Ihmisestä tietokoneeksi

Ihmisaivot toimivat tietokoneen lailla. Tietojen tallennus ja tietokannan yhdistäminen ja käsitteleminen on lähes identtistä sähköistä tiedonsiirtoa.

Seuraava teksti sisältää tekoälyn koosteita.

Tieto saadaan ulkomaailmasta aistien kautta ja se siirtyy ensin lyhytkestoiseen aistimuistiin, jossa se säilyy vain murto-osia sekunnista.
Jos tieto on tärkeää, se siirtyy työmuistiin käsiteltäväksi. Työmuisti pystyy käsittelemään vain rajallisen määrän tietoa kerrallaan.

Varastointi

Kun tietoa käsitellään riittävän perusteellisesti ja se liitetään osaksi isompaa asiakokonaisuutta, hermosolujen väliset yhteydet vahvistuvat ja tieto voi tallentua pitkäkestoiseen säilömuistiin. Mikroprosessorien sijaan ihmisen muisti on soluissa olevaa jauhoa.

Pitkäkestoinen muisti voi sisältää niin tapahtumia, taitoja kuin yleistietoa. Tunteet vaikuttavat vahvasti siihen, mitä asioita muistetaan.

Neuralink on Elon Muskin perustama neuroteknologiayhtiö, joka kehittää aivo-tietokone-rajapintaa (BCI).

Miten toimii: Implantti "the Link" on implantoitava, kolikonkokoinen piiri, joka lähettää ohuita lankoja aivoihin. Nämä langat pystyvät tallentamaan hermosolujen aktiivisuutta ja lähettämään signaaleja takaisin aivoihin sähköisellä stimulaatiolla.

Mihin tarkoitukseen: Mahdollistaa laitteiden, kuten tietokoneiden ja mobiililaitteiden, ohjaamisen pelkällä ajatuksen voimalla.

Yhtiö on jo implantoinut laitteen ensimmäiseen potilaaseen, joka on kyennyt pelaamaan shakkia ja opiskelemaan uusia kieliä laitteen avulla. Viimeisimpänä on kytketty ihmisaivot googleen ja wifiin.

Voidaan siis piakkoin unohtaa "Haluatko miljonääriksi"- ohjelmat, kun ihminen pystyy suoraan latelemaan vastaukset Googlesta.

Varsin pelottavia ja eettisesti arveluttavia asioita. Sen hyväksyisin kyllä että kuuroja, sokeita, liikuntakyvyttömiä voidaan auttaa ja aivovauriopotilaita jne mutta terveiden ihmisten aivojen boostaaminen ei ole päivänvaloa kestävä asia.

On selvää että tuokin tulee menemään överiksi kaupallisuuden nimissä. Ahnaat nälkäiset valtaa hamuavat rakennuttavat itsestään superihmisiä piittaamatta seurauksista.

Voidaanko näitä superihmisiä käyttää Marsin asuttamisessa ja onko Marsin asuttaminen ihmiskunnalle relevanttia tai välttämätöntä?

Kun ajatellaan mitä vauhtia tämänkaltaiset teknologiat kehittyy, niin tulee väistämättä mieleen että alienit ovat joko varustettuja tämänkaltaisella teknologialla.

Kenties he ovat kokonaan robotiikkaan itsensä muuttaneita taikka sitten skipanneet koko asian etiikan vuoksi, joka täydellisenä pyyhkäisisi heiltä kaiken identiteetin, historian ja olemassaolon pois muuttaen kaiken kylmäksi dataksi.

Ihmisellä on aisteja kehossaan kaikki tarvittava ja ehkä vähän päällekin. Kaikki aistit eivät edusta eläinkunnan parhaita aisteja, mutta kokonaisuus on erittäin soveltuva hahmottamaan ja havainnoimaan ympäristöä.

Lämpötilat, tuuli, ilmankosteus, liike, kiihtyvyys, hidastuminen, painovoiman suunta, värit, äänet, näkymä, paino ja kaikki on havainnoitavissa aistikokoelmalla ja ne kyetään yhdistämään kokonaisuudeksi jonka pohjalta tunteet muodostuu ja tiedetään miten tulee toimia ja mikä on meininki.

Tämä aivojen ja tietokoneiden mekaniikka muisteineen on vielä ymmärrettävän rajoissa, mutta jos ja kun otetaan huomioon niin sanottu henkinen puoli, niin kaikki edellä mainittu menettää mekanisminsa ja merkityksensä.

Jos kaikki olisi pelkkää mekaniikkaa, biologista tai muuta, niin silloin kaikki rajakokemukset, ruumiista irtautumiset, telepatia, etänäkeminen, kummitukset, henkiolennot, enkelit, näyt, visiot, reinkarnaatiot, etiäiset, deja vut ja muut olisivat vain harhaa.

Jos kaikki olisi pelkkää mekaniikkaa koko Universumissa niin silloinhan koko Universumia ei tavallaan olisi edes olemassa, koska mekaanisen laitteen havainto sen olemassaolosta ei ole luotettava eikä aito, koska se on vain mekaaninen laite.

Vaikka vaaka kertoo painosi, niin se ei tunne sitä sinun painoasi päällään eikä se ole siitä mitään mieltä eikä välitä pätkääkään siitä onko päällä joku vai eikö ole.

Laite viihtyy ihan yhtä hyvin komerossa muiden romujen alla, kuin ulkona kauniina kesäpäivänä. Se ei välitä.

4

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aivoja ei voi suoraan rinnastaa tietokoneeseen. Ranskassa nimittäin on mies elänyt normaalisti pitkään lähes ilman aivoja, sillä hänen aivoistaan on tuhoutunut 90%. Ja Yhdysvalloissa on kana elänyt normaalisti ilman päätä noin vuoden ajan. Ja monet kehostaan väliaikaisesti irtautuneet ovat kertoneet, että heidän tietoisuutensa on toiminut normaalisti muistot mukaanlukien.

      • Anonyymi

        Ihmisen tietoisuus yhdistettynä tekoälyyn voi olla hyvin toimivakin juttu. Tietoisuus on siis eri asia kuin aivot.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisen tietoisuus yhdistettynä tekoälyyn voi olla hyvin toimivakin juttu. Tietoisuus on siis eri asia kuin aivot.

        Itse suosisin kyllä ihan perinteisiä menetelmiä, vaikka eipä se koneellistuminen välttämättä vaadi sitä että aletaan implantteja asentamaan, kun ihminen opettelee koneen käyttäjäksi yhdistäen koneen ja itsensä muutenkin.

        Mutta kuten sanottua, lupaava juttu sokeille, kuuroille ja halvaantuneille. Ehkäpä myös Parkinson- potilaille, autisteille jne.


    • Anonyymi

      minnee oun juonunna aivot piloille aikas pitkälti ja tiedostan hyvän olon kun suapi vähä menovettä ja silleen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      108
      2941
    2. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      184
      2644
    3. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      61
      2109
    4. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      1
      1411
    5. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      22
      1293
    6. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      1280
    7. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      3
      981
    8. Ei osattu ratkaista etääntymistä

      Mä jäädyin eikä sulla ole taitoa sulattaa. Parempi antaa olla, vaikka toivoin jotain muuta. Miehelle.
      Ikävä
      115
      870
    9. Esprit hoitokdit Varkaudessa?

      Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin
      Varkaus
      103
      843
    10. Ei ole liian myöhäistä..

      Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala
      Ikävä
      3
      772
    Aihe