Sen ja sen koon merkitys on ikuinen puheenaihe. Puheenaihetta aletaan välttelemään vasta siinä vaiheessa, jos sen kanssa tulee vakavia ongelmia.
Silloin on aina jotakin muitakin vakavia ongelmia silloin, sillä veitikka on terveyden viisari ja vaatii myös libidoa eli testosteronia.
Niille on lukemattomia lempinimiä ja gallupeja siitä mitä mieltä naiset siitä koosta on. Keskimitoista eri maiden välillä on usein uutisia ja monilla on käsitys että musta tuntuu.
Possoa ärsyttääkseni kerron yhden yksityiskohdan suhteestani vaimon kanssa.
Kun oltiin oltu vaimon kanssa ekan kerran sillai, hän kutsui sitä aamulla nimellä Anaconda.
Esitin että en ole kuullut tuota aiemmin ja sanoin sen olevan vain keskikokoa. Vaimon pitkästä kysyvästä katseesta ja hymystä kuitenkin tajusin että hän on jutellut asiasta sen kaverinsa kanssa, joka meidät esitteli toisillemme.
Nimittäin heilastelin hänen kanssaan satunnaisesti ennen vaimoa ja hän käytti tuota Anaconda- termiä usein leikkiä laskiessaan. Hän testasi siis minua että miten reagoin.
Virallisen version mukaan en ole pannut sitä hänen kaveriaan koskaan, mutta me kaikki kolme tiedämme mikä on asian laita, mutta se ei ketään haittaa. Historia se on vaimollakin ollut ennen minua, enkä ole siitä historiasta kiinnostunut.
Hänen kaverinsa oli mukana puolen tusinaa kertaa saarilla ja toisen mokomaa kertaa roadtripeillä. Maksoin hänet viikoksi tai kahdeksi vapaalle gogo- baarista ja sitten mentiin.
Hän valitsi asiakkaansa tarkkaan ja osasi olla todella tyly, jos hän ei pitänyt pokasta. Seitsemän vuotta oli samassa goukkarissa töissä. Tutustuttiin noin 2007 hänen ekana vuonnaan Pattayalla.
Elelee sinkkuna kahden teinilapsensa kanssa muutaman kilsan päässä. Hänelle pitäisi nyt minun vastavuoroisesti löytää mies kun hän löysi minulle naisen.
Tositapahtumiin perustuva Hovimuusikko Ilkan ralli.
https://www.youtube.com/watch?v=-PTeV5svJEs&t=5s
2010
Sen pituinen se Pattayalla
15
122
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Velttona 3 senttiä.
- AnonyymiUUSI
Tyttäresi ikä vuonna 2007?
- AnonyymiUUSI
Miten se liittyy tyttären ikään jos tutustuu ihmisiin?
- AnonyymiUUSI
Tuntuu jotenkin oudolta että perheellisellä miljonääriliikemiehellä on tarve kirjoitella Pattayan matkailupalstalle omasta hepistään, onko tuo henkilö ihan tervepäinen?
- AnonyymiUUSI
Panemiseen tarvitaan terveyttä ja sitä ilman se ei onnistu. Tarvitaan peli joka vetelee ja mieli joka haluaa vedellä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:

pattaya palstalla ?
- AnonyymiUUSI
Tuntuu jotenkin oudolta että perheenisällä on aikaa viettää pattayapalstalla 24/7 viimeisen reilun 10 vuoden ajan.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tuntuu jotenkin oudolta että perheenisällä on aikaa viettää pattayapalstalla 24/7 viimeisen reilun 10 vuoden ajan.
Tuntuu aihe olevan kovin arka Pasaselle? Milloin olet viimeksi ollut pukilla? 1995?
Elämä on kovaa mutta ilman kovaa ei olisi elämää. Maailman luonnollisin asia ja sitä harjoitetaan niin Pattayalla kuin Pattijoellakin sitä sukupuolitoimintaa. Sitä se on Pasasen isä ja äitikin harjoittanut. Kätilö totesi äidille että onneksi olkoon, saitte Pasasen. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tuntuu aihe olevan kovin arka Pasaselle? Milloin olet viimeksi ollut pukilla? 1995?
Elämä on kovaa mutta ilman kovaa ei olisi elämää. Maailman luonnollisin asia ja sitä harjoitetaan niin Pattayalla kuin Pattijoellakin sitä sukupuolitoimintaa. Sitä se on Pasasen isä ja äitikin harjoittanut. Kätilö totesi äidille että onneksi olkoon, saitte Pasasen.Jep, viiminen kerta oli Palun kanssa, juuri ennen eroa.
By NumBall, melkein 65, Pähkinärinteessä tumpulla. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tuntuu jotenkin oudolta että perheenisällä on aikaa viettää pattayapalstalla 24/7 viimeisen reilun 10 vuoden ajan.
Kiitos mielenkiinnostasi mutta sinulla on varsin erikoinen käsitys siitä mitä tarkoittaa 24/7. Vuorokaudessa on 24 tuntia ja käytän siitä koko tarkkaan 7 tuntia nukkumiseen.
Jäljelle jää 17 tuntia, josta käytän joka päivä useita tunteja ruoanlaittoon, lapsien kuskaamiseen, keskinäiseen touhuamiseen, kauppareissuihin ja sen sellaiseen.
Eniten käytän aikaa kasvimaahan, pieniin puhdetöihin liittyen tähän, virittelen kastelulaitteita, tarkkailen tilannetta, säitä ja teen säätöjä, fiksauksia ja joskus vaihtokauppaa tuotteilla.
Tunti menee joka aamu lenkkeilyyn paitsi ukonilmalla tai rankkasateella. Sadetta en pelkää mutta tie muuttuu lilluksi ja ei ole kivaa liukastella siinä. Koirakin on jo oppinut tietämään milloin mennään milloin ei.
Keskipäivällä kuten nyt on usein vähän siestameininkiä, eli olen sisätiloissa, käyn suihkussa, valmistelen joskus illalliselle jotakin tai käyn kylillä joskus vaimon kanssa joskus ilman, haen tytön koulusta tai poitsun eskarin kaltaisesta perhepäivähoidosta.
Emme kulje vaimon kanssa käsi kädessä ja kokisin sellaisen erittäin ahdistavana ja varmaan hänkin. Puuhaamme kuitenkin monia asioita yhdessä kuten ruoanlaittoa, saunomista koko perheellä jne.
Olen omaa sijoitushanketta lukuunottamatta Suomessa työtön. En kuitenkaan työtön työnhakija, vaan omillani. Pillit on laittaneet sijoittajat pussiin ja uusia kohteita ei tällä hetkellä olla vailla, vaan he ovat eläköitymässä kuten minäkin.
Nyt olisi hyvä aika sijoittaa ja hankkia, mutta nuo kaverit on sitä mieltä että riittää jo rehkiminen. Se on helppoa heille eläköityä kun on kukkarot kunnossa ja jatkuvia tuottoja vuokrakohteista tulee edelleen. Ainoa ongelma heillä on että miten ehtivät kuluttaa ne kaikki miljoonat ennen suurta finaalia.
Eipä tässä itselläkään ole enää suuria intohimoja tehdä sen enempää kuin tarvitsee. Vartti riittää päivässä kun hoitaa meilit tai vastaa puhelimeen töiden tiimoilta. Saan eniten puheluita Kelalta koskien vuokralaisia.
Samalla kun katson meilit, kirjoittelen mitä mieleen juolahtaa tänne muutaman minuutin päivässä ja ehkäpä vartti näissä menee mutta jäljelle jää 16 t 45 minuuttia kaikkeen muuhun.
En päivystä koskaan enkä odota viestejä, vaan katson silloin palstaa kun tsekkaan meilit.
2010 - AnonyymiUUSI

2010Onko sulla muita nettikavereita kuin Numba?
Kerrotko päiväohjelmiasi myös ufopalstalla? - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jep, viiminen kerta oli Palun kanssa, juuri ennen eroa.
By NumBall, melkein 65, Pähkinärinteessä tumpulla.Ei kai tämä "Palu" ole Palhon Riitta? Hän on tunnettu keittiömestari Jyväskylässä ja jonkinlainen kokkien kouluttaja ja kokkikisojen tuomari. En usko että on "Palu", sillä hän on aivan liian aktiivinen rotunainen jollekin Pasaselle.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai tämä "Palu" ole Palhon Riitta? Hän on tunnettu keittiömestari Jyväskylässä ja jonkinlainen kokkien kouluttaja ja kokkikisojen tuomari. En usko että on "Palu", sillä hän on aivan liian aktiivinen rotunainen jollekin Pasaselle.
Ei, Palu on hellittelynimi (Posson keksimä) Paulalle.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos mielenkiinnostasi mutta sinulla on varsin erikoinen käsitys siitä mitä tarkoittaa 24/7. Vuorokaudessa on 24 tuntia ja käytän siitä koko tarkkaan 7 tuntia nukkumiseen.
Jäljelle jää 17 tuntia, josta käytän joka päivä useita tunteja ruoanlaittoon, lapsien kuskaamiseen, keskinäiseen touhuamiseen, kauppareissuihin ja sen sellaiseen.
Eniten käytän aikaa kasvimaahan, pieniin puhdetöihin liittyen tähän, virittelen kastelulaitteita, tarkkailen tilannetta, säitä ja teen säätöjä, fiksauksia ja joskus vaihtokauppaa tuotteilla.
Tunti menee joka aamu lenkkeilyyn paitsi ukonilmalla tai rankkasateella. Sadetta en pelkää mutta tie muuttuu lilluksi ja ei ole kivaa liukastella siinä. Koirakin on jo oppinut tietämään milloin mennään milloin ei.
Keskipäivällä kuten nyt on usein vähän siestameininkiä, eli olen sisätiloissa, käyn suihkussa, valmistelen joskus illalliselle jotakin tai käyn kylillä joskus vaimon kanssa joskus ilman, haen tytön koulusta tai poitsun eskarin kaltaisesta perhepäivähoidosta.
Emme kulje vaimon kanssa käsi kädessä ja kokisin sellaisen erittäin ahdistavana ja varmaan hänkin. Puuhaamme kuitenkin monia asioita yhdessä kuten ruoanlaittoa, saunomista koko perheellä jne.
Olen omaa sijoitushanketta lukuunottamatta Suomessa työtön. En kuitenkaan työtön työnhakija, vaan omillani. Pillit on laittaneet sijoittajat pussiin ja uusia kohteita ei tällä hetkellä olla vailla, vaan he ovat eläköitymässä kuten minäkin.
Nyt olisi hyvä aika sijoittaa ja hankkia, mutta nuo kaverit on sitä mieltä että riittää jo rehkiminen. Se on helppoa heille eläköityä kun on kukkarot kunnossa ja jatkuvia tuottoja vuokrakohteista tulee edelleen. Ainoa ongelma heillä on että miten ehtivät kuluttaa ne kaikki miljoonat ennen suurta finaalia.
Eipä tässä itselläkään ole enää suuria intohimoja tehdä sen enempää kuin tarvitsee. Vartti riittää päivässä kun hoitaa meilit tai vastaa puhelimeen töiden tiimoilta. Saan eniten puheluita Kelalta koskien vuokralaisia.
Samalla kun katson meilit, kirjoittelen mitä mieleen juolahtaa tänne muutaman minuutin päivässä ja ehkäpä vartti näissä menee mutta jäljelle jää 16 t 45 minuuttia kaikkeen muuhun.
En päivystä koskaan enkä odota viestejä, vaan katson silloin palstaa kun tsekkaan meilit.
2010Taitaa olla viisasta luopua koko palstalsta, 2010 on ainoa joka kehuskelee ns. miehisyydellään, vaikka vielä vuosi sitten kertoi että mopo ei tukattomalla käynnisty, ja sain ongelmiinsa hormonihoitoa, lieneekä auttanut vain haavessa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei, Palu on hellittelynimi (Posson keksimä) Paulalle.
Koska käytännössä kaikki mitä Pasanen on täällä kertonut on ollut sepitettyä, niin epäilen vahvasti ettei tämä Palukaan ole mikään lentoyhtiön cateringin keittiömestari, eikä tämä nykyinen vaimon tapainen ole millään sairaseläkkeellä vaan perustoimeentulotuella.
Ei Suomessa varsinkaan ulkomaalaiset pääse niin helposti sairaseläkkeelle, että valittelee vähän kipeää niskaa. Se on paljon pidempi prosessi. Jos hän on sairaseläkkellä, niin hänen täytyy olla vajakki, enkä usko että hän on. Hän on vaan reppana joka on uskonut fatson paskapuheisiin valoisasta tulevaisuudesta. Eikä hän ole koskaan missään toiminut sairaanhoitajana Suomessa eikä lähihoitajana. Sellaisesta ei ole mitään merkkejä.
Työttömiä heikkolahjaisia lurkkeja ja pummeja molemmat.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1133795Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma463311Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest252600- 2012487
Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!
Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem242462Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu371670- 1131451
Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1571366Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja331346Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt721152