HPV:tä piikitetään vieläkin, vaikka haitat tiedossa

Anonyymi-ap

HPV-rokotteen jälkeen sairastuneiden tyttöjen vanhemmat ovat laatineet selvityspyynnön viranomaisille. Allekirjoittajina on kaksitoista vanhempaa.
"Kysymyksiä viranomaisille HPV-rokotteen lääketieteellisessä kirjallisuudessa kuvatuista ja lastemme kokemista vakavista haitoista.
Me vanhemmat esitämme huolemme HPV-rokotteen turvallisuuteen liittyvissä asioissa ja viranomaismenettelyissä asian osalta. 10-25-vuotiaille tytöille ja naisille suunnattu HPV-rokote (Cervarix) on tarkoitettu estämään kohdunkaulan syöpää. Se otettiin syksyllä 2013 kansalliseen rokotusohjelmaan.

Tiedossamme on noin parikymmentä nuorta suomalaista tyttöä, joille on kehittynyt hyvin monimuotoisia invalidisoivia oirekuvia HPV-rokotuksen jälkeen. Osa tytöistä on joutunut mm. vuodepotilaaksi ja keskeyttämään koulunkäynnin. Me vanhemmat olemme yhteydessä eri puolille maailmaa yli tuhanteen perheeseen, joissa on vastaava tilanne. Kaikissa maissa, joissa HPV-rokote on käytössä, nuoret ovat kokeneet arkeaan merkittävällä tavalla invalidisoivia oireita kuten mm. tajunnanmenetyskohtauksia, kroonisia kiputiloja, liikehäiriökohtauksia kuten kouristuksia ja lihasnykinää ilman epilepsiaa, halvausoireita, lihasheikkoutta, unihäiriöitä, poikkeavaa väsymystä ja hormonitoiminnan häiriöitä. Vakavista toimintakykyä merkittävästi invalidisoivista ja jopa kuolemaan johtaneista haitoista olemme löytäneet useita julkaisuja vertaisarvioiduista tiedelehdistäkin.
Osalla tytöistä ajallinen yhteys täsmää täysin eikä muuta selittävää tekijää ole löytynyt. Somaattista eikä psyykkistä syytä ole voitu osoittaa myöskään tehtyjen tutkimusten jälkeen. Hoitoa ei ole yhdellekään tytölle annettu julkisen terveydenhuollon puolelta. Käytännössä suurin osa näistä nuorista tytöistä on saanut hyvin julmaa kohtelua, oirekuvan vähättelyä ja suoranaista heitteillejättöä vaikeissa oirekuvissaan. Vanhemmat ovat joutuneet käymään läpi äärettömän kovia ponnisteluja pelkästään perheen arjen ja taloudellisten asioiden järjestämisessä sekä viranomaisyhteydenpitojen ja avunsaantiin liittyvien asioiden selvittämisen osalta.

THL ylilääkäri Hanna Nohynek on vastannut vanhempien ja ainakin yhden terveydenhoitajan tiedusteluihin rokotehaittailmoituksista, että niitä ei tarvitse tehdä. Syynä on, että haittasignaali on jo havaittu HPV-rokotteen osalta. Näin osa perheistä ei ole tehnyt haittavaikutusilmoituksia lainkaan. THL on päivittänyt sivuille 25.8.17 Ajankohtaista HPV-rokotteesta -diasarjan, jossa kerrotaan vastaanotetun 244 haittailmoitusta, joista 19 %:a on vakavia. Epäilemme, että tämä tieto on virheellinen todelliseen haittatapahtumien määrään nähden.

Kuluneen vuoden aikana asiantuntijat ja viranomaiset ovat antaneet lausuntoja, joissa he kieltävät kaikki yhteydet HPV-rokotteen ja vakavien haittojen välillä mm. seuraavissa viimeaikaisissa mediajulkaisuissa: Lääkärilehti tiedepääkirjoitus 13.10.2017, Turun Sanomat 18.8.2017 Kotimaa, Länsi-Suomi Mielipide, THL 9.8.2017 päivitetty tiedote HPV-rokotteesta.
Riippumaton ja yleisesti korkeasti arvostettu kansainvälinen tutkijoiden Cochrane-verkosto on esittänyt 26.5.2016 päivätyssä kirjeessään vakavaa kritiikkiä Euroopan lääkevirastoille sen tavasta arvioida HPV-rokotteen vakavia haittoja

http://nordic.cochrane.org/sites/nordic.cochrane.org/files/public/uploads/ResearchHighlights/Complaint-to-EMA-over-EMA.pdf.,

Myöhemmin 10.10.2016 ryhmä teki asiasta kantelun Euroopan oikeusasiamiehelle, koska Euroopan lääkeviraston vastaukset eivät tyydyttäneet ryhmän jäseniä http://nordic.cochrane.org/sites/nordic.cochrane.org/files/public/uploads/ResearchHighlights/Complaint-to-ombudsman-over-EMA.pdf.

Euroopan oikeusasiamies Emily O'Reilly on ilmoittanut Cochrane-ryhmälle 8.11.2016 päivätyssä kirjeessään, että asia otetaan käsittelyyn http://nordic.cochrane.org/sites/nordic.cochrane.org/files/public/uploads/european_ombudsman_will_investigate_complaint_over_the_emas_handling_of_suspected_harms_of_the_hpv_vaccines.pdf .

Myöskään kansainvälinen, monien kliinikoiden ja akateemikkojen tukema potilasjärjestö ei ole saanut tieteellisesti hyväksyttävissä olevia vastauksia HPV-rokotteen hyötyjä ja haittoja koskeviin kysymyksiinsä http://sanevax.org/ema-response-questions-regarding-hpv-vaccine-safety/.

Tällä hetkellä kymmenet vakavasti HPV-rokotteen jälkeen sairastuneet suomalaiset nuoret jäävät ilman asianmukaista hoitoa, sillä viranomaiset eivät ole vielä tunnustaneet riippumattomien tutkijatahojen esiin nostamia rokotehaittaepäilyitä. Lisäksi kannamme huolta niistä nuorista, joiden vanhemmilla ei ole ollut kykyä kyseenalaistaa lapselleen mahdollisesti väärin perustein annettuja psykosomaattisiksi oireiksi sairauden leimaavia diagnooseja. Huolemme kohdistuu myös mahdollisiin tuleviin rokotteen uhreihin.

18

627

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jatkuu
      Vaadimme vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

      1. Miksi THL ohjeistaa, että rokotehaittavaikutusilmoituksia ei tarvitse tehdä?

      2. Onko THL:lla mahdollisuutta alentaa rokotehaittailmoitusten ilmoittamisen kynnystä tämän suhteellisen uuden rokotteen ollessa kyseessä ja samalla tehostaa rokoteturvallisuuden valvontaa haittasignaalien huolellisemman vastaanottamisen kautta?

      3. Miksi HPV-rokotteen osalta jo tavoitetusta haittasignaalista ei kerrota avoimesti tiedottamalla myös vanhempia?

      4. Miksi vanhemmille ja nuorelle ei anneta riittävää tietoa myös mahdollisista vakavistakin haitoista, vaikka niiden mahdollisuus olisi viranomaisten mielestä vähäinen?

      5. Miksi THL ei aloita tutkimusta niillä nuorilla, jotka ovat ilmoittaneet saaneensa vakavia haittoja HPV-rokotteesta?

      6. Miten viranomainen voi todeta, ettei ole yhteyttä annettuun rokotteeseen, kun terveydenhuollossa yksikään näiden nuorten tapaama lääkäri ole edes tiennyt millaisia rokotehaitat ovat eikä ole osannut niitä epäilyjä eikä sen osalta ole tehty tutkimuksia?

      7. Millä THL ja Fimea perustelee, että kyseessä ei olisi rokotehaitta, jos näillä nuorilla tytöillä ei ole osoitettavissa muuta psyykkistä tai somaattista syytekijää?

      8. Japanissa on nostettu n. 120 kannetta Japanin hallitusta ja HPV-rokotuksia valmistavia lääkefirmoja vastaan. Onko tämä THL:n mielestä aiheeton huoli?

      9. HPV-virustyyppejä on satoja erilaisia. Nykyinen Cervarix rokote suojaa vain kahta virustyyppiä vastaan ja se saattaa lisätä muiden virustyyppien syöpää aiheuttavia ominaisuuksia. Miksi kaikille nuorille annetaan HPV-rokote, joka voi aiheuttaa vakavia invalidisoivia oireita, kohdunkaulansyöpäriskin lisääntymistä ja jopa kuoleman?

      10. Miten sukupuoliteitse tarttuvan viruksen osalla voidaan puhua laumaimmuniteetistä ja varsinkin kun ko. rokote annetaan 11-12 vuotiaana ja rokotteen antaman suojan tiedetään olevan ehkä 5-6 vuotta ja tiedetään myös että kaikki nuoret eivät aloita sukupuolielämäänsä alle 18 vuotiaana?

      11. Miksi HPV-rokotteesta puhutaan syöpää ehkäisevänä rokotteena, kun rokote on ollut käytössä vasta noin 10 vuotta ja kun tiedetään, että kohdunkaulansyövän kehittymisen kuluu keskimäärin 20-40 vuotta? Ja näin ollen ei voi olla tutkimusnäyttöä, että ko. rokote ehkäisisi syöpää.

      12. Syrjäyttääkö rokote säännölliset papa-kokeet, joilla on saatu syöpään kuolleisuutta alenemaan 70%:lla?

      13. Miksi kliinisissä rokotetutkimuksissa ei ole käytetty oikeaa plaseboa verrokkiryhmällä vaan alumiiniadjuvanttia, joka on neurotoksinen aine?

      14. Olisiko lisävammautumisten ehkäisemiseksi syytä keskeyttää maassamme HPV-rokotukset siihen saakka kunnes käynnissä olevista selvityksistä saadaan lisätietoa?

      Vaadimme vastauksen tähän kirjeeseen ja siinä esitettyihin kysymyksiin mahdollisimman pian. Vaadimme erityisesti tietoa, miten näille nuorillemme mahdollisesti jo syntyneitä rokotehaittoja asiamukaisesti tutkitaan ja hoidetaan. Vaadimme teiltä viranomaistahona asiallista tiedottamista yliopistosairaaloihin ja perusterveydenhuollon yksiköihin, jotta he osaavat tarkkailla mahdollisia poikkeavia oireita.

    • Anonyymi

      Sitä ei pidä mennä ottamaan kaiken maailman rokotteita. Sen vuoksi kun toisetkin ottaa. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

    • Anonyymi

      Foliohatut ovat vauhdissa,omatieto on parempi kuin tutkittatieto?Kuolema tulee kun aika on sanovat Foliahatut mitä tahansa.

      • Anonyymi

        He eivät ole foliohattua. Tutustu, tutki itse, tietoa on. Tietysti jos on piikityttänyt lapsensa vauvasta lähtien, on luonnollista kieltää haitat. Syyllisyydentunto on kiellettävä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Manipuloiko THL vanhempia rokottamaan lapsensa seuraava ”plandemia” mielessä?
        Viime päivinä suomalaiset uutismediat ovat viljelleet otsikoita lasten rokottamisen ”tärkeydestä” ja huolesta, että lapsia ei ”riittävästi” rokoteta. THL:n asiantuntijat varoittavat influenssarokotusten alhaisesta kattavuudesta ja kouluttavat ammattilaisia kohtaamaan ”rokote-epäileviä” vanhempia. is.fi Tehy

        Kriittinen keskustelu rokotteiden riskeistä ja pakottamisesta loistaa poissaolollaan. Mitä tällä haetaan? Onko kyseessä valmistautuminen uuteen plandemiaan, kuten vuoden 2017 SPARS-harjoituksessa kuvattuun skenaarioon, jossa tauti iskee erityisesti lapsiin? Analysoimme, miksi THL:n toiminta vaikuttaa systemaattiselta aivopesulta, jonka tavoitteena on saada vanhemmat uskomaan: jos et rokota lastasi ja itseäsi, niin olet murhaaja. Ja pahinta on se, että tämä saattaa olla osa globaalia suunnitelma, jossa lapset ovat pelinappuloita vallanpitäjien käsissä.

        Uutisoinnin taustalla pelko vai kylmä suunnitelma?
        Ilta-Sanomat raportoi huolestuneesti lasten influenssarokotusten heikosta kattavuudesta: vain kolmannes (33 %) 0–6-vuotiaista lapsista saa kausi-influenssarokotteen

        THL:n asiantuntija Camilla Jordman korostaa alueellisia eroja – Pohjanmaalla kattavuus on vaivaiset 13 prosenttia, kun taas Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Savossa se hipoo 43 prosenttia. Lääkäri Liisa Viikari Suomen Lääkäriliitosta väittää, että influenssa tappaa lapsia Suomessa ja että rokotus on ”merkittävä ennaltaehkäisy”. Ehdotuksina heitellään päiväkotirokottamista ja ”kävelyrokotus”-päiviä, ikään kuin vanhempien vastustus olisi vain logistinen ongelma.

        Mutta missä on keskustelu rokotteiden mahdollisista sivuvaikutuksista? Missä dataa lasten pitkäaikaisvaikutuksista? Sen sijaan uutisointi maalaa kuvan vanhemmista, jotka laiminlyövät lastensa terveyden – tai pahemmalta: vaarantavat koko yhteiskunnan.

        Tämä ei ole sattumaa. Samanaikaisesti THL on käynnistänyt koulutuksia terveydenhuollon ammattilaisille, joissa opetetaan ”kohdata rokotteisiin epäillen suhtautuva vanhempi” Tehy

        Koulutuksen takana on Åbo Akademin professori Anna Soveri, joka painottaa ”empatiaa, luottamuksen rakentamista ja toisen näkökulman ymmärtämistä”. Kuulostaa kiltiltä, mutta todellisuudessa kyse on työkaluista, joilla ammattilaiset voivat ”korjata” vanhempien ”väärää” ajattelua.

        Tilastot paljastavat nousun rokottamattomien lasten määrässä. 2017 syntyneistä se oli 0,9 prosenttia, mutta 2022 jo 1,9 prosenttia. THL näkee tässä ”hälyttävän” trendin, joka voi johtaa epidemioihin. Koulutusta on pidetty jo Ahvenanmaalla ja Itä-Uudellamaalla ja laajennus on suunnitteilla. Miksi juuri nyt, kun rokotekattavuus on muuten Suomessa maailman kärjessä? Eikö tämä ole manipulaatiota, jossa vanhemmat leimataan uhaksi, jos he uskaltautuvat kysymään lisätietoa tai haluavat itse tehdä riskianalyysin lastensa terveydestä ja rokotteiden vaaroista.

        Kriittiset äänet varoittavat, että tämä on askel kohti pakollista rokotusta, jossa vanhempien suostumus sivuutetaan ”yhteiskunnan edun” nimissä.

        SPARS-simulaatio: Lapsiin kohdistuva ”plandemia” ennakoi tulevaa?
        Jos uutisoinnin ajoitus tuntuu epäilyttävältä, katse kääntyy vuoteen 2017, jolloin Johns Hopkins Center for Health Security julkaisi SPARS-pandemiasimulaation – skenaarion nimeltä ”St. Paul Acute Respiratory Syndrome”.

        spars-pandemic-scenarioLataa
        Tämä 89-sivuinen dokumentti ei ole pelkkä harjoitus: se kuvaa pandemian, joka leviää vuodesta 2025 eteenpäin ja iskee erityisesti lapsiin vakavalla tavalla.

        SPARS-CoV leviää pisaratartuntana, oireet muistuttavat influenssaa, mutta vakavat tapaukset johtavat keuhkokuumeeseen ja hapenpuutteeseen. Simulaatiossa lasten morbiditeetti ja kuolleisuus ovat huomattavasti korkeampia kuin aikuisten – monet lapset saavat lievän infektion, mutta kuukausia myöhemmin heitä vaivaavat sekundaariset komplikaatiot, kuten bakteeripneumoniat.

        Esimerkkinä simulaatiossa on lapsi nimeltä Lennon, joka selviää lievästä SPARS-tartunnasta mutta joutuu sairaalaan vakavan keuhkokuumeen takia. Rokotteet, kuten Corovax (mukautettu eläinrokotteesta), priorisoidaan juuri lapsille (1–18-vuotiaat), mutta simulaatio paljastaa massiivista rokotevastustusta. Vanhemmat pelkäävät sivuvaikutuksia, kuten neurologisia vaurioita (esim. aivokuumeita) ja sosiaalinen media levittää videoita rokotetuista lapsista oksentamassa. Simulaation tavoitteet ovat selkeät: harjoitella viestintää ”hajanaisessa tiedon ekosysteemissä”, torjua rokotevastustusta ja rakentaa luottamusta MCM-lääkkeisiin (medical countermeasures).

        Nyt, vuonna 2025 – juuri SPARS-simulaation ”alkamisvuonna” – THL:n koulutusohjelma ja influenssauutisointi peilaavat tätä täydellisesti. Empaattinen ”kohdata epäilevä vanhempi” on suoraan simulaation playbookista: rakenna luottamus, torju väärät tiedot, priorisoi lapset. Miksi muuten korostettaisiin, että rokotetut taaperot suojaavat isovanhempia?

        Eikö tämä ole keino syyllistää vanhempia: jos et rokota, lapsesi tappaa mummisi? Tai jos et rokota lastasi, niin tapat hänet.

        Aivopesua ja valmistelua? Mitä THL ei kerro?
        THL:n toiminta ei näyttäisi olevan sattumaa. Simulaatiossa korostetaan, miten pelko lapsista – ”neurologiset sivuvaikutukset” ja ”kuolemanriski” – ajetaan some-videoiden kautta, mikä johtaa massarokotuskampanjoihin kouluissa ja päiväkodeissa.

        Suomessa ehdotetaan samaa: päiväkotirokottamista, jotta vanhemmat eivät ”ehdi” estää. Tätä kyseistä toiminta tapaa käytettiin jo korona-rokotuksissa kouluikäisten kohdalla. Kriittinen näkökulma puuttuu täysin: missä keskustelu rokotteiden kliinisistä kokeista lapsilla, pitkäaikaisriskeistä tai vaihtoehdoista, kuten luonnollisesta immuniteetista?
        Tämä haiskahtaa aivopesulta, jonka päämäärä on saada vanhemmat uskomaan, että rokotus on ehdoton moraalinen velvoite. Jos et rokota, olet vastuussa lastesi ja yhteiskunnan kärsimyksestä – olet ”murhaaja”. SPARS opetti, miten torjua vastustus: kouluta ammattilaisia, levitä pelottavia tarinoita (kuten Lennonin keuhkokuume) ja käytä mediaa echo chamber -torjuntaan. Nyt THL toteuttaa tätä reaaliajassa.

        Onko tulossa SPARS-tyyppinen plandemia, jossa lapsiin kohdistuva ”vaarallinen tauti” oikeuttaa massarokotukset? Vai onko kyse vain rutiinihuolesta? Yksi asia on varmaa: ilman kriittistä katsetta vanhemmat ajautuvat ansaan, jossa kysymykset leimataan ”epäilyksi” ja totuus vaiennetaan.
        Tämä on sama massiivinen pelotuskampanja, mikä alkoi kuuluisasta "tutkitusta ja turvallisesta" sikapiikistä, sama peli jatkui covid-geeniterapiainjektiopiikistä ja nyt otetaan kohteeksi lapsemme.
        Konsepti on sama, jos et rokotusta lapsiasi, ole murhaaja ja yhteiskunnan vihollinen.
        Konsepti toimi loistavasti viime kerralla. Mutta ovatko ihmiset nyt viisaampia? Suojasiko covid piikki ottajiaan. Ei tietenkään, Pfizer joutui myöntämään oikeudessa, ettei sitä tutkittu!!
        Ja silti joillakin on jo 8 tehostepiikitys menossa.
        Tätäkö haluamme lapsillemme?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Manipuloiko THL vanhempia rokottamaan lapsensa seuraava ”plandemia” mielessä?
        Viime päivinä suomalaiset uutismediat ovat viljelleet otsikoita lasten rokottamisen ”tärkeydestä” ja huolesta, että lapsia ei ”riittävästi” rokoteta. THL:n asiantuntijat varoittavat influenssarokotusten alhaisesta kattavuudesta ja kouluttavat ammattilaisia kohtaamaan ”rokote-epäileviä” vanhempia. is.fi Tehy

        Kriittinen keskustelu rokotteiden riskeistä ja pakottamisesta loistaa poissaolollaan. Mitä tällä haetaan? Onko kyseessä valmistautuminen uuteen plandemiaan, kuten vuoden 2017 SPARS-harjoituksessa kuvattuun skenaarioon, jossa tauti iskee erityisesti lapsiin? Analysoimme, miksi THL:n toiminta vaikuttaa systemaattiselta aivopesulta, jonka tavoitteena on saada vanhemmat uskomaan: jos et rokota lastasi ja itseäsi, niin olet murhaaja. Ja pahinta on se, että tämä saattaa olla osa globaalia suunnitelma, jossa lapset ovat pelinappuloita vallanpitäjien käsissä.

        Uutisoinnin taustalla pelko vai kylmä suunnitelma?
        Ilta-Sanomat raportoi huolestuneesti lasten influenssarokotusten heikosta kattavuudesta: vain kolmannes (33 %) 0–6-vuotiaista lapsista saa kausi-influenssarokotteen

        THL:n asiantuntija Camilla Jordman korostaa alueellisia eroja – Pohjanmaalla kattavuus on vaivaiset 13 prosenttia, kun taas Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Savossa se hipoo 43 prosenttia. Lääkäri Liisa Viikari Suomen Lääkäriliitosta väittää, että influenssa tappaa lapsia Suomessa ja että rokotus on ”merkittävä ennaltaehkäisy”. Ehdotuksina heitellään päiväkotirokottamista ja ”kävelyrokotus”-päiviä, ikään kuin vanhempien vastustus olisi vain logistinen ongelma.

        Mutta missä on keskustelu rokotteiden mahdollisista sivuvaikutuksista? Missä dataa lasten pitkäaikaisvaikutuksista? Sen sijaan uutisointi maalaa kuvan vanhemmista, jotka laiminlyövät lastensa terveyden – tai pahemmalta: vaarantavat koko yhteiskunnan.

        Tämä ei ole sattumaa. Samanaikaisesti THL on käynnistänyt koulutuksia terveydenhuollon ammattilaisille, joissa opetetaan ”kohdata rokotteisiin epäillen suhtautuva vanhempi” Tehy

        Koulutuksen takana on Åbo Akademin professori Anna Soveri, joka painottaa ”empatiaa, luottamuksen rakentamista ja toisen näkökulman ymmärtämistä”. Kuulostaa kiltiltä, mutta todellisuudessa kyse on työkaluista, joilla ammattilaiset voivat ”korjata” vanhempien ”väärää” ajattelua.

        Tilastot paljastavat nousun rokottamattomien lasten määrässä. 2017 syntyneistä se oli 0,9 prosenttia, mutta 2022 jo 1,9 prosenttia. THL näkee tässä ”hälyttävän” trendin, joka voi johtaa epidemioihin. Koulutusta on pidetty jo Ahvenanmaalla ja Itä-Uudellamaalla ja laajennus on suunnitteilla. Miksi juuri nyt, kun rokotekattavuus on muuten Suomessa maailman kärjessä? Eikö tämä ole manipulaatiota, jossa vanhemmat leimataan uhaksi, jos he uskaltautuvat kysymään lisätietoa tai haluavat itse tehdä riskianalyysin lastensa terveydestä ja rokotteiden vaaroista.

        Kriittiset äänet varoittavat, että tämä on askel kohti pakollista rokotusta, jossa vanhempien suostumus sivuutetaan ”yhteiskunnan edun” nimissä.

        SPARS-simulaatio: Lapsiin kohdistuva ”plandemia” ennakoi tulevaa?
        Jos uutisoinnin ajoitus tuntuu epäilyttävältä, katse kääntyy vuoteen 2017, jolloin Johns Hopkins Center for Health Security julkaisi SPARS-pandemiasimulaation – skenaarion nimeltä ”St. Paul Acute Respiratory Syndrome”.

        spars-pandemic-scenarioLataa
        Tämä 89-sivuinen dokumentti ei ole pelkkä harjoitus: se kuvaa pandemian, joka leviää vuodesta 2025 eteenpäin ja iskee erityisesti lapsiin vakavalla tavalla.

        SPARS-CoV leviää pisaratartuntana, oireet muistuttavat influenssaa, mutta vakavat tapaukset johtavat keuhkokuumeeseen ja hapenpuutteeseen. Simulaatiossa lasten morbiditeetti ja kuolleisuus ovat huomattavasti korkeampia kuin aikuisten – monet lapset saavat lievän infektion, mutta kuukausia myöhemmin heitä vaivaavat sekundaariset komplikaatiot, kuten bakteeripneumoniat.

        Esimerkkinä simulaatiossa on lapsi nimeltä Lennon, joka selviää lievästä SPARS-tartunnasta mutta joutuu sairaalaan vakavan keuhkokuumeen takia. Rokotteet, kuten Corovax (mukautettu eläinrokotteesta), priorisoidaan juuri lapsille (1–18-vuotiaat), mutta simulaatio paljastaa massiivista rokotevastustusta. Vanhemmat pelkäävät sivuvaikutuksia, kuten neurologisia vaurioita (esim. aivokuumeita) ja sosiaalinen media levittää videoita rokotetuista lapsista oksentamassa. Simulaation tavoitteet ovat selkeät: harjoitella viestintää ”hajanaisessa tiedon ekosysteemissä”, torjua rokotevastustusta ja rakentaa luottamusta MCM-lääkkeisiin (medical countermeasures).

        Nyt, vuonna 2025 – juuri SPARS-simulaation ”alkamisvuonna” – THL:n koulutusohjelma ja influenssauutisointi peilaavat tätä täydellisesti. Empaattinen ”kohdata epäilevä vanhempi” on suoraan simulaation playbookista: rakenna luottamus, torju väärät tiedot, priorisoi lapset. Miksi muuten korostettaisiin, että rokotetut taaperot suojaavat isovanhempia?

        Miten rokotettu taapero suojaa ketään, kun rokote ei estä kantamasta virusta....

    • Anonyymi

      13-vuotias tyttö kuolee lyyhistyttyään elokuvateatterissa. Hänen isänsä muistelee ’huutaneensa ja pitäneensä tyttöä kädestä’, kun ensihoitajat yrittivät pelastaa häntä.”
      Perhe on särkynyt. Nuori, eloisa ja naurava tyttö on yhtäkkiä poissa. Kolmetoistavuotias K.... lyyhistyi elokuvateatterissa isänsä syliin.
      Olemme ruiskuttaneet lapsiimme bioaseen vanhusten ja hauraiden suojelemisen varjolla. Meille kerrottiin, että se oli yleisen hyvän vuoksi, että se oli ainoa tapa pelastaa ihmishenkiä. Mutta mitä ihmishenkiä pelastimme uhraamalla vahvimmat ja terveimmät keskuudestamme?
      Vaihdoimme totuuden pelkoon. Vaiensimme ne, jotka kyseenalaistivat. Pilkkasimme niitä, jotka epäröivät. Ja nyt todistamme tekojemme seurauksia, yksi lapsi, yksi sydän, yksi perhe kerrallaan.
      Tämä ei ole salaliitto. Tämä on seuraus.
      Rokotevahingot, uskon tieteeseen. Mutta uskon myös totuuteen. Ja totuus huutaa päivä päivältä kovempaa.

      • Anonyymi

        Lopeta peukun käyttö !

    • Anonyymi

      Kaikki lapseni saaneet kaikki rokotteet ja nyt aikuisia ja töissä käyviä.

    • Anonyymi

      Minuun asensivat viimeisen rokotteen yhteydessä sen manipulointi-sirun. Nyt olen alkanut toimia niin kuin alienit minulle korvaan kuiskuttavat. Maapallo on nyt valloitettu avaruusöttiäisten nerokkaan kieroilusuunnitelman ansiosta. Olettehan huomanneet, kuinka hullusti ameriikan presidenttikin ja ministerinsä toimivat. etäohjauksessa ovat hekin.

    • Anonyymi

      Tämä palsta on täynnä näitä valeuutisten levittäjiä.

      • Anonyymi

        Niin näyttää olevan, palstalla valeuutisten levittäjä ja elämäänsä kyllästynyt ruikuttaja.

      • Anonyymi

        Persujen ja kristillisten kannattajat näitä copepastattuja tekstejä levittää.

      Sopullie on heleppo viiä ku yks lähtee ni muut persässä. O se ni vaikke ajattaa omia aivoja ja tehä johtopiätöksiä.

      • Anonyymi

        Näyttää olevan kun et osaa edes kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Tuo rokote on vapaaehtoinen. Jätettiin ottamatta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      277
      4722
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2931
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      37
      2899
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1826
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1694
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      62
      1459
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      97
      1322
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1222
    Aihe