Ette uskoisi kuinka paljon poliisi valehtelee ihmisille

Anonyymi-ap

Niistä ajoista on todella kauan kun poliisiin voi vielä luottaa. Ennen poliisia kunnioitettiin, nyt niitä vihataan ja halveksitaan. Koska heistä on tullut vihattavia ja halveksittavia, laeista piittaamattomia.

133

945

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Edesmennyt mummoni olisi ollut parempi lainvartija kuin nykyiset poliisit. Hän ei olisi kantanut yhtään eloapinaa poliisiautoon, mutta olisi varmaankin vetäissyt sellaista kaulimella päähän.
      Milloinkahan poliisi alkaa pidättämään autonkuljettajia päällekarkauksesta, jos ne vetää apinaa jaloista tai tukasta pois ajoväylältä. Se olisi hyvin todennäköistä, niin pitkälle naurettavuuksiin ollaan jo menty.

      • Anonyymi

        Mihin mummosi on haudattu? Vien kukkasia muistoksi.😄

    • Anonyymi

      Siellä rosvo missä poliisi.

      Oikeasti niin jos normielämää ihmisolio elostelee niin harvemmin poliisia näkee-pi

      • Anonyymi

        Täysin väärin. Missä poliisi siinä rosvo, niin se menee. Kokemus on osoittanut miten poliisi käy syyttömien ihmisten kimppuun kerta toisensa jälkeen, joten väittämäsi ei pidä paikkaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin väärin. Missä poliisi siinä rosvo, niin se menee. Kokemus on osoittanut miten poliisi käy syyttömien ihmisten kimppuun kerta toisensa jälkeen, joten väittämäsi ei pidä paikkaansa.

        Pitää olla melko tyhmä, jos ei ymmärrä, että poliisi joutuu ottamaan kiinni ja epäilemään myös sellaisia henkilöitä, jotka tutkinnassa osoittautuvat syyttömiksi?

        Et tainnut ymmärtää sanontaa "siellä rosvo missä poliisi"? Jos on tyhmä, kaikki on aina vaikeampaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää olla melko tyhmä, jos ei ymmärrä, että poliisi joutuu ottamaan kiinni ja epäilemään myös sellaisia henkilöitä, jotka tutkinnassa osoittautuvat syyttömiksi?

        Et tainnut ymmärtää sanontaa "siellä rosvo missä poliisi"? Jos on tyhmä, kaikki on aina vaikeampaa?

        Samaa mieltä. Viranomaisen ei tulisi olla tyhmä.

    • Anonyymi

      Viranomaisvaino on Suomessa järkyttävä. Asia on tiedossa.

    • Anonyymi

      Minäkin olen poliiseista piittamaton. Valehtelen niille surutta asioita omaksi edukseni. Kyllä ne sen tietää että valehtelen koska olen huono valehtelija. Ja tiedän että ne tietää mutta yleensä se toimii koska kiellän syyllisyyteni eikä ne voi todistaa.

      Terv. Audimies.

      • Anonyymi

        Aina voi myös jättää klotsat ottamatta ja lähteä maanpakoon. Sitten voi syyttää siitä poliiseja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina voi myös jättää klotsat ottamatta ja lähteä maanpakoon. Sitten voi syyttää siitä poliiseja.

        Taitaa olla sama hörhö tuo klotsapelle kuin se lietetyyppi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina voi myös jättää klotsat ottamatta ja lähteä maanpakoon. Sitten voi syyttää siitä poliiseja.

        Suomessa ei poliisi välitä talouslakien valvonnasta.

        Eivätkä suomalaiset välitä laeista.

        Konfliktit lisääntyvät lakien valvomattomuuden myötä.

      • Anonyymi

        No älä valehtele. Poliisi valehtelee kyllä puolestasi, Kääntää asioiden kulun itselle tai kaverille edulliseksi.

    • Anonyymi

      Viiiuuu. Klotsat otettu ja taas mennään.

    • Anonyymi

      Poliisi vainoaa Kavoniusta, niin kuin vainosi Turtiaista. Poliisivaino on tosiasia. Tapauksia on vaikka kuinka paljon.

      • Anonyymi

        Kumma juttu kuuleman mukaan ex persu kansanedustaja ja jälkeen, ex VKK puheenjohtaja Turtiainen tuli uskoon ja nyt pakoilee poliisia, mutta miksi uskossa elävä pakoilee. Mitä Ano on tehnyt joutuakseen maanpakoon.

        vedäs klotsat huulee nii helpottaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vedäs klotsat huulee nii helpottaa

        En tarvitse klotsaa, eikä se toisi ottaessakaan vastausta uskoon tulleen Turtiaisen asioihin.

      • Anonyymi

        No nyt me kyllä haluaisimme kuulla, millä meriitillä tuon kirjoitit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nyt me kyllä haluaisimme kuulla, millä meriitillä tuon kirjoitit.

        Poliisille valehdellaan vielä enemmän. Eikä taida aivan uskoon väittämän tulleen Turtiainenkaan, olla niitä eilisen teeren poikia valehtelussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliisille valehdellaan vielä enemmän. Eikä taida aivan uskoon väittämän tulleen Turtiainenkaan, olla niitä eilisen teeren poikia valehtelussa.

        Turha esitellä olettamuksia asioista kun ei niistä mitään tiedä. Pysytään tosiasioissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumma juttu kuuleman mukaan ex persu kansanedustaja ja jälkeen, ex VKK puheenjohtaja Turtiainen tuli uskoon ja nyt pakoilee poliisia, mutta miksi uskossa elävä pakoilee. Mitä Ano on tehnyt joutuakseen maanpakoon.

        Ano ei pakoile. Älä valehtele. Ei hänellä ole sellaiseen mitään syytä. Hän on kansanedustaja. Yhä vieläkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliisille valehdellaan vielä enemmän. Eikä taida aivan uskoon väittämän tulleen Turtiainenkaan, olla niitä eilisen teeren poikia valehtelussa.

        Mitä jossittelet sinulle vieraiden ihmisten valehteluista. Oletko laajentanut tajuntaasi taas tänään niillä pikku kemistin pulvereilla?

    • Anonyymi

      Poliisista on tehty useampi kansainvälinen vainoamisilmoitus. Ihmisiä vainotaan ja pidätellään syyttä, valehdellaan ja salaillaan, hajoitetaan asunto. Todella mielenvikaista touhua.

      • Anonyymi

        Mikä on kansainvälinen vainoamisilmoitus. Paskaa pidätellään ja asuntojen hajoittaminen ei kuulu poliisityöhön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on kansainvälinen vainoamisilmoitus. Paskaa pidätellään ja asuntojen hajoittaminen ei kuulu poliisityöhön.

        Ssmaa mieltä olen. Siksi kaiketi vainoamisilmoitus on tehty.

    • Anonyymi

      Lehdet kirjoitti miten Tampereella bussissa matkustaja sumutti jotain sumutetta toisen matkustajan päälle poistuessaan autosta. Myös vieressä istuvat saivat voimakkaita oireita. Poliisi tutki asiaa.
      Porissa kun teki ilmoituksen samasta asiasta, niin poliisi sanoi että ei sellaista sumutetta ole, eivät ole kuulleetkaan. Ehkä pitäisi tilata sanomalehti asemalle, pitäähän tiedon jotenkin kulkea.

      • Anonyymi

        Oliko se sitten klotsaa vai suolikaasua?
        Mikä on se virasto jonne voi kansainvälisesti ilmoittaa kansainväliset vainoamiset ja metaanikaasulla tehdyt pieruhyökkäykset?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko se sitten klotsaa vai suolikaasua?
        Mikä on se virasto jonne voi kansainvälisesti ilmoittaa kansainväliset vainoamiset ja metaanikaasulla tehdyt pieruhyökkäykset?

        Juu ei, ei mene klotsa pelleillä putkeen ei. Lähtemällä Anon mukaan Venäjälle tekemään Suomen vastaista propagandaa, ei sekään ole ehkä ratkaisu, jos vielä rikossyytteet Suomen valtion petoksista ei vanhene ja tulee koti ikävä kesken maasta paon. eikä se että Suomen poliisien vainoaminen kerta kaikkiaan vaan lopu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko se sitten klotsaa vai suolikaasua?
        Mikä on se virasto jonne voi kansainvälisesti ilmoittaa kansainväliset vainoamiset ja metaanikaasulla tehdyt pieruhyökkäykset?

        Ehkä kyselet väärästä paikasta. Mene kysymään päiväkodista että miten tullaan aikuiseksi.

    • Anonyymi

      Poliisi vainoaa syyttömiä ihmisiä ja suojelee rikollisia.

    • Anonyymi

      Poliisi on saanut aikaan monta kuolemaa

    • Anonyymi

      Poliisi on vaarallinen tavalliselle kansalaisille.

      • Anonyymi

        "Poliisin keskeisiä tehtäviä ovat oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Poliisi huolehtii myös liikenneturvallisuudesta ja tarjoaa erilaisia lupapalveluita, kuten passien ja henkilökorttien myöntämistä."

      • Anonyymi

        Poliisit ovat suomalaisia vastaan.

        Välit ovat huonot!

    • Anonyymi

      Niinhän sen pitäisi olla. Ei murtautua ihmisten koteihin rikkomalla kiinteistöä, pidättelemällä ihmistä ympäri Suomea, valehtelemalla rikoksen uhrille, kieltäytyä rikostutkinnasta, päästää rikoksentekijä pälkähästä estämällä syytteen noston. Tällaiset ei kuulu poliisin toimenkuvaan mutta niin vain toimitaan.

      • Anonyymi

        Vain otettu lääke auttaa😎

        T:Klotsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain otettu lääke auttaa😎

        T:Klotsa.

        Otettu on. Ja monta kertaa.

    • Anonyymi

      Poliisi on niin korruptoitunut, että kun yrittää ottaa poliittiselta taholta asti selvää, että mihin ilmoittaa rikoksesta jos oma poliisipiiri rikkoo lakia, eikä ota tutkintaan rikosta lain edellyttämällä tavalla vaan sivuuttaa velvollisuutensa, niin ei tule vastausta. Ei edes poliisihallitukselta, joka on vastuussa poliisin toiminnasta. Kysemys esitettiin myös suuremmalle Uudenmaan poliisipiirille. Vastaus heiltä oli, että ilmoitukset tulee jättää oman alueen poliisipiiriin. Tyypillistä viranomaisvehkeilyä, hyvävelijärjestelmää.

      • Anonyymi

        Kovaa vuodatusta mielikuvitus rikoksista🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovaa vuodatusta mielikuvitus rikoksista🤣

        Ei tässä mitään vuoda. Rikos on rikos, ja kun on toteennäyttää se niin siitä tulee nostaa syyte. Ongelma on että poliisia vastaan ei voi suomessa nostaa rikossyytettä vaikka olisi aukottomat todisteet, koska korruptio on viranomaisissa syvällä. Tapaus pitää silloin viedä käsiteltäväksi suomen ulkopuolelle, järjestelmä on olemassa sitä varten.

    • Anonyymi

      Niin se on, rikos ei ole rikos jos poliisi ei suostu kirjaamaan sitä rikokseksi.
      Jos murhaaja löytyy ammutun vierestä savuava ase kädessään, ja sanoo että minä tein sen, ei merkitse mitään. Poliisin omien sanojen mukaan tunnustus ei riitä? Tapaus kirjataan niin että mahdollinen epäilty on kiinniotettu, eikä hän ole syyllinen ennen kuin tuomioistuin niin päättää, ja siihen voi mennä vuosi aikaa.

      • Anonyymi

        Kenet helvetissä menit ampumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenet helvetissä menit ampumaan.

        Ase on vielä matkalla. Tilasin Temusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ase on vielä matkalla. Tilasin Temusta.

        Turtiainen on venäjällä kuuleman mukaan Suomen viranomaisia maanpaossa. Pyydä sen toimittaa se sinulle, on meinaa lähempänä😎

    • Anonyymi

      Saako temusta hyvää klotsaa?

      • Anonyymi

        Venäjältä saisi, mutta kun on on Ukrainan sodan pakotteiden alla.

    • Anonyymi

      Venäläiset on miehiä, suomen ns miehet on ämmiä. Poliisistakin sen jo näkee. Venäjällä ei elokapinat montaa minuuttia istuisi kadulla tien tukkeena, kun lähtisi ulisten eikä takaisin tulisi. Suomessa ne nauraa ja huutaa pilkkahuutoja poliisille eikä suostu poistumaan, kun tietää ettei suomalainen poliisi pysty mitään tekemään millekään.

    • Anonyymi

      Poliisi tekee kun ei pitäisi tehdä, ja sitä mitä ei pitäisi tehdä, kuten juuri saimme uutisista kuulla. Poliisi ajoi liikenteessä pakenevaa ajoneuvoa takaa kovalla nopeudella, ja törmäsi sivulliseen joka kuoli. Aikuisen pitäisi tietää että takaa ajo on keskeytettävä jollei pakenija pysähdy käskytettäessä, koska takaa-ajossa yleensä kolisee. Rekisterinumero kun on ja silminnäkijät, niin hänet voi pidättää myöhemminkin, mutta turvallisesti.

    • Anonyymi

      Suomi on juuri siinä tilanteessa mitä Ano sanoikin olevan edessä, mutta eihän sitä suvaittu että sellaisia puhutaan ääneen. Eihän sitä voida julkisesti myöntää, että eduskunnassa istuu täydellisiä tolloja.

      • Anonyymi

        Lättymaassa asuva uskoon tullut Turtiaisen kannattaa varoa joutumasta maailman laidalle. Sieltä ei sitten pääse poliisia pakenemaan kiinniotolta kuulusteluihin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lättymaassa asuva uskoon tullut Turtiaisen kannattaa varoa joutumasta maailman laidalle. Sieltä ei sitten pääse poliisia pakenemaan kiinniotolta kuulusteluihin

        Että jaksaa valehdella. Turtiaisen ei tarvitse paeta poliisia, jollei sitten Vornanen juokse humalassa perässä ase kädessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että jaksaa valehdella. Turtiaisen ei tarvitse paeta poliisia, jollei sitten Vornanen juokse humalassa perässä ase kädessä.

        Miksi Ano sitten muijansa kanssa, hakee asuntoa pitkäaikaiseen asumiseen Venäjältä. Ei kaj kukaan täysijärkinen vapaaehtoisesti sotaa käyvään Venäjälle muuttaisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Ano sitten muijansa kanssa, hakee asuntoa pitkäaikaiseen asumiseen Venäjältä. Ei kaj kukaan täysijärkinen vapaaehtoisesti sotaa käyvään Venäjälle muuttaisi.

        Suomessa on kapinahenki nousussa.

        Poliisit eivät tee tehtäviään, rikoksia ei tutkita.

        Suojelevat rikollisia ja mielenosoittajia!

    • Anonyymi

      Jos Ano pääsisi oikeusministeriksi niin poliisi olisi pulassa sen jälkeen.

      • Anonyymi

        Harvemmin isänmaan petturi pääsee oikeusministeriksi. Ainakaan Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvemmin isänmaan petturi pääsee oikeusministeriksi. Ainakaan Suomessa.

        Mietippä nyt oikein ajatuksella kommenttiasi...🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietippä nyt oikein ajatuksella kommenttiasi...🤣

        Et o tosisas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvemmin isänmaan petturi pääsee oikeusministeriksi. Ainakaan Suomessa.

        Eduskunnassa on isänmaanpettureita niin paljon että seinät pullistelee.

    • Anonyymi

      Valvoja ei pidä asiapitoisista kommenteista mukuloista, kun on mukula itsekin.

    • Anonyymi

      Ihmiset eivät tiedä miten yleistä on se, että poliisi suorittaa lainvastaisesti ilman valtuutusta teleurkintaa ihmisten digitaalisiin viestimiin ihan omiin nimiinsä. Poliisi on pirullinen järjestelmä, jossa ei ole rehellisyyttä. Se on tutkitusti todistettu tosiasia jolle ei voida mitään. Sitä on vaikea viedä käräjille, koska poliisi ei voi suoraan salakuunnella puheluita ilman että operaattorilla olisi siitä tietoa. Televalvontaan, suoraan salakuunteluun pitää olla perusteltu syy, esimerkiksi kyseessä pitää olla urkittavan henkilön osuus vakavaan rikokseen, että lupa myönnetään. Tosin ei ole poissuljettua sekään, että operaattori sallii tämän myös vastoin lakia poliisin pyynnöstä, koska eihän lakia enää noudata kukaan, vähiten teleoperaattorit.
      Tieto vuotaa kaikkialla, kuten sairaaloiden tiedostot vuotaa uteliaiden hoitajien toimesta, jotka tunkeutuu ilman lupaa ihmisten tiedostoihin vaikka se on kiellettyä. Tosin käynnistä jää jälki tietokantaan, ja tunkeutuja voidaan jäljittää. Vain hoitavalla lääkärillä on oikeus käyttää potilaiden tietokantaa, mutta sekin on vain sanoja paperilla. Vaitiolovelvollisuutta ei noudateta missään.

      • Anonyymi

        Juupas, jaapas. Koita nyt päättää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juupas, jaapas. Koita nyt päättää.

        Ei tuossa ole mitään päätettävää. Ihan ymmärrettävää tekstiä. Jos poliisi salakuuntelee luvatta ihmisten viestimiä, se on sama kuin murtautuisi salaa ihmisten koteihin ja yksityisyyteen ilman rikosta tai syytä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuossa ole mitään päätettävää. Ihan ymmärrettävää tekstiä. Jos poliisi salakuuntelee luvatta ihmisten viestimiä, se on sama kuin murtautuisi salaa ihmisten koteihin ja yksityisyyteen ilman rikosta tai syytä.

        Niin jos, mutta kun sinulla ei ole esittää mitään konkreettista.

    • Anonyymi

      Ulvilan surma jo osoittaa mikä on poliisi.

      • Anonyymi

        Totta siltä osin poliisin päästävän rikoksesta epäiltyjä maanpakolaisiksi, kuten Kavonius ja Turtiainen sekä monet muut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta siltä osin poliisin päästävän rikoksesta epäiltyjä maanpakolaisiksi, kuten Kavonius ja Turtiainen sekä monet muut.

        Ei Turtiainen ole maanpakolainen eikä rikollinen. Mutta ihmiset jotka Suomen jättää on viisaita. Suomi on uppoamassa, viranomaiset ja poliisi on kuin yksinkertaisia toheloita lapsia. Suomi on hieno maa, mutta ihmiset on pahoja, kieroja hulluja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta siltä osin poliisin päästävän rikoksesta epäiltyjä maanpakolaisiksi, kuten Kavonius ja Turtiainen sekä monet muut.

        Ei rikoksesta epäilty ole mikään rikollinen. Poliisikin on rikoksista epäilty, mutta kun asiaa ei käsitellä, niin jää vain epäillyksi.

    • Anonyymi

      Kauheaa. Taidat olla kriminaali luonteellasi, ja pelkäät siksi Suomen poliisia? Yhdysvalloissa, jos joudut tekemisiin poliisin kanssa tilanteessa missä vain, liikenteessä, kadulla tms., todennäköisyys, että kuolet poliisin toimesta on korkea. Jenkeissä ihmiset pitävät poliisin tapaamista vaarallisimpana hetkenä elämälle. Siellä kaikki pelkäävät poliisia. Mutta, Suomessa poliisia ei tarvitse pelätä.

    • Anonyymi

      Kyllä tarvitsee. Sen tietää ne jotka joutuvat elämään vainottuna.

      • Anonyymi

        Kavonius tietää, ja moni muu.

      • Anonyymi

        Tarkoitatko, ettei rikoksesta epäiltyjä saisi poliisi ottaa kiinni oikeudenkäyntiä varten, kuten Kavoniusta ja mahdollisesti kuuleman mukaan Turtiaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko, ettei rikoksesta epäiltyjä saisi poliisi ottaa kiinni oikeudenkäyntiä varten, kuten Kavoniusta ja mahdollisesti kuuleman mukaan Turtiaista.

        Lättymaassa asusteleva uskoon tulleen Turtiaisen ei uskoisi valehtelevan syytään muuttoonsa Venäjälle. Venäjä joka rikollisesti on hyökännyt Ukrainaan ja on maans mm, Suomen tuonti ja vienti pakotteiden alla, rauhan eristämiseksi Ukrainaan. Eikö uskonmies Ano halua rauhaa, vaan haluaa Putinin saavuttavan tavoitteensa rikollisessa sodassa Ukrainassa.

        Faktaa.
        https://www.youtube.com/watch?v=UJGOkbJCXyg 😎

    • Anonyymi

      Ainahan se polliisi on valehellu,yrittää laittaa sanoja kuulusteltavan suuhun.

      • Anonyymi

        Niin no. Siinä onnistumatta ja kiinni jääneet rikolliset ovat tulleet tuomituksi rikoksistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin no. Siinä onnistumatta ja kiinni jääneet rikolliset ovat tulleet tuomituksi rikoksistaan.

        Onko VKK Turtiainen, mielestänne isänmaallinen Suomen nimittäin ja onko väitetyissä petoksissa totuudenperää. En itse epäile, onhan Ano ollut perussuomalainenkin vieläpä kansanedustajana😎

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko VKK Turtiainen, mielestänne isänmaallinen Suomen nimittäin ja onko väitetyissä petoksissa totuudenperää. En itse epäile, onhan Ano ollut perussuomalainenkin vieläpä kansanedustajana😎

        VKK= Valta kuuluu Kremlille.

    • Anonyymi

      Kun poliisi toimii lainvastaisesti niin heti kannattaa nostaa juttu esiin. Jos asiaa ei saa oikeuskäsittelyyn niin juttu juklkisuuteen ja nimet julki, ja kohta on kuvat ja osoitteetkin somessa. Jos poliisi ei noudata lakia niin rikkurit päivänvaloon.

      • Anonyymi

        Sitten käy kuten Kaveniuksen, eli istuu vankilassa syytettynä rikoksista joita on itse tehnyt ja joista syyttää nyt poliisia, ne rikokset tehneen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten käy kuten Kaveniuksen, eli istuu vankilassa syytettynä rikoksista joita on itse tehnyt ja joista syyttää nyt poliisia, ne rikokset tehneen.

        Lässyn lässyn. Mustaa valkoisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lässyn lässyn. Mustaa valkoisella.

        Malta nyt Kaveniuksen oikeudenkäynti on tulossa tuota pikaa, jos ei se itse sitä koita lykätä nälkälakolla. Joka tapauksessa mimmi joutuu lusimaan rikoksistaan tälläkin hetkellä kiinni otettuna ja vangittuna😎

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Malta nyt Kaveniuksen oikeudenkäynti on tulossa tuota pikaa, jos ei se itse sitä koita lykätä nälkälakolla. Joka tapauksessa mimmi joutuu lusimaan rikoksistaan tälläkin hetkellä kiinni otettuna ja vangittuna😎

        Tietenkin. Se on hyväveli-valtion tunnusmerkki, näin on aina toimittu. Kun joku viranomainen käräytetään rikoksesta tai vilpistä, niin sen paljastaja hiljennetään nopeasti keinoja kaihtamatta. Kuten Kavonius, kuten Turtiainen, kuten Veikko Vennamo jo 1974.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin. Se on hyväveli-valtion tunnusmerkki, näin on aina toimittu. Kun joku viranomainen käräytetään rikoksesta tai vilpistä, niin sen paljastaja hiljennetään nopeasti keinoja kaihtamatta. Kuten Kavonius, kuten Turtiainen, kuten Veikko Vennamo jo 1974.

        Mihin yhteyteen viittaa kirjoittaja Vennamo vainaata asiassa. Mitään "hyväveli" rikollisjärjestöä ei oikeuslaitoksessa ole perustettu Kavanius, Turtiaisen, kaltaisille rikoksista itse epäiltynä varten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin yhteyteen viittaa kirjoittaja Vennamo vainaata asiassa. Mitään "hyväveli" rikollisjärjestöä ei oikeuslaitoksessa ole perustettu Kavanius, Turtiaisen, kaltaisille rikoksista itse epäiltynä varten.

        Olisi ihan suotavaa että nuo mielenvikaiset väliinhuutelijat pysyisi poissa näiltä sivustoilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi ihan suotavaa että nuo mielenvikaiset väliinhuutelijat pysyisi poissa näiltä sivustoilta.

        älä välitä, kyseessä on vain tuo sama klotsajankuttaja.Kirjoituksesta huomaa kilometrin päähän mikä fatipää on kyseessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin yhteyteen viittaa kirjoittaja Vennamo vainaata asiassa. Mitään "hyväveli" rikollisjärjestöä ei oikeuslaitoksessa ole perustettu Kavanius, Turtiaisen, kaltaisille rikoksista itse epäiltynä varten.

        Hyväveli rikollisjärjestö on olemassa ja toimii hyvin tehokkaasti. Siihen kuuluu käräjätuomareita, poliisin johtoa, ministereistä alkaen. On selvästi viime vuosikymmenen aikana nähty mitä roistoja ja varkaita on tämä porukka, joka häikäilemättömästi käyttää asemaansa hyväkseen varastaakseen varoja ja etuja itselleen valtion varoista, sekä myy näitä etuja myös ulkopuolelle. Koskaan ei oikeusasiat etene näissä asioissa kun syytettynä on valtion virkamiehiä. Onpa niitä kytköksissä huumekauppaankin. Muistellaan vaikka huumepoliisin yksikön päällikkö Jari Aarniota.

        Ei ole perustettu, se on ollut olemassa kaiken aikaa.

        Satuja puhelet, eiköhän Aarnio saanut oikein roimasti kakkua ja omaisuuskin meni mieheltä, klots-klots nyt ja yrität ymmärtää asioita ennen kuin avaudut niistä julkisesti.

    • Anonyymi

      No en minä ainkaan vihaa tai halveksi.

    • Anonyymi

      Porin poliisille ilmoittaa rikoksesta, mitään ei tapahdu,
      annetaan tekijän nimi, ei mitään tapahdu, rikospaikka kerrotaan ja valvontakamera on paikalla, mitään ei tapahdu.

      • Anonyymi

        Oujee ja mitä missä milloin.

    • Anonyymi

      Nämä kavoniukset on pieni asia siihen verraten, missä mittakaavassa rikollisuus oikeasti on viranomaisten keskuudessa. Ihmiset eivät näe tai eivät uskalla nähdä missä oikeasti mennään. Putkakuolemat ovat nykyään kovin yleisiä, uusi normaali.

      • Anonyymi

        Putkauolemat viranomaisen syytä?

        Porukka vetää mitä tahansa jotta saa päänsä sekaisin ja kuolee sitten niihin aineisiin.

    • Anonyymi

      Porin poliisista on tehty vainoamisilmoitus.🥳

      • Anonyymi

        Putkakuolemista, vai mistä on vainoamisilmoitus poliisista tehty ja kuka on tuo vainooja poliisi, vai onko niitä poliiseja ilmiannettu vainoamisesta enemmänkin.

    • Anonyymi

      Se kerrotaan varmaankin siinä vaiheessa kun sua viedään käsiraudoissa.🤣

      • Anonyymi

        On jo tullut ilmeiseksi suljetulta ja tyhmien voivan tänne kirjoittaa. Mutta että lastentarhanikäiset kertoo mielipiteitään palstalla, niin huh huh.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On jo tullut ilmeiseksi suljetulta ja tyhmien voivan tänne kirjoittaa. Mutta että lastentarhanikäiset kertoo mielipiteitään palstalla, niin huh huh.

        Mielestäni mielipiteellä ja asialla on vissi ero.

    • Anonyymi

      Poliisi valvoo klotsapiininkäyttöä, näkee suoraan Kanta tiedostoista mitä lääkkeitä kansalaiset käyttää, sieltä näkee myös puristeleeko tomaatteja, diagnoosit näkyy :D

      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaansa.

    • Anonyymi

      Sadut sikseen, poliisi on rikollisjärjestö.

      • Anonyymi

        Herää pahvi, olemme Suomessa, eikä missään Venäjällä.

      • Anonyymi

        Herää pahvi. Ollaan Suomessa, eikä missään Venäjällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herää pahvi. Ollaan Suomessa, eikä missään Venäjällä.

        Mitä eroa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä eroa?

        Suomessa ei heitetä siihen tahtiin ihmisiä ikkunoista mitä putoilee Venäjällä, se mitä Suomessa tapahtuu muutenkin harvoin ja niidenkin takana yleensä huumeet. Venäjällä ihmisiä tippuu, kuin sieniä sateella parveke ja ikkunoista vallan ylläpitämiseksi jota ei silloin tietenkään tutkita.

      • Anonyymi

        Poliisi ei Suomessa ole rikollisjärjestö, vaikka jotkut tyhmät ihmiset sellaista uskovat ja yrittävät toisillekin uskotella!

        Jos kirjoittaa tuollaista on varmasti itse syyllistynyt rikoksiin ja nyt inisee, että se on poliisi syy.

        Voiko tyhmempää ihmistä olla olemassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei heitetä siihen tahtiin ihmisiä ikkunoista mitä putoilee Venäjällä, se mitä Suomessa tapahtuu muutenkin harvoin ja niidenkin takana yleensä huumeet. Venäjällä ihmisiä tippuu, kuin sieniä sateella parveke ja ikkunoista vallan ylläpitämiseksi jota ei silloin tietenkään tutkita.

        Ei. Suomen viranomaiset menee kotiisi ja myrkyttää elintarvikkeesi ja poistuu vähin äänin. Näin tapetaan suomessa hiljaisesti, ei lennellä ikkunasta.
        Tai lääkäri, joka on myös viranomainen, piikittää sinuun tappavan ruiskeen tai hiipivän kuoleman.

    • Anonyymi

      Poliisi valehtelee ihmisille päin naamaa. Yritä nyt hyväksyä vaan suosiolla mitä sanotaan, vaikka näin ei olisi kohdallesi vielä sattunutkaan. Ja poliisi vainoaa ihmisiä, vaikka sinua ei oliskaan vainottu. Poliisit tappoivat tänään miehen ampumalla hänet kadulle, niin tapahtui vaikka sinua ei olekaan koskaan ammuttu. Asioita siis tapahtuu vaikkei sinulle tapahdukaan. Ihmisiä kuolee, poliisi ampuu vaikka sinuun ei osu.

      • Anonyymi

        "Yritä nyt hyväksyä vaan suosiolla mitä sanotaan, vaikka näin ei olisi kohdallesi vielä sattunutkaan."
        Nyt sitten kerrot missä ja milloin se sinulle sattui. Muuten me ei sinua uskota.

      • Anonyymi

        Kaikki on aina vaikeampaa, jos on tyhmä? Oletko esimerkki sellaisessta?

      • Anonyymi

        Kerro nyt yksi esimerkki siitä, että poliisi on sinulle jotakin vsalehdellut ja saamme kaikk nauraa!!!!

      • Anonyymi

        Etälamauttimet tai muutkaan keinot eivät toimineet PUUKON KANSSA HEILUNEESEEN APINAAN joten aivan oikein että koukut ampuivat.Voisi tietenkin ampua esim. jalkoihin mutta jostain syystä ammuttiin muualle.Tietoa syystä ei ole.

        Heiluapinan etnisyydestä ei kerrota, joten voimme vetäistä asiasta johtopäätöksemme.

    • Anonyymi

      Eiköhän ne ole toimitettu asianmukaisille viranomaisille. Luonnollisesti ohittaen Suomen poliisin.

      • Anonyymi

        Suomessa poliisi on erittäin asianmukainen lainvalvontaviranomainen. Joka muuta kuvittelee on harrhainen! Tämä on tosi juttu!

      • Anonyymi

        No poliisi on kertonut jotakin, mikä hänen harhaisessa päässään on tuntunut valheelta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa poliisi on erittäin asianmukainen lainvalvontaviranomainen. Joka muuta kuvittelee on harrhainen! Tämä on tosi juttu!

        Kyllä on paskapuhetta tuo🤣.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No poliisi on kertonut jotakin, mikä hänen harhaisessa päässään on tuntunut valheelta?

        Kyllä ne harhat 90% varmuudella löytyvät muualta kuin poliisin päästä?

        Poliisi ei yleensä valehtele, mutta epäöilty valehtelee lähes aina?

    • Anonyymi

      emtäs äitis olkki orpo luuseri ahaheheh

    • Anonyymi

      Perustuslakia pitäisi pojat laittaa lukemaan.

    • Anonyymi

      Kyllä ne laitetaan..

    • Anonyymi

      Jokos Lapualla marraskuussa 2022 kadonneen, ja keväällä 2023 kuolleena löydetyn 17v Rasmus Takaluoman kuolinsyyn aiheuttaja on löytynyt? Sen joka tappeli vapaalla olevan poliisin kanssa anniskeluravintolassa samana iltana kun katosi? Poistui yksin kävellen ja katosi. Jäänteet löytyi talven jälkeen Kauhavalta 15 km päästä joentörmältä. Outo tapaus.

      • Anonyymi

        On se, outoa että löytyi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se, outoa että löytyi.

        Outoa että et ymmärrä mikä on outoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Outoa että et ymmärrä mikä on outoa.

        Sinä sen sanoit.

      • Anonyymi

        Erittäin outo, mutta vain luuloja sinullakin?

    • Anonyymi

      Mä sain pinppiä siel

      • Anonyymi

        Saitko naispoliisilta sitä.

    • Anonyymi

      Kun poliisi toimii kuin rikollinen niin ei ole turvallinen kaupunki kenellekään.

    • Anonyymi

      Vornanen aikoo jatkossakin kantaa asetta. Kaikki metsämiehet, alkakaa kantamaan haulikkoa ja hirvikivääriä kun menette maitokauppaan tai kaljalle baariin illalla. Jos Vornanen saa asetta kantaa siitäkin huolimatta, että osoitteli sillä humalassa ihmisiä, kyllä tekin saatte. Sanotte vaan että teitä pelottaa liikkua ilman asetta.

      • Anonyymi

        Persuilla on perujen laki.

    • Anonyymi

      Valvoja voisi jättää nuo kommenttinsa pois. Tehtäväsi on pitää asiattomat kommentit pois eikä ottaa osaa ihmisten mielipiteisiin. Rikot sääntöjä, syöt kuormasta, puutut keskusteluihin.

    • Anonyymi

      Palstanpitäjälle ilmoitus, valvoja puuttuu keskusteluihin omilla mielipiteillään dominoiden muiden keskustelua.

      • Anonyymi

        Se on joku pikkulikka vailla korvienväliyhteyttä.

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      239
      4190
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      114
      2649
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2402
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1446
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1446
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1179
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1097
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      973
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      956
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      931
    Aihe