Suomen Teboilia."
KGB-taustaiselle Vladimir Putinille Neuvostoliiton hajoaminen 1990-luvun alussa oli valtava geopoliittinen katastrofi. Hänelle jäi siitä trauman jälki.
Päästyään valtaan Venäjällä 2000-luvun alussa hän alkoi toimia palauttaakseen Itä-Euroopan maat ja Suomen takaisin Venäjän yhteyteen.
Hän antoi Lukoilille käskyn ostaa Teboilit Suomesta vuonna 2005.
Ideana oli, että ajastaan Suomen läpi länteen vyöryvät venäläiset panssarivaunut tankkaisivat Teboil-asemilla sitä mukaa, kun etenemistä tapahtuisi. Ennen tätä vaihetta Teboilien polttoainevarastot olisi täytetty ja vähän ylimääräistäkin jemmaan esim. lato- ja teollisuushallikätköihin.
Tätä nykyä Teboilin jakeluverkosto on kolmanneksi kattavin Suomessa. Siis valtavan iso vakoiluverkosto monensorttisen datan hankintaan.
Jo parikymmenen vuoden ajan Putinin juoniin on kuulunut myös erilaisten kiinteistöjen hankinta Venäjän armeijan kohdemaista. Homma on ollut järjestelmällistä, hyvin rahoitettua ja erilaisten bulvaanien avulla toteutettua. Monimutkaisten peiteyhtiökuvioiden takia todellisista omistajista ei ota selvää Erkkikään.
Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Mainitsen tässä venäläisomistukseen Ilomantsista hankitun suuren teollisuuskiinteistön (sittemmin Puolustusministeriö purki omistuksen), monet entiset Rajavartiolaitoksen kiinteistöt rajan pinnasta (muka matkailua varten; esimerkiksi Valkeavaaran rajavartioasema) ja kesämökit Kiteen lentokentän liepeiltä.
Hyvä ja asiallinen kirjoitus, eikä varmaan kovin paljoa totuudesta poikkea.👍
Juu ei varmasti paljoakaan. Paitsi että tätä Venäjän hyökkäämistä Suomeen on odotettu jo yli 80 vuotta, no jospa ensivuonna lopultakin?
Venäjän armeijalla on ikuinen porttikielto Suomeen.
Kunhan saataisiin se ikuinen porttikielto muillekin turhille tulijoille !
Niinhän sinä luulet, kyllä täällä ollaan paskat housuissa jos Venäjä päättää tänne tulla.
Kerrankin joku joka sanoo niin kuin asiat on. On melko uhkarohkeaa meidän politikoilta uhmata sellaista naapuria kuin Venäjää julkilausunnoissa. Kyllä siinä melko köpelösti käy jos päättävät sieltä tulla.
Ne pojat tulee jos haluu ja siinä moni on peloissaan sitten :)
Venäjällä on aina ollut tapana uhriutua ja yrittää leimata muut syyllisiksi aloittamiinsa sotiin. Esimerkki: Mainilan laukaukset.
Jotta Venäjän sotiminen saadaan loppumaan, Venäjä on hajotettava.
Nato-jäsenyys osaltaan vahvistaa maamme puolustusta (mm. murskaavat aseet käyttöön) ja luo vakautta koko Fennoskandiaan. Näin ollen, Suomi kykenee houkuttelemaan ulkomaisia investointeja uudella tavalla ja suomalaisyritysten tilauskannat vahvistuvat länsimaisten tilausten myötä (esim. laivanrakennus, puolustustarviketeollisuus, tietoteollisuus).
” Venäjällä on aina ollut tapana uhriutua ja yrittää leimata muut syyllisiksi aloittamiinsa sotiin. Esimerkki: Mainilan laukaukset.”
Varmaan Venäjän (tai silloisen Neuvostoliiton) syytä sekin, että Suomi liittoutui natsien apureiksi ja hyökkäsivät yhdessä Neuvostoliittoon jatkosodassa?
” Jotta Venäjän sotiminen saadaan loppumaan, Venäjä on hajotettava.”
Juuri tällaiten russofobisten lausuntojen ja tekojen takia koko Ukrainan sota ylipäätään alkoi. Miten koet suomalaisena olevasi oikeutettu määräämään, että naapurivaltio olisi hajoitettava?
Hyvin pärjättiin 80 vuotta ilman Natoa ja oltaisiin pärjätty jatkossakin. Natoon liittyminen aiheutti vain turhaa suhteiden kiristymistä itänaapuriin, täysin toimivat välit oli meillä ennen kuin alettiin pullistelemaan. Pullistelun vielä ymmärtäisi, jos olisi millä pullistella. Ukrainasta on Venäjälle vastusta joo, mutta tällaisella meidän eläkeläisiä täynä olevan pikkumaan ei.
....Juuri tällaiten russofobisten lausuntojen ja tekojen takia koko Ukrainan sota ylipäätään alkoi. ...
Ei alkanut.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on Putinin politiikkaa palauttaa Venäjä samaan laajuuteen kuin Sovjet aika tai ehkä vielä laajemmaksin.
....Hyvin pärjättiin 80 vuotta ilman Natoa ja oltaisiin pärjätty jatkossakin...
Ei oltaisi, naivia ajattelua.
Teboil on osoitus siitä, kuinka suunnitelmallista on naapurin toimet ollu.
Täyttä hölynpölyä ja Pekka Toverin fantasioita moinen ”laajenemisteoria”. Paljon helpompiakin kohteita on laajeta kuin Ukraina, Valko-Venäjäkin olisi varsin valmis liittymään osaksi Venäjää jos vain heitä huolisivat.
Viimeisimmät laajenemishimoiset jäivät sinne 1940-luvulle, eli Hitler, Mussolini ja Mannerheim.
Eli suomalaisfirmat saivat operoida Venäjällä mutta venäläisfirmat eivät olisi saaneet tulla Suomeen? Logiikkasi on melko outo, lähes lapsellisella tasolla oleva.
Venäjän energiakauppa on Ukrainan sodan moottori. Kauppa pysäyttäen sota saadaan loppumaan, ja venäläiset työnnettyä Ukrainan rajojen ulkopuolelle.
Me teimme tästä maasta loisteliaan viimeisen sadan vuoden aikana.
Huonosti on pakotteet purreet kolmen vuoden aikana vaikka koko EU on lopettanut energian oston Venäjältä, ainakin virallisesti.
Ilman Venäjää mitään Suomea ei olisi vaan oltaisiin osa Ruotsia.
Suomalaiset ovat taistelleet itsenäisyyden sekä Ruotsin että Venäjän vallan alta.
Punaiset lyötiin sisällissodassa vuonna 1918, ja punainen johtajisto pakeni Venäjälle. Sieltä he yrittivät härkkiä Suomea, kunnes kuolivat joukkohautoihin unohdettuina.
Reipas sata vuotta sitten itsenäistymisestä ja Leninin soturien poistamisesta alkoi maan kukoistus ja kansalaisten elintason nousu.
Vuonna 2017 Suomi täytti 100 vuotta.
Venäjä vapautti meidät Ruotsin vallasta ja antoi meille autonomian. Lenin antoi Suomelle itsenäsyyden. Kannattaisi opetella historiaa.
Kaikki sodat viime vuosisadalla olivat kovia koettelemuksia maallemme.
Talvi- ja Jatkosodassa kansamme taisteli itsenäisyytensä ja demokratiansa puolesta. Sotiemme taistelijoiden - veteraanien, lottien ja kotirintaman - panos suomalaisen kulttuurin ja elämänmuodon turvaamisessa on ollut ainutlaatuisen arvokas. Heidän työnsä sanoma on ajaton. Maanpuolustaminen on aina oikein.
Suomi saa kiittää vapaudestaan siis sotiemme taistelijoita, lottia ja kotirintamaa.
Kunnia sankareille, kilpeä eestä Suomen kantaneille.
Kunnia sinne minne se kuuluukin, Suomi ei olisi Ruotsista päässyt irti ilman Venäjää ja sai autonomian siinä samalla. Lenin antoi itsenäisyyden.
Näitä moni russofobikko ei halua muistella vaan ylistää Suomen ”suuria” sotaponnisteluja.
Suomalaiset pakottivat Vladimir Iljitš Leninin allekirjoittamaan Suomen itsenäisyyspaperin vuonna 1917. Kaveri ei muutakaan voinut.
Hänhän oli Saksan tehokkaasti rahoittama myyrä, jolle oli annettu tehtäväksi kaataa Venäjän tsaarivalta, jotta I maailmansota Itärintamalla saataisiin loppumaan. Näin tapahtui.
Osana tätä prosessia Mannerheimin johtamat suomalaisjoukot riisuivat aseista 100 000 venäläistä Suomen maaperällä tammikuussa 1918 ja ajoivat sosialistista vallankumousta yrittäneet, Venäjän runsasmääräisesti aseistamat punaiset Venäjälle kevään 1918 aikana.
Ukkisiko opetti moiset sadut? Vai että suomalaiset ihan panottivat Leninin 🤣🤣🤣
KGB- kätyri Timitsenko ostaa Teboilin pois ja paperilla kaikki on taas hyvin😂 Munamarttojen tulevaisuus on turvattu jälkeen.
Professori Teboil-kaupoista: ”Venäläinen vimpautus”
Teboil-ketjun omistava Lukoil ilmoitti myyvänsä ulkomaiset omistuksensa. Professori Kari Liuhto pitää järjestelyä hämäränä.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/4c63136c-eef6-4bed-915b-5411a156041e
Mitäpä muuta tuo voisi olla kun ryssälästä on kyse. Melko tietämätön ja yksinkertainen pitää sen olla jos muuta uskoo.
Kiteellä ollaan ja uskotaan!🤪
Kyllä suomalainen tekisi aivan samoin jos pääsisi koskaan tuollaisiin rahoihin käsiksi, mitä tuolla liikkuu. Tottakai sijoittajat ja omistajat haluavat turvata rahansa, se on luonnollista ja oikein.
Yhdysvalloista lupa Gunvor-kaupalle annetaan vain sillä edellytyksellä, että kauppahinta ei päädy Lukoilin vapaaseen käyttöön, vaan se jäädytettäisiin esimerkiksi yhdysvaltalaiseen pankkiin.
Kaupan toteutuminen siis edellyttää ainakin yhdysvaltalaisten pakoteviranomaisten luvan.
Edelleen: Lukoilin kansainvälisten omistusten siirtymisessä venäläistaustaiselle Gunvor-konsernille tulee pakotteiden näkökulmasta kestämään viikkoja. Näin ollen pakotteen määräaikaan 21.11. mennessä ei ole tapahtunut vielä mitään.
Käsitykseni mukaan Yhdysvallat ei ole hyväksymässä Gunvor-kauppaa.
Putin soitti Tukholmaan. Tukholmassa vastattiin: Ja tack.
Jaa, Fortum ei toiminut noin. Nokian Renkaat ei toiminut noin. SOK ei toiminut noin......
Suomessa on vielä vastuuta.
Mutta toivottavasti nyt syntyy tilanne vastuullisille TB yrittäjille vaihtaa ketjua. Silloin nähdään ne vaatuulliset suomalaiset yrittäjät.
Ei siihen mitään Yhdysvaltojen hyväksyntää tarvita.
Ja kaikki mainitut tekevät tappiota ja Suomen talous polkee paikoillaan, kannatti lähteä Venäjältä ja pistää raja kiinni.
Ehdottomasti. Sinä joudat kyllä rajamme itäiselle puolelle. Tervemenoa !
Saahan sen kaupan toki tehdä, pakotteet tulee vain olemaan samat kuin TB:lle olisi langetettu. Tässä asiassa perivenäläinen puljaus ei tule toimimaan.
Joukot pois ukrainan maaperältä Krim mukaan lukien ja jäädytetyt r*ssän varat ukrainalle sotakorvauksena vahingoista.
That's it👍
Et taida ymmärtää, että pakotteiden asettaminen ei tapahdu yhdessä päivässä, ei ne huvikseen siellä puljaa eri nimiin tuota. Venäläisistä voi olla mitä mieltä tahansa mutta hölmöjä he eivät ole, todella hyvin pärjäävät kaikista pakotteista huolimatta.
Mikään noista ei tee tappiota.
Kyllä käytännössä pitää.
Gunvorin ei tarvitse “pyytää lupaa” jokaiseen kauppaan, mutta:
jos kaupassa on Yhdysvaltain osapuoli, valuutta tai infrastruktuuri mukana, se kuuluu OFACin hyväksynnän tai sääntelyn piiriin, ja viranomainen voi puuttua asiaan.
Näin Yhdysvallat valvoo epäsuorasti myös sveitsiläisten ja eurooppalaisten energiayhtiöiden toimintaa.
Kauppalehden sivut auki ja tuloksia tutkimaan, ei ole rakettitiedettä. Heikosti menee.
Eilen 6.11. Gunvor on ilmoittanut vetävänsä pois ostotarjouksensa Lukoilin kansainvälisistä omistuksista.
Vetäytymispäätös syntyi sen jälkeen, kun Yhdysvaltain valtiovarainministeriö ilmoitti vastustavansa kauppaa. Yhdysvallat ilmoitti, että Gunvor ei tule saamaan toimilupaa, mikäli kauppa toteutuu, ja mainitsi, että Gunvor on vain Venäjän hallinnon sätkynukke.
Tuo on täysin totta. Se tiedettiin heti. ✅
Tepsu mainostaa isänpäivä lounasta hinta 17€. Koivikon kartanon lounas 34€ ja lapsilta 20 €. Aika iso hintaero.
Taitaa olla myös aika iso laatuero.
Juurikin niin! 🤣🤣
Kyllä pitää vihata isäänsä jos vie hänet POLTTOAINE-ASEMALLE isänpäivälounaalle! Saati sitten TEBOILILLE 🤣🤣
Eikös mitä. Luulet vaan. Ihan yhtä hyvää on euron hintainen uunilenkki kuin Iberico Butifarra -grillimakkara. Sama pätee tässäkin asiassa, eli syö missä syöt, ei se paikkaa vaihtamalla parane.
Itseasiassa tuo Iberico ei ole erityisen hyvä muuten kuin uunilenkkiin verrattuna, vaikka on kallis. Nämä on seuraavat on stten oikeasti kaikkein terävintä kärkeä ja parasta a-luokkaa:
Makulihan Hunajainen Vuohenjuustomakkara, Chef Wotkin's Bierwurst, Karelian Hirvibalkan
No eipä voinut muutakaan odottaa puhkipiereskellyissä verkkareissa kulkevalta kaljamaha tsuhnalta. Viet varmaan myös vaimosi merkkipäivinä Kiteen grillille tai kebab pizzeriaan? 😆
Makkara on köyhän ruokaa
Voi että! Olet selvästikin erityisen älyllinen yksilö, varmastikin kylän kärkeä, millä on lisäksi uskomaton kyky ymmärtää ironiaa, mutta ethän muuten älykkö olisikaan.
Niinhän sitä asiaa ymmärtämättömät voi kuvitella, mikä itse asiassa onkin puoli totuutta, mutta makkaransyöjien henkinen rikkaus korvaa kaiken maallisen omaisuuden.
Omalta osaltani kuluu päivittäin pari pötköä sipuliteemakkaraa, sekä iso laatikollinen olutta peruskunnon ylläpitämiseen! Muuta ei tarvita, sillä niissä on kaikki tarvittavat ravintoaineet.
Teboilin isänpäivä pöytä voi olla ihan ok, mutta Teboil ei ole. Sen voitoilla tuetaan Venäjää.
Isänpäivän pöytä Teboilille pitää yllä Teboilin toimintaa.
Teboilin -ei isänpäiväpöytä,- vaan isä aurinkoisen pöytä! 😆 https://fi.wikipedia.org/wiki/Josif_Stalin
Teboil Kiteen pitäisi kantaa suoraselkäisesti vastuu omasta virheestään (= toiminta Putinin hyökkäyssodan tukijana) ja lakkauttaa aseman kaikenlainen toiminta viivytyyksettä.
Oikeat, arvostusta ilmentävät isänpäivälounaat nautitaan Joensuussa, missä tarjonnan valikoima on laaja. Esimerkiksi sushibuffetateriat. Tai Kimmelin ala carte.
Sushi on koirien evästä.Kunnon pihvi viinin kera ja täytekakku jälkkäriksi.
Venäjän keskushallinnolla on tapana romahtaa kaksi kertaa vuosisadassa.
Viime vuosisadalla niin tapahtui v. 1917 ja v. 1991.
Teboil Suomessa ja Teboil Kiteellä sulkevat ovensa v. 2025. Tämä on Venäjän romahduksen ensimmäisiä merkkejä.
On tullut aika tämän vuosisadan ensimmäiseen romahdukseen. Se johtaa valtion hajottamiseen ja ex-Venäjän alueen luonnonvarojen ottamiseen Maailmanpankin hallinnoitavaksi.
Toivotaan tuon tapahtuvan ja ,mitä nopeammin, niin sen parempi!
Sotahullun Putinin Venäjä on tilanteessa, joka vie kohti vääjäämätöntä kriisiä ja vallankumousta.
Muutoksen tuulet puhaltavat siellä.
Mediassa on raportoitu tänään, että Ukraina on saanut lisää Storm Shadow -ohjuksia. Lisäksi Ukrainan oma ohjuskehitys ja -tuotanto ovat ottaneet isoja askeleita tämän vuoden aikana. Tuolla ohjusarsenaalilla laitetaan Venäjän loput öljyjalostamot ja öljyterminaalit palamaan lähiviikkoina. Nyt voi olla jo aika, että Kremlin muurien siällekin tulee tavaraa taivaalta. Putinin perheen residenssi Valdaissa on tuhottava.
Putin oli sitoutunut rakentamaan Venäjän vanhan imperiumin hinnasta välittämättä. Tämä pakkomielle vie Venäjän valtiona tuhoonsa. Niin tapaa terroristivaltioille käydä.
Meidän tulee tukea voimallisesti Ukrainan omaa ohjustuotantoa.
Tärkeimpiin asehankkeisiin kuuluu Flamingo-risteilyohjus. Sen kantamaksi on kerrottu 3 000 kilometriä, ja sen taistelukärki on reilut 1 000 kg. Ohjuksia valmistuu noin 200 kappaletta kuukaudessa tällä hetkellä.
Sota pitää siirtää entistä syvemmälle Venäjän maaperälle, mm. Moskovaan, Pietariin ja Murmanskiin.
On rohkaistava ja tuettava Ukrainan kansaa puolustamaan itseään kaikin keinoin.
Ukrainan asevoimat ilmoitti eilen tiistaina tehneensä iskun öljynjalostamoon Venäjän Nižni Novgorodin alueella. Isku tehtiin Lukoilin jalostamoon Kstovon kaupungissa. Laitos toimitti öljytuotteita Venäjän asevoimille.
Nooo niin hyvä poika! Tule Vladimir sedän luokse... tse tse..
Miksi Arto Kalevi Mononen haluaa rahoittaa Venäjän hyökkäyssotaa?
Jospa hän ole karkki ?
Teboilin yrittäjät kyllä tietävät - kuten kaikki muutkin - että Krimin miehityksen jälkeen vuonna 2014 heidän toimintansa on tiennyt rahaa ukrainalaisten tappamiseen.
He kaikki ovat korruptoituneita ja epärehellisiä. Kuinka on mahdollista, että nuo idiootit ovat saaneet jatkaa toimintaansa näihin päiviin asti?
Kävin vinkkaamassa paikalliselle yrittäjälle että haukut häntä netissä idiootiksi, kunnianloukkaus on rikos!
Suomalaiset ei vieläkään tiedä että Suomi niminen valtio on koko tuon ajan tehnyt venäjän kanssa vuosittain miljardikauppaa.
Jotkut suomalaiset haluavat rahoittaa Venäjän hyökkäyssotaa
Fossiilipopulistille halpa bensa on tärkeämpää kuin Ukraina tai ilmasto.
Itänaapurissa V. I. Lenin on vaihtunut V. V. Putiniin, mutta vanhan bolševikin ajatus pätee yhä: länsimaiden hyödylliset idiootit ovat aina valmiita myymään Venäjälle sen köyden, johon heidät hirtetään.
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011601423.html?utm_source=ampparit
Tuossapa se totuus on, kaikessa karuudessaan!
Totuus. Mikä on totuus ?
Moraalittomilla ihmisillä ei ole muuta kuin oma totuutensa, joten sovit ja kuulut erinomaisesti ryssälän pulterin kannattajiin.
Itse kannatan suomalaisena avoimesti Putinia. Siinä on mies joka välittää maastaan ja on isänmaallinen, samaa toivoisin myös Suomeen. Oma kansa ensin, eikä jaeta rahoja ympäri maapalloa vastikkeettomasti.
.....Siinä on mies joka välittää maastaan ja on isänmaallinen, ...
Kirjoituksesi on pakko olla vitsi.
Venäjän nykyjohto ei välitä omasta kansasta ja maastaan yhtään.
Rahojen jakaminen ympäri maapalloa...... Suomalaiset voi jättää heti Teboilin kautta rahojen jakamisen Venäjälle.
Mikä tässä on oikein epäselvää?
Tuon kun lukee, niin selviää
Teboil-pakotteiden noudattamatta jättäminen saattaa jopa kaataa koko pankin | Verkkouutiset https://share.google/3nb7L2dowTrcBGMag
Pankeista kiinni.
Hyvin onnistuu käteisellä tankkaaminen Teboililla, itse kannatan loppuun asti 👍
Hyvin se onnistuu kätteisen hankinta pimmeillä rakennushommillakkii😂
Kaikille pitäisi olla nyt selvää, että Venäjän valtio on käyttänyt Teboil-asemaverkostoaan ja polttoainemyyntiään alustana, jonka tarkoitus on ollut harjoittaa tiedustelutietojen hankintaa ja muuta turvallisuusuhkaa aiheuttavaa toimintaa Suomessa.
Kaksikymmentä vuotta on kerätty nimiä, osoitteita, henkilötunnuksia, kasvokuvia, luottokorttinumeroita, rekisterinumeroita, muita ajoneuvotietoja, tietoa teiden kunnosta, kantavuudesta, silloista, lentokentistä, Puolustusvoimien ajoneuvoista, sotilaallisen maanpuolustuksen kohteista, jne.
Turha tuosta on muistuttaa, sillä kiteeläisissäkin on niitä jotka eivät edes halua uskoa asiaa vaikka esitettäisiin millaisia todisteita tahansa....pahemmistakin asioista. On hyödyllisten idioottien kulta-aika ja Kiteellä niitä riittää.
Mikä on ollut Suomelle esteenä hankkia samanlaista vakoilutietoa Venäjästä?
Näistä asioista ei voi vaieta.
FT: Gunvor peruu Lukoil-tarjouksensa
Gunvorin on perustanut Venäjän presidentin Vladimir Putinin läheinen liittolainen, joka on FT:n mukaan pyrkinyt etäännyttämään itsestään Venäjästä ja mielikuvata "Kremlin sätkynukkena".
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/66cc2ff4-06d9-4120-8503-2b8328a8c1f8?ref=ampparit:9f4a&_gl=1*pcmsof*_ga*NzM2NDkzNzg0LjE3NjI0MjI0NDQ.*_ga_3L539PMN3X*czE3NjI0OTQ3MjckbzgkZzAkdDE3NjI0OTQ3MjckajYwJGwwJGgw
Mitäpä muuta tuo voisi olla kuin sätkynukke. Turha edes yrittää muun osan esittäminen.
Aika erikoista että Gunnar itse perui?
Pakko on perua koska "kaupan toteutuminen olisi vaatinut ainakin Yhdysvaltojen pakoteviranomaisen hyväksynnän, sillä ilman sitä mikään länsimaissa toimiva pankki ei suostuisi tarjoamaan palveluitaan kaupan toteutumiseksi."
Jenkit estivät, koska olisivat halunneet päästä osingolle tuossakin kaupassa. Vähät välittävät Ukrainasta vaan dollareista.
Jep, Gunvor ei olisi tullut saamaan toimilupaa, mikäli kauppa olisi toteutunut.
Jos Gunvor-konserni olisi yrittänyt pitää kaupasta, joka oli siis venäläinen yritys hämätä markkinoita, konserni olisi tuhoutunut täysin parissa viikossa.
Olet täysin väärässä.
Enkä ole.
Minkä maan aseilla Ukrainassa ukrainalaiset sotivat? Aivan, jenkkien myymillä aseilla.
Olet täysin väärässä.😀
Olet täysin väärässä.😀
Raju väite Sergei Lavrovista – ”Onko ikkuna jo raollaan?”😆
Lavrov ei ole perääntynyt maksimalistisista vaatimuksista sodan lopettamiseksi Ukrainassa.
https://www.verkkouutiset.fi/a/raju-vaite-sergei-lavrovista-onko-ikkuna-jo-raollaan/#8d7377d4
Martat itkee
Miksi Teboil on saanut jatkaa näinkin kauan? Kiteen Teboil olisi pitänyt lopettaa heti sodan alkaessa. Pitivätkö munamartat paikkaa pystyssä tieten tahtoen? Miksi?
Kyseessä on täysin laillisesti toimiva yritys. Vaikka toiminta eettisesti onkin ollut kyseenalaista, se ei riitä siihen, että yritys pakotettaisiin lopettamaan toiminta. Mihin lakipykälään tässä voisi edes vedota? Vähän heikoilla oltaisiin.
Lopettamisen peruste: valtiollisia yhteyksiä Venäjälle ei voida poissulkea. Kiinteistöä käytetään Suomen turvallisuutta vaarantavalla tavalla.
Vuosikymmenten ajan on Teboil siirtänyt rahaa Venäjälle ja paljon.
Jos nekin rahat olisi jäänyt Suomeen, olisi syntynyt Suomeen uusia työpaikkoja.
Jatkossa kotimaista.
Bulgarialla näyttää keinoja löytyvän:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/eb76b1ca-c0d3-47b2-a5e1-5744ebe293ea
Suomi olisi poliittisilla päätöksillä voinut jo häätää Teboil-ketjun osana Venäjän-pakotteita ajat sitten niin, etteivät paikalliset yrittäjät olisi joutuneet kärsimään ja ettei polttoainejakeluun tule häiriöitä.
Että näin: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4fe147b9-797e-4b57-8b2b-cab2c356dbd0
Linkin takaa pääasia:
"Teboil ajaa toimintojaan alas. Teboilin asemille ei ole enää tulossa uusia polttoainetoimituksia. Joillakin asemilla tietyt polttoainelaadut ovat jo loppuneet, ja tällaisten asemien määrä kasvaa päivittäin".
Se on sitten siinä.
Korjaamotoiminta , ruoka ja juoma sekä automyynti tuo kassaan euroja kenties rupliakin niin ei ole hätäpäivää , tb parlamentti jatkaa vaan ja ihmettelee
Toivottavasti tulee konkurssi, en toivo muuta.
Noutaja tulloo, sano! (by Martti Innanen)
"Teboilin loppu on nyt lähellä – Suomalaisasiantuntija: Mahdotonta jatkaa
Polttoainejakelu väistämättä tällä tiedolla loppuu, sanoo Skalin Anssi Kujala." https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/a/13cc1a02-813d-4b5a-8bb2-61d40e8adc6c?ref=ampparit:91ee&_gl=1*52mxha*_ga*NjE0NzczMjMyLjE3NjI1NzgyMTU.*_ga_3L539PMN3X*czE3NjI1NzgyMTUkbzEkZzAkdDE3NjI1NzgyMTUkajYwJGwwJGgw
Ei ollut Isänpäivän kunniaksi Suomen siniristilippua lipputangossa. Ne Teboilin rätit liehui vaan kaksin kappalein. Kyllä on venäjälle kallellaan se mesta.
kaikkialla muilla oli Suomen liput saloissa.
Hyvä sentäään ettei Pulterin (sekoitus nimistä Putin & Hitler) kuvaa ollut nostettu lipputankoon.
Teboil Kitee ei kunnioita isiä. Ei siis ollut liputusta isänpäivänä.
Kyllä ollaan idiootteja kun kannatetaan suomen talouden lamaan ajavia pakotteita kuin vajaaälyiset kuorossa huutaa ymmärtämättä mistään mitään
Suomen on suuntauduttava Länteen. Kuulumme Länteen. Kaikki vanhat kahleet Itään on katkottava. Muista Iso kuva.
Nyt urosmartat äkkiä isänpäivälounaalle Teboilille.
Lautanen ukrainalaisten verta!
Mitenkä lienee maistunut?😱
Teboil Kitee tankata voi enää kahdella mittarilla, maksu käteisellä kassalle. Kaikki laadut alkaen 6 ja risat. Vieläkö putinistit hurraa Ukrainan kansan tappajille.
Teboililla ovat kaikki asiat täysin sekaisin. Nyt asemien pyörittäjät varmasti ryhtyvät harmaan talouden kuvioihin. Ei armoa. Lakitupaan joka ukko (ja jokunen akkakin).
On erinomaisen hienoa, että Venäjä-mielinen ketju pyyhkäistään kartalta!
👍👍
Näin "putinistina" on pakko myöntää että tappamisen olisi aika jo loppua, toivotaan että pakotteet purevat👍👍
Näin "putinistina" on pakko myöntää että tappamisen olisi aika jo loppua, toivotaan että pakotteet purevat👍👍
Saadaan SEO tilalle. Toivottavasti.
Toivon tilalle Circle K -ketjua. Ketju on kanadalainen. Omistaja: Couche-Tard.
Toivottavasti ei tule mitään tilalle. Yli kolme vuotta ollut aikaa vaihtaa ketjua ja nyt vasta pakon edessä se tehdään. Toivottavasti jokainen Teboilisti kokee konkurssin, se olisi oiva palkinto.
Konkurssit ovat hyvä ratkaisu Teboil-asemien kriisissä.
Se on Ruotsissa vahva ja Suomessakin toimii jo laajasti.
Hyvä ajatus, toisi synergiaa Ruotsalaisten kanssa ja vahvan Kanadan tuen.
Teboil Kiteen lopettamista ei voi pitää takaiskuna paikkakunnalle.
Iso isku Volovomafialle😂
Kuka suomalainen yrittäjä vielä haluaa rahoittaa Venäjän hyökkäyssotaa pitämällä Teboil-asemaa?
Kaikki jotka haluavat tehdä voittoa 👍
"Stavropolin alueen kuvernööri Vladimir Vladimirov vahvisti, että Budennovsk oli yöllä lennokki-iskun kohteena, mutta Venäjän hallintokoneiston edustajalle tyypillisesti kuvernööri kirjotti että mikään ei osunut mihinkään ja kaikki mahdolliset vahingot ja syttyneet tulipalot johtuvat ilmatorjunnan toiminnasta ja taivaalta putoavasta metalliromusta." 🤣 https://www.verkkouutiset.fi/a/liekit-nielevat-jalostamoa-ukraina-sytytti-lukoilin-yksikon/#7243022f
Anti mennä vaan ja mitä enemmän niin sen parempi!👍
Kohta sama Suomeen, kun tarpeeksi pitkään provosoidaan naapuria.
Kaikki Venäjän öljyjalostamot ja -terminaalit palamaan. Ja sillä hyvä.
Myös Moskovaa on alettava pommittaa. Ensiksi on järkevää katkoa kaikki sillat, räjäyttää metroasemille vievät sisäänkäynnit ja turmella lentokenttien kiitoradat.
Melkoisia unelmia uusnatsilla, oliko ukkisi vapaaehtoisena SS-miehenä?
Palamaan myös kaikki maakaasuasemat ja -putket.
Öljy ja kaasu ovat keskeisessä roolissa Venäjän taloudessa ja budjetissa. Öljy tuottaa noin 60 prosenttia Venäjän vientituloista. Siksi on iskettävä tähän kaikkein haavoittuvimpaan sektoriin. Koska Venäjän talouden rakenne on yksipuolinen eli öljyn ja kaasun varassa, korvaavaa vientiä tai korvaavia työpaikkoja ei ole mahdollista luoda.
Lisäksi - tietenkin - erikoisoperaatio on vietävä venäläisten asuinalueille konkreettisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa Moskovan ja Pietarin raskasta pommittamista pitkäkestoisesti. Sodankäyntiin liittyvät tuotantolaitokset on tuhottava eri puolilla Venäjää.
Rautatiekiskoja voi räjäyttää poikki parin kilon panoksilla. Helppoa kuljettaa mukana, helppoa asentaa. Vaikutusta voi tehostaa ajoittamalla räjäytyksen siihen hetkeen, kun juna kulkee ko. kohdassa.
Venäjän logistiikkahan perustuu rautateihin, ja siksi rautatiekiskoihin, ratapihoihin, sähköasemiin ja jokisiltoihin iskemällä kaikki menee sekaisin. Putinin oman junan voi antaa jonkin parinkymmenen erikoisjoukkoryhmän kohteeksi sekä rahoittaa ja varustaa ryhmä asianmukaisella tavalla.
Muutenkin partisaanitoimintaa Venäjällä tulee kiihdyttää.
Lukoil on kuulemma hakenut pidennystä Yhdysvaltain asettamaan määräaikaan, joka kieltää liiketoimet yhtiön kanssa 21. marraskuuta jälkeen. Kielto voimaan siis viikon päästä.
En usko, että pidennystä myönnettäisiin.
Kyllä Trump myöntää, ei halua pilata suhteita
Jep, kolme viikkoa irtosi lisäaikaa:
"Yhdysvaltain valtiovarainministeriö myönsi jatkoaikaa joulukuun 13. päivään saakka. Alun perin pakotteiden oli tarkoitus tulla voimaan marraskuun 21. päivänä. Jatkoaika koskee joitakin öljy-yhtiö Lukoilin kansainvälisiä toimia kuten huoltoasemien liiketoimintaa. Lukoil omistaa Suomen Teboilin, joka on sulkenut huoltoasemiaan sen jälkeen, kun Yhdysvallat ilmoitti pakotteiden asettamisesta." (IL 15.11.25)
Teboil Kitee myy asemaa kiireellä tyhjäksi alennusmyynnillä. Kaikki toiminta asemalla päättyy ensi viikon torstaina eli 20.11. Valot sammuvat.
Vapautusliikkeiden nousu Venäjällä:
Lukoilin (Suomessa Teboilin) alasajo symbolisena tapahtumana ja heikosti sujunut sota Ukrainassa johtavat Venäjän maaperällä olevien kansojen itsenäistymiseen vapaussotien kautta.
Venäjällä on satoja etnisiä ryhmiä. Keskusvallan murtuessa pienet ja alistetut kansat taistelevat itselleen vapauden. Ne muuttuvat tuntemattomasta massasta kansakunniksi. Karkotetut ihmiset pääsevät palaamaan kotimaihinsa. Luonnonresurssit jaetaan tasapuolisemmin. Jne.
Tämä on oleva suurin historiallinen prosessi tämän vuosikymmenen aikana. Prosessissa meidän kannattaa olla solidaarisia noille pienille kansoille ja tukea niiden itsenäisyyden alkutaivalta omin aktiivisin keinoin.
Kiteen tepoilin kaikki tuotteet ovat alennusmyynnissä (nikotiinituotteita, alkoholeja ja Veikkauksen lottopelejä lukuun ottamatta). Hyllyt tyhjiksi tällä viikolla.
Moni Teboil on myynyt ei-oota tai sulkenut ovensa viime päivinä.
Iltalehti kertoi tänään, että "venäläisen raakaöljyn hinta on laskenut pakoteuhan vuoksi. Venäjän Urals-raakaöljyn hinta romahti marraskuussa alimmalle tasolleen yli kahteen ja puoleen vuoteen.
Hinnan romahdus rasittaa venäläisten öljy-yhtiöiden taloutta ja vähentää Venäjän valtion saamia verotuloja. Öljy ja maakaasu muodostavat noin neljänneksen valtion budjetista."
Ja tästäkin olisi Suomi päässyt hyötymään mikäli oltaisiin edelleen hyvissä väleissä Venäjän kanssa eikä oltaisi katkaistu kauppasuhteita.
Emme tarvitse mitään Venäjältä. Se on kuoleva valtio. On suuntauduttava Länteen kaikilla toimialoilla ja pidettävä itäraja suljettuna.
Kerro tyhmälle, miksi Suomi on edelleen taantumassa ja valtionvelka on vain kasvanut vaikka suhteet Venäjään on katkaistu jo kolmeksi vuodeksi ja ollaan oltu jatkuvasti nuolemassa USA:n persettä? Missä vaiheessa se länteen suuntautuminen alkaa tuottaa tulosta? 🤡
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tappaa siviilejä.
Tällainen toiminta ei sovi Suomen kulttuuriin ja periaatteisiin.
Venäjä lopetti sähkön tuonnin ja sulki maakaasuputken. Venäjä anasti itselleen Suomalaisten yritysten investoinnit Venäjällä.
Venäjällä on mukavia ja ystävällisiä ihmisiä. Sääli että Putinin politiikka ja väkivaltaiset toimet ovat katkaiseet hyvät välimme.
Suomi pärjää ilman Teboilia. Peruaatteemme eivät ole kaupan.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on iso selittäjä Suomen taloudellisilla haasteille. Toki on muitakin syitä.
Yksi juurisyy on se, että Suomi on luottanut Venäjään naivisti liian kauan, eikä uudistanut kaupallisia suhteita riittävän ajoissa.
Nyt kun sitä tehdään, tarvitaan aikaa. Yksi muutoksista on myös tämä Teboil kysymys.
Jäänmurtajakaupat ovat hyvä esimerkki. Venäjän omistaessa Helsingin telakan, tilauskirjat oli tyhjät. Tarvittiin länsimainen omistaja Kanadasta ja Johan alkoi töitä löytyä.
Käydäänpäs läpi juttujasi:
”Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on iso selittäjä Suomen taloudellisilla haasteille. Toki on muitakin syitä.”
- Höpö höpö, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ei liittynyt meihin millään tavalla ennen kuin itse asetettiin Venäjälle pakotteet.
Ei meidän kauppa eikä muutkaan suhteet muuttuneet miksikään vuonna 2014 kun Krimi siirtyi Venäjälle. Ei liittynyt sekään tapahtuma meihin mitenkään.
”Yksi juurisyy on se, että Suomi on luottanut Venäjään naivisti liian kauan, eikä uudistanut kaupallisia suhteita riittävän ajoissa.”
- Kerrohan vielä argumenttisi tueksi, että millä tavalla on Venäjä pettänyt Suomen luottamuksen ennen kuin liityttiin Natoon ja asetettiin Venäjälle pakotteet?
Venäjä ei katkaissut kauppasuhteita vaan se tehtiin meidän suomalaisten aloitteesta.
”Jäänmurtajakaupat ovat hyvä esimerkki. Venäjän omistaessa Helsingin telakan, tilauskirjat oli tyhjät. Tarvittiin länsimainen omistaja Kanadasta ja Johan alkoi töitä löytyä.”
- No melkoisen esimerkin kaivoit, en oikein ymmärrä mitä haet tällä takaa. Jos ei ole tilauksia niin niitä ei ole. Silloin ei ollut kilpajuoksua Pohjoisnavalle, nyt sellainen on ja siksi tuli tarve jäänmurtajista.
Venäläisomisteinen huoltamoverkosto on erittäin vakava turvallisuusuhka, joka on nyt pyyhittävä Suomen kartalta täysin.
Kerro vielä että minkälainen ”vakava turvallisuusuhka”? Onko kenties Putin kaatanut sokeria bensan sekaan vai mikä aiheuttaa sinussa tuollaisia pelkotiloja? Näetkö myös painajaisia entisestä KGB agentista (Putinista)?
Toivotaan Lukoilin ulkomaalaisten liiketoimintojen totaalista kaatumista.
En ole siellä ennenkään tankannut. Mutta tb -parlamenttiä kaipailen jos putiikki loppuu. kahvilla ja syömässä tullut käytyä . niistä varmaan ainekset Suomesta
Ainekset (halvimmat) Suomesta, tuotto Venäjälle 👍
Hybridivaikuttaminen eri muodoissaan.
Lisäksi kun hyökkää naapurimaahan, täytyy dieseliä olla käytettävissä varastoissa, jotka ovat omassa johdossa, erityisesti hiljaisella itärajalla tai Ahvenanmaalla.
Kiinteistöjen omistaminen kriittisellä alueilla jo sinällään on hyökkääjälle tärkeää, ennen ja hyökkäyksen aikana. Tämän takia on monia kiinteistökauppoja estetty.
Joku voi jatkaa listaa, ei ole tarve käyttää venäläisen Teboilin palveluja tai olla sen kumppani.
Venäjä ei päässyt Kiovaan, kun diesel loppui ja lentokenttä ei ollut hallinnassa. Ei ollut sopivaa kiinteistöä lentokentän lähellä, johon pienet vihreät miehet olisivat voineet etukäteen tukeutua.
Hybridivaikuttaminen näkyy jo nyt, esimerkiksi täällä.
Rekkakuskit huutaa hysteerisenä, että liikenne lakkaa, jos Teboilit lopettavat.
Kahvit juovat eläkeläiset ja työttömät itkevät Teboilin perään,ihan kun ei muualta saisi.
Eli ovat onnistuneet mm. VenäjänTrollit aika hyvin.
Nyt vaan kun Teboil loppuu, polttoaineen jakelu kuntoon.
Kun lukee tuon artikkelin:
Myyjät luulivat kauppaavansa tontteja Teboilille, kalkkiviivoilla ostajaksi ilmestyikin pikkufirma Venäjä-kytköksillä
https://yle.fi/a/74-20194533?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp , tajuaa ettei ole ihan normaalia toimintaa ja että on kyllä kummallista Teboilin käyttäytyminen.
Miten joku vieläkin kannattaa Teboilia?
Hybridiuhka ja tukiverkko itärajalla ja Ahvenanmaalla, jos tulee väkivaltaisesti Suomeen.
Kiovan valtaus epäonnistui, kun ei ollut löpöä. Kiovan lentokentän valtaus ei onnistunut, kun ei ollut kiinteistöjä, joihin pienet vihreät miehet olisivat voineet tukeutua.
Suomessa on Teboil säiliöt oman kaverin ohjauksessa = yli suuret varastot.
Suomessa edes Teboil kiinteistöt arkaluonteisissa paikoissa.
Ja hybridivaikutus jo päällä...
Toivot siis Suomeen satojen työntekijöiden työpaikan loppumista sekä suomalaisyrittäjien konkurssia ja senkautta verotulojen pienenemistä, koska tuhansien kilometrien päässä kaksi slaavikansaa tappelee keskenään? Melkoinen järjenjättiläinen.
Kiova olisi matalana alle tunnissa jos Venäjä niin haluaisi, ohjukset eivät kaipaa dieseliä eikä bensaa. Venäjä tosin käy sotaa eritavalla kuin vaikkapa ihannoimasi USA, heillä kun on tapana pommittaa vastapuolen kaupungit maantasalle siviileistä välittämättä.
Uskotko oikeasti noihin satuihisi? Ohjukset eivät kaipaa grammaakaan dieseliä.
Vain maavoimat voivat ottaa haltuun sodassa vieraan maan alueita.
Venäjän maavoimat tuhoutuivat matkalla Kiovaan. Polttoaine loppui.
Venäjä ei näytä pystyvän ohjuksilla edistämään maavoimien etenemistä. Tuhoaa kyllä kyliä ja kaupunkeja ja tappaa siviilejä.
....Toivot siis Suomeen satojen työntekijöiden työpaikan loppumista...
En toivo, mutta voi olla että työttömiä saattaa jonkun verran tulla.
Mutta se on nyt kestettävä että päässään eroon Teboilin toiminnasta.
Yrittäjät ovat sitkeitä!
....senkautta verotulojen pienenemistä,..
Suurimmat verotulot tulevat: tuontitullit, polttoaineverot, Nesteen kokonaistulot työntekijöineen tai NEOT, polttoaineen kuljetuksen tuloista verot sekä yksityisen myynnin ALV tulot.
Teboilin lakkaaminen ei näitä lopeta.
Lusäksi muu myynti ei häviä siirtyy muualle.
"Jos Teboilin toiminta päättyy, Suomen energiainfrastruktuuri kärsisi vakavista häiriöistä, Teboilin kirjeessä sanotaan."
Heh, hee! 😄 Näinköhän. Suomessa ei tarvita Teboilin kaltaista infraa.
Et taida tietää millä asemilla suurinosa rekoista on Suomessa tankannut?
Joo suurin osa suomalaisista reilusta tankkaa venäläisellä Teboililla, niin on aika saada tähänkin asiaan muutos.
Ihan jo pelkästään sen takia, että voitot jää Suomeen sen lisäksi että vähennetään Suomeen kohdistuvia turvallisuusriskejä eikä tueta maata joka kiusaa pienempiään.
Teboil tiedotti tänään keskiviikkona 19.11. että yhtiö alkaa valmistautua toimintojensa alasajoon. Asemat sulkeutuvat vaiheittain, kun polttoainevarastot on myyty loppuun.
Mediatietojen mukaan kaikki asemat ajetaan alas. Hyvä juttu. Vihdoin.
Hyvä homma!👍
Ei kaikki vaan kylmäasemat eli Kiteen Teboil ja moni muukin jatkaa toimintaa entiseen malliin 😊
20.11.25: Miltään Teboil-asemalta ei voi enää ostaa polttoainetta. Tilanne koskee yksityisasiakkaita. Maksukorttiliikenne asemilla on katkennut pankkien toiminnan takia. Teboil kuulemma pitää pankkien toimintaa lainvastaisena.
Teboilin kylmäasemat piti sulkea polttoainevarastojen tyhjennyttyä, mutta maksukorttiliikenne keskeytettiin jo keskiviikkona 20.11. Pankit tekivät källin Teboilille, joka yritti voittaa aikaa ja nilkuttaa etiäpäin yhä vaan. Kiemurtelu ei vaan onnistunut. Kaik o mänt.
....Teboil kuulemma pitää pankkien toimintaa lainvastaisena....
Teboilin johto tietää hyvin, että pankit ei oo tehnyt mitään laitonta. Hybridivaikuttamista!
Joopa joo, onhan tämä kyllä aika nolo tilanne ollut Suomelle. Olemme maailmalla tarmokkaasti viestineet, kuinka pitkä EU raja ja NATO raja on Suomen ja Venäjän välillä ja kerjänneet apua.Samalla emme ole tehneet itse mitään tälle asialle.
Olemme tukeneet hybridialustan (= Teboil) rakentumista Suomeen. Samoin olemme tukeneet polttoainevarastojen, yli mitotettujenja ehkä kannattamattomien, ylläpitoa turvallisuuskriittisellä alueilla, esimerkiksi isot tiet, itäraja ja Ahvenanmaa. Nyt jos vielä selviää että näitä Teboilin Huoltovarmuusvarastoja on tuettu huoltovarmuusrahoilla, saamme kyllä hävetä touhujamme, vai?
Ainoa nolo tilanne oli laittaa raja kiinni ja katkaista hyvät suhteet Venäjän kanssa. Sota kun loppuu niin USA käy kauppaa Venäjän kanssa, me jäädään ulkopuolelle. Kukaan ei halua käydä kauppaa pettureiden kanssa.
....Ainoa nolo tilanne oli laittaa raja kiinni ja katkaista hyvät suhteet Venäjän kanssa....
Ei venäjä tajua rikkoneensa lakeja eikä pidä tilannetta nolona.
Venäjä todellakin rikkoi hyvät suhteet Suomeen ja se on harmillinen juttu monelle Venäläiselle. Eivät voi nauttia Suomen puhtaasta luonnosta ja hyvästä ruuasta. Eivätkä saa vientituloja öljystä ja kaasusta.
Suomi pääsee nyt lopullisesti irti Venäjästä ja rakentaa suhteet länteen.
Ja loppuupahan Teboil keskustelu ja siirrymme kotimaiseen palveluun.
...Kukaan ei halua käydä kauppaa pettureiden kanssa...
Pohjoiskorea, Kiina ja Irak ainakin. Intia taitaa luopua.
Siirtyykö parlamentti Apsille nyt?
Ei, Volovon nokat kohti Tolosenmäkkee👍
Entäs harmaan Volkkarin? 😉
Jos ne männöö kimppakyydillä niin pitkään ku TB:n tankissa riittää ainetta. Sitten siirtymät mennään vaikka åolokupyörällä
Hyvin käy urosmarttojen, mutta klubille huomattavasti huonommin. Martat ei muuta kuin tilaa uudet nätit mekot Kiinasta ja jatkaa toimintaansa myöhemmin sovittavana ajankohtana toisessa paikassa.😆
Lisäys: Aatteenmiehiä kun ovat, niin mekot tulisi hankkia ryssälästä. Nyt on kuitenkin hätätilanne, joten kiinalaisesta verkkokaupasta tulee nopeammin väliaikaiseen käyttöön, ennen kuin aitoa ja alkuperäistä itärajan takaa on saatavilla.
Onko kiteeläiset martat yhtä söpöjä kuin tämä keskustan edustaja tässä: https://pbs.twimg.com/media/FkWAxt5X0AIo9IC.jpg Kannattaa ottaa mallia!
Kiteeltäkin kuulemma löytyy romutransuja..tai ainakin jotain romuun liittyvää...😆
Teboililla istuvat kiihottuisivat äärimmileen kun tuollaisen herkkupalan näkisivät!
Mistäs Sinä tilaat mekkosi kun istut "SS"-Ryhmän omistamalla ABC;llä ? :)
Kiteen TBn kohtalona on hävitä ja vaipua unholaan. Pienen hetken päästä se on vain ikävä muisto menneisyydestä.
Tämä yö on muistojen aikaa, et voi tulla rajan taa… 🥲
https://youtu.be/XPyEOyPUQkM
Teboil jätti perjantaina (21.11.) saneerausmenettelyhakemuksen käräjäoikeuteen. Yrittää pelastautua tinkaamalla velat osaksi tai kokonaan anteeksi. Mutta eipähän onnistu, sillä mitään saneerausmenettelyä ei voida edes aloittaa, jos yrityksellä ei ole jatkamisedellytyksiä. Edellytyksiä ei ole koska firma on maksukyvytön, eikä pakotteita aiota purkaa.
Mutta kun syy Teboilin ahdinkoon on Suomen valtion, joka on mukana pakotteissa. Aivan hyvin voisi olla öljyhanat auki Venäjän suuntaan, me ei olla sodassa heidän kanssa.
Jos Venäjä ei olisi hyökännyt Ukrainaan, Teboilit olisivat auki.
Syyllinen ei ole Suomi vaan Venäjän valtio.
Teboil on nyt selvitystilassa, koska Venäjä hoitaa kauppasuhteitaan huonosti.
Kansainvälisiä lakeja rikkova maa ei ole haluttu kumppani.
Millä tavalla hyökkäys Ukrainaan liittyy Suomeen? Ei mitenkään. Ukraina ei ollut eikä ole nytkään mikään Suomen liittolainen, meillä ei ole edes historiallisia siteitä kyseiseen maahan.
Ainoa syy Suomen ahdinkoon ja taantumaan on juurikin tuo väkinäinen länsistyminen, neutraaleja kun oltiin niin asiat olivat hyvin. Ei Venäjä meitä pakottanut asettamaan pakotteita, se käsky tuli lännestä.
Venäjän trolli taas vauhdissa.
Et pysty kumoamaan ainuttakaan väittämää niin turvaudut trolliksi haukkumiseen. Fakta on se, että Venäjä ei hyökännyt Suomeen ja Ukraina ei liity meihin millään tavalla.
Venäjä on hyökännyt julmasti pienemmän naapurimaan Ukrainan kimppuun ja rikkoo kansainvälisiä sopimuksia.
Suomi ei voi toimia tällaisen maan kanssa.
On parasta hakea Teboilin korvaava ratkaisu.
Väärä ajattelu, ongelma on venäjän epävarma kulttuuri, jota nyt johtaa yhdenlainen diktaattori.
Ongelma on Venäjä ja Putin. Jos Venäjä ei olisi hyökännyt julmasti pienemmän naapurimaan Ukrainan kimppuun, moni asia olisi maailmassa paremmin.
Teboil tekisi muutaman kymmenen miljoonan euron liikevoittoa Venäläisten hyvinvoinnin tueksi. Venäläiset voisivat viettää laadukkaita lomia suomalaisten ystävien kanssa Suomessa.
Mutta Suomi siirtyy luotettavien kumppanien kanssa toimimaan. Venäjä unohtuu näiltä osin pikku hiljaa.
...neutraaleja kun oltiin niin asiat olivat hyvin...
Suomen talous joutui ahdinkoon 90 luvulla kun Neuvostoliitto romahti.
Silloin emme vielä oppineet riittävästi. Toivottavasti nyt...
...Venäjä ei hyökännyt Suomeen...
Venäkä hybridivaikuttaa kooo ajan myös Suomeen. Näin ei ystävä toiselle tee. Ystävä ei myöskään hyökkää yhteisen ystävän kimppuun.
...Millä tavalla hyökkäys Ukrainaan liittyy Suomeen? Ei mitenkään. ...
Suomen pitää olla Ukrainan puolella, koska:
1. Se suojelee Suomen omaa turvallisuutta – heikentää Venäjän sotilaallista voimaa.
2. Se puolustaa sääntöpohjaista kansainvälistä järjestystä, joka suojaa pieniä maita kuten Suomi.
3. Se on linjassa EU:n ja Naton yhteisten arvojen ja päätösten kanssa.
Teboilin käyttö tukee Venäjän toimintaa ja heikentää Suomen turvallisuutta vahvistamalla venäläisten omistamaa polttoaineen jakelua Suomessa.
Tarkennettuna , Suomi on osa lännen poliittista ja sotilaallista yhteisöä. Näiden liittoumien perusperiaatteet ovat:
demokratia
itsemääräämisoikeus
kansainvälinen oikeus
autoritääristen hyökkäysten vastustaminen.
Teboilin omistama Venäjä, ei kunnioita noita periaatteita.
Ei ole epäselvää, Venäjä rikkoo selvästi:
YKn-peruskirjaa
suvereniteettia
valtioiden rajojen loukkaamattomuutta.
On vaara että seuraavana on Suomi.
Nämä säännöt olivat se turva, joka esti Suomea joutumasta sotilaallisen painostuksen kohteeksi kylmän sodan jälkeen.
Jos säännöt kaatuvat, pienet maat – kuten Suomi – ovat vaarassa.
Teboilin tuomaa etua Venäjälle on turha tuottaa.
Eli Venäjän hyökkäys Ukrainaan on sama toimintamalli, jota Suomi pelkäsi 70 vuotta:
suvereenin valtion rajan ylittäminen
voimapolitiikka
“etupiireihin” palaaminen
naapurien painostaminen sotilaallisesti.
Ei hyvä ollenkaan.
Taas etsit syyllistä muista kuin omasta maastamme. Suomen talous joutui 90-luvulla ahdinkoon kovan korkonousun ja pankkikriisin takia. Toki siihen Neuvostoliiton kaatuminenkin vaikutti mutta sitä taisi toivoa ja kaikin voimin edistää länsi itse.
Tämä hybridivaikuttaminen alkoi siitä kun Suomi asetti Venäjälle pakotteet ja liittyi Natoon, että kukakohan se käänsi selkänsä ja näytti keskisormea ”ystävälle” ensimmäisenä?
Ukraina ei ole ollut missään ystäväväleissä Venäjän kanssa pitkään aikaan, kulminoitui lopulta tähän nykytilanteeseen eli sotaan.
Ihan turhaan on pelätty 80 vuotta, idästä ei ole kukaan ollut Suomeen tulossa eikä sieltä tule kukaan nytkään. Ainaisen pelonlietsonnan sijaan kannattaisi välillä kokeilla avoimuutta ja ystävällismielisiä kauppasuhteita, siitä molemmat maat hyötyisivät eniten. Pakotteiden asettaminen ja Natoon liittyminen on selkeä keskisormen näyttö Venäjälle meiltä.
.....kannattaisi välillä kokeilla avoimuutta ja ystävällismielisiä kauppasuhteita...
Kun luotto menee, sitä ei hevillä korjata.
Suomi ei ole tehnyt venäjälle mitään.
...Ukraina ei ole ollut missään ystäväväleissä Venäjän kanssa pitkään ...
Niinkuin on hyökännyt moneen muuhun maahan.
Jopa tukenut Syyriän tappaja diktaattoria.
Mihin se luotto on mennyt? Hyökkäsikö Venäjä tosiaankin Suomeen vai?
Se luotto taisi mennä siperiaan. Kiitokset keskustelusta, jäädään odottamaan Teboilin värinvaihtumista.
....Se luotto taisi mennä siperiaan. ...
Osa oppositiosta ei edes ole ehtinyt sinne, tippuneet parvekkeilta...
Onneksi raja on kiinni. Eikä tavja ole pressana. Silloin maksettiin miljoonia Pietarin jäteveden puhdistamojen rakentamisiin. Rahat menny putinin öky palatseihin ja oligarkkien huvipursiin. Kumma kun pieni Suomi rahoitti luonnonvaroiltaan maailmanrikkainta valtiota. Nyt hukkuvat omaan paskaansa paskat nevajokeen ja itä mereen,. Ahneeĺla on paskanen loppu. Sotivat aina jossain maassa oman maan asiat rempallaan. Syyttävät muita, kun vika itsessään.
Älä muuta kirjoita! Sekin perkeleensaatanansaatanan luutamummo!👺
Harmi että raja on kiinni, tavan ihmiset haluaisivat liikkua vapaasti niin kuin ennenkin. Tarjan aikaan Suomen talous oli hyvällä mallilla, toisin kuin nyt Saulin ja Stubbin aikaan. Vai rahoitti Suomi Venäjän hankkeita ja Putinin sekä oligarkkien ökyelämää? Melkoinen satusetä, taisit periä tsuhna ukiltasi joka kaatui venäläisen luotiin jatkosodassa? 😄
Venäjän vaikutus Suomen talouteen ei ole rajoittunut yhteen tapahtumaan, vaan se muodostaa jatkuvan, toistuvan haittojen sarjan, joka on:
- hidastanut Suomen talouden modernisaatiota,
- luonut riippuvuuksia,
- aiheuttanut useita äkillisiä kriisejä,
ja viime vuosina tuhonnut pysyvästi ne idänkaupan rakenteet, joihin osa elinkeinoelämästä oli nojannut.
Ja tässä vielä konkreettisemmin. Venäjän teot ovat tuhonneet tai tai vahingoittaneet Suomen taloutta:
Nykyiset ja viime vuosien vaikutukset
1. Hyökkäyssota Ukrainaan
→ energia-, logistiikka- ja inflaatiokriisi; epävarmuus markkinoilla; toimitusketjujen hajoaminen.
2. Venäjän energian ja sähkön katkaisu Suomeen
→ kaasun ja sähkön tuonti loppui; hinnat ja kustannukset nousivat äkillisesti.
3. Venäjän omat vienti- ja tuontirajoitukset sekä Suomen vasta-pakotteet
→ idänkaupan romahtaminen; kuljetuslogistiikan pysähtyminen; yritysten menetykset.
4. Matkailun romahtaminen ja rajojen sulkeutuminen
→ erityisesti Itä-Suomen ja Lapin taloudelle suuri isku.
5. Kyber-, informaatio- ja hybridivaikuttaminen
→ turvattomuus, investointien väheneminen, valtion lisämenot.
6. Euroopan turvallisuusjärjestyksen romahduttaminen
→ korkojen nousu, epäluottamusmarkkinat, puolustusmenojen voimakas kasvu.
(Historialliset ja pitkäaikaiset rakenteelliset vahingot)
7. Sotakorvaukset 1940-luvulla
→ valtava pakollinen teollinen urakka, joka sitoi Suomen tuotannon Neuvostoliiton ehtoihin.
8. Clearing-kauppa ja poliittinen idänkauppa (1940–1980-luvut)
→ teollisuuden kilpailukyvyn heikentyminen; hinnat ja tuotanto määräytyivät politiikan, ei markkinoiden mukaan.
9. Neuvostoliiton romahdus 1991
→ idänkaupan äkillinen loppuminen; yksi keskeinen syy 1990-luvun lamaan Suomessa.
10. Venäjän ruplakriisi 1998
→ viennin nopea supistuminen; yritysten menetykset itämarkkinoilla.
11. Poliittinen epäluotettavuus, kauppasulut ja “tekniset esteet” 2000–2010-luvuilla
→ toistuvat kuljetus-, tullaus- ja logistiikkahäiriöt Suomen yrityksille.
12. Energiariippuvuuden ylläpitäminen ja kiristysmahdollisuus
→ Venäjä käytti energiaa painostusvälineenä EU:ssa ja vaikutti myös Suomen ratkaisuihin vuosikymmeniä.
Ja vielä täällä joku haikailee Venäjän kaupan perään.
Nimimerkki voimalaitokset ja rengastehtaat jäi venäjälle.....
Lapin matkailuun ei mitään vaikutusta.
Esimerkki siitä, kun on saatu matkailu irti Venäjä riippuvuudesta. Hyvä niin.
Ja tässä seuraavat tappiot Suomelle:
Teboilista paljastui jättimäinen velkavuori | Talouselämä https://share.google/v4qdimjDvvyiFGtJg
Että tällä tavalla.
Siinä on russanrollille kommentoitavaa !
Oli varmaan Kekkosen suusta luotu kansallinen itsepetos, että sotakorvaukset olivat jotenkin hyvä juttu Suomelle. Ei ollut.
Sotakorvaukset hidastivat Suomen teollisuuden kykyä kilpailla länsimarkkinoilla, tuotanto jouduttiin ohjaamaan Neuvostoliiton tarpeisiin, ei länsimaiden standardeihin.
Suomeen muodostui teollisen laadun tekeminen joka ei riittänyt kansainvälisillä markkinoilla. Emme myöskään syntyneessä tilanteessa oppineet innoimaan tuotteita maailmalle, kuten Ruotsi on saanut tehtyä.
Nyt on itäsuomella paikka päässä lopullisesti eroon venäjän vaikutuksesta.
Voisko luopua Teboilista?
Suomen Teboil yrittää siis pelastautua pyrkimällä yrityssaneerausmenettelyyn. Asia ei kuitenkaan ratkea käden käänteessä, useita kuukausia menee, ja lopputulos on epävarma.
Saneeraushakemuksen mukaan 31. lokakuuta Teboilin:
- kassavarat olivat noin 25 miljoonaa euroa,
- saatavat noin 148 miljoonaa euroa,
- velat noin 128 miljoonaa euroa
- lisäksi Teboililla on noin 140 miljoonaa euroa konsernilainaa Lukoililta
- varaston arvo 47 miljoonaa euroa.
"Saneeraushakemuksessa kerrotaan myös, että Teboililla on tällä hetkellä 130 vakituista työntekijää. Yhtiö kertoo aloittaneensa muutosneuvottelut osan henkilöstöstä lomauttamiseksi. Lisäksi käynnissä on liiketoimintojen ja palveluiden alasajo.
Teboilin hallinnoimaan jakeluverkostoon kuuluu yhtiön mukaan yli 400 huoltoasemaa, 8 öljyterminaalia ja yksi kaasun varastointilaitos. Vuoden 2024 lopussa yhtiön markkinaosuus Suomessa ylitti 20 prosenttia, saneeraushakemuksessa sanotaan".
SEO tuli ja Teboil meni.
Hyvä että tuli kotimainen, on sitä ooteltu.
Entisen Kiteen Teboilin uusi polttoaineiden toimittaja on selvillä https://www.karjalainen.fi/paikalliset/9210694
Kiitos Herralle..🙏..ja herralle!👍 Nyt on hyvä!
Ja näin helposti on unohdettu vuosia kestänyt Lukoil kätyritoiminta? Itse en ainakaan osta litraakaan ainetta tuosta paikasta, olisi pitänyt ketjun vaihtua jo vuosia sitten. Aikaa oli kyllä.
Ei oo pakko jos ei taho!
Yök ! Uros martat
Monen mielen ovat pahoittaneet sairailla juoruilla
Nyt tuli hirmuisen kauhistuttava suru! 😭 Venäläisen öljyjätti Lukoilin jalostamossa syttyi tulipalo Ukrainan drooni-iskun jälkeen. https://www.verkkouutiset.fi/a/lukoilin-jalostamo-liekeissa-ukraina-iski-taas/